Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
Ei riitä minulle. Koen tuolla tahdilla tavatessa, että etäännyn liikaa toisesta. Tuo ei minusta tunnu toimivalta ystävyydeltä, vaan enemmän tuttavuudelta. Hei törmäillään!
Kyllä pidän heitä ystävinä, mutta on se tosiaan liian vähän munkin mielestä jos 1-4 kertaa vuodessa näkee ystävää. Toki ollaan muuten yhteydessä aina välillä muttei se ole sama kuin näkeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Jos on vaikkapa 3 ystävää ja 4 kaveria (mikä lienee ihan normaali määrä useimmille) ja jokaista pitäisi tavata kerran kuukaudessa, niin aika usein pitää olla menossa. Mikäli on vielä puoliso ja harrastavia lapsia, niin heillekin pitää olla aikaa. Useimmiten lasten myötä halutaan luoda lapsille suhteet isovanhempiin eli pitäisi ehtiä juosta omien vanhempien luona ja anoppilassa. Jotkut haluavat tarjota lapsilleen myös mahdollisuuden luoda suhteet serkkuihinsa eli tällöin on vielä kummankin sisarukset, joita tavata. On myös naisia, jotka eivät livistä karkuun, kun miehen kaveri vaimoineen/tyttäystävineen tulee käymään. Eli tällaisia "pariskuntaillanviettojakin" voi olla kaiken muun lisäksi.
Niin ymmärrän tuon kyllä. Tarkoitinkin että jotain ystävää näkisi tässä kuussa, jotain toista ensi kuussa jne, eli pitäisi olla enemmän kuin 2 ystävää/kaveria, jotta olisi aina jotain seuraa edes sen kerran kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
No ihan vaikka siksi että olisi kiva joskus nähdä muitakin, kuin niitä samoja naamoja kuukaudesta toiseen. Saada seuraa paikkoihin, joihin miestä/äitiä ei kiinnosta mennä. Sulle ehkä riittää tuo, muille ei. Mulla myös työkaverit on 20-30v vanhempia, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei kaikissa asioissa olla ihan samalla aaltopituudella. Miksi pitää aina inttää vastaan, ihmiset on erilaisia ja toivoo erilaisia asioita elämältään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
No ihan vaikka siksi että olisi kiva joskus nähdä muitakin, kuin niitä samoja naamoja kuukaudesta toiseen. Saada seuraa paikkoihin, joihin miestä/äitiä ei kiinnosta mennä. Sulle ehkä riittää tuo, muille ei. Mulla myös työkaverit on 20-30v vanhempia, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei kaikissa asioissa olla ihan samalla aaltopituudella. Miksi pitää aina inttää vastaan, ihmiset on erilaisia ja toivoo erilaisia asioita elämältään.
Sä kuitenkin tuolla aiemmin kerroit kaipaavasi ystävyys/kaverisuhteita, koska on asioita, joista et voi puhua miehesi, äitisi etkä työkavereidesi kanssa. Sitä mä ihmettelin, että mitä sellaiset asiat ovat. Tuon toki ymmärrän, että on mukava nähdä välillä muitakin naamoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Sulle voi toki olla hyvä parisuhde ihan vieras käsite, mikä on harmi, mutta ihan mielellään lähdemme mieheni kanssa yhdessä matkalle, ollaan samanhenkisiä ja haluamme ottaa lomalla rennosti ja katsella rauhassa paikkoja. Äitini tykkää juosta pää kolmantena jalkana nähtävyyksissä aamusta iltaan ja kaverit bilettää 7 iltaa putkeen, niin miehen kanssa oon saanut viettää just sellaisen loman kuin haluan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
No ihan vaikka siksi että olisi kiva joskus nähdä muitakin, kuin niitä samoja naamoja kuukaudesta toiseen. Saada seuraa paikkoihin, joihin miestä/äitiä ei kiinnosta mennä. Sulle ehkä riittää tuo, muille ei. Mulla myös työkaverit on 20-30v vanhempia, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei kaikissa asioissa olla ihan samalla aaltopituudella. Miksi pitää aina inttää vastaan, ihmiset on erilaisia ja toivoo erilaisia asioita elämältään.
