Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Vierailija kirjoitti:

Tuputtajatädilläni on tapana aina mankua jäämään sinne yökylään. Nyt sitten serkun kanssa päätettiin yllättäen suostua pyyntöön. Kerrottiin jo illalla, että aamulla sitten meille riittää aamukahvi ja aamupala, emmekä jää syömään kalakeittoa, jota oli kuulemma pakastimessa, koska meillä on toinen ruokasuunnitelma serkun aikuisten lasten kanssa. Kerroimme käyttävämme autotonta tätiä ruokakaupassa, jotta voi ostaa painavia ostoksia.

No, aamulla söimme sen aamupalan. ”Joo, kiitos tämä leipä riittää, ja olen jo ottanut monta keksiä ja en muulloinkaan halua syödä makeaa piirakkaa aamulla....” siis ihan vakiokeskustelu tämän tädin kanssa.

Sitten pääsimme sinne ruokakauppaan. Kaupan eteisessä oli kahvila: ” kiitos, emme halua kahvia, vastahan me juotiin aamukahvi”, ” ei nyt juoda kahvia, vaikka haluat tarjota, tultiin ihan ruokakauppaan”. Kaupassa keskustelu meni joka hyllyllä, niin että älä osta meille voisilmäpullia/karjalanpiirakoita/omenoita kahvin kanssa, koska me emme juo sitä kahvia emmekä muuten syö sitä kalakeittoa, jonka otit sulamaan vastoin nimenomaista toiveitamme. Ei, älä osta kermaperunoita kalakeittoa kanssa meille, koska me emme syö sitä kalakeittoa, osta ihan vain, mitä itsellesi tarvitset... hyvä, ettei hän kysynyt koiranruokahyllyllä, ostaisiko meille koiranruokaa kahvin kanssa.

Sitten kannoimme ostokset tädille kotiin, kävimme vessassa ja teimme lähtöä. Alkoi hirveä mankuminen, miten nyt menee piloille se kalakeitto, kun se on otettu sulamaan. Lopuksi vielä, kun suunnilleen juoksimme pakoon, täti kaivoi seteleitä laukustaan ja tunki väkisellä serkun taskuun, kun minä ehdin vetäistä laukkuni alta pois. En todellakaan tiedä, miksi sitä rahaa tyrkytti, mutta tämäkin kuuluu aina vierailun kuvioihin. Ovelta huusi vielä perään, miten tulee paha mieli, kun ei jäädä syömään.

Kokemuksesta tiedetään, että syöminen tarkoittaa siellä järjetöntä pakkosyöttämistä, ja minua ahdisti jo siellä kaupassa se joka hyllyllä jonkin ruoan tuputtaminen, että todellakin pidin pintani kalakeiton suhteen. En halua syödä niin, että on huono olo koko loppupäivän.

Haluaisin tälläisen tädin. Ruoka ja raha kelpaa aina!

Taas kesän korvilla juhlat lähestyy ja pääsee todistamaan posketonta kursailua! Meidän suvussa vanhemmat ihmiset tätä harrastaa mutta me nuoremmat mennään ihan reippaasti pöytään ekalla kutsulla.

Pidän tämän ketjun mielessä kissanristijäisissä 😎

Miehen suvussa harrastetaan lautasliinakursailua. Tykkään aina laittaa lautasliinat, ovat kivan näköisiä ja tarpeellisia tietenkin.

Muistuu mieleeni eräs juhannus kun katoin pöydän vimpan päälle ja alettiin syömään kesän ekoja uusia pottuja. Miehen sisko haki vessasta rullatelineestä vessapaperirullan ja länttäsi sen pöydälle. Ettei kulu kalliita lautasliinoja.

Silloin kyllä lähti rulla pöydästä.

Jos lautasliinat on katettu niin niitä ei käytetä pistetään sivuun, ja haetaan talouspaperia.

Mikä järki, ei niitä valmiiksi taitettuja ja näprättyjä liinoja enää toistamiseen voi käyttää kuitenkaan.

Tämä on sitä kursailua, ei meille nyt mitään liinoja tarvi antaa pärjätään kyllä vessapaperillakin,

Bileiden lopussa tyttö pyysi poikaa harrastamaan seksiä kanssaan, mutta poika vastasi ettei voi jäädä, kun ei ole yöpukua mukana.

Se kun menet pyydettäessä kahville ja siellä ei ole kuin noita iki muffinsseja. Yöks.

