Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Uniikki lumihiutale kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ketjua lukee, tuntuu yksinäiset olevan näitä erityisherkkiä, introvertteja ja uniikkeja lumihiutaleita. Sitten sätitään tavallisia ihmisiä, joilla on tavallisia kavereita ja ystäviä. Nämä erityisherkät introvertit haluavat tositosi sydänystävän, pusi pusi loppuelämän uskollisen, joka omistautuu vain hänelle, kun hän introverttina haluaa vain vähän tuttuja ja haluaa niiden olevan vain häntä varten.

Onneksi et ole "ystäväni".

Olet lisäksi ymmärtänyt asian väärin, mutta et tajuaisi vaikka selittäisinkin. Harmi.

No en varmaan olisikaan ystäväsi, jos tunnettaisiin. En kestäisi näitä tyyppejä, jotka hokee, että laatu korvaa määrän ja heillä on tosiystävä, mitä muut ei saa kokea ja ekstrovertit on sukanvaihtajia, jotka ei ole uskollisia kellekkään ja vain heidän ainoa tyyli ripustautua yhteen ihmiseen on se oikea.

Heidän mielestään muiden ihmissuhteet on vääränlaisia ja vääränlaista kaveruutta ja vääränlaista ystävyyttä. Vain heidän ainutlaatuinen uniikki-laatu-ystävyys on oikeaa. Ja sitten sätitään ihmisiä, kun ne ei vastaa heidän viesteihinsä. En yhtään ihmettele

Lisäksi vielä nämä tyypit, jotka kirjoittelee, että kun he tutustuvat ihmisiin, he seuraavat millainen se on, voiko kaveruus syventyä tuttavuudeksi ja sitten edetä ystävyydeksi. 

Tosi ahdistavaa minusta tuollainen ihmisten testaaminen. Itse koen ihmissuhteet mutkattomiksi. En testaa ja kyttää, millaisia ihmisiä tapaan ja voisiko joku syventyä joksikin ihmeelliseksi aikuisiän barvieleikkisuhteeksi,missä supatetaan salaisuuksia ja kikatetaan ja uskoudutaan ja ollaan best ihan ikuisesti.

Tuollainen kun alkaisi minuun tutustumaan, lähtisin aika äkkiä karkuun. Tulee mieleen joku hiipijä ja vainoaja, joka kyttää, että täytänkö hänen vaatimukset ja jos täytän, niin minun kohtalona on olla se hänen ikuinen uskottu ja vierelläkulkija ja tärkein ihminen. Kysymättä sitä, haluanko itse sitoutua loppuelämän kestävään tiiviiseen suhteeseen jonkun kaverin kanssa.

Tämä ketju oli niin kuohuttava, että on kirjoitettava vielä yksi mielipide. Itse en luokittele ihmisiä, että sinä olet ystävä, sinä kaveri ja sinä vain tuttu. Minusta se on järkyttävää luokittelua. Olen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että laivat kohtaavat yössä. Joku hetki voi olla toiselle se maailman tärkein ja tukea ja auttaa, mutta laivat jatkavat silti matkaansa. Se ei meinaa sitä, että jos laivat törmää yöllä, niin sitten pisteytetään se toinen laiva, että oletko tuttu vain ystävä ja nyt sitten ankkurit paikalleen ja tässä jumitetaan loppuelämä.

Ihania ihmisiä kohtaa, mutta he jatkavat vain matkaa. Jälkeen päin voi muistella, että kuinka se tärkeä ihminen oli tukena elämän vaikeassa tilanteessa ja toivoa hänelle kaikkea hyvää ja päästää menemään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju oli niin kuohuttava, että on kirjoitettava vielä yksi mielipide. Itse en luokittele ihmisiä, että sinä olet ystävä, sinä kaveri ja sinä vain tuttu. Minusta se on järkyttävää luokittelua. Olen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että laivat kohtaavat yössä. Joku hetki voi olla toiselle se maailman tärkein ja tukea ja auttaa, mutta laivat jatkavat silti matkaansa. Se ei meinaa sitä, että jos laivat törmää yöllä, niin sitten pisteytetään se toinen laiva, että oletko tuttu vain ystävä ja nyt sitten ankkurit paikalleen ja tässä jumitetaan loppuelämä.

Ihania ihmisiä kohtaa, mutta he jatkavat vain matkaa. Jälkeen päin voi muistella, että kuinka se tärkeä ihminen oli tukena elämän vaikeassa tilanteessa ja toivoa hänelle kaikkea hyvää ja päästää menemään.

Mulle on eroa, onko joku tuttava, kaveri vai ystävä. Se näkyy yhteydenpidon tiiviydessä sekä siinä, millaisista asioista toisen kanssa juttelee. Tuttavuus on huomattavasti pinnallisempi ihmissuhde kuin ystävyys, koska tuttavalle kertoo ja antaa vain hyvin rajatun osan itsestään ja elämästään. Kaveri taas on tuttavan ja ystävän välimuoto. Ei enää pelkästään tuttava, mutta ei vielä ystäväkään.

