Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, jonka kanssa on tunnettu koko ikämme. Välillä oltu enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, mutta jotenkin en koe että välillämme on samaa yhteyttä kuin joskus ennen.
Hänen kanssaan on hyvin vaikea sopia tapaamisia, tai ei, jos mennään hänen ehdoillaan. Pieneenkin asiaan liittyy kauhea säätö, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen mihinkään. Mitään ei koskaan tapahdu, on tylsää jne. Kun yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, mikään ei käy ja vastaus on tuhahtelua "luuletko että minä tuollaiseen lähtisin..."
Kai on tylsää jos samalla kaavalla menee, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen, eikä edes halua kokeilla uutta tai muuttaa mitään rutiinia. Viimeksi olisi halunnut höpötellä ja soitti kun olin töissä. No, minä en voi töissä höpötellä omiani vaan hoidettava työt, illalla ei kuitenkaan enää sopinut höpötellä vaan ainoastaan just tuolloin kun hänelle kävi.
Muutenkin hän kertoo ettei ole paljon ystäviä, kuitenkin olen aina se viimeinen "oljenkorsi" johon ottaa yhteyttä.
Minusta tuntuu kamalalta, mutta nykyisin hän tuntuu juurikin tuollaiselta kaiken hapen vievältä energiasyöpöltä ja olen vakavissani miettinyt oisko tämä tässä. Tuntuu ettei mitään yhteistä enää oikeasti ole.
Tää mun entinen ystävä oli vähän samantyylinen, koko ajan tylsää ja vaati mua viihdyttämään sitä, piti olla koko ajan kaikkea jännää meneillään, ei osannut nauttia tavallisesta elämäsä, harvemmin mikään muu sopinut kuin baariin lähteminen, sitten tiuski ja suuttui jos mulle ei sopinut just silloin kun se halusi ja oli mustasukkainen miehestäni. Jos joskus harvoin kävi joku muu, esim. kahvittelu niin siihenkin laittautui kuin baariin ja koko ajan katseli olisiko jotain kiinnostavia miehiä. Kuulemma olisi onnellinen jos olisi parisuhteessa, monta vuotta sinkkuna ja kun vihdoin sen parisuhteen löysi, niin onnistui senkin suhteen mokaamaan, koska kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sille ja jos asiat ei mene niin kuin se haluaa, alkaa kiukuttelu ja uhriutuminen. Kaikki mikä ei onnistunut sen elämässä johtui jostain muista kuin itsestään ja sitä aina valitteli ja haukkui muita, jopa omaa äitiään, joka auttoi sitä paljon rahallisesti ja muutenkin. Oli sitä mieltä että muut oli sille kateellisia jne, vaikka ne vaan ihmetteli sen käytöstä. Parempi vaan pysyä kaukana tuollaisista myrkyllisistä ihmisistä.
t. 2583
Tämä on onnellisuudessa juuri ratkaisevaa, että miten osaa elää tavallista arkea. Onko siinä onnellinen vai kaipaako koko ajan jotain räiskettä elämäänsä. Pystyykö kohtaamaan itsensä ja ajatuksensa keskellä normaalia arkeaan vai ei.
Mut kannattaa silti huomata se, että joillakin on tosi paljon sitä tylsää, itsensä kohtaamista ja seinille puhumista. Siispä niiden kavereiden kanssa haluaisi edes jotain "räiskettä" joskus. Vaikka se ei oikeestaan edes olisi mitään räiskettä. Seinät alkaa kaatua niskaan, jos se on aina vain sitä himmailua tai parin askelen ottamista lähimaastossa.
Niin mutta jos itse tekee viikot töitä ja elämä muutenkin aika täynnä harrastuksia yms, juhliminen ei enää kiinnosta näin yli kolmekymppisenä mutta kaveri haluaa vaan mennä, itse haluaa olla rauhassa vapaa aikana, toki syöminen, kahvittelu, terassilla/leffassa käyminen käy, mutta sekin on tosi tylsää toisen mielestä. Ehkä silloin pitäisi etsiä uusia kavereita eikä syytellä vanhoja siitä ettei halua tehdä samoja asioita ja olla menossa koko ajan.
Musta noi muutkin on ihan virkistäviä menoja. Joskin samalla ajattelen, että tuskin se ehkä kerran tai kaksi vuodessa baarissa käyminenkään on niin fataalia, etteikö siellä voisi käydä kaverin takia ja itsensäkin takia. Muutenhan asetelma on niin, että se toinen tekee sitten vain sitä, mikä sinulle kelpaa. Ja kolmas, aika surullinen vaihtoehto: "Koska sulle ei käy nää mun jutut, etsi joku toinen". Se on taas jo vähän uhkailusävytteistä monelle, jolla ei paljon kavereita ole.
Mutta mä en olekaan päässyt siihen vaiheeseen, että se baari olisi mulle puistatusta aiheuttava meno ja nounou. Enkä ehkä pääse koko elämäni aikana. Mua kiinnostaa kuitenkin musa ja ihmiset.
Mielestäni ihmissuhteet perustuu vapauteen eikä sitä tarvitse suostua ystävyyden nimissä epämukaviin asioihin, ystävän kanssa voi kuitenkin tehdä niin paljon muutakin, ja ehkä kannattaa just hankkia erilaisia kavereita joiden kanssa voi tehdä erilaisia asioita, eikä nojata vaan siihen yhteen ja painostaa. Ei sellainen ystävyys ole aitoa eikä tule kestämään.
Joo, tästä mä oon eri mieltä. Aika paljon epämukavia asioita sitä joutuu (haluaakin) tekemään kavereitten takia. Ehkä joutuu "sietämään" kaverin lasta tai kaverin miestä joskus, mutta se on voi voi. Tai voi joutua laukkaamaan sukulaisbileistä kauheella kiireellä ehtiäkseen kaverin luokse. Elokuva voi olla väärä. Ravintola huono ja liian kallis. En usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Aina löytyy harmiteltavia asioita ja sitä, että kompromisseja pitäisi tehdä.
Toki voi yrittää hamstrata laajan kaveripiirin ja sitten ikään kuin nyppiä kustakin rusinat pullasta eli ottaa eri henkilöitä seuraksi eri menoihin, mutta voiko sellaiset kaveruudet taas oikeastaan koskaan syventyä ystävyydeksi?
Sen olen itse kuitenkin huomannut, että vaikka moni kaveri sanoisi eiiii, en mä sinne tai tänne lähde enkä ainakaan ole niin myöhään, niin sitten työporukka on sellainen, joka toi saada henkilön helpostikin taipumaan. Ryhmäpaine?
Mä taas olen samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa. Mielestäni olisi jossain määrin jopa epäkohteliasta ehdottaa viinimessuille lähtöä uskonnollisista syistä absolutistille ystävälleni, mutta koska mulla on useampia ystäviä, pyydän seurakseni jotain sellaista, jolle asia ei ole mikään ongelma. Muutenkin on asioita, jotka eivät kiinnosta yhtä ystävääni, mutta jotain toista ystävääni kiinnostaa. Miksi ehdoin tahdoin raahaisin ystäväni kärvistelemään jonnekin, missä hän ei viihdy, kun mulla on myös ystäviä, jotka viihtyvät? Eikö ole paljon mukavampaa, kun yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin?
Mun mielestä esim. siksi, että toinenkin voi kokeilla jotain uutta. Ettei tehdä aina vain niitä, jotka jo kiinnostavat itseä. Mä varsinkin vanhemmiten olen pyrkinyt tekemään myös asioita, jotka eivät suoranaisesti itseäni inspiroi. Juuri siksi, etten urautuisi liikaa.
Mielestäni tuo ehdotuksesi on vähän turhan radikaali. En minäkään juu ole menossa suviseuroille. Vaikka toisaalta voisikin olla hauskaa nuuskia täysin vieraan kuplan meininkiä.
Jotain uutta? :D Puhuttiin baariin menemisestä :D Anteeksi mutta olen 18v lähtien juossut 12v baareissa lähes joka vkl, niin ehkä ymmärrettävää että siellä ei ole mulle mitään uutta ja nähtävää, ihan oikeasti mulla on usein tylsää, baarissa ei voi jutella kauheasti kun musa pauhaa, miehet lähestyy (oon parisuhteessa) känniläiset ärsyttää, on liian nuorta porukkaa suurimassa osassa baareja jne. Voin lähteä museoon esim. se olisi mulle aika uutta, kun en ole montaa kertaa elämässäni käynyt.
Eikös tuossa edellä puhuttu viinimessuista ja erilaisista jutuista, jotka kiinnostavat eri ihmisiä?
Sulle vastailee (ainakin) kaksi ihmistä. Mä olen se viinimessutyyppi ja tuo toinen puhuu baareista.
Tiedän. Mutta kommentoin sulle ja puhuin sen uuden kokeilusta (viitaten viestiisi, jossa puhuttiin erilaisista jutuista), niin tämä välimerkkejä vähän käyttävä henkilö kommentoi siihen, että baariko olisi uutta.
Juu, ei baari ole uutta, mutta seurataan niitä postauksia.
Niin kommentoitkin, sori sekaannus. Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkoon eikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D Olin valmis tekemään sen kanssa lähes mitä tahansa mutta se baari oli ainoa mikä kiinnosti. Ihmiset aikuistuu ja jotkut asiat vaan jää pois. Sitäkin valitteli kun perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan vaan aina on mies tai lapset mukana.
No itse asiassa ei kannata tehdä silti niin valmiita ja tiukkoja lokeroita. Mä oon ateisti, joka kuuluu kirkkoon. Käyn joskus myös kirkossa, laulamassa joululauluja ja kuuntelemassa konsertteja (hyvällä omallatunnolla kirkollisveron maksaneena).
No, kieltämättä onhan se ikävää, jos perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan, vaan aina on mies tai lapset mukana. Meillä onneksi pääsääntöisesti perheelliset eivät halua lapsia ja vielä vähemmän miehiä mukaan.
Kirkkoon kuuluva ateisti on ateistin irvikuva. Kummallista syytää rahojaan istituutiolle, jonka keskeisimmästä ajatuksesta on aivan eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, jonka kanssa on tunnettu koko ikämme. Välillä oltu enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, mutta jotenkin en koe että välillämme on samaa yhteyttä kuin joskus ennen.