Mun mies on tälläinen. Aina kun olen tehnyt ruokaa ja kattanut pöydän ja pyydän hänet ja lapset syömään, niin hän aina sanoo että joo kohta, laita lapsille ensin. Kun uudestaan pyydän syömään, että syötäisiin kaikki yhdessä hän ilmoittaa, että syökää te ensin ja hän syö meidän jälkeen mitä jää jäljelle tai että hän tekee itselleen pari leipää että se riittää. Teen siis aina ruokaa isomman satsin, että sitä varmasti riittää seuraavallekin päivälle ja pakkaseen. Juhlissakin kieltäytyy tarjottavista. Siis todella ärsyttävää, kun olisi kiva syödä yhdessä, mutta aina ruokailu hetki menee hänen maanitteluun, että tulisi syömään.

Mummoni on kyllä kursailudraaman kuningatar. Joka joulu ja pyhä sama keskustelu kuin suoraan Siskonpedin sketsistä. "Eijei istukaa te siihen parempaan pöytään salongin puolelle. Minä en kattanut edes itselleni paikkaa, kun ojentelen tässä sitten ruokia ja juomia teille!"

Viime jouluna veljeni sitten piruili mummolle takaisin, haki astiakaapista arkilautaset ja välineet, istui keittiönpöydän ääreen syömään ja huikkasi mummolle: "Kauhea kun huomasin ettei paikat meinaa pöydässä riittää, minäpä istun tänne syömään niin mahdutte te kaikki siihen sitten sopivasti". Mummo-paralla meni pasmat sekaisin moisesta ja kävi varmaan 4-5 kertaa maanittelemassa veljeäni pöytään. "Katos nyt kun enhän minä meinannu istua ollenkaan, et sinä nyt tässä voi istua kun jää tyhjä paikka! Eijei enhän MINÄ siihen voi istua!" hoki mummo. Pitkän jankkauksen jälkeen mummo lopulta istui ruokapöytään ja muisti pahoitella että kun hän nyt emäntänä joutui omaan pöytään ja osaattekohan te edes ottaa lisää mitään, jos hän ei ole asiaa hoitamassa.

Jotkut tavat ovat tiukassa.

Ruiskukkaset kirjoitti:

Olin varmaan jotain 9 - 10 vuotias kun äitini oli tehnyt mummolassa siskoilleen jonkin suuren urotyön. Siskot halusivat maksaa asiasta jotain, taisi olla joku nimellinen 50 markkaa mitä tuputtivat auton ikkunasta sisään. Ei, ei, en ota, ei, ei ei-tyyppinen tragikomedia jatkui varmaan minuutin. Minä sitten takapenkiltä lippalakki vinossa huudahdin, että minä voin ottaa! No sain rahan ja tädit olivat selkeästi tyytyväisiä, itsekin olin kuin naantalin aurinko, mutta äiti otti sen kädestäni ja heitti ikkunasta ulos. Vieläkin #¤"%/&%ttaa tämä naurettava kursailunäytös, vaikka tästä on jo pitkästi yli 30 vuotta. Me oltiin kuitenkin oikeasti köyhyysrajalla aina.

Vaimo kertoi taas samankaltaisesta tapauksesta omasta lapsuudestaan, jossa vanhemmat eivät millään suostuneet ottamaan bensarahaa saadusta kyydistä. Vaimo oli sitten innokkaana lapsena ottanut rahan vastaan, eivätkä hänen vanhempansa siihen mitään sanoneet. Kuitenkin vaativat rahan itselleen, kun lähtivät ajamaan kotiin ja tietenkään kyydittävät eivät tätä tilannetta nähdeet. Vaimo ei tästä tietty kostunut mitään, ihmetteli tapahtumaa kyllä kovasti.

Inhosin tuota kursailua niin paljon, että nykyisin menen esimerkiksi heti kahvipöytään kun kutsu käy ja otan aina tarjotun palkkion vastaan ilman mukinoita. _Ketään ei varmaan yllätä se ettemme valinneet vanhempiemme vasemmistolaisia puolueajatuksia ja kurjuuden jakamisen käsitettä._

 

Huhhuh, en tiennytkään, että toiset syyttävät lapsuudentraumoistaan puoluekantoja..

