Lue keskustelun säännöt.
Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?
Kommentit (1003)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huuhtaisee ensin kerran niin ei se kahvi siellä enää maistu. Turha sitä nyt on kahta eri juoma-astiaa pyöritellä.
Minä en kahvin makua voi sietää, niin toi kahviaromi on todella voimakas aromi, ja ihan varmasti maistuu/haisee vielä toisenkin huuhtelun jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti.
Kantaa 400 km:n päästä vuoallisen itse tekemäänsä ruokaa mukanaan kun tulee käymään. Ei syö sitä itse, vaan hakee kaupasta saarioisen pitsalätyn ja syö sen kahdessa osassa. Kun ei halua olla vaivaksi.
Ärsyttävää. Ekan kerran kun teki, oltiin miehen kanssa ihan äikän käkenä, että mitä ihmettä tämä on. Ei mua näin ole kasvatettu. Mutta vuodesta toiseen tämä vaan jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kaikki kursailu on naurettavaa. Meillä on vieraat oppineet, että ei kannata kursailla tai jää ilman. En pyydä kahta kertaa kahville enkä tuputa mitään. Jos minulle sanoo ettei kahvi nyt maistu, sanon heti suoraan että "Selvä, ei sitten keitetä." Pari kertaa kuivin suin kyläiltyään kursailijakin oppii sanomaan ensimmäiseen tiedusteluun "Kyllä kiitos".
Lakanoita ja muuta vastaavaa en edes kysele vaan petaan sängyn vieraalle valmiiksi.
Samoin jos tiedän vieraan tarvitsevan kyytiä, otan auton avaimet laukusta, puen takin päälle ja totean, että kyyti lähtee 5 min. kuluttua. Mutinoita en kuuntele.
Kerran tosin sukulainen intti, että ei tarvitse viedä, pääsen minä taksillakin. Totesin hänelle että asia selvä, minäpä soitan taksin, ja soitin myös. Sen jälkeen ei ole tämäkään temppuilija yrittänyt kieltäytyä kyydistä.
Mikähän h*lvetin kursailuopettaja oikein kuvittelet olevasi? Luulet varmaan olevasi tosi fiksu, kun soitit taksin sukulaiselle? Tajuatkohan, miten tyhmää oma käytöksesi on?
Eli siis oikea ja kohtelias tapa toimia on ohittaa täysin aikuisen ihmisen pyyntö siitä että hän menee taksilla? Ja tuputtaa autokyytiä kunnes toinen ratkeaa tai pakenee ovesta. Kivalta kuulostaa.
Mistä muuten voi sitten tunnistaa tilanteen, jossa toinen ei oikeasti halua kyytiäsi? Jos siis suoraan ääneen sanottu toive ei riitä.
Ei idiootti ! Oikea tapa on kysäistä uudelleen hämmästyneenä, että oikeestiko haluat mennä taksilla.
Onko se niin vaikeeta ? Toi kursailu on niin vanha tapa, että turha sitä on epäkohteliaaksi heittäytyä ajattelemalla, että " minäpä nyt näytän , että mun kanssa ei pelleillä" asenteella muutat sata vuotta vanhat tavat.
Mutta kun kursailu on nykypäivään epäkohtelias tapa. Mikä estää sitä kursailijaa sitä paitsi vastaamaan tuohonkin kysymykseen kolme kertaa kyllä haluan, mutta viidennellä (tai kymmenennellä) kerralla vastaus olikin en halua? En näe kursailemattoman käytöstä, joka uskoo sen mitä sanotaan yhtään sen epäkohteliaampana kuin kursailijan huonoa käytöstä.
Tää kursailu kulttuuri on siinäkin mielessä kummallinen ilmiö, koska suomalaiseen tapaan on perinteisesti kuulunut rehellisyys ja se että tarkoitetaan sitä mitä sanotaan. Siihen nähden on todella outoa, että tällainen kahvipöytä tapa on kehittynyt niinkin "radikaaliin" pisteeseen, että se tuntuu jo hyvin epäkohteliaalta. Ei siis sinänsä ihmekään, että kaikki suomalaisetkaan eivät ymmärrä tätä sosiaalista peliä!
Vierailija kirjoitti:
Ex-anopin luo vein ekaa kertaa vieraillessani kahvipaketin, itse leipomani mustikkapiirakan ja kukkakimpun. Kotiin palasin kahvipaketin, koskemattoman mustikkapiirakan ja kukkakimpun kanssa. Oli pitkään paha mieli, kun anopille ei kelvannutkaan vaan väkisin työnsi kaikki viemisen takaisin, mutta olisikohan kyse sittenkin voinut olla kursailusta?
