Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään mulla on lasten yökylläkavereille pussi jossa ON sama pussilakana muutaman vieraan ajan. Tyynyliinaan vaihdan kyllä jokaiselle nukkujalle.

Hyi saakeli otan kyllä jatkossa omat lakanat aina mukaan kaikkialle. Ihmisestä irtoaa nukkuessa kuollutta ihosolukkoa vaikka on kuinka siisti ja kiva ihminen, ja myös monet ihosairaudet tarttuvat samoja lakanoita käyttäessä. Yök.

Miten sun kaltainen hysteerikko selviää esim. elokuvateatterissa? Laitatko pressun penkin päälle vai puetko sadetakin päällesi?

Up!

Voisiko joillakin vanhemmilla olla hieman jäänyt päälle se kun lapset lähtee opiskelemaan eikä rahaa lapsilla silloin juuri ole, niin eivät silloin tietenkään kehtaa vaatia tarjoiluja. Mutta eivät sitten kursailua osaa lopettaa kun lapset ovat jo aikuisia sekä työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Yökyläilevällä kaverilla oli sänky mukanaan. Siis sellainen aikuisten matkasänky. Oman pyyhkeen ymmärrän jos sellaisen haluaa tuoda ja lakanatkin jotenkuten, mutta että sänky. Suostui kuitenkin lopulta nukkumaan vierashuoneen sängyllä. Hymyilytti :D

Meillä on tosi monella tuttava-ja sukulaispiirisssä kyllä tilaa yövieraille, tyhjiä huoneita jne mutta sänkyjä tai vuodesohvia ei. Joten kuljetaan pumpattava mukana tietyissä paikoissa.

JamesPK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yökyläilevällä kaverilla oli sänky mukanaan. Siis sellainen aikuisten matkasänky. Oman pyyhkeen ymmärrän jos sellaisen haluaa tuoda ja lakanatkin jotenkuten, mutta että sänky. Suostui kuitenkin lopulta nukkumaan vierashuoneen sängyllä. Hymyilytti :D

Meillä on tosi monella tuttava-ja sukulaispiirisssä kyllä tilaa yövieraille, tyhjiä huoneita jne mutta sänkyjä tai vuodesohvia ei. Joten kuljetaan pumpattava mukana tietyissä paikoissa.

Aika karskeja kyllä olette, itse en kyllä pumpattavaa kehtaisi ottaa mukaan jos jonnekin lähden...

Tämä ylimitoitettu kursailu on käänteistä itsetehostusta. Tehdään itsestä numero ja aiheutetaan ylimääräistä vaivaa, vaikka muka pyritään päinvastaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta mikä siinä lakanoiden pesussa koetaan niin hankalana ja työläänä? Nyrkkipyykilläkö te ne lakananne pesette vai mitä kummaa? Jos omat lakanat menee pesuun viikon tai parin välein, niin eihän se lisää työmäärää ollenkaan, että siihen samaan koneelliseen laittaa ekstralakanat mukaan.

Tämä ei liity kursailuun, mutta vastataan, kun kysytään. Itse koen lakanapyykissä työläänä mankeloinnin (onneksi on sentään mankeli, ettei tarvitse silittää) ja tyynyliinojen silityksen. Lakanapyykki myös vaatii vähintään kahden ihmisen läsnäolon, jotta mankelointia edeltävä vetäminen onnistuisi. Tästä syystä otan autolla liikkuessani omat lakanat mukaan. Haluan siis säästää isäntäväkeä ylimääräiseltä vaivalta.