Muuten olen kanssasi samaa mieltä. Elämässä tapaa lukuisia ihmisiä ja suurinta osaa niistä vain yhden ainoan kerran. Paljon mukavia ihmisiä, mutta eivät ole sellaisia, joita haluaisi tai olisi edes tarpeellista tavata toiste. Tuttavuus syntyy, kun jotain ihmistä tapaa useamman kerran. Se voi hyvinkin olla ihan vaan harvakseltaan eikä sekään suhde välttämättä koskaan johda mihinkään sen enempään eikä ole tarkoituskaan. Joidenkin tuttavien kanssa alkaa kuitenkin viihtyä oikein hyvin, tavata ja pitää yhteyttä useammin ja siitä syntyy kaveruus. Kaveruudestakaan ei välttämättä synny ystävyyttä eikä ole tarkoituskaan, että syntyisi. Kaverit ovat ihan kivoja kavereina. Joskus kuitenkin käy niin, että kaveriaan alkaa tapaamaan ja pitämään yhteyttä vieläkin useammin. Tulee juteltua jo ihan erilaisista asioista kuin muutaman ensimmäisen tapaamisen aikaan. Tai mitä on juteltu aiemmin. Jossain vaiheessa huomaa, että puolin ja toisin on alettu pitämään yhteyttä ilman, että kummallakaan olisi toiselle mitään varsinaista asiaakaan. Kaveruus on muuttunut ystävyydeksi. Etukäteen ei voi koskaan tietää, tuleeko toisesta koskaan mitään sen enempää kuin tuttava. Aika näyttää, tuleeko vai ei, mutta se ei ole toiseen ihmiseen tutustumisen tarkoituskaan, että tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Uniikki lumihiutale kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ketjua lukee, tuntuu yksinäiset olevan näitä erityisherkkiä, introvertteja ja uniikkeja lumihiutaleita. Sitten sätitään tavallisia ihmisiä, joilla on tavallisia kavereita ja ystäviä. Nämä erityisherkät introvertit haluavat tositosi sydänystävän, pusi pusi loppuelämän uskollisen, joka omistautuu vain hänelle, kun hän introverttina haluaa vain vähän tuttuja ja haluaa niiden olevan vain häntä varten.

Onneksi et ole "ystäväni".

Olet lisäksi ymmärtänyt asian väärin, mutta et tajuaisi vaikka selittäisinkin. Harmi.

No en varmaan olisikaan ystäväsi, jos tunnettaisiin. En kestäisi näitä tyyppejä, jotka hokee, että laatu korvaa määrän ja heillä on tosiystävä, mitä muut ei saa kokea ja ekstrovertit on sukanvaihtajia, jotka ei ole uskollisia kellekkään ja vain heidän ainoa tyyli ripustautua yhteen ihmiseen on se oikea.

Heidän mielestään muiden ihmissuhteet on vääränlaisia ja vääränlaista kaveruutta ja vääränlaista ystävyyttä. Vain heidän ainutlaatuinen uniikki-laatu-ystävyys on oikeaa. Ja sitten sätitään ihmisiä, kun ne ei vastaa heidän viesteihinsä. En yhtään ihmettele

Taidat olla jokin persoonallisuushäiriöinen. Käytöksesi viittaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Niitäkin on ollut tässä ketjussa jo vaikka kuinka paljon. Yleensä ne on sivuutettu täysin tai kommentit on olleet tasoa "ei voi mitenkään onnistua" "kerran kokeilin 10 vuotta sitten eikä tullut mitään, ei kukaan muukaan siis ole voinut noin ystäviä saada" jne jne. Täällä roikkuu paljon muka-yksinäisiä jotka tykkää vain valittaa ja hakea huomiota, ei voi kuvitellakaan että tekisi itse elämässään asian eteen mitään - eikä varsinkaan mitään mitä joku täällä ehdottaa, koska SE NYT EI VARMASTI TOIMI!!!

No minä olen tehnyt varmaan kaikki mitä täällä(kin) on ehdotettu eikä toimi, joten minulla on oikeus valittaa.

Joku hommassa menee selvästi pieleen, kun muilta se ainakin jollain tyylillä on onnistunut, mutta sinulta ei sitten millään. Joko teet jotain väärin tai sitten on vaan katsottava peiliin. Olisinko minä itselleni ystävä, jos olisin joku vieras ihminen? Miksi olisin tai miksen olisi itsenilaisen ystävä? Teenkö oikeasti niin mitä on ehdotettu vai jotain sinne päin? Jos tapaat paljon ihmisiä ja he eivät silti halua seuraasi, niin jotain on sinussa pielessä. Jos taas et tapaa ketään, niin ymmärrät varmaan itsekin miksei muut voi tietää kuinka hyvä tyyppi olet.

No, olen harrastanut ainakin kymmentä eri harrastusta, opiskellut useita aloja, asunut eri maissa jne ja siinä missä näen toisten ystävystyvän niin minulle ei koskaan käy niin. Eikä kukaan tule kertomaankaan päin naamaa, että miksi. Omasta mielestäni käyttäydyn samoin kuin muutkin.

