Miksi lasten "pitäisi antaa välillä tylsistyä"? esimerkkitapaus junasta

45min on lyhyt aika. Mikseiköhän vanhempi alkanut jutella lapsen kanssa? Rattoisasti menisi tuollainen pätkä ilman, että lapsi kokee olevansa pakotettu töllöttämään maisemaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli lapsena melko paljon tekemistä varattu lentomatkoille: kirjoja, puuvärit, paperia, pehmolelu, cd-soitin ja joskus jonkin lautapelin miniversio. Lentomatka kyllä kesti 14 h, plus kentällä odottelu ja vaihdot, eli matka-aika oli vuorokauden, enkä osannut nukkua muualla kuin sängyssä. Sitä ihmettelen edelleen, että usein kotimaan 45 min lennoilla on varattu lapselle saman verran tekemistä. Ei mitään järkeä kantaa tavaraa, antaa puhelin pois omasta käytöstä (eli siis akku kuluu, ei voi tarkistaa jatko-yhteyksiä ja niin edelleen, muuta kuin hupikäyttöä) tai keksiä tekemistä noin lyhyelle matkalle. Kärsivällisyydestä ja tylsyyden sietämisestä on aika paljon hyötyä esim. koulu- ja työmaailmassa.

Mieti miten kärsivällinen tylsyyden sietäjä sinustakin olisi tullut, jos olisit saanut katsella maisemia tuon 14h

Juuri ne tylsät hetket kehittävät lapsen mielikuvitusta, kun hän keksii jotain tekemistä.

Kyllähän lapsena oli tosi vaikeaa jaksaa pitkiä matkoja, yleensä rupesin jo matkan alussa kyselemään "ollaanko jo pian perillä". Kyllä junamatkalle voisi varata jotain viihdykettä, mutta voisi se olla tietysti jotain muutakin kuin puhelin.

Sitten jos ollaan ihan normaaleissa olosuhteissa eikä virikkeettömässä ympäristössä, niin mielestäni ei ole vanhempien asia toimia seremoniamestareina, jotka koko ajan keksivät lapselle jotain tekemistä. Saavat lapset itse miettiä, mitä leikittäisiin seuraavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi puhelinta pitäisi saada räplätä jatkuvasti etenkään 6-7-vuotiaan?

Mtä järkeä on perustella mielipidettä mutulla? Teet vain itsesi naurettavaksi. Et sinä tiedä räplääkö tuo lapsi puhelinta jatkuvasti. Ehkä hänellä on hyvinkin tiukat rajat sen suhteen, mutta olisi nyt matkan ajan halunnut puhelinta käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Jos kännykän pois ottaminen tarkoittaa sitä, että lapsi potkii edessä olevaa penkkiä  ja huutaa niin anna jumalauta se puhelin. Terveisin Mikkelistä-Helsinkiin bussilla , selkä mustelmilla ja korvat lukossa koska takanani ollut äiti päätti että Nico-Jessica katsoo nyt maisemia  eikä pelaa puhelimella! 

Ja sinä uuvatti et komentanut sitä kakaraa tai sanonut kuljettajalle että käy suomentamassa vanhemmilleen?

Varsinkin poikapuoleni tekee kuolemaa jos ei puhelin ole koko ajan kädessä. Kaatuillut jopa fillarilla kun ei voi olla erossa rakkaasta, elin tärkeästä älypuhelimesta. Eikä kuule eikä näe muuta kuin sen älypuhelimen.

Lapsista on tullut täysiä tolloja ja osasta aikuisistakin.

Mua rajoitettiin muksuna taas ylipaljon "ruutujen" kanssa, joka johti siihen, että kun muutin omilleni, minusta tuli samantien riippuvainen. Vietin useita vuosia tietokoneella/puhelimella 15h/pvä. Nykyään olen löytänyt tasapainon; käytän edelleen puhelinta ja tietokonetta paljon huviin sekä hyötyyn, mutta ne eivät häiritse arkea eivätkä työntekoa. Töissä esimerkiksi ei ole ongelmaa olla ilman puhelinta, ja kotonakin se unohtuu useiksi tunneiksi milloin mihinkin.

Kohtuus kaikessa.

