Olen kohta 38, enkä vieläkään tiedä, haluanko lapsia vai en

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla ei ole ehdotonta mielipidettä lasta vastaan, niin miksette voisi tehdä yhden lapsen miehen mieliksi? Kyllä biologiakin tässä auttaa, hormonit tekevät äidistä äidin, jos äiti ei pane kovasti kampoihin. Voit yllättyä, miten paljon pidätkin omasta lapsestasi, vaikket muiden lapsista niin piittaisi. Eikä se lapsi loputtomasti jää pieneksi. Jos et olekaan synnynnäinen pienen lapsen äiti, voit huomata olevasi hyvä koululaisen ja teinin äiti. 

Minä en ollut koskaan sellainen joka oikein osaisi leikkiä saati askarrella. Mutta koululaisen kanssa oli jo vaikka mitä mielenkiintoisia keskusteluja ja siinä kohtaa aloin tuntea itseni jo kelpo äidiksi. Toki ekoina vuosina hoivasin ja imetin, mutta kyllä niihin vuosiin kuului paljon tylsääkin. Vähän isompi lapsi voi olla jo yllättävän hyvää lounasseuraa. 

Yhden lapsen kanssa elämä on kuitenkin vielä melko leppoisaa. Ei tarvita kauhean suurta asuntoa eikä tarvitse miettiä kenen kevätjuhliin pystyy menemään. Töistäkin tulee vähemmän poissaoloja sairaan lapsen vuoksi ja voitte miehen kanssa varmaan vuorotella.[/quote

Ajoittain olen ollut aika ehdoton lapsettomuuden puolesta, sillä minua ärsyttää tuo ympäristön "mieli voi muuttua" -kommentointi. Toisin sanoen haraan kyllä vastakarvaan, jos minulle yritetään sellaista puppua uskotella. Olen myös vastahankaan sen suhteen, että miksi äiti ylipäänsä nähdään lapsen jatkeena ja tulisi elää lapsen tarpeille, eikä olla omaa elämää. Kuin nainen kadottaisi oman identiteettinsä tultuaan äidiksi ja sitten sinua katsotaan ainoastaan sen yhden linssin lävitse. Minua ei kiinnosta muumimammailu ja kodin hengettärenä toimiminen. Olen toki pohdiskellut, jos hankkisi yhden, niin ehkä sillä tulisi vähän vastaan miestä. Mies halusi nimittäin jossain vaiheessa kolme lasta. Ap 

Ap, sinähän voisit tehdä äidin roolista omasi. Ei tarvitse olla muumimamma, tyylejä on monenlaisia :) Mutta jos koet, että et halua lapsia, niin ei niitä kannata tehdä toiselle mieliksi. Entä jos lapsi on vammainen tms? Kyllä molempien pitäisi ottaa vastuuta kasvatuksesta ja hoidosta. Kannattaa vielä oikeasti miettiä, että onko tuo sinun juttusi.

Oma äitini oli uranainen. Hän ei ollut oikein ikinä kotona, joten käytännössä isovanhemmat kasvattivat minut. Isä hiihti missä hiihti. Silloin kun äiti oli kotona, hän tuntui tekevän kaiken väärin ja yritti pakottaa koko ajan tekemään jotain, mitä hän halusi. Isovanhempien kanssa sai olla mukana tekemässä arjen askareita tai omissa oloissaan. Minua ei ikinä kielletty tekemästä mitään tai pakotettu tekemään mitään. Vietin myös todella paljon aikaa itsekseni, mikä ei minusta ollut mitenkään huono asia. En kuitenkaan haluaisi omaa lastani kipata isovanhemmille. Ne äiti-ihmiset, joita kaveripiirissä on, taas tuntuvat ottavan äitiyden liian omaksi ristikseen ja hössöttävät liiallisuuksiin asti. Minulla ei ole järkeää mallia äitiydestä, minkä puolesta en tiedä, minkälaisen mallin voin luoda. Näen joka puolella vain "viallisia" malleja. 

Pohtimassahan tässä ollaan, joskus vain aika loppuu. Ehkä se on jo loppunut. Ap

Mikä estää sinua nostamasta kissaa pöydälle ja puhua asiat mehen kanssa selviksi??? Jos mies elää Ruususen unta, ravistele hereille ja kysy suoraan, miten tärkeä lapsi on hänelle. Tuntuu uskomattomalta, ettei parisuhteessa puhuta perusasioita läpi.