Eihän ystävyys synny pelkästä käyttäytymisestä. Sussa pitää olla jotain, mikä saa toisen ihmisen kiinnostumaan susta ja sun seurastasi.

Kuten mitä? Nähtävästi mitään sellaista ei minussa ole, joten minun pitää ruveta esittämään, että minussa on jotain kiinnostavaa, mutta en tiedä, mikä ihmisiä toisissa kiinnostaa.

Mistä sinä olet kiinnostunut muissa?

Mä olen ystävystynyt aina helposti, ja resepti on niinkin yksinkertainen, että kiinnostuu niistä muista. Ihan oikeasti, ei esitä mitään. Eikä kärsimättömänä odota, että koska taas pääsee kertomaan omista asioistaan.  

Eri mieltä. Minun hyvä ystäväni on kaltaisesi ja kavereita ja ystäviä piisaa. Silti hän ei ole mikään täydellisyys, ei ota säännöllisesti ihmisiin yhteyttä eikä ole heistä sanan varsinaisessa merkityksessä kiinnostunut (tai miten minä näen, että mitä se kiinnostuneisuus on). Näkee kun näkee, kuulee kun kuulee jne. Rennolla meiningillä. Vaikka hyviä kavereita ollaankin oltu ikuisuus, en kovinkaan usein ole kokenut, että hän olisi minusta ja elämästäni varsinaisesti kiinnostunut. On varmasti sitä omalla tavallaan, mutta ei millään oppikirjatavalla. 

Mitähän mahtaa olla oppikirjamainen kiinnostus?

Minä näen sen siten kuin hyvää ystävää usein kuvaillaan. Kyselee kuulumisia, ottaa yhteyttä, ei jätä yhteydenpitoa vain toisille, huolestuu, jos ei kuule mitään jne. Asetelman ei pitäisi olla se, että toiset kysyvät ja aktivoituvat ja toinen vastaa eli intensiivisempi panostus tulee aina toisilta. 

T. Sama. 

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi vielä nämä tyypit, jotka kirjoittelee, että kun he tutustuvat ihmisiin, he seuraavat millainen se on, voiko kaveruus syventyä tuttavuudeksi ja sitten edetä ystävyydeksi. 

Tosi ahdistavaa minusta tuollainen ihmisten testaaminen. Itse koen ihmissuhteet mutkattomiksi. En testaa ja kyttää, millaisia ihmisiä tapaan ja voisiko joku syventyä joksikin ihmeelliseksi aikuisiän barvieleikkisuhteeksi,missä supatetaan salaisuuksia ja kikatetaan ja uskoudutaan ja ollaan best ihan ikuisesti.

Tuollainen kun alkaisi minuun tutustumaan, lähtisin aika äkkiä karkuun. Tulee mieleen joku hiipijä ja vainoaja, joka kyttää, että täytänkö hänen vaatimukset ja jos täytän, niin minun kohtalona on olla se hänen ikuinen uskottu ja vierelläkulkija ja tärkein ihminen. Kysymättä sitä, haluanko itse sitoutua loppuelämän kestävään tiiviiseen suhteeseen jonkun kaverin kanssa.

Tuo on niin totta, se että vaaditaan nimenomaan ystävyyttä heti kärkeen, eikä anneta ystävyssuhteen rauhassa kehittyä jos se on kehittyäkseen, se on tosi raskasta. Nuo testaamiset ja vaatimukset ovat syvältä, kohdellaan potentiaalista ystävää kuin työnhakijaa, jota punnitaan ja verrataan omiin vaatimuksiin. Ilman että tämä ihminen itse on todellakaan halunnut sitoutua mihinkään syvään ystävyyteen, onpahan vaan kenties ollut pelkästään kohtelias.

Joillakin tuntuu ystävyys olevan kuin seksitön parisuhde, yhtä kahlitseva ja täynnä suuria odotuksia kuinka ollaan sydänystäviä hamaan tappiin asti, ollaan myös mustasukkaisia muiden ystävien kanssa vietetystä ajasta jne. Ei mitään vikaa jos tunne on vastavuoroinen, mutta se ei suinkaan aina ole.

Vierailija kirjoitti:

Uniikki lumihiutale kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ketjua lukee, tuntuu yksinäiset olevan näitä erityisherkkiä, introvertteja ja uniikkeja lumihiutaleita. Sitten sätitään tavallisia ihmisiä, joilla on tavallisia kavereita ja ystäviä. Nämä erityisherkät introvertit haluavat tositosi sydänystävän, pusi pusi loppuelämän uskollisen, joka omistautuu vain hänelle, kun hän introverttina haluaa vain vähän tuttuja ja haluaa niiden olevan vain häntä varten.

Onneksi et ole "ystäväni".

Olet lisäksi ymmärtänyt asian väärin, mutta et tajuaisi vaikka selittäisinkin. Harmi.