Eikö sun miehellä ole parisuhteessa olevia kavereita? Siskoa? Veljen vaimoa? Siis sellaisia, joista voisit saada seuraa haluamiisi juttuihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Sulle voi toki olla hyvä parisuhde ihan vieras käsite, mikä on harmi, mutta ihan mielellään lähdemme mieheni kanssa yhdessä matkalle, ollaan samanhenkisiä ja haluamme ottaa lomalla rennosti ja katsella rauhassa paikkoja. Äitini tykkää juosta pää kolmantena jalkana nähtävyyksissä aamusta iltaan ja kaverit bilettää 7 iltaa putkeen, niin miehen kanssa oon saanut viettää just sellaisen loman kuin haluan :)
Mitä siitä matkustelusta, jonka tässä ihan toinen ihminen otti puheeksi. Mutta joo, mulle on vierasta (luojan kiitos) symbioosi, jossa mihinkään ei kyetä yksin tai toisten ihmisten kanssa. On vain yksi.
Hyvä parisuhde ei poissulje omia kavereita ja sitä, että on elämää myös toisaallakin. Tämän voi nähdä ihan ihmisiä katsomallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Ymmärrätkö, että monelle se puoliso on myös paras ystävä? Se ihminen, jonka seurassa kaikkein parhaiten viihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Ymmärrätkö, että monelle se puoliso on myös paras ystävä? Se ihminen, jonka seurassa kaikkein parhaiten viihtyy.
Jo vain ja hyvä niin. Pitää varmaan tässä kohdin toistella tämän ketjun sanomaa (josta periaatteessa en edes ole samaa mieltä), että teininä ehkä nysvättiin yhden ihmisen kanssa ei, aikuisena se on lapsellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
No ihan vaikka siksi että olisi kiva joskus nähdä muitakin, kuin niitä samoja naamoja kuukaudesta toiseen. Saada seuraa paikkoihin, joihin miestä/äitiä ei kiinnosta mennä. Sulle ehkä riittää tuo, muille ei. Mulla myös työkaverit on 20-30v vanhempia, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei kaikissa asioissa olla ihan samalla aaltopituudella. Miksi pitää aina inttää vastaan, ihmiset on erilaisia ja toivoo erilaisia asioita elämältään.
Sä kuitenkin tuolla aiemmin kerroit kaipaavasi ystävyys/kaverisuhteita, koska on asioita, joista et voi puhua miehesi, äitisi etkä työkavereidesi kanssa. Sitä mä ihmettelin, että mitä sellaiset asiat ovat. Tuon toki ymmärrän, että on mukava nähdä välillä muitakin naamoja.
Huikkaan ulkopuolelta, että naistenjuttuja tietty. Vaikka parisuhdejuttuja, miesjuttuja, yh-juttuja tai keski-ikään liittyvien "oireiden" vertailua. Eikä ylipäänsä ole sama asia puhua sellaisista hyvien kavereitten kuin miehen tai jonkun random-tutun kanssa.
Omalla kohdallani tosin olen huomannut lapsettomana, että usein keskustelut pyörivät näin ruuhkavuosina lasten harrastuksissa, sairauksissa tai muuten lastenhoidossa. Näiden keskustelunaiheiden takia tuntuu järjettömältä nähdä tolkuton vaiva "naisten ilta" -tapaamisen suhteen - tapaaminen voisi yhtä hyvin olla miesten ja lasten kera klo 17. Mutta sitä saa, mitä tilaa: kun ollaan annettu tapaamisten harventua, niin lapset ovat selvästi jonkinlainen jäänrikkojapuheenaihe. Tapa kierrellä sitä, ettei kysytä, että mitäs teille kuuluu tai mitä itselle kuuluu, vaan tartutaan aidanseipääseen eli lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
No ihan vaikka siksi että olisi kiva joskus nähdä muitakin, kuin niitä samoja naamoja kuukaudesta toiseen. Saada seuraa paikkoihin, joihin miestä/äitiä ei kiinnosta mennä. Sulle ehkä riittää tuo, muille ei. Mulla myös työkaverit on 20-30v vanhempia, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei kaikissa asioissa olla ihan samalla aaltopituudella. Miksi pitää aina inttää vastaan, ihmiset on erilaisia ja toivoo erilaisia asioita elämältään.
Sä kuitenkin tuolla aiemmin kerroit kaipaavasi ystävyys/kaverisuhteita, koska on asioita, joista et voi puhua miehesi, äitisi etkä työkavereidesi kanssa. Sitä mä ihmettelin, että mitä sellaiset asiat ovat. Tuon toki ymmärrän, että on mukava nähdä välillä muitakin naamoja.
Huikkaan ulkopuolelta, että naistenjuttuja tietty. Vaikka parisuhdejuttuja, miesjuttuja, yh-juttuja tai keski-ikään liittyvien "oireiden" vertailua. Eikä ylipäänsä ole sama asia puhua sellaisista hyvien kavereitten kuin miehen tai jonkun random-tutun kanssa.
