Siskoni 30v kuoli vähän aikaa sitten yllättäen

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, siskosi on itse valinnut tiensä, päihdeongelma on kuitenkin loppujen lopuksi jokaisen oma valinta, josta ainoa keino päästä pois on oma tahto raitistua, mikään apu tai hoito ei toimi, jollei todella tahdo muutosta, päihteiden käyttö on helppoa elämää, sillä todellakaan ei tarvitse kantaa vastuuta mistään. Ymmärrän hyvin jos asenteet muuttuvat, sillä nämä ihmiset itse ovat valmiita kuolemaan kaman tähden, välittämättä itsestään tai läheisistään.

Tämä on totta, ei se huumeidenkäyttö aina niin hirveän rankkaa ja ikävää ole, joskus se on vuosiakin hauskaa ja käyttäjät todella ovat itsekästä, elämyshakuista porukkaa. Jokaisella meillä on jotain vaikeaa taustassa, minkä vuoksi olisi ollut helppoa sortua huumeisiin. Kyllä se käytön aloittaminen ja aloittamisen jatkaminen on oma valinta. Mutta se ei kai ollut tämän ketjun aihe varsinaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin ihminen olisi arvottomampi. Tiedän tunteen. Otan osaa suruusi.

Juuri näin. Samanlainen lapsi hän on aikoinaan ollut kuin kuka tahansa muukin normaali lapsi. Eikä siitä edes ole niin kauaa aikaa. Koulussakin pärjäsi ihan hyvin, kävi jopa lukion ja opiskeli itselleen ammatin. Jossain vaiheessa alkoi vaan pää rakoilla. Mukaan tuli kannabis ja sen jälkeen kaikenmaailman muut kokeilut. Epäiltiin skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta diagnoosia oli hankala tehdä kun huumeet olivat mukana kuviossa. Monet kerrat hän rimpuili ja yritti tosissaan päästä eroon huumeista, mutta aina kun retkahtaminen tapahtui, mentiin entistä syvemmälle. Voi sitä tuskaa ja häpeää, kun ei ollut töitä, ei rahaa, pelkkiä karhukirjeitä tuli toisensa perään ja kämppäkin meni alta. Vuosia kului, eikä kohta kaveripiirissä ollut muita kuin toisia päihdeongelmaisia. Toivo paremmasta huomisesta hiipui, kunnes sitä ei enää ollut. Tieto tapaturmaisesta kuolemasta tuli.

T. Ap

Lapseni isä, ensimmäinen ihmissuhteeni, meni melko lailla samalla tavalla ja kaavalla. Hänessä oli paljon hyviä puolia henkisistä ongelmista huolimatta. Hänessä meni paljon hyviä puolia hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö alapeukuttajan tulla tällaiseen ketjuun haisevine peukaloineen.

Niin.. mä ihmettelen miten kukaan voi yläpeukuttaa toisen läheisen kuolemaa. Ihmiset osaavat olla julmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa mä kun luin otsikon ahdistuin heti, koska oman ikätoverin kuolema tuntuu aina ahdistavalta. Mutta jotenkin helpottaa jos kuulee, että kuolema johtuu päihteistä tai itsemurhasta. Omalla kohdallani se on lähinnä kuolemanpelkoa, kolmekymppinen joka kuoli syöpään on paljon ahdistavampi ajatus kuin kolmekymppinen, joka kuoli päihteisiin tai itsemurhaan. En väheksy tai pidä ihmistä yhtään sen huonompana, heijastan vaan sen omaan elämääni.

Tuo on aika inhottava asenne ja mun mielestä ihmisten kannattaisi vähän työstää sitä omaa kuolemanpelkoa tietoisesti. Mä sairastuin aggressiiviseen kohdunkaulan syöpään alle 30v. ja nuoret ihmiset ovat välillä halunneet tietää, mitä tein "väärin" - enkö käynyt papa-kokeissa, aloitinko yhdynnät nuorena. Ei, olen ihan samanlainen kuin muutkin ja huolehdin terveydestäni hyvin, niin nyt vaan voi käydä.

Itse juuri alleviivasit, miksi päihdeongelmaisen kuolema tuntuu samanikäisen syöpään kuolemista helpommalta. Ihminen (tai valtaosa meistä ainakin jossain määrin) pelkää kuolemaa ja kuullessaan nuoren ihmisen kuolemasta toivoo sille jotain selitystä. Vaikka se hirveältä ajatukselta tuntuukin, niin on jotenkin helpompaa hyväksyä nuoren kuolleen päihteiden käytön seurauksena (koska siihen voi itse vaikuttaa eikä se siksi tule niin uhkaavasti lähelle) kuin syöpään, koska syöpä voi ennalta arvaamatta iskeä keneen tahansa.

Otan osaa ap.

Mutta noin yleisesti, kiivaasti väitetään ettei päihteille voi mitään ja helpotusta haetaan ja systeemi auttaa, mutta miten se ei koskaan ole yhtään sen syy, kuka omaa kehoaan ja elämäänsä pilaa?

