Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Ex-anopin luo vein ekaa kertaa vieraillessani kahvipaketin, itse leipomani mustikkapiirakan ja kukkakimpun. Kotiin palasin kahvipaketin, koskemattoman mustikkapiirakan ja kukkakimpun kanssa. Oli pitkään paha mieli, kun anopille ei kelvannutkaan vaan väkisin työnsi kaikki viemisen takaisin, mutta olisikohan kyse sittenkin voinut olla kursailusta?

Mun kaveri kuorsaa hereillä ollessa...ja se naurattaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Ketä itse kunnioitat? Mikseivät aikuiset lapsia?Eihän tuo ollut pahimmillaan kuin omasta suusta huolehtimista. (Toki muutakin taka-ajatusta esiintyi, mutta tyyli on aikansa elänyttä.)

Kunnioitin aikanani vanhempia ihmisiä. Ja lapset eivät ole tehneet mitään ansaitakseen kunnioituksen. Lapsista pidetään hyvää huolta

Ja vastaksi he kunnioittavat ja kuuntelevat vanhempaa väestöä.

Todellisuudessa et kunnioita ketään. Korkeintaan toteutat hierarkiaa niin kuin se sinulle sopii. Aiemmin nöyristelit ja nyt odotat, että asiasta tietämättömät korvaavat sen sinulle.

Käyt omaa vaihtokauppaa omassa kuplassasi.

Sukujuhlissa oli tarjolla monenlaisia ruokia, esimerkiksi keitettyjä perunoita, erilaisia liharuokia, kalaruokia, kasvisruokia, salaatteja, laatikkoruokia, montaa eri leipää ja juomana kotikaljaa, vettä, mehua, piimää ja maitoa. Eräs vieras valitti kovaan ääneen, että miksi hänen Aspergerin oireyhtymästä johtuvaa ruokavaliotaan ei voitu ottaa lukuun kun hänellä on sen takia yliherkkä makuaisti, hajuaisti ja tuntoaisti suussa, niin hänellä on erittäin tarkka ruokavalio joka olisi pitänyt ottaa huomioon ja tarjoilla vain ruokia, joita hänkin olisi voinut syödä. Sitten hän kertoi erittäin tarkkaan, mitä hän haluaa syödä ja luetteli suurin piirtein jokaisen ruoan kohdalla, että miksi se ei sovi. Oikeasti huomasi kuinka moni vieras oli selvästi ihmeissään, että aikuinen ihminen ei todellakaan voinut syödä mitään tarjolla olevaa ruokaa, vaikka tarjolla tosiaan oli varmasti melkein kaikkea mahdollista mitä juhlissa yleensä tarjotaan mutta tälle henkilölle olisi kelvannut vain joku vapaana kasvaneen kanan liha villinä kasvaneen täysjyväriisin ja luonnosta poimittujen luomukasvisten kanssa uunissa kypsennettynä ilman kastiketta maustettuna mausteilla., jotka ovat kotoisin suomesta samoin kuin kaikki muukin ruoka.

Jotkut mummot ja tädit varmaan pitää mua kursailijana kun en ihan oikeasti haluaisi syödä niitä pullia ja viinereitä yhtä enempää, mutta sitten alkaa se loputon "ottasit nyt, näitä riittää, kyllä sulla on varaa herkutella" syyllistys niin lopulta koitan sitten väkisin saada alas vaikkei oikeasti tekisi yhtään mieli

Vierailija kirjoitti:

Muistui mieleen oma kursailu 90-luvulta yläasteelta. En tiedä miksi, mutta yksi opettajista pyysi 9-luokan kevätlukukaudella meitä oppilaita menemään luokassa niin, että ne, jotka olettavat saavansa kiitettävän numeron (9 tai 10) menevät toiselle puolelle ja muut toiselle. Minulle oli aina opetettu, ettei saa korostaa itseään eikä leuhkia osaamisellaan eikä sitä ja tätä. Eikä pidä kuvitella olevansa parempi kuin muut. Koearvosanat minulla olivat lähes kauttaaltaan kiitettäviä, tuntiaktiivisuus samoin, mutta menin sinne ei-kiitettävien päähän. Opettaja katsoi kummastuneena, olisi varmaan antanut sen kiitettävän todistukseen, nyt sitten sain sen kasin.

