Miehen ex-vaimo suuttui verisesti kuultuaan että olen raskaana alle puoli vuotta heidän esikoisensa kuoleman

Ei puolessa vuodessa toivu oman lapsen menetyksestä, koittakaa olla ex-vaimon tukena. Miehesi pitäisi koittaa saada hänet tajuamaan, että hänen tuleva lapsi ei syrjäytä muiden lasten asemaa.

No miten homma etenee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä on ap:n ymmärrys ja empatia lapsensa menettänyttä toista äitiä kohtaan. Jos lapsen kuolemasta on vasta alle puoli vuotta, niin hyvänen aika sentään, anna hänelle ja miehellesi aikaa toipua. Ei asiat voi ollakaan normaalilla tolalla tuollaisen jälkeen. Itse vaikutat nyt aloituksesi perusteella empatiakyvyttömältä ja itsekeskeiseltä, "ex on verisesti suuttunut raskaudestani". Ap näkee nyt exän vain kiukuttelevana kapuloita hänen rattaisiin heittelevänä draamaqueenina. Se kuin on se ap:n oma napa maailmankeskipiste.

Ihan mielenkiinnosta. Mietitkö sä sekuntiakaan isän tilannetta?

Hän on menettänyt lapsensa eikä hän saa nähdä toista lastaan eli tavallaan on menettänyt hänetkin äidin toiminnan vuoksi.

Siitähän tässä oli kyse.

Ei kun siitä että ap:n ex suuttui verisesti vauvauutisista eikä iloitse ap:n vauvasta ja murjottaa ja käyttäytyy lapsellisesti koska oma lapsi on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Paljon tällä puhutaan äidin surusta ja siitä miten hän on menettänyt lapsensa. VAIN ÄITIKÖ SEN LAPSEN ON MENETTÄNYT!? Ajatteleeko kukaan tätä isän kannalta? Äiti on menettänyt yhden lapsen mutta onko sitten oikein että isä menettää tämän äidin surun takia MOLEMMAT!? Kertokaa minulle miksi tämä on teidän mielestänne oikea yhtäl? Se onko uusi perheenlisäys tulossa ei vaikuta tähän millään lailla. Miksi on äidin kohdalla on tragedia menettää yksi lapsi mutta isän kohdalla ok menettää molemmat?

Ei kukaan varmasti tarkota, ettei äidin suru ole isän surua suurempi. Isä on vaan toipunut asiasta nopeammin, kuin äiti, joten äidin köytös on ymmärrettävää, sillä hän on yhä shokissa tapahtuneesta. Toivottavasti äiti saa tarpeeksi apua toipumiseen ja isä osallistuu jokaisen lapsensa elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päätit jatkaa huolimatta siitä, että suruaika on juuri alkanut. Se on sinun oikeus, mutta silloin ihmiset voivat juuri reagoida eri tavoilla..

Mitähän tämäkin tarkoittaa. Onko täällä todellakin olemassa ihmisiä, joiden mielestä abortti olisi pitänyt tehdä, minä luulin niitä heittoja vaan tavallisiksi av-ilkeysheitoiksi?

Ei ap varmaankaan päättänyt, että raskautuu, kun suruaika on juuri alkanut. Niin nyt sattui käymään. Tarvitaan aika kiero mieli, että kuvittelee, että  joku päättää raskautua juuri silloin, kun perheessä on  hankalimmat mahdolliset ajat.

Ihan outoja täältä tosiaan saa lukea.

Tuollaisia ne kakkosnaiset ovat. Äiti on ilmeisesti apn mielestä saanut liikaa huomiota lapsen kuolemalla (kenties mieskin lohduttanut ja tukenut kun yhteinen lapsi oli) niin se päätti nyt raskautua että saa huomion itseensä. Sairasta.

Sinä olet taasen joko lukukyvytön tai tyhmä. Tässä ei ole kyse kakkosnaisesta, vaan pariskunnasta, joka on ollut yhdessä 5 vuotta ja heillä on jo yksi yhteinen lapsi. Miehen ja exän eroon ap ei ole liittynyt mitenkään.

Hän on aina kakkosnainen ja ensimmäinen vaimo ja lasten äiti se ykkönen.

