paraneeko masennus itseä niskasta kiinni ottamisella?

Olen itse kärsinyt pahoista ahdistuskausista ja pitemmistä masennuskausistakin. En tiedä, olisiko lääkkeistä ollut apua, mutta en niitä osannut hakea.

Mutta hain keskusteluapua ja siellä opetettiin muuttamaan omia ajatusmalleja aktiivisesti. Myös sellaista toimintatapaa, että otan ahdistuksen ikään kuin ulos itsestäni ja seuraan sitä rauhassa, että mitä saatkaan aikaan minulle.

Nämä kirjoitettuna kuulostavat todella typeriltä. Mutta minulla ovat toimineet. Nykyään kun tulee paha ahdistus-ja masennuskausi, odottelen rauhassa, että se menee ohi, kun tulikin ja jatkan stukturoiden päivät tiukkaan eteen päin. Näitä kausia on tullut nykyään harvemmin ja harvemmin. Nyt on mennyt jo useampi vuosi viimeisestä.

Masennuskausina olen ollut itsetuhoinen ja ihmeesti olen silti säilynyt kuitenkin hengissä. Silloinkaan ei tarjottu aikoinaan lääkeapua, vaan keskustelua ja kognitiivista terapiaa, mistä koin itse saavani avun hallitakseni omia aivojani ja tunteitani ja tapojani reagoida niihin.

Pienten asioiden tekeminen parantaa ainakin omaa mielialaa, mutta se ei paranna itse sairautta. Se kokonaisvaltainen toivottomuus ja kuolemanhalu on edelleen läsnä vaikka parempia hetkiä on ja jaksaa tehdä asioita. Pyrin nauttimaan hetkistä jolloin mikään ei paina mieltä koska sellaisia hetkiä on aikuisuudessa ollut hyvin vähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sillä tavalla osittain kyllä paranee, että esim. pakottaa itsensä liikkumaan hetken joka päivä. Vaikka vain 10-15min mutta kävelee tai pyöräilee hetken, mielellään luonnossa. Se aktivoi aivoja ja kroppaa ja saa välittäjäaineita liikkeelle. Ja se, että pakottaa itsensä aamulla ihmisten aikoihin ylös ja tekee normaalit aamutoimet, kuten suihku, hammaspesu, tukan kampaaminen, vaatteet päälle. Ja syö lääkkeet, jos niitä on, käy terapiassa, jos sellaista on. Jos ei ole, harkitsee, pitäisikö olla. Jos ei ole töissä tai koulussa, yrittäisi tehdä joka päivä jotain. Vaikka käydä kirjastossa. Siivota sukkalaatikko. Käydä kaupassa. Imuroida kämppä. Pestä koneellinen pyykkiä. Illalla tekniset laitteet pois. Hetki rauhoittumista vaikka kynttilän valossa. Kuppi teetä.

Tekee näistä vaikka sellaisen lukujärjestyksen, jota noudattaa, vaikka ei olisi mitään innostusta tai halua tai motivaatiota.

Hankki lemmikin, jos vain mahdollista, ei allergioita eikä niin paha tilanne, että eläin jää hoitamatta kokonaan. Koira parempi kuin kissa, pakottaa lähtemään ulos joka päivä.

Niin, masentuneet varmasti arvostavat panostasi. Tuossa on vain sellainen ongelma, että jos kykenee kaikkeen tuohon, ei ole kuin lievästi masenutunut ja sitten onkin työelämässä. 

Terv. psyk sh

Sinullekko se on ongelma jos on vain lievästi masentunut? Meinaatko että loppuu työt 🙄 eikö se olisi vain hyvä jos tuohon pystyisi ja siitä sais elämää paremmalle raiteille.

Hyvinvointivaltio ruokkii "masennusta". Ihmisellä on tilaisuus heittäytyä "masentuneeksi" ja saa taloudellista tukea ja saa elannon.

