Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?
Kommentit (1003)
Vierailija kirjoitti:
Epäkaino-Vieno kirjoitti:
Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.
)
Se mitä monet eivät tunnu käsittävän on se, että ainakin meidän hämäläisessä perhepiirissä se lakanoiden ja pyyhkeiden tuominen on täysin neutraali tapahtuma, tuodaan jos tuodaan siinä missä omat tavarat muutenkin. Joskus tuodaan, aina ei pysty/viitsi. Jos kotiväki on ehtinyt petaamaan sängyn valmiiksi, sanotaan kiitos, lakanat pysyvät laukussa eikä siitä ruveta vääntämään "voi voi voi kun mulla olisi omatkin, ruvetaanpas nyt vaihtamaan". Jos taas illalla ruvetaan yhdessä laittelemaan petiä kuntoon, todetaan vain että toin lakanat, laitetaan nää eikä isäntäväki puolestaan rupea tuputtamaan ja vähättelemään heidän lakanoidensa käytön vaivattomuutta.
Yksi tädeistäni on kerran vaihtanut sänkyyn omat lakanansa. Oli ollut edeltävästi pari yötä jossain mökissä, jonne piti olla omat lakanat, ja piti turhana liata toisia lakanoita parin yön vuoksi, kun kuitenkin ne omat olivat jo menossa pesuun seuraavaksi. Minä otan mukaan omat lakanat, jos yövyn reissulla useammassa paikassa, mutta kerron ja perustelen asian etukäteen. Serkku tosin ei tätä usko vaan siellä on aina valmiiksi pedatut sängyt odottamassa.
Kerran äitini, joka oli liikkeellä julkisilla kolmensadan kilometrin päästä, aikoi ottaa minun lakanani mukaansa pestäkseen ne kotonaan. Ihan joka viikko emme tapaa, joten milloinkahan olisin saanut takaisin ne puhtaat lakanat? Isompi vaiva olisi ollut muistaa ottaa lakanat joskus mukaan siellä käydessä kuin pestä ne samalla kuin muun perheen lakanapyykki.
Osataan sitä tosiaankin Pohjois-Savossakin! Kahvipöytään saa oman tuttavapiirin 45–90-vuotiaat maanitella moneen kertaan. Arjessa toimin niin, että ensimmäiseksi kaadan mummolle kupin kahvia ja kysyn mitä hän haluaa. Yleensä sitten viiden minuutin sisällä viimeistään tullaan pöytään. Arjessa taas vain laitan kaiken pöytään, kerron vähän mitä on tarjolla (siis sellaista small talkia, jos olen kokeillut tehdä jotain uutta tai joku kommentti mitä kahvikakku sisältää) ja otan itse ensimmäiseksi, jos tiedän vieraan olevan kursailun maailmanmestari. Vieraat istutan suoraan keittiönpöydän ääreen.
Omien ystävien kanssa taas kaikki kyläilyyn liittyvä on mukavan rentoa. Olemme kaikki opiskelijoita, eli joskus se pyykkihuolto ja arki on vähän hankala järjestää. On ihanaa, että voi kysyä ja sanoa suoraan, jos omat liinavaatteet on toivottavia tai vieraan toivoo tuovan ne mukanaan. Tässä vaikuttaa ihan käytäntö, yhdellä on pyykkivuoron bongaaminen työn ja tuskan takana eikä edes omien pyykkien pesu ole itsestäänselvyys. Joillain, kuten minulla, on liinavaatteita hyvin vähän. Kaksi settiä lakanoita ja neljä kylpypyyhettä ei oikein riitä jos majoittujia on kahdeksan. Ruoka taas tehdään yleensä yhdessä, jokainen maksaa osansa suurinpiirtein ja kokkailun jälkeinen siivoilu tehdään yhdessä. Syynä yksinkertaisesti käytännöllisyys, solussa on pakko olla nopea ja monilla on kämppis. Minun luona tämä on helpompaa, koska on oma asunto ja astianpesukone. Tykkään hirveästi siitä, että ystäväpiiri on niin läheinen että voi osoittaa kiitollisuutensa majoituksesta imuroimalla ja pyytää toista laittamaan astiat koneeseen, kun itse hoitaa pyykit. Ei turhaa nipottamista, ei kursailua ruokapöydässä eikä kummallisia riittejä, sanotaan suoraan ja kaikki on rentoa yhdessäoloa.
