Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Tulee ihan mieleen siskon pedin yks sketsi missä on se Pirjo Heikkilän esittämä "älkää minusta välittäkö" äiti :D

Feederin uhri kirjoitti:

Kursailua tämäkin. . teini-iässä isotädin luona ensimmäistä kertaa kylässä sedän kanssa reissussa ollessa, kärsin päänsärystä. Täti tarjosi kakkua kysymättä ja söin palasen kun en kehdannut enää kieltäytyä kun nenän alla oli. Huono olo yltyi ja täti tuputtaa lisää. Kieltäydyin kohteliaasti ainakin puolenkymmentä kertaa ja toinen vain tuputtaa. Lopulta minua jo nolotti tädin tuputus ja sanoin että no jos ihan pieni pala. Täti laski lautasen eteen ja kun olin puolet saanut nieltyä kommentoi että kyllä pitäisi sinunkin vähän katsoa kuinka paljon syöt tuota makeaa, taidat periä isäsi geenit kun näytät alkavan pyöristyä!

Öööö.....

Tuo kuulostaa kyllä jonkinlaiselta kontrolloimiselta. Outoa sinänsä, jos kyseessä oli vieraampi sukulainen. Mutta tarkoitan siis tyyliin, "Oletpa sinä kyllä iso ikäiseksesi, minähän olin sinun iässäsi semmoinen pieni ja hentoinen, oikein semmoinen pikku keijukainen, hehheh. No mutta syöpä nyt nätisti lautanen tyhjäksi, se on itse tehtyä kakkua. Nuoret kyllä nirsoilevat ihan liikaa nykyään. Hmm, kylläpä sinulle maistuu, taidat olla makean perään?"

Olen itse umpisavolainen (Pohjois-Savo) ja kyllä meidän perheessä sekä naapurustossa kursailtiin 80- ja 90-luvuilla. Olimme itse köyhä perhe ja isän suku on aina ollut köyhä. Mummo lähti sukulaisiin piikomaan 6-vuotiaana, jotta olisi jotain syötävää ja isä joutui töihin 9-vuotiaana, ettei sisarukset kuole nälkään. Meillä kursailun tapa tulee nimenomaan sieltä "Tällä tarjoajalla ei oikeasti ole varaa tähän, en voi ottaa. Isäntäväki näkee sitten itse nälkää, jos syön tästä tarjotusta enemmän kuin yhden palan". Tämä siinäkin tapauksessa, että tarjotut on asioikseen tehty vieraita varten. 

Myös minua opetettiin, ettei saa a) ottaa mitään tarjottua vastaan, koska se on pois tarjoajalta - ei edes silloin, kun aidosti haluaisi ja tarvitsisi, b) kaikkea saa ottaa vain yhden palan ja c) vanhemmat menevät ja syövät ja seurustelevat ensin, lapset saa loput. 

Jos autoit jotakuta, siitä ei koskaan saanut ottaa vastaan vaivanpalkkaa, ei edes silloin, kun sitä olisi aidosti tarvinnut. Jälleen kerran se "Olen ahne, en saa, tämä perhe kuolee nälkään, jos otan."

Äidin puolen suvussa taas ei kursailua harrasteta, mutta äiti otti isän kursailemisen omaksi tavakseen. Ei osannut olla oma itsensä. Nykyään ei enää eron jälkeen kursaile.

Vierailija kirjoitti:

Hämäläinen mummoni on yllättäen kursailija. Tuo omat lakanat (monen tuhannen kilometrin päähän lentokoneella), juo kahvit, maidot, vedet ja mehut siitä yhdestä ja ainoasta mukista, jota ei tietenkään saa pestä, leikkaa talouspaperista pienempiä siivuja, kun eihän hän nyt noin paljoa tarvitse, mutta sitten kuitenkin säilöö niitä paperituppoja käytön jälkeen meidän keittiön lavuaarin reunalla (!) "kun ne on vaan märkiä, antaa vähän kuivua niin niillä voi vielä jotain pyyhkiä", pyyhkii omilla likaisilla sukillaan lattiat "kun minulta tippuu näitä hiuksia niin kovin" (koirataloudessa se on niin tarkkaa, ettei vaan yhtäkään hiusta löytyisi lattialta... Ja imuroin kyllä yleensä kerran päivässä). Tälle naureskellaan kyllä suvussa hyväntahtoisesti, ja olimme jo ajatelleet että tämän mummoni sukupolven jälkeen kursailusta oltaisiin päästy eroon. Mutta ei! Oma kohta täysi-ikäinen tyttäreni on vielä pahempi. Ei ehkä säilö talouspaperituppoja pitkin kämppää, mutta ei ikinä kehtaa ottaa viimeistä palaa (jopa kotona, kaapit on täynnä esim. sipsipusseja joissa pari soosia ja muruset, keksipaketteja joissa pari viimeistä keksiä, jne), kylässä ei ikinä ota mitään ensi tarjoamalla, (varsinkin raha)lahjoista yrittää aina kieltäytyä ja kun vihdoin ottaa, niin puoli tuntia päivittelee että "ei olisi tarvinnut". Hävettää enkä kuollaksenikaan keksi miten tytöstä on tullut tuollainen. Ei ole ainakaan kasvatuksen tulos, ja minä ja mieheni ei kurssilla turhia. Lisäksi asumme vielä maassa, jonka kulttuuriin ei kursailu todellakaan kuulu. En ymmärrä. Mummon hämäläisgeenit hypännyt muutaman sukupolven yli ja vahvistuneet?

Meillä aviomies tekee tuota, että jättää pussin pohjalle pari karkkia, pakettiin yhden keksin yms. Ei kuulemma kehtaa syödä niitä yksin tyhjäksi. En tykkää! Tosi ärsyttävää, että kaapissa pyörii pitkään tuollaisia pusseja ja paketteja, jotka sitten herkutteluhetkellä paljastuvat kun lähes tyhjiksi. Jos pussit olisi heitetty pois, niin tilalle olisi voinut tyhjät kaapit huomatessaan ostaa jotain muita herkkuja.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tällaista ääliömäistä muka kohteliasta kätyöstä.

Yksi erinomainen esimerkki on kun ystäväni vaihtoi poikavauvamme vaippaa (tätäkin melkei jo pidän kursailuna: pakonomaista halua vaihtaa lasteni vaippoja, itse en koe tätä kohteliaisuusmertiitiksi enkä myöskään vaihda omasta halustani paitsi jos joku poikkeuksellinen härdellitilanne muiden lasten vaippoja paitsi jos olen heitä hoitamassa). Hän lellitteli vauvalle "oi mikä pieni pippeli" tms, vauvan isä sattui kuulemaan ja heitti tähän väliin "noh, ei se mikään pieni ole!" siis sellaisen vastaheiton vitsikkäästi. Ystäväni tähän tosissaan " Mut -----:lla oli paljon pienempi!" eli oman poikansa nimi. 😂😂 siis tässä piti olla "vieraskorea"!! Ajattelin että mikä dorka... 😂

Jotenkin tulee tuollaisista jutuista vähän sellainen mielikuva pedofiilitädistä. Ei mukava tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämäläinen mummoni on yllättäen kursailija. Tuo omat lakanat (monen tuhannen kilometrin päähän lentokoneella), juo kahvit, maidot, vedet ja mehut siitä yhdestä ja ainoasta mukista, jota ei tietenkään saa pestä, leikkaa talouspaperista pienempiä siivuja, kun eihän hän nyt noin paljoa tarvitse, mutta sitten kuitenkin säilöö niitä paperituppoja käytön jälkeen meidän keittiön lavuaarin reunalla (!) "kun ne on vaan märkiä, antaa vähän kuivua niin niillä voi vielä jotain pyyhkiä", pyyhkii omilla likaisilla sukillaan lattiat "kun minulta tippuu näitä hiuksia niin kovin" (koirataloudessa se on niin tarkkaa, ettei vaan yhtäkään hiusta löytyisi lattialta... Ja imuroin kyllä yleensä kerran päivässä). Tälle naureskellaan kyllä suvussa hyväntahtoisesti, ja olimme jo ajatelleet että tämän mummoni sukupolven jälkeen kursailusta oltaisiin päästy eroon. Mutta ei! Oma kohta täysi-ikäinen tyttäreni on vielä pahempi. Ei ehkä säilö talouspaperituppoja pitkin kämppää, mutta ei ikinä kehtaa ottaa viimeistä palaa (jopa kotona, kaapit on täynnä esim. sipsipusseja joissa pari soosia ja muruset, keksipaketteja joissa pari viimeistä keksiä, jne), kylässä ei ikinä ota mitään ensi tarjoamalla, (varsinkin raha)lahjoista yrittää aina kieltäytyä ja kun vihdoin ottaa, niin puoli tuntia päivittelee että "ei olisi tarvinnut". Hävettää enkä kuollaksenikaan keksi miten tytöstä on tullut tuollainen. Ei ole ainakaan kasvatuksen tulos, ja minä ja mieheni ei kurssilla turhia. Lisäksi asumme vielä maassa, jonka kulttuuriin ei kursailu todellakaan kuulu. En ymmärrä. Mummon hämäläisgeenit hypännyt muutaman sukupolven yli ja vahvistuneet?