Onhan meillä näitä aikuisiakin, jotka päättävät pitää taukoa älypuhelimesta koska siihen on tullut riippuvuus. Sitten nämä samat ihmiset ihmettelevät viikkoa myöhemmin silmät suurina miten kummallista on, kun tulee "omia ajatuksia" joita he eivät tienneet olevan olemassakaan. Ja kyllä, tämä on oikeasta elämästä oleva esimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Tuota noin, et sitten vissiin ole seurannut nykyistä kasvatuskeskusteluamme?

Pienten hallittujen pettymysten tuottaminen on nimenomaan suositeltavaa kasvatusta. Tylsyydensietokyky korreloi myöhemmän menestyksen kanssa, ja mitenkä opit sietämään tylsää jos saat viihdettä joka hetki kun vain ehdit pyytää?

Minä ainakin kasvatan lapseni sillä silmällä että toivon he kestäisivät elämän karikot. Siksipä niitä pieniä hallittuja pettymyksiä siis, ja siihen päälle tunteiden sanoittamista ja validointia.

Pitääkö pettymyksiä aiheuttaa varta vasten? Eikä junamatka ole juuri sopiva kännykän selaamiseen?

Aikana jolloin ei ole helppo keksiä muutakaan tekemistä?

Minusta se on enemmänkin vanhemman mielivaltaa.

Siihen kuitenkaan uskon että pitkästyminen tuottaa ideoita ja kannustaa lasta oman tekemisen keksimiseen ja aktiivisuuteen mutta silloin pitää olla sellaisessa paikassa , missä on siihen käytännön mahdollisuudet ( koti, piha jne).

Vierailija kirjoitti:

:D täytyy myöntää että olen tyytyväinen lapsuuteen jossa ei edes ollut valintaa jostain padistä tai puhelimesta, kun niitä ei ollut. Kaikilla pitkillä matkoilla kuvitelin itseni jonnekin kauas tai pohdin tarinoita ikkunasta näkemieni paikkojen ympärille. En vieläkään näin aikuisena käytä puhelinta tai pädiä tylsyyden karkoittamiseen. Koen että olen kehittynyt hyvin ajattelijana.

Tämä. Rakastan pitkiä juna- ja bussimatkoja. En ikinä edes lue, vaikka muuten lukemisesta tykkäänkin. Ensimmäiset puolitoista tuntia menee kun katselen niitä muita vaunussa tai bussissa olevia ihmisiä ja mietin niiden tarinoita.

Vaan tylsillä ihmisillä on tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Mua rajoitettiin muksuna taas ylipaljon "ruutujen" kanssa, joka johti siihen, että kun muutin omilleni, minusta tuli samantien riippuvainen. Vietin useita vuosia tietokoneella/puhelimella 15h/pvä. Nykyään olen löytänyt tasapainon; käytän edelleen puhelinta ja tietokonetta paljon huviin sekä hyötyyn, mutta ne eivät häiritse arkea eivätkä työntekoa. Töissä esimerkiksi ei ole ongelmaa olla ilman puhelinta, ja kotonakin se unohtuu useiksi tunneiksi milloin mihinkin.

Kohtuus kaikessa.

Tai olit tällaisiin virikkeisiin helposti addiktoituva tyyppi ja siksi sinua jouduttiin lapsena voimakkaasti rajoittamaan, ja jos ei olisi rajoitettu, olisit saanut päästää riippuvuutesi elämän hallitsijaksi jo aiemmin? Tähänkin on yksilöllistä alttiutta, niin kuin riippuvuuksiin yleensä. Hyvä että olet löytänyt tasapainon!

Nämä on näitä kehäpäätelmiä, tuleeko sokerirajoitetusta lapsesta herkkunarkki vai pitääkö luonnostaan herkkunarkimpaa lasta rajoittaa enemmän että ajatuksissa on tilaa muullekin, ken tietää.

lapsi pääsee "tyhjissä hetkissä" pois hyperaktiivisesta suorittamisesta. Tämä on yllättävän tärkeää! Keskiluokankin elämä on nykyään hyvin suorituskeskeistä, lapsia valmennetaan hyvin yläluokkaisella tavalla ihan tavispiireissäkin. On koulupaineet, harrastuspaineet, kaveripiirin paineet, sosiaalinen media hehkutuksineen, taloudelliset paineet... oleilua ja kasvurauhaa on yllättävän vähän. Kesälomaakin pitää monien suorittaa ja päivittää someen koko ajan mitä on tehty, miten aktiivisia oltu. Lapsilla ja aikuisilla pitää olla hienoimmt pelit ja kännykät, vene veneilyyn, rahaa matkailuun, hienot harrastukset, täydellinen ruokavalio ja elämänrytmi jne. Tämä kaikki päivitetään non-stop sekä aikuisten että lasten some-tileille, todella uuvuttavaa. 

