Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteydenpitokaan automaattisesti ole mitään hiiulihei hienoutta. Kuitenkaan ei ikinä halua tavata saati auttaa jos tarvitsee apua. Voivotellaan vaan tai laitetaan joku hymiö vastaukseksi.
Ei niin, jo toistuvasti se ainoa motiivi ottaa yhteyttä on se että on jotakin apua vailla, sellainen lokki putoaa ystävistä aika äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Menee yksin, mutta loppuosan suhteen tervetuloa tosielämään.
Se on sitten sun tosielämää ettei tutustu kehenkään. Treenaa sosiaalisia taitoja, ei se mitään rakettitiedettä ole että juttelee ja kuuntelee mitä muut juttelevat.
Vierailija kirjoitti:
Minusta koko tosiystävyys on erikoinen. Ehkä en ole kokenut sitten sellaista, mutta en ole onneton tai yksinäinen. En vain voi kuvitella, että sitoutuisin johonkin kaveriin, kuin puolisooni tai siskooni ja se kestäisi koko loppuelämän, tapahtuisi mitä tahansa.
Ystävät on ystäviä, mutta ei se ole mikään elämänikäinen suhde, joka menee kaiken edelle. En edes haluaisi sitoutua kehenkään kaveriin lupauksella, että vasta kuolema meidät erottaa.
Jos ei kaipaa, niin mikäpä siinä sitten. Mullekin se on ollut ylimääräisenä saatua lahjaa, en todellakaan osannut sitä odottaa kun lapsina koulun käytävällä tavattiin. Elämä ja aika sen sitten tosiystävyydeksi muovasi. Ystäväni on mulle läheisempi kuin sisarukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Ei tuossa tarvitse joustaa, ellei yhdelle ystävälle joku meno sovi, niin pyytää jotakuta muuta. Ilman draamaa ja loukkaantumista, kun ymmärtää että ihmisillä on kaikenlaista elämässään, jos töissä on hektistä ja kotona remontti kesken, niin vapaa-ajalla haluaa lähinnä nukkua. Jos tuollainen elämänvaihe rajaa pois ystävistä, niin aika harvaksi ne ystävät jäävät, kaikilla kun tuppaa olemaan erilaisia rankempia elämänvaiheita.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Vaan kyllä tästäkin asiasta näkyy saavan vaikeaa.
Luitko aloituksen? Ongelma oli se, että ketään kavereista ei koskaan kiinnosta mikään. Se on paljon isompi ongelma kuin jokin yksittäinen kieltäytyminen.
Luin, ja minusta kavereita kyllä kiinnostaa, mutta ei tämä ihminen. Ja siihen on varmasti hyvä syy.
Omat sosiaaliset taitosi ovat tuon kommentin perusteella niin heikot, etten viitsisi sinuna irvailla muille.
Meillä miehen kanssa on kaverit kadonnu kyllä ihan täysin.. Siitä kun ilmoiteltiin että raskaana olen. Kahestaan ollaan miehen kanssa lähinnä ja mökkihöperöidytään. :D Onneksi me ollaan miehen kanssa myös bestiksiä niin pärjätään, mutta kyllä me kummatkin jotain semmoisia kavereita haluttaisiin joiden kanssa kahvitella, käydä terassilla, lenkillä ja kaikkea mitä nyt normisti. :P
Ollaan kumpikin tämmöisiä kämyjä niin vihervasemmistolaiset juoksi myös karkuun jokunen vuosi sitten. Minulla oli lähinnä pelkkiä vassariystäviä.. Niin sitten minä en enää kelvannut kun kerroin olevani enemmänkin persu. Vaikkakin olen melko liberaali ja lutuinen persu kuten mieskin. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein 4 minsan testin. Preoccupied. Sopii kuin nenä päähän. Kun yksi huoli on ratkaistu, toinen on jo mielessä. Toisaalta tuota tehdessä kun omaa historiaansa kelasi mielessään, niin olen ollut niin vinoissa parisuhteissa, että niissä on oppinut jatkuvan huolehtimisen mallin. Pelot eivät ole useinkaan olleet omia keksintöjä.
Tietty myös tuo attachment-related anxiety score 4.83 on asiasta kuin asiasta ahdistuvalle normia.