Miehen mummu ehkä pahin jonka olen nähnyt. Kylässä käydessä ei suostu ottamaan mitään tarjottavia ja miehellensäkin sanoo että ei saa ottaa noin paljoa (jos pappa ottaa esim. Puolikkaan pullan tms.) . Jos ollaan viety jotain lahjoja ei suostu ottamaan mitään vastaan. Esim. Sairaalassa ollessaan vietiin mansikoita ja kukkia ja jouduttiin ottamaan mukaan kun ei kelvannut. Mielestäni lahjoista kieltäytyminen on loukkaavaa lahjan antajaa kohtaan. Jos itse käymme kylässä niin pöytään laitetaan kyllä kauheasti eri sortteja ja loukkaannutaan jos ei kaikkea maista. Ja muistaa kyllä mainita että eihän mitään kunnollista tarjottavaa ole kun ei hän osaa edes leipoa yms... Todella rasittavaa🙈

Vierailija kirjoitti:

Mummoni on kyllä kursailudraaman kuningatar. Joka joulu ja pyhä sama keskustelu kuin suoraan Siskonpedin sketsistä. "Eijei istukaa te siihen parempaan pöytään salongin puolelle. Minä en kattanut edes itselleni paikkaa, kun ojentelen tässä sitten ruokia ja juomia teille!"

Viime jouluna veljeni sitten piruili mummolle takaisin, haki astiakaapista arkilautaset ja välineet, istui keittiönpöydän ääreen syömään ja huikkasi mummolle: "Kauhea kun huomasin ettei paikat meinaa pöydässä riittää, minäpä istun tänne syömään niin mahdutte te kaikki siihen sitten sopivasti". Mummo-paralla meni pasmat sekaisin moisesta ja kävi varmaan 4-5 kertaa maanittelemassa veljeäni pöytään. "Katos nyt kun enhän minä meinannu istua ollenkaan, et sinä nyt tässä voi istua kun jää tyhjä paikka! Eijei enhän MINÄ siihen voi istua!" hoki mummo. Pitkän jankkauksen jälkeen mummo lopulta istui ruokapöytään ja muisti pahoitella että kun hän nyt emäntänä joutui omaan pöytään ja osaattekohan te edes ottaa lisää mitään, jos hän ei ole asiaa hoitamassa.

Jotkut tavat ovat tiukassa.

Pisteet ja aplodit sun veljelle!

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tälläinen. Aina kun olen tehnyt ruokaa ja kattanut pöydän ja pyydän hänet ja lapset syömään, niin hän aina sanoo että joo kohta, laita lapsille ensin. Kun uudestaan pyydän syömään, että syötäisiin kaikki yhdessä hän ilmoittaa, että syökää te ensin ja hän syö meidän jälkeen mitä jää jäljelle tai että hän tekee itselleen pari leipää että se riittää. Teen siis aina ruokaa isomman satsin, että sitä varmasti riittää seuraavallekin päivälle ja pakkaseen. Juhlissakin kieltäytyy tarjottavista. Siis todella ärsyttävää, kun olisi kiva syödä yhdessä, mutta aina ruokailu hetki menee hänen maanitteluun, että tulisi syömään.

Minä lopettaisin jatkuvan pöytään maanittelun. Olen omille opettanut, että kutsu käy kerran. En odottele kotvaa pitempään,vaan aloitan ruokailun. Ja korjaan pois pöydästä,jos ei ehditä kiireiltä. -Joks me syötiin?

- Joo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti te jotka pidätte tapaa naurettavana ette ole hämäläisiä ja olette ensimmäisenä pöydässä ahmimassa.

Kursailu on huonotapaista. Ensin kursaillaan ovensuussa, että "ihan nopeasti olen tässä vaan käymässä, älkäänyt minun takia" ja sitten tarjottavien äärellä, ihan niinkuin isäntäväen seura ja kahvi eivät kelpaisi.

"Monissa tilanteissa kursailu kuuluu käyttäytymisnormiin, hyviin tapoihin suorastaan. Kutsuilla ei esimerkiksi ole soveliasta antaa liian ahnetta vaikutelmaa, minkä vuoksi emännän tai isännän tarjoamasta lisäannoksesta saatetaan aluksi kieltäytyä."

Kyllä. Asumme Espanjassa. Meille kylään tullessaan paikalliset eivät ota pöydästä MITÄÄN. Eivät edes lapset. He kertovat aina juuri syöneensä. Alkuun tuota ihmeteltiin, mutta kulttuurilliseen kursailuun ollaan jo totuttu.

Vierailija kirjoitti:

Miehen suvussa harrastetaan lautasliinakursailua. Tykkään aina laittaa lautasliinat, ovat kivan näköisiä ja tarpeellisia tietenkin.