Meillä aviomies tekee tuota, että jättää pussin pohjalle pari karkkia, pakettiin yhden keksin yms. Ei kuulemma kehtaa syödä niitä yksin tyhjäksi. En tykkää! Tosi ärsyttävää, että kaapissa pyörii pitkään tuollaisia pusseja ja paketteja, jotka sitten herkutteluhetkellä paljastuvat kun lähes tyhjiksi. Jos pussit olisi heitetty pois, niin tilalle olisi voinut tyhjät kaapit huomatessaan ostaa jotain muita herkkuja.

Meilläkin nuoriso on tuota harrastanut. Kaikkiin jätetään vähän pohjalle. Luin kerran jostakin, että se on teinien tapa. Ei jakseta lähteä viemään mehupurkkia/maitopurkkia roskiin, joten jätetään pohjalle sentti ja takaisin jääkaappiin. Ei jakseta viedä keksipapereita roskiin, jätetään yksi keksi pohjalle jne. 

En sitten tiedä pitääkö paikkansa. Oisko miehesi jäänyt siinä suhteessa teinien tasolle?Vai ajatellaanko, että siinä on vielä jollekin?

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

No äläpä ainakaan vaihda tehdastyöhön. Meillä on yhtä vaikeaa. Viime kesänä vein lomalle lähtiessä suklaakakun. Ihmiset otti tyyliin 1 cm siivuja, kun ei pitäisi ja kun on bikinikunto tavoitteena. Miehet väitti, ettei makea maistu. Just joo, munkit kyllä ABC:lla menee. Jäi neljäsosa kakusta kotiin. En vie toista kertaa. Hulluinta on, että pari naista halusi reseptin itselleen, kun on juhlia tulossa.

Loistava ketju!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämäläinen mummoni on yllättäen kursailija. Tuo omat lakanat (monen tuhannen kilometrin päähän lentokoneella), juo kahvit, maidot, vedet ja mehut siitä yhdestä ja ainoasta mukista, jota ei tietenkään saa pestä, leikkaa talouspaperista pienempiä siivuja, kun eihän hän nyt noin paljoa tarvitse, mutta sitten kuitenkin säilöö niitä paperituppoja käytön jälkeen meidän keittiön lavuaarin reunalla (!) "kun ne on vaan märkiä, antaa vähän kuivua niin niillä voi vielä jotain pyyhkiä", pyyhkii omilla likaisilla sukillaan lattiat "kun minulta tippuu näitä hiuksia niin kovin" (koirataloudessa se on niin tarkkaa, ettei vaan yhtäkään hiusta löytyisi lattialta... Ja imuroin kyllä yleensä kerran päivässä). Tälle naureskellaan kyllä suvussa hyväntahtoisesti, ja olimme jo ajatelleet että tämän mummoni sukupolven jälkeen kursailusta oltaisiin päästy eroon. Mutta ei! Oma kohta täysi-ikäinen tyttäreni on vielä pahempi. Ei ehkä säilö talouspaperituppoja pitkin kämppää, mutta ei ikinä kehtaa ottaa viimeistä palaa (jopa kotona, kaapit on täynnä esim. sipsipusseja joissa pari soosia ja muruset, keksipaketteja joissa pari viimeistä keksiä, jne), kylässä ei ikinä ota mitään ensi tarjoamalla, (varsinkin raha)lahjoista yrittää aina kieltäytyä ja kun vihdoin ottaa, niin puoli tuntia päivittelee että "ei olisi tarvinnut". Hävettää enkä kuollaksenikaan keksi miten tytöstä on tullut tuollainen. Ei ole ainakaan kasvatuksen tulos, ja minä ja mieheni ei kurssilla turhia. Lisäksi asumme vielä maassa, jonka kulttuuriin ei kursailu todellakaan kuulu. En ymmärrä. Mummon hämäläisgeenit hypännyt muutaman sukupolven yli ja vahvistuneet?

