Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miehen ex-vaimo suuttui verisesti kuultuaan että olen raskaana alle puoli vuotta heidän esikoisensa kuoleman
31.05.2018 |
jälkeen. Tästä johtuen kieltäytyy nyt vaikka mihin tekosyihin vedoten antamasta heidän toista yhteistä lasta tapaamisiin, tiedämme kaikki että totuus on se, minkä nainen joskus tekstasi, että mies on "sydämetön kylmä hirviö".
Ymmärrän äidin tuskan lapsen menettämisestä, ja suree isäkin ja minä. Silti ei voi koko elämä pysähtyä ja tämä menee jo naurettavuuksiin. Lakimieskö tässä pitää palkata, että mies saa lastaan tavata?
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ap täällä haukkumisen auttavan asiaa? Tuon äidin (Jos on huomannut) kannattaisi näyttää tämä ketju miehelle, kysyä ovatko tosissaan hänen mielenterveyden suhteen ja viemässä lasta ja harkita sitä kunnianloukkaussyytettä. Ei kai mieskään tykkää että perheen yksityisasioita tuodaan julkisuuteen.
Voi hyvä luoja nyt jo! Ketä minä olen HAUKKUNUT?? Seison joka ikisen sanan takana mitä oon kirjoittanut. Enkä ole maininnut mitään nimiä jotta tapaus olisi "tuotu julkisuuteen! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outoja nämä kommentit. Ensinnäkin Ap:lla on yhteinen lapsi miehensä kanssa ja kyseessä on perheen toinen lapsi. Ja ap haluaisi, että hänen miehensä aikaisemmasta liitosta oleva lapsi saisi tavata isäänsä, sisarpuoltaan ja äitipuoltaan samanlailla kuin aikaisemmin. Uskon, että lapsensa menettänyt äiti pelkää esikoisen unohtuvan uuden lapsen myötä. Ei niin tietenkään ole. Ehdotan, että menette terapiaan puhumaan asiasta (hänen avullaan saisitte purettua tilannetta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mielenkiintoinen näkemys mitä täällä tuli vastaan eli tämä suojelee lastaan.
Jos isä on ihan normaali, niin ei lasta noin suojella. Harvat syyt antaa sulle luvan kadota lapsen kanssa maan alle.
Se lapsi ei ole vain äidin, sillä on myös toinenkin vanhempi, johon suhdetta tulee tukea.
Raskaus on nyt sattunut paskaan saumaan, mutta tää on elämää. Asioita sattuu ja tapahtuu.
Exän kaikki tunteet on sallittuja, mutta tekojen tulee olla tehtynä lapsen parasta ajatellen. Sitä on surussa vaikea nähdä ja joskus se voi vaatia ulkopuolisen puuttumista.No onko se isä normaali? Vai "sydämetön kylmä hirviö" kuten johdannossa eksän kerrotaan kirjoittaneen.
Millä tavalla raskaus on sattunut paskaan saumaan? Pitäisikö naistenkin uusissa parisuhteissa miettiä ensisijaisesti ex-miehen tunteita lasten hankinnassaan?
Kukahan se tämän tarinan sydämetön kylmä hirviö on? Se eksä jonka tunteiden mukaan muunkin maailman pitäisi liikkua ja kääntyä?
Olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa (en yhtä vakavassa, mutta lähiomaisen kuolinsurussa kokenut toisen elämääni järkyttäneen asian, joka olisi ollut minulle yhdentekevä(mpi) jos maailmani ei olisi ollut muuten palasina).
Uskon, että äiti tajuaa järjen tasolla, että eksä elää omaa elämäänsä ja se elämä jatkuu eri muodoissa, nyt vauvan. Mutta se ei poista sitä, että tuo täysin hyväksyttävä tapahtuma SATTUU äitiin, koska se hieroo hänen kipupisteitään monella eri tavalla ja ne ovat nyt muutenkin pinnalla vielä hyvän aikaa, luultavasti ainakin joitain vuosia ja jollain tasolla ehkä loppuiän.
