Oh irony- vapaaehtoisesti työttömästä Jukasta tehdään komediaelokuva, soossuntätiä näyttelee ihrakas somalipalleronainen
https://www.lansivayla.fi/incoming/9462626
Ville Jankerin ohjaama Röyhkeys-elokuva tuo valkokankaalle ajankohtaisen satiirin työttömyydestä ja yhteiskunnan normeista. Elokuvan päärooleissa nähdään Jussi Vatanen ja Seidi Haarla.
Pääkaupunkiseudulla ja Rovaniemellä käynnistyvät syyskuussa uuden kotimaisen elokuvan kuvaukset.
Röyhkeys-elokuvan päärooleissa nähdään Jussi Vatanen ja Seidi Haarla, jotka esittävät tarinan päähenkilöitä Ossia ja Kaisaa. Elokuva perustuu Ossi Nymanin vuonna 2017 julkaistuun samannimiseen kirjaan. Se herätti ilmestyessään laajaa keskustelua terävän satiirinsa ja yhteiskunnallisen kritiikkinsä ansiosta, tiedotteessa kerrotaan.
---
Varmasti hyvä että me normaalit saadaan kurkistaa työttömän elämään ja varmasti näkyy äänestyskopissakin sitten tulokset kun aletaan työttömyyttä selittelemään "yksilön omana valintana nauttia elämästään"
Jännittävää että sosiaalitukihuijariksi valitaan valkoinen ja kiintiösomali laitettu soosuntädin rooliin- miten todellisuudessa pärjäisi lukutaidoton ÄO 55 somalinainen soosuntätinä, taitaisi jäädä valkoiset ilman tukieuroja ihan kokonaan!
Hirvittävästi yritetään todellisuutta vääristellä medioissa nykyään, ihan ollaan kuin suomettumisen aikoina mutta nyt antauduttu mustille ja ruskeille raiskaajamurhaaja-kolonialisteille
Kommentit (4)
Tämä Seksi Haarla on tunnettu yleläinen putinisti, opiskellut kuin Venäjällä. Onko sitten oikeasti opiskellut vai onko kyseessä äärivasemmiston salajuoni putinismin edistämiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Ilmiannettu
Raiskaanaamasiperseelläsi
Ilmiannettu