Hänen kanssaan on hyvin vaikea sopia tapaamisia, tai ei, jos mennään hänen ehdoillaan. Pieneenkin asiaan liittyy kauhea säätö, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen mihinkään. Mitään ei koskaan tapahdu, on tylsää jne. Kun yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, mikään ei käy ja vastaus on tuhahtelua "luuletko että minä tuollaiseen lähtisin..."
Kai on tylsää jos samalla kaavalla menee, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen, eikä edes halua kokeilla uutta tai muuttaa mitään rutiinia. Viimeksi olisi halunnut höpötellä ja soitti kun olin töissä. No, minä en voi töissä höpötellä omiani vaan hoidettava työt, illalla ei kuitenkaan enää sopinut höpötellä vaan ainoastaan just tuolloin kun hänelle kävi.
Muutenkin hän kertoo ettei ole paljon ystäviä, kuitenkin olen aina se viimeinen "oljenkorsi" johon ottaa yhteyttä.
Minusta tuntuu kamalalta, mutta nykyisin hän tuntuu juurikin tuollaiselta kaiken hapen vievältä energiasyöpöltä ja olen vakavissani miettinyt oisko tämä tässä. Tuntuu ettei mitään yhteistä enää oikeasti ole.
Tää mun entinen ystävä oli vähän samantyylinen, koko ajan tylsää ja vaati mua viihdyttämään sitä, piti olla koko ajan kaikkea jännää meneillään, ei osannut nauttia tavallisesta elämäsä, harvemmin mikään muu sopinut kuin baariin lähteminen, sitten tiuski ja suuttui jos mulle ei sopinut just silloin kun se halusi ja oli mustasukkainen miehestäni. Jos joskus harvoin kävi joku muu, esim. kahvittelu niin siihenkin laittautui kuin baariin ja koko ajan katseli olisiko jotain kiinnostavia miehiä. Kuulemma olisi onnellinen jos olisi parisuhteessa, monta vuotta sinkkuna ja kun vihdoin sen parisuhteen löysi, niin onnistui senkin suhteen mokaamaan, koska kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sille ja jos asiat ei mene niin kuin se haluaa, alkaa kiukuttelu ja uhriutuminen. Kaikki mikä ei onnistunut sen elämässä johtui jostain muista kuin itsestään ja sitä aina valitteli ja haukkui muita, jopa omaa äitiään, joka auttoi sitä paljon rahallisesti ja muutenkin. Oli sitä mieltä että muut oli sille kateellisia jne, vaikka ne vaan ihmetteli sen käytöstä. Parempi vaan pysyä kaukana tuollaisista myrkyllisistä ihmisistä.
t. 2583
Tämä on onnellisuudessa juuri ratkaisevaa, että miten osaa elää tavallista arkea. Onko siinä onnellinen vai kaipaako koko ajan jotain räiskettä elämäänsä. Pystyykö kohtaamaan itsensä ja ajatuksensa keskellä normaalia arkeaan vai ei.
Mut kannattaa silti huomata se, että joillakin on tosi paljon sitä tylsää, itsensä kohtaamista ja seinille puhumista. Siispä niiden kavereiden kanssa haluaisi edes jotain "räiskettä" joskus. Vaikka se ei oikeestaan edes olisi mitään räiskettä. Seinät alkaa kaatua niskaan, jos se on aina vain sitä himmailua tai parin askelen ottamista lähimaastossa.
Niin mutta jos itse tekee viikot töitä ja elämä muutenkin aika täynnä harrastuksia yms, juhliminen ei enää kiinnosta näin yli kolmekymppisenä mutta kaveri haluaa vaan mennä, itse haluaa olla rauhassa vapaa aikana, toki syöminen, kahvittelu, terassilla/leffassa käyminen käy, mutta sekin on tosi tylsää toisen mielestä. Ehkä silloin pitäisi etsiä uusia kavereita eikä syytellä vanhoja siitä ettei halua tehdä samoja asioita ja olla menossa koko ajan.
Musta noi muutkin on ihan virkistäviä menoja. Joskin samalla ajattelen, että tuskin se ehkä kerran tai kaksi vuodessa baarissa käyminenkään on niin fataalia, etteikö siellä voisi käydä kaverin takia ja itsensäkin takia. Muutenhan asetelma on niin, että se toinen tekee sitten vain sitä, mikä sinulle kelpaa. Ja kolmas, aika surullinen vaihtoehto: "Koska sulle ei käy nää mun jutut, etsi joku toinen". Se on taas jo vähän uhkailusävytteistä monelle, jolla ei paljon kavereita ole.
Mutta mä en olekaan päässyt siihen vaiheeseen, että se baari olisi mulle puistatusta aiheuttava meno ja nounou. Enkä ehkä pääse koko elämäni aikana. Mua kiinnostaa kuitenkin musa ja ihmiset.
Mielestäni ihmissuhteet perustuu vapauteen eikä sitä tarvitse suostua ystävyyden nimissä epämukaviin asioihin, ystävän kanssa voi kuitenkin tehdä niin paljon muutakin, ja ehkä kannattaa just hankkia erilaisia kavereita joiden kanssa voi tehdä erilaisia asioita, eikä nojata vaan siihen yhteen ja painostaa. Ei sellainen ystävyys ole aitoa eikä tule kestämään.
Joo, tästä mä oon eri mieltä. Aika paljon epämukavia asioita sitä joutuu (haluaakin) tekemään kavereitten takia. Ehkä joutuu "sietämään" kaverin lasta tai kaverin miestä joskus, mutta se on voi voi. Tai voi joutua laukkaamaan sukulaisbileistä kauheella kiireellä ehtiäkseen kaverin luokse. Elokuva voi olla väärä. Ravintola huono ja liian kallis. En usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Aina löytyy harmiteltavia asioita ja sitä, että kompromisseja pitäisi tehdä.
Toki voi yrittää hamstrata laajan kaveripiirin ja sitten ikään kuin nyppiä kustakin rusinat pullasta eli ottaa eri henkilöitä seuraksi eri menoihin, mutta voiko sellaiset kaveruudet taas oikeastaan koskaan syventyä ystävyydeksi?
Sen olen itse kuitenkin huomannut, että vaikka moni kaveri sanoisi eiiii, en mä sinne tai tänne lähde enkä ainakaan ole niin myöhään, niin sitten työporukka on sellainen, joka toi saada henkilön helpostikin taipumaan. Ryhmäpaine?
Mä taas olen samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa. Mielestäni olisi jossain määrin jopa epäkohteliasta ehdottaa viinimessuille lähtöä uskonnollisista syistä absolutistille ystävälleni, mutta koska mulla on useampia ystäviä, pyydän seurakseni jotain sellaista, jolle asia ei ole mikään ongelma. Muutenkin on asioita, jotka eivät kiinnosta yhtä ystävääni, mutta jotain toista ystävääni kiinnostaa. Miksi ehdoin tahdoin raahaisin ystäväni kärvistelemään jonnekin, missä hän ei viihdy, kun mulla on myös ystäviä, jotka viihtyvät? Eikö ole paljon mukavampaa, kun yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin?
Mun mielestä esim. siksi, että toinenkin voi kokeilla jotain uutta. Ettei tehdä aina vain niitä, jotka jo kiinnostavat itseä. Mä varsinkin vanhemmiten olen pyrkinyt tekemään myös asioita, jotka eivät suoranaisesti itseäni inspiroi. Juuri siksi, etten urautuisi liikaa.
Mielestäni tuo ehdotuksesi on vähän turhan radikaali. En minäkään juu ole menossa suviseuroille. Vaikka toisaalta voisikin olla hauskaa nuuskia täysin vieraan kuplan meininkiä.
Jotain uutta? :D Puhuttiin baariin menemisestä :D Anteeksi mutta olen 18v lähtien juossut 12v baareissa lähes joka vkl, niin ehkä ymmärrettävää että siellä ei ole mulle mitään uutta ja nähtävää, ihan oikeasti mulla on usein tylsää, baarissa ei voi jutella kauheasti kun musa pauhaa, miehet lähestyy (oon parisuhteessa) känniläiset ärsyttää, on liian nuorta porukkaa suurimassa osassa baareja jne. Voin lähteä museoon esim. se olisi mulle aika uutta, kun en ole montaa kertaa elämässäni käynyt.
Eikös tuossa edellä puhuttu viinimessuista ja erilaisista jutuista, jotka kiinnostavat eri ihmisiä?
Sulle vastailee (ainakin) kaksi ihmistä. Mä olen se viinimessutyyppi ja tuo toinen puhuu baareista.
Tiedän. Mutta kommentoin sulle ja puhuin sen uuden kokeilusta (viitaten viestiisi, jossa puhuttiin erilaisista jutuista), niin tämä välimerkkejä vähän käyttävä henkilö kommentoi siihen, että baariko olisi uutta.
Juu, ei baari ole uutta, mutta seurataan niitä postauksia.
Niin kommentoitkin, sori sekaannus. Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkoon eikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D Olin valmis tekemään sen kanssa lähes mitä tahansa mutta se baari oli ainoa mikä kiinnosti. Ihmiset aikuistuu ja jotkut asiat vaan jää pois. Sitäkin valitteli kun perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan vaan aina on mies tai lapset mukana.
No itse asiassa ei kannata tehdä silti niin valmiita ja tiukkoja lokeroita. Mä oon ateisti, joka kuuluu kirkkoon. Käyn joskus myös kirkossa, laulamassa joululauluja ja kuuntelemassa konsertteja (hyvällä omallatunnolla kirkollisveron maksaneena).
No, kieltämättä onhan se ikävää, jos perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan, vaan aina on mies tai lapset mukana. Meillä onneksi pääsääntöisesti perheelliset eivät halua lapsia ja vielä vähemmän miehiä mukaan.
Niin no mun mielestä on ihan asiallista kunnioittaa ystävän päätöstä lopettaa juhliminen varsinkin kun tietää että toinen kärsii siitä liittyvistä terveysongelmista? Aika itsekästä mun mielestä pakottaa toista sinne känniläisten sekaan, varsinkin kun käytin alkoholia joskus reilumminkin ja jonkin sortin alkoholiongelmakin ollut. Niin eikö ole reilua että tehtäisiin jotain muuta tässä tapauksessa? Pikkasen eri asia kuin kirkossa käynti.
Siis kun mä puhuin kirkosta, niin sä puhut jonkun ihmisen terveysongelmista ja päätöksestä lopettaa juhliminen? Ok.
Mielestäni keskustelu ei ole kovin hedelmällistä, jos puhutaan eri aiheista. Kuten itsekin sanoit, että pikkasen eri asia kuin kirkossa käynti.
