Uimarannoilla näkee suomalaisten lasten surullisen tilan

Vierailija kirjoitti:

Juuri viimeksi näin tilanteen kun äiti käski kolme lastaan "ulos liikkumaan ja leikkimään" hetken päästä pyöräilin läheisen puiston ohitse ja siellä kaikki kolme istuivat hiekkalaatikon reunalla älypuhelimiaan räpeltäen. Tässä nyt ainakin yksi osasyy lasten lisääntyneeseen lihavuuteen.

Parempi minusta silti ulkoilmassa vaikka toki Puh aikaakin voisi rajoittaa. Mut mutsi toimi ihan oikein.

Sääli, että ketju on lähtenyt niin voimakkaasti lihavuuden puolusteluun ja lihavuusongelman huomaaminen tuomitaan fatshamingiksi. Oikeasti olisi hyvä keskustella, että missä niitä ongelmia on ja miten niihin voisi vaikuttaa. Kuten joku jo kirjoittikin niin ongelma ei ole ne satunnaiset herkuttelut vaan se, että koulun, kyläilyjen ja kaiken maailman juhlien takia niitä herkutteluja voi äkkiä kertyä jokaiselle päivälle ja aina olisi hyvä syy syödä pullaa ja karkkia. Mutta, kun lihava on uusi normaali niim heti tulee tuomituksi, jos ei pidä sitä jokapäiväistä herkuttelua hyvänä.

Tumblerina21 kirjoitti:

Tai ehkä ne lapset viihtyvät isokokoisina henkilöinä. Millä oikeudella tuomitset jonkun valinnan olla person of size? Unbelievable että vuonna 2018 fat shaming on vielä "a thing". Kehopositiivinen koulukaverini suunnittelee kouluterkkarin oikeuteenhaastamista, koska tämä oli terveystarkastuksessa alkanut kovin sanoin suositella laihduttamista ja muutenkin tunkeutunut hänen henkilökohtaiseen tilaansa. 

Tuskinpa kovin kehopositiivinen on jos tuosta hermostuu. Lähinnä ilkeä ihmistä kohtaan, joka tekee työnsä. Terkkarin tehtävä on mm seurata kasvua.

Sitten kun on nelikymppinen ja diabetessokea niin kannattaa katsoa taakse ja muistaa ilkeää terkkarin, joka edes yritti.

Kehotan keskustelemaan esim diabeteksesta liitännäissairauksia saaneiden kanssa ja puhua valinnasta olla plus size.

Jos aikuinen haluaa esim sokeutumisriskin ottaa niin by alla means, mutta lapsi ei ole valmis sellaisesta vastuuta kantamaan. Se on vanhempien tehtävä ja roolin kautta myös terkkarin.

Vierailija kirjoitti:

Niin... :

https://www.instagram.com/p/BgNzA5tDL3e/

https://www.instagram.com/p/BT8KFUigDBw/

... monien modernien femistien mukaan kaikki kropat ovat ok ja on oltava "vartalopositiivinen".

Jep. Äärimmilleen vietynä tämä tarkoittaa, että esim. näiden naisten on suunnilleen hävettävä sitä että he ovat normaalivartaloisia ja vahvoja:

https://www.instagram.com/p/BZ4c-7XB206/

Eikä tosiaan kyseessä ole mikään fitness-pelleily hanurin esittelemisineen.

Tämä. Monella ihmisellä, naisella ja miehellä, on jo niin vääristynyt käsitys urheilullisuudesta, painosta, ym. terveeseen olemukseen liittyvästä, että ensimmäisen linkin naista pidetään jotenkin terveenä esimerkkinä, vaikka kyseessä on huomattava ylipaino, johon sisältyy monia eliniän odotetta ja sen laatua laskevia seikkoja.