Muistuu mieleeni eräs juhannus kun katoin pöydän vimpan päälle ja alettiin syömään kesän ekoja uusia pottuja. Miehen sisko haki vessasta rullatelineestä vessapaperirullan ja länttäsi sen pöydälle. Ettei kulu kalliita lautasliinoja.

Silloin kyllä lähti rulla pöydästä.

Jos lautasliinat on katettu niin niitä ei käytetä pistetään sivuun, ja haetaan talouspaperia.

Mikä järki, ei niitä valmiiksi taitettuja ja näprättyjä liinoja enää toistamiseen voi käyttää kuitenkaan.

Tämä on sitä kursailua, ei meille nyt mitään liinoja tarvi antaa pärjätään kyllä vessapaperillakin,

Hyi hitto, toi vessapaperi :/

Ehkä olen jotenkin ylihygieeninen, mutta rullatelineestä haettu ja jo "korkattu" paperirulla ei kyllä mitenkään kuulu mihinkään lähelle ruokaa tai ruokailijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen suvussa harrastetaan lautasliinakursailua. Tykkään aina laittaa lautasliinat, ovat kivan näköisiä ja tarpeellisia tietenkin.

Muistuu mieleeni eräs juhannus kun katoin pöydän vimpan päälle ja alettiin syömään kesän ekoja uusia pottuja. Miehen sisko haki vessasta rullatelineestä vessapaperirullan ja länttäsi sen pöydälle. Ettei kulu kalliita lautasliinoja.

Silloin kyllä lähti rulla pöydästä.

Jos lautasliinat on katettu niin niitä ei käytetä pistetään sivuun, ja haetaan talouspaperia.

Mikä järki, ei niitä valmiiksi taitettuja ja näprättyjä liinoja enää toistamiseen voi käyttää kuitenkaan.

Tämä on sitä kursailua, ei meille nyt mitään liinoja tarvi antaa pärjätään kyllä vessapaperillakin,

Hyi hitto, toi vessapaperi :/

Ehkä olen jotenkin ylihygieeninen, mutta rullatelineestä haettu ja jo "korkattu" paperirulla ei kyllä mitenkään kuulu mihinkään lähelle ruokaa tai ruokailijoita.

Et ole mitenkään ylihygieeninen, vaan normaali.

Sen hygieenisyyden takia silloin kilahdinkin totaalisesti, kun muutenkin ottaa pattiin se liinojen kanssa säätäminen joka kerta.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tälläinen. Aina kun olen tehnyt ruokaa ja kattanut pöydän ja pyydän hänet ja lapset syömään, niin hän aina sanoo että joo kohta, laita lapsille ensin. Kun uudestaan pyydän syömään, että syötäisiin kaikki yhdessä hän ilmoittaa, että syökää te ensin ja hän syö meidän jälkeen mitä jää jäljelle tai että hän tekee itselleen pari leipää että se riittää. Teen siis aina ruokaa isomman satsin, että sitä varmasti riittää seuraavallekin päivälle ja pakkaseen. Juhlissakin kieltäytyy tarjottavista. Siis todella ärsyttävää, kun olisi kiva syödä yhdessä, mutta aina ruokailu hetki menee hänen maanitteluun, että tulisi syömään.

Tuo ei ole kursailua.

Mies ei vain HALUA syödä teidän kanssa.

Ei edes sun mieliksi.

Vierailija kirjoitti:

Mummoni on kyllä kursailudraaman kuningatar. Joka joulu ja pyhä sama keskustelu kuin suoraan Siskonpedin sketsistä. "Eijei istukaa te siihen parempaan pöytään salongin puolelle. Minä en kattanut edes itselleni paikkaa, kun ojentelen tässä sitten ruokia ja juomia teille!"

Viime jouluna veljeni sitten piruili mummolle takaisin, haki astiakaapista arkilautaset ja välineet, istui keittiönpöydän ääreen syömään ja huikkasi mummolle: "Kauhea kun huomasin ettei paikat meinaa pöydässä riittää, minäpä istun tänne syömään niin mahdutte te kaikki siihen sitten sopivasti". Mummo-paralla meni pasmat sekaisin moisesta ja kävi varmaan 4-5 kertaa maanittelemassa veljeäni pöytään. "Katos nyt kun enhän minä meinannu istua ollenkaan, et sinä nyt tässä voi istua kun jää tyhjä paikka! Eijei enhän MINÄ siihen voi istua!" hoki mummo. Pitkän jankkauksen jälkeen mummo lopulta istui ruokapöytään ja muisti pahoitella että kun hän nyt emäntänä joutui omaan pöytään ja osaattekohan te edes ottaa lisää mitään, jos hän ei ole asiaa hoitamassa.