Eli siis kummasta puhutaan nyt? Boldasin nyt edellisistä viesteistä kohdat, jotka liittyvät toisiinsa. Aiemmin kommentoitiin, että ei ateistia kirkkoon -> kommentoin siihen -> nyt sitten hypähdettiinkin paasaamaan terveysongelmista ja juhlimisen päättämisestä, joka ei liity enää mitenkään aiheeseen.
Mitä taas tähän sinun aiheeseesi tulee, niin mielestäni jokainen saa päättää itse, käykö baarissa alkoholistina vai ei. Se ei ole kaverin asia päättää sitä etukäteen. Limpparia ja vettä saa.
Mä puhuin alunperin baarissa käymisestä, muut (sinä?) alkoi verrata sitä muuhun. Mun mielestä alkoholista eroon pyrkivälle baari on viimeinen paikka mihin mennä. Alkoholiongelmista ei tuosta vaan parane. Kaikki ei myöskään viihdy baarissa selvinpäin. Ei ole kaverin asia päättää viihdynkö baarissa juomalla kumppania vai en. Itsekäs kaveri pakottaa muita epämieluisiin paikkoihin, piste.
Väännetääs ny rautalangasta, vaikka alkaakin mennä metakeskusteluksi. En tiedä, kuka kommentoi, sinä vai joku muu, mutta tällainen tekstinpätkä: "Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkooneikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D"
Kommentoin sitten siihen, että eipä kannata tehdä niin tiukkoja valmiita lokeroita silti - ja otin tuosta listasta(si?) yhden asian, jota kommentoin esimerkein. Eli tämän kirkkojutun. Joo sori, kaikkia en lähtenyt kommentoimaan eli olenko samaa vai eri mieltä.
Aivan, ei ole tosiaan kaverin asia päättää. Sinä osaat ihan itse päättää asioistasi ja sanoa kaverille ei, piste. Kaveri voi silti kysyä sinua mukaan erinäisiinkin paikkoihin. Minusta asiassa kuin asiassa "ei se kuitenkaan lähde, en kysy" -puolestapäättäminen on ihan ankeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, jonka kanssa on tunnettu koko ikämme. Välillä oltu enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, mutta jotenkin en koe että välillämme on samaa yhteyttä kuin joskus ennen.
Hänen kanssaan on hyvin vaikea sopia tapaamisia, tai ei, jos mennään hänen ehdoillaan. Pieneenkin asiaan liittyy kauhea säätö, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen mihinkään. Mitään ei koskaan tapahdu, on tylsää jne. Kun yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, mikään ei käy ja vastaus on tuhahtelua "luuletko että minä tuollaiseen lähtisin..."
Kai on tylsää jos samalla kaavalla menee, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen, eikä edes halua kokeilla uutta tai muuttaa mitään rutiinia. Viimeksi olisi halunnut höpötellä ja soitti kun olin töissä. No, minä en voi töissä höpötellä omiani vaan hoidettava työt, illalla ei kuitenkaan enää sopinut höpötellä vaan ainoastaan just tuolloin kun hänelle kävi.
Muutenkin hän kertoo ettei ole paljon ystäviä, kuitenkin olen aina se viimeinen "oljenkorsi" johon ottaa yhteyttä.
Minusta tuntuu kamalalta, mutta nykyisin hän tuntuu juurikin tuollaiselta kaiken hapen vievältä energiasyöpöltä ja olen vakavissani miettinyt oisko tämä tässä. Tuntuu ettei mitään yhteistä enää oikeasti ole.
Tää mun entinen ystävä oli vähän samantyylinen, koko ajan tylsää ja vaati mua viihdyttämään sitä, piti olla koko ajan kaikkea jännää meneillään, ei osannut nauttia tavallisesta elämäsä, harvemmin mikään muu sopinut kuin baariin lähteminen, sitten tiuski ja suuttui jos mulle ei sopinut just silloin kun se halusi ja oli mustasukkainen miehestäni. Jos joskus harvoin kävi joku muu, esim. kahvittelu niin siihenkin laittautui kuin baariin ja koko ajan katseli olisiko jotain kiinnostavia miehiä. Kuulemma olisi onnellinen jos olisi parisuhteessa, monta vuotta sinkkuna ja kun vihdoin sen parisuhteen löysi, niin onnistui senkin suhteen mokaamaan, koska kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sille ja jos asiat ei mene niin kuin se haluaa, alkaa kiukuttelu ja uhriutuminen. Kaikki mikä ei onnistunut sen elämässä johtui jostain muista kuin itsestään ja sitä aina valitteli ja haukkui muita, jopa omaa äitiään, joka auttoi sitä paljon rahallisesti ja muutenkin. Oli sitä mieltä että muut oli sille kateellisia jne, vaikka ne vaan ihmetteli sen käytöstä. Parempi vaan pysyä kaukana tuollaisista myrkyllisistä ihmisistä.
t. 2583
Tämä on onnellisuudessa juuri ratkaisevaa, että miten osaa elää tavallista arkea. Onko siinä onnellinen vai kaipaako koko ajan jotain räiskettä elämäänsä. Pystyykö kohtaamaan itsensä ja ajatuksensa keskellä normaalia arkeaan vai ei.
Mut kannattaa silti huomata se, että joillakin on tosi paljon sitä tylsää, itsensä kohtaamista ja seinille puhumista. Siispä niiden kavereiden kanssa haluaisi edes jotain "räiskettä" joskus. Vaikka se ei oikeestaan edes olisi mitään räiskettä. Seinät alkaa kaatua niskaan, jos se on aina vain sitä himmailua tai parin askelen ottamista lähimaastossa.
Niin mutta jos itse tekee viikot töitä ja elämä muutenkin aika täynnä harrastuksia yms, juhliminen ei enää kiinnosta näin yli kolmekymppisenä mutta kaveri haluaa vaan mennä, itse haluaa olla rauhassa vapaa aikana, toki syöminen, kahvittelu, terassilla/leffassa käyminen käy, mutta sekin on tosi tylsää toisen mielestä. Ehkä silloin pitäisi etsiä uusia kavereita eikä syytellä vanhoja siitä ettei halua tehdä samoja asioita ja olla menossa koko ajan.
Musta noi muutkin on ihan virkistäviä menoja. Joskin samalla ajattelen, että tuskin se ehkä kerran tai kaksi vuodessa baarissa käyminenkään on niin fataalia, etteikö siellä voisi käydä kaverin takia ja itsensäkin takia. Muutenhan asetelma on niin, että se toinen tekee sitten vain sitä, mikä sinulle kelpaa. Ja kolmas, aika surullinen vaihtoehto: "Koska sulle ei käy nää mun jutut, etsi joku toinen". Se on taas jo vähän uhkailusävytteistä monelle, jolla ei paljon kavereita ole.
Mutta mä en olekaan päässyt siihen vaiheeseen, että se baari olisi mulle puistatusta aiheuttava meno ja nounou. Enkä ehkä pääse koko elämäni aikana. Mua kiinnostaa kuitenkin musa ja ihmiset.
Mielestäni ihmissuhteet perustuu vapauteen eikä sitä tarvitse suostua ystävyyden nimissä epämukaviin asioihin, ystävän kanssa voi kuitenkin tehdä niin paljon muutakin, ja ehkä kannattaa just hankkia erilaisia kavereita joiden kanssa voi tehdä erilaisia asioita, eikä nojata vaan siihen yhteen ja painostaa. Ei sellainen ystävyys ole aitoa eikä tule kestämään.
Joo, tästä mä oon eri mieltä. Aika paljon epämukavia asioita sitä joutuu (haluaakin) tekemään kavereitten takia. Ehkä joutuu "sietämään" kaverin lasta tai kaverin miestä joskus, mutta se on voi voi. Tai voi joutua laukkaamaan sukulaisbileistä kauheella kiireellä ehtiäkseen kaverin luokse. Elokuva voi olla väärä. Ravintola huono ja liian kallis. En usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Aina löytyy harmiteltavia asioita ja sitä, että kompromisseja pitäisi tehdä.
Toki voi yrittää hamstrata laajan kaveripiirin ja sitten ikään kuin nyppiä kustakin rusinat pullasta eli ottaa eri henkilöitä seuraksi eri menoihin, mutta voiko sellaiset kaveruudet taas oikeastaan koskaan syventyä ystävyydeksi?
Sen olen itse kuitenkin huomannut, että vaikka moni kaveri sanoisi eiiii, en mä sinne tai tänne lähde enkä ainakaan ole niin myöhään, niin sitten työporukka on sellainen, joka toi saada henkilön helpostikin taipumaan. Ryhmäpaine?
Mä taas olen samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa. Mielestäni olisi jossain määrin jopa epäkohteliasta ehdottaa viinimessuille lähtöä uskonnollisista syistä absolutistille ystävälleni, mutta koska mulla on useampia ystäviä, pyydän seurakseni jotain sellaista, jolle asia ei ole mikään ongelma. Muutenkin on asioita, jotka eivät kiinnosta yhtä ystävääni, mutta jotain toista ystävääni kiinnostaa. Miksi ehdoin tahdoin raahaisin ystäväni kärvistelemään jonnekin, missä hän ei viihdy, kun mulla on myös ystäviä, jotka viihtyvät? Eikö ole paljon mukavampaa, kun yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin?
Mun mielestä esim. siksi, että toinenkin voi kokeilla jotain uutta. Ettei tehdä aina vain niitä, jotka jo kiinnostavat itseä. Mä varsinkin vanhemmiten olen pyrkinyt tekemään myös asioita, jotka eivät suoranaisesti itseäni inspiroi. Juuri siksi, etten urautuisi liikaa.
Mielestäni tuo ehdotuksesi on vähän turhan radikaali. En minäkään juu ole menossa suviseuroille. Vaikka toisaalta voisikin olla hauskaa nuuskia täysin vieraan kuplan meininkiä.
Jotain uutta? :D Puhuttiin baariin menemisestä :D Anteeksi mutta olen 18v lähtien juossut 12v baareissa lähes joka vkl, niin ehkä ymmärrettävää että siellä ei ole mulle mitään uutta ja nähtävää, ihan oikeasti mulla on usein tylsää, baarissa ei voi jutella kauheasti kun musa pauhaa, miehet lähestyy (oon parisuhteessa) känniläiset ärsyttää, on liian nuorta porukkaa suurimassa osassa baareja jne. Voin lähteä museoon esim. se olisi mulle aika uutta, kun en ole montaa kertaa elämässäni käynyt.