Kakkoskuvan (ammattilais)urheilija on toki hyvin rasvaton, sillä kiipeily maailman huipulla sitä edellyttää (kaikki paino mitä kehossa on, tulee tulla siitä, mikä vie ylöspäin), mutta harva on edes naisella nähnyt moisia lihaksia ja siksi niitä voidaan jopa pitää epäterveinä sekä vielä yleisemmin rumina. Kuulun itse aktiivisesti urheileviin ihmisiin ja kaverini myös, joten aina kun poistuu omasta kuplastaan, tulee järkytyksenä, millaisia kehoja nykyisin pidetäänkin terveinä.

Tuntuu että 90-luvun mallimaailman anoreksia-buumin hiljennyttyä kehoihanteet eivät ole kuitenkaan muuttuneet yhtään terveemmiksi, päinvastoin. Nyt ihaillaan epäterveellisen laihuuden lisäksi epätervettä lihavuutta. Se, mikä omassa lapsuudessani oli pientä pyöreyttä on nyt normaalia ja huomattava ylipaino on sekin vain "vähän ylimääräistä." Kärjistettynä porukka jakautuu kahtia. Niihin, jotka treenaavat ja diettaavat hulluna, ilman että hommalla on enää paljoakaan tekemistä itse terveyden kanssa, enemmän palvotaan vaan peilikuvaa. Toisaalta samaan aikaan on kasvava joukko lihavuuden edessä luovuttajia, jotka valitsevat kannattaa "kehopositiivisuutta" vaikka yhtään järjellä tarkastellen liikalihavuudessa ei ole kovin paljoa positiivista, vaikka oma olo siitä helpottuisikin ja saisi syyn jatkaa välinpitämätöntä suhtautumista itseensä.

Nykyään lihavien lasten vanhemmat vetoavat juuri tuohon, että ei voi mitään tehdä, kun syödään jo terveellisesti ja liikutaan hyvin. Miksei parikymmentä vuotta sitten ollut tällaista ongelmaa, että lapset jotenkin lihoavat ihan itsestään? Olen itse 26v ja mun luokalla ala-asteella oli yksi lihava lapsi. Hänelläkin taitaa olla jokin sairaus. Ylipäätään koko koulussa (400 oppilasta) oli ehkä max. 5 lihavaa.

Oma lapseni käy tanssikoulussa. Kevätnäytöksessä huomasi hyvin, että jokaisessa ryhmässä oli 1-3 ylipainoista lasta. Surullista.

Olen tavannut 55 kiloa painaneen 6-vuotiaan, joka oli joutunut käyttämään rollattoria lonkkamurtuman takia. Grillattiin samassa porukassa. Lihava lapsi söi useamman grillimakkaran, paketillisen keksejä, megapussin karkkia, muistaakseni jotain muutakin. Juomana cokista. Kehui siinä, miten hän syö joka päivä monta pussillista karkkia ja juo vain cokista. Vanhemmat valittelivat lapsen ADHD:ta. Lastensuojelu saisi puuttua tällaiseen! Ei ole hyvä tai pitkä tulevaisuus noilla eväillä.

Olen kuuden vuoden ajan yrittänyt saada terveydenhoitajaa ja koululääkäriä auttamaan meitä ylipainoisen lapseni painonhallinnassa, koska myös lapsi itse haluaa laihtua. Koko ajan on vedottu siihen, että kasvava lapsi ei saa olla laihdutuskuurilla. Tämä on todella surullista, koska hänen painonsa nousee koko ajan ja on jo miltei saavuttanut sen lakipisteen että liikkuminen alkaa vähetä painon takia. Lasten lihavuuden hoito on Suomessa kuitenkin tabu, samalla tavoin kuin myös aikuisten alkoholinkäytön rajaaminen työterveydessä. Vasta kun maksa-arvot laulavat hoosiannaa ja maanantaisin ollaan kotona asiaan puututaan. Se, että vanhempi ei välittäisi lapsen painosta on useimmiten paskapuhetta. Minulla on kaksi normaalipainoista lasta ja yksi ylipainoinen, syömme samaa ruokaa ja harrastamme saman verran liikuntaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että monet vanhemmat ovat tosi sokeita oman lapsen ylipainoille, puhutaan että se on vanttera tms.. vaikka on ihan oikeasti isot makkarat vyötäröllä.

