Miehen ex-vaimo suuttui verisesti kuultuaan että olen raskaana alle puoli vuotta heidän esikoisensa kuoleman

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt siis av-viisaat, mikä olisi ollut oikea aika APn tulla raskaaksi? Puoli vuotta se ei ole, vuotta on ehdotettu. Olisiko varmaa, että vuoden päästä äidin suru on hellittänyt siten, että hän antaisi lapsen tavata isää? Pitäisikö varulta ajatella, että laitetaan nyt puolitoista vuotta tai ehkä kumminkin varman päälle kaksi?

Vai pitäiskö oikeastaan kumminkin tehdä niin, että antaa äidin pitää lasta kotona kannattelemassa mielenterveyttään niin pitkään kuin haluaa ja äiti sitten ilmoittaa, koska on aika alkaa yrittämään taas APn lasta ja toinenkin lapsi saa aloittaa vierailut isänsä luona. Eiköhän tämä olisi kohtuullisin ja paras ratkaisu, ellei sitten mennä jo ehdotettuun, eli isä hipsi nyt takaisin äidin luo.

No, minä olisin odottanut vuoden. Seurannut tilannetta ja ollut äidin apuna ja tukena. En olisi halunnut lasta syntymään keskellä surua. Mutta se olen minä, ja en syytä AP:ta raskaudesta. Lapsi ei tarvitse kannatella vanhempaa surussa. Sen sijan tässä on monta kertaa ehdotettu, että APn mies tulisi ottamaan yhteyttä koulun terveydenhoitajalle ja sosiaaltoimistoon. Ja, heidän kanssa yhdessä rakentamaan tapaamiset uudestaan.

Ja, riitaan tarvitaan aina kaksi puolta ja tässäkin meillä on vaan APn kertomus. Äidilla voi olla ihan toinen. Ja mistä me tiedetään, että lapsi haluaa mennä isälle? Lapsikin voi olla pettynyt.

Ja entä jos äidin tilanne ei olisi kohentunut vuodessa? Olisitko pitäytynyt suunnitelmassasi odottaa vuoden, vai olisitko odottanut toisen vuoden, ehkä kolmannenkin? Vai olisiko odottamisella kuitenkin ollut takaraja, riippumatta äidin tilanteesta?

Kysehän on juuri siitä, että äiti toimii nyt irrationaalisesti ja ennustamattomasti. En edes usko, että mikään apn tuki ja apu häntä tässä auttaa. Näin ollen isällä ei oikein ole juuri muita mahdollisuuksia kuin edetä virallista tietä. Koko ajan pitää muistaa, että koska äiti on katkaissut välit - alakouluikäinen ei itse vaihda puhelinnumeroaan, esimerkiksi - ei voida tietää toisen lapsen tilanteesta äidin luona. Eli juuri sitä, miten paljon hän äitiä siellä nyt joutuu kannattelemaan.

Aika raakaa tekstiä tulee sinulta. Eli sinun mielestä ei ole muuta ratkaisua kuin vielä ottaa äidltä sen viimeisen lapsen pois, se ratkaisee tilanteen. On pehempiä tapoja, riita oikeudessa ei tee tätä tilannetta sen paremmaksi. Keskustelu yhteys ja sitä tarvitaan vaikka sosiaaltoimistoon yhteys ja sitä kautta terapiaa äidille, lapselle ja ex-miehelle. Ap voi sillä aikaa hoitaa kasvavaa vauvavatsaa, ja ei tarvitse näyttää sitä surevalle äidille.

Ja, tuohon sinun aikatauluun, kyllä vuoden voi aina odottaa, en tarkoittanut 2 enkä kolmatta vuotta, mutta 6 kk on todella lyhyt aika. Ja, mitä ilmeisemmin AP ei ole aikaisemmin välittänyt äidistä, ja myöskään lapsista koska voi noin kylmästi kirjoittaa lapsen kuolemasta. Saan sen kuvan, että AP on todella kylmä ihminen joka ajattelee nyt vaan omaa napaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että kaikkein pahimmat mielentegveysongelmat, psykoosit ym. seuraukset lapsen kuoleman jälkeen tulevat niille vanhemmille, jotka elävät elämäänsä vain lastensa kautta. Siis sellaisille, jotka eivät harrasta mitään omaa, eivät tapaa omia kavereitaan eivätkä huolehdi itsestään. Olisiko tällaisesta kyse? Monet psyykkisesti sairaat ihmiset eristäytyvät ympäristöstään. Ap nyt vain ajattelee sen olevan mustasukkaisuutta.

Olipa ilkeästi sanottu. Kun oma vauvani kuoli, elämäni ei tosiaan ollut pyörinyt vain lasteni ympärillä. Isosisko jäi yhtäkkiä ainoaksi lapseksi ja olin seuraavat 2 vuotta jatkuvasti huolissani hänenkin menettämisestään.  Menin jonkinlaiseen psykoosiin. Silti olin ollut täysin tavallinen töissäkäyvä ja harrastava äiti ennen sitä tapahtumaa. Elämän "jatkaminen" tuntui sen jälkeen siltä, kuin yrittäisi juosta pikajuoksua upottavassa suossa. Kaikki ennen tavallisetkin asiat olivat raskaita, satuttivat, pelkkä hengittäminen teki kipeää. Kyllä eristäydyin tässä vaiheessa elämää, monella tapaa. Jos joku olisi tuossa vaiheessa vienyt minulta tyttönikin, olisin varmasti kuollut. 