Mitä luulette että jos masentunut joutuisi autiolle saarelle niin rakentaisiko hän itselleen suojaa ja koitaisi etsiä ruokaa vai jäisikö rannalle makaamaan ja kuolisi pois?

Minä tajusin masennuksen iskeneen noin neljä vuotta sitten. Olen säilynyt työkykyisenä ja lääkkeettömänä vain koska työtä on juuri sen verran kuin jaksankin suoriutua. Olen henkisesti niin heikko etten buukkaakkaan juuri mitään muita menoja työn lisäksi. Kun ei ole liikaa velvollisuuksia niin voin antaa itselleni luvan romahdella vaikka päiviksi sängyn pohjalle, eli ei ole pakkokaan jaksaa tämän enempää niin homma pysyy kasassa. Ja tilannetta on auttanut monien mainitsemat asiat eli viihtyisä koti, ulkoilu, säännöllinen ja kevyt ravinto sekä lemmikin seura. Että kyllä sillä niskasta kiinni ottamisella on pieni totuuden siemen, mutta se toimii vain kun tekee edes pieniä asioita just sen verran kun kukakin masennukseltaan jaksaa, ei se toimintakyky muiden patistuksella kyllä lisäänny. Eikä ne lääkkeetkään luultavasti yksin sitä hommaa hoida myöskään kuntoon, jos asut nälissäsi kaatopaikan oloisessa kämpässä likaisissa vaatteissa.. eli omaakin panosta kyllä tarvitaan anyway.. ja ei ollut työssäkäynnistä huolimatta mikään pintakaasu masennus, vaan totaalinen tunnekuolleisuus, univaikeudet, toivottomuus, arvottomuuden tunteet, itsesyytökset, ahdistus ja ihan koko setti siis.

Itse olen sivusta seurannut masentuneita. He eivät jaksa ymmärtää ketään, vaan ovat aina arvostelemassa muita, mutta itseä pitäisi aina ymmärtää. Hermostutaan joka asiasta, ei kestetä mitään. Ja aina pitää ymmärtää, kaikkia pitää ymmärtää, jos niitä vaikka masentaa. Terapiassa käydään koko ajan, miksi sieltä ei pääse yhtään eteenpäin? Mikä hyöty on joka viikkoisesta terapiasta jos olet vuosikaudet samassa tilassa?

No ei autamuu, hanki lääkkeet ja elömä jos noin ahnkalaa on siis!!!

Vierailija kirjoitti:

No sillä tavalla osittain kyllä paranee, että esim. pakottaa itsensä liikkumaan hetken joka päivä. Vaikka vain 10-15min mutta kävelee tai pyöräilee hetken, mielellään luonnossa. Se aktivoi aivoja ja kroppaa ja saa välittäjäaineita liikkeelle. Ja se, että pakottaa itsensä aamulla ihmisten aikoihin ylös ja tekee normaalit aamutoimet, kuten suihku, hammaspesu, tukan kampaaminen, vaatteet päälle. Ja syö lääkkeet, jos niitä on, käy terapiassa, jos sellaista on. Jos ei ole, harkitsee, pitäisikö olla. Jos ei ole töissä tai koulussa, yrittäisi tehdä joka päivä jotain. Vaikka käydä kirjastossa. Siivota sukkalaatikko. Käydä kaupassa. Imuroida kämppä. Pestä koneellinen pyykkiä. Illalla tekniset laitteet pois. Hetki rauhoittumista vaikka kynttilän valossa. Kuppi teetä.

Tekee näistä vaikka sellaisen lukujärjestyksen, jota noudattaa, vaikka ei olisi mitään innostusta tai halua tai motivaatiota.

Hankki lemmikin, jos vain mahdollista, ei allergioita eikä niin paha tilanne, että eläin jää hoitamatta kokonaan. Koira parempi kuin kissa, pakottaa lähtemään ulos joka päivä.