Niin totta. Kummallista on, että kouluterkan asettama painoseurantakaan ei avaa silmiä, vaan asiantuntija saa haukut päälleen, jos ei päin naamaa, niin ainakin sosiaalisessa mediassa terkkojen ammattikunta toivotetaan käyrineen alimpaan helvettiin.

En tajua, mikä ihmisiä vaivaa. Kysehän on oman lapsen hyvinvoinnista!

Kyllä kyllä. Onhan siellä joitakin ihmeellisiä nipottajiakin, kuten täältä on saanut lukea. Mutta suurin osa kuitenkin ammattitaitoisia. Kyllä ne terkatkin osaavat katsoa käyrien ulkopuolelle.... Siis millainen koko on hyvä.

Itse olen koko elämäni ollut käyrillä alipainoinen, mutta en ole kuullut kommentteja, koska olen näyttänyt muuten normaalilta. Vanhemmat hentorakenteisia olleet.

Vierailija kirjoitti:

Sääli, että ketju on lähtenyt niin voimakkaasti lihavuuden puolusteluun ja lihavuusongelman huomaaminen tuomitaan fatshamingiksi. Oikeasti olisi hyvä keskustella, että missä niitä ongelmia on ja miten niihin voisi vaikuttaa. Kuten joku jo kirjoittikin niin ongelma ei ole ne satunnaiset herkuttelut vaan se, että koulun, kyläilyjen ja kaiken maailman juhlien takia niitä herkutteluja voi äkkiä kertyä jokaiselle päivälle ja aina olisi hyvä syy syödä pullaa ja karkkia. Mutta, kun lihava on uusi normaali niim heti tulee tuomituksi, jos ei pidä sitä jokapäiväistä herkuttelua hyvänä.

??? Ensimmäiset 13 sivua ovat lihavien lasten absoluuttista dissaamista, milloin oksettavat, milloin huolestuttavat, milloin rohmuavat muiden eväät. Muutama puheenvuoro puolustaa LAPSIA, ei lihavuutta. Tämä on juuri näiden muiden painosta huomauttelijoiden ongelma, ei nähdä ihmistä lihavuuden takaa, ja laihdutusohjeita jaellaan ilman pienentäkään empatiaa. "Huolen" vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen todella näitä tässäkin ketjussa olevia vanhempia, jotka toteavat että lapsi ei halua liikkua, ei voi mitään. Tai että syö niin paljon, ei voi mitään.

Lähdette yhdessä lenkille, liikkumaan, ulos, mitä vaan muuta kuin se pleikan pelaaminen. Mitä sitten jos lapsi ei halua? Aikuisena ja vanhempana voit komentaa omaa lastasi. Vaatii myös omaa viitseliäisyyttä. Sinä myös teet ruokaostokset ja annat lapselle rahaa. Kyllä se on vain ja ainoastaan vanhemman vika kun lapsi on lihava, ja se on suoranaista piittaamattomuutta ja kaltoinkohtelua että annetaan lapsen paisua sellaiseksi vastenmieliseksi läjäksi.

Ei minua kiinnosta se että lapseni haluaisivat aina pelata eivätkä mennä ulos tai syödä karkkia ja pullaa. Minä määrään mitä meillä tehdään.

Määräät mitä teillä tehdään? Yksinvaltius ei ole paras kasvatuskeino.

Niin, jospa koitettaisiin faktoja:

"Avohilmo-aineiston (1.6.2014–31.5.2015) mukaan noin 25 % 2–16-vuotiaista pojista ja 16 % tytöistä oli vähintään ylipainoisia. Pojista 7 % ja tytöistä 3 % oli lihavia."

Lievä ylipaino kehittyvälle lapselle on pelkästään hyvä asia. Suoranaisesti lihavia, niitä höllyviä manboobseja on muutama hassu prosentti.

Eli toisin sanoen joko olet onnistunut löytämään maailman oudoimman otannan missä kaikki seudun läskit ovat kokoontuneet samalle rannalle... tai... olet pinnallinen kasa paskaa, joka näki muutaman lievästi ylipainoisen lapsen ja päätit tulla vaahtoamaan siitä tänne.

