Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Tuttua, vaikken olekaan hoitoalalla :D Minä kyllä otan rohkeasti sen viimeisen palan jos mieli tekee eikä tunnu menevän kaupaksi, tosin kysyn aina ensin että haluaako joku muu ja jaan jos haluaa. Ihan sama jos joku pitää ahneena, mutta ennemmin niin että koko tarjottava tulee syödyksi eikä heitetä edes pientä palaa pois vaan typerän tavan takia.

Minä ainakin ota reippaasti ensimmäisenä jos ehdin ja viimeisen palan myös ilman kyselyjä haluisko joku muu. Nopeet syö hitaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Tuttua, vaikken olekaan hoitoalalla :D Minä kyllä otan rohkeasti sen viimeisen palan jos mieli tekee eikä tunnu menevän kaupaksi, tosin kysyn aina ensin että haluaako joku muu ja jaan jos haluaa. Ihan sama jos joku pitää ahneena, mutta ennemmin niin että koko tarjottava tulee syödyksi eikä heitetä edes pientä palaa pois vaan typerän tavan takia.

Minä ainakin ota reippaasti ensimmäisenä jos ehdin ja viimeisen palan myös ilman kyselyjä haluisko joku muu. Nopeet syö hitaat.

Ihanaa että meillä on rento porukka töissä tämänkin suhteen! Kuola valuen odotetaan kahvitaukoa jos jotain herkkuja on tarjolla ja katsotaan vain että jokaiselle riittää, mutta ei todellakaan kursailla.

Vierailija kirjoitti:

Totuuden trubaduuri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Kun viimeinen pala on jäljellä, siitä leikataan aina puolikas niin kauan että on juuri tuo postimerkin kokoinen pala jäljellä. Se on kyllä huvittava tapa.

Ähhh kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen tällä hetkellä kahvipöytämme ainoa nainen, ja viimeisen palan kohdalla kysytään haluaako joku muu ja jos vastaus on ei, pala katoaa parempiin suihin. Niin helppoa verrattuna tuohon kursailuun. En tosin väitä että tämä johtuu yksin siitä että syöjät ovat miehiä, mutta uskon niin.

Naiset, jotka kouluttautuvat miesten aloille ovat yksinkertaisesti naurettavia. Haetaan jotain hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä. Siksihän sinä kommentoit.

Kommentoin siksi, koska olen huomannut eron. Kahdella edellisellä työpaikalla jotka olivat naisvaltaisia oli ihan mahdotonta saada yksi kakku tai piirakka syötyä. Teki mieli sanoa, että älkää tuoko niitä ..keleen piirakoita tänne enää kun se on niin vaikeaa. Miesvaltaisella työpaikalla leivonnaiset katoavat helposti ja vaivattomasti. Tämä on minun kokemukseni, ei mikään absoluuttinen totuus.

Naiset laihduttavat enemmän?

Naurettavin todistamani kursailutilanne oli sellainen, että juhlien emäntä kantoi kuoharilasit tarjottimella olohuoneeseen eikä kukaan halunnut ottaa ensimmäisenä, eivät edes paikalla olevat iäkkäämmät ja arvokkaammat ihmiset. Lopulta emäntä lähestulkoon parahti: "Ottakaa nyt joku, mulla puutuu kädet!" Isoveljeni (taisi olla silloin 18 tai 19) pelasti tilanteen ja nappasi lasin tarjottimelta ensimmäisenä, mitä äitini hieman kauhisteli ja paheksui. Tilanteessa oli siis lukuisia naurettavia elementtejä. 

Tämä tapahtui itäisessä Suomessa 90-luvulla. Kyllä meilläkin osataan. 

Epäkaino-Vieno kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä harrastavat hämäläiset ja länsisuomalaiset. Ei jaksa.

Oli kyse mistä vaan, vaikka pienestä lahjasta.

Sanon sitten, että ok, ei väkisin. Loukkaantuvat.

Sama kokemus. Eräs kaveri toi yökylään tullessaan oman pyyhkeen ja omat petivaatteet, ettei vaan "ole vaivaksi". Ja oman haarukan sekä veitsen! Hämäläinen.

En ollut silmiäni uskoa.