Minulla muutaman kerran joku opettaja halusi ostaa jonkun esillä olleen kuvistyöni. Menin joka kerta tästä niin hämilleen, etten kehdannut myydä. Minut myös on kasvatettu niin, ettei itseä saanut korostaa. Kerran en myynyt yhtä piirustusta, mutta kotona ryttäsin sen ja heitin vanhempieni vaatehuoneeseen. Hävetti vaan, kun nousin jotenkin esille piirustustaidon ansiosta.

Nykyään mietin, olisko minusta voinut tulla jotakin kuvataiteen saralla, jos olisin uskaltanut tuoda itseäni (töitäni) esille ja uskonut itseeni.

Minusta meillä suomalaisilla tuo vaatimattomuus ja "enhän minä nyt..." mentaliteetti korostuu ihan liikaa. Voitaisiin vaikka menestyäkin maailmalla kuten ruotsalaiset, jos täällä ihmiset uskoisivat enemmän kykyihinsä.

dfkklfölköafdlöadf kirjoitti:

Sukujuhlissa oli tarjolla monenlaisia ruokia, esimerkiksi keitettyjä perunoita, erilaisia liharuokia, kalaruokia, kasvisruokia, salaatteja, laatikkoruokia, montaa eri leipää ja juomana kotikaljaa, vettä, mehua, piimää ja maitoa. Eräs vieras valitti kovaan ääneen, että miksi hänen Aspergerin oireyhtymästä johtuvaa ruokavaliotaan ei voitu ottaa lukuun kun hänellä on sen takia yliherkkä makuaisti, hajuaisti ja tuntoaisti suussa, niin hänellä on erittäin tarkka ruokavalio joka olisi pitänyt ottaa huomioon ja tarjoilla vain ruokia, joita hänkin olisi voinut syödä. Sitten hän kertoi erittäin tarkkaan, mitä hän haluaa syödä ja luetteli suurin piirtein jokaisen ruoan kohdalla, että miksi se ei sovi. Oikeasti huomasi kuinka moni vieras oli selvästi ihmeissään, että aikuinen ihminen ei todellakaan voinut syödä mitään tarjolla olevaa ruokaa, vaikka tarjolla tosiaan oli varmasti melkein kaikkea mahdollista mitä juhlissa yleensä tarjotaan mutta tälle henkilölle olisi kelvannut vain joku vapaana kasvaneen kanan liha villinä kasvaneen täysjyväriisin ja luonnosta poimittujen luomukasvisten kanssa uunissa kypsennettynä ilman kastiketta maustettuna mausteilla., jotka ovat kotoisin suomesta samoin kuin kaikki muukin ruoka.

Tuo ei ole kursailua vaan nirsoutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmistaan vattuja keräämässä hakkuuaukiolla. Yksi meistä rynnii edellä, poimii isot vadelmat ja kulkiessaan karistelee muut. Sitten kun ollaan lähdössä pois, sanoo tekoanteeksipyytävästi, että minä nyt vähän lonin tällä kertaa (niinkuin aina), ja äänestä kuulee, että ettehän te voi olla siitä ärtyneitä, kun minä jos kuka ansaitsee tulla erityisesti huomioiduksi ja olla etuoikeutettuna. Ja kun tiedän vielä että nousi iso viha, jos joku muu olisi tehnyt niin, eikä hän ikinä olisi itse jäänyt toisen taakse keräämään karistelun jälkiä. Takakäteiskursailu ja tekopyhyys pyrki naurattamaan salaa

Pieni on ollut aukko, tai sitten supertehokas vatunkerääjä.

Tosin tuollainen loniminen on typerää ja itsekästä. Inhottavaa luonnonvarojen tuhlausta, ellei nyt ole kesän viimeinen päivä ennen hallaa, ja jäljellä vielä niin helkkaristi vattua. Mutta koskapa sellaista olisi.