Voi ei kun tuli paha mieli puolestasi! Sanoisin, että luultavasti anopin puolelta oli kursailua ja olevinaan kohteliasta, mutta tässä on häneltä kyllä jotain oleellista jäänyt ymmärtämättä. Tuliaisista kieltäytyminen on hyvin epäkohteliasta. Ne kuuluu kursailussa ottaa vastaan, mutta itseään kovasti vähätällen. Tilannetaju nyt pettänyt hänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt tämän ketjun perusteella selittyy mielestäni oman äitini vähän kummalliset tavat/ajatusmaailma. En varsinaisesti muista tuollaisa kahvikursailua ainakaan ylimitoitettuna, mutta kyllä äidillä semmoinen tapa selvästi oli, että me oltaisiin jotenkin vähäpätöisempiä kuin muut tai ainakin vähintään tyydytään vähempään. Ja sillä tavalla, että päätti asiasta minunkin puolestani, mikä teki siitä ikävän tuntuista.
Esimerkiksi jos joku perhe lapsineen oli meillä kylässä, äiti oli mitä loistavin emäntä ja kiikutti leivät voideltuina niiden minun mielestäni monesti ärsyttävien lapsienkin eteen, samalla kun minä saan tehdä kaiken itse tai jopa palvella näitä vieraita. Sitten jos me vastaisuudessa oltiin jossain kylässä, muisti aina olla just sitä "ei meille tarvi" osastoa. Minä tietysti olin ihan ihmeissäni tästä käytöksestä, koska oletin tämmöisen emäntä ja vieras osan luonnollisesti vuorottelevan siellä missä vieraisilla milloinkin oltiin. Etenkin kun puhui MINUN puolestani etten tarvi tai halua mitään, vaikka oikeasti olisin halunnut. Tuleehan tuossa väkisin semmoinen vähäpätöinen fiilis :/
Varsinkin kun nämä ovat sellaisia kirjoittamattomia juttuja, mitä ei koskaan suoraan sanota, niin eihän lapset niitä ymmärrä.
Että tarkkana niissä toimintatavoissa!
Vierailija kirjoitti:
Omista lakanoista sen verran, että menen aina järkevyyden mukaan. Kun ajan autollani johonkin vierailulle, mahtuu petivaatteet helposti mukaan. Tällöin otan mukaan suoraan sängystäni peiton ja tyynyn päällisineen, sekä lakanan. Kun menen junalla toiselle puolelle suomea, ja joudun kävelemään x määrän kilometrejä, niin otan mukaan vain reppuni, johon en saa mahtumaan petivaatteita, enkä edes sitä pyyhettä. Eli järjen mukaan menen. Jos voin helpottaa kyläpaikan kuormitusta, niin silloin teen niin, koska olen kohtelias. Jos joku loukkaantuisi siitä ettei saa pyykätä lakanoita joissa olen nukkunut vain yhden yön, niin pitäisin hieman omituisena. Petivaatteet todellakin vaihdetaan jokaiselle nukkujalle, eikä nukuteta jonkun toisen pieremissä petivaatteissa. Hyi olkoon sentään. Peite voi lapsille olla muutaman kerran sama vanha, mutta ei koskaan lakanat ja tyynyliinat.
Hui, onneksi mulla ei käy vieraita. Siis lakanapyykin lisäksi pitää pestä täkitkin? Kai ne omat täkit vierailla autossa kulkee tietysti, mutta entäs jos vieras tuleekin junalla tai bussilla? Ei varmasti ole täkkiä nyssäköissään. No huh huh mikä urakka, siinä ei paljon vieraistaan nauttisi kun pitäisi talopesulasta ruveta varaamaan aikaa täkkienkin pesuun :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, niin tuttua! Oma äitini on oikea kursailijoiden kuningatar. Kun käy minua ja miestäni tapaamassa (emme asu Suomessa, huom.) niin tuo omat pyyhkeet ja lakanat, ja oikeasti laukku on täynnä jotain lentokentältä ostettua halpisleipää ja -juustoa, jota sitten nakertaa marttyyrimäisesti vaikka yritän tarjoilla muutakin syötävää. Kahvinkin laimentaa niin, että tekemäni espresso laimennetaan parilla desillä vettä - vaikka sanoisin, että voin keittää ihan suomalaisetkin sumpit... Ei voi tällaista pyytää. Sit sitä reissumiestä ja näivettynyttä juustoa näkerretään jossain eteisen nurkilla, kun "ollaan lähdössä nyt vähän ulos tässä, ettei olla vaivaksi" (vanhempani siis käyvät täällä n. kerran vuodessa).