Olen pahoillani puolestasi. Silti kysyn, tilanteestasi tietämättä tietysti, olisitko sinä vienyt toisaalta tytöltäsi isän ja sisaruspuolen eristämällä tytön heistä? Olisitko tilanteessasi toivonut, että lapsesi kontaktit hänelle tärkeisiin ihmisiin katkeavat, koska sinä haluat eristää hänet heistä?

Siitähän tässä tilanteessa taitaa olla kyse.

Ja, sinä olet sitten täysin varma, että se on äiti joka eristää. Lapsikin osaa sulkea skypen ja estää puhelut. Oletko ihan varma, että lapsi ei ole loukkaantunut isälle. Lapsikin on menettänyt sisarensa ja myöskin ydinperheensä viiden vuoden sisällä. Nyt hyvinkin nopeasti on uusi tulokas tulossa. Minä ajattelen lasta, ihan normaali perheessä lapsi voi olla mustasukkainen tulevasta lapsesta ja vauvasta.

Jos näin todella on, olisi äidin hyvin tärkeää olla isään yhteydessä ja jutella, miten lapsen oloa helpottaa, eikö totta? 

Ei äiti voi vierestä katsoa, miten lapsi on mustasukkainen, suree kuollutta sisarusta ja erottaa itsensä toisesta vanhemmastaan.

siis rehellisesti, pakottaisitko sinä lapsen isän luokse jossa on äitipuoli joka kasvattaa vauva vatsaa. Jos lapsi olisi todella vihainen ja ei halua mennä. Jos lapsi on surusta rikki ja vielä enemmän loukkaantunut siitä, että isilla on uusi perhe, sisko/veli kouli ja nyt korvataan toisella vauvalla. Tosin puhuisin isälle, mutta en todellakaan pakoittaisi lasta sinne. Ja, AP kuulostaa todella kylmältä olevalta ihmiseltä joka moittii äitiä, ja on haastamassa oikeuteen, yrittämättä muita keinoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt siis av-viisaat, mikä olisi ollut oikea aika APn tulla raskaaksi? Puoli vuotta se ei ole, vuotta on ehdotettu. Olisiko varmaa, että vuoden päästä äidin suru on hellittänyt siten, että hän antaisi lapsen tavata isää? Pitäisikö varulta ajatella, että laitetaan nyt puolitoista vuotta tai ehkä kumminkin varman päälle kaksi?

Vai pitäiskö oikeastaan kumminkin tehdä niin, että antaa äidin pitää lasta kotona kannattelemassa mielenterveyttään niin pitkään kuin haluaa ja äiti sitten ilmoittaa, koska on aika alkaa yrittämään taas APn lasta ja toinenkin lapsi saa aloittaa vierailut isänsä luona. Eiköhän tämä olisi kohtuullisin ja paras ratkaisu, ellei sitten mennä jo ehdotettuun, eli isä hipsi nyt takaisin äidin luo.

No, minä olisin odottanut vuoden. Seurannut tilannetta ja ollut äidin apuna ja tukena. En olisi halunnut lasta syntymään keskellä surua. Mutta se olen minä, ja en syytä AP:ta raskaudesta. Lapsi ei tarvitse kannatella vanhempaa surussa. Sen sijan tässä on monta kertaa ehdotettu, että APn mies tulisi ottamaan yhteyttä koulun terveydenhoitajalle ja sosiaaltoimistoon. Ja, heidän kanssa yhdessä rakentamaan tapaamiset uudestaan.

Ja, riitaan tarvitaan aina kaksi puolta ja tässäkin meillä on vaan APn kertomus. Äidilla voi olla ihan toinen. Ja mistä me tiedetään, että lapsi haluaa mennä isälle? Lapsikin voi olla pettynyt.

Ja entä jos äidin tilanne ei olisi kohentunut vuodessa? Olisitko pitäytynyt suunnitelmassasi odottaa vuoden, vai olisitko odottanut toisen vuoden, ehkä kolmannenkin? Vai olisiko odottamisella kuitenkin ollut takaraja, riippumatta äidin tilanteesta?

Kysehän on juuri siitä, että äiti toimii nyt irrationaalisesti ja ennustamattomasti. En edes usko, että mikään apn tuki ja apu häntä tässä auttaa. Näin ollen isällä ei oikein ole juuri muita mahdollisuuksia kuin edetä virallista tietä. Koko ajan pitää muistaa, että koska äiti on katkaissut välit - alakouluikäinen ei itse vaihda puhelinnumeroaan, esimerkiksi - ei voida tietää toisen lapsen tilanteesta äidin luona. Eli juuri sitä, miten paljon hän äitiä siellä nyt joutuu kannattelemaan.

Ja, tuohon sinun aikatauluun, kyllä vuoden voi aina odottaa, en tarkoittanut 2 enkä kolmatta vuotta, mutta 6 kk on todella lyhyt aika. Ja, mitä ilmeisemmin AP ei ole aikaisemmin välittänyt äidistä, ja myöskään lapsista koska voi noin kylmästi kirjoittaa lapsen kuolemasta. Saan sen kuvan, että AP on todella kylmä ihminen joka ajattelee nyt vaan omaa napaa.

Tyypillinen kakkosnainen.

Itsekeskeinen minäminä.

Kuuleehan tämän ap.n kommenteista.

Täytyy toivoa, että karma opettaa.

Ei perheiden hajottamisesta hyvää seuraa.

Ei vaikka kaikki pysyisi hengissäkin.

Lapsista tulee reppureissaajia.