Meillä aviomies tekee tuota, että jättää pussin pohjalle pari karkkia, pakettiin yhden keksin yms. Ei kuulemma kehtaa syödä niitä yksin tyhjäksi. En tykkää! Tosi ärsyttävää, että kaapissa pyörii pitkään tuollaisia pusseja ja paketteja, jotka sitten herkutteluhetkellä paljastuvat kun lähes tyhjiksi. Jos pussit olisi heitetty pois, niin tilalle olisi voinut tyhjät kaapit huomatessaan ostaa jotain muita herkkuja.

Meilläkin nuoriso on tuota harrastanut. Kaikkiin jätetään vähän pohjalle. Luin kerran jostakin, että se on teinien tapa. Ei jakseta lähteä viemään mehupurkkia/maitopurkkia roskiin, joten jätetään pohjalle sentti ja takaisin jääkaappiin. Ei jakseta viedä keksipapereita roskiin, jätetään yksi keksi pohjalle jne. 

En sitten tiedä pitääkö paikkansa. Oisko miehesi jäänyt siinä suhteessa teinien tasolle?Vai ajatellaanko, että siinä on vielä jollekin?

Sanoo joskus, että innostui herkuttelemaan liikaa. Alkoi kuulemma sitten harmittaa se, etten minä saa mitään ja säästi kaksi pientä irtokarkkia (mikä on aivan yhtä tyhjän kanssa jos tekee mieli makeaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa suomalaiset muuttuneet junteiksi jenkkipulliksi kun ei kunnon käytöstapoja enää haluta ymmärtää. Kursailu on kohteliasta.

Opetelkaa oma kulttuurinne älkääkä vain katsoko TV-sarjoja. Ryntäätte varmaan jonkun kotiinkin koputtamatta, koska amerikkalaisissa sitcomeissakin tehdään niin?

Häh, mun mielestä kursailu vasta epäkohteliasta onkin! Ensin on nähty vaivaa, että on ylipäätään jaksettu leipoa vieraille, ja sitten vieraat kehtaa kursailla "no ei mulle olisi tarvinnut, ei ole nälkä" tms. Olisi kyllä viimeinen kerta kun itse vaivautuisin mitään leipomaan, kun muka kohteliaasti kieltäydytään niitä syömästä. Kohteliaanpaa on mennä vain suosiolla pöytään istumaan ja syömään, ja muistaa toki kiittää kohteliaasti.

Teen kohteliaisuuden vuoksi noin, eli syön kun tarjotaan mutta se on kyllä todella ärsyttävää, silloin kun on esimerkiksi juuri syönyt..

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Tähän kuuluu vielä se, että lopulta syödessä kehutaan, kuinka kakku ei ole liian makeaa. Se tuntuu olevan korkein kiitos leipojalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Kun viimeinen pala on jäljellä, siitä leikataan aina puolikas niin kauan että on juuri tuo postimerkin kokoinen pala jäljellä. Se on kyllä huvittava tapa.

