Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

On kyllä niin 1800- lukua.

Pöytätavat ja kohtelias pitää tietysti olla, mutta helkkari soikoon jos ja kun ihmiset vielä tuollaista säätämistä harjoittavat. Ihan kun joku kahvi ja pulla tai mikä tahansa normaali tarjoilu olisi joku luksushyödyke.

Vierailija kirjoitti:

Äitini. Tulevat aina omat petivaatteet, siis tyynyt ja peitotkin sekä tietysti pyyhkeet matkassa meille vierailulle. Asuvat siis toisella puolella Suomea. No, kulkeehan ne autossa mukana. Äidillä ei koskaan ole nälkä, ottaa vain vähän ruokaa lautaselleen ja sanoo " ei kyllä oo nälkä, ei kyllä tarvitsisi mitään".  Väliajat syö karkkia ja pullaa. Ruokaa on vain ruoka-aikoina ja voivat olla meillä viikonkin, joten ärsyttää väitteet, että ei ole nälkä ja ei olisi tarvinnut.

Tunnistan itseni tuosta, vaikken ole noin toiminutkaan, niin jotain sinne päin kuitenkin. Kyse on aika paljon oman arvon tuntemisesta. Jos kokee olevansa arvokas silloin kun on vähiten vaivaksi, käyttäytyy juuri noin. Ehkä tällaisille ihmisille pitäisi korostaa, että emäntänä oleminen on suuri ilo. 

Voi olla myös niin, että äitisi ei itse pidä vieraista ja ottaa stressiä siitä, että kaiken pitää olla tip top ja hienosti. Käyttäytyy sitten samalla tavalla kuin toivoisi omien vieraidensa käyttäytyvän. Suora puhe on lähisukulaisten kesken aina paikallaan. 

up

Yksi parhaimpia ketjuja! Vieläkö löytyisi lisää???

Minua ärsyttää ihmiset, jotka ottavat valtavan ison palan täytekakkua. Ei sitä niin ole laskettu, vaan ohuemman siivun mukaan per henkilö. En tiedä onko tätä jo sanottu mutta ennen vanhaan oli tökerö, jos ei ottanut ensin pullaa. Ja sitten vasta tultiin, kun emäntä sanoi, että tulkaa nyt, kahvi jäähtyy.

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää ihmiset, jotka ottavat valtavan ison palan täytekakkua. Ei sitä niin ole laskettu, vaan ohuemman siivun mukaan per henkilö. En tiedä onko tätä jo sanottu mutta ennen vanhaan oli tökerö, jos ei ottanut ensin pullaa. Ja sitten vasta tultiin, kun emäntä sanoi, että tulkaa nyt, kahvi jäähtyy.

Mua taas ärsytti, kun ostin kesätöiden jälkeen kakun työkavereille ja kaikki ottivat jotain postikortinohuita siivuja, että piti haalia syöjiä muilta osastoilta, että sai koko kakun menemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuputtajatädilläni on tapana aina mankua jäämään sinne yökylään. Nyt sitten serkun kanssa päätettiin yllättäen suostua pyyntöön. Kerrottiin jo illalla, että aamulla sitten meille riittää aamukahvi ja aamupala, emmekä jää syömään kalakeittoa, jota oli kuulemma pakastimessa, koska meillä on toinen ruokasuunnitelma serkun aikuisten lasten kanssa. Kerroimme käyttävämme autotonta tätiä ruokakaupassa, jotta voi ostaa painavia ostoksia.

No, aamulla söimme sen aamupalan. ”Joo, kiitos tämä leipä riittää, ja olen jo ottanut monta keksiä ja en muulloinkaan halua syödä makeaa piirakkaa aamulla....” siis ihan vakiokeskustelu tämän tädin kanssa.