Mutta noi kysymykset oli ainakin näin ei-natiiville monet tulkinnanvaraisia. Esim. "get close" - fyysisesti vai henkisesti? Ihan eri asioita mulle.
Sama tulos minulla. Ei siis kannata hakeutua suhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat huolimyllyn pyörimään vinhaa kyytiä, kun et tiedä missä oikein mennään.
Joo. Mä olen myös aika herkkä aistimaan asioita. Jos toinen sanoo, että ei tässä mitään, mutta itsellä on outo olo, niin pitäisi vain uskoa itseä, vaikka jonkinlaisena järki-ihmisenä en intuitioon niin uskokaan. Usein on tullut kuitenkin todettua, että no niin, sieltähän se sitten kuitenkin selvisi myöhemmin, että jotakin outoa todella oli. Puolet huolista vähenisi, kun ei takoisi päätään seinään siten, että omiani minä vain tässä kuvittelen.
Juuri sinunlaisia ihmisiä tarkoitin, kun aiemmin kirjoitin introverteista ja erityisherkistä, joiden mielestä aitoa ja oikeaa ystävyyttä ei löydy ja heidät kaikki pettää ja sosiaalisemmat on itsekkäitä sukankuluttajia.
Eli ihan oikeasti sellainen erityisherkkyyttään korostava vaistoaja, joka haluaa jotain syvempää ystävyyttä, käy raskaaksi. Me suurin osa ollaan ihan tavallisia talliaisia ja meille riittää tavallinen elämä ja tavalliset ystävyydet ja emme me tahallaan jätä teihin yhteyttä pitämättä, mutta te kuljette niin syvissä vesissä, että ei jaksa ja haluttaa pakoon, kun ei tajua, mitä te oikein odotatte toisilta ihmisiltä.
Ei millään pahalla, mutta teidänlaisia erityisherkkiä uniikkelja lumihiutaleita on tullut muutama vastaan ja itse ainakin koen, että äkkiä hajurakoa, koska haluan elää sitä tavallista, simppeliä elämää, enkä pohtia auroja ja sielujen yhteenkuuluvuuta ja muuta hörhöä
Felicia kirjoitti:
Meillä miehen kanssa on kaverit kadonnu kyllä ihan täysin.. Siitä kun ilmoiteltiin että raskaana olen. Kahestaan ollaan miehen kanssa lähinnä ja mökkihöperöidytään. :D Onneksi me ollaan miehen kanssa myös bestiksiä niin pärjätään, mutta kyllä me kummatkin jotain semmoisia kavereita haluttaisiin joiden kanssa kahvitella, käydä terassilla, lenkillä ja kaikkea mitä nyt normisti. :P
Ollaan kumpikin tämmöisiä kämyjä niin vihervasemmistolaiset juoksi myös karkuun jokunen vuosi sitten. Minulla oli lähinnä pelkkiä vassariystäviä.. Niin sitten minä en enää kelvannut kun kerroin olevani enemmänkin persu. Vaikkakin olen melko liberaali ja lutuinen persu kuten mieskin. :D
Minua kaikki MV-henkiset jutut alkavat rasittaa nopeasti. Ehkä sinä et niitä puhu, mutta yleensä tuntuu mukavalta, jos seura on suhteellisen samanhenkistä, kun keskustellaan tärkeistä arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein 4 minsan testin. Preoccupied. Sopii kuin nenä päähän. Kun yksi huoli on ratkaistu, toinen on jo mielessä. Toisaalta tuota tehdessä kun omaa historiaansa kelasi mielessään, niin olen ollut niin vinoissa parisuhteissa, että niissä on oppinut jatkuvan huolehtimisen mallin. Pelot eivät ole useinkaan olleet omia keksintöjä.
Tietty myös tuo attachment-related anxiety score 4.83 on asiasta kuin asiasta ahdistuvalle normia.
Mutta noi kysymykset oli ainakin näin ei-natiiville monet tulkinnanvaraisia. Esim. "get close" - fyysisesti vai henkisesti? Ihan eri asioita mulle.
Sama tulos minulla. Ei siis kannata hakeutua suhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat huolimyllyn pyörimään vinhaa kyytiä, kun et tiedä missä oikein mennään.
