Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on huonoa kokemusta siitä, että lähtee selittelemään syytä etäisyyden otolle. Etenkin kannattaa miettiä tarkkaan jos kaveri on osoittautunut vaikeaksi, vahvaksi persoonaksi ja tästä syystä haluat ottaa häneen etäisyyttä. Mun kokemuksen mukaan juuri nämä riidanhakuiset, kontrolloivat tyypit tivaa syytä etäisyyden ottoon kaikkein innokkaimmin - ja jos saavat syyn niin kääntävät sen syyn antajaa vastaan.
Mulla oli kauan kauan sitten nuorena sellainen tilanne, jossa ensin olin erään ihmisen kanssa tuttava, meillä oli yhteisiä kavereita. Tämä tuttava oli mulle oikein mukava, mutta ihmettelin kyllä vähän sitä, että hän oli kiivas haukkumaan muita ihmisiä ja todella temperamenttisesti ja vaikutti siltä että jopa nauttien, lyttäsi, mustamaalasi niitä joista ei pitänyt. Ja näitä ihmisiähän oli paljon. No, pikkuhiljaa tästä tuttavasta tuli kaveri, sitten jopa ystävä ja kun hän oli ansainnut luottamukseni, sitten alkoikin se, että kaiken olisi pitänyt mennä hänen ehdoilla. Hän oli erittäin erittäin kontrolloiva, vahti mua kuin haukka. Mun piti olla kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, muuten alkoi armoton pottuilu. Hänen kuuntelemisensa, viihdyttämisensä ja auttamisensa piti mennä kaiken muun edelle, ei väliä mitä tärkeää olin tekemässä, niin hän suuttui ja kosti jos en ollut käytettävissä ja samaa mieltä.
Tarvitsen itse reilusti omaa tilaa, vapautta olla omanlaiseni ja ahdistuin kovasti tuon hallitsevan ihmisen ystävyydestä. Kun aloin ottaa etäisyyttä vaivihkaa, hän suuttui kovasti, raivosi ja tivasi syytä, haukkui ja alisti lisää jne. Päätin kirjoittaa hänelle kirjeen ja selittää miltä musta tuntuu (tämä oli suuri virhe näin jälkikäteen mietittynä) ja miksi haluan ottaa etäisyyttä, voisimme toki nähdä vielä joskus, mutta en pystyisi olemaan tiiviissä ystävyyssuhteessa hänen kanssaan. Kirjeen saatuaan hän raivostui. Oli näytellyt kirjettä ympäriinsä yhteisillä kavereille ja haukkunut mua. Kuulemma olen olevinani niiiiin jalo ihminen itse ja olen herkkä kuin haavanlehti ja kylläpä hän nyt on paha ihminen voi vitsit. Kirjeelleni on naurettu porukassa ja mua on mustamaalattu urakalla. Hän on edelleen uhannut näyttää kirjettä mun uusille tärkeille kontakteilleni yms, vaikka kirjeen lähettämisestä on jo noin 20 vuotta, hänellä on edelleen se tallessa ja tykkää käyttää sitä mua vastaan. Meillä on edelleen samaa kaveriporukkaa, josta syystä en ole lopullisesti päässyt hänestä eroon.
Pari vuosikymmentä myöhemmin mulle tuli vastaan samantyylinen tilanne. Vahvatahtoinen ihminen kaverina, alkuun niin kiva, mutta kaveruuden syvetessä tuli tyrannimaiset piirteet esille. Ei tullut mieleenkään lähteä selittelemään hänelle yhtään mitään hänen luonteestaan tai etäisyyden ottamisen syistä, siinä vaiheessa kun heräsin tilanteeseen ja halusin ottaa hajurakoa. "En nyt ehdi, on muuta" on ihan hyvä selitys, ei tarvitse lähteä kerjäämään verta nenästään.
Minusta tuntuu, että esim. sinä voisit pitää minua tämänkaltaisena ihmisenä. Tykkään esim. väitellä, keskustella syvällisiä, kuulla perusteluja ja haastaa toista näihin. Olla usein yhteyksissä. Voisin myös vaikkapa kysellä, että "mitä muuta sulla on?". Onko siis tällaiset asiat esim. pottuiluja tai tyrannimaista käytöstä? Vai käytätkö kuvailuissa värikynää? Entä oletko herkkä kuin haavanlehti?
Mikä ylipäänsä tekee ihmisestä vaikean, riidanhakuisen ja kontrolloivan? Minun kokemukseni on se, että ihmiset nimittelevät toisia ihmisiä vaikeiksi melko ohkaisin perustein. Mutta itse koen, että eniten voi tulla konflikteja juurikin jotenkin vähän heiveröisten ihmisten kanssa, jotka alkavat täristä jo vähän tiivistunnelmaisemmassa keskustelussakin.
Vaikutat tosiaan jyrältä. Ymmärrä yksi asia: muut eivät ole sinulle mitään velkaa. Selityksiä saat silloin, jos toiset ovat niitä halukkaita antamaan, et väkisin vänkäämällä.
- Eri
Mut ei kai esim. perustelut ja argumentit ole selityksiä?
Minun tulkintani alkaa olla se, että joidenkin mielestä tarkka, kyselevä, analyyttinen, toisesta kiinnostunut ihminen on vaikea, raskas ja jyrä.
Tosin siis jos nyt selvityksiin tai selityksiin mennään, niin minä en näe ystävyyttä siten, että siinä ei olisi mitään oikeuksia ja velvollisuuksia, vaan kaikkea voisi tehdä oman mielensä mukaan. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Itse olen paljonkin velkaa ystäville ja kavereille. Korrektin käytöksen, lupausten pitämisen, säännöllisen yhteydenpidon, kuulumisten kyselemisen, vastaamisen ripeästi viesteihin jne.
Lisäksi jos nyt joku koittaa ilmiselvästi naruttaa itseäni, niin joo, kyllä mä katson, että mullakin on sitten oikeus ihan piruuttanikin kysellä, että "ai, mitäs muuta?". Ei se nyt voi mennä ihan niinkään, että toinen voi puhua puuta heinää, ja toisen pitäisi vain nyökytellä. Toisaalta jos en mitään valhetta osaisi epäillä, niin kysyisin sopivaa toista ajankohtaa. Tässähän se sitten tuleekin, että jos toisesta tosissaan haluaa eroon, niin ei asia ehkä etene noilla verukkeilla mihinkään. Toki tuohon voi sanoa, että "normaali ihminen ymmärtää, mitä tuollaisilla kommenteilla tarkoitetaan". No kellään ei ole kyllä mitään velvollisuutta ymmärtää rivienvälikonstailua.
Olen aika suorasanainen itsekin ja sinunkaltaisille ihmisille yleensä vastaankin suoraan, että mitä se sinulle oikeastaan kuuluu, mitä muuta minulla on. En todellakaan ole sinulle tilivelvollinen. Yleensä ne argumentoinnit ja haastamiset loppuu siihen.
Täsmennettäköön muuten vielä, että argumentit, perustelut ja haastamiset liittyivät enemmänkin esim. syvällisiin keskusteluihin esim. politiikasta, ihmisoikeuksista, uskonnoista tmv.
Etkös sinä itse kuulosta vähän jyrältä, jos sinulla on tarve koittaa pistää ystävä/kaveri hiljaiseksi nokkapokalla?
Ei kun sinä olet jyrä, jos et ymmärrä etteivät kaikki toisten asiat kuulu sinulle.