Kyllä me puhutaan tästä ja usein ja joka kerta mies sanoo, että voi elää asian kanssa, ettemme hanki lapsia, muttei voi elää ilman minua ja haluaa elää minun kanssani niin pitkään kuin mahdollista. Mutta minä olen tässä aina ollut se jarru. Tai, kuten muutama vuosi sitten ilmaisin: rikkinäinen valokatkaisija, joka ei tiedä, onko se päällä vai poissa päältä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, yhdessä tuossa vaiheessa 18 vuotta. Meille syntyi vauva minun ollessa 38 v, miehen 39 v. Raskaus alkoi kolmannesta yrityskierrosta.

Miten lopulta päädyitte sitten yrittämään lapsia? Kuinka teitte lopullisen valinnan? Ap

Todettiin ettei sitä järjen sekoittavaa vauvakuumetta ollut tullut, molemmat kuitenkin pidimme lapsista. Ei ollut mitään järkisyytä jättää tekemättäkään. Eli tyynesti päätettiin yrittää onnistuuko raskaus. Mies on hyvä isä ja puoliso, hoidamme molemnat yhdessä sekä kodin että lapsen.

Kiitos tästä. Tilanne on vähän samankaltainen, mutta meillä minä olen vastaanharaaja, kun en tiedä. Mutta minusta tuntuu tämän ketjun myötä, että en taida edes niitä lapsia tahtoa. Suhtautuisin asiaan varmaan muuten toisin. Ap 

Kannattaa miettiä molempia vaihtoehtoja ja kuullostella miltä eri skenaariot tuntuvat. Se skenaario, joka vapauttaa hengityksen ja olo on rento, on varmasti oikea. Ja väörä vaihtoehto saattaa tuntua kiristyksenä rintakehällä. Näin ainakin minulla. Ei kannata tehdä asioita itseään vastaan, ei ole välttämättä pitemmän päälle kestävä ratkaisu..

Tuo oli ihan hyvä neuvo, mutta molemmat ratkaisut kiristävät rintaa. En ole löytänyt toivottua helpostusta kummastakaan vaihtoehdosta. Ap

Äkkiä terapiaan selvittämään, miksi et halua lasta.

Omassa lapsuudessasi oli jotain pielessä.

Alitajuisesti ehkä kostat vanhemmillesi jäämällä lapsettomaksi.

Kun pähkäilet asiaa, hiekka valuu tyhjiin tiimalasissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, yhdessä tuossa vaiheessa 18 vuotta. Meille syntyi vauva minun ollessa 38 v, miehen 39 v. Raskaus alkoi kolmannesta yrityskierrosta.

Miten lopulta päädyitte sitten yrittämään lapsia? Kuinka teitte lopullisen valinnan? Ap

Todettiin ettei sitä järjen sekoittavaa vauvakuumetta ollut tullut, molemmat kuitenkin pidimme lapsista. Ei ollut mitään järkisyytä jättää tekemättäkään. Eli tyynesti päätettiin yrittää onnistuuko raskaus. Mies on hyvä isä ja puoliso, hoidamme molemnat yhdessä sekä kodin että lapsen.

Kiitos tästä. Tilanne on vähän samankaltainen, mutta meillä minä olen vastaanharaaja, kun en tiedä. Mutta minusta tuntuu tämän ketjun myötä, että en taida edes niitä lapsia tahtoa. Suhtautuisin asiaan varmaan muuten toisin. Ap 

Kannattaa miettiä molempia vaihtoehtoja ja kuullostella miltä eri skenaariot tuntuvat. Se skenaario, joka vapauttaa hengityksen ja olo on rento, on varmasti oikea. Ja väörä vaihtoehto saattaa tuntua kiristyksenä rintakehällä. Näin ainakin minulla. Ei kannata tehdä asioita itseään vastaan, ei ole välttämättä pitemmän päälle kestävä ratkaisu..

Tuo oli ihan hyvä neuvo, mutta molemmat ratkaisut kiristävät rintaa. En ole löytänyt toivottua helpostusta kummastakaan vaihtoehdosta. Ap

Äkkiä terapiaan selvittämään, miksi et halua lasta.