Lisääntyjällä on oikeus lisääntyä, mutta ei voi vaatia sitä, ettei se sattuisi äitiin, koska se on tunne. Tunteidenkäsittelyssä auttaa kohdatuksituleminen, empatia ja ymmärrys. Silloin kipu saattaa lieventyä melko nopeastikin. Sen sijaan kaikki rationalisointi, ankaruus, rangaistukset ja mitätöinti vain pahentaa tilannetta reaktion syventyessä.
Äidillä on muutenkin vaikeaa ja hänellä täytyy olla oikeus ottaa teihin etäisyyttä siksi aikaa, että hän saa koottua itsensä, koska te haittaatte nyt hänen toipumistaan. Voisiko niistä tapaamisista keskustella asiallisesti ja lämpimästi lapsenkin tahtoa kuunnellen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ap täällä haukkumisen auttavan asiaa? Tuon äidin (Jos on huomannut) kannattaisi näyttää tämä ketju miehelle, kysyä ovatko tosissaan hänen mielenterveyden suhteen ja viemässä lasta ja harkita sitä kunnianloukkaussyytettä. Ei kai mieskään tykkää että perheen yksityisasioita tuodaan julkisuuteen.
Voi hyvä luoja nyt jo! Ketä minä olen HAUKKUNUT?? Seison joka ikisen sanan takana mitä oon kirjoittanut. Enkä ole maininnut mitään nimiä jotta tapaus olisi "tuotu julkisuuteen! ap
Koko ajan olet exän mielenterveyttä asettamassa kyseenalaiseksi /leimaamassa sairaaksi. Ja ei alakouluikäisten kuolemat niin yleisiä ole etteikö täältä voisi joku tunnistaa. Etenkin kun olet antanut noin tarkkoja tietoja taustoistanne.
Luulen, että kaikkein pahimmat mielentegveysongelmat, psykoosit ym. seuraukset lapsen kuoleman jälkeen tulevat niille vanhemmille, jotka elävät elämäänsä vain lastensa kautta. Siis sellaisille, jotka eivät harrasta mitään omaa, eivät tapaa omia kavereitaan eivätkä huolehdi itsestään. Olisiko tällaisesta kyse? Monet psyykkisesti sairaat ihmiset eristäytyvät ympäristöstään. Ap nyt vain ajattelee sen olevan mustasukkaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta myös ihan normaali ihminen vetäytyy surussaan, koska se on asia, joka vie sekä psyykkistä että fyysistä kapasiteettia. Aiemmin pidettiin itsestäänselvänä, että akuutin surun aikaa on karkeasti ottaen vuosi. Ja oletettavasti laskeutuminen elämään tapahtuu sen jälkeen tipoittain ja välillä tulee takapakkia ja välillä on normaaleja päiviä eikä ihminen vielä silloin ole mitenkään sairaaksi diagnosoitava.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että kaikkein pahimmat mielentegveysongelmat, psykoosit ym. seuraukset lapsen kuoleman jälkeen tulevat niille vanhemmille, jotka elävät elämäänsä vain lastensa kautta. Siis sellaisille, jotka eivät harrasta mitään omaa, eivät tapaa omia kavereitaan eivätkä huolehdi itsestään. Olisiko tällaisesta kyse? Monet psyykkisesti sairaat ihmiset eristäytyvät ympäristöstään. Ap nyt vain ajattelee sen olevan mustasukkaisuutta.
Minusta kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen reaktioa lapsensa menettämiseen, etenkään jos ei ole sitä itse kokenut. Aidotkin kokemukset eroavat toisistaan paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori vaan, mutta en osaa sääliä AP-raukkaa, joka on sekaantunut lapselliseen mieheen. Siitä saa, kun tuohon kuvioon ryhtyy. Halusit varmaan pönkittää asemaasi naisena, kun sait toisen naisen jämät... siis miehen.
Kyllä AP haukkuu äitiä. Ei ole tullut minkäänlaista ymmärystä äidille saatikaa empatiaa. Äiti ei toimi nyt oikein, mutta ratkaisu ei ole oikeudenkäynti. Lastenneuvojalle kannattaa olla yhteydessä ja keskustella hänen janssa. Tapaamiset pitää jatkua. Mutta APn kannattaa pysyä poissa, sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä kertomaan, mitä äiti pitää tunteä tai kuinka toimia. Lapsi on miehesi ja äidin, ja he tekevät päätökset, et sinä.