Mitä on loniminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmistaan vattuja keräämässä hakkuuaukiolla. Yksi meistä rynnii edellä, poimii isot vadelmat ja kulkiessaan karistelee muut. Sitten kun ollaan lähdössä pois, sanoo tekoanteeksipyytävästi, että minä nyt vähän lonin tällä kertaa (niinkuin aina), ja äänestä kuulee, että ettehän te voi olla siitä ärtyneitä, kun minä jos kuka ansaitsee tulla erityisesti huomioiduksi ja olla etuoikeutettuna. Ja kun tiedän vielä että nousi iso viha, jos joku muu olisi tehnyt niin, eikä hän ikinä olisi itse jäänyt toisen taakse keräämään karistelun jälkiä. Takakäteiskursailu ja tekopyhyys pyrki naurattamaan salaa

Pieni on ollut aukko, tai sitten supertehokas vatunkerääjä.

Tosin tuollainen loniminen on typerää ja itsekästä. Inhottavaa luonnonvarojen tuhlausta, ellei nyt ole kesän viimeinen päivä ennen hallaa, ja jäljellä vielä niin helkkaristi vattua. Mutta koskapa sellaista olisi.

Mitä on loniminen?

Ahnehtiminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmistaan vattuja keräämässä hakkuuaukiolla. Yksi meistä rynnii edellä, poimii isot vadelmat ja kulkiessaan karistelee muut. Sitten kun ollaan lähdössä pois, sanoo tekoanteeksipyytävästi, että minä nyt vähän lonin tällä kertaa (niinkuin aina), ja äänestä kuulee, että ettehän te voi olla siitä ärtyneitä, kun minä jos kuka ansaitsee tulla erityisesti huomioiduksi ja olla etuoikeutettuna. Ja kun tiedän vielä että nousi iso viha, jos joku muu olisi tehnyt niin, eikä hän ikinä olisi itse jäänyt toisen taakse keräämään karistelun jälkiä. Takakäteiskursailu ja tekopyhyys pyrki naurattamaan salaa

Pieni on ollut aukko, tai sitten supertehokas vatunkerääjä.

Tosin tuollainen loniminen on typerää ja itsekästä. Inhottavaa luonnonvarojen tuhlausta, ellei nyt ole kesän viimeinen päivä ennen hallaa, ja jäljellä vielä niin helkkaristi vattua. Mutta koskapa sellaista olisi.

Mitä on loniminen?

Ahnehtiminen

Ei vaan valikoimista, parhaiden päältä viemistä. "Kävin lonimassa pari ale-laaria..." tai "koita lonia sieltä ne siisteimmän näköiset mansikat kakun päälle ja laitetaan loput väliin".

Vierailija kirjoitti:

Muistui mieleen oma kursailu 90-luvulta yläasteelta. En tiedä miksi, mutta yksi opettajista pyysi 9-luokan kevätlukukaudella meitä oppilaita menemään luokassa niin, että ne, jotka olettavat saavansa kiitettävän numeron (9 tai 10) menevät toiselle puolelle ja muut toiselle. Minulle oli aina opetettu, ettei saa korostaa itseään eikä leuhkia osaamisellaan eikä sitä ja tätä. Eikä pidä kuvitella olevansa parempi kuin muut. Koearvosanat minulla olivat lähes kauttaaltaan kiitettäviä, tuntiaktiivisuus samoin, mutta menin sinne ei-kiitettävien päähän. Opettaja katsoi kummastuneena, olisi varmaan antanut sen kiitettävän todistukseen, nyt sitten sain sen kasin.