Ymmärrän, että tämä tapa voi olla monen mielestä kummallinen mutta kursailusta tässä ei ole kyse. Kursailuun oleellisesti liittyy se ihme vänkääminen ettei tarjottu muka kelpaisi vaikka oikeasti ollaan kuitenkin tarjoilut vastaanottamassa.

Meillä (hämeessä, joo) viedään usein vaikkapa oma pyyhe. Tässä ei ole mitään kainostelua vaan ihan järkevyys/ekologisuusnäkökulma. Ensisijaisesti oma ajatuskulkuni on se, että kun pakkaan, lataan kaapista kassiin tarvitsemani tavarat. Pyyhe on yksi niistä, joten miksi en laittaisi sitä kassiin muiden kamojen kanssa vain siksi että sen voisi ottaa myös emännän kaapista? Turha pesettää pyyhkeitä yhtä käyttökertaa varten vaikka se varmasti emännältä pesukoneessa ihan samalla vaivalla sujuukin.

Mihinkä muuten sitten raja vedetään, mitä tuodaan itse ja mitä oletetaan tarjottavaksi? Hammastahna? Shampoo? Kosteusvoide?

Mutta jos tulee julkisilla esimerkiksi muutamaksikin yöksi ja kantaa jo muutenkin vaikka parit erilaiset vaate- ja kenkäyhdistelmät rientoja varten, pyyhe vie valtavasti tilaa. Yksi ystävä on tuonut pari kertaa kauempaa tullessa pyyhkeenkin, vaikka muistelen sanoneeni, että mitään ei tarvitse kantaa. Ymmärrän ekologisuuspuolen, mutta silti olen pitkämatkalaisen tapaa oudoksunut, koska missään kukaan koskaan ei ole aiemmin näin toiminut, enkä siis itsekään.

Minulla on tapana sanoa etukäteen, että mitään ylimääräistä ei tarvitse kantaa, vaan meiltä löytyy kyllä lainattavaksi asti myös pesuaineet, kasvorasvat, hiuslakat, suoristusraudat ym. Haluan pitää vierasta hyvänä, jotta matkalainen pääsee mahdollisimman helpolla. Eräs ystävä yritti kerran tyrkyttää rahaa vieraanvaraisuudesta, kertalaakista onneksi selvisi, kun sanoin, että "Ja mitä vielä! Mitään rahaa olla ottamassa!" eikä sitä jääty sitten vatvomaan edestakas. Me miehen kanssa tykätään kestitä vieraita, näyttää sillä tavalla myös se kiitollisuus, että toinen on tullu kauempaakin.

Keskustelu on kyllä kieltämättä hauska ja auttaa myös ymmärtämään, jos joku toimii eri tavoin.

Osallistun ohiskeskusteluun. Minä haluan reissussakin, että on oma kasvorasva, pesuaineet jne. Olen itse valinnut ne merkit mistä pidän ja mitkä sopivat minulle. Toki on vieraanvaraista tarjota lainaan sellaista, mitä vieras on unohtanut. Pyyhettä tai petivatteita en ottaisi, ellei olisi erityistä syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti te jotka pidätte tapaa naurettavana ette ole hämäläisiä ja olette ensimmäisenä pöydässä ahmimassa.

-olen Hämeestä-

-Pidän tapaa naurettavana ja menen sinne pöytään ekana ellei joku kunniavieras ole läsnä. Silloin kehotan minäkin häntä tekemään jotain. Kursailu on naurettavaa -ja jotenkin niin suomalaista.

Kursailu ei valitettavasti rajoitu mitenkään suomalaisiin. Esim. aasialaisissa kulttuureissa on useinhäpeällistä osoittaa "ahneutta", ja kaikesta pitäisi kieltäytyä. Kiinalaiset saattavat vierailleessaan tuoda paljon tuliaisia, ja kyläpaikasta heille tarjotaan paljon lahjoja myös - sitten jankataan ja väännetään kättä miten paljon lahjoja kumpikin osapuoli ottaa vastaan. Ei saa olla ahne, eikä myöskään pihi. Kaikkia tarjottavia lahjoja ei edes saa ottaa vastaan, vaikka tarjotaan.

Minua harmittaa, että kieltäytyminen saatetaan ottaa kursailuna. Jos en halua toista pullapalaa, mutta pitkällisen tuputuksen jälkeen suostun sen ottamaan, teen sen vain siksi etten enää jaksanut vängätä asiasta ja olla siten epäkohtelias. En olisi oikeasti halunnut sitä pullaa. En viitsi sanoa kuin tutuimmille, että se liika pulla tekee minulle ummetusta ja kivuliaita vatsanväänteitä.