Onnistuin houkuttelemaan ylipainoisen tyttäreni (10v, 142/50) leikkipuistoon ja jo viiden minuutin jälkeen ulvoi " Täällä on tylsääääää" ja kerjäsi minulta kännykkää jotta voisi pelata, kun en suostunut meni autoon murjottamaan. Kotona teki kolme voileipää ja istahti tabletti sylissä sohvalle.  Että näin..

En keksi enää, miten tytön saisi sen tablen/kännykän ja leipäpussin äärestä ulos :(  Jalkapallon lopetti, näytelmäkerhon lopetti " En mä haluu harrastaa mitään!"

Enkä voi joka hemmetin hetki kytätä, että onko neiti taas jääkaapilla.

Niin ja minä olen normaalipainossa, samoin ex-mieheni ja  poikani.

Mua myös inhottaa lihavat lapset ja lihavat yleensäkin.

Mä näin just tänään lihavan perheen. Isä, äiti ja tytöt olivat kakki lihavia! Hyi!

Muistan lapsuudesta ja nuoruudesta (80 ja 90 luvulta) yhden tytön joka oli pahasti ylipainoinen. Muistan, kun menin sinne leikkimään ja tyttö söi muroja kuiviltaan tai seisoi keittiötasoilla penkomassa kaappeja jos löytyisi jotain hyvää. Teini-ikäisenä painoi varmaan jo 100kg, ei jaksanut ajaa pyörällä eikä kunnolla kävellä.

Sittemmin ystävyytemme hiipui, en tiedä missä kunnossa on nyt tai elääkö enää edes..

Vierailija kirjoitti:

Pullukat lapset joita tunnen on pienestä asti juonut päivittäin limukkaa, saaneet sipsiä ym. Ja siis ihan päivittäin, vanhemmat ei henno kieltää herkkuja.

Luultavasti on nuoresta iästä huolimatta lihavuuden lisäksi myös purukalusto reikiä ja mätää täynnä tuolla ruokavaliolla.

Vierailija kirjoitti:

Onnistuin houkuttelemaan ylipainoisen tyttäreni (10v, 142/50) leikkipuistoon ja jo viiden minuutin jälkeen ulvoi " Täällä on tylsääääää" ja kerjäsi minulta kännykkää jotta voisi pelata, kun en suostunut meni autoon murjottamaan. Kotona teki kolme voileipää ja istahti tabletti sylissä sohvalle.  Että näin..

En keksi enää, miten tytön saisi sen tablen/kännykän ja leipäpussin äärestä ulos :(  Jalkapallon lopetti, näytelmäkerhon lopetti " En mä haluu harrastaa mitään!"

Enkä voi joka hemmetin hetki kytätä, että onko neiti taas jääkaapilla.

Niin ja minä olen normaalipainossa, samoin ex-mieheni ja  poikani.

Jos minä veisin 10-vuotiaan poikani yksin johonkin pikkulasten leikkipuistoon, niin kyllästyisi ehkä allekin viiden minuutin. Poikani on aika huono liikkumaan yksin, tai no joskus pyöräilee tms., mutta pääsääntöisesti haluaa kaverin pelaamaan jotain. Pari liikuntaharrastusta on. Mutta ei se ongelma siis ratkea sillä, että "vien lapseni johonkin" ja jos ei viihdy, "olen kaikkeni yrittänyt". Onko tytön kavereissa ketään, joka haluaisi vaikka pyöräillä tms.?