Se on sinun näkemyksesi, mutta lieneekö absoluuttinen totuus? Sitten varmaan minun kaveriporukassani on monta jyrää. On ihan normaalia kysellä, että "mitäs teet viikonloppuna?", vaikka itsellä ei olisi toiselle edes mitään menoa tarjota. Harvempi vastaa haista paska -asenteella, että "mitäs se sulle kuuluu", vaan ottaa tuon ihan mukavana tapana kysellä kuulumisia. Ihan normaalia on myös kertoa, että "en voi tulla tapaamiseen, koska...". Harvempi sanoo, että "en voi tulla, piste".
Loppujen lopuksi kuitenkin ystävyydet ja kaveruudet ikävä kyllä perustuvat asioiden jakamiseen. Ei siihen, että pystytään kahden ihmisen väliin joku henkinen Kiinan muuri ja auotaan päätä, että ihan vaan mun bisneksiä, ei kuulu sulle. Eniten tosiaan ihmetyttää, mitä näin vieraalla kaverilla/ystävällä voi tehdä.
Ehkä ihmiset avautuvat asioistaan mieluummin sellaiselle ihmiselle, joka antaa heille enemmän tilaa.
En tiedä. Mä en ole siis kohdannut näitä ongelmia irl, vain täällä AV:llä on näköjään kysymysahdistuneita erittäin yksityisiä ihmisiä. :D
Irl niiden kysymysahdistuneiden ja sun välille tuskin muodostuu mitään erityisempää ihmissuhdetta. Itse ainakin väistän kyselijöitä jo siinä tuttavuuden alkumetreillä.
Minäkin väistän takavasemmalle siinä vaiheessa, kun tämän henkilön luonne paljastuu. Alkaa ahdistaa, ettei saa itse päättää mistä haluaa toisen kanssa puhua ja mistä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis jatkaakseni itse vielä noista ihmisten turhista lupauksista ym., jotka voivat pitää yllä turhaa toivoa, niin mitenkäs sitten muut toimivat? Sanovat toiselle, että heippa, painu kuuseen lässytystes kanssa, tää on niin nähty, että et soita taaskaan silloin, kun sanot, tai teet oharit kuitenkin just ennen tapaamista? Sanovat, että okei, no kattellaan, eivätkä odota mitään toiselta eivätkä sitten petykään enää eivätkä reagoi mitenkään negatiivisesti toisen taas mokatessa?
Itse näen, että jos ihmissuhteissa on ongelmia, niin ne ongelmat pitäisi ratkaista ja korjata. Ei toimia niin, että no hei, heivataan koko ihmissuhde mäkeen. Kuitenkin tuntuu, että tää aivan liian helppo keskisormennäyttö ja ihmissuhteen roskikseen laittaminen olisi jotenkin toivottava ja terve ratkaisu yhteiskunnan mielestä. Toki esim. väkivalta ym. ovat ihan oma lukunsa ihmissuhteissa, niitä ei pidä jäädä sietämään.
Olin lapsena ja nuorena kovin läheisriippuvainen. Ikään kuin rakastuin kavereihin ja takerruin kiinni. En tajunnut sosiaalisista suhteista mitään. Siksi monet itkut itkin ja koin itseni kiusatuksi, kun esim. tavatessani jonkun vanhan koulukaverin hän sanoi, että pitäis kyllä nähdä oikeesti tai soitella ja jutella enemmän. Jäin jumiin ja odottamaan sitä soittoa tai kylään tuloa.
Vasta lähempänä kolmeakymmentä jotenkin aloin tajuta näitä sosiaalisia juttuja sillä tavoin, että nää "pitäis kyllä tavata, pitäis soittaa, ku joskus on aikaa. Ja olis kyllä kiva tavata joskus ajan kanssa" lausett on vain oikeasti sitä kohteliasta small talkia, mitä ihannoidaan monesti ulkomaalaisissa. Kun kuulee monesti, että suomalaiset on niin jöröjä ja ulkomaalaiset niin ihanan puheliaita ja avoimia.
Tajusin sen, että osa on oikeasti puheliaita ja kohteliaita ja harrastavat tätä small talkia tyyliin, olis kyllä kiva nähdä joskus ajan kanssa, vaikka unohtavat sen heti nurkan taakse mentyä.
Minä itse vain en ymmärtänyt sitä, vaan juniuduin ja jäin odottamaan sitä soittoa ja masennuin ja vihastuin ja velloin ikävissä tunteissa, kun sehän valehteli ja kiusaa minua.
Nykyään osaan eroittaa ihmissuhteissa sen kevyen rupattelun ja sen, että joku oikeasti haluaa sopia tapaamisen ja en enää koe niitä ikäviä tunteita ja en "rakastu" ystäviini ja halua olla heille se ainoa ja oikea elämässä.
Tämä ehkä johtuu siitä, että olen saanut elämääni muutakin sisältöä, enkä enää elä muiden kautta ja peilaa omaa elämääni muihin ihmisiin ja heidän kauttaan.
Joten nykyään vastaan samalla tavalla, että olis tosi kiva juu tavata joskus ajan kanssa ja samalla tavalla unohdan koko asian, kun jatkan matkaa.
Musta toi on kyllä oikeestaan aika surullista, että sitten itsestä tulee samanlainen kuin niistä toisista. Ymmärrän, että helpottaa omaa elämää, mutta silti.
Minä en tajua, miksi ihmiset sanovat tyhjiä fraseja. Vaihtoehtohan on olla hiljaa tai sanoa vain, että oli kiva nähdä, heippa.
Minusta ei ainakaan ole kenellekkään sanomaan, että ei, en kyllä oikeasti halua sinua tavata ja en halua sinulle soitella. Vastaan yhtä ympäripyöreästi, että juu, olis kyllä kiva, tässä on vain ollut niitä kiireitä.
Ystävystyin erääseen kivaan naiseen. Lopulta se meni siihen, että aamulla herätessä puhelin oli täynnä viestejä, samoin messenger. Minun olisi pitänyt olla ammattitaitoinen psykoterapeutti kait hälle. Aikani jaksoin ja sitten oli pakko vetää etäisyyttä häneen. Vetosin kauniisti kiireisiin. Ei tajunnut. Viestitulva vain jatkui ja alkoi soittelemaan niin, että oli pakko pitää puhelinta äänettömällä.
Lopulta ilmoitin hänelle, että olen nyt tukenut häntä tarpeeksi, että uskon hänen pärjäävän itsenäisesti. Sitten estin hänen numerot yms.
Kuinka helppoa olisi, jos ihmiset ymmärtäisivät sellaisen "olisi kyllä ihana nähdä, mutta tässä on niin kiireitä, pitää soitella joskus, kun tulee aikaa". Ei heti tule perään 20 soittoa ja 50 viestiä ja kutsua kylään just heti nyt.
Ei, älkää ymmärtäkö sitä automaattisesti noin. Herran tähden sentään! Itse sanon tosi usein just noin että "Olisi ihana nähdä, nyt on kyllä kiirettä ei ehdi, mut viesteillään". Ja oikeasti tarkoitan mitä sanon. Ja jos toinen osapuoli aktivoituu ja ehdottaa jotain minä ilahdun ja yritän sovittaa ystävän ehdotuksen aikatauluihini tai sitten ehdotan että ollaan myöhemmin yhteyksissä.