Sitten pääsimme sinne ruokakauppaan. Kaupan eteisessä oli kahvila: ” kiitos, emme halua kahvia, vastahan me juotiin aamukahvi”, ” ei nyt juoda kahvia, vaikka haluat tarjota, tultiin ihan ruokakauppaan”. Kaupassa keskustelu meni joka hyllyllä, niin että älä osta meille voisilmäpullia/karjalanpiirakoita/omenoita kahvin kanssa, koska me emme juo sitä kahvia emmekä muuten syö sitä kalakeittoa, jonka otit sulamaan vastoin nimenomaista toiveitamme. Ei, älä osta kermaperunoita kalakeittoa kanssa meille, koska me emme syö sitä kalakeittoa, osta ihan vain, mitä itsellesi tarvitset... hyvä, ettei hän kysynyt koiranruokahyllyllä, ostaisiko meille koiranruokaa kahvin kanssa.

Sitten kannoimme ostokset tädille kotiin, kävimme vessassa ja teimme lähtöä. Alkoi hirveä mankuminen, miten nyt menee piloille se kalakeitto, kun se on otettu sulamaan. Lopuksi vielä, kun suunnilleen juoksimme pakoon, täti kaivoi seteleitä laukustaan ja tunki väkisellä serkun taskuun, kun minä ehdin vetäistä laukkuni alta pois. En todellakaan tiedä, miksi sitä rahaa tyrkytti, mutta tämäkin kuuluu aina vierailun kuvioihin. Ovelta huusi vielä perään, miten tulee paha mieli, kun ei jäädä syömään.

Kokemuksesta tiedetään, että syöminen tarkoittaa siellä järjetöntä pakkosyöttämistä, ja minua ahdisti jo siellä kaupassa se joka hyllyllä jonkin ruoan tuputtaminen, että todellakin pidin pintani kalakeiton suhteen. En halua syödä niin, että on huono olo koko loppupäivän.

Haluaisin tälläisen tädin. Ruoka ja raha kelpaa aina!

Minulla oli tuputtajatäti. Rauha hänen sielulleen. Tunki seteleitä taskuun ja kaatoi kolikoita laukkuun, syötti ja juotti ja lopuksi valitti, kun ei köyhän antimet kelpaa. Ikävä rakasta tätiä. :,(

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää ihmiset, jotka ottavat valtavan ison palan täytekakkua. Ei sitä niin ole laskettu, vaan ohuemman siivun mukaan per henkilö. En tiedä onko tätä jo sanottu mutta ennen vanhaan oli tökerö, jos ei ottanut ensin pullaa. Ja sitten vasta tultiin, kun emäntä sanoi, että tulkaa nyt, kahvi jäähtyy.

Eikös sana pakkopulla johdu nimenomaan tuosta? Ettei kuulunut hyviin tapoihin käydä suoraan kakkuun käsiksi, vaan ensin oli pakko ottaa sitä pullaa.

Miehen suku Hattulassa on tainnut vähentää kursailuaan. Anopin kanssa alettiin tuleen hyvin toimeen, kun ilmoitti kahvin kaadetun, niin hyvin kasvatettuna tottelin ja saimme anopin kanssa kahvitella hyvän tovin, ennen kuin muut könysivät paikalle. Samoin mummujen ja tätien kahvikastettavat olen ekasta kutsusta käynyt kehumassa ja saanut hyväksyviä vastauksia.

Kotonani olen kursaileville vieraille käynyt toteamassa, että eikö kahvi kelpaa, kaadanko sen pois, pitääkö olla muuta. Varsinkin miesväki tottelee nopeasti naureskellen.

Vierailija kirjoitti:

Miehen suku Hattulassa on tainnut vähentää kursailuaan. Anopin kanssa alettiin tuleen hyvin toimeen, kun ilmoitti kahvin kaadetun, niin hyvin kasvatettuna tottelin ja saimme anopin kanssa kahvitella hyvän tovin, ennen kuin muut könysivät paikalle. Samoin mummujen ja tätien kahvikastettavat olen ekasta kutsusta käynyt kehumassa ja saanut hyväksyviä vastauksia.