Vierailija kirjoitti:
Kahvipöytäseremonia on yksi pieni ja erittäin mielenkiintoinen, jopa hellyttävä osa sosiaalista kulttuuriamme. Älköömme tehkö siitä pilkkaa!
Kursailu on sitä, että ei on kyllä ja kyllä on ei. Vähättelyä, mitätöimistä, ristiriitaista viestintää...
Kun on kasvanut voimakkaasti kursailevassa yhteisössä, jossa sitä oikeasti pidettiin valtapelinä, ja on kasvanut kaiken sen ristiriitaisen viestinnän keskellä, niin meni vuosikymmeniä ymmärtää minkälaista jälkeä se tekee ihmiseen.
Ei ihme, jos on vaikeaa kertoa mitä haluaa, kun on vartavaste opetettu, että sitä ei saa kertoa. Ja että käytännössä pitää väittää vastaan sitä mitä oikeasti ajattelee, vaikka toinen olisi ihan oikeassa. Että en missään nimessä halua enempää, vaikka muuta ei osaa ajatella kuin lisää ottamista jne.
Se on oravanpyörä, jossa haluaisi/tarvitsisi esim.ruokaa, mutta ei voi pyytää eikä voi ottaa vastaan vaikka tarjotaan ja pitää vastustaa mitä kovemmin tarjotaan, koska on kunniallisempaa vaikka kuolla nälkään kuin pyytää itselleen mitään.
Ja tämä ajatus on sitä, kuinka itse on niin mitätön ja arvoton ja sitä pitää kaikille todistella. ja aina kovempaan ääneen mitä kovemmin mieli jotain tekisi tai vatsa kurnisi.
Onneksi kursailulla on nimi ja onneksi suurin osa ei sitä enää harjoita.
Pidättyvä kohteliaisuus on sitten eri asia vieraissa ympyröissä, mutta sukulaisten kesken kursailu on toisinaan jopa ihan henkistä väkivaltaa.
Ja pitää muistaa minkälaista kohtelua ovat kursailijat itse saaneet. Taustalla on ristiriitainen viestintä ja kasvatus, jossa ihmisen arvo on mitätöity.
Tämän perinteen viimeisimpiä kasvatteja on tuo ns. suuri ikäluokka, jolla on paljon kaikenlaisia ongelmia omanarvontunnon kanssa monessa suhteessa.
Appiukon autot: Kaikki alle 15 vuotta vanhat ja alle 350 000 ajetut on "liian hienoja" hänelle, sitten kun paalauskelpoinen parin tonnin p***a on velkarahalla saatu alle, se on "kuin uusi". Vähin äänin ne ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen häipyneet, yhtään hyvää "autoa" ei ole myynyt pois.
Vierailija kirjoitti:
Äitini. Tulevat aina omat petivaatteet, siis tyynyt ja peitotkin sekä tietysti pyyhkeet matkassa meille vierailulle. Asuvat siis toisella puolella Suomea. No, kulkeehan ne autossa mukana. Äidillä ei koskaan ole nälkä, ottaa vain vähän ruokaa lautaselleen ja sanoo " ei kyllä oo nälkä, ei kyllä tarvitsisi mitään". Väliajat syö karkkia ja pullaa. Ruokaa on vain ruoka-aikoina ja voivat olla meillä viikonkin, joten ärsyttää väitteet, että ei ole nälkä ja ei olisi tarvinnut.
Oletkohan joku sisaruksistani..?
Olen varmaan:)
Totuuden trubaduuri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.
Joo, alanvaihto käynnissä.Kun viimeinen pala on jäljellä, siitä leikataan aina puolikas niin kauan että on juuri tuo postimerkin kokoinen pala jäljellä. Se on kyllä huvittava tapa.
