Lue keskustelun säännöt.
Nuori, menestynyt, fiksu nainen muuttuu täysin saatuaan lapsia. Kertokaa esimerkkejä
22.05.2018 |
Ympäristöstänne. Fiksuista nuorista naisista tulee kulahtaneita, flegmaattisia, tyhmiä kotiäitejä. Se on todellinen vääryys.
Kommentit (170)
Jos ei olisi näin kuumat kelit, niin katselisin taas ulkomaanmatkoja, kuten aina keväällä. Jää tänä vuonna väliin, kun hellepäiviä riittää kerrankin Suomessakin. Jee!
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari on voinut olla yhdessä pitkään - toinen on voinut muuttua sairauden/onnettomuuden/tapaturman/lasten saannin jälkeen aivan toisenlaiseksi. Me ollaan tällainen sopusuhtainen pariskunta, joka vielä näyttää onnellisilta. Meitä naurattaa ihmiset katseet. Kunpa vain tietäisitte miltä näytimme 10 vuotta sitten!
sairaus/onnettomuus /lasten saanti?????????????
Voi se olla tapaturmakin. Toisissa ammateissa työtapaturma.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
"kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. "
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Eikä kirpaise yhtään maksaa yli 100€ lapsen talvihaalarista, mutta omatunto kouraisee kun ostan itselleni alesta 15€ tennarit hajonneiden tilalle 👍
Mutta kuten ylempänä joku sanoikin, niin tämä on vain yksi vaihe elämässä.
Sulta meni oleellinen ohi.
Tartteeko ikävystyttää toista näin tylsillä puheilla.
Ketään ei kiinnosta mitä mössöä lapsi on syönyt tai että se kaatoi maidot lattialle.
Yhtä vähän kuin se, että söin kinkkuleivän ja kävin suihkussa.Entä missä menee se raja? Saako ystävä mainita halaistua sanakaan koko lapsesta, vai tuleeko leikkiä ettei tätä ole olemassa?
Mistä muuten päättelet, ettei sinun omat jutut ole ikävystyttäviä, mutta ystäväsi kuuntelevat vain kohteliaisuudesta?
Yksi sana: k-o-m-m-u-n-i-k-a-a-t-i-o!
Toinen: Eiköhän ystävät parissakymmenessä vuodessa häivy, ellei seura ole mieleistä ja kiinnostavaa.
Mitä arvelet?
Yksi kysymys äitien dissaajille: Mistä kuvittelette itse tulleenne? Haikara toi? Niin, kukas se idiootti oikein olikaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
"kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. "
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Eikä kirpaise yhtään maksaa yli 100€ lapsen talvihaalarista, mutta omatunto kouraisee kun ostan itselleni alesta 15€ tennarit hajonneiden tilalle 👍
Mutta kuten ylempänä joku sanoikin, niin tämä on vain yksi vaihe elämässä.
Sulta meni oleellinen ohi.
Tartteeko ikävystyttää toista näin tylsillä puheilla.
Ketään ei kiinnosta mitä mössöä lapsi on syönyt tai että se kaatoi maidot lattialle.
Yhtä vähän kuin se, että söin kinkkuleivän ja kävin suihkussa.
Vastaavasti muiden pitäisi olla kiinnostunut sinun baarikaadoistasi, koirasi agilitytuloksista tai työurasi etenemisestä... vai pitäisikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
Tämmöstä se on. Tai jos ehdotetaan näkemistä, niin tuukko mun ja vauva X:n kanssa tekeen jotain. Tai tuukko lapsen synttäreille. Joo lapsi on herttainen ja kaikkee, mutta god damn it, repikää nyt jostain se yks kunnon vapaailta!
Sivumennen inhoan itse tuota, että aletaan puhua päälleni lapsille. Ymmärrän ihan pienten kohdalla tämän, mutta en sitä, kun isonkin lapsen annetaan keskeyttää aikuisten keskustelu. Eivätkä sitä kaikki vanhemmat sallikaan, onneksi.
Samalla täytyy sanoa, että annan respectit niille äideille, jotka kykenevät viettämään illanviettoja ja jopa matkustamaan ilman lapsia. Näitäkin fiksuja ihmisiä on.
Kykeneminen ja haluaminen ovat taas kaksi eri asiaa.. Toki voisin matkustaa kanssasi mutta en halua, lapseni ovat parempaa seuraa. Sinulle toki sanon etten voi koska lapset.
Mä ainakin muutuin. Empaattisemmaksi, iloisemmaksi, rennommaksi. Tulikin mieleen, onko Susanna Koskella lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan yleistä.
Mutsius tyhmentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
Tämmöstä se on. Tai jos ehdotetaan näkemistä, niin tuukko mun ja vauva X:n kanssa tekeen jotain. Tai tuukko lapsen synttäreille. Joo lapsi on herttainen ja kaikkee, mutta god damn it, repikää nyt jostain se yks kunnon vapaailta!