Omassa lapsuudessasi oli jotain pielessä.

Alitajuisesti ehkä kostat vanhemmillesi jäämällä lapsettomaksi.

Teoriasi mukaan kaikkien velojen lapsuudessa on jotain pielessä, miksi he eivät halua lapsia?

Olipa taas syyllistävä sormi. Minun elämäni on oma elämäni ja siihen eivät vanhempieni toiveet liity millään lailla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kun pähkäilet asiaa, hiekka valuu tyhjiin tiimalasissa.

Tätä pelkäsin jo 10 vuotta sitten. "Ei ole mikään kiire." Mutta mihinkään ei ole päästy aloituspisteestä. Ap

Onneksi olkoon, olet selvästi onnistunut alistamaan miehen täysin sinun valtaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, yhdessä tuossa vaiheessa 18 vuotta. Meille syntyi vauva minun ollessa 38 v, miehen 39 v. Raskaus alkoi kolmannesta yrityskierrosta.

Miten lopulta päädyitte sitten yrittämään lapsia? Kuinka teitte lopullisen valinnan? Ap

Todettiin ettei sitä järjen sekoittavaa vauvakuumetta ollut tullut, molemmat kuitenkin pidimme lapsista. Ei ollut mitään järkisyytä jättää tekemättäkään. Eli tyynesti päätettiin yrittää onnistuuko raskaus. Mies on hyvä isä ja puoliso, hoidamme molemnat yhdessä sekä kodin että lapsen.

Kiitos tästä. Tilanne on vähän samankaltainen, mutta meillä minä olen vastaanharaaja, kun en tiedä. Mutta minusta tuntuu tämän ketjun myötä, että en taida edes niitä lapsia tahtoa. Suhtautuisin asiaan varmaan muuten toisin. Ap 

Kannattaa miettiä molempia vaihtoehtoja ja kuullostella miltä eri skenaariot tuntuvat. Se skenaario, joka vapauttaa hengityksen ja olo on rento, on varmasti oikea. Ja väörä vaihtoehto saattaa tuntua kiristyksenä rintakehällä. Näin ainakin minulla. Ei kannata tehdä asioita itseään vastaan, ei ole välttämättä pitemmän päälle kestävä ratkaisu..

Tuo oli ihan hyvä neuvo, mutta molemmat ratkaisut kiristävät rintaa. En ole löytänyt toivottua helpostusta kummastakaan vaihtoehdosta. Ap

Äkkiä terapiaan selvittämään, miksi et halua lasta.

Omassa lapsuudessasi oli jotain pielessä.

Alitajuisesti ehkä kostat vanhemmillesi jäämällä lapsettomaksi.

Teoriasi mukaan kaikkien velojen lapsuudessa on jotain pielessä, miksi he eivät halua lapsia?

Olipa taas syyllistävä sormi. Minun elämäni on oma elämäni ja siihen eivät vanhempieni toiveet liity millään lailla. Ap

Ärhäkkä reaktiosi paljastaa, että osuin oikeaan. Senkin se paljastaa, että olet aivan alkutekijöissä itsesi ymmärtämisen kanssa ja aiot siinä tilassa myös pysyä. Et ymmärrä sukupolvelta toiselle siirtyvistä traumoista hyppysen pyppylää.

Älä ihmeessä yritä lasta.

Susta ei ole äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päättäkää kokeilla. Sitten ehkä huomaat paremmin, alatko todella odottaa, että tulet raskaaksi, vai onko ihan sama. 

Meillä on pari kertaa käynyt sellaine "vahinko", että kuukautiset olivat poissa pari viikkoa ja kuviteltiin, että olen raskaana. Ensimmäisen kerran seurauksena miehelle selvisi, että hän on selvästi enemmän kallellaan lasten hankintaan päin ja hän on jokaisen kerran yhteydessä sitten aloittanut jännäämisen. Minua se ei hetkauttanut mihinkään suuntaan, paitsi vähän stressannut, että mitähän siitäkin tulee. En halua "kokeilla", jos en ole varma, haluanko lasta. Riski on koko ajan ilman ehkäisyä, mutta varmat päivät ovat toimineet tai sitten olen ihan maho. Ap

Ei mitään varmoja päiviä ole olemassakaan.