Ähhh kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen tällä hetkellä kahvipöytämme ainoa nainen, ja viimeisen palan kohdalla kysytään haluaako joku muu ja jos vastaus on ei, pala katoaa parempiin suihin. Niin helppoa verrattuna tuohon kursailuun. En tosin väitä että tämä johtuu yksin siitä että syöjät ovat miehiä, mutta uskon niin.
Naiset, jotka kouluttautuvat miesten aloille ovat yksinkertaisesti naurettavia. Haetaan jotain hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä. Siksihän sinä kommentoit.
Miehet, jotka kouluttautuvat naisten aloille, ovat yksinkertaisesti naurettavia. Kuten esimerkiksi kaikki IT-alan ihmiset, alunperin sihteerikköjen hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kainostelun ja kursailun ero ole tämän tyyppinen eli ajattelee mielessään "en minä millään kehtaisi" ja punastuu vaikka kasvoistaan, kun taas kursailija "no en minä nyt tällaista syö, en ainakaan enempää" ja näyttää nyrpeää naamaa, taikka" no ei minun takiani olisi tarvinnut vaivautua" ja jos et kuitenkaan sitten vaivaudu heidän takiaan, saat kuulla siitä jälkeenpäin juorujen muodossa.
Eli kursailijat haluavat tuoda esille omaa tärkeyttään vaikka sitten tekopyhyyden muodossa ja kainostelijat ovat vain ujoja, eivätkä kehtaa siksi ottaa. Itse kuulun noihin jälkimmäisiin, koska en ole turhan kranttu. Vai olenko käsittänyt kursailun väärin?
Minä ajattelen tämän ketjun kursailijoista, että he ovat vain niin kohteliaita muita kohtaan, etteivät halua vaivata muita omilla asioillaan. Ei se ole kursailua, että on vähän ujo/arka ihminen, joka vähättelee itseään. Totta kai on näitä Hyacinth Bucketteja, jotka tekevät itsestään numeron joka käänteessä, mutta uskoisin, että monessa täällä mainitussa tapauksessa ihminen ei vain ole halunnut olla vaivaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäkaino-Vieno kirjoitti:
Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.
)
Se mitä monet eivät tunnu käsittävän on se, että ainakin meidän hämäläisessä perhepiirissä se lakanoiden ja pyyhkeiden tuominen on täysin neutraali tapahtuma, tuodaan jos tuodaan siinä missä omat tavarat muutenkin. Joskus tuodaan, aina ei pysty/viitsi. Jos kotiväki on ehtinyt petaamaan sängyn valmiiksi, sanotaan kiitos, lakanat pysyvät laukussa eikä siitä ruveta vääntämään "voi voi voi kun mulla olisi omatkin, ruvetaanpas nyt vaihtamaan". Jos taas illalla ruvetaan yhdessä laittelemaan petiä kuntoon, todetaan vain että toin lakanat, laitetaan nää eikä isäntäväki puolestaan rupea tuputtamaan ja vähättelemään heidän lakanoidensa käytön vaivattomuutta.
Yksi tädeistäni on kerran vaihtanut sänkyyn omat lakanansa. Oli ollut edeltävästi pari yötä jossain mökissä, jonne piti olla omat lakanat, ja piti turhana liata toisia lakanoita parin yön vuoksi, kun kuitenkin ne omat olivat jo menossa pesuun seuraavaksi. Minä otan mukaan omat lakanat, jos yövyn reissulla useammassa paikassa, mutta kerron ja perustelen asian etukäteen. Serkku tosin ei tätä usko vaan siellä on aina valmiiksi pedatut sängyt odottamassa.
Kerran äitini, joka oli liikkeellä julkisilla kolmensadan kilometrin päästä, aikoi ottaa minun lakanani mukaansa pestäkseen ne kotonaan. Ihan joka viikko emme tapaa, joten milloinkahan olisin saanut takaisin ne puhtaat lakanat? Isompi vaiva olisi ollut muistaa ottaa lakanat joskus mukaan siellä käydessä kuin pestä ne samalla kuin muun perheen lakanapyykki.