Sivumennen inhoan itse tuota, että aletaan puhua päälleni lapsille. Ymmärrän ihan pienten kohdalla tämän, mutta en sitä, kun isonkin lapsen annetaan keskeyttää aikuisten keskustelu. Eivätkä sitä kaikki vanhemmat sallikaan, onneksi.
Samalla täytyy sanoa, että annan respectit niille äideille, jotka kykenevät viettämään illanviettoja ja jopa matkustamaan ilman lapsia. Näitäkin fiksuja ihmisiä on.
Kykeneminen ja haluaminen ovat taas kaksi eri asiaa.. Toki voisin matkustaa kanssasi mutta en halua, lapseni ovat parempaa seuraa. Sinulle toki sanon etten voi koska lapset.
Miksi toki sanot? Mikset sano, ettet halua matkustaa kavereiden kanssa? Tai ettet halua viettää iltoja aikuisten kanssa, joten turha kysyä? Eikös suoraan sanominen helpottaisi kaikkien tilannetta, koska tällöin ei varmaan tulisi enää turhia kyselyitä.
Mut siis joo, tokihan se on huomattu sekin, että esim. lähivanhemmuudesta on otettu sellanen olkiukke joka asiaan. Että kun ei sitä näin yh:na voi... Mutta eikös tuo, jos huijaa toisia lasten avulla, ole moraalisesti melkoisen väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin pidän koirista. Mutta en silti oleta kenenkään huvittuvan, jos alan kuvailla tarkasti koiran ulosteen olomuotoa, määrää, hajua, miten se tarttuu mihinkin ja miten pökäle kerätään pussiin etc.
Äidit tekevät tätä kakkajuttuväkivaltaa jatkuvasti ja pitkään. He eivät tajua tai välitä, että kuulijaa ällöttää ja nolottaa toisen puolesta. Myös oksennukset, räät, pissat on kuumaa valuuttaa. Mitä enemmän sotkua, sitä parempi.Pitäisikö näihin keskusteluihin osallistua vaikka kuvailemalla omaa kuukautisvuotoaam? Minkä väristä verta, hyytymäklimpit, miten veri lorisee vessanpönttöön, mitä tamponikokoa käyttää, miltä se näyttää käytettynä. Kivut voi myös kuvata yksityiskohtaisesti. Pieretystä, turvotusta ja ripulia unohtamatta.
Näin me keskustellaan äitien kanssa mielenkiintoisesti, henkevästi ja kehittävästi.
Joka päivä on kakka uus!
En ole koskaankuullutäitien tai isien puhuvan ystövilleen lapsen kakasta. Yleensä ihan noemaaleja keskusteluja. Jos lapset ollert erityusen haastavia niin vertaistukea haemme välillä toisista vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa ihmisten elää, hyvänen aika! Mikä ihme kukaan on määräämään sitä, miten jonkun toisen pitää elää koko elämänsä, ja millainen luonne tällä on oltava koko elämän ajan? Jos joku on ollut 30 vuotta tietynlainen ja käyttäytynyt tietynlaisesti, niin kyllä hänellä siltikin on oikeus ihan elää sitä lapsielämääkin välillä.
Se on hirvittävää haaskausta! Kaikki, mitä on siihen mennessä saavuttanut, heitetään hukkaan. Tuloksena on ällöttävä kotiäiti.
Millä tavalla haaskausta? Ja miten niin saavutukset heitetään hukkaan? Jos nyt ajatellaan, että on vaikkapa maisteritutkinto, niin ei se tutkinto sieltä mihinkään katoa lapsien myötä. Aiemmin saavutettu saavutus on edelleen saavutus. Toki kotiäitiys voi vaikuttaa sillä hetkellä tavoiteltaviin asioihin, sillä montaa suurta asiaa ei voi tehdä samanaikaisesti ja jotkut asiat ovat toisensa pois sulkevia. Kokoaikainen kotiäiti ei tee töitä sillä hetkellä, mutta ei se tarkoita sitä ettei hän ikinä enää tekisi töitä. Elämässä on muutakin kuin työnteko.
Kaikki osaaminen, myös akateeminen, vanhenee nykyisin todella nopeassa tahdissa. Vuodessa olet pihalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menetin ystävän siinä vaiheessa, kun hänestä tuli äiti. Hän muuttui jotenkin ihan erilaiseksi, kireäksi, tiukaksi ja ehdottomaksi äitiyden myötä. Oli hänessä näitä piirteitä toki aiemminkin, mutta lasten saannin myötä ne korostuivat vahvasti. Lopulta ymmärsin, että en halua olla tällaisen ihmisen kanssa enää tekemisissä. Hänen lapsensa ovat herttaisia, mutta äiti ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen pari äitiä, jotka ovat löytäneet potentiaalinsa ja uskon itseensä vasta lasten jälkeen, hakeneet ja päässeet lääkikseen. Minä mukaanlukien. Siitä kun vauva syntyi siihen hetkeen kun hän täytti 2v, oli hankittuna yksi uusi koulupaikka. Se siitä tyhmentymisestä ja nuupahtamisesta.
