paraneeko masennus itseä niskasta kiinni ottamisella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oonko mä vaan huono paranemaan? Mikä mussa on vikana kun en parane? Äitini oli sitä mieltä että pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta paranemaan. Haluta parantua. Onko se näin? En olisi halunnut edes sairastua. Mietin mikä mussa on vikana. Lääkityskin kuulemma pielessä kun tänään on väsyttänyt.

Minusta masennukseen taipuvaisten pitäisi ottaa mallia meistä sinnittelijöistä. Me toimimme juuri noin, otamme itseämme niskasta kiinni emmekä suostu masentumaan vaikka kuinka *ituttaisi. Voin sanoa että onnistuu.

Ja taas yksi kommentoija, joka ei ole masennusta kokenut, ja on silti asiantuntija. Jeppisjee.

Täällä on taas joku masennusexpertti jonka mielestä mikään ei ole "oikeaa" masennusta

Vierailija kirjoitti:

Hyvinvointivaltio ruokkii "masennusta". Ihmisellä on tilaisuus heittäytyä "masentuneeksi" ja saa taloudellista tukea ja saa elannon.

Mitä luulette että jos masentunut joutuisi autiolle saarelle niin rakentaisiko hän itselleen suojaa ja koitaisi etsiä ruokaa vai jäisikö rannalle makaamaan ja kuolisi pois?

Olisiko ihmisellä samoja paineita ja vaatimuksia autiolla saarella? Ei taatusti. Autiolla saarella ei tarvitsisi olla timmi,laittautunut,fiksu,aikaansaava,menestyneen oloinen,kilpailla työpaikoista,koulupaikoista jne.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on taas joku masennusexpertti jonka mielestä mikään ei ole "oikeaa" masennusta

On varmaan sattumaa että pitkittynyt köyhyys tai työttömyys johtaa tai on masennuksen taustalla. Elämä tuntuu toivottomalta ja tulevaisuudessa ei näy mitään muuta kuin kittuuttamista ja hups nyt olen myös täysin ilman syytä masentunut!

Vierailija kirjoitti:

Hyvinvointivaltio ruokkii "masennusta". Ihmisellä on tilaisuus heittäytyä "masentuneeksi" ja saa taloudellista tukea ja saa elannon.

Mitä luulette että jos masentunut joutuisi autiolle saarelle niin rakentaisiko hän itselleen suojaa ja koitaisi etsiä ruokaa vai jäisikö rannalle makaamaan ja kuolisi pois?

Aika moni vaikeasti masentunut varmaan jäisi rannalle makaamaan jos ei jaksaisi hukuttautua.

Ei välttämättä. Olen sairastanut masennusta n. 10 vuotta, välillä ollut useita kuukausia terve ja sitten taas sairastunut. Pidän itseäni jatkuvasti niskasta kiinni: käyn koulussa, ja kun en ole koulussa olen töissä. Pidän kämpän suht siistinä ja hoidan lemmikkieläimeni. Mutta silti vaan olen masentunut, energiaa ei riitä mihinkään muuhun kuin näihin asioihin, joita on ”pakko” tehdä. En harrasta, en matkustele, en nauti vapaa-ajastani vaan makaan vuorotellen sängyssä ja sohvalla ja koitan syödä jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakavasti masentunut,joten tiedän mistä puhun. Paranin terapialla,ajatusmallien muutoksella ja sillä että yritin parhaani mukaan tehdä asioita ja pitää huolta itsestäni. Ajatusmallien muutos on kaiken a ja o.

Olin armollinen ja tajusin etten jaksa kaikkea mitä terveet,mutta lenkkeilin,luin,siivoilin,sisustin,olin lapsen kanssa. Per*eestähän se oli välillä tehdä juttuja,jos ei tuntenut mitään. Se on ainakin varma,että sänkyyn jäämällä ja itsesäälillä ei parane. Voihan sitä sängyssä maata vaikka pari viikkoa,mutta jossain vaiheessa se pitää ottaa itseä niskasta kiinni jos mielii parantua. Kukaan muu ei voi sinua parantaa,kuin sinä itse.

Liikunta,terveellinen ruoka ym.on kuitenkin hyödytöntä jos ei muuta ajatteluaan. Oma pääkoppa sen masennuksen luo.

Jos ajatusmallin muutos auttaa masennukseen niin silloin kyseessä ei ole masennus. Masennus on ihan eri juttu. 

Mikä sitten auttaa masennukseen jos ei ajatusmallien muutos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oonko mä vaan huono paranemaan? Mikä mussa on vikana kun en parane? Äitini oli sitä mieltä että pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta paranemaan. Haluta parantua. Onko se näin? En olisi halunnut edes sairastua. Mietin mikä mussa on vikana. Lääkityskin kuulemma pielessä kun tänään on väsyttänyt.

Minusta masennukseen taipuvaisten pitäisi ottaa mallia meistä sinnittelijöistä. Me toimimme juuri noin, otamme itseämme niskasta kiinni emmekä suostu masentumaan vaikka kuinka *ituttaisi. Voin sanoa että onnistuu.

Sinulla on hyvä resilienssi, masennukseen vaipuvilla huono. Voi olla monta syytä tässä takana, mutta ilmeisesti sitäkin voi terapiassa treenata peremmaksi. Sitten kun pääsee sinne asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oonko mä vaan huono paranemaan? Mikä mussa on vikana kun en parane? Äitini oli sitä mieltä että pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta paranemaan. Haluta parantua. Onko se näin? En olisi halunnut edes sairastua. Mietin mikä mussa on vikana. Lääkityskin kuulemma pielessä kun tänään on väsyttänyt.