Meillä on lakanarumbaa vähennetty oman perheen kesken niin, että meillä on kaikilla äitin ja isän luona pussiin laitetut, nimetyt lakanat, joita käytetään useampi vierailu - meitä on kuitenkin 5 lasta ja puolisot, niin ei tarvitse joka vierailun jälkeen olla pesemässä. Muutaman viikon välein siellä on joku kyläilemässä kuitenkin. Sama on mun siskon luona, käyn siellä puolentoista kuukauden välein - mulla on nimetyt lakanat siellä pussissa liinavaatekaapissa odottamassa. Helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Itse otan usein omat lakanat ja pyyhkeet mukaan, kun menen ystävilleni käymään.
Siten varmistuakseni, että ne ovat puhtaat. Osa ystävistäni ei ole kovinkaan siistejä tapauksia.
Majoittajana on ikävää, kun olet samalla reissulla/samoilla liinavaatteilla yöpynyt jossain sisäilmaongelmaisessa paikassa. Oma asuntoni löyhkäsi viikkokausia ummehtuneelle ja jouduin hankkimaan kokonan uudet tyynyt.
En halua olla vaivaksi. Et olekaan, jos kerrot etukäteen mitä aiot, etkä muuttele suunnitelmia keskenkaiken. Olin kyllä raivoissani kun meille oli tulossa seitsemän hengen seurue sukulaisia kaukaa kyläilemään. Oli etukäteen sovittu, että he syö meillä ja mennään siitä sitten erääseen tapahtumaan.
Kuinka kävikään? Minä laitoin aamupäivän ruokaa, metsästin kaikki ruokavalioiden osaset, tein salaatit ja jälkiruoat. Sukulaisporukka tuli lounaisaikaan kun oli sovittukin, mutta kertoivat käyneensä lähiABC:lla syömässä juuri ennen meille tuloa, koska eivät sitten kuitenkaan halunneet olla vaivoiksi. Vittu, kaikilla seitsemällä puhelin ja KUKAAN ei ilmoittanut, että eivät tulekaan syömään. Koin kyllä tuon todella törkeänä käytöksenä ja suoranaisena kyykyttämisenä ja vittuiluna.
Vierailija kirjoitti:
En halua olla vaivaksi. Et olekaan, jos kerrot etukäteen mitä aiot, etkä muuttele suunnitelmia keskenkaiken. Olin kyllä raivoissani kun meille oli tulossa seitsemän hengen seurue sukulaisia kaukaa kyläilemään. Oli etukäteen sovittu, että he syö meillä ja mennään siitä sitten erääseen tapahtumaan.
Kuinka kävikään? Minä laitoin aamupäivän ruokaa, metsästin kaikki ruokavalioiden osaset, tein salaatit ja jälkiruoat. Sukulaisporukka tuli lounaisaikaan kun oli sovittukin, mutta kertoivat käyneensä lähiABC:lla syömässä juuri ennen meille tuloa, koska eivät sitten kuitenkaan halunneet olla vaivoiksi. Vittu, kaikilla seitsemällä puhelin ja KUKAAN ei ilmoittanut, että eivät tulekaan syömään. Koin kyllä tuon todella törkeänä käytöksenä ja suoranaisena kyykyttämisenä ja vittuiluna.
Tosi törkeää käytöstä kyllä. Sanoitko asiasta mitään ja ymmärsivätkö he ollenkaan vaivan jota olit nähnyt heitä varten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäkaino-Vieno kirjoitti:
Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.