No en varmaan olisikaan ystäväsi, jos tunnettaisiin. En kestäisi näitä tyyppejä, jotka hokee, että laatu korvaa määrän ja heillä on tosiystävä, mitä muut ei saa kokea ja ekstrovertit on sukanvaihtajia, jotka ei ole uskollisia kellekkään ja vain heidän ainoa tyyli ripustautua yhteen ihmiseen on se oikea.

Heidän mielestään muiden ihmissuhteet on vääränlaisia ja vääränlaista kaveruutta ja vääränlaista ystävyyttä. Vain heidän ainutlaatuinen uniikki-laatu-ystävyys on oikeaa. Ja sitten sätitään ihmisiä, kun ne ei vastaa heidän viesteihinsä. En yhtään ihmettele

Minäkin olen törmännyt tuollaiseen ripustautujaan, yksinäiseen sinkkuun jolla ei oikein ystäviä ja välit sukuun hyvin riitaiset. Hän ei ymmärtänyt sitä itsestäänselvyyttä että minulle (ja varmaan kaikille perheellisille) perhe tulee ensin, isot ja arat asiat puhutaan puolisolle, ei ystävälle.

Tavallaan ymmärrän häntä, mutta tilanne kävi minulle liian raskaaksi, en jaksa aikuisena enää näitä bestis-leikkejä. Lopulta en jaksanut sitä syyllistämistä ja mustasukkaisuutta, ja lopetin koko ystävyyden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uniikki lumihiutale kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ketjua lukee, tuntuu yksinäiset olevan näitä erityisherkkiä, introvertteja ja uniikkeja lumihiutaleita. Sitten sätitään tavallisia ihmisiä, joilla on tavallisia kavereita ja ystäviä. Nämä erityisherkät introvertit haluavat tositosi sydänystävän, pusi pusi loppuelämän uskollisen, joka omistautuu vain hänelle, kun hän introverttina haluaa vain vähän tuttuja ja haluaa niiden olevan vain häntä varten.

Onneksi et ole "ystäväni".

Olet lisäksi ymmärtänyt asian väärin, mutta et tajuaisi vaikka selittäisinkin. Harmi.

No en varmaan olisikaan ystäväsi, jos tunnettaisiin. En kestäisi näitä tyyppejä, jotka hokee, että laatu korvaa määrän ja heillä on tosiystävä, mitä muut ei saa kokea ja ekstrovertit on sukanvaihtajia, jotka ei ole uskollisia kellekkään ja vain heidän ainoa tyyli ripustautua yhteen ihmiseen on se oikea.

Heidän mielestään muiden ihmissuhteet on vääränlaisia ja vääränlaista kaveruutta ja vääränlaista ystävyyttä. Vain heidän ainutlaatuinen uniikki-laatu-ystävyys on oikeaa. Ja sitten sätitään ihmisiä, kun ne ei vastaa heidän viesteihinsä. En yhtään ihmettele

Minäkin olen törmännyt tuollaiseen ripustautujaan, yksinäiseen sinkkuun jolla ei oikein ystäviä ja välit sukuun hyvin riitaiset. Hän ei ymmärtänyt sitä itsestäänselvyyttä että minulle (ja varmaan kaikille perheellisille) perhe tulee ensin, isot ja arat asiat puhutaan puolisolle, ei ystävälle.

Tavallaan ymmärrän häntä, mutta tilanne kävi minulle liian raskaaksi, en jaksa aikuisena enää näitä bestis-leikkejä. Lopulta en jaksanut sitä syyllistämistä ja mustasukkaisuutta, ja lopetin koko ystävyyden.

Kaikki ihmiset eivät vain sovi toisilleen. Siinä se.

Ja hei, kaikille teille ei-sinkuille ystäville/kavereille: ystävän asiat eivät kuulu sinun puolisollesi! Olen joskus pöyristyä, kun ystävän mies alkaa sanoa, että niin sullehan kävi niin ja näin, mä kuulin. Sittemmin olen ymmärtänyt jutun juonen paremmin eli tosiaan parasta olla kertomatta kaikkea.

Ongelma on se, että toisilleen sopivat ihmiset eivät välttämättä kohtaa eikä se, että olisi jotenkin vääränlaisia ihmisiä. Jokaisen on löydettävä se itselleen sopiva tapa olla ystävä toisille ja mieluista seuraa. Se tekee ihmisestä onnellisen. Oman näköisen elämän eläminen.

Ei ystävyyttä voi pakottaa. Tulee jos on tullakseen. Itselleni riittää muutama hyvä ystävä, jotka päästän lähelle. Tutustun helposti ihmisiin, mutta ystäväksi asti on tutustumisesta vielä pitkä matka. Eikä kaikkien kanssa tarvitsekaan kaveerata sen enempää. En kaipaa jatkuvaa tapailua, vaan fiiliksen kiireiden takia nähdään sit kun molemmille sopii.