Eikös tuossa edellä puhuttu viinimessuista ja erilaisista jutuista, jotka kiinnostavat eri ihmisiä?
Sulle vastailee (ainakin) kaksi ihmistä. Mä olen se viinimessutyyppi ja tuo toinen puhuu baareista.
Tiedän. Mutta kommentoin sulle ja puhuin sen uuden kokeilusta (viitaten viestiisi, jossa puhuttiin erilaisista jutuista), niin tämä välimerkkejä vähän käyttävä henkilö kommentoi siihen, että baariko olisi uutta.
Juu, ei baari ole uutta, mutta seurataan niitä postauksia.
Niin kommentoitkin, sori sekaannus. Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkoon eikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D Olin valmis tekemään sen kanssa lähes mitä tahansa mutta se baari oli ainoa mikä kiinnosti. Ihmiset aikuistuu ja jotkut asiat vaan jää pois. Sitäkin valitteli kun perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan vaan aina on mies tai lapset mukana.
No itse asiassa ei kannata tehdä silti niin valmiita ja tiukkoja lokeroita. Mä oon ateisti, joka kuuluu kirkkoon. Käyn joskus myös kirkossa, laulamassa joululauluja ja kuuntelemassa konsertteja (hyvällä omallatunnolla kirkollisveron maksaneena).
No, kieltämättä onhan se ikävää, jos perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan, vaan aina on mies tai lapset mukana. Meillä onneksi pääsääntöisesti perheelliset eivät halua lapsia ja vielä vähemmän miehiä mukaan.
Kirkkoon kuuluva ateisti on ateistin irvikuva. Kummallista syytää rahojaan istituutiolle, jonka keskeisimmästä ajatuksesta on aivan eri mieltä.
Joo, en ole mikään fanaattinen ateisti, joten no big deal. En halua olla vapaamatkustaja, jolle kuitenkin kelpaa kirkon palvelut satunnaisesti, mutta kirkollisveron maksu ei. Siksi toiseksi näin lapsettomana asiat vaan on helpompia sukulaisille kuollessa, kun kuuluu kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, jonka kanssa on tunnettu koko ikämme. Välillä oltu enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, mutta jotenkin en koe että välillämme on samaa yhteyttä kuin joskus ennen.
Hänen kanssaan on hyvin vaikea sopia tapaamisia, tai ei, jos mennään hänen ehdoillaan. Pieneenkin asiaan liittyy kauhea säätö, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen mihinkään. Mitään ei koskaan tapahdu, on tylsää jne. Kun yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, mikään ei käy ja vastaus on tuhahtelua "luuletko että minä tuollaiseen lähtisin..."
Kai on tylsää jos samalla kaavalla menee, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen, eikä edes halua kokeilla uutta tai muuttaa mitään rutiinia. Viimeksi olisi halunnut höpötellä ja soitti kun olin töissä. No, minä en voi töissä höpötellä omiani vaan hoidettava työt, illalla ei kuitenkaan enää sopinut höpötellä vaan ainoastaan just tuolloin kun hänelle kävi.
Muutenkin hän kertoo ettei ole paljon ystäviä, kuitenkin olen aina se viimeinen "oljenkorsi" johon ottaa yhteyttä.
Minusta tuntuu kamalalta, mutta nykyisin hän tuntuu juurikin tuollaiselta kaiken hapen vievältä energiasyöpöltä ja olen vakavissani miettinyt oisko tämä tässä. Tuntuu ettei mitään yhteistä enää oikeasti ole.
Tää mun entinen ystävä oli vähän samantyylinen, koko ajan tylsää ja vaati mua viihdyttämään sitä, piti olla koko ajan kaikkea jännää meneillään, ei osannut nauttia tavallisesta elämäsä, harvemmin mikään muu sopinut kuin baariin lähteminen, sitten tiuski ja suuttui jos mulle ei sopinut just silloin kun se halusi ja oli mustasukkainen miehestäni. Jos joskus harvoin kävi joku muu, esim. kahvittelu niin siihenkin laittautui kuin baariin ja koko ajan katseli olisiko jotain kiinnostavia miehiä. Kuulemma olisi onnellinen jos olisi parisuhteessa, monta vuotta sinkkuna ja kun vihdoin sen parisuhteen löysi, niin onnistui senkin suhteen mokaamaan, koska kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sille ja jos asiat ei mene niin kuin se haluaa, alkaa kiukuttelu ja uhriutuminen. Kaikki mikä ei onnistunut sen elämässä johtui jostain muista kuin itsestään ja sitä aina valitteli ja haukkui muita, jopa omaa äitiään, joka auttoi sitä paljon rahallisesti ja muutenkin. Oli sitä mieltä että muut oli sille kateellisia jne, vaikka ne vaan ihmetteli sen käytöstä. Parempi vaan pysyä kaukana tuollaisista myrkyllisistä ihmisistä.
t. 2583
Tämä on onnellisuudessa juuri ratkaisevaa, että miten osaa elää tavallista arkea. Onko siinä onnellinen vai kaipaako koko ajan jotain räiskettä elämäänsä. Pystyykö kohtaamaan itsensä ja ajatuksensa keskellä normaalia arkeaan vai ei.
Mut kannattaa silti huomata se, että joillakin on tosi paljon sitä tylsää, itsensä kohtaamista ja seinille puhumista. Siispä niiden kavereiden kanssa haluaisi edes jotain "räiskettä" joskus. Vaikka se ei oikeestaan edes olisi mitään räiskettä. Seinät alkaa kaatua niskaan, jos se on aina vain sitä himmailua tai parin askelen ottamista lähimaastossa.
Niin mutta jos itse tekee viikot töitä ja elämä muutenkin aika täynnä harrastuksia yms, juhliminen ei enää kiinnosta näin yli kolmekymppisenä mutta kaveri haluaa vaan mennä, itse haluaa olla rauhassa vapaa aikana, toki syöminen, kahvittelu, terassilla/leffassa käyminen käy, mutta sekin on tosi tylsää toisen mielestä. Ehkä silloin pitäisi etsiä uusia kavereita eikä syytellä vanhoja siitä ettei halua tehdä samoja asioita ja olla menossa koko ajan.
Musta noi muutkin on ihan virkistäviä menoja. Joskin samalla ajattelen, että tuskin se ehkä kerran tai kaksi vuodessa baarissa käyminenkään on niin fataalia, etteikö siellä voisi käydä kaverin takia ja itsensäkin takia. Muutenhan asetelma on niin, että se toinen tekee sitten vain sitä, mikä sinulle kelpaa. Ja kolmas, aika surullinen vaihtoehto: "Koska sulle ei käy nää mun jutut, etsi joku toinen". Se on taas jo vähän uhkailusävytteistä monelle, jolla ei paljon kavereita ole.
Mutta mä en olekaan päässyt siihen vaiheeseen, että se baari olisi mulle puistatusta aiheuttava meno ja nounou. Enkä ehkä pääse koko elämäni aikana. Mua kiinnostaa kuitenkin musa ja ihmiset.
Mielestäni ihmissuhteet perustuu vapauteen eikä sitä tarvitse suostua ystävyyden nimissä epämukaviin asioihin, ystävän kanssa voi kuitenkin tehdä niin paljon muutakin, ja ehkä kannattaa just hankkia erilaisia kavereita joiden kanssa voi tehdä erilaisia asioita, eikä nojata vaan siihen yhteen ja painostaa. Ei sellainen ystävyys ole aitoa eikä tule kestämään.
Joo, tästä mä oon eri mieltä. Aika paljon epämukavia asioita sitä joutuu (haluaakin) tekemään kavereitten takia. Ehkä joutuu "sietämään" kaverin lasta tai kaverin miestä joskus, mutta se on voi voi. Tai voi joutua laukkaamaan sukulaisbileistä kauheella kiireellä ehtiäkseen kaverin luokse. Elokuva voi olla väärä. Ravintola huono ja liian kallis. En usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Aina löytyy harmiteltavia asioita ja sitä, että kompromisseja pitäisi tehdä.
Toki voi yrittää hamstrata laajan kaveripiirin ja sitten ikään kuin nyppiä kustakin rusinat pullasta eli ottaa eri henkilöitä seuraksi eri menoihin, mutta voiko sellaiset kaveruudet taas oikeastaan koskaan syventyä ystävyydeksi?
Sen olen itse kuitenkin huomannut, että vaikka moni kaveri sanoisi eiiii, en mä sinne tai tänne lähde enkä ainakaan ole niin myöhään, niin sitten työporukka on sellainen, joka toi saada henkilön helpostikin taipumaan. Ryhmäpaine?
Mä taas olen samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa. Mielestäni olisi jossain määrin jopa epäkohteliasta ehdottaa viinimessuille lähtöä uskonnollisista syistä absolutistille ystävälleni, mutta koska mulla on useampia ystäviä, pyydän seurakseni jotain sellaista, jolle asia ei ole mikään ongelma. Muutenkin on asioita, jotka eivät kiinnosta yhtä ystävääni, mutta jotain toista ystävääni kiinnostaa. Miksi ehdoin tahdoin raahaisin ystäväni kärvistelemään jonnekin, missä hän ei viihdy, kun mulla on myös ystäviä, jotka viihtyvät? Eikö ole paljon mukavampaa, kun yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin?
Mun mielestä esim. siksi, että toinenkin voi kokeilla jotain uutta. Ettei tehdä aina vain niitä, jotka jo kiinnostavat itseä. Mä varsinkin vanhemmiten olen pyrkinyt tekemään myös asioita, jotka eivät suoranaisesti itseäni inspiroi. Juuri siksi, etten urautuisi liikaa.
Mielestäni tuo ehdotuksesi on vähän turhan radikaali. En minäkään juu ole menossa suviseuroille. Vaikka toisaalta voisikin olla hauskaa nuuskia täysin vieraan kuplan meininkiä.
Jotain uutta? :D Puhuttiin baariin menemisestä :D Anteeksi mutta olen 18v lähtien juossut 12v baareissa lähes joka vkl, niin ehkä ymmärrettävää että siellä ei ole mulle mitään uutta ja nähtävää, ihan oikeasti mulla on usein tylsää, baarissa ei voi jutella kauheasti kun musa pauhaa, miehet lähestyy (oon parisuhteessa) känniläiset ärsyttää, on liian nuorta porukkaa suurimassa osassa baareja jne. Voin lähteä museoon esim. se olisi mulle aika uutta, kun en ole montaa kertaa elämässäni käynyt.