Ja, tuo lause, elämä jatkuu äidille kun on vasta puoli vuotta mennyt suuresta menetyksestä, on todella törkeä. Se jatkuu sinulle, mutta sinä et menettänyt lasta. Sinulle se ei ole sama asia. Se lause teki sinusta todella tunteettoman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi sai siis sisaruksen kuoleman jälkeen tavata isäänsä ihan normaalisti, mutta kun eksä kuuli raskaudestasi lapsi eristettiin isästä?
Onnittelut raskaudestasi!
Miehesi exä tarvitsee apua, ihan ammattiapua ja miehesi voi kysyä neuvoja koulun terkkarilta, miten toimia. Mutta pysy sinä pois koko tilanteesta. Sinä jatkoit elämää vaikka toisella ja myös sisaruksella on suuri suru. Sinä päätit jatkaa huolimatta siitä, että suruaika on juuri alkanut. Se on sinun oikeus, mutta silloin ihmiset voivat juuri reagoida eri tavoilla. Tämän äidin reaktio on suuttumus ja varmaan suuri pelko, että menettää toisen lapsen. Ja, sitä te olette juuri tekemässä. Entäs sisar/veli, oletko yhtään ajatellut hänta, hän menetti veljensä ja nyt uusi heti tilalle. Sitten poistetaan vielä äiti kuvioista.
Te häviätte kaikki tässä riidassa, äiti lapsi ja mies. Sinä olet ainona voittajana koska sinä saat lapsen. Mutta lopputulos koko sopasta on hajalla olevia ihmisiä.
Tilanne ratkee sillä, että miehesi puhuu terveydenhoitajan kanssa ja uudet keskustelut lastenneuvojalle. Sitten sosiaalitoimisto ja tukee kaikille. Mutta, pysy herran tähden sinä pois kaikista keskuteluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja.
Itsekin olen menettänyt paljon ja jotenkin voisin samaistua vähän äitiin, vaikka olen lapseton ja äidinrakkaus on ihan eri potenssissa.
Hän on menettänyt ensin syystä tai toisesta ydinperheen ja nyt vielä kalleimman aarteensa. Lapsen jokapäiväinen läsnäolo voi olla todella merkityksellinen hänen jaksamiselleen ja mielenterveydelleen. Saattaa myös olla, että hän pystyy olemaan ihan hyvä äiti lapselleen, mutta suhtautuu tiikeriemon raivolla siihen, että pitäisi luovuttaa lapsi eksän luo, etenkin kun siellä uusi vauva vääntää veistä äidin haavassa.
Enpä muuhun puutu, mutta juuri tämä pitäisi pystyä estämään = lapsi kannattelee äitinsä jaksamista ja mielenterveyttä läsnäolollaan. Äidin tiikeriemon raivot ovat myös hyvin haitallisia lapselle.
Muistaako kukaan, että lapsi menetti myös sisaruksen? Ja nyt häntä sitten tarvitaan, jotta äidille tulee parempi mieli, kun lapsi olisi saamassa jotain uutta elämäänsä, sisarpuolen?
Isästä nyt ei kannata sanoa mitään, eihän miehillä ole tunteita eikä heitä mihinkään tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap olisi empaattinen niin hän ei täällä retostelisi tunnistettavin tiedoin. Taitaa mennä kunnianloukkauksen puolelle josta on oikeus nostaa syyte. Mitähän mies sitten sanoo?
Cunnianlouccaus!!!!!!!!! No ei ole. Näetkö nimiä, kuvia, tarkkoja tietoja asuinpaikasta, työpaikoista? Ja tosiaan cunnianlouccaus vaatii ihan keksittyjä asioita, tai asioita joista ei todisteita. Eli esim jos väität netissä kaverisi raiskaajaa raiskaajaksi, voit saada tuomion, mutta jos hänet on tuomittu oikeudessa, voit huudella raiskaajaksi aivan rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli joulukuu17 jälkeen on 9-13-vuotias lapsi kuollut äkillisesti. Ja nyt kritisoidaan äitiä kun ei toimi niin kuin ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja.