Kotonani olen kursaileville vieraille käynyt toteamassa, että eikö kahvi kelpaa, kaadanko sen pois, pitääkö olla muuta. Varsinkin miesväki tottelee nopeasti naureskellen.

Minua ei ainakaan naurattaisi. Kahvista menee vatsa sekaisin, joten en voi sitä juoda.

M49

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen suku Hattulassa on tainnut vähentää kursailuaan. Anopin kanssa alettiin tuleen hyvin toimeen, kun ilmoitti kahvin kaadetun, niin hyvin kasvatettuna tottelin ja saimme anopin kanssa kahvitella hyvän tovin, ennen kuin muut könysivät paikalle. Samoin mummujen ja tätien kahvikastettavat olen ekasta kutsusta käynyt kehumassa ja saanut hyväksyviä vastauksia.

Kotonani olen kursaileville vieraille käynyt toteamassa, että eikö kahvi kelpaa, kaadanko sen pois, pitääkö olla muuta. Varsinkin miesväki tottelee nopeasti naureskellen.

Minua ei ainakaan naurattaisi. Kahvista menee vatsa sekaisin, joten en voi sitä juoda.

M49

Fiksuimmat osaavat sanoa, etteivät juo kahvia. Toiset kärsii mahakivuista.

Kaikki tämä johtuu käytöstapojen ja etikettituntemuksen puutteesta. 

Sellaisen muistan, että oman mammani hautajaisissa kakarana (jotain 7.v ikäluokkaa) muistotilaisuuden aikana äitini käski etten saisi hakea enää lisää s-keksejä, jotka oli muuten pirun hyvänmakuisia mielestäni ja olisin halunnut ottaa lisää kun niitä oli kerran paljon eikä aikuiset niitä syöneet paljoa.

Lähdettiin kesken kaiken sitten pois hänen oman äitinsä muistotilaisuudesta, koska olin kuriton kun halusin hakea keksejä.

Mun ex-mies! Tarjosin viimeistä karkkia, hän kieltäytyy ja kehottaa minua syömään sen. Syön - ja hän järkyttyy! Minun olisi pitänyt tarjota sitä vielä uudestaan! Hän myös itse tarjosi viimeistä karkkia ja minä syön sen - ja jälleen järkytys! Minun olisi pitänyt kieltäytyä ja kehottaa häntä syömään se itse. Piti ihan vääntää miehen kanssa, että jos ei aikuinen mies saa suoraan sanottua haluavansa sen karkin, niin sitten jää ilman. Minä en aio suostua tällaisiin kummallisiin kursailuleikkeihin. (Mutta ei ole ex tämän takia)

Olen tehnyt päätöksen, etten kursaile, enkä myöskään katso toisten kursailua. Eli sanon, mitä oikeasti ajattelen ja oletan myös muiden tekevän niin. Jos en halua ruokaa, sanon sen, jos haluan kahvia, otan sitä vastaan. Jos pyydän jonkun kahvipöytään ja hän sanoo ”ei kiitos”, menen ja juon kahvini yksin. Tästä ei tule kuin positiivisia seurauksia: jos henkilö oli tosissaan, vältyttiin painostamiselta. Jos hän kursaili ja olisi todella halunnutkin kahvia, hän viimeistään muutaman toiston jälkeen oppii, ettei kannata sanoa yhtä jos tarkoittaa toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen suku Hattulassa on tainnut vähentää kursailuaan. Anopin kanssa alettiin tuleen hyvin toimeen, kun ilmoitti kahvin kaadetun, niin hyvin kasvatettuna tottelin ja saimme anopin kanssa kahvitella hyvän tovin, ennen kuin muut könysivät paikalle. Samoin mummujen ja tätien kahvikastettavat olen ekasta kutsusta käynyt kehumassa ja saanut hyväksyviä vastauksia.