Olisi kiva vaihtoehto: Lapset pysyvät kodissaan, sössineet aikuiset asuvat vuoroviikoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tiedä kuinka jokainen reagoi suuruun. Me voidaan kuvitella, että näin reagoidaan, mutta silti voimme reagoida ihan hölmösti.

tuolla äidilla on niin suuri suru ja hän ei tällä hetkellä ajattele järjellä, hän elää pelossa (pelkää menettävänsä toisen lapsen), hän suree ihan sairaasti.

Sinä palkitset äitiä tekemällä toisen lapsen. Kävikö yhtään mielessä, että olisi voinut odottaa vaikka vuoden?

Kuvitteletko sinä, että raskaaksi tullaan vanhempana naisena (päätellen lasten iästä ja liiton kestosta) sinä vuonna ja päivämääränä, kun niin halutaan? Että voi päättää, että odottelenpa tässä vuoden ja naps sitten tulen raskaaksi?

Kävikö yhtään mielessä, että raskaus ei varmaankaan ollut suunniteltu tapahtumaan näissä olosuhteissa, mutta niin siinä nyt vähän kaikkien harmiksi vain kävi?

Sehän oli suunniteltu raskaus. He toivoivat lapsia pienellä ikä-erolla. Vanhin yhteinen lapsi 2 vuotias. Eli on ihan suunniteltu. 

Niin, suunniteltu, juuri siksi, että aplla alkaa olemaan ehkä ikää ja lapset halutaan pienellä ikäerolla. Juuri näiden syiden vuoksi ap ei oikein voi vaan päättää, että joo katotaan vuoden päästä uudestaan, sillä ei ole mitenkään sanottua, että vuoden päästä napsahtaa, vaikka nyt niin tapahtui. Aina ei ole paras aika raskautua, niin se vain on. Ei sitä voi aina suunnitella, että koska nyt tällä ja tällä on tää tilanne niin joo, mä sitten vuoden päästä.

Heillähän oli jo 3 lasta. Miksi pitää neljäs tehdä, jotta kuvio on täydellinen?

Entä jos ap olikin raskaana jo kuoleman sattuessa? Sitä vain ei kailotettu ympäriinsä.

Hei haloo oikeesti! Ap ja miehensä on olleet yhdessä vuosia ja yhteinen lapsikin. Tapaamiset sujuneet hyvin.

Olisko tilanne eri jos miehen esikoinen olisi kuollut vaikka yläkouluikäisenä ja tässä uusperheessä olisi odotettu vaikka neljättä lasta?

Vai olisiko pahin mahdollinen tilanne kuitenkin se, että ap olisi juuri hajottanut ydinperheen ja siihen lasta pukaamaam kun lapsipuoli olisi juuri kuollut?

Määrääkö miehen ex kuinka nykyinen ydinperhe lisääntyy? Mistä sen tietää onko ex-vaimolla ollut jotain vastaavaa menossa jonkun uuden miehen kanssa?

Eikö tässä nyt ollut pointtina se lapsen eristäminen isänsä perheestä johon hän kuului? Ja kyllä se kuuluu isälle jos lapsi itse päättää olla tapaamatta isäänsä tai jos lapsen äiti tekee sen lapsen puolesta. Silloin kuuluu edes keskustella asiasta eikä kadota maan alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päätit jatkaa huolimatta siitä, että suruaika on juuri alkanut. Se on sinun oikeus, mutta silloin ihmiset voivat juuri reagoida eri tavoilla..

Mitähän tämäkin tarkoittaa. Onko täällä todellakin olemassa ihmisiä, joiden mielestä abortti olisi pitänyt tehdä, minä luulin niitä heittoja vaan tavallisiksi av-ilkeysheitoiksi?

Ei ap varmaankaan päättänyt, että raskautuu, kun suruaika on juuri alkanut. Niin nyt sattui käymään. Tarvitaan aika kiero mieli, että kuvittelee, että  joku päättää raskautua juuri silloin, kun perheessä on  hankalimmat mahdolliset ajat.

Ihan outoja täältä tosiaan saa lukea.

Tuollaisia ne kakkosnaiset ovat. Äiti on ilmeisesti apn mielestä saanut liikaa huomiota lapsen kuolemalla (kenties mieskin lohduttanut ja tukenut kun yhteinen lapsi oli) niin se päätti nyt raskautua että saa huomion itseensä. Sairasta.

Sinä olet taasen joko lukukyvytön tai tyhmä. Tässä ei ole kyse kakkosnaisesta, vaan pariskunnasta, joka on ollut yhdessä 5 vuotta ja heillä on jo yksi yhteinen lapsi. Miehen ja exän eroon ap ei ole liittynyt mitenkään.

Erosta oli 5 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt siis av-viisaat, mikä olisi ollut oikea aika APn tulla raskaaksi? Puoli vuotta se ei ole, vuotta on ehdotettu. Olisiko varmaa, että vuoden päästä äidin suru on hellittänyt siten, että hän antaisi lapsen tavata isää? Pitäisikö varulta ajatella, että laitetaan nyt puolitoista vuotta tai ehkä kumminkin varman päälle kaksi?

Vai pitäiskö oikeastaan kumminkin tehdä niin, että antaa äidin pitää lasta kotona kannattelemassa mielenterveyttään niin pitkään kuin haluaa ja äiti sitten ilmoittaa, koska on aika alkaa yrittämään taas APn lasta ja toinenkin lapsi saa aloittaa vierailut isänsä luona. Eiköhän tämä olisi kohtuullisin ja paras ratkaisu, ellei sitten mennä jo ehdotettuun, eli isä hipsi nyt takaisin äidin luo.