Introvertit haukkuu näitä sukankuluttajia, mutta silti kummasti ne vetää heitä puoleensa ja hyörivät ympärillä ja kaipaavat huomiota. Kun eivät saa, niin sitten haukkuvat pintapuolisiksi, kun se seurallinen ihminen ei rakastunutkaan juuri häneen, laatutietoiseen introverttiin, joka tietää, mitä aito tosiystävyys on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju oli niin kuohuttava, että on kirjoitettava vielä yksi mielipide. Itse en luokittele ihmisiä, että sinä olet ystävä, sinä kaveri ja sinä vain tuttu. Minusta se on järkyttävää luokittelua. Olen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että laivat kohtaavat yössä. Joku hetki voi olla toiselle se maailman tärkein ja tukea ja auttaa, mutta laivat jatkavat silti matkaansa. Se ei meinaa sitä, että jos laivat törmää yöllä, niin sitten pisteytetään se toinen laiva, että oletko tuttu vain ystävä ja nyt sitten ankkurit paikalleen ja tässä jumitetaan loppuelämä.

Ihania ihmisiä kohtaa, mutta he jatkavat vain matkaa. Jälkeen päin voi muistella, että kuinka se tärkeä ihminen oli tukena elämän vaikeassa tilanteessa ja toivoa hänelle kaikkea hyvää ja päästää menemään.

Mulle on eroa, onko joku tuttava, kaveri vai ystävä. Se näkyy yhteydenpidon tiiviydessä sekä siinä, millaisista asioista toisen kanssa juttelee. Tuttavuus on huomattavasti pinnallisempi ihmissuhde kuin ystävyys, koska tuttavalle kertoo ja antaa vain hyvin rajatun osan itsestään ja elämästään. Kaveri taas on tuttavan ja ystävän välimuoto. Ei enää pelkästään tuttava, mutta ei vielä ystäväkään.

Muuten olen kanssasi samaa mieltä. Elämässä tapaa lukuisia ihmisiä ja suurinta osaa niistä vain yhden ainoan kerran. Paljon mukavia ihmisiä, mutta eivät ole sellaisia, joita haluaisi tai olisi edes tarpeellista tavata toiste. Tuttavuus syntyy, kun jotain ihmistä tapaa useamman kerran. Se voi hyvinkin olla ihan vaan harvakseltaan eikä sekään suhde välttämättä koskaan johda mihinkään sen enempään eikä ole tarkoituskaan. Joidenkin tuttavien kanssa alkaa kuitenkin viihtyä oikein hyvin, tavata ja pitää yhteyttä useammin ja siitä syntyy kaveruus. Kaveruudestakaan ei välttämättä synny ystävyyttä eikä ole tarkoituskaan, että syntyisi. Kaverit ovat ihan kivoja kavereina. Joskus kuitenkin käy niin, että kaveriaan alkaa tapaamaan ja pitämään yhteyttä vieläkin useammin. Tulee juteltua jo ihan erilaisista asioista kuin muutaman ensimmäisen tapaamisen aikaan. Tai mitä on juteltu aiemmin. Jossain vaiheessa huomaa, että puolin ja toisin on alettu pitämään yhteyttä ilman, että kummallakaan olisi toiselle mitään varsinaista asiaakaan. Kaveruus on muuttunut ystävyydeksi. Etukäteen ei voi koskaan tietää, tuleeko toisesta koskaan mitään sen enempää kuin tuttava. Aika näyttää, tuleeko vai ei, mutta se ei ole toiseen ihmiseen tutustumisen tarkoituskaan, että tulisi.

Sinähän puhut kaveresta, kuin parisuhdemarkkinoilla.

Se Marketta on sellainen fuckbody ja Sini on vähän enemmän. Naiskennellaan, mutta soitellaan myös. Näistä ei voi tulla sitä sielunkumppania, puolisoa ja se on vaikeaa tämä parisuhteen etsiminen, kun pitää tutustua ja katsoa, voisiko siitä olla minulle loppuelämän kumppaniksi, uskotuksi, suureksi rakkaudekseni, jonka kanssa jaan kaiken. 

Fuckbody. :D

Vierailija kirjoitti:

Ja hei, kaikille teille ei-sinkuille ystäville/kavereille: ystävän asiat eivät kuulu sinun puolisollesi! Olen joskus pöyristyä, kun ystävän mies alkaa sanoa, että niin sullehan kävi niin ja näin, mä kuulin. Sittemmin olen ymmärtänyt jutun juonen paremmin eli tosiaan parasta olla kertomatta kaikkea.

Eli siis alanuolettajat ovat sitä mieltä, että kyllä kuuluu ystävän asiat myös puolisolle?

Sääli. Vahvistaa käsitystäni siitä, että jos ne omat isot, arat asiat kerrotaan vain puolisolle, niin näin tehdään myös ystävän isoille, aroille asioille. Tietotoimisto toimii pariskunnan sisällä. 