Minusta nuo ehdotukset että pitäisi osata lukea epämääräinen "todellinen" viesti rivien välistä tulkitsemalla...sehän on naurettava!! Juuri sellaista valheellista/tahallaan harhaanjohtavaa viestintää inhoan josta pitäis jotain arvata rivien välistä, huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis jatkaakseni itse vielä noista ihmisten turhista lupauksista ym., jotka voivat pitää yllä turhaa toivoa, niin mitenkäs sitten muut toimivat? Sanovat toiselle, että heippa, painu kuuseen lässytystes kanssa, tää on niin nähty, että et soita taaskaan silloin, kun sanot, tai teet oharit kuitenkin just ennen tapaamista? Sanovat, että okei, no kattellaan, eivätkä odota mitään toiselta eivätkä sitten petykään enää eivätkä reagoi mitenkään negatiivisesti toisen taas mokatessa?
Itse näen, että jos ihmissuhteissa on ongelmia, niin ne ongelmat pitäisi ratkaista ja korjata. Ei toimia niin, että no hei, heivataan koko ihmissuhde mäkeen. Kuitenkin tuntuu, että tää aivan liian helppo keskisormennäyttö ja ihmissuhteen roskikseen laittaminen olisi jotenkin toivottava ja terve ratkaisu yhteiskunnan mielestä. Toki esim. väkivalta ym. ovat ihan oma lukunsa ihmissuhteissa, niitä ei pidä jäädä sietämään.
Olin lapsena ja nuorena kovin läheisriippuvainen. Ikään kuin rakastuin kavereihin ja takerruin kiinni. En tajunnut sosiaalisista suhteista mitään. Siksi monet itkut itkin ja koin itseni kiusatuksi, kun esim. tavatessani jonkun vanhan koulukaverin hän sanoi, että pitäis kyllä nähdä oikeesti tai soitella ja jutella enemmän. Jäin jumiin ja odottamaan sitä soittoa tai kylään tuloa.
Vasta lähempänä kolmeakymmentä jotenkin aloin tajuta näitä sosiaalisia juttuja sillä tavoin, että nää "pitäis kyllä tavata, pitäis soittaa, ku joskus on aikaa. Ja olis kyllä kiva tavata joskus ajan kanssa" lausett on vain oikeasti sitä kohteliasta small talkia, mitä ihannoidaan monesti ulkomaalaisissa. Kun kuulee monesti, että suomalaiset on niin jöröjä ja ulkomaalaiset niin ihanan puheliaita ja avoimia.
Tajusin sen, että osa on oikeasti puheliaita ja kohteliaita ja harrastavat tätä small talkia tyyliin, olis kyllä kiva nähdä joskus ajan kanssa, vaikka unohtavat sen heti nurkan taakse mentyä.
Minä itse vain en ymmärtänyt sitä, vaan juniuduin ja jäin odottamaan sitä soittoa ja masennuin ja vihastuin ja velloin ikävissä tunteissa, kun sehän valehteli ja kiusaa minua.
Nykyään osaan eroittaa ihmissuhteissa sen kevyen rupattelun ja sen, että joku oikeasti haluaa sopia tapaamisen ja en enää koe niitä ikäviä tunteita ja en "rakastu" ystäviini ja halua olla heille se ainoa ja oikea elämässä.
Tämä ehkä johtuu siitä, että olen saanut elämääni muutakin sisältöä, enkä enää elä muiden kautta ja peilaa omaa elämääni muihin ihmisiin ja heidän kauttaan.
Joten nykyään vastaan samalla tavalla, että olis tosi kiva juu tavata joskus ajan kanssa ja samalla tavalla unohdan koko asian, kun jatkan matkaa.
Musta toi on kyllä oikeestaan aika surullista, että sitten itsestä tulee samanlainen kuin niistä toisista. Ymmärrän, että helpottaa omaa elämää, mutta silti.
Minä en tajua, miksi ihmiset sanovat tyhjiä fraseja. Vaihtoehtohan on olla hiljaa tai sanoa vain, että oli kiva nähdä, heippa.
Minusta ei ainakaan ole kenellekkään sanomaan, että ei, en kyllä oikeasti halua sinua tavata ja en halua sinulle soitella. Vastaan yhtä ympäripyöreästi, että juu, olis kyllä kiva, tässä on vain ollut niitä kiireitä.
Ystävystyin erääseen kivaan naiseen. Lopulta se meni siihen, että aamulla herätessä puhelin oli täynnä viestejä, samoin messenger. Minun olisi pitänyt olla ammattitaitoinen psykoterapeutti kait hälle. Aikani jaksoin ja sitten oli pakko vetää etäisyyttä häneen. Vetosin kauniisti kiireisiin. Ei tajunnut. Viestitulva vain jatkui ja alkoi soittelemaan niin, että oli pakko pitää puhelinta äänettömällä.
Lopulta ilmoitin hänelle, että olen nyt tukenut häntä tarpeeksi, että uskon hänen pärjäävän itsenäisesti. Sitten estin hänen numerot yms.
Kuinka helppoa olisi, jos ihmiset ymmärtäisivät sellaisen "olisi kyllä ihana nähdä, mutta tässä on niin kiireitä, pitää soitella joskus, kun tulee aikaa". Ei heti tule perään 20 soittoa ja 50 viestiä ja kutsua kylään just heti nyt.
Ei, älkää ymmärtäkö sitä automaattisesti noin. Herran tähden sentään! Itse sanon tosi usein just noin että "Olisi ihana nähdä, nyt on kyllä kiirettä ei ehdi, mut viesteillään". Ja oikeasti tarkoitan mitä sanon. Ja jos toinen osapuoli aktivoituu ja ehdottaa jotain minä ilahdun ja yritän sovittaa ystävän ehdotuksen aikatauluihini tai sitten ehdotan että ollaan myöhemmin yhteyksissä.
Minusta nuo ehdotukset että pitäisi osata lukea epämääräinen "todellinen" viesti rivien välistä tulkitsemalla...sehän on naurettava!! Juuri sellaista valheellista/tahallaan harhaanjohtavaa viestintää inhoan josta pitäis jotain arvata rivien välistä, huoh.
Älä nyt viitsi ulkoistaa vastuuta ihmissuhteestanne pelkästään toiselle. Lupaa mieluummin itse ottaa yhteyttä siinä vaiheessa, kun kiireesti helpottavat. Ja tee se myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on huonoa kokemusta siitä, että lähtee selittelemään syytä etäisyyden otolle. Etenkin kannattaa miettiä tarkkaan jos kaveri on osoittautunut vaikeaksi, vahvaksi persoonaksi ja tästä syystä haluat ottaa häneen etäisyyttä. Mun kokemuksen mukaan juuri nämä riidanhakuiset, kontrolloivat tyypit tivaa syytä etäisyyden ottoon kaikkein innokkaimmin - ja jos saavat syyn niin kääntävät sen syyn antajaa vastaan.
Mulla oli kauan kauan sitten nuorena sellainen tilanne, jossa ensin olin erään ihmisen kanssa tuttava, meillä oli yhteisiä kavereita. Tämä tuttava oli mulle oikein mukava, mutta ihmettelin kyllä vähän sitä, että hän oli kiivas haukkumaan muita ihmisiä ja todella temperamenttisesti ja vaikutti siltä että jopa nauttien, lyttäsi, mustamaalasi niitä joista ei pitänyt. Ja näitä ihmisiähän oli paljon. No, pikkuhiljaa tästä tuttavasta tuli kaveri, sitten jopa ystävä ja kun hän oli ansainnut luottamukseni, sitten alkoikin se, että kaiken olisi pitänyt mennä hänen ehdoilla. Hän oli erittäin erittäin kontrolloiva, vahti mua kuin haukka. Mun piti olla kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, muuten alkoi armoton pottuilu. Hänen kuuntelemisensa, viihdyttämisensä ja auttamisensa piti mennä kaiken muun edelle, ei väliä mitä tärkeää olin tekemässä, niin hän suuttui ja kosti jos en ollut käytettävissä ja samaa mieltä.