No, minä olisin odottanut vuoden. Seurannut tilannetta ja ollut äidin apuna ja tukena. En olisi halunnut lasta syntymään keskellä surua. Mutta se olen minä, ja en syytä AP:ta raskaudesta. Lapsi ei tarvitse kannatella vanhempaa surussa. Sen sijan tässä on monta kertaa ehdotettu, että APn mies tulisi ottamaan yhteyttä koulun terveydenhoitajalle ja sosiaaltoimistoon. Ja, heidän kanssa yhdessä rakentamaan tapaamiset uudestaan.

Ja, riitaan tarvitaan aina kaksi puolta ja tässäkin meillä on vaan APn kertomus. Äidilla voi olla ihan toinen. Ja mistä me tiedetään, että lapsi haluaa mennä isälle? Lapsikin voi olla pettynyt.

Ja entä jos äidin tilanne ei olisi kohentunut vuodessa? Olisitko pitäytynyt suunnitelmassasi odottaa vuoden, vai olisitko odottanut toisen vuoden, ehkä kolmannenkin? Vai olisiko odottamisella kuitenkin ollut takaraja, riippumatta äidin tilanteesta?

Kysehän on juuri siitä, että äiti toimii nyt irrationaalisesti ja ennustamattomasti. En edes usko, että mikään apn tuki ja apu häntä tässä auttaa. Näin ollen isällä ei oikein ole juuri muita mahdollisuuksia kuin edetä virallista tietä. Koko ajan pitää muistaa, että koska äiti on katkaissut välit - alakouluikäinen ei itse vaihda puhelinnumeroaan, esimerkiksi - ei voida tietää toisen lapsen tilanteesta äidin luona. Eli juuri sitä, miten paljon hän äitiä siellä nyt joutuu kannattelemaan.

Onko isä valmis taas uudelle lapselle? Lapsen vaihto ei käy kuin sukkien. On uudelle lapselle kauheaa syntyä tilanteeseen, jossa toinen vanhemmista suree kuollutta lastaan. Hänestä tulee veljensä sijainen? Aave?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ap olikin raskaana jo kuoleman sattuessa? Sitä vain ei kailotettu ympäriinsä.

Hei haloo oikeesti! Ap ja miehensä on olleet yhdessä vuosia ja yhteinen lapsikin. Tapaamiset sujuneet hyvin.

Olisko tilanne eri jos miehen esikoinen olisi kuollut vaikka yläkouluikäisenä ja tässä uusperheessä olisi odotettu vaikka neljättä lasta?

Vai olisiko pahin mahdollinen tilanne kuitenkin se, että ap olisi juuri hajottanut ydinperheen ja siihen lasta pukaamaam kun lapsipuoli olisi juuri kuollut?

Määrääkö miehen ex kuinka nykyinen ydinperhe lisääntyy? Mistä sen tietää onko ex-vaimolla ollut jotain vastaavaa menossa jonkun uuden miehen kanssa?

Eikö tässä nyt ollut pointtina se lapsen eristäminen isänsä perheestä johon hän kuului? Ja kyllä se kuuluu isälle jos lapsi itse päättää olla tapaamatta isäänsä tai jos lapsen äiti tekee sen lapsen puolesta. Silloin kuuluu edes keskustella asiasta eikä kadota maan alle.

Jos AP olisi ollut raskaana kun lapsi kuoli, hän olisi kirjoittanut sen. Jo, väärin on äidin puolelta ja se keskustelu yhteys äidin kanssa saatava. Ottaisin yhteyttä mummoon tai sosiaalitoimistoon. AP ei kannata puuttuu asiaan millään tavalla. Hän jo avauksessa käytti semmoisia termejä, että ei ole maailman empaattisin ihminen.

Jos AP olisi ollut raskaana kun lapsi kuoli, hän olisi kirjoittanut sen. Jo, väärin on äidin puolelta ja se keskustelu yhteys äidin kanssa saatava. Ottaisin yhteyttä mummoon tai sosiaalitoimistoon. AP ei kannata puuttuu asiaan millään tavalla. Hän jo avauksessa käytti semmoisia termejä, että ei ole maailman empaattisin ihminen.[/quote]

Niin siis tän palstan aloituksista puuttuu yleensä se oleellinen fakta. Vain ap tietää oliko vaiko ei raskaana kuoleman sattuessa. Yhtä lailla tää ketju on täynnä oletuksia.

Jos äiti ei kykene ajattelemaan lapsensa parasta, oli syy mikä hyvänsä, on ilman muuta selvää että lapsen olisi parempi olla isällä, joka kykenee tarjoamaan normaalin, rauhallisen perhe-elämän.

Epäilemättä on olemassa joku protokolla mitä noudatetaan kun äiti ei anna lasta sovittuihin tapaamisiin. Sen mukaan etenette. Lasun tekeminen ei ole myöskään huono idea.

Se, että yksi lapsi on kuollut ei oikeuta äitiä laiminlyömään elossa olevaa. Uskomatonta että jotkut naiset täällä puolustelevat tuota äitiä että kun on niin suuri suru. Vähintään yhtä suuri suru ja huoli on lapsella joka on menettänyt sisaruksensa ja nyt äiti vielä vie perusturvallisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päätit jatkaa huolimatta siitä, että suruaika on juuri alkanut. Se on sinun oikeus, mutta silloin ihmiset voivat juuri reagoida eri tavoilla..

Mitähän tämäkin tarkoittaa. Onko täällä todellakin olemassa ihmisiä, joiden mielestä abortti olisi pitänyt tehdä, minä luulin niitä heittoja vaan tavallisiksi av-ilkeysheitoiksi?