)
Se mitä monet eivät tunnu käsittävän on se, että ainakin meidän hämäläisessä perhepiirissä se lakanoiden ja pyyhkeiden tuominen on täysin neutraali tapahtuma, tuodaan jos tuodaan siinä missä omat tavarat muutenkin. Joskus tuodaan, aina ei pysty/viitsi. Jos kotiväki on ehtinyt petaamaan sängyn valmiiksi, sanotaan kiitos, lakanat pysyvät laukussa eikä siitä ruveta vääntämään "voi voi voi kun mulla olisi omatkin, ruvetaanpas nyt vaihtamaan". Jos taas illalla ruvetaan yhdessä laittelemaan petiä kuntoon, todetaan vain että toin lakanat, laitetaan nää eikä isäntäväki puolestaan rupea tuputtamaan ja vähättelemään heidän lakanoidensa käytön vaivattomuutta.
Yksi tädeistäni on kerran vaihtanut sänkyyn omat lakanansa. Oli ollut edeltävästi pari yötä jossain mökissä, jonne piti olla omat lakanat, ja piti turhana liata toisia lakanoita parin yön vuoksi, kun kuitenkin ne omat olivat jo menossa pesuun seuraavaksi. Minä otan mukaan omat lakanat, jos yövyn reissulla useammassa paikassa, mutta kerron ja perustelen asian etukäteen. Serkku tosin ei tätä usko vaan siellä on aina valmiiksi pedatut sängyt odottamassa.
Kerran äitini, joka oli liikkeellä julkisilla kolmensadan kilometrin päästä, aikoi ottaa minun lakanani mukaansa pestäkseen ne kotonaan. Ihan joka viikko emme tapaa, joten milloinkahan olisin saanut takaisin ne puhtaat lakanat? Isompi vaiva olisi ollut muistaa ottaa lakanat joskus mukaan siellä käydessä kuin pestä ne samalla kuin muun perheen lakanapyykki.
Meillä on lakanarumbaa vähennetty oman perheen kesken niin, että meillä on kaikilla äitin ja isän luona pussiin laitetut, nimetyt lakanat, joita käytetään useampi vierailu - meitä on kuitenkin 5 lasta ja puolisot, niin ei tarvitse joka vierailun jälkeen olla pesemässä. Muutaman viikon välein siellä on joku kyläilemässä kuitenkin. Sama on mun siskon luona, käyn siellä puolentoista kuukauden välein - mulla on nimetyt lakanat siellä pussissa liinavaatekaapissa odottamassa. Helppoa.
Hyi hemmetti. Sielä pussissa muikuaa yön hiet(vaikka joku luulisi ettei niin yöllä ihminen hikoilee ihan järkyttävästi), kuolleet ihosolut ja ties muut mitä iholla on ollut nukkumaan mennessä. Mahtaa haista kivan ummehtuneelle. Kyllä ne pitää aina käytön jälkeen pestä jos on pitkä väli käytöissä.
Vierailija kirjoitti:
Heh, me arabit ollaan kursailun kuninkaita. Ollaan ratkaistu tämä ”olkaa hyvä, pöytä on katettu” -dilemma sillä tavalla, että keräämme jokaista tarjoiltavaa lautaselle ja törkätään se vieraan eteen :D sit alkaa syömään. Jos ei voi/jaksa/tykkää niin jättää syömättä. Yleensä ”kohteliaisuudesta” jättävätkin lautaselle jotain ja kahvia/mehua/teetä ei koskaan juoda loppuun, olen ymmärtänyt tämän johtuvan pula-ajasta: ei haluta syödä kaikkea jottei vaikuteta köyhiltä tai nälkää nähneiltä 🤦🏻♀️ Ihan käsittämätöntä meininkiä nykyaikana enkä ymmärrä, miksi nuoretkin tätä harrastaa
Pakko tähän kommentoida kun olin ensimmäistä kertaa arabiperheen luona syömässä ja pöytään oli katettu vaikka miten paljon ruokaa lautaselle valmiiksi paikalleni eikä kukaan ollut maininnut ettei sitä kaikkea ole pakko syödä. Itse olen oppinut että mikä lautaselle otetaan (tai laitetaan) se tulee kaikki syödä. Yritin siinä sitten ahtaa sitä kaikkea ruokaa napaani ennen kuin joku tajusi mainita että jos ei jaksa niin lautaselle saa jättää :D
Se on kuin uusi kirjoitti:
Appiukon autot: Kaikki alle 15 vuotta vanhat ja alle 350 000 ajetut on "liian hienoja" hänelle, sitten kun paalauskelpoinen parin tonnin p***a on velkarahalla saatu alle, se on "kuin uusi". Vähin äänin ne ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen häipyneet, yhtään hyvää "autoa" ei ole myynyt pois.