Tarvitsen itse reilusti omaa tilaa, vapautta olla omanlaiseni ja ahdistuin kovasti tuon hallitsevan ihmisen ystävyydestä. Kun aloin ottaa etäisyyttä vaivihkaa, hän suuttui kovasti, raivosi ja tivasi syytä, haukkui ja alisti lisää jne. Päätin kirjoittaa hänelle kirjeen ja selittää miltä musta tuntuu (tämä oli suuri virhe näin jälkikäteen mietittynä) ja miksi haluan ottaa etäisyyttä, voisimme toki nähdä vielä joskus, mutta en pystyisi olemaan tiiviissä ystävyyssuhteessa hänen kanssaan. Kirjeen saatuaan hän raivostui. Oli näytellyt kirjettä ympäriinsä yhteisillä kavereille ja haukkunut mua. Kuulemma olen olevinani niiiiin jalo ihminen itse ja olen herkkä kuin haavanlehti ja kylläpä hän nyt on paha ihminen voi vitsit. Kirjeelleni on naurettu porukassa ja mua on mustamaalattu urakalla. Hän on edelleen uhannut näyttää kirjettä mun uusille tärkeille kontakteilleni yms, vaikka kirjeen lähettämisestä on jo noin 20 vuotta, hänellä on edelleen se tallessa ja tykkää käyttää sitä mua vastaan. Meillä on edelleen samaa kaveriporukkaa, josta syystä en ole lopullisesti päässyt hänestä eroon.
Pari vuosikymmentä myöhemmin mulle tuli vastaan samantyylinen tilanne. Vahvatahtoinen ihminen kaverina, alkuun niin kiva, mutta kaveruuden syvetessä tuli tyrannimaiset piirteet esille. Ei tullut mieleenkään lähteä selittelemään hänelle yhtään mitään hänen luonteestaan tai etäisyyden ottamisen syistä, siinä vaiheessa kun heräsin tilanteeseen ja halusin ottaa hajurakoa. "En nyt ehdi, on muuta" on ihan hyvä selitys, ei tarvitse lähteä kerjäämään verta nenästään.
Minusta tuntuu, että esim. sinä voisit pitää minua tämänkaltaisena ihmisenä. Tykkään esim. väitellä, keskustella syvällisiä, kuulla perusteluja ja haastaa toista näihin. Olla usein yhteyksissä. Voisin myös vaikkapa kysellä, että "mitä muuta sulla on?". Onko siis tällaiset asiat esim. pottuiluja tai tyrannimaista käytöstä? Vai käytätkö kuvailuissa värikynää? Entä oletko herkkä kuin haavanlehti?
Mikä ylipäänsä tekee ihmisestä vaikean, riidanhakuisen ja kontrolloivan? Minun kokemukseni on se, että ihmiset nimittelevät toisia ihmisiä vaikeiksi melko ohkaisin perustein. Mutta itse koen, että eniten voi tulla konflikteja juurikin jotenkin vähän heiveröisten ihmisten kanssa, jotka alkavat täristä jo vähän tiivistunnelmaisemmassa keskustelussakin.
Vaikutat tosiaan jyrältä. Ymmärrä yksi asia: muut eivät ole sinulle mitään velkaa. Selityksiä saat silloin, jos toiset ovat niitä halukkaita antamaan, et väkisin vänkäämällä.
- Eri
Mut ei kai esim. perustelut ja argumentit ole selityksiä?
Minun tulkintani alkaa olla se, että joidenkin mielestä tarkka, kyselevä, analyyttinen, toisesta kiinnostunut ihminen on vaikea, raskas ja jyrä.
Tosin siis jos nyt selvityksiin tai selityksiin mennään, niin minä en näe ystävyyttä siten, että siinä ei olisi mitään oikeuksia ja velvollisuuksia, vaan kaikkea voisi tehdä oman mielensä mukaan. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Itse olen paljonkin velkaa ystäville ja kavereille. Korrektin käytöksen, lupausten pitämisen, säännöllisen yhteydenpidon, kuulumisten kyselemisen, vastaamisen ripeästi viesteihin jne.
Lisäksi jos nyt joku koittaa ilmiselvästi naruttaa itseäni, niin joo, kyllä mä katson, että mullakin on sitten oikeus ihan piruuttanikin kysellä, että "ai, mitäs muuta?". Ei se nyt voi mennä ihan niinkään, että toinen voi puhua puuta heinää, ja toisen pitäisi vain nyökytellä. Toisaalta jos en mitään valhetta osaisi epäillä, niin kysyisin sopivaa toista ajankohtaa. Tässähän se sitten tuleekin, että jos toisesta tosissaan haluaa eroon, niin ei asia ehkä etene noilla verukkeilla mihinkään. Toki tuohon voi sanoa, että "normaali ihminen ymmärtää, mitä tuollaisilla kommenteilla tarkoitetaan". No kellään ei ole kyllä mitään velvollisuutta ymmärtää rivienvälikonstailua.
Olen aika suorasanainen itsekin ja sinunkaltaisille ihmisille yleensä vastaankin suoraan, että mitä se sinulle oikeastaan kuuluu, mitä muuta minulla on. En todellakaan ole sinulle tilivelvollinen. Yleensä ne argumentoinnit ja haastamiset loppuu siihen.
Täsmennettäköön muuten vielä, että argumentit, perustelut ja haastamiset liittyivät enemmänkin esim. syvällisiin keskusteluihin esim. politiikasta, ihmisoikeuksista, uskonnoista tmv.
Etkös sinä itse kuulosta vähän jyrältä, jos sinulla on tarve koittaa pistää ystävä/kaveri hiljaiseksi nokkapokalla?
Ei kun sinä olet jyrä, jos et ymmärrä etteivät kaikki toisten asiat kuulu sinulle.
Se on sinun näkemyksesi, mutta lieneekö absoluuttinen totuus? Sitten varmaan minun kaveriporukassani on monta jyrää. On ihan normaalia kysellä, että "mitäs teet viikonloppuna?", vaikka itsellä ei olisi toiselle edes mitään menoa tarjota. Harvempi vastaa haista paska -asenteella, että "mitäs se sulle kuuluu", vaan ottaa tuon ihan mukavana tapana kysellä kuulumisia. Ihan normaalia on myös kertoa, että "en voi tulla tapaamiseen, koska...". Harvempi sanoo, että "en voi tulla, piste".
Loppujen lopuksi kuitenkin ystävyydet ja kaveruudet ikävä kyllä perustuvat asioiden jakamiseen. Ei siihen, että pystytään kahden ihmisen väliin joku henkinen Kiinan muuri ja auotaan päätä, että ihan vaan mun bisneksiä, ei kuulu sulle. Eniten tosiaan ihmetyttää, mitä näin vieraalla kaverilla/ystävällä voi tehdä.
Ehkä ihmiset avautuvat asioistaan mieluummin sellaiselle ihmiselle, joka antaa heille enemmän tilaa.