Eikös tuossa edellä puhuttu viinimessuista ja erilaisista jutuista, jotka kiinnostavat eri ihmisiä?
Sulle vastailee (ainakin) kaksi ihmistä. Mä olen se viinimessutyyppi ja tuo toinen puhuu baareista.
Tiedän. Mutta kommentoin sulle ja puhuin sen uuden kokeilusta (viitaten viestiisi, jossa puhuttiin erilaisista jutuista), niin tämä välimerkkejä vähän käyttävä henkilö kommentoi siihen, että baariko olisi uutta.
Juu, ei baari ole uutta, mutta seurataan niitä postauksia.
Niin kommentoitkin, sori sekaannus. Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkoon eikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D Olin valmis tekemään sen kanssa lähes mitä tahansa mutta se baari oli ainoa mikä kiinnosti. Ihmiset aikuistuu ja jotkut asiat vaan jää pois. Sitäkin valitteli kun perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan vaan aina on mies tai lapset mukana.
No itse asiassa ei kannata tehdä silti niin valmiita ja tiukkoja lokeroita. Mä oon ateisti, joka kuuluu kirkkoon. Käyn joskus myös kirkossa, laulamassa joululauluja ja kuuntelemassa konsertteja (hyvällä omallatunnolla kirkollisveron maksaneena).
No, kieltämättä onhan se ikävää, jos perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan, vaan aina on mies tai lapset mukana. Meillä onneksi pääsääntöisesti perheelliset eivät halua lapsia ja vielä vähemmän miehiä mukaan.
Niin no mun mielestä on ihan asiallista kunnioittaa ystävän päätöstä lopettaa juhliminen varsinkin kun tietää että toinen kärsii siitä liittyvistä terveysongelmista? Aika itsekästä mun mielestä pakottaa toista sinne känniläisten sekaan, varsinkin kun käytin alkoholia joskus reilumminkin ja jonkin sortin alkoholiongelmakin ollut. Niin eikö ole reilua että tehtäisiin jotain muuta tässä tapauksessa? Pikkasen eri asia kuin kirkossa käynti.
Siis kun mä puhuin kirkosta, niin sä puhut jonkun ihmisen terveysongelmista ja päätöksestä lopettaa juhliminen? Ok.
Mielestäni keskustelu ei ole kovin hedelmällistä, jos puhutaan eri aiheista. Kuten itsekin sanoit, että pikkasen eri asia kuin kirkossa käynti.
Eli siis kummasta puhutaan nyt? Boldasin nyt edellisistä viesteistä kohdat, jotka liittyvät toisiinsa. Aiemmin kommentoitiin, että ei ateistia kirkkoon -> kommentoin siihen -> nyt sitten hypähdettiinkin paasaamaan terveysongelmista ja juhlimisen päättämisestä, joka ei liity enää mitenkään aiheeseen.
Mitä taas tähän sinun aiheeseesi tulee, niin mielestäni jokainen saa päättää itse, käykö baarissa alkoholistina vai ei. Se ei ole kaverin asia päättää sitä etukäteen. Limpparia ja vettä saa.
Sulta ei kyl paljon sympatiaa heru. Pakotan kavereitas vaan baariin vasten tahtoaan, mahdat olla mukava kaveri.
Täh? Missäköhän mä sanoin niin? Mä puhun siitä, että ketään ei mielestäni tule poissulkea tai holhota, vaan jokainen saa päättää asioistaan itse, eikä ole kaverin tehtävä tehdä päätöksiä toisen puolesta.
Harvemmin kai jokin pakottaminen minnekään onnistuu. Mutta en ajatellut poissulkea ketään jostain aktiviteetista sen takia, että kun ei se oo urheilullinen ja kun sillä taas on lapsia, niin ei sitä kiinnosta.
Tää on kyllä outo palsta siitä, että viestejä ei todellakaan lueta silmä kädessä.
Se on harmi et osan kavereista kanssa ei löydy molemmille sopivaa tekemistä vaikka luonteet menis hienosti yksiin.
Sitten on ollut niitäkin joiden kanssa mielenkiinnonkohteet menee huippuhienosti yksiin ja kivaa tekemistä löytyy aina, mutta kun se kaveri itse on persoonallaan sellainen että jatkuvasti hiertää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, jonka kanssa on tunnettu koko ikämme. Välillä oltu enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, mutta jotenkin en koe että välillämme on samaa yhteyttä kuin joskus ennen.
Hänen kanssaan on hyvin vaikea sopia tapaamisia, tai ei, jos mennään hänen ehdoillaan. Pieneenkin asiaan liittyy kauhea säätö, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen mihinkään. Mitään ei koskaan tapahdu, on tylsää jne. Kun yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, mikään ei käy ja vastaus on tuhahtelua "luuletko että minä tuollaiseen lähtisin..."
Kai on tylsää jos samalla kaavalla menee, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen, eikä edes halua kokeilla uutta tai muuttaa mitään rutiinia. Viimeksi olisi halunnut höpötellä ja soitti kun olin töissä. No, minä en voi töissä höpötellä omiani vaan hoidettava työt, illalla ei kuitenkaan enää sopinut höpötellä vaan ainoastaan just tuolloin kun hänelle kävi.
Muutenkin hän kertoo ettei ole paljon ystäviä, kuitenkin olen aina se viimeinen "oljenkorsi" johon ottaa yhteyttä.
Minusta tuntuu kamalalta, mutta nykyisin hän tuntuu juurikin tuollaiselta kaiken hapen vievältä energiasyöpöltä ja olen vakavissani miettinyt oisko tämä tässä. Tuntuu ettei mitään yhteistä enää oikeasti ole.
Tää mun entinen ystävä oli vähän samantyylinen, koko ajan tylsää ja vaati mua viihdyttämään sitä, piti olla koko ajan kaikkea jännää meneillään, ei osannut nauttia tavallisesta elämäsä, harvemmin mikään muu sopinut kuin baariin lähteminen, sitten tiuski ja suuttui jos mulle ei sopinut just silloin kun se halusi ja oli mustasukkainen miehestäni. Jos joskus harvoin kävi joku muu, esim. kahvittelu niin siihenkin laittautui kuin baariin ja koko ajan katseli olisiko jotain kiinnostavia miehiä. Kuulemma olisi onnellinen jos olisi parisuhteessa, monta vuotta sinkkuna ja kun vihdoin sen parisuhteen löysi, niin onnistui senkin suhteen mokaamaan, koska kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sille ja jos asiat ei mene niin kuin se haluaa, alkaa kiukuttelu ja uhriutuminen. Kaikki mikä ei onnistunut sen elämässä johtui jostain muista kuin itsestään ja sitä aina valitteli ja haukkui muita, jopa omaa äitiään, joka auttoi sitä paljon rahallisesti ja muutenkin. Oli sitä mieltä että muut oli sille kateellisia jne, vaikka ne vaan ihmetteli sen käytöstä. Parempi vaan pysyä kaukana tuollaisista myrkyllisistä ihmisistä.
t. 2583
Tämä on onnellisuudessa juuri ratkaisevaa, että miten osaa elää tavallista arkea. Onko siinä onnellinen vai kaipaako koko ajan jotain räiskettä elämäänsä. Pystyykö kohtaamaan itsensä ja ajatuksensa keskellä normaalia arkeaan vai ei.
Mut kannattaa silti huomata se, että joillakin on tosi paljon sitä tylsää, itsensä kohtaamista ja seinille puhumista. Siispä niiden kavereiden kanssa haluaisi edes jotain "räiskettä" joskus. Vaikka se ei oikeestaan edes olisi mitään räiskettä. Seinät alkaa kaatua niskaan, jos se on aina vain sitä himmailua tai parin askelen ottamista lähimaastossa.
Niin mutta jos itse tekee viikot töitä ja elämä muutenkin aika täynnä harrastuksia yms, juhliminen ei enää kiinnosta näin yli kolmekymppisenä mutta kaveri haluaa vaan mennä, itse haluaa olla rauhassa vapaa aikana, toki syöminen, kahvittelu, terassilla/leffassa käyminen käy, mutta sekin on tosi tylsää toisen mielestä. Ehkä silloin pitäisi etsiä uusia kavereita eikä syytellä vanhoja siitä ettei halua tehdä samoja asioita ja olla menossa koko ajan.
Musta noi muutkin on ihan virkistäviä menoja. Joskin samalla ajattelen, että tuskin se ehkä kerran tai kaksi vuodessa baarissa käyminenkään on niin fataalia, etteikö siellä voisi käydä kaverin takia ja itsensäkin takia. Muutenhan asetelma on niin, että se toinen tekee sitten vain sitä, mikä sinulle kelpaa. Ja kolmas, aika surullinen vaihtoehto: "Koska sulle ei käy nää mun jutut, etsi joku toinen". Se on taas jo vähän uhkailusävytteistä monelle, jolla ei paljon kavereita ole.
Mutta mä en olekaan päässyt siihen vaiheeseen, että se baari olisi mulle puistatusta aiheuttava meno ja nounou. Enkä ehkä pääse koko elämäni aikana. Mua kiinnostaa kuitenkin musa ja ihmiset.
Mielestäni ihmissuhteet perustuu vapauteen eikä sitä tarvitse suostua ystävyyden nimissä epämukaviin asioihin, ystävän kanssa voi kuitenkin tehdä niin paljon muutakin, ja ehkä kannattaa just hankkia erilaisia kavereita joiden kanssa voi tehdä erilaisia asioita, eikä nojata vaan siihen yhteen ja painostaa. Ei sellainen ystävyys ole aitoa eikä tule kestämään.
Joo, tästä mä oon eri mieltä. Aika paljon epämukavia asioita sitä joutuu (haluaakin) tekemään kavereitten takia. Ehkä joutuu "sietämään" kaverin lasta tai kaverin miestä joskus, mutta se on voi voi. Tai voi joutua laukkaamaan sukulaisbileistä kauheella kiireellä ehtiäkseen kaverin luokse. Elokuva voi olla väärä. Ravintola huono ja liian kallis. En usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Aina löytyy harmiteltavia asioita ja sitä, että kompromisseja pitäisi tehdä.
Toki voi yrittää hamstrata laajan kaveripiirin ja sitten ikään kuin nyppiä kustakin rusinat pullasta eli ottaa eri henkilöitä seuraksi eri menoihin, mutta voiko sellaiset kaveruudet taas oikeastaan koskaan syventyä ystävyydeksi?