Yritän välttää paikkoja, joissa joutuu koko ajan vääntämään siitä mitä minun pitäisi syödä. Ruoka ja syöminen ovat henkilökohtaisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni. Eeei minun takia tarvitse ambulanssia soittaa, kyllä tämä sydänkohtaus ohi menee samalla tavalla kuin kaksi muutakin tällä viikolla.

Tämä on jotenkin surullisen tavallista. Isoisä soitti isoäidilleni ambulanssin salaa, koska eihän hän sellaista olisi tarvinnut. Onneksi soitti, niin isoäiti selvisi hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulainen oli yökylässä, eikä huolinut puhdasta pyyhettä peseytymistä varten koska ei halunnut olla vaivaksi.

Myöhemmin kertoi pyyhkineensä kasvonsa ja kainalonsa vessassa käytössä olleeseen käsipyyhkeeseen. Nam nam...

Meilläkin melkein sama tilanne, eli yökylässä ollut sukulainen ei huolinut pyyhettä, jotta ei aiheuta likapyykkiä. Oli sitten ratkaissut asia kuivaamalla itsensä vessapaperilla, ja käyttänyt useamman rullan paperia tähän. Ehkä se pyyhkeen peseminen muiden pyykkien joukossa olisi ollut kuitenkin vähemmän vaivalloista kaikille osapuolille.

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi. Kutsuu esim äitienpäiväkakulle. Kakku on jaettu valmiiksi niin moneen osaan kuin on syöjiä. Ei ota omaa palaansa ”en minä nyt välttämättä tartte”. Kertoo että tämä on hänen lempikakkuaan. Odottaa että muut on syöneet omansa. Sitten alkaa tarjota jäljelle jäänyttä palaa muille suurieleisesti. Pelin tarkoitus on käsittääkseni saada muut vakuuttelemaan että toki hänen omilla äitienpäiväkahveillaan kuuluu kakkua saada. Tai en tiedä. Joskus pelin on pilannut lapseni joka mielellään ottaa tarjotun toisenkin palan, jos en jaksa lähteä leikkiin mukaan kieltämään ettet toki syö mummin kakkua.

Kattaa myös pöytään arvokkaat vanhat posliinit muille, itselleen ruman mukin, kun eihän hän mitään hienoa tarvitse.

Äitini on juuri tällainen. Kattaa ja hössöttää pöytään sen seitsemää sorttia. Kaikkea pitää olla, paljon ja perusteellisesti. Sitten itse ei edes istu pöydän ääreen, nojailee tiskipötään, hörppii kahvia vanhasta rikkinäisestä kupista, närppii vähän kuivahtanutta leipää ilman päällisiä. Itselle tulee siinä herkkuja syödessä olo, että on itsekuriton läski. Se kai on tarkoituskin?

En juuri sinun äidistäsi tiedä, mutta jotkut ovat tosissaan sitä mieltä, ettei heidän pidä saada mitään hienoa ja hyvää. Sellainen arvottomuuden tunne. Että kyllähän heidän paikkansa on seistä pöydän vieressä katselemassa, että toisilla on kaikki hyvin. Olisi itsekästä, ahnetta, toisia huomioonottamatonta ja liian mukavuudehaluista istua rennosti pöytään ja syödä hyviä herkkuja hienoista astioista. Toisille he sen kyllä suovat itsestäänselvyytenä. Eivät he välttämättä sitä näin tietoisesti ajattele.

Luulin vuosikaudet, että mummini on tällainen itseään arvottomana pitävä. No, todella vaatimaton hän kyllä on, mutta minulle selvisi vasta viime kesänä miksi hän ei syö muiden seurana vaan keskittyy tuomaan tarjoomuksia pöytään: häntä hävettää syödä muiden seurassa tekohampaillaan. En osannut ajatella, että sellainen voi tuntua kiusalliselta.

Vierailija kirjoitti:

Miten erottaa kohteliaisuuden kursailusta?

Minusta on myös ihan kohteliasta mainita joku pieni fraasi, "ai että ihan kahvia laitoit, voi mahoton nyt sentään", tai jopa se "ei nyt olisi tarvinnut", kunhan ei jää niitä toistelemaan ja viivyttelemään ja pelaamaan jotain hirveän monimutkaista sosiaalista peliä.