Ei niin. Jos olette olleet ilman ehkäisyä jo vuosikymmenen, niin vaikuttaa valitettavasti siltä, että et tule enää raskaaksi ilman hedelmällisyyshoitoja ja niidenkin kanssa ei välttämättä todennäköisyydet kovin korkeat.. Kannattaa ihan oikeasti alkaa jo työstämään sitä tosiasiaa, että lapsia ei tule. Voimia

Olen oppinut lukemaan omaa kroppaa vuosien aikana. Voimakkaita ovulaatio-oireita on kuitenkin yhä ja niiden aikana emme ole harrastaneet seksiä, että mies laukeaisi sisään. Ap

Miehen siittiöissä voi myös olla vikaa. Samoin sinun munasoluissasi, vaikka ovuloisitkin.

Jos olette 10 vuotta ehkäisseet pidättäytymällä siitä lähtien kun sinä oletat ovulaation lähestyvän niin jos molempien solut olisivat kunnossa niin luulisi joskus käyneen niin että joku siittiö olisi jäänyt henkiin odottelemaan.

Mutta kyllä, lapsi todellakin kärsii siitä jos äiti jättää hänet "enimmäkseen selviämään itsekseen". Sinun ei kannata tehdä lapsia. Miehen päätökset eivät ole sinun vastuullasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pähkäilet asiaa, hiekka valuu tyhjiin tiimalasissa.

Tätä pelkäsin jo 10 vuotta sitten. "Ei ole mikään kiire." Mutta mihinkään ei ole päästy aloituspisteestä. Ap

Mitä olet tehnyt sen hyväksi, että selvität lapsivastaisuutesi ja äidiksi tulemisen pelkosi syyt?

Ei ihminen kehity ilman vaivannäköä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, yhdessä tuossa vaiheessa 18 vuotta. Meille syntyi vauva minun ollessa 38 v, miehen 39 v. Raskaus alkoi kolmannesta yrityskierrosta.

Miten lopulta päädyitte sitten yrittämään lapsia? Kuinka teitte lopullisen valinnan? Ap

Todettiin ettei sitä järjen sekoittavaa vauvakuumetta ollut tullut, molemmat kuitenkin pidimme lapsista. Ei ollut mitään järkisyytä jättää tekemättäkään. Eli tyynesti päätettiin yrittää onnistuuko raskaus. Mies on hyvä isä ja puoliso, hoidamme molemnat yhdessä sekä kodin että lapsen.

Kiitos tästä. Tilanne on vähän samankaltainen, mutta meillä minä olen vastaanharaaja, kun en tiedä. Mutta minusta tuntuu tämän ketjun myötä, että en taida edes niitä lapsia tahtoa. Suhtautuisin asiaan varmaan muuten toisin. Ap 

Kannattaa miettiä molempia vaihtoehtoja ja kuullostella miltä eri skenaariot tuntuvat. Se skenaario, joka vapauttaa hengityksen ja olo on rento, on varmasti oikea. Ja väörä vaihtoehto saattaa tuntua kiristyksenä rintakehällä. Näin ainakin minulla. Ei kannata tehdä asioita itseään vastaan, ei ole välttämättä pitemmän päälle kestävä ratkaisu..

Tuo oli ihan hyvä neuvo, mutta molemmat ratkaisut kiristävät rintaa. En ole löytänyt toivottua helpostusta kummastakaan vaihtoehdosta. Ap

Jos päätät olla lisääntymättä, niin kiristääkö rintaa vain siksi, että tunnet huonoa omaatuntoa miehesi takia? Lisääntyminen on niin iso asia, ettei sitä pitäisi koskaan tehdä mieliksi muille. Monissa muissa asioissa voi joustaa, mutta ei tässä.. Ei sinun tarvitse haluta ja se on ihan ok :) Jos miehesi todella haluaa olla kanssasi ja teillä on hyvä suhde, en usko, että hän lähtee etsimään äitiehdokasta. Elämässä ei voi valitettavasti saada kaikkea ja se pitää pystyä jotenkin hyväksymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, yhdessä tuossa vaiheessa 18 vuotta. Meille syntyi vauva minun ollessa 38 v, miehen 39 v. Raskaus alkoi kolmannesta yrityskierrosta.