Itsekin olen menettänyt paljon ja jotenkin voisin samaistua vähän äitiin, vaikka olen lapseton ja äidinrakkaus on ihan eri potenssissa.
Hän on menettänyt ensin syystä tai toisesta ydinperheen ja nyt vielä kalleimman aarteensa. Lapsen jokapäiväinen läsnäolo voi olla todella merkityksellinen hänen jaksamiselleen ja mielenterveydelleen. Saattaa myös olla, että hän pystyy olemaan ihan hyvä äiti lapselleen, mutta suhtautuu tiikeriemon raivolla siihen, että pitäisi luovuttaa lapsi eksän luo, etenkin kun siellä uusi vauva vääntää veistä äidin haavassa.
Enpä muuhun puutu, mutta juuri tämä pitäisi pystyä estämään = lapsi kannattelee äitinsä jaksamista ja mielenterveyttä läsnäolollaan. Äidin tiikeriemon raivot ovat myös hyvin haitallisia lapselle.
Muistaako kukaan, että lapsi menetti myös sisaruksen? Ja nyt häntä sitten tarvitaan, jotta äidille tulee parempi mieli, kun lapsi olisi saamassa jotain uutta elämäänsä, sisarpuolen?
Isästä nyt ei kannata sanoa mitään, eihän miehillä ole tunteita eikä heitä mihinkään tarvita.
Kun lähiomaiseni kuoli, minulle oli erittäin tärkeää, että koirani oli olemassa, että se oli syy jatkaa normaalia elämää. Ei se ole lapseen takertumista, jos haluaa pitää lapsensa joka päivä elämässään ja lähellään, käsittääkseni moni haluaisi tehdä näin luonnostaankin ihan normaalissakin elämäntilanteessa.
Kun lapsi on äidin luona, äiti käyttäytyy normaalisti. Nousee sängystä, hymyilee lapselle, laittaa ruokaa, juttelee kuulumiset, lukee iltasadut. Kun lapsi on poissa, voi olla että äiti vain makaa sängyssä ja itkee.
Paheksun jokaista, joka paheksuu äitiä tässä tilanteessa.
Kukaan ei tiedä kuinka jokainen reagoi suuruun. Me voidaan kuvitella, että näin reagoidaan, mutta silti voimme reagoida ihan hölmösti.
tuolla äidilla on niin suuri suru ja hän ei tällä hetkellä ajattele järjellä, hän elää pelossa (pelkää menettävänsä toisen lapsen), hän suree ihan sairaasti.
Sinä palkitset äitiä tekemällä toisen lapsen. Kävikö yhtään mielessä, että olisi voinut odottaa vaikka vuoden?
Vierailija kirjoitti:
Sinä päätit jatkaa huolimatta siitä, että suruaika on juuri alkanut. Se on sinun oikeus, mutta silloin ihmiset voivat juuri reagoida eri tavoilla..
Mitähän tämäkin tarkoittaa. Onko täällä todellakin olemassa ihmisiä, joiden mielestä abortti olisi pitänyt tehdä, minä luulin niitä heittoja vaan tavallisiksi av-ilkeysheitoiksi?
Ei ap varmaankaan päättänyt, että raskautuu, kun suruaika on juuri alkanut. Niin nyt sattui käymään. Tarvitaan aika kiero mieli, että kuvittelee, että joku päättää raskautua juuri silloin, kun perheessä on hankalimmat mahdolliset ajat.
Ihan outoja täältä tosiaan saa lukea.
Tajutkaa jo, että tämä on tilanne, jossa ei voi vaatia kummaltakaan mitään. Ap on väärässä vaatiessaan äidiltä haluamaansa käytöstä, mutta on oikeassa lisääntyessään.
Ap olisi oikeassa, jos ymmärtäisi äitiä ja tukisi kaikilla toimillaan tätä ja yrittäisi minimoida aiheuttamansa tunnereaktiot ja antaisi äidille isosti tilaa, vaikka tosiaan antaisi lapsen olla äidillään ja tulla tällä hetkellä isälle vain omasta pyynnöstään on se kuinka harvoin tai usein (ja äidin tulee opetella hyväksymään se). Ap on tässä kuviossa se, joka on vahvoilla ja jonka tulisi käyttäytyä sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja.