Eli ei voida satavarmasti sanoa ettei nämä naapureiden kauhut voisi mitään sille että huvittaa vaan bilettää.

Apua on saatavilla niille jotka ottaa avun vastaan. Ja aivan varmasti huumeiden ja päihteidenkäyttäjiä hoidetaan paremmin kuin hiljaisia mielenterveyskuntoutujia, joista arvioidaan etteivät ole vaaraksi.

Jos päihteetön mt-kuntoutuja tekee itsemurhan, häntäkään surra.

Jaxuhalit, toivottavasti kuitenkin hänestä jäisi jotain positiivisia ja myönteisiä muistoja, olipa hän sitten ollut ihan millainen tahansa.

Otan osaa.

Päihdeongelmathan tarkoittavat sitä, että olet(te) saaneet surra jo paljon ennen kuolemaakin.

Kaksinkertainen taakka.

Ymmärtämättömät ihmiset.

Älä kerro syytä. Jos joku kysyy, niin sanot, että äkillinen sairaskohtaus, sydän pysähtyi.

Sehän noiden huumeiden kanssa on, että siinä joutuu itse ottamaan vastuuta omasta raitistumisestaan. Nuoren kuolema on aina hirveä tragedia, mutta kukaan ei voi auttaa huumeongelmaista, jos hän ei halua itse apua. Toistaiseksi Suomen lainsäädäntö on sellainen, ettei ongelmaihmisiä voida teljetä mihinkään laitokseen loppuelämäkseen. On ryhmä aikuisia ihmisiä, joiden ainoa keino selviytyä elävänä olisi, että heitä holhottaisiin aktiivisesti ja lukittaisiin johonkin laitokseen suojaan itseltään. Mutta se ei ole mahdollista, koska itsemääräämisoikeus.

Mun kaverin narkkariveli kuoli. Kaveri oli lähinnä helpottunut, kun enää ei tarvitse pelätä ja huolehtia, mitä se velipoika seuraavaksi törttöilee. Oli oikein kultakimpale, möi varhaisteineille huumeita, varasti jopa omalta mummultaan, välillä oli sairaalassa hakattuna sinisen kirjavaksi muutama luu poikki, kun oli velkoja maksamatta. Montakohan elämää tuokin ehti pilata myyntipuuhillaan?

Se harmittaa, että tuo "Sami" pilasi elämänsä noin, oli todella ihana ihminen lapsena. Älykäs ja hyvin sosiaalinen. Valitettavasti ajautui huonoon seuraan, ja siitä alkoi alamäki. Saman ihmisen kuolema alle 3-kymppisenä taas ei harmita, koska maailma on parempi paikka ilman sellaisia ihmisiä, joka hänestä oli tullut.

Jokainen kuollut narkkari on ilon aihe.

Alkoholismi on kuitenkin luokiteltu sairaudeksi sekin ja siihen kyllä (kun se tarpeeksi pitkälle etenee) väistämättä myös kuolee.

Jotkut huumeet vievät hengen vielä paljon nopeammin ja  niiden lisääntynyt käyttö on aikamme ongelma.

Rauha joka tapauksessa  siskosi muistolle ja otan osaa.

Voimia.

Täällä ihmiset kirjoittavat ettei kukaan halua olla päihderiippuvainen. Kuitenkin jokainen itse valitsee aloittaa päihteiden käytön. Oli elämä millaista tahansa niin aina voi valita. Vaikka omassa ystäväpiirissä on paljonkin huumeiden (lähinnä viihdekäyttöä) en ikinä ole itse kokeillut mitään sillä en halua riippuvuutta tai kuolla epäpuhtaisiin mökkeihin.

Terveisin koko elämänsä kaksisuuntaista sairastanut.

Mömmöihin*

Ylempi

Vierailija kirjoitti:

Riippuvuuskin on sairaus, ei kukaan valitse, että alanpa nyt päihdeongelmaiseksi. Monella tosiaan on taustalla myös mielenterveysongelma, jota ei ole hoidettu, ja ainoa helpotus on ollut päihteet.

Se hetki kun aloittaa sen päihteidenkäytön on ihan oma valinta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin ihminen olisi arvottomampi. Tiedän tunteen. Otan osaa suruusi.

Juuri näin. Samanlainen lapsi hän on aikoinaan ollut kuin kuka tahansa muukin normaali lapsi. Eikä siitä edes ole niin kauaa aikaa. Koulussakin pärjäsi ihan hyvin, kävi jopa lukion ja opiskeli itselleen ammatin. Jossain vaiheessa alkoi vaan pää rakoilla. Mukaan tuli kannabis ja sen jälkeen kaikenmaailman muut kokeilut. Epäiltiin skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta diagnoosia oli hankala tehdä kun huumeet olivat mukana kuviossa. Monet kerrat hän rimpuili ja yritti tosissaan päästä eroon huumeista, mutta aina kun retkahtaminen tapahtui, mentiin entistä syvemmälle. Voi sitä tuskaa ja häpeää, kun ei ollut töitä, ei rahaa, pelkkiä karhukirjeitä tuli toisensa perään ja kämppäkin meni alta. Vuosia kului, eikä kohta kaveripiirissä ollut muita kuin toisia päihdeongelmaisia. Toivo paremmasta huomisesta hiipui, kunnes sitä ei enää ollut. Tieto tapaturmaisesta kuolemasta tuli.