Miten lopulta päädyitte sitten yrittämään lapsia? Kuinka teitte lopullisen valinnan? Ap

Todettiin ettei sitä järjen sekoittavaa vauvakuumetta ollut tullut, molemmat kuitenkin pidimme lapsista. Ei ollut mitään järkisyytä jättää tekemättäkään. Eli tyynesti päätettiin yrittää onnistuuko raskaus. Mies on hyvä isä ja puoliso, hoidamme molemnat yhdessä sekä kodin että lapsen.

Kiitos tästä. Tilanne on vähän samankaltainen, mutta meillä minä olen vastaanharaaja, kun en tiedä. Mutta minusta tuntuu tämän ketjun myötä, että en taida edes niitä lapsia tahtoa. Suhtautuisin asiaan varmaan muuten toisin. Ap 

Kannattaa miettiä molempia vaihtoehtoja ja kuullostella miltä eri skenaariot tuntuvat. Se skenaario, joka vapauttaa hengityksen ja olo on rento, on varmasti oikea. Ja väörä vaihtoehto saattaa tuntua kiristyksenä rintakehällä. Näin ainakin minulla. Ei kannata tehdä asioita itseään vastaan, ei ole välttämättä pitemmän päälle kestävä ratkaisu..

Tuo oli ihan hyvä neuvo, mutta molemmat ratkaisut kiristävät rintaa. En ole löytänyt toivottua helpostusta kummastakaan vaihtoehdosta. Ap

Äkkiä terapiaan selvittämään, miksi et halua lasta.

Omassa lapsuudessasi oli jotain pielessä.

Alitajuisesti ehkä kostat vanhemmillesi jäämällä lapsettomaksi.

Höpö höpö. Kaikki ei nyt vaan yksinkertaisesti halua omaa lasta ja se on ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla ei ole ehdotonta mielipidettä lasta vastaan, niin miksette voisi tehdä yhden lapsen miehen mieliksi? Kyllä biologiakin tässä auttaa, hormonit tekevät äidistä äidin, jos äiti ei pane kovasti kampoihin. Voit yllättyä, miten paljon pidätkin omasta lapsestasi, vaikket muiden lapsista niin piittaisi. Eikä se lapsi loputtomasti jää pieneksi. Jos et olekaan synnynnäinen pienen lapsen äiti, voit huomata olevasi hyvä koululaisen ja teinin äiti. 

Minä en ollut koskaan sellainen joka oikein osaisi leikkiä saati askarrella. Mutta koululaisen kanssa oli jo vaikka mitä mielenkiintoisia keskusteluja ja siinä kohtaa aloin tuntea itseni jo kelpo äidiksi. Toki ekoina vuosina hoivasin ja imetin, mutta kyllä niihin vuosiin kuului paljon tylsääkin. Vähän isompi lapsi voi olla jo yllättävän hyvää lounasseuraa. 

Yhden lapsen kanssa elämä on kuitenkin vielä melko leppoisaa. Ei tarvita kauhean suurta asuntoa eikä tarvitse miettiä kenen kevätjuhliin pystyy menemään. Töistäkin tulee vähemmän poissaoloja sairaan lapsen vuoksi ja voitte miehen kanssa varmaan vuorotella.[/quote

Ajoittain olen ollut aika ehdoton lapsettomuuden puolesta, sillä minua ärsyttää tuo ympäristön "mieli voi muuttua" -kommentointi. Toisin sanoen haraan kyllä vastakarvaan, jos minulle yritetään sellaista puppua uskotella. Olen myös vastahankaan sen suhteen, että miksi äiti ylipäänsä nähdään lapsen jatkeena ja tulisi elää lapsen tarpeille, eikä olla omaa elämää. Kuin nainen kadottaisi oman identiteettinsä tultuaan äidiksi ja sitten sinua katsotaan ainoastaan sen yhden linssin lävitse. Minua ei kiinnosta muumimammailu ja kodin hengettärenä toimiminen. Olen toki pohdiskellut, jos hankkisi yhden, niin ehkä sillä tulisi vähän vastaan miestä. Mies halusi nimittäin jossain vaiheessa kolme lasta. Ap 

Sinä voit olla sellainen äiti kuin mitä itse haluat - turha kuunnella muita/antaa muiden vaikuttaa päätöksiisi. Kuulostaa paikoin jopa siltä, että et halua lapsia, koska se on ns "oletusarvo" ,"normi" - ja haluat periaatteessa olla sitä vastaan? 