Joo. Mä olen myös aika herkkä aistimaan asioita. Jos toinen sanoo, että ei tässä mitään, mutta itsellä on outo olo, niin pitäisi vain uskoa itseä, vaikka jonkinlaisena järki-ihmisenä en intuitioon niin uskokaan. Usein on tullut kuitenkin todettua, että no niin, sieltähän se sitten kuitenkin selvisi myöhemmin, että jotakin outoa todella oli. Puolet huolista vähenisi, kun ei takoisi päätään seinään siten, että omiani minä vain tässä kuvittelen.
Juuri sinunlaisia ihmisiä tarkoitin, kun aiemmin kirjoitin introverteista ja erityisherkistä, joiden mielestä aitoa ja oikeaa ystävyyttä ei löydy ja heidät kaikki pettää ja sosiaalisemmat on itsekkäitä sukankuluttajia.
Eli ihan oikeasti sellainen erityisherkkyyttään korostava vaistoaja, joka haluaa jotain syvempää ystävyyttä, käy raskaaksi. Me suurin osa ollaan ihan tavallisia talliaisia ja meille riittää tavallinen elämä ja tavalliset ystävyydet ja emme me tahallaan jätä teihin yhteyttä pitämättä, mutta te kuljette niin syvissä vesissä, että ei jaksa ja haluttaa pakoon, kun ei tajua, mitä te oikein odotatte toisilta ihmisiltä.
Ei millään pahalla, mutta teidänlaisia erityisherkkiä uniikkelja lumihiutaleita on tullut muutama vastaan ja itse ainakin koen, että äkkiä hajurakoa, koska haluan elää sitä tavallista, simppeliä elämää, enkä pohtia auroja ja sielujen yhteenkuuluvuuta ja muuta hörhöä
Mikä päässäsi on vialla? Heität ihan ihmeellisiä tulkintoja toisten teksteistä. Irrota nyt ne värikynät käsistäsi ja lue toisten tekstit ilman omia lisäyksiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein 4 minsan testin. Preoccupied. Sopii kuin nenä päähän. Kun yksi huoli on ratkaistu, toinen on jo mielessä. Toisaalta tuota tehdessä kun omaa historiaansa kelasi mielessään, niin olen ollut niin vinoissa parisuhteissa, että niissä on oppinut jatkuvan huolehtimisen mallin. Pelot eivät ole useinkaan olleet omia keksintöjä.
Tietty myös tuo attachment-related anxiety score 4.83 on asiasta kuin asiasta ahdistuvalle normia.
Mutta noi kysymykset oli ainakin näin ei-natiiville monet tulkinnanvaraisia. Esim. "get close" - fyysisesti vai henkisesti? Ihan eri asioita mulle.
Sama tulos minulla. Ei siis kannata hakeutua suhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat huolimyllyn pyörimään vinhaa kyytiä, kun et tiedä missä oikein mennään.
Joo. Mä olen myös aika herkkä aistimaan asioita. Jos toinen sanoo, että ei tässä mitään, mutta itsellä on outo olo, niin pitäisi vain uskoa itseä, vaikka jonkinlaisena järki-ihmisenä en intuitioon niin uskokaan. Usein on tullut kuitenkin todettua, että no niin, sieltähän se sitten kuitenkin selvisi myöhemmin, että jotakin outoa todella oli. Puolet huolista vähenisi, kun ei takoisi päätään seinään siten, että omiani minä vain tässä kuvittelen.
Juuri sinunlaisia ihmisiä tarkoitin, kun aiemmin kirjoitin introverteista ja erityisherkistä, joiden mielestä aitoa ja oikeaa ystävyyttä ei löydy ja heidät kaikki pettää ja sosiaalisemmat on itsekkäitä sukankuluttajia.
Eli ihan oikeasti sellainen erityisherkkyyttään korostava vaistoaja, joka haluaa jotain syvempää ystävyyttä, käy raskaaksi. Me suurin osa ollaan ihan tavallisia talliaisia ja meille riittää tavallinen elämä ja tavalliset ystävyydet ja emme me tahallaan jätä teihin yhteyttä pitämättä, mutta te kuljette niin syvissä vesissä, että ei jaksa ja haluttaa pakoon, kun ei tajua, mitä te oikein odotatte toisilta ihmisiltä.