Erinomaisia ohjeita. Entä jos tilanne on niin kuin itsellä, että vaikka tekee tuollaisen listan, niin se ei auta, koska kukaan ei valvo ,että hommat thdään, vaan on niin helppo olla tekemättä mitään? Pitäisi olla joku, joka patistaa ihmisen tekemään niitä töitä.

Liikunnan vaikutus on vähintään yhtä iso kuin lääkityksen. Päivärytmistä kiinni pitäminen on hyödyllistä. Pienten asioiden tekemisestä ja niissä onnistumisessa on hyötyä, samoin luontokontaktista ja lemmikin läheisyydestä sekä terveellisestä ravinnosta. Nämä on ihan lääketieteellistä tutkimustietoa, ei kenenkään tekopirteän toimittajan keksintöä. Sekin on kuitenkin totta, että oikein vaikea-asteisessa masennuksessa ei millään ole väliä, koska ihminen ei ansaitse mielestään parantua eikä kykene mitään aloittamaan. Jostain se ensimmäinen kipinä pitää tulla, jotta jaksaa ne ensimmäiset liikkeet tehdä. Pitäisikö viedä vaikeasti masentuneet entisten tubiparantoloiden tyyliin maalle, keskelle luontoa, sängyt ulkona raikkaassa ilmassa, kevyttä päiväohjelmaa ja aikaa toipua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyydä äitiäsi laittamaan vain terveellistä ruokaa, paljon kasviksia  ja käy ulkoilemassa joka päivä. Herää joka aamu samaan aikaan, vaikka olisitkin väsynyt. Yritä mennä nukkumaan silloin kun väsyttää. Pese hampaat, käy suihkussa ja laita puhtaat vaatteet. Näillä pääsee jo eteenpäin.

Jos kerran masentunut ottaa onkeensä vinkeistäsi niin miksi et samalla kehoita menemään töihin? Miksi jätät  puolitiehen?

Idiootti. Se on sama kuin joku joka vasta aloittaa juoksuharrastusta rupeaisi viikon sisään kokeilemaan maratonia. Ei liikaa kerralla, vaan vasta sitten harkitaan työntekoa, kun arki toimii mutkattomasti. Tähänkään ei tosin voi antaa yleispätevää aikataulua, vaan jokaisella ihmisellä se on eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sillä tavalla osittain kyllä paranee, että esim. pakottaa itsensä liikkumaan hetken joka päivä. Vaikka vain 10-15min mutta kävelee tai pyöräilee hetken, mielellään luonnossa. Se aktivoi aivoja ja kroppaa ja saa välittäjäaineita liikkeelle. Ja se, että pakottaa itsensä aamulla ihmisten aikoihin ylös ja tekee normaalit aamutoimet, kuten suihku, hammaspesu, tukan kampaaminen, vaatteet päälle. Ja syö lääkkeet, jos niitä on, käy terapiassa, jos sellaista on. Jos ei ole, harkitsee, pitäisikö olla. Jos ei ole töissä tai koulussa, yrittäisi tehdä joka päivä jotain. Vaikka käydä kirjastossa. Siivota sukkalaatikko. Käydä kaupassa. Imuroida kämppä. Pestä koneellinen pyykkiä. Illalla tekniset laitteet pois. Hetki rauhoittumista vaikka kynttilän valossa. Kuppi teetä.

Tekee näistä vaikka sellaisen lukujärjestyksen, jota noudattaa, vaikka ei olisi mitään innostusta tai halua tai motivaatiota.

Hankki lemmikin, jos vain mahdollista, ei allergioita eikä niin paha tilanne, että eläin jää hoitamatta kokonaan. Koira parempi kuin kissa, pakottaa lähtemään ulos joka päivä.

Missä todisteet että touhukkuus auttaa masennukseen. Eikö tämä nyt sitten ole sitä mitä äitinsä sanoi että ottaa itseään niskasta kiinni ja joka 100% tuomittiin ettei auta?

Voi olla että jos masentunut touhuaa niin hän ei huomaa masennustaan mutta on silti sama masentunut. 