T. Ap

Lapseni isä, ensimmäinen ihmissuhteeni, meni melko lailla samalla tavalla ja kaavalla. Hänessä oli paljon hyviä puolia henkisistä ongelmista huolimatta. Hänessä meni paljon hyviä puolia hukkaan.

Lapsesi isä, ensimmäinen ihmissuhteesi? Tuskin sentään, eikö ensimmäinen ihmissuhde ole yleensä omiin vanhempiin....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin ihminen olisi arvottomampi. Tiedän tunteen. Otan osaa suruusi.

Juuri näin. Samanlainen lapsi hän on aikoinaan ollut kuin kuka tahansa muukin normaali lapsi. Eikä siitä edes ole niin kauaa aikaa. Koulussakin pärjäsi ihan hyvin, kävi jopa lukion ja opiskeli itselleen ammatin. Jossain vaiheessa alkoi vaan pää rakoilla. Mukaan tuli kannabis ja sen jälkeen kaikenmaailman muut kokeilut. Epäiltiin skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta diagnoosia oli hankala tehdä kun huumeet olivat mukana kuviossa. Monet kerrat hän rimpuili ja yritti tosissaan päästä eroon huumeista, mutta aina kun retkahtaminen tapahtui, mentiin entistä syvemmälle. Voi sitä tuskaa ja häpeää, kun ei ollut töitä, ei rahaa, pelkkiä karhukirjeitä tuli toisensa perään ja kämppäkin meni alta. Vuosia kului, eikä kohta kaveripiirissä ollut muita kuin toisia päihdeongelmaisia. Toivo paremmasta huomisesta hiipui, kunnes sitä ei enää ollut. Tieto tapaturmaisesta kuolemasta tuli.

T. Ap

Lapseni isä, ensimmäinen ihmissuhteeni, meni melko lailla samalla tavalla ja kaavalla. Hänessä oli paljon hyviä puolia henkisistä ongelmista huolimatta. Hänessä meni paljon hyviä puolia hukkaan.

Lapsesi isä, ensimmäinen ihmissuhteesi? Tuskin sentään, eikö ensimmäinen ihmissuhde ole yleensä omiin vanhempiin....

Jos lapsen isä onkin myös kirjoittajan isä?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kuollut narkkari on ilon aihe.

Eikö koske suuhun. Pyydä anteeksi.

Ap, läheiseni kuoli itsemurhaan. Jos nuoren ihmisen kuolinsyy on tämänkaltainen, niin ihmiset käyttäytyvät usein siitä kuollessaan todella tökerösti kuolleen omaista kohtaan järkytyksensä takia. Omaisen osa on toki raskaampi kuin näiden kuolemasta ainoastaan kuulevien, mutta heilläkin usein asiasta kuuleminen saa aikaan sen verran voimakkaita tunteita, ettei välttämättä kuolleen omaisen pystytä suhtautumaan kovin empattisesti, kun tilanteessa aletaan ensimmäisenä käsitellä omaa järkytystä sen sijaan, että lohdutettaisiin omaista kuten asiaan kuuluu. Siksi tässäkin ketjussa on näin tökeröitä kommentteja. Nuoren ihmisen kuoleman ajatteleminen tuntuu vaikealta ja siksi omaisen menetystä saatetaan mitätöidä, jotta kuulija voisi tuolla tavoin helpottaa omaa oloaan. Ihmiset ovat mitä ovat. Voimia sinulle ja osan menetyksesi johdosta!

Ystäväni kuoli 26-vuotiaana.

Kun tämä tuli puheeksi, monella ensimmäinen olettamus oli huumeet. No, hän poltti kannabista ja siitä se mielikuva kai oli tullut. Huomasin, miten ihmisillä ilme valahti, kun kerroin, että kyseessä oli ennalta-arvaamaton sairaskohtaus siitä seurannut äkkikuolema, johon ei vaikuttaa mitenkään.

Ihmiset ikäänkuin tuntuivat toivovan, että kyseessä olisi ollut joku yliannostus. Se olisi varmaan helpompi käsitellä, kuin se, että oikeasti kuka tahansa meistä voi kuolla vaikka tänään. Kontrolli ei olekaan loppujen lopuksi meidän omissa käsissä ja tämmöiset tilanteet tuo sen esiin.

Ymmärrän siis ihmisten ajatuksen siinä taustalla, mutta minuakin alkoi vähän tympäistä nuo huumekyselyt. Mitä sitten, vaikka olisikin kuollut huumeisiin, kuollut mikä kuollut. Ei se kuolinsyy muuta sitä minun menetystäni mihinkään, se tekee vain jollekin puolitutulle mukavamman olon, kun ei tarvitse kohdata sitä kuoleman pelottavaa ajatusta ihan niin suoraan.

Otan osaa av:n suruun.