Itsekin olen menettänyt paljon ja jotenkin voisin samaistua vähän äitiin, vaikka olen lapseton ja äidinrakkaus on ihan eri potenssissa.
Hän on menettänyt ensin syystä tai toisesta ydinperheen ja nyt vielä kalleimman aarteensa. Lapsen jokapäiväinen läsnäolo voi olla todella merkityksellinen hänen jaksamiselleen ja mielenterveydelleen. Saattaa myös olla, että hän pystyy olemaan ihan hyvä äiti lapselleen, mutta suhtautuu tiikeriemon raivolla siihen, että pitäisi luovuttaa lapsi eksän luo, etenkin kun siellä uusi vauva vääntää veistä äidin haavassa.
Enpä muuhun puutu, mutta juuri tämä pitäisi pystyä estämään = lapsi kannattelee äitinsä jaksamista ja mielenterveyttä läsnäolollaan. Äidin tiikeriemon raivot ovat myös hyvin haitallisia lapselle.
Muistaako kukaan, että lapsi menetti myös sisaruksen? Ja nyt häntä sitten tarvitaan, jotta äidille tulee parempi mieli, kun lapsi olisi saamassa jotain uutta elämäänsä, sisarpuolen?
Isästä nyt ei kannata sanoa mitään, eihän miehillä ole tunteita eikä heitä mihinkään tarvita.
Kun lähiomaiseni kuoli, minulle oli erittäin tärkeää, että koirani oli olemassa, että se oli syy jatkaa normaalia elämää. Ei se ole lapseen takertumista, jos haluaa pitää lapsensa joka päivä elämässään ja lähellään, käsittääkseni moni haluaisi tehdä näin luonnostaankin ihan normaalissakin elämäntilanteessa.
Kun lapsi on äidin luona, äiti käyttäytyy normaalisti. Nousee sängystä, hymyilee lapselle, laittaa ruokaa, juttelee kuulumiset, lukee iltasadut. Kun lapsi on poissa, voi olla että äiti vain makaa sängyssä ja itkee.
Paheksun jokaista, joka paheksuu äitiä tässä tilanteessa.
Mitenkään nyt halveksumatta koirasi henkisiä kykyjä uskallan epäillä, että koirasi tunne-elämä on samalla tasolla kuin alakouluikäisen lapsen.
Olisi erittäin tärkeää, että äiti ymmärtäisi, että nimenomaan sisaruksensa menettäneen lapsen elämän pitäisi jatkua normaalisti. Että lapsi nousee sängystä, hymyilee äidille, syö äidin laittamaa ruokaa, juttelee kuulumiset ja lähtee tapaamaan isäänsä, joka on lapselle tärkeä henkilö.
Voi olla, että lapsen poissa ollessa äiti makaa sängyssä ja itkee, mutta siitäkin huolimatta olisi ensiarvoisen tärkeää laittaa kehittyvän lapsen tunne-elämä omansa edelle ja suojella lasta uusilta menetyksiltä, kuten toisen vanhemman. Ainakaan niitä ei pitäisi itse lapselle järjestää.
Paheksun jokaista, joka ei ymmärrä, että aikuisilla on velvollisuus kannatella lasten tunne-elämää ja mielenterveyttä, eikä toisin päin.
Alue: Aihe vapaa
Yrittäkää nyt ymmärtää tätä äitiä. Sinä et voi tietää miltä tuntuu menettää oman lapsensa. Nyt olette jo ottamassa toista lasta häneltä. Niin suurta sura ei ole johon voisit verrata. Suruun kuuluu aina kolme vaihetta, itku, viha ja sitten loppujen lopuksi hyväksyminen. Nyt se viha kohdistuu valitettavasti sinuun koska sinä saat jotain jota hän on menettänyt. Se menee ohi, mutta hän tarvitsee apua eikä sitä että myös toinen lapsi viedään hänelt.