En tiedä. Mä en ole siis kohdannut näitä ongelmia irl, vain täällä AV:llä on näköjään kysymysahdistuneita erittäin yksityisiä ihmisiä. :D
Irl niiden kysymysahdistuneiden ja sun välille tuskin muodostuu mitään erityisempää ihmissuhdetta. Itse ainakin väistän kyselijöitä jo siinä tuttavuuden alkumetreillä.
Hyvin paljon mahdollista.
Minä taas tulen etäisemmäksi, jos toinen ei vihjeistäkään huolimatta kysele minulta ikinä pitkänkään ajanjakson sisällä. Vähintäänkin noteeraan asian ja tiedän, millä tolalla ihmissuhteemme onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis jatkaakseni itse vielä noista ihmisten turhista lupauksista ym., jotka voivat pitää yllä turhaa toivoa, niin mitenkäs sitten muut toimivat? Sanovat toiselle, että heippa, painu kuuseen lässytystes kanssa, tää on niin nähty, että et soita taaskaan silloin, kun sanot, tai teet oharit kuitenkin just ennen tapaamista? Sanovat, että okei, no kattellaan, eivätkä odota mitään toiselta eivätkä sitten petykään enää eivätkä reagoi mitenkään negatiivisesti toisen taas mokatessa?
Itse näen, että jos ihmissuhteissa on ongelmia, niin ne ongelmat pitäisi ratkaista ja korjata. Ei toimia niin, että no hei, heivataan koko ihmissuhde mäkeen. Kuitenkin tuntuu, että tää aivan liian helppo keskisormennäyttö ja ihmissuhteen roskikseen laittaminen olisi jotenkin toivottava ja terve ratkaisu yhteiskunnan mielestä. Toki esim. väkivalta ym. ovat ihan oma lukunsa ihmissuhteissa, niitä ei pidä jäädä sietämään.
Olin lapsena ja nuorena kovin läheisriippuvainen. Ikään kuin rakastuin kavereihin ja takerruin kiinni. En tajunnut sosiaalisista suhteista mitään. Siksi monet itkut itkin ja koin itseni kiusatuksi, kun esim. tavatessani jonkun vanhan koulukaverin hän sanoi, että pitäis kyllä nähdä oikeesti tai soitella ja jutella enemmän. Jäin jumiin ja odottamaan sitä soittoa tai kylään tuloa.
Vasta lähempänä kolmeakymmentä jotenkin aloin tajuta näitä sosiaalisia juttuja sillä tavoin, että nää "pitäis kyllä tavata, pitäis soittaa, ku joskus on aikaa. Ja olis kyllä kiva tavata joskus ajan kanssa" lausett on vain oikeasti sitä kohteliasta small talkia, mitä ihannoidaan monesti ulkomaalaisissa. Kun kuulee monesti, että suomalaiset on niin jöröjä ja ulkomaalaiset niin ihanan puheliaita ja avoimia.
Tajusin sen, että osa on oikeasti puheliaita ja kohteliaita ja harrastavat tätä small talkia tyyliin, olis kyllä kiva nähdä joskus ajan kanssa, vaikka unohtavat sen heti nurkan taakse mentyä.
Minä itse vain en ymmärtänyt sitä, vaan juniuduin ja jäin odottamaan sitä soittoa ja masennuin ja vihastuin ja velloin ikävissä tunteissa, kun sehän valehteli ja kiusaa minua.
Nykyään osaan eroittaa ihmissuhteissa sen kevyen rupattelun ja sen, että joku oikeasti haluaa sopia tapaamisen ja en enää koe niitä ikäviä tunteita ja en "rakastu" ystäviini ja halua olla heille se ainoa ja oikea elämässä.
Tämä ehkä johtuu siitä, että olen saanut elämääni muutakin sisältöä, enkä enää elä muiden kautta ja peilaa omaa elämääni muihin ihmisiin ja heidän kauttaan.
Joten nykyään vastaan samalla tavalla, että olis tosi kiva juu tavata joskus ajan kanssa ja samalla tavalla unohdan koko asian, kun jatkan matkaa.
Musta toi on kyllä oikeestaan aika surullista, että sitten itsestä tulee samanlainen kuin niistä toisista. Ymmärrän, että helpottaa omaa elämää, mutta silti.
Minä en tajua, miksi ihmiset sanovat tyhjiä fraseja. Vaihtoehtohan on olla hiljaa tai sanoa vain, että oli kiva nähdä, heippa.
Minusta ei ainakaan ole kenellekkään sanomaan, että ei, en kyllä oikeasti halua sinua tavata ja en halua sinulle soitella. Vastaan yhtä ympäripyöreästi, että juu, olis kyllä kiva, tässä on vain ollut niitä kiireitä.
Kuinka helppoa olisi, jos ihmiset ymmärtäisivät sellaisen "olisi kyllä ihana nähdä, mutta tässä on niin kiireitä, pitää soitella joskus, kun tulee aikaa". Ei heti tule perään 20 soittoa ja 50 viestiä ja kutsua kylään just heti nyt.
Miksi sä sitten haluat sanoa tyhjiä fraaseja ja valehdella kiireistä? Mikset ole vain hiljaa tai sano "kattellaan, ehkä, en tiedä"? Vilpitön ihmettely. Tuossahan oli alkujaan kyse siitä, että ihmiset sanovat ihan potaskaa myös omasta aloitteestaan eli mikään ei heitä pakota sanomaan sellaisia.
Kuinka helppoa olisi, jos ihmiset sanoisivat sitä, mitä he ajattelevatkin. Inhottava elellä ihmisten kanssa, joiden sanomisia pitäisi jatkuvasti kyseenalaistaa ja pitää valheina. Omalla kohdallani tuo voi lisätä tiettyä epäluottamusta ihmisiin eli en lopulta enää oikein tiedä, milloin he ovat tosissaan ja milloin eivät, kun he pelaavat melko erilaisilla säännöillä kuin minä itse.
Tuskinpa sinä elelet minun kanssani, jos olen sen verran etäinen, että jutunaiheet on, että oli kiva törmätä, juu, pitäis soitella juu ja tavatakkin olis kiva, kun nää kiireet menee joskus ohi.
Vai haluatko oikeasti, että sinulle sanotaan suoraan, että ei, en halua olla yhteydessä sinuun, olet yhdentekevä ihminen minulle, vaikka samalla luokalla joskus oltiinkin. Että silloin jo inhosin sinua, mutta pysyttiin porukoissa, kun se nyt vain oli tapana.
Mikä siinä on niin vaikeaa sanoa että oli kiva tavata ja hyvää jatkoa?
Olen tehnyt tämän useita kertoja ja minulle on sanottu tähän tyyliin.
Ei siinä tarvi sanoa että olisi kiva tavata jos ei kerran sitä tarkoita.
Joskus tietenkin käy niin että tarkoittaa oikeasti että olisi kiva tavata mutta sitten ei saa kuitenkaan aikaiseksi ottaa yhteyttä.
Mutta ellei alunperinkään tarkoita , ei pidä sanoa.
Tilanteesta pääsee kyllä pois ystävällisesti eikä tarvi lupailla olemattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.