Saahan siitä lakanoiden pesusta näköjään vaivaalloista ja hankalaa jos haluaa 😂

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika, ihmiset. :D Mulla tulee mieleen kaksi voittajatapausta. Ensimmäinen oli, kun olin itse joku kahdeksan-yhdeksänvuotias ja olin isäni kanssa mummun luona kylässä. Isäni sai täysin yllättäen elämänsä ensimmäisen epilepsiakohtauksen, nytki ja sätki lattialla suu vaahdossa. Minä kauhuissani huusin apua ja riensin soittamaan 112:een, kuten koulussa oli opetettu. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, kiskaisi mummu puhelimen kädestäni ja löi luurin kiinni, kun "eihän niitä ammattiauttajia tällaisilla vaivata, tänne on niin pitkä matka ajaakin, laitetaan sille vain tulitikkuaski suuhun ettei pure kieltänsä poikki, kyllä tuommoiset ohi menee, ei tässä vieraita tarvi lähteä kiusaamaan, niillä on muutenkin varmasti paljon tekemistä". O_O OMG. Onneksi paikalla oli myös eno, joka sitten avun soitti paikalle mummun valitteluista huolimatta, ja isä porskuttaa menemään vielä tänäkin päivänä.

Toinen vähemmän dramaattinen hetki oli, kun appivanhemmat oli ensimmäisiä kertoja meillä kylässä. Oltiin sekä mies että minä lähdössä aikaisin töihin, joten laitoin hänen vanhemmillensa aamiaistarvikkeet esille ja keitin kattilallisen puuroa, jota tiesin heidän joka aamu syövän. Oli esillä tuoreet marjat ja hunajat ja ties mitkä. Kotiin kun päästiin, olivat kaikki puuronpäälliset koskemattomina, kun "olit niin nätisti laittanut esille että eihän me noihin kehdattu koskea, ei meitä varten tuollaisia hienouksia tarvitse". No just. Kyselin, että ihan pelkältäänkö sen puuronsa sitten söivät?

"No ei nyt ihan pelkältään, tuolta jääkaapista otettiin vähän kurkkua siihen päälle kun niitä näytti olevan siellä useampi..." Töistä väsyneenä ja stressaantuneena joku mussa vaan naksahti, ja istuin eteisen lattialla nauramassa itseäni hengiltä varmaan kymmenisen minuuttia. :D Avomaankurkku, mikä ihana säväys aamupuuroon! :D Istutin sitten appivanhemmat kahvin ja piirakan ääreen ja käytiin hieman terveen järjen kehityskeskustelua, minkä nyt naurultani kykenin... Hetki meni, mutta alkoipa sitten heilläkin järjen valo loistaa. Monta vuotta ollaan nyt jouluisin naurettu heidän kurkkuälynväläykselleen, ja turhanpäiväinen kursailu loppui siihen. :)

Kursailu voi mennä tosiaan liiallisuuksiin. Oma äitini asui palvelutalossa viimeiset vuodet. Meistä lapsista aina joku kävi päivittäin hänen luonaan, mutta yöt oli yksin. Ranteessa oli se turvaranneke, että nappia painamalla saa henkilökunnasta jonkun paikalle.  Äiti illalla yksin ollessaan muutaman kerran kaatui, eikä päässyt ylös omin voimin. Ihan tajuissaan oli ja muuten ok, mutta koko yön nökötti siellä lattialla.  Ei painanut sitä turvarannekkeen hälytintä kun "ei niitä tyttöjä nyt viitsi vaivata tämmöisellä". Ei mitenkään uskonut järkipuhetta. 

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppipuoli ja appi. Oli mukava kun silloin harvoin kävivät, paitsi se että ainoa tarjottava olis saanut olla kahvi. Vähän kun oli piirakkaa tms. niin alkoi se "ei meidän takia olis tarvinnu" ja kun ruokaa tein niin "ei meille mitään tarvi, on jo syöty" ja sit sulla on liikaa ruokaa kun toiset vängällä ottaa hiiren papanan kokoisen maistiaisen. Siis nää tuli toiselta puolelta maata ja matkalla piti käydä syömässä, ettei vaan meille tuu vaivaa.