Sen olen itse kuitenkin huomannut, että vaikka moni kaveri sanoisi eiiii, en mä sinne tai tänne lähde enkä ainakaan ole niin myöhään, niin sitten työporukka on sellainen, joka toi saada henkilön helpostikin taipumaan. Ryhmäpaine?
Mä taas olen samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa. Mielestäni olisi jossain määrin jopa epäkohteliasta ehdottaa viinimessuille lähtöä uskonnollisista syistä absolutistille ystävälleni, mutta koska mulla on useampia ystäviä, pyydän seurakseni jotain sellaista, jolle asia ei ole mikään ongelma. Muutenkin on asioita, jotka eivät kiinnosta yhtä ystävääni, mutta jotain toista ystävääni kiinnostaa. Miksi ehdoin tahdoin raahaisin ystäväni kärvistelemään jonnekin, missä hän ei viihdy, kun mulla on myös ystäviä, jotka viihtyvät? Eikö ole paljon mukavampaa, kun yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin?
Mun mielestä esim. siksi, että toinenkin voi kokeilla jotain uutta. Ettei tehdä aina vain niitä, jotka jo kiinnostavat itseä. Mä varsinkin vanhemmiten olen pyrkinyt tekemään myös asioita, jotka eivät suoranaisesti itseäni inspiroi. Juuri siksi, etten urautuisi liikaa.
Mielestäni tuo ehdotuksesi on vähän turhan radikaali. En minäkään juu ole menossa suviseuroille. Vaikka toisaalta voisikin olla hauskaa nuuskia täysin vieraan kuplan meininkiä.
Mä tulkitsen tuon kuitenkin vapaaehtoisuudeksi eli teet niitä asioita omasta halustasi (jotta et urautuisi liikaa) etkä niinkään vastentahtoisesti vain velvollisuudesta ystävääsi kohtaan.
Comme ci, comme ca. Kieltäytyminen toistuvasti ei ole musta mukavaa eli en mielelläni sano ihan lämpimikseni, että ei onnistu, jos joku kysyy jonnekin. Jos nyt on ihan jokin evvk-ehdotus ja joka ehkä kuitenkin maksaa paljon, niin sitten toki en lähde.
Mun ei tarvitse kieltäytyä toistuvasti, koska kerron ystävilleni jo ensimmäisellä kerralla, että kyseinen asia ei kiinnosta mua ja kerron myös - vähän asiasta riippuen - miksi ei kiinnosta. Kaverisuhteeni eivät oikeastaan edes muutu ystävyyssuhteiksi, jos kaverillani on tapana jankata samasta asiasta. Mun kohdallani "väsytystaistelu" pikemminkin ärsyttää kuin johtaa toivottuun lopputulokseen. En itsekään maanittele ystäviäni tekemään jotain sellaista, mitä he eivät halua tehdä.
Tarkotin kylläkin sitä, että jos ensiksi kieltäydyn näytelmästä, niin mielestäni on kyseenalaista seuraavaksi kieltäytyä elokuvasta tai syömisestäkin. Johonkin pitäis jo suostua, tai pian ei kysytä minnekään.
Jos toinen toistuvasti ehdottelee vain sellaisia tekemisiä, jotka toista ei kiinnosta, tulee pakosta mieleen että onko sille ystävyydelle oikein mitään pohjaa? Yleensä tarvitaan yhteisiä kiinnistuksenkohteita ja yhteistä mielekästä tekemistä, että suhde syvenee ystävyydeksi.
Siinä vaiheessa, kun itseäni ei enää kiinnostanut roikkua kapakoissa, ratkaisin nämä ystävyysongelmat niin, että en alkanut kuuntelemaan sitä vinkumista ja kerjäämistä kapakkaan, vaan etsin uusia ystäviä, joilla oli muunlaisia tapoja viettää vapaa-aikaa.
Yllättävän paljon nimenomaan baari herättää ihmisissä paljon kuumia ja suorastaan raivokkaita tunteita. Itselleni se on yksi paikka muiden joukossa. En jaksa sen takia hermostua, tosin eipä tässä nyt kyselijöitäkään jonoksi asti ole. Menen, jos pääsen, haluan ja on rahaa. En mene, jos en pääse, halua tai ei ole rahaa. Ihan samoin kuin muidenkin juttujen kanssa.
Toki olen sinkku ja lapsetonkin eli niitä on helppo käyttää aseina, mutta en mä nyt oikein tiedä, miksi mä suhtautuisin baariin siten, että se on jokin teinien tai muuten keskenkasvuisten retardien paikka. Joillekin tärkeä paikka ihan ymmärrettävistä syistä. En näe syytä halveksuntaan, vaikka joku kävisi siellä joka viikko useamman kerran. Jos joskus pyytää kavereitakin mukaan, niin paha siitäkään yhteydenotosta on kauheasti syytellä. Ainahan sitä kysyä voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon nimenomaan baari herättää ihmisissä paljon kuumia ja suorastaan raivokkaita tunteita. Itselleni se on yksi paikka muiden joukossa. En jaksa sen takia hermostua, tosin eipä tässä nyt kyselijöitäkään jonoksi asti ole. Menen, jos pääsen, haluan ja on rahaa. En mene, jos en pääse, halua tai ei ole rahaa. Ihan samoin kuin muidenkin juttujen kanssa.
Toki olen sinkku ja lapsetonkin eli niitä on helppo käyttää aseina, mutta en mä nyt oikein tiedä, miksi mä suhtautuisin baariin siten, että se on jokin teinien tai muuten keskenkasvuisten retardien paikka. Joillekin tärkeä paikka ihan ymmärrettävistä syistä. En näe syytä halveksuntaan, vaikka joku kävisi siellä joka viikko useamman kerran. Jos joskus pyytää kavereitakin mukaan, niin paha siitäkään yhteydenotosta on kauheasti syytellä. Ainahan sitä kysyä voi.
Paitsi jos se ystävä/kaveri on jo sanonut, ettei häntä enää kiinnosta baareissa käyminen. Kuten ketjussakin on todettu, jotkut viihtyvät baareissa koko ikänsä. Ja joillekin se taas on vain villiin nuoruuteen kuuluva tapa pitää hauskaa. Molemmat on ihan ok, mutta mun mielestä ei pidä kysellä mukaansa baariin, jos toinen on jo sanonut, etteivät ne syystä tai toisesta kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon nimenomaan baari herättää ihmisissä paljon kuumia ja suorastaan raivokkaita tunteita. Itselleni se on yksi paikka muiden joukossa. En jaksa sen takia hermostua, tosin eipä tässä nyt kyselijöitäkään jonoksi asti ole. Menen, jos pääsen, haluan ja on rahaa. En mene, jos en pääse, halua tai ei ole rahaa. Ihan samoin kuin muidenkin juttujen kanssa.
Toki olen sinkku ja lapsetonkin eli niitä on helppo käyttää aseina, mutta en mä nyt oikein tiedä, miksi mä suhtautuisin baariin siten, että se on jokin teinien tai muuten keskenkasvuisten retardien paikka. Joillekin tärkeä paikka ihan ymmärrettävistä syistä. En näe syytä halveksuntaan, vaikka joku kävisi siellä joka viikko useamman kerran. Jos joskus pyytää kavereitakin mukaan, niin paha siitäkään yhteydenotosta on kauheasti syytellä. Ainahan sitä kysyä voi.
Paitsi jos se ystävä/kaveri on jo sanonut, ettei häntä enää kiinnosta baareissa käyminen. Kuten ketjussakin on todettu, jotkut viihtyvät baareissa koko ikänsä. Ja joillekin se taas on vain villiin nuoruuteen kuuluva tapa pitää hauskaa. Molemmat on ihan ok, mutta mun mielestä ei pidä kysellä mukaansa baariin, jos toinen on jo sanonut, etteivät ne syystä tai toisesta kiinnosta.
Joo, toki jos joku kaveri on aivan ehdottomasti maininnut kaveripiirissä, että tänne ja tänne ei saa kysyä, niin sittenhän sitä ei kannata eikä saa. Ei tullut nyt omasta kaveripiiristä mieleen mitään tällaisia kieltoja.
Eihän sitä yleensä edes viitsi kysellä eri juttuihin sellaista, joka toistuvasti sanoo ei. Parempi sitten, että henkilö itse ehdottaa jotakin, jos kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin tuli kyllä heti mieleen, että esim. meillä on kaveriporukalla WhatsApp-ryhmä. Vaikka siis joku sanoisi, että ei kiinnosta sellaset ja sellaset jutut, niin kyllähän sitä sinne tulee silti kaikille heitettyä yhteisesti ehdotuksia eikä tee uutta ryhmää mahdollisesti kiinnostuneille. Siinä siis joutuu sitten henkilö itse vain ohittamaan ne jutut, jotka ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, jonka kanssa on tunnettu koko ikämme. Välillä oltu enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, mutta jotenkin en koe että välillämme on samaa yhteyttä kuin joskus ennen.
Hänen kanssaan on hyvin vaikea sopia tapaamisia, tai ei, jos mennään hänen ehdoillaan. Pieneenkin asiaan liittyy kauhea säätö, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen mihinkään. Mitään ei koskaan tapahdu, on tylsää jne. Kun yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, mikään ei käy ja vastaus on tuhahtelua "luuletko että minä tuollaiseen lähtisin..."
Kai on tylsää jos samalla kaavalla menee, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen, eikä edes halua kokeilla uutta tai muuttaa mitään rutiinia. Viimeksi olisi halunnut höpötellä ja soitti kun olin töissä. No, minä en voi töissä höpötellä omiani vaan hoidettava työt, illalla ei kuitenkaan enää sopinut höpötellä vaan ainoastaan just tuolloin kun hänelle kävi.
Muutenkin hän kertoo ettei ole paljon ystäviä, kuitenkin olen aina se viimeinen "oljenkorsi" johon ottaa yhteyttä.
Minusta tuntuu kamalalta, mutta nykyisin hän tuntuu juurikin tuollaiselta kaiken hapen vievältä energiasyöpöltä ja olen vakavissani miettinyt oisko tämä tässä. Tuntuu ettei mitään yhteistä enää oikeasti ole.