Itselleni kävi yläasteella hieman samallalailla. 7-luokan historian kokeessa pyydettiin arvioimaan numerolla omaa tuntiaktiivisuutta. Muistan, että olin erityisesti panostanut tuntiaktiivisuuteen historiantunneilla ja olinkin luokkani yksi aktiivisimmista viittaajista. Omassa mielessäni annoin tuntiaktiivisuudesta itselleni arvosanaksi 9, mutta tietenkään en voinut sitä siihen koepaperiin kirjoittaa vaan piti olla vaatimaton ja annoinkin itselleni tuntiaktiivisuusarvosanaksi 7, olettaen tietenkin, että opettaja arvioi sen paljon korkeammaksi. Noh, hämmästys oli suuri kun saatiin kokeet takaisin, itse kokeesta olin saanut 9,5 ja tuntiaktiivisuudesta 7! Toditukseen tuli sitten arvosanaksi 8. Asiaa ei helpottanut se, että kaverini, joka ei ollut viitannut kertaakan tunneilla, oli arvioinut oman tuntiaktiivisuutensa arvosanalla 8 ja opettajan hänelle antama tuntiaktiivisuusarvosana oli myös 8. Opettaja antoi tuntiaktiivisuudesta kaikille sen numeron, minkä jokainen oli itsearvioinnissa ilmoittanut. Vaikka silloin harmitti, niin myöhemmin kokemuksesta on ollut hyötyä, ikinä ei pitä aliarvostaa itseään tai osaamistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi. Kutsuu esim äitienpäiväkakulle. Kakku on jaettu valmiiksi niin moneen osaan kuin on syöjiä. Ei ota omaa palaansa ”en minä nyt välttämättä tartte”. Kertoo että tämä on hänen lempikakkuaan. Odottaa että muut on syöneet omansa. Sitten alkaa tarjota jäljelle jäänyttä palaa muille suurieleisesti. Pelin tarkoitus on käsittääkseni saada muut vakuuttelemaan että toki hänen omilla äitienpäiväkahveillaan kuuluu kakkua saada. Tai en tiedä. Joskus pelin on pilannut lapseni joka mielellään ottaa tarjotun toisenkin palan, jos en jaksa lähteä leikkiin mukaan kieltämään ettet toki syö mummin kakkua.

Kattaa myös pöytään arvokkaat vanhat posliinit muille, itselleen ruman mukin, kun eihän hän mitään hienoa tarvitse.

Äitini on juuri tällainen. Kattaa ja hössöttää pöytään sen seitsemää sorttia. Kaikkea pitää olla, paljon ja perusteellisesti. Sitten itse ei edes istu pöydän ääreen, nojailee tiskipötään, hörppii kahvia vanhasta rikkinäisestä kupista, närppii vähän kuivahtanutta leipää ilman päällisiä. Itselle tulee siinä herkkuja syödessä olo, että on itsekuriton läski. Se kai on tarkoituskin?

Mulla ex-anoppi just samalainen. Oikein tyrkyttämällä tyrkyttää muille ruokaa ja herkkuja ja pyörittelee vielä tarjoilulautasia niin et siitä on kaikkien pakko ottaa ja jopa santsata. Sit ei itse istu edes pöytään, särpii jotain pientä seisaaltaan ja juo pelkkää kuumaa vettä, kun ei viitsi kahvia tai teepusseja itseensä tuhlata. Ja sit mulle ainakin aina päivitteli siinä samalla, kuinka hän oli sun ikäisenä niin ja niin laiha (itselläni taipumusta lihoa herkästi). Tuntuipa tosi kivalle moinen..

Tulipa opittua jo kauan sitten, että anopille ei kannata viedä kauniisti sellofaaniin pakattuja ja koristeltuja lahjoja. Niitä "ei raaski avata, kun on niin kaunis paketti". Se paketti seisoo sitten esillä jossain hyllyllä tai pöydällä kuukausia! Tätä nykyä viedään johonkin mitäänsanomattomaan paperiin käärittyjä lahjoja. Ne kyllä avataan, ja lahjat tulevat käyttöön. Joten kyse ei ollut aiemmin siitä, että lahjat olisivat olleet turhia eikä siksi otettu käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäkaino-Vieno kirjoitti:

Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.

)

Se mitä monet eivät tunnu käsittävän on se, että ainakin meidän hämäläisessä perhepiirissä se lakanoiden ja pyyhkeiden tuominen on täysin neutraali tapahtuma, tuodaan jos tuodaan siinä missä omat tavarat muutenkin. Joskus tuodaan, aina ei pysty/viitsi. Jos kotiväki on ehtinyt petaamaan sängyn valmiiksi, sanotaan kiitos, lakanat pysyvät laukussa eikä siitä ruveta vääntämään "voi voi voi kun mulla olisi omatkin, ruvetaanpas nyt vaihtamaan". Jos taas illalla ruvetaan yhdessä laittelemaan petiä kuntoon, todetaan vain että toin lakanat, laitetaan nää eikä isäntäväki puolestaan rupea tuputtamaan ja vähättelemään heidän lakanoidensa käytön vaivattomuutta.