Heidän tyttärensä, kälyni siis, tuli miehensä kanssa pitän matkan takaa ja olin tehnyt ruokaa. Ei kelvannut vaan halusivat hakea pizzaa. Olin ihan että voi v*@* u. Tuolloin en tuntenut heitä niin hyvin, eikä mun mies ollut vielä kotona. Kuulemma teki mieli niin pizzaa ja halusivat helpottaa mua. No, oisko voinut vaikka ilmoittaa etukäteen?

Miehelleni ärisin tästä ja valaisi mua, että äitipuolensa on kotoisin juurikin kursailun taitavasta suvusta ja alueelta ja koskaan ei saanut ottaa lisää. Jos yleensä jotain otti, niin vähän. Aina ennen sukujuhlia olivat kuulemma käyneet hyvin syömässä, ettei tarvi sitten ruokailussa/kahvipöydässä hävetä että ottaisivat liikaa. Lapsille pidettiin puhuttelu ennen juhlia että varmasti muistavat.

Minä iloisena heidän vierailustaan koin hyvinkin loukkaavana ettei tarjoilut kelpaa ja pyytää sai moneen kertaan.

Toi että syödään ennen juhlia, jottei siellä tarvitsisi paljoa syödä ei ole vain Suomalainen tapa. Muistatteko "Tuulen viemää" leffaa? Siellähän Scarlett O'Haralle opetetaan, että näin hienon neidon kuuluu tehdä ja syödä juhlissa kuin lintu. Vanha tapa jonka idea on näyttää, ettei ole ahne tai nälkä näkevästä köyhästä kodista. Joissakin kulttuureissa kuuluu myös jättää lautaselle vähän ruokaa samasta syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse totean kun kutsun pöytään vaikka "noniin pöytä katettu tulkaahan vaikka te rouva x ja herra y siitä ensimmäisenä ottamaan." Jos alkaa jäkittää että enhän nyt minä... niin sanon vaan okei no tulkaapa te siitä sitten rouva a ja rouva b" alkaa yleensä siinä vaiheessa niille porukan kahdelle iäkkäämmäälle ja ensin tarjotulle tulla vipinää kinttuun kun luulevat että jäävät ilman kahvia ja paakkelssia.

Sama touhu joskus kahvilan kassalla. Rouva x sanoo maksavansa. Eikun minä tarjoan, sanoo rouva a. No ei ei, sanoo rouva x ja leikkimielisesti ottaa kiinni rouvan a lompakosta ja työntää sitä rouvan a käsilaukkuun.., joka sitten taas... AARGHH... Ja jono seisoo ja kassatyttö on ihan hämillään.

Kyseessä äitini ja hänen ystävättärensä.

Ihan sama, kun se tuputtajatäti käy siskonsa luona kylässä, niin lähtiessään haluaa antaa rahaa kaikesta tarjoilusta ja vaivannäöstä, ja sitten sitä seteliä työnnetään kädestä toiseen ja piilotellaan "salaa" toisen käsilaukkuun tai kukkaruukun alle. Ihan ihme peliä. Pahinta on, kun keksitään vetää mukaan "riitaan" sivullinen lapsi, että ota sinä sitten tämä raha... Sama peli sitten, kun se sisko on tuputtajatädillä kylässä. Vuoroin kuitenkin vierailevat eli kustannukset menevät tasan, eikä kumpikaan ihan niin köyhä ole, mutta kun ei saa vaivaksi olla.

Tuo viimeinen on kuin ote lapsuudestani. Minä olin se lapsi, joka aina vedettiin viimeisenä hätävarana äitini ja lähipiirin tätien kursailupeliin mukaan, vaikken olisi halunnut. Olen lapsena todistanut niin monta aikuisten välistä riitaa, nälvimistä ja loukkaantumista muutamista kymmenen markan seteleistä, että ne riittävät loppuiäksi. Aivan pienenä pelkäsin jo etukäteen tiettyjen naispuolisten vieraiden lähtemistä, koska tiesin, että äiti alkaa tappelemaan heidän kanssaan rahasta. Se oli ahdistavaa. Myöhemmin tajusin, että kyseessä oli outo kilpailu siitä, kuka teeskenteli parhaiten vaatimatonta toiselle. Sairasta touhua.