Omalla kohdallani tosin olen huomannut lapsettomana, että usein keskustelut pyörivät näin ruuhkavuosina lasten harrastuksissa, sairauksissa tai muuten lastenhoidossa. Näiden keskustelunaiheiden takia tuntuu järjettömältä nähdä tolkuton vaiva "naisten ilta" -tapaamisen suhteen - tapaaminen voisi yhtä hyvin olla miesten ja lasten kera klo 17. Mutta sitä saa, mitä tilaa: kun ollaan annettu tapaamisten harventua, niin lapset ovat selvästi jonkinlainen jäänrikkojapuheenaihe. Tapa kierrellä sitä, ettei kysytä, että mitäs teille kuuluu tai mitä itselle kuuluu, vaan tartutaan aidanseipääseen eli lapsiin.
Oletko varma, että kavereitasi kiinnostaa sun parisuhde - ja miesjutut tai keski-ikään liittyvät oireesi yhtään sen enempää kuin sua heidän lapsijuttunsa? Olisiko käynyt niin, ettei teillä oikein ole enää mitään yhteistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta yksinäistä täälläkin, vaikka on mies kotona. Kavereilla perheet ja omat menonsa niin ei ehdi näkemään kuin muutaman kerran vuodessa.
Kuinka monta kertaa te koette, että ystävää pitäisi tavata? Teininä ehkä koulunkin vuoksi nähdään usein, mutta aikuisena muiden kiireiden keskellä tuo muutama kerta vuodessa luulisi riittävän.
No olisin tyytyväinen jos näkisin vaikka kerran kuussa jotain kaveria. Nyt nähdään 3-4kk välein ja se on pitkä aika mun mielestä. Toki välillä viestitellään ja yhden kanssa soitellaan ehkä just 2-3kk välein. Ei se oman miehen seura siitä pidemmän päälle ja äidin tai työkavereiden kaa ei voi puhua kaikesta. Mut parempi kai tää kuin ei mitään.
Mitä ovat ne asiat, joista et voi puhua miehesi, äitisi tai työkavereidesi kanssa? Anna jotain esimerkkejä.
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.
No en tosian ymmärtänyt, koska itse ainakin pystyn puhumaan mieheni kanssa ihan mistä tahansa. Jotkut meikkaamiset, vaatteet yms ei tietenkään miestä kiinnosta, mutta on mulla naispuolisiakin työkavereita, joita sellaiset asiat kiinnostavat.
No ihan vaikka siksi että olisi kiva joskus nähdä muitakin, kuin niitä samoja naamoja kuukaudesta toiseen. Saada seuraa paikkoihin, joihin miestä/äitiä ei kiinnosta mennä. Sulle ehkä riittää tuo, muille ei. Mulla myös työkaverit on 20-30v vanhempia, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei kaikissa asioissa olla ihan samalla aaltopituudella. Miksi pitää aina inttää vastaan, ihmiset on erilaisia ja toivoo erilaisia asioita elämältään.
Sä kuitenkin tuolla aiemmin kerroit kaipaavasi ystävyys/kaverisuhteita, koska on asioita, joista et voi puhua miehesi, äitisi etkä työkavereidesi kanssa. Sitä mä ihmettelin, että mitä sellaiset asiat ovat. Tuon toki ymmärrän, että on mukava nähdä välillä muitakin naamoja.
Huikkaan ulkopuolelta, että naistenjuttuja tietty. Vaikka parisuhdejuttuja, miesjuttuja, yh-juttuja tai keski-ikään liittyvien "oireiden" vertailua. Eikä ylipäänsä ole sama asia puhua sellaisista hyvien kavereitten kuin miehen tai jonkun random-tutun kanssa.
Omalla kohdallani tosin olen huomannut lapsettomana, että usein keskustelut pyörivät näin ruuhkavuosina lasten harrastuksissa, sairauksissa tai muuten lastenhoidossa. Näiden keskustelunaiheiden takia tuntuu järjettömältä nähdä tolkuton vaiva "naisten ilta" -tapaamisen suhteen - tapaaminen voisi yhtä hyvin olla miesten ja lasten kera klo 17. Mutta sitä saa, mitä tilaa: kun ollaan annettu tapaamisten harventua, niin lapset ovat selvästi jonkinlainen jäänrikkojapuheenaihe. Tapa kierrellä sitä, ettei kysytä, että mitäs teille kuuluu tai mitä itselle kuuluu, vaan tartutaan aidanseipääseen eli lapsiin.
Oletko varma, että kavereitasi kiinnostaa sun parisuhde - ja miesjutut tai keski-ikään liittyvät oireesi yhtään sen enempää kuin sua heidän lapsijuttunsa? Olisiko käynyt niin, ettei teillä oikein ole enää mitään yhteistä?