Jos minä olen laittanut jotain hyvää vieraille, ja tulee tuollainen lievästikin torjuva reaktio, ajattelen että he eivät pidä siitä mitä olen tehnyt, mutta eivät kehtaa sanoa suoraan. Varsinkin jos tarjoomuksia närpitään, ajattelen että leipomus on epäonnistunut ja tulee vain kurja olo. Vastaisuudessa luultavasti tarjoaisin näille ihmisille vain kahvia/teetä, ja vain jos ensin ilmaisisivat sitä haluavansa, koska olisin tulkinnut nämä fraasit kohteliaaksi tavaksi vihjaista, että jatkossa ei tarvitse mitään "herkkuja" laittaa, koska ovat vieraiden mielestä pahoja.

Sanokaa "kiitos". Kiittäminen on kohteliasta.

Lapsi kattoi pöydän kun meille tuli mökille kahvivieraita samalla kun itse vielä kiireessä leivoin raparperipiirakan. Oli unohtanut kattaa yhdelle lusikan. Tämä henkilö ei sanonut mitään, vaan lainasi lusikkaa mieheltään ja söivät piirakkaa yhdellä lusikalla vuorotellen ennenkuin huomasin ja sanoin, että miksi et hyvänen aika sanonut mitään. Ei halunnut vaivata ja käyhän se hyvin näinkin, vastasi. Älytöntä kursailua ja itsensä aliarvioimista ja negatiivista kohteliaisuutta tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuuden trubaduuri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Kun viimeinen pala on jäljellä, siitä leikataan aina puolikas niin kauan että on juuri tuo postimerkin kokoinen pala jäljellä. Se on kyllä huvittava tapa.

Ähhh kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen tällä hetkellä kahvipöytämme ainoa nainen, ja viimeisen palan kohdalla kysytään haluaako joku muu ja jos vastaus on ei, pala katoaa parempiin suihin. Niin helppoa verrattuna tuohon kursailuun. En tosin väitä että tämä johtuu yksin siitä että syöjät ovat miehiä, mutta uskon niin.

Naiset, jotka kouluttautuvat miesten aloille ovat yksinkertaisesti naurettavia. Haetaan jotain hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä. Siksihän sinä kommentoit.

Kommentoin siksi, koska olen huomannut eron. Kahdella edellisellä työpaikalla jotka olivat naisvaltaisia oli ihan mahdotonta saada yksi kakku tai piirakka syötyä. Teki mieli sanoa, että älkää tuoko niitä ..keleen piirakoita tänne enää kun se on niin vaikeaa. Miesvaltaisella työpaikalla leivonnaiset katoavat helposti ja vaivattomasti. Tämä on minun kokemukseni, ei mikään absoluuttinen totuus.

Naiset laihduttavat enemmän?

Ehkä, mutta on tuo myös työpaikan kulttuurikysymys. Meillä miesvaltaisessa työpaikassa alkaa hirveä kursailu ensimmäisen kierroksen jälkeen. "Syökää, pitää saada lautanen tyhjäksi."

"En mä nyt tiedä..." Käsi kirjaimellisesti nykii kohti otinta, mutta ei vaan muka kehtaa.

"Syökää, syökää."

Sitten sitä saakelin jäljelläolevaa palaa puolitetaan ja puolitetaan ja kaupataan viimeistä postimerkin puolikasta.

Jos taas on enemmän jäämässä, jätetään pöytään. Aamuun mennessä se katoaa sieltä. Ei siinä mitään, ei sitä jaksa kerralla määräänsä enempää syödä eikä ole mitään kummallista siinä, että paria tuntia myöhemmin jaksaa taas, mutta aamulla ei kyllä ikinä ole puolikasta postimerkkiä jäljellä, lautanen on yleensä suunnilleen nuoltu. Ilmeisesti viimeisen palan ottaminen ei ole noloa, jos kukaan ei ole näkemässä...

Vierailija kirjoitti:

Minua harmittaa, että kieltäytyminen saatetaan ottaa kursailuna. Jos en halua toista pullapalaa, mutta pitkällisen tuputuksen jälkeen suostun sen ottamaan, teen sen vain siksi etten enää jaksanut vängätä asiasta ja olla siten epäkohtelias. En olisi oikeasti halunnut sitä pullaa. En viitsi sanoa kuin tutuimmille, että se liika pulla tekee minulle ummetusta ja kivuliaita vatsanväänteitä.