Tämä on kyllä niin väsynyt provo, mutta silti menee tunteisiin, kun osa porukasta reaalimaailmassakin pilaa meidän normaalien exien maineen.

Ex-mieheni ykkösnainen on hänen nykyinen vaimonsa. En minä, hänen ex-vaimonsa. En ole ykkönen, vaikka meillä on exän kanssa kaksi yhteistä lasta ja exälläni ja nykyisellään ei yhtään. En edes haluaisi olla exäni ykkösnainen. Olisi kamalaa, jos exäni roikkuisi niin minussa.

Jos olet ensimmäinen vaimo, olet ensimmäinen vaimo. Et toiseksi muutu kun ei mennyttä voi muuttaa. Toinen vaimo on sitten toinen vaimo.

Kyllä olen ensimmäinen vaimo. En ole ykkösnainen hänen nykyisessä elämässään. Huomaa ero näissä! Nykyisen vaimon tarpeet ovat, ja pitääkin olla, exälleni tärkeämpiä kuin minun tarpeeni.

1 tulee ennen kahta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jälkeen. Tästä johtuen kieltäytyy nyt vaikka mihin tekosyihin vedoten antamasta heidän toista yhteistä lasta tapaamisiin, tiedämme kaikki että totuus on se, minkä nainen joskus tekstasi, että mies on "sydämetön kylmä hirviö".

Ymmärrän äidin tuskan lapsen menettämisestä, ja suree isäkin ja minä. Silti ei voi koko elämä pysähtyä ja tämä menee jo naurettavuuksiin. Lakimieskö tässä pitää palkata, että mies saa lastaan tavata?

Lue tuo viimeinen lause, AP juuri suunnittelee lakimiehen palkkaamista.... Eihän koko elämä voi pysähtyä..... Ei AP mitään suunnittele...

Nyt en etsi, mutta yhdessä vastauksessa AP sanoi, että mies ei halua haastaa äitiä oikeuteen.

Kuka suunnittelemitä?

Ap on varmaan huolissaan miehestään. Ja kysyy, mitä sitten pitäisi tehdä, ettei lapsi menetä isääkin, eikä isä toista lasta?

Taas tämä sama trolli. Tyyli on tunnistettava. Mauton aihe trollailuun, ap!

Surun sokaisema ja hallitsemattomia vihan tunteita viattomiin ihmisiin purkava ihminen kyllä juu tarvitsee ymmärrystä, mutta eikö sitä saa sanoa edes ääneen, että se ei anna kovin hyvää kuvaa kyseisestä ihmisestä (ei äitinä, vanhempana, lentoemäntänä.. jne), kun sillä tavoin käyttäytyy. 

Turha tässä on aloittajaa moittia. 

Lähipiiriini kuuluu myös lapsensa menettänyt äiti. Hän oli surullinen, mutta ei ehdoin tahdoin halunnut vaikeuttaa kenenkään elämää saati olla vihainen muiden vauvoista. 

Ihmettelen miksi mies on ylipäätään eronnut. Oman lapsen kuolema on niin rankka juttu. Rankkaa miehelle, mutta naiselle vielä rankempaa.  Miksei jäänyt tukemaan ensimmäistä vaimoa.  Meillä ensimmäinen lapsi kuoli heti syntymän jälkeen. Surua purettiin tekemällä uusi. Toinen lapsi syntyikin terveenä. Tehtiin kolmas, joka kuoli hänkin muutama tunti synnytyksestä. Jo ensimmäisen lapsen jälkeen päätin, etten jätä vaimoani ikinä, jos se on minusta ja minun tekemisistä kiinni.  Enkä myöskään petä.  Kolmannen jälkeen vieläkin selvempää. Neljäs lapsi oli taas terve. Ja ihan kun ei tarpeeksi olisi ollut murheita, niin viides lapsi kuoli pahaan syvänvikaan 3kk jälkeen.  Taas paikattiin uudella, tuli onneksi terveenä kuudes ja seitsemäskin vielä iltatähtenä.  Ei olla uskovaisia, mutta lapsista näemmä tykätään. Luonto voi olla joskus raju.