Nyt sitten saikin sanoa että ota itseäsi niskasta kiinni heh hehe. "Lääkäri määrää" ottamaan itseään niskasta kiinni:)

Miten ihminen on masentunut ja ei huomaa olevansa masentunut, eli on hyvä olo kun puuhailee jotain? Oletko tosiaan sitä mieltä että hyvältä tuntuvia asioita ei kannata tehdä, ettei vaan karkaa huomiota lamauttavasta masennuksesta? Ei masennus ole sairaus kuten influenssa tai syöpä, johon saadaan hoito ja voidaan parantua. Uusien hermoratojen vahvistaminen on toipilaan ensisijainen tehtävä ja silloin juuri pitää tehdä jotain, aloittaa voi ihan pienistä asioista.

Itsellä oli 7 vuotta keskivakava masennus, joka veti todella pilalle elämän.

Parannuin ilman apua, koska olin siihen henkisesti valmis. Se oli kiinni myös päätöksistä. Oli hyvä aika, ja olin tarpeeksi kyllästynyt. Päätin muuttaa elämäni, ja aloitin pikkuasioista. Katkaisin yhteydet inhottaviin ihmisiin, korjasin elämäntavat, tein asioita joista nautin ja pidin lomaa koulusta, sillä oli ihan pakko. Panostin itseeni ja tein hauskoja asioita, huolimatta velvollisuuksista.

Lopulta tästä olonsa ja itsensä parantamisesta tuli elämäntapa, enkä ole enää palannut vanhaan.

Olin oikeasti todella masentunut ja ahdistunut, ja mulla oli muutamatkin diagnoosit.

Vastaus on: kyllä, masennus voi parantua niskasta kiinni ottamalla. Mutta kaikki on TÄYSIN kiinni siitä, että miten valmis ihminen kokee olevansa muutokseen, ja että tämä on hyvin avoimin mielin. Masentuneena mieli on todella vaikeaa pitää avoimena, ja ihminen on hyvin pessimistinen. Terapialla voi päästä alkuun. Nämä ovat todella yksilökohtaisia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sillä tavalla osittain kyllä paranee, että esim. pakottaa itsensä liikkumaan hetken joka päivä. Vaikka vain 10-15min mutta kävelee tai pyöräilee hetken, mielellään luonnossa. Se aktivoi aivoja ja kroppaa ja saa välittäjäaineita liikkeelle. Ja se, että pakottaa itsensä aamulla ihmisten aikoihin ylös ja tekee normaalit aamutoimet, kuten suihku, hammaspesu, tukan kampaaminen, vaatteet päälle. Ja syö lääkkeet, jos niitä on, käy terapiassa, jos sellaista on. Jos ei ole, harkitsee, pitäisikö olla. Jos ei ole töissä tai koulussa, yrittäisi tehdä joka päivä jotain. Vaikka käydä kirjastossa. Siivota sukkalaatikko. Käydä kaupassa. Imuroida kämppä. Pestä koneellinen pyykkiä. Illalla tekniset laitteet pois. Hetki rauhoittumista vaikka kynttilän valossa. Kuppi teetä.

Tekee näistä vaikka sellaisen lukujärjestyksen, jota noudattaa, vaikka ei olisi mitään innostusta tai halua tai motivaatiota.

Hankki lemmikin, jos vain mahdollista, ei allergioita eikä niin paha tilanne, että eläin jää hoitamatta kokonaan. Koira parempi kuin kissa, pakottaa lähtemään ulos joka päivä.

Niin, masentuneet varmasti arvostavat panostasi. Tuossa on vain sellainen ongelma, että jos kykenee kaikkeen tuohon, ei ole kuin lievästi masenutunut ja sitten onkin työelämässä. 