Mä itse en harrasta tuollaista smal talkkia, mutta en ymmärrä miksi muiden ei pitäisi antaa harrastaa? Mullakin on yksi töiden kautta tuttu ihminen, joka aina kun tavataan, sanoo "Ihana oli nähdä! Pitäisi nähdä joskus kunnolla ajan kanssa, mennä kahville tai syömään". Pari kertaa sitten yritin jotain ehdottaa, mutta kun ne ei toteutuneet, tajusin että tuo on vain hänen tyylinsä puhua. Mukava ihminen hän on edelleen ja jutellaan jos sattumalta nähdään ja siinä se. Siinä vain kaksi erilaista vuorovaikutustyyliä törmäsi, mutta nyt olen kartalla ja no hard feelings.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.
Mä itse en harrasta tuollaista smal talkkia, mutta en ymmärrä miksi muiden ei pitäisi antaa harrastaa? Mullakin on yksi töiden kautta tuttu ihminen, joka aina kun tavataan, sanoo "Ihana oli nähdä! Pitäisi nähdä joskus kunnolla ajan kanssa, mennä kahville tai syömään". Pari kertaa sitten yritin jotain ehdottaa, mutta kun ne ei toteutuneet, tajusin että tuo on vain hänen tyylinsä puhua. Mukava ihminen hän on edelleen ja jutellaan jos sattumalta nähdään ja siinä se. Siinä vain kaksi erilaista vuorovaikutustyyliä törmäsi, mutta nyt olen kartalla ja no hard feelings.
Jep, ja eikä välttämättä tarkoita, etteikö haluaisi oikeasti tavakin sua, mutta on aina kaikkea muuta ja hän unohtaa sinut.
Eli just, että no hard feelings. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.
Eihän tuossa tarvi sanoa että en kyllä sun kanssa minnekään kahville lähde.
Voi sanoa että joo, hyvää syksyn jatkoa.
Jos toinen oikeasti myöhemmin ottaa yhteyttä ja ehdottaa kahville menoa , voi siinä vaiheessa sanoa ettei ehdi tai sitten käy kerran kahvilla ja lähtee sopivan ajan kuluttua pois ja sanoo että minulla on se ja se meno nyt. Kiitos seurasta ja hyvää jatkoa.
Useimmat tajuavat kyllä .
Ja aika todennäköistä on ettei sitä kahvitteluehdotusta edes tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.
Mä itse en harrasta tuollaista smal talkkia, mutta en ymmärrä miksi muiden ei pitäisi antaa harrastaa? Mullakin on yksi töiden kautta tuttu ihminen, joka aina kun tavataan, sanoo "Ihana oli nähdä! Pitäisi nähdä joskus kunnolla ajan kanssa, mennä kahville tai syömään". Pari kertaa sitten yritin jotain ehdottaa, mutta kun ne ei toteutuneet, tajusin että tuo on vain hänen tyylinsä puhua. Mukava ihminen hän on edelleen ja jutellaan jos sattumalta nähdään ja siinä se. Siinä vain kaksi erilaista vuorovaikutustyyliä törmäsi, mutta nyt olen kartalla ja no hard feelings.
Viestintä vaikeutuu kohtuuttomasti, jos joka toinen sana on valheellista tyyliä. Saa arpoa, mitä toinen tarkoittaa oikeasti ja milloin tarkoittaakin juuri sitä, mitä sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverisi ovat siis menneet elämässä eteenpäin. Joten sitten on myös aika sinunkin.
Jatka vaan uusien ystävien etsintää. Vanhat kannattaa jättää taakseen, jos yhteydenpito on yksipuolista.
Been there, done that! Loppu viimein kaikki lutvuitui. tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.Eihän tuossa tarvi sanoa että en kyllä sun kanssa minnekään kahville lähde.
Voi sanoa että joo, hyvää syksyn jatkoa.
Jos toinen oikeasti myöhemmin ottaa yhteyttä ja ehdottaa kahville menoa , voi siinä vaiheessa sanoa ettei ehdi tai sitten käy kerran kahvilla ja lähtee sopivan ajan kuluttua pois ja sanoo että minulla on se ja se meno nyt. Kiitos seurasta ja hyvää jatkoa.
Useimmat tajuavat kyllä .
Ja aika todennäköistä on ettei sitä kahvitteluehdotusta edes tule.
Tätä minäkään en vaan tajua, etteikö muka kohteliaita kieltäytymisiä olisi, vaan ainako pitäisi ihan änkyränä sanoa "suorat (ilkeät) sanat" takaisin tai sitten puhua small talk -potaskaa.
Itse en lupaile treffejäkään henkilölle, joka ei kiinnosta. "Tuletko käymään joskus?", niin voin vastata, että "en tiedä, se on niin kaukanakin, enkä myöskään ole ihan varma, onko meillä samanlaiset ajatukset näkemisestä". Varmaan käy jo ilmi, ettei kiinnostukseni ole huipussaan, mutta jos nyt oikein innostun ja joku mut järkkää jonnekin korpeen kaverihengessä, niin ei kai siinä.
En mä näe, että voisin jotenkin varjella ihmisiä ja heidän tunteitaan valheilla. Kyllä ne tulevat joskus ilmi kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin te aikuiset ihmiset tarvitselle kavereita/ystäviä?
Kuuntelijaa ja myötäeläjää tarvitaan kaikissa ikävaiheissa. On huonosti asiat jos sellaista ei ole.
Minulla ei ole ystävää, ja elämäni on tosi kurjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.Eihän tuossa tarvi sanoa että en kyllä sun kanssa minnekään kahville lähde.
Voi sanoa että joo, hyvää syksyn jatkoa.
Jos toinen oikeasti myöhemmin ottaa yhteyttä ja ehdottaa kahville menoa , voi siinä vaiheessa sanoa ettei ehdi tai sitten käy kerran kahvilla ja lähtee sopivan ajan kuluttua pois ja sanoo että minulla on se ja se meno nyt. Kiitos seurasta ja hyvää jatkoa.
Useimmat tajuavat kyllä .
Ja aika todennäköistä on ettei sitä kahvitteluehdotusta edes tule.Tätä minäkään en vaan tajua, etteikö muka kohteliaita kieltäytymisiä olisi, vaan ainako pitäisi ihan änkyränä sanoa "suorat (ilkeät) sanat" takaisin tai sitten puhua small talk -potaskaa.
Itse en lupaile treffejäkään henkilölle, joka ei kiinnosta. "Tuletko käymään joskus?", niin voin vastata, että "en tiedä, se on niin kaukanakin, enkä myöskään ole ihan varma, onko meillä samanlaiset ajatukset näkemisestä". Varmaan käy jo ilmi, ettei kiinnostukseni ole huipussaan, mutta jos nyt oikein innostun ja joku mut järkkää jonnekin korpeen kaverihengessä, niin ei kai siinä.
En mä näe, että voisin jotenkin varjella ihmisiä ja heidän tunteitaan valheilla. Kyllä ne tulevat joskus ilmi kuitenkin.
Näistä kiusallisista tilanteista pääsee eroon helpommin, kun sanoo, että juu, olis kiva nähdä joskus. Helpompaa, kuin alkaa selittää, että kun mulla on tää työ ja opiskelut siihen ja lasten harkatkin, ettei ehdi. Jos toinen nyt sattuu soittamaan, on helpompaa sanoa, että nyt en ehdi. Tai jos onkin aikaa ja haluttaa kahville, voikin sanoa, että mulle sopii hyvin, mennään vaan.
Jos tyrmäät heti, että ei, en ehdi sun kans koskaan kahville, niin sitten ei jää sitä takaporttiakaan, jos olis joskus ollutkin kiva kahvitella ja nähdä muuta, kuin ne omat lapset ja mies ja työkaverit.