Sain tarpeekseni siitä pelistä jo lapsena, enkä todellakaan ole toteuttanut samaa omassa elämässäni. Reilu peli on parempaa kuin teennäinen kursailu. Onneksi ajat ja asenteet kursailua kohtaan ovat muuttuneet paljon reilussa 40 vuodessa, eikä sitä enää yleisesti pidetä hyveenä samalla tavoin kuin esim. 1970- ja 1980-luvuilla vielä tehtiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huuhtaisee ensin kerran niin ei se kahvi siellä enää maistu. Turha sitä nyt on kahta eri juoma-astiaa pyöritellä.

Minä en kahvin makua voi sietää, niin toi kahviaromi on todella voimakas aromi, ja ihan varmasti maistuu/haisee vielä toisenkin huuhtelun jälkeen.

Sitten sinulla varmaan ei edes ole kahvimukia, jota käyttää veden juomiseen, kun et juo kahvia ollenkaan...

Vierailija kirjoitti:

Tämä ylimitoitettu kursailu on käänteistä itsetehostusta. Tehdään itsestä numero ja aiheutetaan ylimääräistä vaivaa, vaikka muka pyritään päinvastaiseen.

Tämä. Itseään väheksymällä halutaan vain päästä kuulemaan muiden suusta "No mutta, kyllähän sinä olet niin tärkeä ihminen, että sinulle pitää kahvit keittää/soittaa kiitospuhelu postikortista/ostaa lahja..." Joku osoittaa peruskohteliaisuutta ja siitäkin pitää vängätä, että taatusti se on nyt henkilökohtaisesti häntä ajatellen tehty, koska kyllähän hän sen ansaitsee ja muiden pitäisi ymmärtää se.

Ei tarkoittaa ei, myös kahvipöydässä.

Joskus ajattelin, että on se kiva kun meillä Suomessa ei ole sellaista sonnanjauhantakulttuuria, missä puhutaan toista ja tarkoitetaan toista, mutta ihan totta, onhan meillä tämä kursailu. En kanssa ymmärrä, enkä jaksa alkaa ymmärtämäänkään. Mielestäni kursailu on semmoinen osa kulttuuria, jota ei tarvitse säilyttää.

Ihme sinällään, että atomia ei ensimmäisenä halkaistu Suomessa, kun sitä viimeistä kakkupalaa kuitenkin jaetaan melkein sinne atomitasolle asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on suvussa tällainen ihminen, jota pitää moneen kertaan maanitella ja pyytää mukaan, jotta hän ei heittäydy marttyyriksi ja ala itkemään ”kun ei haluta seuraan”. Aikanaan en tiedostanut tätä käyttäytymismallia, ja tästä seurasi itkua. Esim. kun menimme mieheni kanssa naimisiin, niin lähetimme hänelle ihan normaalisti kutsukortin. Kyseinen henkilö ei saapunut häihin, ja myöhemmin kuulin toiselta sukulaiselta, että hän oli loukkaantunut verisesti kun oli lähetetty pelkkä kutsukortti, mutta ei oltu soitettu puhelimella ja pyydetty vielä erikseen että olethan nyt varmasti tulossa. Pelkkä kutsukortti tarkoitti siis että hänen seuransa ei voisi vähempää kiinnostaa. Nykyään soitamme ja pyydämme juhliin yms. , mutta onhan tuo aika raivostuttavaa käytöstä.

Sellainen käytös hänen puoleltaan on jo henkistä sairautta. Sellaista ei pitäisi ruokkia millään tavoin. 