Tämä ei ole kursailua...
Anopin kanssa kaupassa. Näin anopin persoonaan täydellisesti sopivan hatun, johon hän ihastui. Tarjouduin ostamaan sen hänelle. Halusi itse maksaa. Kassalla näin kuitenkin hänen ilmeestään, että vaikka hän näytti pitävän hatusta, oli maksaminen työlästä. Miksi hän kieltäytyi tarjouksestani?
Miniä kirjoitti:
Anopin kanssa kaupassa. Näin anopin persoonaan täydellisesti sopivan hatun, johon hän ihastui. Tarjouduin ostamaan sen hänelle. Halusi itse maksaa. Kassalla näin kuitenkin hänen ilmeestään, että vaikka hän näytti pitävän hatusta, oli maksaminen työlästä. Miksi hän kieltäytyi tarjouksestani?
Oliko kukkahattu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua, näin ei-länsisuomalaisena ja suora-aivoisena/sanaisena...just sattui että tuttu joka osti mulle jalan murruttua ruokaa, maksoin hälle sitten kuittien mukaan. Yhtenä päivänä löysin vielä yhden kauppakuitin ja soitin hänelle. Kysyin "onko tämä maksamatta", mihin hän heti alkoi että pidä sinä vaan se. Ettei hän osaa sanoa. Kysyin että ihan tottako. Sanoin 2-3 kertaa että kyllä voin maksaa. Viimein sanoin: no kiitos.
Tästä jäi olo että jokin meni väärin.
Taidan olla eri kulttuurikoodin alueella. Mutta suomea puhuttiin ja monta kertaa koetin maksaa vaikka asia oli epäselvä. Liekö samaa?
Meillä päin ei on ei ja kyllä on kyllä....Huoks.
Näin se vaan menee. Rasittavaa kyllä.
Miten muuten läntinen kursailija tämän sitten ottaa, olenko häelle käytännössä velkaa tuon summan? Pitäisikö vielä tarjota?
En halua tälle ihmiselle olla "elinikäisvelassa" vain siksi etten ymmärtänyt ja jaksanut viittä kertaa vääntää tästä. Huh huh.
Sun pitää joko työntää se raha väkisin (tai salaa) sille taskuun tai pyytää tilinro ja laittaa sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvipöytäseremonia on yksi pieni ja erittäin mielenkiintoinen, jopa hellyttävä osa sosiaalista kulttuuriamme. Älköömme tehkö siitä pilkkaa!
Kursailu on sitä, että ei on kyllä ja kyllä on ei. Vähättelyä, mitätöimistä, ristiriitaista viestintää...
Kun on kasvanut voimakkaasti kursailevassa yhteisössä, jossa sitä oikeasti pidettiin valtapelinä, ja on kasvanut kaiken sen ristiriitaisen viestinnän keskellä, niin meni vuosikymmeniä ymmärtää minkälaista jälkeä se tekee ihmiseen.Ei ihme, jos on vaikeaa kertoa mitä haluaa, kun on vartavaste opetettu, että sitä ei saa kertoa. Ja että käytännössä pitää väittää vastaan sitä mitä oikeasti ajattelee, vaikka toinen olisi ihan oikeassa. Että en missään nimessä halua enempää, vaikka muuta ei osaa ajatella kuin lisää ottamista jne.
Se on oravanpyörä, jossa haluaisi/tarvitsisi esim.ruokaa, mutta ei voi pyytää eikä voi ottaa vastaan vaikka tarjotaan ja pitää vastustaa mitä kovemmin tarjotaan, koska on kunniallisempaa vaikka kuolla nälkään kuin pyytää itselleen mitään.