En ymmärrä, miten vaimo kesti ja kestänyt kaikki menetykset. Itsellä ollut vaikea, vaikka seisonutkin vierellä jämäkkänä kuin kallio. Itku tulee nytkin silmään tätä kirjoittaessa. No lapset on jo aikuisia, joten ollaan voiton puolella.  Mutta sen sanon, että jo tuon ensimmäisen menetyksen jälkeen elämä sai raamit. Mitkään työttömyydet, firman konkurssit, velka- tai rahaongelmat eivät ole juurikaan hetkauttaneet meidän parisuhdetta. Meni tärkeysjärjestykset uusiksi. Siinä vaimo ja parisuhde on ykkönen. Sitten lapset ja muulla olekaan ...tun väliä.

Sitä vaan, että voisi vähän ajatella mikä on tärkeää ja mikä ei.  Ei kannattaisi ihan jokaisesta mitättömästä asiasta valittaa. Kannattaisi oikeasti pitää siitä rakkaastaan huolta, vaikeinakin aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen esikoinen oli kuollessaan? Milloin miehesi ja hänen exänsä ovat eronneet? Nämäkin vaikuttavat hieman siihen, miten asiaan pitäisi suhtautua.

Alakouluikäisiä molemmat, sekä esikoinen että tämä heidän toinen yhteinen. erosta pian 5v. jo aikaa, miehen kanssa olen itse seurustellut kohta 4v, meidän esikoinen 2v ja oli tarkoituskin saada toinen pienellä ikäerolla. Miehen eksän kanssa kaikki sujunut hyvin tähän saakka. Mies mietti jo sitäkin, pitäisikö hänen hakea sen 8-vuotiaansa lähihuoltajuutta, kun äidillä ei tunnu nyt pysyvän paletti kasassa enää. Hirveän surullista kaikille osapuolille :( ap

Teidän pitäisi tukea tätä miehen exvsimoa eikä varsinkaan alkaa riitelemään lapsen huoltajuudesta

Isäkin menetti lapsen. Nyt hän on menettämässä toisenkin, koska äiti vieraannuttaa. Ja täällä vaan lähes kaikki puolustaa äitiä, että äidin pitää saada pitää lapsi kokonaan itsellään, että äiti ei saa menettää lasta. Suurin osa ei välitä isän menetyksestä tai lapsen oikeudesta tavata isäänsä tuon taivaallista. Uskomatonta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti on "sairas" kun takertuu lapseensa, ilmeisesti ainoaan perheenjäseneensä.

Jep jep!

Ratkaisu olisi oikeusjuttu, jossa äidiltä vietäisi se toinenkin lapsi.

Jep jep jep.

Jokainen tajuaa, että lapsen menetys on traaginen asia äidille, mutta näissä tapauksissa oikeus onneksi arvioi ensisijaisesti sen elossa olevan lapsen parasta. Näillä tiedoilla ap:n perheellä olisi hyvätkin mahdollisuudet saada lähihuoltajuus oikeusteitse.

Terveisin lakinainen

Aika lailla heikot mahdollisuudet ellei kykene osoittamaan, että lapsi on äidin luona vaarassa. Yksikään käräjäoikeus ei sano äidille, että koska lapsesi kuoli ja koska lapsen isä haluaa kaikki lapsensa itselleen, niin sinä saat opetella olemaan yksin. Mitäs ryhdyit suremaan esikoisen kuolemaa, olisit isän tavoin tehnyt laastarilapsen!

Elossa olevan lapsen paras ei välttämättä ole isän perheessä hoitamassa pienempiä lapsia.

Näin juuri! Uskon että tästä on nyt kyse. Äiti tekee ihan oikein ja Ap vaikuttaa vähäempaattiselle ihmiselle. Isä luultavasti vähän tossu.

elämävoipysähtyä kirjoitti:

Aloittaja kommentoi kirjoituksessaan lapsen kuolemaan liittyen "silti ei voi elämä pysähtyä". Kyllä voi. Lapsen kuolema on niin järkyttävä asia, että silloin koko elämä voi todella pysähtyä niin, että kuolevaa lasta sureva vanhempi muuttuu "eläväksi zombieksi", eli on olemassa, on hengissä, mutta elämä on pilalla, eikä mikään tunnu enää miltään. Ja jos nyt sattuisikin joskus jotain tuntemaan, niin tuntee vain syvää surua, ja kaipausta. Elämä siis todella VOI PYSÄHTYÄ. Tätä ei ymmärrä, kuin vain ja ainoastaan henkilö, jonka oma lapsi on kuollut, tai henkilö, jonka elämä on joskus "pysähtynyt" jostakin muusta vastaavanlaisesta syystä, eli rakkaan ihmisen kuoleman takia.