Ei millään pahalla, mutta teidänlaisia erityisherkkiä uniikkelja lumihiutaleita on tullut muutama vastaan ja itse ainakin koen, että äkkiä hajurakoa, koska haluan elää sitä tavallista, simppeliä elämää, enkä pohtia auroja ja sielujen yhteenkuuluvuuta ja muuta hörhöä
Ai. No mä en ole introvertti enkä erityisherkkäkään ehkä tai tietääkseni. En myöskään ole harmittelemassa, että aitoa ja oikeaa ystävyyttä ei löydy (valittelisin ennemminkin sitä, että aikuisiällä ei löydy juuri mitään kaveruutta tai ystävyyttä) ja minut kaikki pettää ja sosiaalisemmat on itsekkäitä sukankuluttajia. En itse asiassa ylipäänsä tiedä, mikä tämä sukankulutusjuttu on.
En myöskään tiedä, mikä on "uniikki lumihiutale", mutta varmaan jotain teinikieltä.
Toki siinä olet oikeassa, jos tätä koitat sanoa, että arvostan ystävyyttä eikä se ole minulle kertakäyttökamaa. Mielestäni tämä on normaalia tavallisilta talliaisilta.
Koska esitit näin roiseja kommentteja, niin todistustaakka on nyt sulla. Emme tunne, joten millä oikeudella ja perusteella päädyt tällaiseen näkemykseen, kun a) kerron testituloksen ja b) kerron, että pitäisi vain uskoa itseään eikä ajatella liikaa järjellä ja uskoa vasta sitten, kun on varmaa TIETOA?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Menee yksin, mutta loppuosan suhteen tervetuloa tosielämään.
Se on sitten sun tosielämää ettei tutustu kehenkään. Treenaa sosiaalisia taitoja, ei se mitään rakettitiedettä ole että juttelee ja kuuntelee mitä muut juttelevat.
Henkilöön menemisen sijaan hyväksy fakta, että aikuisiällä ystävystyminen on vaikeata. Voit tarkistaa tiedon mistä tahansa tutkimuksesta tai uutiskanavasta.
Sosiaalisiin taitoihin on melko naurettavaa viitata. Harvempi meistä loppujen lopuksi menee kadulla juttelemaan tuntemattomien kanssa, kuten on jo aiemmin todettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Ei tuossa tarvitse joustaa, ellei yhdelle ystävälle joku meno sovi, niin pyytää jotakuta muuta. Ilman draamaa ja loukkaantumista, kun ymmärtää että ihmisillä on kaikenlaista elämässään, jos töissä on hektistä ja kotona remontti kesken, niin vapaa-ajalla haluaa lähinnä nukkua. Jos tuollainen elämänvaihe rajaa pois ystävistä, niin aika harvaksi ne ystävät jäävät, kaikilla kun tuppaa olemaan erilaisia rankempia elämänvaiheita.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Vaan kyllä tästäkin asiasta näkyy saavan vaikeaa.
No ehkä se meidän ystävyyttä korkealle arvostavien ero on siinä, että hektisessäkin elämänvaiheessa kaivataan ystävän seuraa. Esimerkiksi mulla ja hyvällä ystävälläni on nyt se tilanne, että ystävä opiskelee, käy töissä ja hänellä on pieni lapsi. Mä opiskelen, elän etäsuhteessa (ts. kumppanin kanssa menee viikonloput), menetin juuri lähiomaiseni (surun lisäksi paljon järjesteltävää) ja autan paljon tämän ikääntynyttä leskeä. Kyllä meille ystäväni kanssa ne hetket jotka voimme viettää toistemme seurassa ovat palautumista ja lepoa. Kumppani, sukulaiset ja ystävät ovat mulle niitä tärkeimpiä ihmisiä, joille haluan järjestää aikaa. Ei vain kaksi ensimmäistä, niinkuin monelle täällä kuulostaa olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Aika paljon myös tunneasia. Itse oon huomannut että kiireen keskellä pidän yhteyttä vain läheisimmiltä tuntuviin ihmisiin. Joihin mulla kuuluu ei-sukulaisista kumppani ja pari ystävää. Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole. Pidän yhteyttä niihin joista aidosti välitän paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Ei tuossa tarvitse joustaa, ellei yhdelle ystävälle joku meno sovi, niin pyytää jotakuta muuta. Ilman draamaa ja loukkaantumista, kun ymmärtää että ihmisillä on kaikenlaista elämässään, jos töissä on hektistä ja kotona remontti kesken, niin vapaa-ajalla haluaa lähinnä nukkua. Jos tuollainen elämänvaihe rajaa pois ystävistä, niin aika harvaksi ne ystävät jäävät, kaikilla kun tuppaa olemaan erilaisia rankempia elämänvaiheita.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Vaan kyllä tästäkin asiasta näkyy saavan vaikeaa.