Tää mun entinen ystävä oli vähän samantyylinen, koko ajan tylsää ja vaati mua viihdyttämään sitä, piti olla koko ajan kaikkea jännää meneillään, ei osannut nauttia tavallisesta elämäsä, harvemmin mikään muu sopinut kuin baariin lähteminen, sitten tiuski ja suuttui jos mulle ei sopinut just silloin kun se halusi ja oli mustasukkainen miehestäni. Jos joskus harvoin kävi joku muu, esim. kahvittelu niin siihenkin laittautui kuin baariin ja koko ajan katseli olisiko jotain kiinnostavia miehiä. Kuulemma olisi onnellinen jos olisi parisuhteessa, monta vuotta sinkkuna ja kun vihdoin sen parisuhteen löysi, niin onnistui senkin suhteen mokaamaan, koska kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sille ja jos asiat ei mene niin kuin se haluaa, alkaa kiukuttelu ja uhriutuminen. Kaikki mikä ei onnistunut sen elämässä johtui jostain muista kuin itsestään ja sitä aina valitteli ja haukkui muita, jopa omaa äitiään, joka auttoi sitä paljon rahallisesti ja muutenkin. Oli sitä mieltä että muut oli sille kateellisia jne, vaikka ne vaan ihmetteli sen käytöstä. Parempi vaan pysyä kaukana tuollaisista myrkyllisistä ihmisistä.
t. 2583
Tämä on onnellisuudessa juuri ratkaisevaa, että miten osaa elää tavallista arkea. Onko siinä onnellinen vai kaipaako koko ajan jotain räiskettä elämäänsä. Pystyykö kohtaamaan itsensä ja ajatuksensa keskellä normaalia arkeaan vai ei.
Mut kannattaa silti huomata se, että joillakin on tosi paljon sitä tylsää, itsensä kohtaamista ja seinille puhumista. Siispä niiden kavereiden kanssa haluaisi edes jotain "räiskettä" joskus. Vaikka se ei oikeestaan edes olisi mitään räiskettä. Seinät alkaa kaatua niskaan, jos se on aina vain sitä himmailua tai parin askelen ottamista lähimaastossa.
Niin mutta jos itse tekee viikot töitä ja elämä muutenkin aika täynnä harrastuksia yms, juhliminen ei enää kiinnosta näin yli kolmekymppisenä mutta kaveri haluaa vaan mennä, itse haluaa olla rauhassa vapaa aikana, toki syöminen, kahvittelu, terassilla/leffassa käyminen käy, mutta sekin on tosi tylsää toisen mielestä. Ehkä silloin pitäisi etsiä uusia kavereita eikä syytellä vanhoja siitä ettei halua tehdä samoja asioita ja olla menossa koko ajan.
Musta noi muutkin on ihan virkistäviä menoja. Joskin samalla ajattelen, että tuskin se ehkä kerran tai kaksi vuodessa baarissa käyminenkään on niin fataalia, etteikö siellä voisi käydä kaverin takia ja itsensäkin takia. Muutenhan asetelma on niin, että se toinen tekee sitten vain sitä, mikä sinulle kelpaa. Ja kolmas, aika surullinen vaihtoehto: "Koska sulle ei käy nää mun jutut, etsi joku toinen". Se on taas jo vähän uhkailusävytteistä monelle, jolla ei paljon kavereita ole.
Mutta mä en olekaan päässyt siihen vaiheeseen, että se baari olisi mulle puistatusta aiheuttava meno ja nounou. Enkä ehkä pääse koko elämäni aikana. Mua kiinnostaa kuitenkin musa ja ihmiset.
Mielestäni ihmissuhteet perustuu vapauteen eikä sitä tarvitse suostua ystävyyden nimissä epämukaviin asioihin, ystävän kanssa voi kuitenkin tehdä niin paljon muutakin, ja ehkä kannattaa just hankkia erilaisia kavereita joiden kanssa voi tehdä erilaisia asioita, eikä nojata vaan siihen yhteen ja painostaa. Ei sellainen ystävyys ole aitoa eikä tule kestämään.
Joo, tästä mä oon eri mieltä. Aika paljon epämukavia asioita sitä joutuu (haluaakin) tekemään kavereitten takia. Ehkä joutuu "sietämään" kaverin lasta tai kaverin miestä joskus, mutta se on voi voi. Tai voi joutua laukkaamaan sukulaisbileistä kauheella kiireellä ehtiäkseen kaverin luokse. Elokuva voi olla väärä. Ravintola huono ja liian kallis. En usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Aina löytyy harmiteltavia asioita ja sitä, että kompromisseja pitäisi tehdä.
Toki voi yrittää hamstrata laajan kaveripiirin ja sitten ikään kuin nyppiä kustakin rusinat pullasta eli ottaa eri henkilöitä seuraksi eri menoihin, mutta voiko sellaiset kaveruudet taas oikeastaan koskaan syventyä ystävyydeksi?
Sen olen itse kuitenkin huomannut, että vaikka moni kaveri sanoisi eiiii, en mä sinne tai tänne lähde enkä ainakaan ole niin myöhään, niin sitten työporukka on sellainen, joka toi saada henkilön helpostikin taipumaan. Ryhmäpaine?
Mä taas olen samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa. Mielestäni olisi jossain määrin jopa epäkohteliasta ehdottaa viinimessuille lähtöä uskonnollisista syistä absolutistille ystävälleni, mutta koska mulla on useampia ystäviä, pyydän seurakseni jotain sellaista, jolle asia ei ole mikään ongelma. Muutenkin on asioita, jotka eivät kiinnosta yhtä ystävääni, mutta jotain toista ystävääni kiinnostaa. Miksi ehdoin tahdoin raahaisin ystäväni kärvistelemään jonnekin, missä hän ei viihdy, kun mulla on myös ystäviä, jotka viihtyvät? Eikö ole paljon mukavampaa, kun yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin?
Mun mielestä esim. siksi, että toinenkin voi kokeilla jotain uutta. Ettei tehdä aina vain niitä, jotka jo kiinnostavat itseä. Mä varsinkin vanhemmiten olen pyrkinyt tekemään myös asioita, jotka eivät suoranaisesti itseäni inspiroi. Juuri siksi, etten urautuisi liikaa.
Mielestäni tuo ehdotuksesi on vähän turhan radikaali. En minäkään juu ole menossa suviseuroille. Vaikka toisaalta voisikin olla hauskaa nuuskia täysin vieraan kuplan meininkiä.
Jotain uutta? :D Puhuttiin baariin menemisestä :D Anteeksi mutta olen 18v lähtien juossut 12v baareissa lähes joka vkl, niin ehkä ymmärrettävää että siellä ei ole mulle mitään uutta ja nähtävää, ihan oikeasti mulla on usein tylsää, baarissa ei voi jutella kauheasti kun musa pauhaa, miehet lähestyy (oon parisuhteessa) känniläiset ärsyttää, on liian nuorta porukkaa suurimassa osassa baareja jne. Voin lähteä museoon esim. se olisi mulle aika uutta, kun en ole montaa kertaa elämässäni käynyt.
Eikös tuossa edellä puhuttu viinimessuista ja erilaisista jutuista, jotka kiinnostavat eri ihmisiä?
Sulle vastailee (ainakin) kaksi ihmistä. Mä olen se viinimessutyyppi ja tuo toinen puhuu baareista.
Tiedän. Mutta kommentoin sulle ja puhuin sen uuden kokeilusta (viitaten viestiisi, jossa puhuttiin erilaisista jutuista), niin tämä välimerkkejä vähän käyttävä henkilö kommentoi siihen, että baariko olisi uutta.
Juu, ei baari ole uutta, mutta seurataan niitä postauksia.
Niin kommentoitkin, sori sekaannus. Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkoon eikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D Olin valmis tekemään sen kanssa lähes mitä tahansa mutta se baari oli ainoa mikä kiinnosti. Ihmiset aikuistuu ja jotkut asiat vaan jää pois. Sitäkin valitteli kun perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan vaan aina on mies tai lapset mukana.
No itse asiassa ei kannata tehdä silti niin valmiita ja tiukkoja lokeroita. Mä oon ateisti, joka kuuluu kirkkoon. Käyn joskus myös kirkossa, laulamassa joululauluja ja kuuntelemassa konsertteja (hyvällä omallatunnolla kirkollisveron maksaneena).
No, kieltämättä onhan se ikävää, jos perheelliset kaverit ei voi koskaan tavata kahdestaan, vaan aina on mies tai lapset mukana. Meillä onneksi pääsääntöisesti perheelliset eivät halua lapsia ja vielä vähemmän miehiä mukaan.
Niin no mun mielestä on ihan asiallista kunnioittaa ystävän päätöstä lopettaa juhliminen varsinkin kun tietää että toinen kärsii siitä liittyvistä terveysongelmista? Aika itsekästä mun mielestä pakottaa toista sinne känniläisten sekaan, varsinkin kun käytin alkoholia joskus reilumminkin ja jonkin sortin alkoholiongelmakin ollut. Niin eikö ole reilua että tehtäisiin jotain muuta tässä tapauksessa? Pikkasen eri asia kuin kirkossa käynti.
Siis kun mä puhuin kirkosta, niin sä puhut jonkun ihmisen terveysongelmista ja päätöksestä lopettaa juhliminen? Ok.
Mielestäni keskustelu ei ole kovin hedelmällistä, jos puhutaan eri aiheista. Kuten itsekin sanoit, että pikkasen eri asia kuin kirkossa käynti.
Eli siis kummasta puhutaan nyt? Boldasin nyt edellisistä viesteistä kohdat, jotka liittyvät toisiinsa. Aiemmin kommentoitiin, että ei ateistia kirkkoon -> kommentoin siihen -> nyt sitten hypähdettiinkin paasaamaan terveysongelmista ja juhlimisen päättämisestä, joka ei liity enää mitenkään aiheeseen.
Mitä taas tähän sinun aiheeseesi tulee, niin mielestäni jokainen saa päättää itse, käykö baarissa alkoholistina vai ei. Se ei ole kaverin asia päättää sitä etukäteen. Limpparia ja vettä saa.
Mä puhuin alunperin baarissa käymisestä, muut (sinä?) alkoi verrata sitä muuhun. Mun mielestä alkoholista eroon pyrkivälle baari on viimeinen paikka mihin mennä. Alkoholiongelmista ei tuosta vaan parane. Kaikki ei myöskään viihdy baarissa selvinpäin. Ei ole kaverin asia päättää viihdynkö baarissa juomalla kumppania vai en. Itsekäs kaveri pakottaa muita epämieluisiin paikkoihin, piste.