Ei ap varmaankaan päättänyt, että raskautuu, kun suruaika on juuri alkanut. Niin nyt sattui käymään. Tarvitaan aika kiero mieli, että kuvittelee, että  joku päättää raskautua juuri silloin, kun perheessä on  hankalimmat mahdolliset ajat.

Ihan outoja täältä tosiaan saa lukea.

Tuollaisia ne kakkosnaiset ovat. Äiti on ilmeisesti apn mielestä saanut liikaa huomiota lapsen kuolemalla (kenties mieskin lohduttanut ja tukenut kun yhteinen lapsi oli) niin se päätti nyt raskautua että saa huomion itseensä. Sairasta.

Sinä olet taasen joko lukukyvytön tai tyhmä. Tässä ei ole kyse kakkosnaisesta, vaan pariskunnasta, joka on ollut yhdessä 5 vuotta ja heillä on jo yksi yhteinen lapsi. Miehen ja exän eroon ap ei ole liittynyt mitenkään.

Hän on aina kakkosnainen ja ensimmäinen vaimo ja lasten äiti se ykkönen.

Tämä on kyllä niin väsynyt provo, mutta silti menee tunteisiin, kun osa porukasta reaalimaailmassakin pilaa meidän normaalien exien maineen.

Ex-mieheni ykkösnainen on hänen nykyinen vaimonsa. En minä, hänen ex-vaimonsa. En ole ykkönen, vaikka meillä on exän kanssa kaksi yhteistä lasta ja exälläni ja nykyisellään ei yhtään. En edes haluaisi olla exäni ykkösnainen. Olisi kamalaa, jos exäni roikkuisi niin minussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päätit jatkaa huolimatta siitä, että suruaika on juuri alkanut. Se on sinun oikeus, mutta silloin ihmiset voivat juuri reagoida eri tavoilla..

Mitähän tämäkin tarkoittaa. Onko täällä todellakin olemassa ihmisiä, joiden mielestä abortti olisi pitänyt tehdä, minä luulin niitä heittoja vaan tavallisiksi av-ilkeysheitoiksi?

Ei ap varmaankaan päättänyt, että raskautuu, kun suruaika on juuri alkanut. Niin nyt sattui käymään. Tarvitaan aika kiero mieli, että kuvittelee, että  joku päättää raskautua juuri silloin, kun perheessä on  hankalimmat mahdolliset ajat.

Ihan outoja täältä tosiaan saa lukea.

Hän ei ilmeiseti ollut raskaana kun lapsi kuoli. Eli jatkoi yrittämistä vaikka oli suruaika. Eli ei ehkäisyä käyttänyt. Eli tarkoituksella jatkoi yrittämistä, hän kertoi, että he toivoivat lapsia pienellä ikäerolla. Eli kyllä suunniteltu raskaus. 

Isä menetti myös lapsen ja jatkoi yrittämistä, koska kerran paljaalla pani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että kaikkein pahimmat mielentegveysongelmat, psykoosit ym. seuraukset lapsen kuoleman jälkeen tulevat niille vanhemmille, jotka elävät elämäänsä vain lastensa kautta. Siis sellaisille, jotka eivät harrasta mitään omaa, eivät tapaa omia kavereitaan eivätkä huolehdi itsestään. Olisiko tällaisesta kyse? Monet psyykkisesti sairaat ihmiset eristäytyvät ympäristöstään. Ap nyt vain ajattelee sen olevan mustasukkaisuutta.

Olipa ilkeästi sanottu. Kun oma vauvani kuoli, elämäni ei tosiaan ollut pyörinyt vain lasteni ympärillä. Isosisko jäi yhtäkkiä ainoaksi lapseksi ja olin seuraavat 2 vuotta jatkuvasti huolissani hänenkin menettämisestään.  Menin jonkinlaiseen psykoosiin. Silti olin ollut täysin tavallinen töissäkäyvä ja harrastava äiti ennen sitä tapahtumaa. Elämän "jatkaminen" tuntui sen jälkeen siltä, kuin yrittäisi juosta pikajuoksua upottavassa suossa. Kaikki ennen tavallisetkin asiat olivat raskaita, satuttivat, pelkkä hengittäminen teki kipeää. Kyllä eristäydyin tässä vaiheessa elämää, monella tapaa. Jos joku olisi tuossa vaiheessa vienyt minulta tyttönikin, olisin varmasti kuollut. 

Olen pahoillani puolestasi. Silti kysyn, tilanteestasi tietämättä tietysti, olisitko sinä vienyt toisaalta tytöltäsi isän ja sisaruspuolen eristämällä tytön heistä? Olisitko tilanteessasi toivonut, että lapsesi kontaktit hänelle tärkeisiin ihmisiin katkeavat, koska sinä haluat eristää hänet heistä?

Siitähän tässä tilanteessa taitaa olla kyse.

Ja, sinä olet sitten täysin varma, että se on äiti joka eristää. Lapsikin osaa sulkea skypen ja estää puhelut. Oletko ihan varma, että lapsi ei ole loukkaantunut isälle. Lapsikin on menettänyt sisarensa ja myöskin ydinperheensä viiden vuoden sisällä. Nyt hyvinkin nopeasti on uusi tulokas tulossa. Minä ajattelen lasta, ihan normaali perheessä lapsi voi olla mustasukkainen tulevasta lapsesta ja vauvasta.

Jos näin todella on, olisi äidin hyvin tärkeää olla isään yhteydessä ja jutella, miten lapsen oloa helpottaa, eikö totta? 