Itse asiassa mulla ei ole parisuhdetta eikä pahemmin miesjuttuja. Lisäksi olen sen verran pidättyväinen, etten erinäisistä oireista puhu juuri mitään.
Kiäh, et sä nyt oikein saanut mua satimeen. Kato kun sitä voi olla kuulollakin, mitä muut puhuvat. Täällä kysyttiin, minkälaisista asioista kaverukset voivat puhua. Siinä tuli nyt yksi vastaus, määrittelemättä sitä, kuka puhuu porukassa ja kuka ei.
Lapsijutuissa ei minun kantiltani sinällään ole mitään erityisen ikävää, mutta se kertoo omaa tarinaansa siitä, että ihmiset ovat vieraantuneet toisistaan. On turhaa tavallaan pyrkiä luomaan erityisen juhlavia kehyksiä tapaamiselle, jos aikomuksena on keskittyä lapsitarinoihin.
Lapset on ruuhkavuosina suuri puheenaihe siksi, että se on elämän tärkein asia silloin ja omat ajatukset pyörii sen ympärillä, oma hyvinvointi on kiinni paljolti siitä voivatko lapset hyvin jne.
Ei lapsista puhuminen silloin ole tärkeämpien aiheiden välttelyä vaan puhujalleen juuri se tärkein aihe. Voi olla niin ruuhkaista että jos joku kysyy että niin mitä SULLE kuuluu, niin ei edes osaa vastata, koska ei ole ehtinyt ajatella asiaa.
t. parin jo isommaksi kasvaneen tenavan mami
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Kadehtiminen nyt muutenkin on yleisesti ottaen typerää. Eikö se siis ole hyvä, ettei käy kateeksi. Itse ainakin harvoin koen itseni kateelliseksi muiden elämäntyylistä.
Mutta siis pariskuntaelämään. Itse olen elänyt elämäni sellaisessa ympäristössä ja perheessä, missä olen tottunut siihen, että pariskunnat viettävät paljon aikaa yhdessä. Vanhempani kulkivat yhdessä loppuun asti matkoilla ja yhteisissä harrastuksissa. Kumpikaan ei käynyt ulkomailla yksin tms. Myös muut sisarukseni näyttävät matkustelevan puolisonsa kanssa ja osa harrastaakin puolisonsa kanssa yhdessä ja viettävät mökillä aikaa pariskuntana ja yleensäkin pariskuntana puuhaavat yhdessä.
Kuten minäkin. Miehen kanssa matkustelemma yhdessä, vietämme vapaata yhdessä. Meillä on sama urheiluharrastus, joten treenaamme yhdessä. Käymme yhdessä ulkona silloin harvoin, kun viitsimme lähteä iltaa istumaan.
Minä olen tottunut siihen, että tämä on normi ja enemmän on poikkeus, että kuljetaan kavereiden kanssa ulkomailla ja iltaa istumassa ja harrastamassa ja vapaa-aikaa kavereiden kanssa, eikä puolison. Puoliso kannattaakin valita niin, että hänen kanssaan viihtyy.
Ja siihen, että mitäs sitten, kun toinen kuolee. Hähhäähää, sitte oot yksin, ei oo kavereita. No äitini eli isän kuoleman jälkeen 10 vuotta ja ei silti ollut yksinäinen. Alkoi kulkemaan erilaisissa "mummoryhmissä", joista löysi leskikavereita. Meihin lapsiinkin oli tiiviit välit, joten kävimme paljon äidin luona ja olimme lomilla hänen luonaan ja auttelimme. Äiti kävi vanhoilla päivillään jopa ulkomailla uuden tuttavansa kanssa, johon tutustui jossain srk.n järjestämässä keskustelupiirissä.
Joten ei viettänyt yksinäistä kymmentä vuotta, vaikka isän eläessä kulkivatkin melkein pelkästään kahdestaan joka paikassa.
Mutta hienoa tosiaan, että et kadehdi toisten elämää. Minun mielestä olisikin parempi, jos jokainen kääntyisi pohtimaan omaa elämänsä laatua enemmän, kuin muiden. Itselläkin olisi silloin paljon helpompaa ja kivempaa ja riittäisi energiaa enemmän, kuin pohtimalla toisten ratkaisuja.
Jos sä et oo tehnyt osoitteenmuutosilmoitusta maistraattiin ja postiin.
Ja toimiiko puhha ? Onko puhhassa virtaa ?
En nyt rupea sulle täällä erittelee esimerkkejä, kun et näköjään ymmärtänyt koko pointtia. Nämä muut täällä varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.