Kotonani olen kursaileville vieraille käynyt toteamassa, että eikö kahvi kelpaa, kaadanko sen pois, pitääkö olla muuta. Varsinkin miesväki tottelee nopeasti naureskellen.

Minua ei ainakaan naurattaisi. Kahvista menee vatsa sekaisin, joten en voi sitä juoda.

M49

Fiksuimmat osaavat sanoa, etteivät juo kahvia. Toiset kärsii mahakivuista.

Niinhän mä sanonkin, enkä juo kahvia. Fiksut osaavat tarjota jotain muutakin.

Jossain paikoissa pitää sitten olla kuivin suin.

M49

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuputtajatädilläni on tapana aina mankua jäämään sinne yökylään. Nyt sitten serkun kanssa päätettiin yllättäen suostua pyyntöön. Kerrottiin jo illalla, että aamulla sitten meille riittää aamukahvi ja aamupala, emmekä jää syömään kalakeittoa, jota oli kuulemma pakastimessa, koska meillä on toinen ruokasuunnitelma serkun aikuisten lasten kanssa. Kerroimme käyttävämme autotonta tätiä ruokakaupassa, jotta voi ostaa painavia ostoksia.

No, aamulla söimme sen aamupalan. ”Joo, kiitos tämä leipä riittää, ja olen jo ottanut monta keksiä ja en muulloinkaan halua syödä makeaa piirakkaa aamulla....” siis ihan vakiokeskustelu tämän tädin kanssa.

Sitten pääsimme sinne ruokakauppaan. Kaupan eteisessä oli kahvila: ” kiitos, emme halua kahvia, vastahan me juotiin aamukahvi”, ” ei nyt juoda kahvia, vaikka haluat tarjota, tultiin ihan ruokakauppaan”. Kaupassa keskustelu meni joka hyllyllä, niin että älä osta meille voisilmäpullia/karjalanpiirakoita/omenoita kahvin kanssa, koska me emme juo sitä kahvia emmekä muuten syö sitä kalakeittoa, jonka otit sulamaan vastoin nimenomaista toiveitamme. Ei, älä osta kermaperunoita kalakeittoa kanssa meille, koska me emme syö sitä kalakeittoa, osta ihan vain, mitä itsellesi tarvitset... hyvä, ettei hän kysynyt koiranruokahyllyllä, ostaisiko meille koiranruokaa kahvin kanssa.

Sitten kannoimme ostokset tädille kotiin, kävimme vessassa ja teimme lähtöä. Alkoi hirveä mankuminen, miten nyt menee piloille se kalakeitto, kun se on otettu sulamaan. Lopuksi vielä, kun suunnilleen juoksimme pakoon, täti kaivoi seteleitä laukustaan ja tunki väkisellä serkun taskuun, kun minä ehdin vetäistä laukkuni alta pois. En todellakaan tiedä, miksi sitä rahaa tyrkytti, mutta tämäkin kuuluu aina vierailun kuvioihin. Ovelta huusi vielä perään, miten tulee paha mieli, kun ei jäädä syömään.

Kokemuksesta tiedetään, että syöminen tarkoittaa siellä järjetöntä pakkosyöttämistä, ja minua ahdisti jo siellä kaupassa se joka hyllyllä jonkin ruoan tuputtaminen, että todellakin pidin pintani kalakeiton suhteen. En halua syödä niin, että on huono olo koko loppupäivän.

Haluaisin tälläisen tädin. Ruoka ja raha kelpaa aina!