Minusta masennukseen taipuvaisten pitäisi ottaa mallia meistä sinnittelijöistä. Me toimimme juuri noin, otamme itseämme niskasta kiinni emmekä suostu masentumaan vaikka kuinka *ituttaisi. Voin sanoa että onnistuu.

Ja taas yksi kommentoija, joka ei ole masennusta kokenut, ja on silti asiantuntija. Jeppisjee.

Tähän vittumaisuuteen kiteytyy koko hedelmätön jankkaaminen. Kuinka monta kertaa päivässä osallistut johonkin masennusta sivuavaan keskusteluun ja montako voitonriemua harhoissasi koet?

Puolisoni on käytännössä loikoillut sohvalla masentuneena 10 vuotta. Hän saa terapiaa, syö lääkkeitä ja odottaa,  että aika parantaa. Apua on saatu ja tukiverkostossa on kymmeniä ammattilaisia. Välillä tuntuu jopa syylliseltä tämä yhteiskunnan satsaus yhteen yksilöön.

Tekisi mieli sanoa hänelle, että ottaa niskasta itseään kiinni, kerää kamppeensa ja lähtee kodistani. Lapset ovat jo tässä välissä lentäneet omilleen, joten perhe-elämäkin on sohvalta käsin nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvinvointivaltio ruokkii "masennusta". Ihmisellä on tilaisuus heittäytyä "masentuneeksi" ja saa taloudellista tukea ja saa elannon.

Mitä luulette että jos masentunut joutuisi autiolle saarelle niin rakentaisiko hän itselleen suojaa ja koitaisi etsiä ruokaa vai jäisikö rannalle makaamaan ja kuolisi pois?

Aika moni vaikeasti masentunut varmaan jäisi rannalle makaamaan jos ei jaksaisi hukuttautua.

Jos näin on niin olisin valmis hakkaamaan hautakiveen että tässä lepää aidosti masentunut ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni on käytännössä loikoillut sohvalla masentuneena 10 vuotta. Hän saa terapiaa, syö lääkkeitä ja odottaa,  että aika parantaa. Apua on saatu ja tukiverkostossa on kymmeniä ammattilaisia. Välillä tuntuu jopa syylliseltä tämä yhteiskunnan satsaus yhteen yksilöön.

Tekisi mieli sanoa hänelle, että ottaa niskasta itseään kiinni, kerää kamppeensa ja lähtee kodistani. Lapset ovat jo tässä välissä lentäneet omilleen, joten perhe-elämäkin on sohvalta käsin nähty.

Entä kun pidät lomaa niin köpötteleekö tämä masentunut mukana? Jättäisin itse kyllä kotiin. Joka ei työtä tee ei pidä syömänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni on käytännössä loikoillut sohvalla masentuneena 10 vuotta. Hän saa terapiaa, syö lääkkeitä ja odottaa,  että aika parantaa. Apua on saatu ja tukiverkostossa on kymmeniä ammattilaisia. Välillä tuntuu jopa syylliseltä tämä yhteiskunnan satsaus yhteen yksilöön.

Tekisi mieli sanoa hänelle, että ottaa niskasta itseään kiinni, kerää kamppeensa ja lähtee kodistani. Lapset ovat jo tässä välissä lentäneet omilleen, joten perhe-elämäkin on sohvalta käsin nähty.

Entä kun pidät lomaa niin köpötteleekö tämä masentunut mukana? Jättäisin itse kyllä kotiin. Joka ei työtä tee ei pidä syömänkään.

Olen pitänyt viikon loman lasten kanssa silloin, kun puolisoni sai kuntouttavaa työtoimintaa, ts. kunnon työpaikan muutamaksi kuukaudeksi - hänellä kaksi korkeakoulututkinoa. Parin päivän viikonloppulomia olemme tehneet yhdessä. Taloudellisesti minulla ei ole ollut huolta - teen työtä kahden edestä.

Paranee, jos masennus johtuu lorvailusta. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli 7 vuotta keskivakava masennus, joka veti todella pilalle elämän.

Parannuin ilman apua, koska olin siihen henkisesti valmis. Se oli kiinni myös päätöksistä. Oli hyvä aika, ja olin tarpeeksi kyllästynyt. Päätin muuttaa elämäni, ja aloitin pikkuasioista. Katkaisin yhteydet inhottaviin ihmisiin, korjasin elämäntavat, tein asioita joista nautin ja pidin lomaa koulusta, sillä oli ihan pakko. Panostin itseeni ja tein hauskoja asioita, huolimatta velvollisuuksista.

Lopulta tästä olonsa ja itsensä parantamisesta tuli elämäntapa, enkä ole enää palannut vanhaan.

Olin oikeasti todella masentunut ja ahdistunut, ja mulla oli muutamatkin diagnoosit.

Vastaus on: kyllä, masennus voi parantua niskasta kiinni ottamalla. Mutta kaikki on TÄYSIN kiinni siitä, että miten valmis ihminen kokee olevansa muutokseen, ja että tämä on hyvin avoimin mielin. Masentuneena mieli on todella vaikeaa pitää avoimena, ja ihminen on hyvin pessimistinen. Terapialla voi päästä alkuun. Nämä ovat todella yksilökohtaisia juttuja.

Ei kai tuo ole "niskasta kiinni ottamista" (typerä ilmaus muuten). Tai ei sille varmaan mitään määritelmää ole, mutta luulen sen tarkoittavan että tee työtä äläkä valita.

Masentuneen väsymys on erilaista kuin arjessa uupuneen väsymys. Se on väsymistä olemiseen ja elämään. Siksi se ei lähde nukkumalla eikä siitä piristy tahtomalla. Asioiden pitää muuttua että olo kohenee, jos jaksat kävellä ja ulkoilla on toipuminen jo alkanut.