No ehkä se meidän ystävyyttä korkealle arvostavien ero on siinä, että hektisessäkin elämänvaiheessa kaivataan ystävän seuraa. Esimerkiksi mulla ja hyvällä ystävälläni on nyt se tilanne, että ystävä opiskelee, käy töissä ja hänellä on pieni lapsi. Mä opiskelen, elän etäsuhteessa (ts. kumppanin kanssa menee viikonloput), menetin juuri lähiomaiseni (surun lisäksi paljon järjesteltävää) ja autan paljon tämän ikääntynyttä leskeä. Kyllä meille ystäväni kanssa ne hetket jotka voimme viettää toistemme seurassa ovat palautumista ja lepoa. Kumppani, sukulaiset ja ystävät ovat mulle niitä tärkeimpiä ihmisiä, joille haluan järjestää aikaa. Ei vain kaksi ensimmäistä, niinkuin monelle täällä kuulostaa olevan.
Minä ainakin suutun ja panen välit poikki, jos ystävä ei voi keskeyttää tenttiin lukemista tai viedä lapsia naapuriin hoitoon, jos mies on reissussa ja halua tavata minua juuri nyt Oikea ja aito ystävä, jota minä arvostan, raivaa tilaa minulle..minulle...minulle....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Ei tuossa tarvitse joustaa, ellei yhdelle ystävälle joku meno sovi, niin pyytää jotakuta muuta. Ilman draamaa ja loukkaantumista, kun ymmärtää että ihmisillä on kaikenlaista elämässään, jos töissä on hektistä ja kotona remontti kesken, niin vapaa-ajalla haluaa lähinnä nukkua. Jos tuollainen elämänvaihe rajaa pois ystävistä, niin aika harvaksi ne ystävät jäävät, kaikilla kun tuppaa olemaan erilaisia rankempia elämänvaiheita.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Vaan kyllä tästäkin asiasta näkyy saavan vaikeaa.
No ehkä se meidän ystävyyttä korkealle arvostavien ero on siinä, että hektisessäkin elämänvaiheessa kaivataan ystävän seuraa. Esimerkiksi mulla ja hyvällä ystävälläni on nyt se tilanne, että ystävä opiskelee, käy töissä ja hänellä on pieni lapsi. Mä opiskelen, elän etäsuhteessa (ts. kumppanin kanssa menee viikonloput), menetin juuri lähiomaiseni (surun lisäksi paljon järjesteltävää) ja autan paljon tämän ikääntynyttä leskeä. Kyllä meille ystäväni kanssa ne hetket jotka voimme viettää toistemme seurassa ovat palautumista ja lepoa. Kumppani, sukulaiset ja ystävät ovat mulle niitä tärkeimpiä ihmisiä, joille haluan järjestää aikaa. Ei vain kaksi ensimmäistä, niinkuin monelle täällä kuulostaa olevan.
Minä ainakin suutun ja panen välit poikki, jos ystävä ei voi keskeyttää tenttiin lukemista tai viedä lapsia naapuriin hoitoon, jos mies on reissussa ja halua tavata minua juuri nyt Oikea ja aito ystävä, jota minä arvostan, raivaa tilaa minulle..minulle...minulle....
Älkää ruokkiko trollia.
Vierailija kirjoitti:
Felicia kirjoitti:
Meillä miehen kanssa on kaverit kadonnu kyllä ihan täysin.. Siitä kun ilmoiteltiin että raskaana olen. Kahestaan ollaan miehen kanssa lähinnä ja mökkihöperöidytään. :D Onneksi me ollaan miehen kanssa myös bestiksiä niin pärjätään, mutta kyllä me kummatkin jotain semmoisia kavereita haluttaisiin joiden kanssa kahvitella, käydä terassilla, lenkillä ja kaikkea mitä nyt normisti. :P
Ollaan kumpikin tämmöisiä kämyjä niin vihervasemmistolaiset juoksi myös karkuun jokunen vuosi sitten. Minulla oli lähinnä pelkkiä vassariystäviä.. Niin sitten minä en enää kelvannut kun kerroin olevani enemmänkin persu. Vaikkakin olen melko liberaali ja lutuinen persu kuten mieskin. :D
Minua kaikki MV-henkiset jutut alkavat rasittaa nopeasti. Ehkä sinä et niitä puhu, mutta yleensä tuntuu mukavalta, jos seura on suhteellisen samanhenkistä, kun keskustellaan tärkeistä arvoista.