Siitä leipäpussista sanoisin, että vanhempi määrää ruoka-ajat ja mitä syödään. Olin aikanaan ihan tyrmistynyt täällä av:lla, kun oli pitkä keskustelu siitä, kun ap oli närkästynyt jonkun perheenjäsenen syötyä jääkaapista nakkipaketin, josta ap:n piti tehdä keitto ja vastaukset oli tyyliin "totta kai nälkäänsä saa syödä, ihme nipottaja olet". No, minä olen ollut ihme nipottaja aina, eikä meillä lapset syö kuin ruoka-aikaan. Jos jostain syystä tulee nälkä, voidaan keskustella, syökö banaanin tms., jos ruokaa on vielä aikaa, mutta säännöllisillä ruoka-ajoilla tuollaista ei juuri tapahdu. Tietysti on kurjaa nyt viisastella sinulle, joka jo olet lirissä, mutta täältä av:lta sai ainakin silloin aikanaan kuvan, että lasten pitää saada syödä vapaasti, mutta minusta se ei ole niin. Katsot, että lapsi syö ruoka-aikaan riittävästi, jotta kaiken järjen nimissä kestää seuraavaan ruoka-aikaan ja sitten yksinkertaisesti estät jääkaapille menon. Lapsesi on 10-vuotias, kyllä sen ikäistä voi ihan oikeasti määrätä.

Nuo älypuhelimet ovat minusta yksi h*lvetin keksintö. Onneksi ne eivät olleet ihan must esikoiseni alakouluaikana, mutta kuopukselle oli "pakko" hankkia lopulta (koulunsa viimeisenä). Siitä pitäen puhelin onkin juurtunut käteen. Saan hänet kyllä tekemään muutakin, mutta se vaatii aina oman sanomisensa. Jos ei muu auta, puhelimelle voi asettaa ihan selvät käyttöajat.

Mitään natsimutsimeininkiä en kannata, mutta oikeasti kun on kyse 10-vuotiaasta, ei voi nostaa käsiä pystyyn ja huokailla "ei noille mitään voi". Tyttäresikin kyllä aistii, kuinka pettynyt olet häneen, eikä teidän suhdetta millään tavalla huononna, jos  asetat rajoja ja siinä ohessa koetat löytää lapsesta hyvää. Kyllä niiden lasten itsetuntoa murentaa se, ettei vanhempi oikeasti viitsi edes yrittää KAIKKEAAN heidän hyväkseen vaan tuhahtelee vain harmistuneena, että "tollainen toi on, vaikka minä niin yritän". Mutta ei tämä vanhemmuus aina helppoa ole, tsemppiä matkaan!

Itse olin 70-luvulla pullukka, en hervottoman lihava, mutta pullukka. Laihtumiseen suunnatut neuvot (mene urheilemaan, leikkimään, juoksemaan) pihalle eivät toimineet, koska tunsin itseni kömpelöksi ja huonoksi fyysisissä jutuissa. Vanhempani eivät ikinä haukkuneet tai tuominneet, mistä olen kiitollinen, vaikka tuolloin ymmärrys näistä asioista oli vähäisempää. Teini-iässä laihduin.

Jos mulla olisi lihava lapsi, ottaisin kainaloon, ja sanoisin, että on hyvä juuri omana itsenään, vaikka kuka muu sanoisi mitä. Oma lapseni on hoikka, ollut sitä aina, vaikka syö paljon. Kokeilkaapa lihavien vanhemmat, voisi toimia.

Ja oma kokemukseni oli, että ilkeimpiä eivät olleet toiset lapset, vaan aikuiset. Koulun terkkari sanoi rakentavasti, että "herranjestas, sinähän painat melkein yhtä paljon kuin minä", naapurin mummo totesi, että taasko tuo on lihonut.... ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin 70-luvulla pullukka, en hervottoman lihava, mutta pullukka. Laihtumiseen suunnatut neuvot (mene urheilemaan, leikkimään, juoksemaan) pihalle eivät toimineet, koska tunsin itseni kömpelöksi ja huonoksi fyysisissä jutuissa. Vanhempani eivät ikinä haukkuneet tai tuominneet, mistä olen kiitollinen, vaikka tuolloin ymmärrys näistä asioista oli vähäisempää. Teini-iässä laihduin.

Jos mulla olisi lihava lapsi, ottaisin kainaloon, ja sanoisin, että on hyvä juuri omana itsenään, vaikka kuka muu sanoisi mitä. Oma lapseni on hoikka, ollut sitä aina, vaikka syö paljon. Kokeilkaapa lihavien vanhemmat, voisi toimia.