Vierailija kirjoitti:

Introvertit haukkuu näitä sukankuluttajia, mutta silti kummasti ne vetää heitä puoleensa ja hyörivät ympärillä ja kaipaavat huomiota. Kun eivät saa, niin sitten haukkuvat pintapuolisiksi, kun se seurallinen ihminen ei rakastunutkaan juuri häneen, laatutietoiseen introverttiin, joka tietää, mitä aito tosiystävyys on

Alanuoli ilkeydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Niitäkin on ollut tässä ketjussa jo vaikka kuinka paljon. Yleensä ne on sivuutettu täysin tai kommentit on olleet tasoa "ei voi mitenkään onnistua" "kerran kokeilin 10 vuotta sitten eikä tullut mitään, ei kukaan muukaan siis ole voinut noin ystäviä saada" jne jne. Täällä roikkuu paljon muka-yksinäisiä jotka tykkää vain valittaa ja hakea huomiota, ei voi kuvitellakaan että tekisi itse elämässään asian eteen mitään - eikä varsinkaan mitään mitä joku täällä ehdottaa, koska SE NYT EI VARMASTI TOIMI!!!

No minä olen tehnyt varmaan kaikki mitä täällä(kin) on ehdotettu eikä toimi, joten minulla on oikeus valittaa.

Joku hommassa menee selvästi pieleen, kun muilta se ainakin jollain tyylillä on onnistunut, mutta sinulta ei sitten millään. Joko teet jotain väärin tai sitten on vaan katsottava peiliin. Olisinko minä itselleni ystävä, jos olisin joku vieras ihminen? Miksi olisin tai miksen olisi itsenilaisen ystävä? Teenkö oikeasti niin mitä on ehdotettu vai jotain sinne päin? Jos tapaat paljon ihmisiä ja he eivät silti halua seuraasi, niin jotain on sinussa pielessä. Jos taas et tapaa ketään, niin ymmärrät varmaan itsekin miksei muut voi tietää kuinka hyvä tyyppi olet.

No, olen harrastanut ainakin kymmentä eri harrastusta, opiskellut useita aloja, asunut eri maissa jne ja siinä missä näen toisten ystävystyvän niin minulle ei koskaan käy niin. Eikä kukaan tule kertomaankaan päin naamaa, että miksi. Omasta mielestäni käyttäydyn samoin kuin muutkin.

Eihän ystävyys synny pelkästä käyttäytymisestä. Sussa pitää olla jotain, mikä saa toisen ihmisen kiinnostumaan susta ja sun seurastasi.

Kuten mitä? Nähtävästi mitään sellaista ei minussa ole, joten minun pitää ruveta esittämään, että minussa on jotain kiinnostavaa, mutta en tiedä, mikä ihmisiä toisissa kiinnostaa.

Mistä sinä olet kiinnostunut muissa?

Mä olen ystävystynyt aina helposti, ja resepti on niinkin yksinkertainen, että kiinnostuu niistä muista. Ihan oikeasti, ei esitä mitään. Eikä kärsimättömänä odota, että koska taas pääsee kertomaan omista asioistaan.  

Eri mieltä. Minun hyvä ystäväni on kaltaisesi ja kavereita ja ystäviä piisaa. Silti hän ei ole mikään täydellisyys, ei ota säännöllisesti ihmisiin yhteyttä eikä ole heistä sanan varsinaisessa merkityksessä kiinnostunut (tai miten minä näen, että mitä se kiinnostuneisuus on). Näkee kun näkee, kuulee kun kuulee jne. Rennolla meiningillä. Vaikka hyviä kavereita ollaankin oltu ikuisuus, en kovinkaan usein ole kokenut, että hän olisi minusta ja elämästäni varsinaisesti kiinnostunut. On varmasti sitä omalla tavallaan, mutta ei millään oppikirjatavalla. 

Mitähän mahtaa olla oppikirjamainen kiinnostus?

Minä näen sen siten kuin hyvää ystävää usein kuvaillaan. Kyselee kuulumisia, ottaa yhteyttä, ei jätä yhteydenpitoa vain toisille, huolestuu, jos ei kuule mitään jne. Asetelman ei pitäisi olla se, että toiset kysyvät ja aktivoituvat ja toinen vastaa eli intensiivisempi panostus tulee aina toisilta. 

T. Sama. 

Miksi tätä on alapeukutettu? Perustelut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Niitäkin on ollut tässä ketjussa jo vaikka kuinka paljon. Yleensä ne on sivuutettu täysin tai kommentit on olleet tasoa "ei voi mitenkään onnistua" "kerran kokeilin 10 vuotta sitten eikä tullut mitään, ei kukaan muukaan siis ole voinut noin ystäviä saada" jne jne. Täällä roikkuu paljon muka-yksinäisiä jotka tykkää vain valittaa ja hakea huomiota, ei voi kuvitellakaan että tekisi itse elämässään asian eteen mitään - eikä varsinkaan mitään mitä joku täällä ehdottaa, koska SE NYT EI VARMASTI TOIMI!!!

No minä olen tehnyt varmaan kaikki mitä täällä(kin) on ehdotettu eikä toimi, joten minulla on oikeus valittaa.