Terv. psyk sh

Turha siis tehdä mitään? Kylläpä on toivoton tilanne Suomessa masentuneilla, paranemaan ei pääse millään. Voi vain kokeilla lääkkeitä ja terapiaa ja jos ei auta niin eiköhän vaihtamalla parane. Ja jos ei koskaan parane, vaihdetaan vaan ikuisesti ja ollaan masentuneita.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakavasti masentunut,joten tiedän mistä puhun. Paranin terapialla,ajatusmallien muutoksella ja sillä että yritin parhaani mukaan tehdä asioita ja pitää huolta itsestäni. Ajatusmallien muutos on kaiken a ja o.

Olin armollinen ja tajusin etten jaksa kaikkea mitä terveet,mutta lenkkeilin,luin,siivoilin,sisustin,olin lapsen kanssa. Per*eestähän se oli välillä tehdä juttuja,jos ei tuntenut mitään. Se on ainakin varma,että sänkyyn jäämällä ja itsesäälillä ei parane. Voihan sitä sängyssä maata vaikka pari viikkoa,mutta jossain vaiheessa se pitää ottaa itseä niskasta kiinni jos mielii parantua. Kukaan muu ei voi sinua parantaa,kuin sinä itse.

Liikunta,terveellinen ruoka ym.on kuitenkin hyödytöntä jos ei muuta ajatteluaan. Oma pääkoppa sen masennuksen luo.

Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Tuo nimenomaan pitäisi olla kaiken keskiössä, kukaan ei pysty masennusta parantamaan paitsi masentunut itse. Lääkkeet ei auta ja terapia ei auta jos ei samalla tee töitä itse. Minulla on sama kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakavasti masentunut,joten tiedän mistä puhun. Paranin terapialla,ajatusmallien muutoksella ja sillä että yritin parhaani mukaan tehdä asioita ja pitää huolta itsestäni. Ajatusmallien muutos on kaiken a ja o.

Olin armollinen ja tajusin etten jaksa kaikkea mitä terveet,mutta lenkkeilin,luin,siivoilin,sisustin,olin lapsen kanssa. Per*eestähän se oli välillä tehdä juttuja,jos ei tuntenut mitään. Se on ainakin varma,että sänkyyn jäämällä ja itsesäälillä ei parane. Voihan sitä sängyssä maata vaikka pari viikkoa,mutta jossain vaiheessa se pitää ottaa itseä niskasta kiinni jos mielii parantua. Kukaan muu ei voi sinua parantaa,kuin sinä itse.

Liikunta,terveellinen ruoka ym.on kuitenkin hyödytöntä jos ei muuta ajatteluaan. Oma pääkoppa sen masennuksen luo.

Jos ajatusmallin muutos auttaa masennukseen niin silloin kyseessä ei ole masennus. Masennus on ihan eri juttu. 

Kerropa meille mitä masennus sitten on? Luin määritelmän juuri ja en löytänyt mitään mikä olisi ristiriidassa edellisen kommentin kanssa.

Jos henkilö on saanut masennusdiagnoosin, silloin hän on tai on ollut masentunut. Sinulla ei ole oikeutta päättää sitä, vaikka koetkin oman tilanteesi vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko siihen vaikuttaa myös itsetuntemusta ja positiivista ajattelua lisäämällä? Eli siis jos oppisi tuntemaan itseään paremmin ja oivaltamaan mitkä omat vahvuudet ovat ja mikä itselle sopii? Ja myös muuttamaan ajatteluaan niin, ettei syyllistäisi ja kohtelisi itseään huonosti ajatusten tasolla, ettei olisi itsensä vihollinen vaan hyvä kaveri? 🧡

Mistä sait päähäsi että masentunut syyttää itseään tai pitää itseään huonona ihmisenä?

30 vuoden masennuskokemuksesta ja paljon asiasta lukeneena voin kertoa, että juuri huonmmuuden tunteetja itsensä syyttely ovat todella yleisiä masennusta sairastavilla, kuuluvat siihen taudinkuvaan.

Tai sitten huonommuuden kokemukset on masennuksen oire tai selitys. Masentunut keksii selityksen, aivan kuin juoppo keksii selityksen ja syyn juomiselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakavasti masentunut,joten tiedän mistä puhun. Paranin terapialla,ajatusmallien muutoksella ja sillä että yritin parhaani mukaan tehdä asioita ja pitää huolta itsestäni. Ajatusmallien muutos on kaiken a ja o.