Ähhh kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen tällä hetkellä kahvipöytämme ainoa nainen, ja viimeisen palan kohdalla kysytään haluaako joku muu ja jos vastaus on ei, pala katoaa parempiin suihin. Niin helppoa verrattuna tuohon kursailuun. En tosin väitä että tämä johtuu yksin siitä että syöjät ovat miehiä, mutta uskon niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämäläinen mummoni on yllättäen kursailija. Tuo omat lakanat (monen tuhannen kilometrin päähän lentokoneella), juo kahvit, maidot, vedet ja mehut siitä yhdestä ja ainoasta mukista, jota ei tietenkään saa pestä, leikkaa talouspaperista pienempiä siivuja, kun eihän hän nyt noin paljoa tarvitse, mutta sitten kuitenkin säilöö niitä paperituppoja käytön jälkeen meidän keittiön lavuaarin reunalla (!) "kun ne on vaan märkiä, antaa vähän kuivua niin niillä voi vielä jotain pyyhkiä", pyyhkii omilla likaisilla sukillaan lattiat "kun minulta tippuu näitä hiuksia niin kovin" (koirataloudessa se on niin tarkkaa, ettei vaan yhtäkään hiusta löytyisi lattialta... Ja imuroin kyllä yleensä kerran päivässä). Tälle naureskellaan kyllä suvussa hyväntahtoisesti, ja olimme jo ajatelleet että tämän mummoni sukupolven jälkeen kursailusta oltaisiin päästy eroon. Mutta ei! Oma kohta täysi-ikäinen tyttäreni on vielä pahempi. Ei ehkä säilö talouspaperituppoja pitkin kämppää, mutta ei ikinä kehtaa ottaa viimeistä palaa (jopa kotona, kaapit on täynnä esim. sipsipusseja joissa pari soosia ja muruset, keksipaketteja joissa pari viimeistä keksiä, jne), kylässä ei ikinä ota mitään ensi tarjoamalla, (varsinkin raha)lahjoista yrittää aina kieltäytyä ja kun vihdoin ottaa, niin puoli tuntia päivittelee että "ei olisi tarvinnut". Hävettää enkä kuollaksenikaan keksi miten tytöstä on tullut tuollainen. Ei ole ainakaan kasvatuksen tulos, ja minä ja mieheni ei kurssilla turhia. Lisäksi asumme vielä maassa, jonka kulttuuriin ei kursailu todellakaan kuulu. En ymmärrä. Mummon hämäläisgeenit hypännyt muutaman sukupolven yli ja vahvistuneet?

Meillä aviomies tekee tuota, että jättää pussin pohjalle pari karkkia, pakettiin yhden keksin yms. Ei kuulemma kehtaa syödä niitä yksin tyhjäksi. En tykkää! Tosi ärsyttävää, että kaapissa pyörii pitkään tuollaisia pusseja ja paketteja, jotka sitten herkutteluhetkellä paljastuvat kun lähes tyhjiksi. Jos pussit olisi heitetty pois, niin tilalle olisi voinut tyhjät kaapit huomatessaan ostaa jotain muita herkkuja.

Mieheni teki tuota myös aluksi mutta sain opetettua pois. Tapa juontui lapsuuden kodista, jossa kuulemma aina tuli huuto ja valitus siitä, kuka on kehdannut syödä jotain loppuun. Meillä taas valitettiin, jos joku oli jättänyt yhden leikkeleen kuivumaan pakkaukseen tms. Minun perinteeni voittivat tässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Kun viimeinen pala on jäljellä, siitä leikataan aina puolikas niin kauan että on juuri tuo postimerkin kokoinen pala jäljellä. Se on kyllä huvittava tapa.

Ähhh kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen tällä hetkellä kahvipöytämme ainoa nainen, ja viimeisen palan kohdalla kysytään haluaako joku muu ja jos vastaus on ei, pala katoaa parempiin suihin. Niin helppoa verrattuna tuohon kursailuun. En tosin väitä että tämä johtuu yksin siitä että syöjät ovat miehiä, mutta uskon niin.

Naiset, jotka kouluttautuvat miesten aloille ovat yksinkertaisesti naurettavia. Haetaan jotain hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä. Siksihän sinä kommentoit.

Vierailija kirjoitti:

Hahhah, kursailuhan on ihan parasta! Itse kursailen aina ja nimenomaan kahvipöydässä ja naureskelen myöhemmin ihmisille, jotka eivät tajua tätä hienoa lajia.

Voisitte vähän tutustua suomalaiseen perinteeseen täällä kirjoittelijat. Taidatte olla idästä suurin osa?

Juuri näin! Ette osaa kursailla oikeaoppisesti saatika tulkita kursailua.

Totuuden trubaduuri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Kun viimeinen pala on jäljellä, siitä leikataan aina puolikas niin kauan että on juuri tuo postimerkin kokoinen pala jäljellä. Se on kyllä huvittava tapa.