Saitko lapsen (vai lapset?) nuorena? Oliko sinulla yliopistotutkinto jo ennen lapsia?
Minulla oli (kaksi) amk tutkintoa.... Tyhmä veto oli sinne mennä koskaan hoitoalaa opiskelemaan ihan palkankin takia. Toisen lapsen sain nuorena ja toisen reilu 5v myöhemmin kun olin jo valmistunut ja töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
Tämmöstä se on. Tai jos ehdotetaan näkemistä, niin tuukko mun ja vauva X:n kanssa tekeen jotain. Tai tuukko lapsen synttäreille. Joo lapsi on herttainen ja kaikkee, mutta god damn it, repikää nyt jostain se yks kunnon vapaailta!
Sivumennen inhoan itse tuota, että aletaan puhua päälleni lapsille. Ymmärrän ihan pienten kohdalla tämän, mutta en sitä, kun isonkin lapsen annetaan keskeyttää aikuisten keskustelu. Eivätkä sitä kaikki vanhemmat sallikaan, onneksi.
Samalla täytyy sanoa, että annan respectit niille äideille, jotka kykenevät viettämään illanviettoja ja jopa matkustamaan ilman lapsia. Näitäkin fiksuja ihmisiä on.
Kykeneminen ja haluaminen ovat taas kaksi eri asiaa.. Toki voisin matkustaa kanssasi mutta en halua, lapseni ovat parempaa seuraa. Sinulle toki sanon etten voi koska lapset.
Miksi toki sanot? Mikset sano, ettet halua matkustaa kavereiden kanssa? Tai ettet halua viettää iltoja aikuisten kanssa, joten turha kysyä? Eikös suoraan sanominen helpottaisi kaikkien tilannetta, koska tällöin ei varmaan tulisi enää turhia kyselyitä.
Mut siis joo, tokihan se on huomattu sekin, että esim. lähivanhemmuudesta on otettu sellanen olkiukke joka asiaan. Että kun ei sitä näin yh:na voi... Mutta eikös tuo, jos huijaa toisia lasten avulla, ole moraalisesti melkoisen väärin?
Jaa a. Enpä tunne ketään joka ei ikinä olisi sanonut valkoista valhetta, kun ei huvita lähteä johonkin. Kuulostaa aspergerilta jos se on sinusta moraalisesti hirveän väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin pidän koirista. Mutta en silti oleta kenenkään huvittuvan, jos alan kuvailla tarkasti koiran ulosteen olomuotoa, määrää, hajua, miten se tarttuu mihinkin ja miten pökäle kerätään pussiin etc.
Äidit tekevät tätä kakkajuttuväkivaltaa jatkuvasti ja pitkään. He eivät tajua tai välitä, että kuulijaa ällöttää ja nolottaa toisen puolesta. Myös oksennukset, räät, pissat on kuumaa valuuttaa. Mitä enemmän sotkua, sitä parempi.Pitäisikö näihin keskusteluihin osallistua vaikka kuvailemalla omaa kuukautisvuotoaam? Minkä väristä verta, hyytymäklimpit, miten veri lorisee vessanpönttöön, mitä tamponikokoa käyttää, miltä se näyttää käytettynä. Kivut voi myös kuvata yksityiskohtaisesti. Pieretystä, turvotusta ja ripulia unohtamatta.
Näin me keskustellaan äitien kanssa mielenkiintoisesti, henkevästi ja kehittävästi.
Joka päivä on kakka uus!
En ole koskaankuullutäitien tai isien puhuvan ystövilleen lapsen kakasta. Yleensä ihan noemaaleja keskusteluja. Jos lapset ollert erityusen haastavia niin vertaistukea haemme välillä toisista vanhemmista.
Jännässä seurassa tosiasn nuo p*ska-keskusteluista valittelevat tosiaan kyllä liikkuu. Edes vauva- ja perhekerhoissa tai asukaspuistossa en ole koskaan törmännyt siihen, että keskusteltaisiin lapsen ulosteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä.
Nätistä sporttimimmistä ylipainoiseksi. Aina lapsen etu edellä.
Mutta sellasta se äidin elämä on.
Hyi.
Mitä iloa on olla nätti sporttimimmi? Onko se arvo tai ammatti, mitä siitä jää käteen kuusikymppisenä?
Ihmisillä on erilaisia elämänvaiheita! Kaikilla, oli lapsia tai ei. Ystävyydet ei välttämättä kestä koko elämää niinkuin ei parisuhdekaan. Jotenkin lapsellista luulla, että kaikki säilyy muuttumattomana aina!
Te, jotka vihaatte äitejä, parjaatte ja latelette törkeyksiä, niin vihaatteko myös omaa äitiänne yhtä paljon?
sairaus/onnettomuus /lasten saanti?????????????