Olin armollinen ja tajusin etten jaksa kaikkea mitä terveet,mutta lenkkeilin,luin,siivoilin,sisustin,olin lapsen kanssa. Per*eestähän se oli välillä tehdä juttuja,jos ei tuntenut mitään. Se on ainakin varma,että sänkyyn jäämällä ja itsesäälillä ei parane. Voihan sitä sängyssä maata vaikka pari viikkoa,mutta jossain vaiheessa se pitää ottaa itseä niskasta kiinni jos mielii parantua. Kukaan muu ei voi sinua parantaa,kuin sinä itse.

Liikunta,terveellinen ruoka ym.on kuitenkin hyödytöntä jos ei muuta ajatteluaan. Oma pääkoppa sen masennuksen luo.

Jos ajatusmallin muutos auttaa masennukseen niin silloin kyseessä ei ole masennus. Masennus on ihan eri juttu. 

Kerropa meille mitä masennus sitten on? Luin määritelmän juuri ja en löytänyt mitään mikä olisi ristiriidassa edellisen kommentin kanssa.

Jos henkilö on saanut masennusdiagnoosin, silloin hän on tai on ollut masentunut. Sinulla ei ole oikeutta päättää sitä, vaikka koetkin oman tilanteesi vaikeaksi.

Masennusdiagnoosin saa kun ilmoittautuu masentuneeksi. Jos minä sanon olevani masentunut niin ei kukaan voi väittää muuta.

Masennus on sitä että on masentunut ilman syytä. Miljonääri voi ilmoittautua masentuneeksi. Masentunut ei keksi syytä miksi on masentunut, jos hän keksisi niin toki hän korjaisi masennusta aiheuttavan asian. Masentunut voi kehitellä syitä ja selityksiä masennukselleen, varsinkin kun häneltä sitä kysyy, mutta sen kanssa on vähän samoin kuin että "voi kun olisi viulu", sitten kun viulu on niin ei osaa soittaa. Samoin kun masentunut korjaa masennusta aiheuttavan asian kuten hän tai joku kuvittelee niin ei se masennus siitä mihinkään katoa. Masentunut voi käydä lenkillä ja havahtuu että on edelleen masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Oonko mä vaan huono paranemaan? Mikä mussa on vikana kun en parane? Äitini oli sitä mieltä että pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta paranemaan. Haluta parantua. Onko se näin? En olisi halunnut edes sairastua. Mietin mikä mussa on vikana. Lääkityskin kuulemma pielessä kun tänään on väsyttänyt.

Minusta masennukseen taipuvaisten pitäisi ottaa mallia meistä sinnittelijöistä. Me toimimme juuri noin, otamme itseämme niskasta kiinni emmekä suostu masentumaan vaikka kuinka *ituttaisi. Voin sanoa että onnistuu.

Ei, se on sama kuin sanoisi "parane siitä flunssasta, nyt!"

Jos jaksat, kokeile jotain nopealiikkeistä hommaa missä sun pitää keskittyä siihen juttuun ihan täysillä, esim. seinäkiipeilyä. Tällanen helpottaa mua, mikään sellanen hitaasti tapahtuva liikunta (niinku vaikka jooga) taas ei yhtään, siinä vaan piehtaroi siinä omassa päässään, yäk.

Minulla todettiin keskivaikea masennus noin kaksi vuotta sitten. Itse en olisi siitä eroon päässyt ilman terapiaa ja ehkä myös lääkitystä. Lääkkeet lähinnä auttoivat nukkumaan, mulla oli tapana herätä aamuyöstä murhetimaan. En saanut kunnon yöunia siis, siksi liputan lääkkeitten puolesta. Terapia on hirmuisen kivaa ja antoisaa, oon päässy sen myötä kiinni taas tavalliseen elämään.