Ja tämä ajatus on sitä, kuinka itse on niin mitätön ja arvoton ja sitä pitää kaikille todistella. ja aina kovempaan ääneen mitä kovemmin mieli jotain tekisi tai vatsa kurnisi.Onneksi kursailulla on nimi ja onneksi suurin osa ei sitä enää harjoita.
Pidättyvä kohteliaisuus on sitten eri asia vieraissa ympyröissä, mutta sukulaisten kesken kursailu on toisinaan jopa ihan henkistä väkivaltaa.Ja pitää muistaa minkälaista kohtelua ovat kursailijat itse saaneet. Taustalla on ristiriitainen viestintä ja kasvatus, jossa ihmisen arvo on mitätöity.
Tämän perinteen viimeisimpiä kasvatteja on tuo ns. suuri ikäluokka, jolla on paljon kaikenlaisia ongelmia omanarvontunnon kanssa monessa suhteessa.
Tämä kaikki on kyllä ihan totta joidenkin kohdalla, mutta kuitenkin loppujen lopuksi tavallisessa kursailussa on vain kohtelias tarkoitus. Normaalit pienet kursailutavat eivät ole mitään valtapeliä eikä ilkeämielistä, vaan kaikessa viattomuudessa yritetään olla kohteliaita. Olkoonkin, että monesti se aiheuttaa hämmennystä ja kiusaantumista. Ja tietysti kun jotkut lyövät sen aivan yli, ei kivaa ole enää kellään. Mutta tahtoisin tässä vain sanoa, että älkää tuomitko normikursailijoita mitenkään tarkoituksella ilkeiksi juonittelijoiksi. Sitä se ei useimmiten ole.
Pidättyvä kohteliaisuus on sitten eri asia vieraissa ympyröissä
Tätä kursailun pitäisi olla.
Itsekin Hämeestä, joten kursailu on kyllä tuttua. Äitini on kursailussaan tarkka. Lapsena tuli ohjeita ties millaiseen käytökseen esim. kavereilla ei olisi saanut syödä, ettei kuulemma toisten tarvitse maksaa minun loisimistani nurkissa. Kun täysi-ikäisenä olin yötä poikaystävällä (eli hänen lapsuudenkodissaan, vanhemmillaan asui myös), äitini tenttasi olinko syönyt paljon ja että kai vien sinne tuliaisia aina mennessäni ja että enhän häiritse isäntäväkeä olemassaolollani. Kannoin pitkään sinne eväitä kylään mennessäni, niin sitkeässä olivat äidin jankutukset!
Isäni on kiireinen mies ja inhoaa kursailua, vaikka on Hämeestä hänkin (äitini kyllä myös). Isäni onkin keksinyt oman ratkaisunsa vieraiden kursailuun, hän sanoo tällöin kuuluvasti: "Ei hätää, näytän mallisuorituksen!" ja siirtyy ottamaan tarjottavia itse. Sanoo ettei jaksa turhaa eipäs-juupas-väittelyä.
Olen työni puolesta kokki ja ollut miehen kanssa yhdessä nyt viitisen vuotta. Appivanhemmat (kaksi settiä, koska uusioperhe) meillä vieraillessaan ei ole ikinä kestänyt syödä mun laittamaa ruokaa, vaikka miten olen tarjonnut ja kysellyt lempiruokia. Sitten näiden vierailujen myötä päädytään aina johonkin hemmetin turkkilaiseen pitseriaan päivälliselle, "koska eihän me nyt teidän ruokia voida syödä, ja kyllähän me tarjotaan!" Aikamoinen tatti alkaa olla otsassa allekirjoittaneella... :D Kerran laitoin vierailua odotellessa ruoat jo valmiiksi ja katoin pöydän, oli joka appisukulaisen lempparia tarjolla... vaan ei. Sinne pitseriaan sitten mentiin taas. Kumma kyllä, ruokaa hävisi jääkaapista aamuun mennessä aikamoinen määrä, joskaan en missään vaiheessa nähnyt, kuka siellä oli kurkkimassa milloinkin. Voi ihmiset. :D