Minäkin olen pannut välit kaikkiin sellaisiin poikki, jotka eivät hyväksy tätä rajatonta maailmaa, missä ei ole sinua ja minua, vaan elämme suuressa yhteisössä ja voimme jakaa palkastamme ja veroistamme sadoille tuhansille, jotka ovat tulossa hakemaan meidän parempaa elämää. Ei vain ymmärrä sellaista nurkkauntalaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Ei ole tekosyy, ihmisillä kun on harrastuksia ja pakollistakin tekemistä, töissä pitkää päivää jne. Ei kaikki istu kotona lasten kanssa märehtimässä, että miksi kukaan ei soita, ja miksi mun pitää aina soittaa.
Kyllä se kiire melko tekosyy on. Ihmiset saavat tehtyä just ne asiat, joita priorisoivat. Jos heillä siis kuuluu kaverit pakollisiin tehtäviin, niin he saavat järkättyä heille aikaa. Jos ei kuulu, eivät saa. Jos salilla käyminen on tärkeätä, aikaa järkkääntyy.
Itse olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet työnarkkareita. Ja jos ei töissä kuitenkaan voi olla 24/7, niin harrastusnarkkareita. Kuitenkin pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, että muu ei vain ole tarpeeksi kiinnostanut. Kun sitten on esim. tullut jokin sopiva nainen eteen, niin yhtäkkiä kiireet ovatkin väistyneet, vaikka juuri on julistettu täysin kalenteritäydestä elämäntilanteesta.
Niin siis tietenkään sellaiset, jotka eivät itse ole aktiivisia kavereiden suhteen, eivät myöskään istu kotona märehtimässä, että miksi mun pitää aina soittaa, koska eihän se pidä heidän kohdallaan paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Ei ole tekosyy, ihmisillä kun on harrastuksia ja pakollistakin tekemistä, töissä pitkää päivää jne. Ei kaikki istu kotona lasten kanssa märehtimässä, että miksi kukaan ei soita, ja miksi mun pitää aina soittaa.
Kyllä se kiire melko tekosyy on. Ihmiset saavat tehtyä just ne asiat, joita priorisoivat. Jos heillä siis kuuluu kaverit pakollisiin tehtäviin, niin he saavat järkättyä heille aikaa. Jos ei kuulu, eivät saa. Jos salilla käyminen on tärkeätä, aikaa järkkääntyy.
Itse olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet työnarkkareita. Ja jos ei töissä kuitenkaan voi olla 24/7, niin harrastusnarkkareita. Kuitenkin pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, että muu ei vain ole tarpeeksi kiinnostanut. Kun sitten on esim. tullut jokin sopiva nainen eteen, niin yhtäkkiä kiireet ovatkin väistyneet, vaikka juuri on julistettu täysin kalenteritäydestä elämäntilanteesta.
Niin siis tietenkään sellaiset, jotka eivät itse ole aktiivisia kavereiden suhteen, eivät myöskään istu kotona märehtimässä, että miksi mun pitää aina soittaa, koska eihän se pidä heidän kohdallaan paikkaansa.
Jokainen ihminen valitsee omat ystävänsä. Minä olen valinnut sellaiset, jotka eivät vaatineet minua lähtemään mihinkään kesken koeluvun, kun halusin kurssista saada hyvän numeron. Eivät vaatineet jättämään kipeitä lapsia keskenään tai viemään heitä naapuriin. Eivät vaatineet minua olemaan menemättä töihin, jotta voin tavata heitä tai jättämättä miehen kanssa sovittua reissua mummolaan siksi, että saisin lähteä heidän kanssa shoppailemaan ja kahvittelemaan. Silti he ovat pysyneet ystävinäni vuosikymmeniä
Luin, ja minusta kavereita kyllä kiinnostaa, mutta ei tämä ihminen. Ja siihen on varmasti hyvä syy.