Hetken aikaa mietin, että olenkohan minä kirjoittanut tämän, kun monia yksityiskohtia myöten sopisi omaksi tarinaksi. Tarinan lopusta vain puuttui se, että lopulta sairastuin syöpään, joka ratkaisi asian tuhoamalla munasarjat. Ilmeisesti en halua lapsia, koska sairastuminen toi lähinnä helpotuksen, kun sai tai joutui lopettamaan jossittelun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, yhdessä tuossa vaiheessa 18 vuotta. Meille syntyi vauva minun ollessa 38 v, miehen 39 v. Raskaus alkoi kolmannesta yrityskierrosta.

Miten lopulta päädyitte sitten yrittämään lapsia? Kuinka teitte lopullisen valinnan? Ap

Todettiin ettei sitä järjen sekoittavaa vauvakuumetta ollut tullut, molemmat kuitenkin pidimme lapsista. Ei ollut mitään järkisyytä jättää tekemättäkään. Eli tyynesti päätettiin yrittää onnistuuko raskaus. Mies on hyvä isä ja puoliso, hoidamme molemnat yhdessä sekä kodin että lapsen.

Kiitos tästä. Tilanne on vähän samankaltainen, mutta meillä minä olen vastaanharaaja, kun en tiedä. Mutta minusta tuntuu tämän ketjun myötä, että en taida edes niitä lapsia tahtoa. Suhtautuisin asiaan varmaan muuten toisin. Ap 

Kannattaa miettiä molempia vaihtoehtoja ja kuullostella miltä eri skenaariot tuntuvat. Se skenaario, joka vapauttaa hengityksen ja olo on rento, on varmasti oikea. Ja väörä vaihtoehto saattaa tuntua kiristyksenä rintakehällä. Näin ainakin minulla. Ei kannata tehdä asioita itseään vastaan, ei ole välttämättä pitemmän päälle kestävä ratkaisu..

Tuo oli ihan hyvä neuvo, mutta molemmat ratkaisut kiristävät rintaa. En ole löytänyt toivottua helpostusta kummastakaan vaihtoehdosta. Ap

Äkkiä terapiaan selvittämään, miksi et halua lasta.

Omassa lapsuudessasi oli jotain pielessä.

Alitajuisesti ehkä kostat vanhemmillesi jäämällä lapsettomaksi.

Teoriasi mukaan kaikkien velojen lapsuudessa on jotain pielessä, miksi he eivät halua lapsia?

Olipa taas syyllistävä sormi. Minun elämäni on oma elämäni ja siihen eivät vanhempieni toiveet liity millään lailla. Ap

Ärhäkkä reaktiosi paljastaa, että osuin oikeaan. Senkin se paljastaa, että olet aivan alkutekijöissä itsesi ymmärtämisen kanssa ja aiot siinä tilassa myös pysyä. Et ymmärrä sukupolvelta toiselle siirtyvistä traumoista hyppysen pyppylää.

Älä ihmeessä yritä lasta.

Susta ei ole äidiksi.

Esitin sinulle kysymyksen. Edelleen et selitä, miksi velat eivät halua lapsia. Et kiellä, etkä myönnä. Haluat vain tieten tahtoen provosoida, koska olet olevinaan muita parempi ja fiksumpi. Vastasin ihan neutraalisti, mutta tämä alkaa mennä sinne ei-neutraalin puolelle: arvon kyökkipsykologi voi painua sinne hellan ääreen leipomaan pullia ja huolehtimaan omien sukupolviensa traumoista. Voin jatkaa omaa oloani sitten tikittävänä aikapommina, "josta ei ole äidiksi". Ap

Ilmeisesti et

Miksi tehdä edes lapsi jos sen jättäisi pärjäämään yksin? Parempi kun olet lapseton.