Tokaisemalla kaikille, että en mää kyllä jouda sun kans ikinä, menettää myös ne mahdollisuudet, jos joskus haluaisikin nähdä muita ihmisiä
Toki tämän ketjun mukaan tuntuu olevan oikein sanoa, että "ei, sinun kanssasi en lähde kahville, koska olet vain tuttu tai kaveri, etkä se aito, oikea lapsuudenystävä, joiden kanssa haluan vain olla tekemisissä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on huonoa kokemusta siitä, että lähtee selittelemään syytä etäisyyden otolle. Etenkin kannattaa miettiä tarkkaan jos kaveri on osoittautunut vaikeaksi, vahvaksi persoonaksi ja tästä syystä haluat ottaa häneen etäisyyttä. Mun kokemuksen mukaan juuri nämä riidanhakuiset, kontrolloivat tyypit tivaa syytä etäisyyden ottoon kaikkein innokkaimmin - ja jos saavat syyn niin kääntävät sen syyn antajaa vastaan.
Mulla oli kauan kauan sitten nuorena sellainen tilanne, jossa ensin olin erään ihmisen kanssa tuttava, meillä oli yhteisiä kavereita. Tämä tuttava oli mulle oikein mukava, mutta ihmettelin kyllä vähän sitä, että hän oli kiivas haukkumaan muita ihmisiä ja todella temperamenttisesti ja vaikutti siltä että jopa nauttien, lyttäsi, mustamaalasi niitä joista ei pitänyt. Ja näitä ihmisiähän oli paljon. No, pikkuhiljaa tästä tuttavasta tuli kaveri, sitten jopa ystävä ja kun hän oli ansainnut luottamukseni, sitten alkoikin se, että kaiken olisi pitänyt mennä hänen ehdoilla. Hän oli erittäin erittäin kontrolloiva, vahti mua kuin haukka. Mun piti olla kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, muuten alkoi armoton pottuilu. Hänen kuuntelemisensa, viihdyttämisensä ja auttamisensa piti mennä kaiken muun edelle, ei väliä mitä tärkeää olin tekemässä, niin hän suuttui ja kosti jos en ollut käytettävissä ja samaa mieltä.
Tarvitsen itse reilusti omaa tilaa, vapautta olla omanlaiseni ja ahdistuin kovasti tuon hallitsevan ihmisen ystävyydestä. Kun aloin ottaa etäisyyttä vaivihkaa, hän suuttui kovasti, raivosi ja tivasi syytä, haukkui ja alisti lisää jne. Päätin kirjoittaa hänelle kirjeen ja selittää miltä musta tuntuu (tämä oli suuri virhe näin jälkikäteen mietittynä) ja miksi haluan ottaa etäisyyttä, voisimme toki nähdä vielä joskus, mutta en pystyisi olemaan tiiviissä ystävyyssuhteessa hänen kanssaan. Kirjeen saatuaan hän raivostui. Oli näytellyt kirjettä ympäriinsä yhteisillä kavereille ja haukkunut mua. Kuulemma olen olevinani niiiiin jalo ihminen itse ja olen herkkä kuin haavanlehti ja kylläpä hän nyt on paha ihminen voi vitsit. Kirjeelleni on naurettu porukassa ja mua on mustamaalattu urakalla. Hän on edelleen uhannut näyttää kirjettä mun uusille tärkeille kontakteilleni yms, vaikka kirjeen lähettämisestä on jo noin 20 vuotta, hänellä on edelleen se tallessa ja tykkää käyttää sitä mua vastaan. Meillä on edelleen samaa kaveriporukkaa, josta syystä en ole lopullisesti päässyt hänestä eroon.
Pari vuosikymmentä myöhemmin mulle tuli vastaan samantyylinen tilanne. Vahvatahtoinen ihminen kaverina, alkuun niin kiva, mutta kaveruuden syvetessä tuli tyrannimaiset piirteet esille. Ei tullut mieleenkään lähteä selittelemään hänelle yhtään mitään hänen luonteestaan tai etäisyyden ottamisen syistä, siinä vaiheessa kun heräsin tilanteeseen ja halusin ottaa hajurakoa. "En nyt ehdi, on muuta" on ihan hyvä selitys, ei tarvitse lähteä kerjäämään verta nenästään.
Minusta tuntuu, että esim. sinä voisit pitää minua tämänkaltaisena ihmisenä. Tykkään esim. väitellä, keskustella syvällisiä, kuulla perusteluja ja haastaa toista näihin. Olla usein yhteyksissä. Voisin myös vaikkapa kysellä, että "mitä muuta sulla on?". Onko siis tällaiset asiat esim. pottuiluja tai tyrannimaista käytöstä? Vai käytätkö kuvailuissa värikynää? Entä oletko herkkä kuin haavanlehti?
Mikä ylipäänsä tekee ihmisestä vaikean, riidanhakuisen ja kontrolloivan? Minun kokemukseni on se, että ihmiset nimittelevät toisia ihmisiä vaikeiksi melko ohkaisin perustein. Mutta itse koen, että eniten voi tulla konflikteja juurikin jotenkin vähän heiveröisten ihmisten kanssa, jotka alkavat täristä jo vähän tiivistunnelmaisemmassa keskustelussakin.
Vaikutat tosiaan jyrältä. Ymmärrä yksi asia: muut eivät ole sinulle mitään velkaa. Selityksiä saat silloin, jos toiset ovat niitä halukkaita antamaan, et väkisin vänkäämällä.
- Eri
Mut ei kai esim. perustelut ja argumentit ole selityksiä?
Minun tulkintani alkaa olla se, että joidenkin mielestä tarkka, kyselevä, analyyttinen, toisesta kiinnostunut ihminen on vaikea, raskas ja jyrä.
Tosin siis jos nyt selvityksiin tai selityksiin mennään, niin minä en näe ystävyyttä siten, että siinä ei olisi mitään oikeuksia ja velvollisuuksia, vaan kaikkea voisi tehdä oman mielensä mukaan. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Itse olen paljonkin velkaa ystäville ja kavereille. Korrektin käytöksen, lupausten pitämisen, säännöllisen yhteydenpidon, kuulumisten kyselemisen, vastaamisen ripeästi viesteihin jne.
Lisäksi jos nyt joku koittaa ilmiselvästi naruttaa itseäni, niin joo, kyllä mä katson, että mullakin on sitten oikeus ihan piruuttanikin kysellä, että "ai, mitäs muuta?". Ei se nyt voi mennä ihan niinkään, että toinen voi puhua puuta heinää, ja toisen pitäisi vain nyökytellä. Toisaalta jos en mitään valhetta osaisi epäillä, niin kysyisin sopivaa toista ajankohtaa. Tässähän se sitten tuleekin, että jos toisesta tosissaan haluaa eroon, niin ei asia ehkä etene noilla verukkeilla mihinkään. Toki tuohon voi sanoa, että "normaali ihminen ymmärtää, mitä tuollaisilla kommenteilla tarkoitetaan". No kellään ei ole kyllä mitään velvollisuutta ymmärtää rivienvälikonstailua.
Olen aika suorasanainen itsekin ja sinunkaltaisille ihmisille yleensä vastaankin suoraan, että mitä se sinulle oikeastaan kuuluu, mitä muuta minulla on. En todellakaan ole sinulle tilivelvollinen. Yleensä ne argumentoinnit ja haastamiset loppuu siihen.