Jep ja miettikää kun ulkopuolinen, miehen nyksä joka on raskaana tulee sanomaan "jatka kuule elämää, ei voi pysähtyä nyt siihen koko elämä!" :,D ja sitten ihmettelee miksi tulee kylmää suhtautumista.

Voi vaan kuvitella, miten hirveä tilanne 😢

Äitinä ymmärtäisin tuon lapsensa menettäneen äidin takertuvan elossaolevaan lapseensa, koska pelkää menettävänsä tämänkin.

Mieti ap, hirvein tapahtui tuolle äidille, ja hän pelkää sen tapahtuvan uudelleen.

Eli syy todennäköisimmin ei liity mitenkään teihin tai teidän perheenlisäykseen, vaan tuo äiti yksinkertaisesti pelkää henkensä edestä päästää sitä ainoaa lastaan silmistään.

En tiedä kuinka paljon vuosittain Suomessa kuolee tuon ikäisiä lapsia, mutta ainakin kuvittelen tunnistavani tapauksen. Isän vaimon uudesta raskaudesta en tosin tiennyt.

Mutta äiti voi tosi huonosti, ja äidin omakin lähipiiri on huolissaan siitä, miten äiti on ilman näkyvää syytä eristänyt lapsen toisesta perheestään. Isä ja äitipuoli ovat kuitenkin kunnollisia, ja äiti on itsekin kehunut heitä paljon aiemmin ja ollut mielissään hyvistä väleistä.

Miksi lasta rangaistaan siitä, että hän on menettänyt sisaruksensa? Kova menetys, ja sitten ei saisi enää nähdä isääkään, saati tutustua uuteen syntymättömään sisarukseen. Hänestähän tulee senkin isosisko/veli!

Vierailija kirjoitti:

Suruun ei ole hyvä jäädä kytemään. Suruaika on käytävä läpi mutta joskus on pakko koittaa jatkaa eteenpäin. Elämä ja aika ei pysähdy ympärillä koskaan vaikka omalla kohdalla se hetkeksi saattaakin pysähtyä. Isä on selkeästi tehnyt valinnan koittaa jatkaa elämässä eteenpäin tästä huolimatta, äiti taas ei. Vai ettekö muka kukaan ole koskaan vielä menettäneet rakkaitanne, sukulaisia, isovanhempia, omia vanhempia? Miten te olette täällä täysissä voimissanne? Kyllä, jatkoitte eteenpäin. Lapsen menetys on toki suurempi, mutta ei syy jäädä suruun ikuisiksi ajoiksi ilman että koittaa millään lailla selviytyä siitä. Puoli vuotta on kuitenkin pitkä aika. Täysin siitä ei toivu sinä aikana, varmasti ei vielä pitkään aikaan, mutta kyllä prosessi olisi hyvä jo olla edes laitettu käyntiin sinä aikana.

Kyseessä on iso kriisi, josta ei ole edes kauaa vielä.

Ammattiapua kannattaa hakea, ettei jää yksin hirveän olonsa kanssa ja että saa työstettyä surua.

Tiedän itse tapauksen, jossa lapsen kuoleman työstämätön suru aiheutti aika kammottavia piirteitä. Vanhemmat eivät vuosikymmeneen purkaneet lapsen huonetta, vaan antoivat olla ennallaan.

Ok, voi mennä vielä muistojen piikkiin, ettei vain raatsi purkaa.

Kammottavaa sen sijaan oli se, että pariskunta muuttaessaan uuteen asuntoon kalustivat huoneen myös tälle kuolleelle lapselle. Aikaa oli jo kulunut yli vuosikymmen.

Eli siinä oli jääty junnamaan suruun, eikä päästy tekemään asiassa hyväksymisprosessia. He (ehkä tiedostamattaan) ikäänkuin odottivat lapsensa tulevan vielä takaisin kotiin heidän luokseen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuinka paljon vuosittain Suomessa kuolee tuon ikäisiä lapsia, mutta ainakin kuvittelen tunnistavani tapauksen. Isän vaimon uudesta raskaudesta en tosin tiennyt.