Puolisonikin äiti on tällainen kursailija, joten ei todellakaan ole mikään suomalaisten "hyve" tämä. Ostimme hänelle syntymäpäivälahjaksi lahjakortin hierojalle, kun oli valitellut kovasti kipeää niskaansa. Parin kuukauden päästä hän sitten palauttikin (jo vanhentuneen...) lahjakortin, että ei hän nyt tällaista, niin kalliskin oli. :'D Ja siis parempi oli sitten antaa käyttämätön, vanhentunut lahjakortti meille takaisin?! Ei edes ollut mikään pahan hintainen. Sama muori ostelee aina todella yltiöpäisiä lahjoja meille, vaikka ihan kahvilla vain kävisimme. Odottaa selvästi, että mekin hänelle jotain ostaisimme, mutta sitten pitää tehdä hirveä numero siitä, että eihän nyt hänelle olisi tarvinut ostaa ja blabla. Väsyttävää touhua. Näyttäisi olevan pikemminkin ikä- kuin kulttuurisidonnainen ongelma tämä.
Voi apua, on tuo nyt kumma, kun oman äidin pitää lapsillensa tuollaista teatteria vääntää! Luulisi, että lähisukulaisten kesken voisi ottaa rennosti. Muuttuuko se niin paljon kun ihmiset vanhenevat, että omiin jälkeläisiinkin suhtaudutaan kuin kaukaisiin sukulaisiin, vai mistä ihmeestä tuossa on kyse? En jotenkin usko, että suurimmalla osalla näitä juttuja kertovilla täällä olisi nuorempana ollut tuollaista perheen kesken? Itse en osaa kuvitellakaan. No katsotaan jos saan joskus lapsia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex-anopin luo vein ekaa kertaa vieraillessani kahvipaketin, itse leipomani mustikkapiirakan ja kukkakimpun. Kotiin palasin kahvipaketin, koskemattoman mustikkapiirakan ja kukkakimpun kanssa. Oli pitkään paha mieli, kun anopille ei kelvannutkaan vaan väkisin työnsi kaikki viemisen takaisin, mutta olisikohan kyse sittenkin voinut olla kursailusta?
Voi ei kun tuli paha mieli puolestasi! Sanoisin, että luultavasti anopin puolelta oli kursailua ja olevinaan kohteliasta, mutta tässä on häneltä kyllä jotain oleellista jäänyt ymmärtämättä. Tuliaisista kieltäytyminen on hyvin epäkohteliasta. Ne kuuluu kursailussa ottaa vastaan, mutta itseään kovasti vähätällen. Tilannetaju nyt pettänyt hänellä.
Minunkin anoppini on aina innolla työntämässä tuliaisia takaisin. "No kyllähän tämä kakku teillä menee!" "Kyllä varmasti lapsille maistuu!" "Eikös nämä kukat olisi ihanat teidän olohuoneessa! Värikin sopisi!" Oltiin tunnettu aika vähän aikaa, kun kerran sellaisessa tilanteessa hän otti laukkuni ja työnsi pullapitkon itse sinne... Hyvää hänkin tietysti tarkoittaa. Hänestä on niin onnellinen ajatus, että nyt me ja lapsemme saamme kotona kakkua. Hän ei vain tule ajatelleeksi, että ei ole meidän elämäntavoitteidemme korkein huipentuma, että saisimme itse kotona mussuttaa kakkua, jonka olisimme halunneet tuoda ilahduttamaan.
Tätä nykyä saan ängettyä tuliaiset perille, kun vakuutan, että meillä on jo kotona vastaavaa. Ononon. Oikeastaan ihan liikaa meillä kotona pullaa nyt. Ei kyllä mitenkään saataisi näitä itse syötyä. Ai miksikö vien väkisin tuliaisia? No kun tiedän, että anoppi tykkää kyllä kovasti leikkokukista, ja ihan samanlaiset pullat ja keksit heille päivittäin kahvin kanssa maistuvat. Vain älytön kursailu ja aivan liiallisuuksiin menevä meidän ja lasten etusijalle laittaminen estää vastaanottamasta tuliaisiamme.