Ähhh kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen tällä hetkellä kahvipöytämme ainoa nainen, ja viimeisen palan kohdalla kysytään haluaako joku muu ja jos vastaus on ei, pala katoaa parempiin suihin. Niin helppoa verrattuna tuohon kursailuun. En tosin väitä että tämä johtuu yksin siitä että syöjät ovat miehiä, mutta uskon niin.

Naiset, jotka kouluttautuvat miesten aloille ovat yksinkertaisesti naurettavia. Haetaan jotain hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä. Siksihän sinä kommentoit.

Kommentoin siksi, koska olen huomannut eron. Kahdella edellisellä työpaikalla jotka olivat naisvaltaisia oli ihan mahdotonta saada yksi kakku tai piirakka syötyä. Teki mieli sanoa, että älkää tuoko niitä ..keleen piirakoita tänne enää kun se on niin vaikeaa. Miesvaltaisella työpaikalla leivonnaiset katoavat helposti ja vaivattomasti. Tämä on minun kokemukseni, ei mikään absoluuttinen totuus.

Kahvipöytäseremonia on yksi pieni ja erittäin mielenkiintoinen, jopa hellyttävä osa sosiaalista kulttuuriamme. Älköömme tehkö siitä pilkkaa!

Niinkun joku jo sanoikin että kursastelu on yleistä täällä länsisuomessa. Itse kyllä menen kahvipöytään ensimmäisestä pyynnöstä. Kun isäni on vaimonsa kanssa meillä ja kutsun kahville, niin jatkaa vaa jutustelua muiden kanssa. Kyllä hänkin kolmannen pyynnön jälkeen suvaitsee saapua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Tämä tarjottavien paloittelu on muuten niin ärsyttävä tapa! On todistettu niin kotioloissa kuin työpaikoillakin. Kerrankin työpaikan kahvipöydässä todistin tilannetta, jossa kollega paloitteli tarjoilulautasella olevasta (ei edes viimeisestä) muffinista itselleen puolet. Ilmeisesti puolikas muffini ei kuitenkaan kahvin painikkeeksi riittänyt, koska hän leikkeli vielä siitä puolikkaastakin puolet pienempinä osina. Tarjolle jäi siis kyseisestä muffinista vielä neljäsosa. Ehkä hän ei halunnut turhaan ottaa kokonaista, jos se ei olisi sitten maistunutkaan, mutta minun silmääni tällainen tyyli näyttää kummalliselta ja rumatapaiselta närppimiseltä. Jos aikuinen ihminen haluaa syödä jotakin pöydässä tarjolla olevaa, niin ottakoon sitten ihan asiallisesti kokonaisen tarjottavan! Jotenkin inhottavaa käpälöidä tarjoomuksia ja jättää toisten vaivoiksi epämääräisiä muruja.

Nämä muffinsien ja pullien puolittelijat eivät tee sitä kursailun tai muille jättämisen vuoksi. Heidän tekee mieli herkkua, mutta itsepetoksen vuoksi: "otan ja syön vain puolikkaan, niin se ei ole niin paha juttu", mutta sitten murustellaan lisää siitä toisesta puolikkaasta, mutta edelleenkään ei ole syöty kokonaista.

Tällaisiakin on joka kahvihuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hahhah, kursailuhan on ihan parasta! Itse kursailen aina ja nimenomaan kahvipöydässä ja naureskelen myöhemmin ihmisille, jotka eivät tajua tätä hienoa lajia.

Voisitte vähän tutustua suomalaiseen perinteeseen täällä kirjoittelijat. Taidatte olla idästä suurin osa?

Juuri näin! Ette osaa kursailla oikeaoppisesti saatika tulkita kursailua.

Joo en. En osaa enkä opettele, ja olen sentään syntynyt Hämeessä. Äitini on venäläinen. Sen suvun parissa kursailijat olisivat hätää kärsimässä ja jäisivät nälkäisiksi. Notkuva pöytä ja tarjottavien maistuminen nimittäin on kunniaksi emännälle, eivätkä vieraat loukkaisi tätä jättämällä tulematta pöytään, teeskentelemällä kuuroja, esittämällä ettei maistu tai puolittamalla ja närppimällä tarjottavia. Kuulostaa ihan älyttömältä. :D