Joku hommassa menee selvästi pieleen, kun muilta se ainakin jollain tyylillä on onnistunut, mutta sinulta ei sitten millään. Joko teet jotain väärin tai sitten on vaan katsottava peiliin. Olisinko minä itselleni ystävä, jos olisin joku vieras ihminen? Miksi olisin tai miksen olisi itsenilaisen ystävä? Teenkö oikeasti niin mitä on ehdotettu vai jotain sinne päin? Jos tapaat paljon ihmisiä ja he eivät silti halua seuraasi, niin jotain on sinussa pielessä. Jos taas et tapaa ketään, niin ymmärrät varmaan itsekin miksei muut voi tietää kuinka hyvä tyyppi olet.

No, olen harrastanut ainakin kymmentä eri harrastusta, opiskellut useita aloja, asunut eri maissa jne ja siinä missä näen toisten ystävystyvän niin minulle ei koskaan käy niin. Eikä kukaan tule kertomaankaan päin naamaa, että miksi. Omasta mielestäni käyttäydyn samoin kuin muutkin.

Eihän ystävyys synny pelkästä käyttäytymisestä. Sussa pitää olla jotain, mikä saa toisen ihmisen kiinnostumaan susta ja sun seurastasi.

Kuten mitä? Nähtävästi mitään sellaista ei minussa ole, joten minun pitää ruveta esittämään, että minussa on jotain kiinnostavaa, mutta en tiedä, mikä ihmisiä toisissa kiinnostaa.

Mistä sinä olet kiinnostunut muissa?

Mä olen ystävystynyt aina helposti, ja resepti on niinkin yksinkertainen, että kiinnostuu niistä muista. Ihan oikeasti, ei esitä mitään. Eikä kärsimättömänä odota, että koska taas pääsee kertomaan omista asioistaan.  

Eri mieltä. Minun hyvä ystäväni on kaltaisesi ja kavereita ja ystäviä piisaa. Silti hän ei ole mikään täydellisyys, ei ota säännöllisesti ihmisiin yhteyttä eikä ole heistä sanan varsinaisessa merkityksessä kiinnostunut (tai miten minä näen, että mitä se kiinnostuneisuus on). Näkee kun näkee, kuulee kun kuulee jne. Rennolla meiningillä. Vaikka hyviä kavereita ollaankin oltu ikuisuus, en kovinkaan usein ole kokenut, että hän olisi minusta ja elämästäni varsinaisesti kiinnostunut. On varmasti sitä omalla tavallaan, mutta ei millään oppikirjatavalla. 

Mitähän mahtaa olla oppikirjamainen kiinnostus?

Minä näen sen siten kuin hyvää ystävää usein kuvaillaan. Kyselee kuulumisia, ottaa yhteyttä, ei jätä yhteydenpitoa vain toisille, huolestuu, jos ei kuule mitään jne. Asetelman ei pitäisi olla se, että toiset kysyvät ja aktivoituvat ja toinen vastaa eli intensiivisempi panostus tulee aina toisilta. 

T. Sama. 

Miksi tätä on alapeukutettu? Perustelut?

Samaa voisin tietysti kommentin kirjoittajana ihmetellä. Mutta musta tuntuu, että tänne on on nyt ajautunut porukkaa, joka on piikit pystyssä jokaisesta viestistä, johon liittyy ajatus lojaalista, kunnollisesta old school -ystävästä. Eikä julisteta minkään hulabaloo-ystävyyden puolesta, jossa asiat ovat sujuvasti rempallaan ja tehdään mitä huvittaa. Alanuolettajat puhuvat todennäköisesti vaativasta ystävästä siinä yhteydessä, kun minä puhuisin hyvästä ystävästä. Väittäisivät lisäksi, että toinen koittaa muuttaa heitä, kun uskaltaa toivoa ystävyydeltä erinäisiä asioita. 

Minä en tiedä, mitä nämä ihmiset edes tekevät ystävillä, koska heitä ahdistaa jokainen hyvä teko ja puhe, joka heidän PITÄISI kohdistaa ystävään. Ystävät tuntuvat lähinnä häiritsevän heidän vapaan taivaanlinnun elämää. Heille ilmeisesti ystäviksi sopivat ihmiset, jotka eivät valita mistään ja jotka ovat kiltisti kynnysmattoina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakentavia kommentteja, kuten mistä niitä uusia kaveruus-suhteita voisi aikuisiällä koittaa solmia lukisin paljon mieluummin.

Niitäkin on ollut tässä ketjussa jo vaikka kuinka paljon. Yleensä ne on sivuutettu täysin tai kommentit on olleet tasoa "ei voi mitenkään onnistua" "kerran kokeilin 10 vuotta sitten eikä tullut mitään, ei kukaan muukaan siis ole voinut noin ystäviä saada" jne jne. Täällä roikkuu paljon muka-yksinäisiä jotka tykkää vain valittaa ja hakea huomiota, ei voi kuvitellakaan että tekisi itse elämässään asian eteen mitään - eikä varsinkaan mitään mitä joku täällä ehdottaa, koska SE NYT EI VARMASTI TOIMI!!!