Jotkut tavat ovat tiukassa.

Ei tuo ole kursailua, tuo on uhriutumista.

Anoppini on kanssa huippu kursailussa, ei käytä "makeaa", kun "makea, eli melkein kaikki" on epäterveellistä. Kieltäytyy jyrkästi jälkiruuista, MUTTA ilman kehoituksia, voi "maistaa hieman", ja ehkä "vähän" vielä ja kun maistuu niiiiii-in hyvälle niin "pikkasen" vielä. Muistaa AINA muistuttaa, ettei pidä "makeasta" eikä "makeaa saa tarjota". Itse rakastan jälkiruokia ja teen niitä ihan arkenakin: mielestäni esim. vadelmarahka tai joku kiisseli on ihan ok ruuan päätteeksi, eikä se ole "makeaa"

Ai että, ihana ketju :D isä on hämäläinen, äiti savolainen, ja varsinkin isä ja isän suku kyllä harrastaa hyvin klassista kursailua. Kahvipöytään pyydettäessä kaikki tönöttää paikallaan kuin tatit mumisten "kiitos kiitos", eikä kukaan tee elettäkään oikeasti mennäkseen sinne kahville.

Samoin kun vieraita tulee mun vanhemmille kylään, olohuoneeseessa on tietysti sohvia ja nojatuoleja, ensisijaisesti vieraita varten. Mutta nämäpä ei vieraille kelpaa, tai siis "eihän me tuoleja tarvita, istukaa te talon asukkaat vaan", johon vanhemmat tietysti vastaavat "ei kun istukaa te nyt, me istutaan muualla". Lopulta sohvat on tyhjillään, ja kaikki istuu jossain halkolaatikoiden, keittiöjakkaroiden ja pöydänreunojen päällä :D

Isä myös etenkin harrastaa tätä, ettei eri ruuille voi ottaa eri lautasta. Eli lautaselta, mistä on hetki sitten syöty makkarasoppaa voi hyvin syödä sen jälkiruokakiisselinkin, vaikka pöytään on katettu myös jälkiruokakulhot. Lähinnä nämä huvittaa, ja omilleen muutettuani en kyllä ole näitä perinteitä jatkanut.

Edellinen jatkaa, että toisaalta kyllä tuo kursailukulttuuri ja "mitään ei saa pyytää/vaatia/haluta"-asenne on kyllä jonkinlaisen jäljen jättänyt. Joskus aikanaan hiljattain täysi-ikäistyneenä olin ollut baarissa, yksi kaveri oli kuskina. Oltiin kotimatkalla, autossa siis useampikin meidän kaveriporukasta. Kaveri oli heittämässä mua kotiin, kun jostain syystä musta tuntui hyvältä ajatukselta ehdottaa, että kaveri voi vaan jättää mut yhteen risteykseen vähän matkan päässä mun kodista, ettei siis tarvitse perille asti viedä.

Jotenkin oletin, että totta kai kaveri vie siitä huolimatta perille asti, mutta hänpä tosiaan sitten päästi mut kyydistä siinä risteyksessä. Ei siitä nyt mikään kauhean pitkä matka kotiin ollut, joku muutama sata metriä, mutta kyllä se silti laskuhumalassa, talviaamuyöllä, bilevaatteissa lumihangessa tarpoessa harmitti :D

Eräs vanhempi sukulaismies oli kova kursailemaan. Hän tuli aina ilmoittamatta kylään ja äitini keitti hänelle joka kerta kahvit ja laittoi pullaa tarjolle. Muutaman pyynnön jälkeen tuli aina anteeksipyydellen kahvipöytään kun eihän häntä varten olisi tarvinnut. Äidille tämä kursailukulttuuri oli tuttua joten tiesi ettei vanhat ihmiset ensimmäisestä pyynnöstä pöytään tule, eivätkä varmasti paljasta että kahvi maistuisi jos kysyi etukäteen että otatko jos keitän. No erään kerran kävi niin, että äitini oli ottamassa yläosattomissa aurinkoa takapihallamme kun tämä sukulaispappa hiippaili kylään. Äiti nousi heti ylös peitolta ja alkoi pukea paitaa yllensä, siihen tämä paappa totesi ”eihän sun minun takia tartte pukea” en tiedä oliko tämäkin sitten sitä kursailua vai mitä.. :D