Voi hyvänen aika, ihmiset. :D Mulla tulee mieleen kaksi voittajatapausta. Ensimmäinen oli, kun olin itse joku kahdeksan-yhdeksänvuotias ja olin isäni kanssa mummun luona kylässä. Isäni sai täysin yllättäen elämänsä ensimmäisen epilepsiakohtauksen, nytki ja sätki lattialla suu vaahdossa. Minä kauhuissani huusin apua ja riensin soittamaan 112:een, kuten koulussa oli opetettu. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, kiskaisi mummu puhelimen kädestäni ja löi luurin kiinni, kun "eihän niitä ammattiauttajia tällaisilla vaivata, tänne on niin pitkä matka ajaakin, laitetaan sille vain tulitikkuaski suuhun ettei pure kieltänsä poikki, kyllä tuommoiset ohi menee, ei tässä vieraita tarvi lähteä kiusaamaan, niillä on muutenkin varmasti paljon tekemistä". O_O OMG. Onneksi paikalla oli myös eno, joka sitten avun soitti paikalle mummun valitteluista huolimatta, ja isä porskuttaa menemään vielä tänäkin päivänä.
Toinen vähemmän dramaattinen hetki oli, kun appivanhemmat oli ensimmäisiä kertoja meillä kylässä. Oltiin sekä mies että minä lähdössä aikaisin töihin, joten laitoin hänen vanhemmillensa aamiaistarvikkeet esille ja keitin kattilallisen puuroa, jota tiesin heidän joka aamu syövän. Oli esillä tuoreet marjat ja hunajat ja ties mitkä. Kotiin kun päästiin, olivat kaikki puuronpäälliset koskemattomina, kun "olit niin nätisti laittanut esille että eihän me noihin kehdattu koskea, ei meitä varten tuollaisia hienouksia tarvitse". No just. Kyselin, että ihan pelkältäänkö sen puuronsa sitten söivät?
"No ei nyt ihan pelkältään, tuolta jääkaapista otettiin vähän kurkkua siihen päälle kun niitä näytti olevan siellä useampi..." Töistä väsyneenä ja stressaantuneena joku mussa vaan naksahti, ja istuin eteisen lattialla nauramassa itseäni hengiltä varmaan kymmenisen minuuttia. :D Avomaankurkku, mikä ihana säväys aamupuuroon! :D Istutin sitten appivanhemmat kahvin ja piirakan ääreen ja käytiin hieman terveen järjen kehityskeskustelua, minkä nyt naurultani kykenin... Hetki meni, mutta alkoipa sitten heilläkin järjen valo loistaa. Monta vuotta ollaan nyt jouluisin naurettu heidän kurkkuälynväläykselleen, ja turhanpäiväinen kursailu loppui siihen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitipuoleni on kursailija-marttyyri. Häntä pitää maanitella tulemaan kahvipöytään, ottamaan tuliaiset vastaan yms. Mutta sitten, jos hän antaa lahjan, ei riitä että kiität kauniisti (useamman kerran) siinä lahjaa saadessasi, vaan hänelle pitäisi vielä lähettää erikseen kiitos tekstiviestitse tai jotenkin muuten. Tämä selvisi minulle vasta vuosien jälkeen, kun hän kerran napsahti ja huusi että olen kiittämättömän kakara. Perus kohtelias ja muut huomioon ottava, ystävällinen käytös ei siis ollut hänelle riittänyt. Sanoin, että olen kiittänyt kasvotusten ja se saa riittää. Ei ole puhunut sen jälkeen minulle, nyt on menossa neljäs vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Äitipuoleni on kursailija-marttyyri. Häntä pitää maanitella tulemaan kahvipöytään, ottamaan tuliaiset vastaan yms. Mutta sitten, jos hän antaa lahjan, ei riitä että kiität kauniisti (useamman kerran) siinä lahjaa saadessasi, vaan hänelle pitäisi vielä lähettää erikseen kiitos tekstiviestitse tai jotenkin muuten. Tämä selvisi minulle vasta vuosien jälkeen, kun hän kerran napsahti ja huusi että olen kiittämättömän kakara. Perus kohtelias ja muut huomioon ottava, ystävällinen käytös ei siis ollut hänelle riittänyt. Sanoin, että olen kiittänyt kasvotusten ja se saa riittää. Ei ole puhunut sen jälkeen minulle, nyt on menossa neljäs vuosi.