Yritän välttää paikkoja, joissa joutuu koko ajan vääntämään siitä mitä minun pitäisi syödä. Ruoka ja syöminen ovat henkilökohtaisia asioita.

Sano suoraan että kiitos en halus toista palaa ja en sano ei kursailun vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Epäkaino-Vieno kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä harrastavat hämäläiset ja länsisuomalaiset. Ei jaksa.

Oli kyse mistä vaan, vaikka pienestä lahjasta.

Sanon sitten, että ok, ei väkisin. Loukkaantuvat.

Sama kokemus. Eräs kaveri toi yökylään tullessaan oman pyyhkeen ja omat petivaatteet, ettei vaan "ole vaivaksi". Ja oman haarukan sekä veitsen! Hämäläinen.

En ollut silmiäni uskoa.

Ymmärrän, että tämä tapa voi olla monen mielestä kummallinen mutta kursailusta tässä ei ole kyse. Kursailuun oleellisesti liittyy se ihme vänkääminen ettei tarjottu muka kelpaisi vaikka oikeasti ollaan kuitenkin tarjoilut vastaanottamassa.

Meillä (hämeessä, joo) viedään usein vaikkapa oma pyyhe. Tässä ei ole mitään kainostelua vaan ihan järkevyys/ekologisuusnäkökulma. Ensisijaisesti oma ajatuskulkuni on se, että kun pakkaan, lataan kaapista kassiin tarvitsemani tavarat. Pyyhe on yksi niistä, joten miksi en laittaisi sitä kassiin muiden kamojen kanssa vain siksi että sen voisi ottaa myös emännän kaapista? Turha pesettää pyyhkeitä yhtä käyttökertaa varten vaikka se varmasti emännältä pesukoneessa ihan samalla vaivalla sujuukin.

Mihinkä muuten sitten raja vedetään, mitä tuodaan itse ja mitä oletetaan tarjottavaksi? Hammastahna? Shampoo? Kosteusvoide?

Mutta jos tulee julkisilla esimerkiksi muutamaksikin yöksi ja kantaa jo muutenkin vaikka parit erilaiset vaate- ja kenkäyhdistelmät rientoja varten, pyyhe vie valtavasti tilaa. Yksi ystävä on tuonut pari kertaa kauempaa tullessa pyyhkeenkin, vaikka muistelen sanoneeni, että mitään ei tarvitse kantaa. Ymmärrän ekologisuuspuolen, mutta silti olen pitkämatkalaisen tapaa oudoksunut, koska missään kukaan koskaan ei ole aiemmin näin toiminut, enkä siis itsekään.

Minulla on tapana sanoa etukäteen, että mitään ylimääräistä ei tarvitse kantaa, vaan meiltä löytyy kyllä lainattavaksi asti myös pesuaineet, kasvorasvat, hiuslakat, suoristusraudat ym. Haluan pitää vierasta hyvänä, jotta matkalainen pääsee mahdollisimman helpolla. Eräs ystävä yritti kerran tyrkyttää rahaa vieraanvaraisuudesta, kertalaakista onneksi selvisi, kun sanoin, että "Ja mitä vielä! Mitään rahaa olla ottamassa!" eikä sitä jääty sitten vatvomaan edestakas. Me miehen kanssa tykätään kestitä vieraita, näyttää sillä tavalla myös se kiitollisuus, että toinen on tullu kauempaakin.

Keskustelu on kyllä kieltämättä hauska ja auttaa myös ymmärtämään, jos joku toimii eri tavoin.

Osallistun ohiskeskusteluun. Minä haluan reissussakin, että on oma kasvorasva, pesuaineet jne. Olen itse valinnut ne merkit mistä pidän ja mitkä sopivat minulle. Toki on vieraanvaraista tarjota lainaan sellaista, mitä vieras on unohtanut. Pyyhettä tai petivatteita en ottaisi, ellei olisi erityistä syytä.