Ei äiti voi vierestä katsoa, miten lapsi on mustasukkainen, suree kuollutta sisarusta ja erottaa itsensä toisesta vanhemmastaan.

siis rehellisesti, pakottaisitko sinä lapsen isän luokse jossa on äitipuoli joka kasvattaa vauva vatsaa. Jos lapsi olisi todella vihainen ja ei halua mennä. Jos lapsi on surusta rikki ja vielä enemmän loukkaantunut siitä, että isilla on uusi perhe, sisko/veli kouli ja nyt korvataan toisella vauvalla. Tosin puhuisin isälle, mutta en todellakaan pakoittaisi lasta sinne. Ja, AP kuulostaa todella kylmältä olevalta ihmiseltä joka moittii äitiä, ja on haastamassa oikeuteen, yrittämättä muita keinoja.

En tietenkään pakottaisi. Mutta missään nimessä en horisisi itse tuommoisia "korvataan nyt toisella vauvalla".  Se, että äiti ei suostu puhumaan isän kanssa mitään kertoo tästä tilanteesta ihan kaiken, turha sitä on kaunistella.

Mikään apn kertomasta ei viittaa siihen, että lapsi olisi haluton tapaamaan isäänsä ja sisarpuoltaan, jonka kanssa tähän saakka on ollut hyvissä väleissä. Täällä vaan mennään, äidin tavoin, lapsen selän taakse. Eikä haluta nähdä sitä ilmiselvää tosiasiaa, että äiti vahingoittaa nyt elossa olevaa lasta toiminnallaan.

Minusta on tosi outoa että eksän takia olisi pitänyt lastentekoaikataulua muuttaa. Jos lasta ja yritettiin ja yrittämisen jatkaminen oli isälle ok, miksi eksän tunteita olisi pitänyt huomioida? Uusi lapsi voi päinvastoin lievittää sekä isän että eloonjääneen sisaruksen surua, tuoda sisältöä elämään.

Minusta on outoa syyllistää ap:tä tuosta raskautumisesta kun se lapsensa menettänyt isäkin on sen valinnan tehnyt että kyllä, jatketaan yrittämistä.

Mutta tosiaan, tärkeintä on että se eloon jäänyt sisarus saa tavata isäänsä ja viettää normaali perhe-elämää. Vaikka se sitten tarkoittaisi että hänet otetaan pois äidiltä.

Mihin se lapsi muuten kuoli? Väkisin tulee tunne että äidin laiminlyöntiin. Ei mikään muu kuin syyllisyys saa ihmistä käyttäytymään noin raivohullusti. Suru voi lamauttaa ja viedä sängynpohjalle ja toimintakyvyttömäksi, jopa lataamoon. Mutta tuollainen kostomentaliteetti aikuisella ihmisellä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että kaikkein pahimmat mielentegveysongelmat, psykoosit ym. seuraukset lapsen kuoleman jälkeen tulevat niille vanhemmille, jotka elävät elämäänsä vain lastensa kautta. Siis sellaisille, jotka eivät harrasta mitään omaa, eivät tapaa omia kavereitaan eivätkä huolehdi itsestään. Olisiko tällaisesta kyse? Monet psyykkisesti sairaat ihmiset eristäytyvät ympäristöstään. Ap nyt vain ajattelee sen olevan mustasukkaisuutta.

Olipa ilkeästi sanottu. Kun oma vauvani kuoli, elämäni ei tosiaan ollut pyörinyt vain lasteni ympärillä. Isosisko jäi yhtäkkiä ainoaksi lapseksi ja olin seuraavat 2 vuotta jatkuvasti huolissani hänenkin menettämisestään.  Menin jonkinlaiseen psykoosiin. Silti olin ollut täysin tavallinen töissäkäyvä ja harrastava äiti ennen sitä tapahtumaa. Elämän "jatkaminen" tuntui sen jälkeen siltä, kuin yrittäisi juosta pikajuoksua upottavassa suossa. Kaikki ennen tavallisetkin asiat olivat raskaita, satuttivat, pelkkä hengittäminen teki kipeää. Kyllä eristäydyin tässä vaiheessa elämää, monella tapaa. Jos joku olisi tuossa vaiheessa vienyt minulta tyttönikin, olisin varmasti kuollut. 

Olen pahoillani puolestasi. Silti kysyn, tilanteestasi tietämättä tietysti, olisitko sinä vienyt toisaalta tytöltäsi isän ja sisaruspuolen eristämällä tytön heistä? Olisitko tilanteessasi toivonut, että lapsesi kontaktit hänelle tärkeisiin ihmisiin katkeavat, koska sinä haluat eristää hänet heistä?

Siitähän tässä tilanteessa taitaa olla kyse.

Ja, sinä olet sitten täysin varma, että se on äiti joka eristää. Lapsikin osaa sulkea skypen ja estää puhelut. Oletko ihan varma, että lapsi ei ole loukkaantunut isälle. Lapsikin on menettänyt sisarensa ja myöskin ydinperheensä viiden vuoden sisällä. Nyt hyvinkin nopeasti on uusi tulokas tulossa. Minä ajattelen lasta, ihan normaali perheessä lapsi voi olla mustasukkainen tulevasta lapsesta ja vauvasta.

Jos näin todella on, olisi äidin hyvin tärkeää olla isään yhteydessä ja jutella, miten lapsen oloa helpottaa, eikö totta? 