Yksi tädeistäni on kerran vaihtanut sänkyyn omat lakanansa. Oli ollut edeltävästi pari yötä jossain mökissä, jonne piti olla omat lakanat, ja piti turhana liata toisia lakanoita parin yön vuoksi, kun kuitenkin ne omat olivat jo menossa pesuun seuraavaksi. Minä otan mukaan omat lakanat, jos yövyn reissulla useammassa paikassa, mutta kerron ja perustelen asian etukäteen. Serkku tosin ei tätä usko vaan siellä on aina valmiiksi pedatut sängyt odottamassa.

Kerran äitini, joka oli liikkeellä julkisilla kolmensadan kilometrin päästä, aikoi ottaa minun lakanani mukaansa pestäkseen ne kotonaan. Ihan joka viikko emme tapaa, joten milloinkahan olisin saanut takaisin ne puhtaat lakanat? Isompi vaiva olisi ollut muistaa ottaa lakanat joskus mukaan siellä käydessä kuin pestä ne samalla kuin muun perheen lakanapyykki.

Meillä on lakanarumbaa vähennetty oman perheen kesken niin, että meillä on kaikilla äitin ja isän luona pussiin laitetut, nimetyt lakanat, joita käytetään useampi vierailu - meitä on kuitenkin 5 lasta ja puolisot, niin ei tarvitse joka vierailun jälkeen olla pesemässä. Muutaman viikon välein siellä on joku kyläilemässä kuitenkin. Sama on mun siskon luona, käyn siellä puolentoista kuukauden välein - mulla on nimetyt lakanat siellä pussissa liinavaatekaapissa odottamassa.  Helppoa.

Ohis, mutta mikä siinä lakanoiden pesussa koetaan niin hankalana ja työläänä? Nyrkkipyykilläkö te ne lakananne pesette vai mitä kummaa? Jos omat lakanat menee pesuun viikon tai parin välein, niin eihän se lisää työmäärää ollenkaan, että siihen samaan koneelliseen laittaa ekstralakanat mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka ikinen kerta kun olen kuullut "ei meitä varten olisi tarvinnut" on ollut naurettavaa. Mitenköhän suu pantaisiin jos tarjoaja sanoisi "ei sitten" ja veisi tarjottavat pois.

En tiedä muista, mutta itse sanon noin siksi, että henkilö tietää ettei ensikerralla tarvi nähdä vaivaa. Kun henkilö on kerran tarjoillunsa eteen laittanut niin ei sitä kehtaa kieltäytyäkkään. Jos kysytään keitetäänkö kahvit, sanon että jos haluat keitä vain, mutta pakko ei ole. Näin se jää toisen päätettäväksi keittääkö hän omasta halusta kahvit vai eikö, koska joillekkin ihmisille se on pakollinen tapa tarjota kokoajan vieraalle jotakin ja jos minulle se ei ole tarpeen niin näin annan toiselle löysää, että rentoutua vähän.

Jos sun tekee mieli kahvia, sanot kyllä kiitos maistuisi kahvi. Jos sun ei tee mieli, sanot en kiitos halua nyt kahvia, mutta istun kyllä mielelläni seurana jos laitat itsellesi. Eiks ole ihanan yksinkertaista.

Jos sä aloitat tollaisen että "ehei ole pakko laittaa, mutta laita vaan kuitenkin, mutta ei minua varten", niin ei siinä ota erkkikään selvää että mitä sä oikeasti toivoisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kaikki kursailu on naurettavaa. Meillä on vieraat oppineet, että ei kannata kursailla tai jää ilman. En pyydä kahta kertaa kahville enkä tuputa mitään. Jos minulle sanoo ettei kahvi nyt maistu, sanon heti suoraan että "Selvä, ei sitten keitetä." Pari kertaa kuivin suin kyläiltyään kursailijakin oppii sanomaan ensimmäiseen tiedusteluun "Kyllä kiitos".

Lakanoita ja muuta vastaavaa en edes kysele vaan petaan sängyn vieraalle valmiiksi.

Samoin jos tiedän vieraan tarvitsevan kyytiä, otan auton avaimet laukusta, puen takin päälle ja totean, että kyyti lähtee 5 min. kuluttua. Mutinoita en kuuntele.