Väännetääs ny rautalangasta, vaikka alkaakin mennä metakeskusteluksi. En tiedä, kuka kommentoi, sinä vai joku muu, mutta tällainen tekstinpätkä: "Mutta tosiaan ei absolutistia mukaan viinimessuille, ei ateistia mukaan kirkkooneikä alkoholista eroon pyrkivää juhlimisen lopettanutta kaveria väkisin baariin mukaan :D"
Kommentoin sitten siihen, että eipä kannata tehdä niin tiukkoja valmiita lokeroita silti - ja otin tuosta listasta(si?) yhden asian, jota kommentoin esimerkein. Eli tämän kirkkojutun. Joo sori, kaikkia en lähtenyt kommentoimaan eli olenko samaa vai eri mieltä.
Aivan, ei ole tosiaan kaverin asia päättää. Sinä osaat ihan itse päättää asioistasi ja sanoa kaverille ei, piste. Kaveri voi silti kysyä sinua mukaan erinäisiinkin paikkoihin. Minusta asiassa kuin asiassa "ei se kuitenkaan lähde, en kysy" -puolestapäättäminen on ihan ankeaa.
Mä kirjoitin sen kommentin. Onks sul itellä luetun ymmärtämisessä ongelmia? Jos olen ilmoittanut etten jaksa enää käydä baareissa ja en halua enää juoda alkoholia niin tarviiko sitä enää kysyä (=painostaa, sitä se entinen kaveri harrasti). On myös huvittavaa sanoa että kyllä siellä baarissa voi olla limulinjalla. Jos en viihdy siellä selvinpäin humalaisten keskellä niin se että sä tai joku muu olisi sitä mieltä että voi viihtyä ei muuta sitä asiaa etten viihdy. No mutta tää ex kaveri häipyi sitten itse kun suuttui kun en täyttänyt sen kaikkia toiveita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita itse jos muut ei soita. Niin mäkin teen ja sitten ne kiittelevät kun joku jaksaa olla aktiivinen. Sama koskee tapaamisten järjestämistä isommalle porukalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon nimenomaan baari herättää ihmisissä paljon kuumia ja suorastaan raivokkaita tunteita. Itselleni se on yksi paikka muiden joukossa. En jaksa sen takia hermostua, tosin eipä tässä nyt kyselijöitäkään jonoksi asti ole. Menen, jos pääsen, haluan ja on rahaa. En mene, jos en pääse, halua tai ei ole rahaa. Ihan samoin kuin muidenkin juttujen kanssa.
Toki olen sinkku ja lapsetonkin eli niitä on helppo käyttää aseina, mutta en mä nyt oikein tiedä, miksi mä suhtautuisin baariin siten, että se on jokin teinien tai muuten keskenkasvuisten retardien paikka. Joillekin tärkeä paikka ihan ymmärrettävistä syistä. En näe syytä halveksuntaan, vaikka joku kävisi siellä joka viikko useamman kerran. Jos joskus pyytää kavereitakin mukaan, niin paha siitäkään yhteydenotosta on kauheasti syytellä. Ainahan sitä kysyä voi.
Paitsi jos se ystävä/kaveri on jo sanonut, ettei häntä enää kiinnosta baareissa käyminen. Kuten ketjussakin on todettu, jotkut viihtyvät baareissa koko ikänsä. Ja joillekin se taas on vain villiin nuoruuteen kuuluva tapa pitää hauskaa. Molemmat on ihan ok, mutta mun mielestä ei pidä kysellä mukaansa baariin, jos toinen on jo sanonut, etteivät ne syystä tai toisesta kiinnosta.
Joo, toki jos joku kaveri on aivan ehdottomasti maininnut kaveripiirissä, että tänne ja tänne ei saa kysyä, niin sittenhän sitä ei kannata eikä saa. Ei tullut nyt omasta kaveripiiristä mieleen mitään tällaisia kieltoja.
Eihän sitä yleensä edes viitsi kysellä eri juttuihin sellaista, joka toistuvasti sanoo ei. Parempi sitten, että henkilö itse ehdottaa jotakin, jos kiinnostaa.
Millainen on aikuinen ihminen, joka ei keksi muuta yhteistä tekemistä kavereidensa kanssa, kuin baariin menon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon nimenomaan baari herättää ihmisissä paljon kuumia ja suorastaan raivokkaita tunteita. Itselleni se on yksi paikka muiden joukossa. En jaksa sen takia hermostua, tosin eipä tässä nyt kyselijöitäkään jonoksi asti ole. Menen, jos pääsen, haluan ja on rahaa. En mene, jos en pääse, halua tai ei ole rahaa. Ihan samoin kuin muidenkin juttujen kanssa.
Toki olen sinkku ja lapsetonkin eli niitä on helppo käyttää aseina, mutta en mä nyt oikein tiedä, miksi mä suhtautuisin baariin siten, että se on jokin teinien tai muuten keskenkasvuisten retardien paikka. Joillekin tärkeä paikka ihan ymmärrettävistä syistä. En näe syytä halveksuntaan, vaikka joku kävisi siellä joka viikko useamman kerran. Jos joskus pyytää kavereitakin mukaan, niin paha siitäkään yhteydenotosta on kauheasti syytellä. Ainahan sitä kysyä voi.
Kyllä minusta aika säälittäviä on nuo työkaverini ja muutama tuttu, 50 vuotiaat naishenkilöt, jotka käyvä jopa monta kertaa viikossa baareissa. Alkaa näkyä ja ulkonäössä pahasti ja kunnossa. Lisäksi myös heidän sosiaalisissa suhteissaan. Heidän sosiaalinen elämänsä pyörii aika lailla niiden toisten ympärillä, jotka käyvät myös kupittelemassa monta kertaa viikossa ja aamukrapulaa parannellaan taas lähibaarissa.
Itse en sellaista elämää halua viettää, joten luonnostaan nämä kaverit on jääneet pois elämästäni.
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon nimenomaan baari herättää ihmisissä paljon kuumia ja suorastaan raivokkaita tunteita. Itselleni se on yksi paikka muiden joukossa. En jaksa sen takia hermostua, tosin eipä tässä nyt kyselijöitäkään jonoksi asti ole. Menen, jos pääsen, haluan ja on rahaa. En mene, jos en pääse, halua tai ei ole rahaa. Ihan samoin kuin muidenkin juttujen kanssa.
Toki olen sinkku ja lapsetonkin eli niitä on helppo käyttää aseina, mutta en mä nyt oikein tiedä, miksi mä suhtautuisin baariin siten, että se on jokin teinien tai muuten keskenkasvuisten retardien paikka. Joillekin tärkeä paikka ihan ymmärrettävistä syistä. En näe syytä halveksuntaan, vaikka joku kävisi siellä joka viikko useamman kerran. Jos joskus pyytää kavereitakin mukaan, niin paha siitäkään yhteydenotosta on kauheasti syytellä. Ainahan sitä kysyä voi.
Kyllä minusta aika säälittäviä on nuo työkaverini ja muutama tuttu, 50 vuotiaat naishenkilöt, jotka käyvä jopa monta kertaa viikossa baareissa. Alkaa näkyä ja ulkonäössä pahasti ja kunnossa. Lisäksi myös heidän sosiaalisissa suhteissaan. Heidän sosiaalinen elämänsä pyörii aika lailla niiden toisten ympärillä, jotka käyvät myös kupittelemassa monta kertaa viikossa ja aamukrapulaa parannellaan taas lähibaarissa.
Itse en sellaista elämää halua viettää, joten luonnostaan nämä kaverit on jääneet pois elämästäni.
Samaa mieltä, meilläkin näitä 50-60v naispuolisia työkavereita jotka bilettää paljon enemmän kuin minä, sitten piikittelee että miten nuori ihminen ei jaksa. No en ole enää niin nuori vaan 32v ja yli 10v putkeen ahkerasti bilettänyt, se on jo nähty eikä jaksa enää kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa.
Eivät soittele, peruvat tapaamisia jne.
Sillon harvoin kun tavataan, pitäisi toimia ilmaisena terapeuttina heille.Olisi mukava saada uusia, luotettavia ystäviä mutta mistä niitä näin aikuisiällä löytää?
Olen löytänyt netistä kirjeenvaihtosivustoilta. En ole ulospäinsuuntautunut enkä harrasta bailaamista yms. joten vastauksiakin tulee kätevästi samanhenkisiltä ihmisiltä.
Mullakin on niin, että kavereita ja tuttuja on paljon, ystäviä tosi vähän. Kaikkein lähimmät on oikeastaan sukulaisia, perheenjäseniä. Kuitenkin muutama ei-sukulaista ystävääkin.
Ystävyyden alkuvaiheessa voi tulla eteen se, että toisesta paljastuukin sen verran ylitsepääsemättömiä puolia, ettei ystävyyttä oikein kannata jatkaa. Ei välttämättä mitään negatiivista, mutta yhteensopimatonta itsensä kanssa. Siksi nykyään suosinkin hidasta tutustumista, helpommin tulee suuria negatiivisia tunteita ja pettymyksiä jos etenee hyvin nopeasti uuden ihmisen kanssa syvään ystävyyteen. Kun oikeasti ne on harvassa, joiden kanssa sen tason ystävyyteen pystyy, niin se vaan menee. Tuttavia on todella paljon, kavereita paljon ja ystäviä hyvin harvassa. Eikä se tarkoita että sussa olisi mitään vikaa, jos saat "pakit" ystävystymisen alkuvaiheissa. Osa on vielä tosi nirsoja ihmisten suhteen eli riittää vaikka joku näkemysero tai jos tulee ilmi sun elämäntavassa jotain mistä toinen ei pidä, se voi olla siinä, varsinkin ekojen vuosien aikana kun pitkää yhteennitovaa historiaa ei vielä ole.
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Etene sitten hitaammin. On ihan mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja alussa viestitelläkin usein, mutta pitää kuitenkin muistaa, että ihmisillä on jo ne muutkin ystävänsä, kaverinsa ja läheisensä, joille on löydyttävä aikaa. Sulla tuntuu olevan kiire päästä ykkössijalle toisen ihmisen elämässä. Tämä varmaan onnistuukin, jos sillä toisellakaan ei ole kovin paljoa ihmissuhteita. Jos taas on, niin ei ole olemassa mitään ohituskaistaa, jolla pääsisit hetkessä sellaisten ihmisten ohi, joihin toisella suhde on kestänyt jo vuosia, kenties vuosikymmeniäkin.
Alue: Aihe vapaa
Sulta ei kyl paljon sympatiaa heru. Pakotan kavereitas vaan baariin vasten tahtoaan, mahdat olla mukava kaveri.