Oman lapseni sain 37v ja ihan terve lapsi on. Synnytys myös todella helppo, raskaus helppo ja vauva-aika helppo. Kostautuuko sitten murrosiässä? Ehkä, tähän asti olen päässyt helpolla. Haha!

Viestistäsi paistoi aika vahvasta se, ettet halua lapsia. Mitä ihmettä, jätät lapsen yksin pärjäämään?! Ihan pimeetä puhetta. En todellakaan suosittele tekemään lapsia. Jos lapsia tehdään, niin niistä sitten huolehditaan ja kunnolla! Ihan hirveän tärkeää tehdä lapsia kärsimään, kyllä täytyy antaa hyvä lapsuus ja huolehtia ja rakastaa! Jos tähän ei kykene, niin valitsee lapsettomuuden!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pähkäilet asiaa, hiekka valuu tyhjiin tiimalasissa.

Tätä pelkäsin jo 10 vuotta sitten. "Ei ole mikään kiire." Mutta mihinkään ei ole päästy aloituspisteestä. Ap

Mitä olet tehnyt sen hyväksi, että selvität lapsivastaisuutesi ja äidiksi tulemisen pelkosi syyt?

Ei ihminen kehity ilman vaivannäköä.

Minulla ei ole toimivaa mallia äitiydestä. Äitini oli uranainen, joka ei ollut kotona kuin harvakseltaan ja muut äidit muuttuvat oudoiksi hössöttäjiksi, minkä koen todella vastenmielisenä ja lapsia aliarvioivana. Yhdistän tämän mallin siihen, mitä minulta odotetaan ja samalla yhdistän tämän mallin myös lapsiin. Se etenkin tekee lasten hankkimisen epämiellyttäväksi. Minä en halua olla tämä malli. Kuitenkaan kumpikaan ei tunnu sopivan käsitykseeni "oikeasta äitiydestä", joten en halua olla kumpaakaan näistä. Minulla on käsitys kolmannesta mallista hoitaa lasta, mutta se on tullut isovanhempieni kautta ja antanut minulle äärettömän paljon vapautta jo nuorella iällä. Oma persoonallisuuteni ei kuitenkaan tue tätä mallia, sillä olen äärettömän pikkutarkka kaiken suhteen. Minulla on tarve kontrolloida ja pitää kaikkia lankoja hyppysissäni. Tämä sama tarve on myös äidilläni ja veikkaan, että äitiyden myötä minusta tulisi äärimmäinen kontrollifriikki ja kireä kuin viulun kieli. Ap

Vierailija kirjoitti:

Viestistäsi paistoi aika vahvasta se, ettet halua lapsia. Mitä ihmettä, jätät lapsen yksin pärjäämään?! Ihan pimeetä puhetta. En todellakaan suosittele tekemään lapsia. Jos lapsia tehdään, niin niistä sitten huolehditaan ja kunnolla! Ihan hirveän tärkeää tehdä lapsia kärsimään, kyllä täytyy antaa hyvä lapsuus ja huolehtia ja rakastaa! Jos tähän ei kykene, niin valitsee lapsettomuuden!

Tässäpä minun lapsuuteni. Ruoka- ja nukkumaanmenoajat oli kyllä aina samat ja niihin sitten valmistauduttiin yhdessä. Lopunaikaa olin sitten pitkälti itseouhjautuva. Päätin itse, meninkö ulos juoksemaan metsään vai olinko sisällä katsomassa telkkaria tai videota. Vai kuuntelinko kasettinauhoja (Dingo oli aika kova sana silloin lapsena ja saatoin tanssia ympäri huonetta varmaan monta tuntia), autoinko isovanhempia taloustöissä tai kauppareissulla, leikinkö barbeilla, piirsinkö, askartelinko muovailuvahalla vai meninkö ulos kaapimaan mutaa sankoon. Kaikista hirveintä oli, jos joku on koko ajan kyyläämässä vieressä tai sanomassa mitä piti tehdä. Kyllä sitä siinä samalla tuli hakeuduttua aikuisten seuraan, jos sitä seuraa kaipasi. Tai jos huomasi, että mummi kaipasi seuraa. Ehkä olin outo lapsi ja lapsuuteni oli outo. Ehkä lasta ei kasvateta niin, mutta minun kohdallani se toimi. Ap