Tuputtajatätini on tätä samaa kastia: esimerkiksi tykkää lähtettää ja saada kortteja. Odottaa kuitenkin kiitosta kortista puhelimitse. Samoin soittaa kiittääkseen, jos lähetän vaikka jostain reisusta kortin. Hänelle kyllä riittää -tai ainakaan ei ole vielä kertonut toista - että kiittää lahjan saadessaan.
Yhden kerran serkku oli vienyt tuliaiseksi pussillisen kuivaruokatavaroita, joita yleensä kuluu ihmisillä, siis tyyliin jauhoja, kaurahiutaleita, kahvia... kun hän oli lähdössä kotiin, juoksutti täti pussia autolle, kun teillä on enemmän syöjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni on hienostunut kursailija.
Laitoin häntä varten hyvät ruuat pöytään koska oli pitkän matkaa ajanut meidän luokse. Kylässä oli myös äitimme, ja mieheni oli myös kotona.
Sanoin että noniin, ruoka on valmista, ei muutako käykää kiinni.
Kaikki tönöttää sohvalla ja minä tuijotan. Kaikki vilkuillaan toisiamme ja minä lopulta otan ensimmäisenä.
Veljeni lappaa ruokaa lautaselle sitten viimeisenä. Ruokaa oli jäljellä vielä n. 2 hengelle, kun kysyin että no ota toki lisää jos maistuu. "een minä een.."
Sitten vein lautaseni pois, koska olin jo täynnä, niin myös kaikki muut. Silloin veljeni ampaisee ylös ja mättää loput ruuasta lautasellensa ja syö hymy korvissa asti.
Uskon että kyseessä on vaan se, että hän haluaa olla varma ettei kukaan muu halua enempää, jolloin reitti on ns. selvä.
Mielestäni ihan kohteliasta, mutta silti vähän ärsyttävää.
No nyt kun juhannuksena ihmiset paljon vierailevat, saadaan varmaan lisää kokemuksia :)
En tiedä meneekö kursailuun, mutta olin ystäväni kanssa lähdössä muutaman päivän reissuun. Tarkoitus oli lähteä ajamaan aikaisin aamulla etelää kohden ja ystäväni oli tulossa kotikaupunkiini edellispäivänä. Kysyin häneltä milloin hän on tulossa, jotta voin tehdä vähän iltapalaa valmiiksi. Hämmästyksekseni hän ilmoittikin menevänsä muualle yöksi, koska ajatteli etten halua häntä nurkkiini pyörimään. Mulle ei oikein mahtunut järkeen, että olemme yhdessä lähdössä seuraavana aamuna reissuun, mutta samassa asunnossa ai voi nukkua 😂 Kyllä se sieltä sitten tuli ja iltapalakin ja sänky kelpasivat hyvin.
Vierailija kirjoitti:
No nyt kun juhannuksena ihmiset paljon vierailevat, saadaan varmaan lisää kokemuksia :)
Sekä minut että anoppini on selvästi kasvatettu kursailukulttuuriin. Joku tätä leikkiä tuntematon varmaan voisi ihmeissään katsella toimiamme tiskivuorojen suhteen. Minun nuorempana ja miniänä luonnollissti kuuluu tiskata mökillä. Ja anopin kuuluu sanoa että minun ei tarvitse, vaan hän mielellään tiskaa. Eli tästä tiskaamisesta kuuluu tavallaan riidellä. Jokusen kerran "voitin" tämän tiskiriidan ja sain siis tiskata. Juhannusaattona anoppi kuitenkin onnistui tiskaamaan keskellä yötä muiden käytyä nukkumaan.
Yökyläilevällä kaverilla oli sänky mukanaan. Siis sellainen aikuisten matkasänky. Oman pyyhkeen ymmärrän jos sellaisen haluaa tuoda ja lakanatkin jotenkuten, mutta että sänky. Suostui kuitenkin lopulta nukkumaan vierashuoneen sängyllä. Hymyilytti :D
Mun vanhemmat kävivät meillä yökylässä ollessaan ostamassa kaupasta itselleen jotain eineslihapullia, jotta ei heitä varten tarvitse mitään ruokaa laittaa. Napostelivat niitä sitten kylmänä. Minun oli kuitenkin pakko tehdä ruokaa, koska olihan minun ja miehenikin jotain syötävä. Eli saman tien olisivat voineet syödä sitä samaa ruokaa.