Kerran tosin sukulainen intti, että ei tarvitse viedä, pääsen minä taksillakin. Totesin hänelle että asia selvä, minäpä soitan taksin, ja soitin myös. Sen jälkeen ei ole tämäkään temppuilija yrittänyt kieltäytyä kyydistä.

Mikähän h*lvetin kursailuopettaja oikein kuvittelet olevasi? Luulet varmaan olevasi tosi fiksu, kun soitit taksin sukulaiselle? Tajuatkohan, miten tyhmää oma käytöksesi on?

Eli siis oikea ja kohtelias tapa toimia on ohittaa täysin aikuisen ihmisen pyyntö siitä että hän menee taksilla? Ja tuputtaa autokyytiä kunnes toinen ratkeaa tai pakenee ovesta. Kivalta kuulostaa.

Mistä muuten voi sitten tunnistaa tilanteen, jossa toinen ei oikeasti halua kyytiäsi? Jos siis suoraan ääneen sanottu toive ei riitä.

Miksi se taksin soittaminen oli sun tehtäväsi? Miksei aikuinen ihminen saanut soittaa itse omaa taksiaan?

Vaikka itsekin pidän kursailua erittäin ärsyttävänä, tuo sun käytöksesi on kyllä pöyristyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Se on kuin uusi kirjoitti:

Appiukon autot: Kaikki alle 15 vuotta vanhat ja alle 350 000 ajetut on "liian hienoja" hänelle, sitten kun paalauskelpoinen parin tonnin p***a on velkarahalla saatu alle, se on "kuin uusi". Vähin äänin ne ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen häipyneet, yhtään hyvää "autoa" ei ole myynyt pois.

Tämä ei ole kursailua...

Onpas. Ei saa olla liian hieno....eikä liian uusia. Periaattesta ihan vaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmistaan vattuja keräämässä hakkuuaukiolla. Yksi meistä rynnii edellä, poimii isot vadelmat ja kulkiessaan karistelee muut. Sitten kun ollaan lähdössä pois, sanoo tekoanteeksipyytävästi, että minä nyt vähän lonin tällä kertaa (niinkuin aina), ja äänestä kuulee, että ettehän te voi olla siitä ärtyneitä, kun minä jos kuka ansaitsee tulla erityisesti huomioiduksi ja olla etuoikeutettuna. Ja kun tiedän vielä että nousi iso viha, jos joku muu olisi tehnyt niin, eikä hän ikinä olisi itse jäänyt toisen taakse keräämään karistelun jälkiä. Takakäteiskursailu ja tekopyhyys pyrki naurattamaan salaa

Pieni on ollut aukko, tai sitten supertehokas vatunkerääjä.

Tosin tuollainen loniminen on typerää ja itsekästä. Inhottavaa luonnonvarojen tuhlausta, ellei nyt ole kesän viimeinen päivä ennen hallaa, ja jäljellä vielä niin helkkaristi vattua. Mutta koskapa sellaista olisi.

Mitä on loniminen?

Ahnehtiminen

Ei vaan valikoimista, parhaiden päältä viemistä. "Kävin lonimassa pari ale-laaria..." tai "koita lonia sieltä ne siisteimmän näköiset mansikat kakun päälle ja laitetaan loput väliin".

Hauska, mulle loniminen on ollut aina vähän semmosta "joutilaana olemista", joku jää lonimaan vaikka kylään, suihkuun tms. pitkäksi aikaa, vaan olemaan.

Up

Ohis, mutta mikä siinä lakanoiden pesussa koetaan niin hankalana ja työläänä? Nyrkkipyykilläkö te ne lakananne pesette vai mitä kummaa? Jos omat lakanat menee pesuun viikon tai parin välein, niin eihän se lisää työmäärää ollenkaan, että siihen samaan koneelliseen laittaa ekstralakanat mukaan.[/quote]

Tämä ei liity kursailuun, mutta vastataan, kun kysytään. Itse koen lakanapyykissä työläänä mankeloinnin (onneksi on sentään mankeli, ettei tarvitse silittää) ja tyynyliinojen silityksen. Lakanapyykki myös vaatii vähintään kahden ihmisen läsnäolon, jotta mankelointia edeltävä vetäminen onnistuisi. Tästä syystä otan autolla liikkuessani omat lakanat mukaan. Haluan siis säästää isäntäväkeä ylimääräiseltä vaivalta.