Mutta äiti voi tosi huonosti, ja äidin omakin lähipiiri on huolissaan siitä, miten äiti on ilman näkyvää syytä eristänyt lapsen toisesta perheestään. Isä ja äitipuoli ovat kuitenkin kunnollisia, ja äiti on itsekin kehunut heitä paljon aiemmin ja ollut mielissään hyvistä väleistä.

Kai te äidin tuntevat olette äidille tukena?

Yllättävän herkästi läheisensä menettänyttä aletaan kartella sen sijaan, että tuettaisiin ja autettaisiin. Siihen se menee, kun kuolema on tabu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuinka paljon vuosittain Suomessa kuolee tuon ikäisiä lapsia, mutta ainakin kuvittelen tunnistavani tapauksen. Isän vaimon uudesta raskaudesta en tosin tiennyt.

Mutta äiti voi tosi huonosti, ja äidin omakin lähipiiri on huolissaan siitä, miten äiti on ilman näkyvää syytä eristänyt lapsen toisesta perheestään. Isä ja äitipuoli ovat kuitenkin kunnollisia, ja äiti on itsekin kehunut heitä paljon aiemmin ja ollut mielissään hyvistä väleistä.

Kai te äidin tuntevat olette äidille tukena?

Yllättävän herkästi läheisensä menettänyttä aletaan kartella sen sijaan, että tuettaisiin ja autettaisiin. Siihen se menee, kun kuolema on tabu.

Kyllä me yritämme ainakin olla. Käytännön apua, kuten siivousta ja ruuanlaittoa hän saa lähes päivittäin siskoltaan, ja lastakin kyllä hoidettaisiin jos vaan annettaisiin. Äidin kanssa on vähän vaikeaa tulla toimeen nykyään, koska hän on muuttunut paitsi sulkeutuneeksi, myös verbaalisesti aggressiiviseksi, vihamieliseksi ja räjähdysherkäksi, mitä ei ollut ennen, ja tämä hämmentää ymmärrettävästi läheisiä. Kai se suru voi niinkin ilmetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuinka paljon vuosittain Suomessa kuolee tuon ikäisiä lapsia, mutta ainakin kuvittelen tunnistavani tapauksen. Isän vaimon uudesta raskaudesta en tosin tiennyt.

Mutta äiti voi tosi huonosti, ja äidin omakin lähipiiri on huolissaan siitä, miten äiti on ilman näkyvää syytä eristänyt lapsen toisesta perheestään. Isä ja äitipuoli ovat kuitenkin kunnollisia, ja äiti on itsekin kehunut heitä paljon aiemmin ja ollut mielissään hyvistä väleistä.

Kai te äidin tuntevat olette äidille tukena?

Yllättävän herkästi läheisensä menettänyttä aletaan kartella sen sijaan, että tuettaisiin ja autettaisiin. Siihen se menee, kun kuolema on tabu.

Kyllä me yritämme ainakin olla. Käytännön apua, kuten siivousta ja ruuanlaittoa hän saa lähes päivittäin siskoltaan, ja lastakin kyllä hoidettaisiin jos vaan annettaisiin. Äidin kanssa on vähän vaikeaa tulla toimeen nykyään, koska hän on muuttunut paitsi sulkeutuneeksi, myös verbaalisesti aggressiiviseksi, vihamieliseksi ja räjähdysherkäksi, mitä ei ollut ennen, ja tämä hämmentää ymmärrettävästi läheisiä. Kai se suru voi niinkin ilmetä.

Kai äiti saa jotain ammattiapua?

Jos lapsen kuolema on tullut täysin yllättäen, niin voisiko olla surun mukana myös traumaperäistä stressihäiriötä. Siinä esiintyy käytöksen muutosta (räjähdysherkkyys, hermostuminen jne) ja toisaalta kova pelko tapahtuman uusiutumisesta, joka tässä tapauksessa saattaa olla tuo, että pelkää menettävänsä toisenkin lapsensa.

Oli mitä oli, niin yrittäkää saada äidille ammattiapua, jos ei sitä vielä saa.