Ja oma kokemukseni oli, että ilkeimpiä eivät olleet toiset lapset, vaan aikuiset. Koulun terkkari sanoi rakentavasti, että "herranjestas, sinähän painat melkein yhtä paljon kuin minä", naapurin mummo totesi, että taasko tuo on lihonut.... ei toimi.

Tosi tökeröitä kommentteja olet kyllä saanut. Ja tietysti lihavankin lapsen pitää saada kokea olevansa hyvä ja rakastettu. Toisaalta taas minusta selvästi lihavalle lapselle pitää voida sanoa, että runsas ylipaino on terveysriski (ja kertoa mitä se tarkoittaa) ja koska vanhempi rakastaa lastaan, hän ei halua tämän sairastuvan. Samaan aikaan lapselle voi puhua nätisti ja osoittaa tämän olevan rakas JA ohjata terveempään elämään. Joskus tietysti voi olla niin, että esim. mässäily ja huoneeseen linnoittautuminen johtuukin rakkaudettomuuden tunteesta ja silloin ihan sen elämänilon löytäminen voi ohjata hoikistumaankin. Mutta vaikka lapsen hyväksyy, miksi esim. mässäily pitäisi hyväksyä? Jos nuori ryyppää, ei kai sitä ryyppäämistä tarvitse hyväksyä vain siksi, että rakastaa lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin 70-luvulla pullukka, en hervottoman lihava, mutta pullukka. Laihtumiseen suunnatut neuvot (mene urheilemaan, leikkimään, juoksemaan) pihalle eivät toimineet, koska tunsin itseni kömpelöksi ja huonoksi fyysisissä jutuissa. Vanhempani eivät ikinä haukkuneet tai tuominneet, mistä olen kiitollinen, vaikka tuolloin ymmärrys näistä asioista oli vähäisempää. Teini-iässä laihduin.

Jos mulla olisi lihava lapsi, ottaisin kainaloon, ja sanoisin, että on hyvä juuri omana itsenään, vaikka kuka muu sanoisi mitä. Oma lapseni on hoikka, ollut sitä aina, vaikka syö paljon. Kokeilkaapa lihavien vanhemmat, voisi toimia.

Ja oma kokemukseni oli, että ilkeimpiä eivät olleet toiset lapset, vaan aikuiset. Koulun terkkari sanoi rakentavasti, että "herranjestas, sinähän painat melkein yhtä paljon kuin minä", naapurin mummo totesi, että taasko tuo on lihonut.... ei toimi.

Tosi tökeröitä kommentteja olet kyllä saanut. Ja tietysti lihavankin lapsen pitää saada kokea olevansa hyvä ja rakastettu. Toisaalta taas minusta selvästi lihavalle lapselle pitää voida sanoa, että runsas ylipaino on terveysriski (ja kertoa mitä se tarkoittaa) ja koska vanhempi rakastaa lastaan, hän ei halua tämän sairastuvan. Samaan aikaan lapselle voi puhua nätisti ja osoittaa tämän olevan rakas JA ohjata terveempään elämään. Joskus tietysti voi olla niin, että esim. mässäily ja huoneeseen linnoittautuminen johtuukin rakkaudettomuuden tunteesta ja silloin ihan sen elämänilon löytäminen voi ohjata hoikistumaankin. Mutta vaikka lapsen hyväksyy, miksi esim. mässäily pitäisi hyväksyä? Jos nuori ryyppää, ei kai sitä ryyppäämistä tarvitse hyväksyä vain siksi, että rakastaa lasta?

'ei toki tarvitse hyväksyä, mutta voi miettiä millä tavalla asioihin puuttuu. Itse ajattelen, että herkkujen ahtaminen on psyykkinen ongelma, jonka ratkaisu johtaisi pidemmälle. Ja toki lihavuus on terveysriski, kuten miltei joka kommentissa todetaan, mutta niin on moni muukin asia, en oikein tajua, miksi juuri lihavuus herättää niin paljon intohimoja.