Minulla oli tuputtajatäti. Rauha hänen sielulleen. Tunki seteleitä taskuun ja kaatoi kolikoita laukkuun, syötti ja juotti ja lopuksi valitti, kun ei köyhän antimet kelpaa. Ikävä rakasta tätiä. :,(

Tuputtajatätini on kohdannut vertaisensa! Joku hänen tuttunsa oli käynyt tädille ruokakaupassa, ja täti tuttuun tapaansa olisi halunnut antaa puolet ostoksista ”palkaksi” hakijalle (rahamaksun lisäksi) Kaupassakävijä oli nostellut tavarat kaappiin ja täti takaisin kassiin. Kuitenkin kahvittelun jälkeen, kun kaupassakävijä oli lähtenyt, täti löysi kaikki ostokset omista kaapeistaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani on kursailijoita ja minäkin olen heidän kanssaan. Meillä on ihan oma kieli missä kaikki pitää oikeasti tulkita päin vastoin. Varsinkin kaikki pyynnöt avusta esitetään "pääsen lentokentältä kyllä taksilla" = "voisitko tulla hakemaan?", ei tarvii kastella kukkia = voisitko hakea postin, leikata nurmikon ja kastella kukat kun olen matkoilla?

Ai että :D

- Kyllä mä täältä taksilla pääsen kotiin.

- No kyllähän minä nyt sinut sieltä haen!

Todella rasittava ketju. Tollasta pelleilyä kun on joutunu ikänsä kattomaan. Pienenä ei saanu kylässä ottaa kuin korkeintaan yhden keksin. Voi herranpojat, jos emäntä oli laittanu viineriä tai parempaa kakkua. Äiti sihisi hampaitten välistä, että niihin ei kosketa. Meillä kotona oli kaikki vieraille tarkotettua vierasvaraa, ja tukkapöllyä tuli, jos niitä oli uskaltanu mennä ottamaan. En tiiä sitte, onko tää kursailua vai sadismia. Olin jo lapsena herkkusuu ja mulle kelpas kaikki makea. Kerran oli jäänyt jostain juhlista täytekakkua ja minä olin jo aikeissa syödä sen. Kunnes ärsyttävä naapurin akka tuli taas kälättämään ja vielä iltamyöhään. Hän kävi jatkuvasti ja äiti olis voinu piilottaa sen kakun, mutta ei. Se piti syöttää sille, kun ei muka muuta tarjottavaa ollu. Vieläki ärsyttää. Seuraavaa herkkupalaa sai oottaa hyvin pitkän tovin. Äiti ei syö eikä juo kylässä edelleenkää eikä hänen takia tarvi mitää laittaa, mutta ite kyllä tuputtaa hermostumiseen asti.

Ja jonkunlaista älyttömyyttä tämäkin, kun olin kerran erään vanhemman rouvan kyydissä, menossa johonkin tapaamiseen. Eksyimme hiukan reitiltä ja rouva kysyi neuvoa joltain ohikulkijalta. Tyrkytti neuvojalle autonikkunasta 50e seteliä eikä se tietenkään ottanut se neuvoja. Loppumatkan kauhea marmatus, kun ei pienempää rahaa ollu.

Leivoin pullia ja yks tuttava tuli käymään. Tietenkin keitin kahvia ja laitoin tuoretta pullaa tarjolle. Siinä vaan tuttava voivotteli, että onpa ihana tuoksu, mutta kun on näitä liikakiloja. Ei ottanu pullaa, ei millään. En kyllä kutsunut enää kahville. Varsinkaan, kun oli kuulemma sitte kotona syöny hilloa ja paahtoleipää.

Meidän suvussa harjotettiin kursailua ihan urakalla 90-00 -luvuilla. Kaikissa kekkereissä piti vieraita pyytää noin sata kertaa kahville, eikä ne siltikään liikkuneet. Me naispuoliset henkilöt häärättiin keittiössä, kun äijät juorus ja venkoili. Muistan vieläkin sen nolotuksen tunteen, kun lapsena kävin useamma kerran pyytämässä kahvipöytään, eikä ketkään liikkuneet senttiäkään. Ei silloin ymmärtänyt, miksei ne kutsutut liiku?! Ja sitten, kun viimenään saapuivat pöydän ääreen, niin sitä passaamista... tyttölapset pääsi aina viimeisenä ottamaan tarjottavia, vaikka olisi ollut lasten merkkipäivä.