Ei äiti voi vierestä katsoa, miten lapsi on mustasukkainen, suree kuollutta sisarusta ja erottaa itsensä toisesta vanhemmastaan.

siis rehellisesti, pakottaisitko sinä lapsen isän luokse jossa on äitipuoli joka kasvattaa vauva vatsaa. Jos lapsi olisi todella vihainen ja ei halua mennä. Jos lapsi on surusta rikki ja vielä enemmän loukkaantunut siitä, että isilla on uusi perhe, sisko/veli kouli ja nyt korvataan toisella vauvalla. Tosin puhuisin isälle, mutta en todellakaan pakoittaisi lasta sinne. Ja, AP kuulostaa todella kylmältä olevalta ihmiseltä joka moittii äitiä, ja on haastamassa oikeuteen, yrittämättä muita keinoja.

En tietenkään pakottaisi. Mutta missään nimessä en horisisi itse tuommoisia "korvataan nyt toisella vauvalla".  Se, että äiti ei suostu puhumaan isän kanssa mitään kertoo tästä tilanteesta ihan kaiken, turha sitä on kaunistella.

Mikään apn kertomasta ei viittaa siihen, että lapsi olisi haluton tapaamaan isäänsä ja sisarpuoltaan, jonka kanssa tähän saakka on ollut hyvissä väleissä. Täällä vaan mennään, äidin tavoin, lapsen selän taakse. Eikä haluta nähdä sitä ilmiselvää tosiasiaa, että äiti vahingoittaa nyt elossa olevaa lasta toiminnallaan.

Koska Ap ei ole tuonut muuta esille. Onko isä yrittänyt mennä lapsen luokse? Onko soittanut äidin äidille, siskolle tai äidin kaverille? Ei Ap n ratkaisu oli kylmä, oikeuteen. Kolmas henkilö voisi auttaa, onko heitä käytetty.

Näitä kakkosia on nähty.

Otetaan eronnut mies, ja toivotaan että ex.vaimo katoaa planeetalta.

Tai suljetaan ne räpsyripsisilmät, ja leikitään kotia vaan.

Inhottavia pikku possuja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt siis av-viisaat, mikä olisi ollut oikea aika APn tulla raskaaksi? Puoli vuotta se ei ole, vuotta on ehdotettu. Olisiko varmaa, että vuoden päästä äidin suru on hellittänyt siten, että hän antaisi lapsen tavata isää? Pitäisikö varulta ajatella, että laitetaan nyt puolitoista vuotta tai ehkä kumminkin varman päälle kaksi?

Vai pitäiskö oikeastaan kumminkin tehdä niin, että antaa äidin pitää lasta kotona kannattelemassa mielenterveyttään niin pitkään kuin haluaa ja äiti sitten ilmoittaa, koska on aika alkaa yrittämään taas APn lasta ja toinenkin lapsi saa aloittaa vierailut isänsä luona. Eiköhän tämä olisi kohtuullisin ja paras ratkaisu, ellei sitten mennä jo ehdotettuun, eli isä hipsi nyt takaisin äidin luo.

No, minä olisin odottanut vuoden. Seurannut tilannetta ja ollut äidin apuna ja tukena. En olisi halunnut lasta syntymään keskellä surua. Mutta se olen minä, ja en syytä AP:ta raskaudesta. Lapsi ei tarvitse kannatella vanhempaa surussa. Sen sijan tässä on monta kertaa ehdotettu, että APn mies tulisi ottamaan yhteyttä koulun terveydenhoitajalle ja sosiaaltoimistoon. Ja, heidän kanssa yhdessä rakentamaan tapaamiset uudestaan.

Ja, riitaan tarvitaan aina kaksi puolta ja tässäkin meillä on vaan APn kertomus. Äidilla voi olla ihan toinen. Ja mistä me tiedetään, että lapsi haluaa mennä isälle? Lapsikin voi olla pettynyt.

Ja entä jos äidin tilanne ei olisi kohentunut vuodessa? Olisitko pitäytynyt suunnitelmassasi odottaa vuoden, vai olisitko odottanut toisen vuoden, ehkä kolmannenkin? Vai olisiko odottamisella kuitenkin ollut takaraja, riippumatta äidin tilanteesta?

Kysehän on juuri siitä, että äiti toimii nyt irrationaalisesti ja ennustamattomasti. En edes usko, että mikään apn tuki ja apu häntä tässä auttaa. Näin ollen isällä ei oikein ole juuri muita mahdollisuuksia kuin edetä virallista tietä. Koko ajan pitää muistaa, että koska äiti on katkaissut välit - alakouluikäinen ei itse vaihda puhelinnumeroaan, esimerkiksi - ei voida tietää toisen lapsen tilanteesta äidin luona. Eli juuri sitä, miten paljon hän äitiä siellä nyt joutuu kannattelemaan.

Aika raakaa tekstiä tulee sinulta. Eli sinun mielestä ei ole muuta ratkaisua kuin vielä ottaa äidltä sen viimeisen lapsen pois, se ratkaisee tilanteen. On pehempiä tapoja, riita oikeudessa ei tee tätä tilannetta sen paremmaksi. Keskustelu yhteys ja sitä tarvitaan vaikka sosiaaltoimistoon yhteys ja sitä kautta terapiaa äidille, lapselle ja ex-miehelle. Ap voi sillä aikaa hoitaa kasvavaa vauvavatsaa, ja ei tarvitse näyttää sitä surevalle äidille.