No minä olen tehnyt varmaan kaikki mitä täällä(kin) on ehdotettu eikä toimi, joten minulla on oikeus valittaa.

Joku hommassa menee selvästi pieleen, kun muilta se ainakin jollain tyylillä on onnistunut, mutta sinulta ei sitten millään. Joko teet jotain väärin tai sitten on vaan katsottava peiliin. Olisinko minä itselleni ystävä, jos olisin joku vieras ihminen? Miksi olisin tai miksen olisi itsenilaisen ystävä? Teenkö oikeasti niin mitä on ehdotettu vai jotain sinne päin? Jos tapaat paljon ihmisiä ja he eivät silti halua seuraasi, niin jotain on sinussa pielessä. Jos taas et tapaa ketään, niin ymmärrät varmaan itsekin miksei muut voi tietää kuinka hyvä tyyppi olet.

No, olen harrastanut ainakin kymmentä eri harrastusta, opiskellut useita aloja, asunut eri maissa jne ja siinä missä näen toisten ystävystyvän niin minulle ei koskaan käy niin. Eikä kukaan tule kertomaankaan päin naamaa, että miksi. Omasta mielestäni käyttäydyn samoin kuin muutkin.

Eihän ystävyys synny pelkästä käyttäytymisestä. Sussa pitää olla jotain, mikä saa toisen ihmisen kiinnostumaan susta ja sun seurastasi.

Kuten mitä? Nähtävästi mitään sellaista ei minussa ole, joten minun pitää ruveta esittämään, että minussa on jotain kiinnostavaa, mutta en tiedä, mikä ihmisiä toisissa kiinnostaa.

Mistä sinä olet kiinnostunut muissa?

Mä olen ystävystynyt aina helposti, ja resepti on niinkin yksinkertainen, että kiinnostuu niistä muista. Ihan oikeasti, ei esitä mitään. Eikä kärsimättömänä odota, että koska taas pääsee kertomaan omista asioistaan.  

Eri mieltä. Minun hyvä ystäväni on kaltaisesi ja kavereita ja ystäviä piisaa. Silti hän ei ole mikään täydellisyys, ei ota säännöllisesti ihmisiin yhteyttä eikä ole heistä sanan varsinaisessa merkityksessä kiinnostunut (tai miten minä näen, että mitä se kiinnostuneisuus on). Näkee kun näkee, kuulee kun kuulee jne. Rennolla meiningillä. Vaikka hyviä kavereita ollaankin oltu ikuisuus, en kovinkaan usein ole kokenut, että hän olisi minusta ja elämästäni varsinaisesti kiinnostunut. On varmasti sitä omalla tavallaan, mutta ei millään oppikirjatavalla. 

Mitähän mahtaa olla oppikirjamainen kiinnostus?

Minä näen sen siten kuin hyvää ystävää usein kuvaillaan. Kyselee kuulumisia, ottaa yhteyttä, ei jätä yhteydenpitoa vain toisille, huolestuu, jos ei kuule mitään jne. Asetelman ei pitäisi olla se, että toiset kysyvät ja aktivoituvat ja toinen vastaa eli intensiivisempi panostus tulee aina toisilta. 

T. Sama. 

Miksi tätä on alapeukutettu? Perustelut?

Samaa voisin tietysti kommentin kirjoittajana ihmetellä. Mutta musta tuntuu, että tänne on on nyt ajautunut porukkaa, joka on piikit pystyssä jokaisesta viestistä, johon liittyy ajatus lojaalista, kunnollisesta old school -ystävästä. Eikä julisteta minkään hulabaloo-ystävyyden puolesta, jossa asiat ovat sujuvasti rempallaan ja tehdään mitä huvittaa. Alanuolettajat puhuvat todennäköisesti vaativasta ystävästä siinä yhteydessä, kun minä puhuisin hyvästä ystävästä. Väittäisivät lisäksi, että toinen koittaa muuttaa heitä, kun uskaltaa toivoa ystävyydeltä erinäisiä asioita. 

Minä en tiedä, mitä nämä ihmiset edes tekevät ystävillä, koska heitä ahdistaa jokainen hyvä teko ja puhe, joka heidän PITÄISI kohdistaa ystävään. Ystävät tuntuvat lähinnä häiritsevän heidän vapaan taivaanlinnun elämää. Heille ilmeisesti ystäviksi sopivat ihmiset, jotka eivät valita mistään ja jotka ovat kiltisti kynnysmattoina. 

Näin se taitaa mennä. Ihmetyksellä olen lukenut kommentteja, jossa joku ihmettelee miten joku kehtaa pyytää väsynyttä ihmistä leffaseuraksi. Jos kyseessä on hyvä ystävä, niin tuollaisen yhteydenoton ei kuvittelisi herättävän toisessa suoranaista raivoa, vaikkei sillä kertaa sinne leffaan lähtisikään.