Vuosimallia 1973 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on suvussa tällainen ihminen, jota pitää moneen kertaan maanitella ja pyytää mukaan, jotta hän ei heittäydy marttyyriksi ja ala itkemään ”kun ei haluta seuraan”. Aikanaan en tiedostanut tätä käyttäytymismallia, ja tästä seurasi itkua. Esim. kun menimme mieheni kanssa naimisiin, niin lähetimme hänelle ihan normaalisti kutsukortin. Kyseinen henkilö ei saapunut häihin, ja myöhemmin kuulin toiselta sukulaiselta, että hän oli loukkaantunut verisesti kun oli lähetetty pelkkä kutsukortti, mutta ei oltu soitettu puhelimella ja pyydetty vielä erikseen että olethan nyt varmasti tulossa. Pelkkä kutsukortti tarkoitti siis että hänen seuransa ei voisi vähempää kiinnostaa. Nykyään soitamme ja pyydämme juhliin yms. , mutta onhan tuo aika raivostuttavaa käytöstä.

Sellainen käytös hänen puoleltaan on jo henkistä sairautta. Sellaista ei pitäisi ruokkia millään tavoin. 

Todellakin, miksi soitatte? Kutsukortti riittää. Vuotakoon kuiviin.

Vierailija kirjoitti:

Vuosimallia 1973 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on suvussa tällainen ihminen, jota pitää moneen kertaan maanitella ja pyytää mukaan, jotta hän ei heittäydy marttyyriksi ja ala itkemään ”kun ei haluta seuraan”. Aikanaan en tiedostanut tätä käyttäytymismallia, ja tästä seurasi itkua. Esim. kun menimme mieheni kanssa naimisiin, niin lähetimme hänelle ihan normaalisti kutsukortin. Kyseinen henkilö ei saapunut häihin, ja myöhemmin kuulin toiselta sukulaiselta, että hän oli loukkaantunut verisesti kun oli lähetetty pelkkä kutsukortti, mutta ei oltu soitettu puhelimella ja pyydetty vielä erikseen että olethan nyt varmasti tulossa. Pelkkä kutsukortti tarkoitti siis että hänen seuransa ei voisi vähempää kiinnostaa. Nykyään soitamme ja pyydämme juhliin yms. , mutta onhan tuo aika raivostuttavaa käytöstä.

Sellainen käytös hänen puoleltaan on jo henkistä sairautta. Sellaista ei pitäisi ruokkia millään tavoin. 

Todellakin, miksi soitatte? Kutsukortti riittää. Vuotakoon kuiviin.

Juuri näin. Jos ihminen ei ymmärrä kutsukortin merkitystä, vaan vaatii vielä sen päälle erillistä kutsua itselleen puhelimitse, ei hänellä voi olla kaikki muumit laaksossa.  

Mun anoppi oli mestari tuossa "enpä se minä...". Ikinä ei ottanut selvää, halusiko vai ei. Mä luulen kyllä, että se oli huonoa itsetuntoa hyvin pitkälle.

Jos kysytään, juotko kahvia, olen vastannut, että jos te juotte, ei minun takia tarvitse keittää. Tälle oli kyllä peruste: muistin emännän aikaisemmin kertoneen, että hän ei juo illalla kahvia ja kello oli aika paljon.

Mummo tuli kutsuttuna meille yökylään. Petasimme hänelle vierashuoneeseen vuoteen valmiiksi. Yövyttyään mummo ilmestyi talonväen luokse sylissään käyttämänsä lakanat tarkasti viikattuna: ”nämä voi laittaa kyllä takaisin nyt kaappiin, eivät ne ole likaiset”.

Just. Laitanko käytetyt - vaikka vain yhden yön käytetyt - lakanat takaisin puhtaiden sekaan?

Joskus tulee emännän kahvitarjoukseen vastattua, että kiitos, mutta minua varten ei tarvitse keittää. Ja silloin myös sitä tarkoitan, jos isäntäväki itse meinaa kahvia juoda niin toki otan, mutta vain minulle sitä ei tarvitse alkaa keittämään!