Siis rasvat ja pesuaineet on ihan henk koht hygieniatarvikkeita ja ne kuuluukin olla mukana. Silti kohtelias isäntä tai emäntä tarjoaa ja näyttää mitä saa käyttää jos jotain unohtui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulainen oli yökylässä, eikä huolinut puhdasta pyyhettä peseytymistä varten koska ei halunnut olla vaivaksi.

Myöhemmin kertoi pyyhkineensä kasvonsa ja kainalonsa vessassa käytössä olleeseen käsipyyhkeeseen. Nam nam...

Meilläkin melkein sama tilanne, eli yökylässä ollut sukulainen ei huolinut pyyhettä, jotta ei aiheuta likapyykkiä. Oli sitten ratkaissut asia kuivaamalla itsensä vessapaperilla, ja käyttänyt useamman rullan paperia tähän. Ehkä se pyyhkeen peseminen muiden pyykkien joukossa olisi ollut kuitenkin vähemmän vaivalloista kaikille osapuolille.

Olisin kyllä suuttunut tuollaisesta tuhlaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Joka ikinen kerta kun olen kuullut "ei meitä varten olisi tarvinnut" on ollut naurettavaa. Mitenköhän suu pantaisiin jos tarjoaja sanoisi "ei sitten" ja veisi tarjottavat pois.

En tiedä muista, mutta itse sanon noin siksi, että henkilö tietää ettei ensikerralla tarvi nähdä vaivaa. Kun henkilö on kerran tarjoillunsa eteen laittanut niin ei sitä kehtaa kieltäytyäkkään. Jos kysytään keitetäänkö kahvit, sanon että jos haluat keitä vain, mutta pakko ei ole. Näin se jää toisen päätettäväksi keittääkö hän omasta halusta kahvit vai eikö, koska joillekkin ihmisille se on pakollinen tapa tarjota kokoajan vieraalle jotakin ja jos minulle se ei ole tarpeen niin näin annan toiselle löysää, että rentoutua vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa suomalaiset muuttuneet junteiksi jenkkipulliksi kun ei kunnon käytöstapoja enää haluta ymmärtää. Kursailu on kohteliasta.

Opetelkaa oma kulttuurinne älkääkä vain katsoko TV-sarjoja. Ryntäätte varmaan jonkun kotiinkin koputtamatta, koska amerikkalaisissa sitcomeissakin tehdään niin?

Häh, mun mielestä kursailu vasta epäkohteliasta onkin! Ensin on nähty vaivaa, että on ylipäätään jaksettu leipoa vieraille, ja sitten vieraat kehtaa kursailla "no ei mulle olisi tarvinnut, ei ole nälkä" tms. Olisi kyllä viimeinen kerta kun itse vaivautuisin mitään leipomaan, kun muka kohteliaasti kieltäydytään niitä syömästä. Kohteliaanpaa on mennä vain suosiolla pöytään istumaan ja syömään, ja muistaa toki kiittää kohteliaasti.

Teen kohteliaisuuden vuoksi noin, eli syön kun tarjotaan mutta se on kyllä todella ärsyttävää, silloin kun on esimerkiksi juuri syönyt..

Ellei tarjoomukset tule yllätyksenä, on epäkohteliasta syödä itsensä täyteen ennen kuin menee kylään, missä on pöytä laitettu koreaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kahvipöytäseremonia on yksi pieni ja erittäin mielenkiintoinen, jopa hellyttävä osa sosiaalista kulttuuriamme. Älköömme tehkö siitä pilkkaa!

Pula-ajan jäänne se on. Kuuluu samaan kastiin kuin peseytyminen vain kerran viikossa ja tyhjien jugurttipurkkien säästö mukeiksi.

Minä inhoan yli kaiken tuputtamista. Jos istun kahvipöydässä ja siinä on tarjottavat esillä. Riittää kun emäntä sanoo olkaa hyvä ottakaa. Mutta sitten kun olet ottanut jotakin niin sen jälkeen alkaa se kammottava tuputus. Ota tota ja tota ja mikset ottanut tota, ota ota ota. Aaaaaargggh sen tuputuksen jälkeen en pysty enää ottamaan mitään, kun rupeaa oksettamaan ihan kaikki. Jos sanon kiitos mutta tämä riitti tai kiitos ei kiitos niin se tarkoittaa että EN halua muuta. On emännältä hyvin hyvin hyvin epäkohteliasta tuputtaa ja pakottaa ja sitten loukkaantua kun en ota enempää.