Täsmennettäköön muuten vielä, että argumentit, perustelut ja haastamiset liittyivät enemmänkin esim. syvällisiin keskusteluihin esim. politiikasta, ihmisoikeuksista, uskonnoista tmv.
Etkös sinä itse kuulosta vähän jyrältä, jos sinulla on tarve koittaa pistää ystävä/kaveri hiljaiseksi nokkapokalla?
Ei kun sinä olet jyrä, jos et ymmärrä etteivät kaikki toisten asiat kuulu sinulle.
Se on sinun näkemyksesi, mutta lieneekö absoluuttinen totuus? Sitten varmaan minun kaveriporukassani on monta jyrää. On ihan normaalia kysellä, että "mitäs teet viikonloppuna?", vaikka itsellä ei olisi toiselle edes mitään menoa tarjota. Harvempi vastaa haista paska -asenteella, että "mitäs se sulle kuuluu", vaan ottaa tuon ihan mukavana tapana kysellä kuulumisia. Ihan normaalia on myös kertoa, että "en voi tulla tapaamiseen, koska...". Harvempi sanoo, että "en voi tulla, piste".
Loppujen lopuksi kuitenkin ystävyydet ja kaveruudet ikävä kyllä perustuvat asioiden jakamiseen. Ei siihen, että pystytään kahden ihmisen väliin joku henkinen Kiinan muuri ja auotaan päätä, että ihan vaan mun bisneksiä, ei kuulu sulle. Eniten tosiaan ihmetyttää, mitä näin vieraalla kaverilla/ystävällä voi tehdä.
Ehkä ihmiset avautuvat asioistaan mieluummin sellaiselle ihmiselle, joka antaa heille enemmän tilaa.
En tiedä. Mä en ole siis kohdannut näitä ongelmia irl, vain täällä AV:llä on näköjään kysymysahdistuneita erittäin yksityisiä ihmisiä. :D
Irl niiden kysymysahdistuneiden ja sun välille tuskin muodostuu mitään erityisempää ihmissuhdetta. Itse ainakin väistän kyselijöitä jo siinä tuttavuuden alkumetreillä.
Mulla on tällainen kyselijä työkaverina. Tietää ihmisistä uskomattoman paljon ja saa nyhdettyä uudestakin työntekijästä kaiken mahdollisen. Sitten juoruaa näitä asioita kaikille. Illat kait istuu puhelimessa vatvomassa näiden ihmisten asioita, asuntoja, parisuhteita, koulutuksia jne..
Itse pysyn hyvin etäällä tästä ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään näitä että sanotaan nähdäänpä piakkoin, olisi mukava nähdä, käydäänpä kahvilassa tms ilman aikomustakaan. Valehteluahan tuo on. Kierot ihmiset on niin syvältä. Suora sanoo että heippa, mukavaa syksyä.
Outoa ja kieroa siinä vaiheessa, jos ite ehdottaa ilman aikomustakaan toteuttaa sitä.
Mut jos joku suht tuntematon sanoo, että "vois joki pv mennä kahville" niin voi olla monelle vaikea sanoa suoraan, että en halua sun kanssas kahville, koska ei kiinnosta.
Ymmärrät varmaan.Eihän tuossa tarvi sanoa että en kyllä sun kanssa minnekään kahville lähde.
Voi sanoa että joo, hyvää syksyn jatkoa.
Jos toinen oikeasti myöhemmin ottaa yhteyttä ja ehdottaa kahville menoa , voi siinä vaiheessa sanoa ettei ehdi tai sitten käy kerran kahvilla ja lähtee sopivan ajan kuluttua pois ja sanoo että minulla on se ja se meno nyt. Kiitos seurasta ja hyvää jatkoa.
Useimmat tajuavat kyllä .
Ja aika todennäköistä on ettei sitä kahvitteluehdotusta edes tule.Tätä minäkään en vaan tajua, etteikö muka kohteliaita kieltäytymisiä olisi, vaan ainako pitäisi ihan änkyränä sanoa "suorat (ilkeät) sanat" takaisin tai sitten puhua small talk -potaskaa.
Itse en lupaile treffejäkään henkilölle, joka ei kiinnosta. "Tuletko käymään joskus?", niin voin vastata, että "en tiedä, se on niin kaukanakin, enkä myöskään ole ihan varma, onko meillä samanlaiset ajatukset näkemisestä". Varmaan käy jo ilmi, ettei kiinnostukseni ole huipussaan, mutta jos nyt oikein innostun ja joku mut järkkää jonnekin korpeen kaverihengessä, niin ei kai siinä.
En mä näe, että voisin jotenkin varjella ihmisiä ja heidän tunteitaan valheilla. Kyllä ne tulevat joskus ilmi kuitenkin.
Näistä kiusallisista tilanteista pääsee eroon helpommin, kun sanoo, että juu, olis kiva nähdä joskus. Helpompaa, kuin alkaa selittää, että kun mulla on tää työ ja opiskelut siihen ja lasten harkatkin, ettei ehdi. Jos toinen nyt sattuu soittamaan, on helpompaa sanoa, että nyt en ehdi. Tai jos onkin aikaa ja haluttaa kahville, voikin sanoa, että mulle sopii hyvin, mennään vaan.
Jos tyrmäät heti, että ei, en ehdi sun kans koskaan kahville, niin sitten ei jää sitä takaporttiakaan, jos olis joskus ollutkin kiva kahvitella ja nähdä muuta, kuin ne omat lapset ja mies ja työkaverit.
No niin, alat olla täysin asian ytimessä! Suorastaan herkullisen rehellinen vastaus (en tosin ollut ihan varma, oliko tuo jo silkkaa sarkasmia, koska olihan se niin osuvaa).
Joo, lihavoidut kohdat kertovat sen, mistä oikeasti on kyse. Asioiden pitäisi olla monille helppoja. Jos sen hinta on jopa valehtelu, niin sitten on, mutta vaivaa ei ainakaan aleta nähdä. Ja jos ei jää takaporttia, niin sehän se vasta paha on! Parempi siis roikottaa toista löysässä hirressä odottelemassa. Koska joskus voi vielä tulla OMIA tarpeita ja OMIA tylsiä hetkiä. Mutta just nyt se toinen on hyödytön.
Koko hommassahan on kyse itsekkyydestä. Asioita pedataan itselle mukaviksi. Ihmissuhteet toimivat omilla ehdoilla. Pahinta on jäädä tällaisessa toiminnassa varamieheksi eli uskoa niitä sanoja ja odotella sitä päivää, kun jotain tapahtuu.
Yleensä puhdas radiohiljaisuus karkottaa ne turhat takertujat.
Kyllä sen yleensä huomaa suhteellisen nopeasti haluaako toinen pitää yhteyttä vai ei. Jos olen jo pari kertaa pyytänyt ja ei ole sopinut eikä vastapuolelta tule lainkaan ehdotuksia esim. sopivammasta ajasta, niin annan olla. Maailma on täynnä ihmisiä. Hän ei ollut mulle sopiva ystäväehdokas, jos ei oikeasti halunnut mun kanssa mihinkään.
Ei minusta tarvitse rautalangasta sitä asiaa vääntää, kyllä ihmiset ihan oikeasti yleensä hoksaa jos vaan haluaa nähdä asian eikä kieltää sitä väen väkisin.
Irl niiden kysymysahdistuneiden ja sun välille tuskin muodostuu mitään erityisempää ihmissuhdetta. Itse ainakin väistän kyselijöitä jo siinä tuttavuuden alkumetreillä.