Ja, tuohon sinun aikatauluun, kyllä vuoden voi aina odottaa, en tarkoittanut 2 enkä kolmatta vuotta, mutta 6 kk on todella lyhyt aika. Ja, mitä ilmeisemmin AP ei ole aikaisemmin välittänyt äidistä, ja myöskään lapsista koska voi noin kylmästi kirjoittaa lapsen kuolemasta. Saan sen kuvan, että AP on todella kylmä ihminen joka ajattelee nyt vaan omaa napaa.

Missä kohtaa sanoin, että äidiltä pitää ottaa lapsi pois? Ei kai se, että viranomaistietä pitkin tilanne selvitetään, isä saa lapseen yhteyden, tarkoita mitenkään, ainakaan automaattisesti, että äidiltä otetaan lapsi pois. Ellei sitten tilanne ole niin paha, että on pakko. Ja jos on, sinunko mielestäsi silloin ei pitäisi toimia lapsen parhaaksi?

En tiedä, mitä raakaa siinä on, että sanon, että niin kauan, kun äiti ei suostu yhteyteen ja estää myös lapsen yhteyden isään, on täysi oikeus huolestua siitä, mikä lapsen tilanne äidin kanssa on.

Mitä tulee aikatauluihin, yritin osoittaa, että omasi on mielivaltainen. Et voi sanoa, että joo, vuosi on hyvä aika, sitten onkin ok tulla raskaaksi. Sillä et voi tietää, toipuisiko äiti vuodessa yhtään sen parempaan oloon kuin missä nyt on. Jos siis kantasi on, että äidin olon tulee vaikuttaa siihen, koska ap voi tulla raskaaksi, on epäloogista määritellä jotain aikoja, jolloin raskaus on ok. Joko sitä odotellaan, niin monta vuotta kuin asia ottaa, tai sitten myönnetään, että ei odoteta ja raskaus tulee kuten tulikin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tosi outoa että eksän takia olisi pitänyt lastentekoaikataulua muuttaa. Jos lasta ja yritettiin ja yrittämisen jatkaminen oli isälle ok, miksi eksän tunteita olisi pitänyt huomioida? Uusi lapsi voi päinvastoin lievittää sekä isän että eloonjääneen sisaruksen surua, tuoda sisältöä elämään.

Minusta on outoa syyllistää ap:tä tuosta raskautumisesta kun se lapsensa menettänyt isäkin on sen valinnan tehnyt että kyllä, jatketaan yrittämistä.

Mutta tosiaan, tärkeintä on että se eloon jäänyt sisarus saa tavata isäänsä ja viettää normaali perhe-elämää. Vaikka se sitten tarkoittaisi että hänet otetaan pois äidiltä.

Mihin se lapsi muuten kuoli? Väkisin tulee tunne että äidin laiminlyöntiin. Ei mikään muu kuin syyllisyys saa ihmistä käyttäytymään noin raivohullusti. Suru voi lamauttaa ja viedä sängynpohjalle ja toimintakyvyttömäksi, jopa lataamoon. Mutta tuollainen kostomentaliteetti aikuisella ihmisellä...

Järkyttävää tekstiä. Etenkin tuo viimeinen kappale. Sinä et kyllä todellakaan ymmärrä suuresta surusta mitään.

No onhan tuo nopea raskautuminen lapsen kuoleman jälkeen mautonta. Jos exä olisi nyt raskaana niin neuvolassa olisi suuri huoli miten hän nyt jaksaa, miten suru vaikuttaa raskauteen ja pystyykö hän surun lomassa hoitamaan vauvaa. Mutta onkohan mikään instanssi huolissaan miten ap:n perhe voi. Onko mies psyykkisesti tarpeeksi kunnossa. Tarvitaanko lastensuojelua.

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti on "sairas" kun takertuu lapseensa, ilmeisesti ainoaan perheenjäseneensä.

Jep jep!

Ratkaisu olisi oikeusjuttu, jossa äidiltä vietäisi se toinenkin lapsi.

Jep jep jep.

Vaikka oma lapsi olisi kuollut, äiti ei saisi omassa surussaan erottaa elävää lasta isästään. Takertuminen voi tosiaan surussa saada mittavat suhteet ja vääristää lapsi-äiti -suhteen painostavaksi ja ahdistavaksi. 

Isällä on velvollisuus ensisijaisesti huolehtia siitä, että hänen lapsensa ei joudu psyykkisesti liian kuormittavaan tilanteeseen, jos äiti on "häiriintyneen" takertuvainen. Kyllä itse lähtisin oikeudessa taistelemaan, että saisin nähdä omaa lastani ja sitä kautta varmistaa, että hän voi olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin. 

Ymmärrän äidin tuskan. Ihan kamalaa. Suru ei saa silti olla syy satuttaa jäljelle jäänyttä lasta. Äiti luultavasti tuntee katkeruutta, pettymystä ja vihaa ex-miestään kohtaan, joka näin pian saa toisen lapsen kuoleman jälkeen uuden lapsen. Hän varmasti ajattelee, että mies ei tosissaan edes rakastanut kuollutta lasta, koska aika ja elämä ei pysähtynyt isän kohdalla samalla tavalla kuin hänellä. Ymmärrän tämän kyllä. Toisaalta äiti ei voi määrittää sitä, miten isä suree ja jatkaa elämäänsä. Tuskin isä tunteeton on tai sure yhtään sen vähempää. Surun määrää ei voi nähdä ulkopuolelta. 

Voisiko isä tässä tapauksessa jotenkin yrittää kertoa exälleen, miten kovasti suree? Voisivatko he yhdessä mahdollisesti surra ja käydä esimerkiksi juttelemassa terapeutille (mielenterveyshoitajalle)?