Olen pyrkinyt kesälomilla joka vuosi nollaamaan lapset kaikesta. Pari ekaa viikkoa selvästi tuottaa aina vaikeuksia, heräävät hyperaktiivisina ja ensimmäinen kysymys "mitä tänään tehdään", se suorittamisen moodi on vahvasti päällä. Pikku hiljaa aina kuitenkin päästään siihen tilaan, että herääminen on siinä 10-11, eikä kukaan kysy mitään, vaan oleilevat mielellään, lukevat kirjoja pyjamat päällä, katsovat toki telkkariakin, piirtelevät, pyöräilevät uimaan, keksivät pihalla naapureiden kanssa puuhaa. Tietysti myös teemme jotain yhdessä, käymme huvipuistossa tai uimassa, mutta siihen olemiseen tulee se väljyys, ettei joka sekuntia tarvitse täyttää, vaan lapset antavat itselleen luvan vain olla myös.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun istuin 1980-luvulla takapenkilllä turvavöissä 9 tunnin automatkan ilman mitään muuta virikettä kuin ikkunan takana oleva maisema ja Mikko Alatalon lastenlaulu kasetti.

Näinpä. Siihen aikaan tämä kelpo sukupolvi, jonka aivoja älylaitteet eivät olleet mädättäneet, yleensä tappeli takapenkillä.

Joo, tämä uljas sukupolvi ei ole kuullutkaan minkään sortin addiktioista.

Eivätkä todellakaan tuijota kännykkää junassa eikä hiekkalaatikolla.

Ne jotka niin tekee ovat joitain muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Tuota noin, et sitten vissiin ole seurannut nykyistä kasvatuskeskusteluamme?

Pienten hallittujen pettymysten tuottaminen on nimenomaan suositeltavaa kasvatusta. Tylsyydensietokyky korreloi myöhemmän menestyksen kanssa, ja mitenkä opit sietämään tylsää jos saat viihdettä joka hetki kun vain ehdit pyytää?

Minä ainakin kasvatan lapseni sillä silmällä että toivon he kestäisivät elämän karikot. Siksipä niitä pieniä hallittuja pettymyksiä siis, ja siihen päälle tunteiden sanoittamista ja validointia.

Pitääkö pettymyksiä aiheuttaa varta vasten? Eikä junamatka ole juuri sopiva kännykän selaamiseen?

Aikana jolloin ei ole helppo keksiä muutakaan tekemistä?

Minusta se on enemmänkin vanhemman mielivaltaa.

Siihen kuitenkaan uskon että pitkästyminen tuottaa ideoita ja kannustaa lasta oman tekemisen keksimiseen ja aktiivisuuteen mutta silloin pitää olla sellaisessa paikassa , missä on siihen käytännön mahdollisuudet ( koti, piha jne).

Alapeikkuja tulee mutta kukaan ei kunnolla perustele miksi juuri matkalla ei saisi selata puhelinta?

Miksi sitä saa tehdä jossain muualla muttei matkalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Tuota noin, et sitten vissiin ole seurannut nykyistä kasvatuskeskusteluamme?

Pienten hallittujen pettymysten tuottaminen on nimenomaan suositeltavaa kasvatusta. Tylsyydensietokyky korreloi myöhemmän menestyksen kanssa, ja mitenkä opit sietämään tylsää jos saat viihdettä joka hetki kun vain ehdit pyytää?

Minä ainakin kasvatan lapseni sillä silmällä että toivon he kestäisivät elämän karikot. Siksipä niitä pieniä hallittuja pettymyksiä siis, ja siihen päälle tunteiden sanoittamista ja validointia.

Pitääkö pettymyksiä aiheuttaa varta vasten? Eikä junamatka ole juuri sopiva kännykän selaamiseen?

Aikana jolloin ei ole helppo keksiä muutakaan tekemistä?

Minusta se on enemmänkin vanhemman mielivaltaa.

Siihen kuitenkaan uskon että pitkästyminen tuottaa ideoita ja kannustaa lasta oman tekemisen keksimiseen ja aktiivisuuteen mutta silloin pitää olla sellaisessa paikassa , missä on siihen käytännön mahdollisuudet ( koti, piha jne).

Aloituksessa kuvatun vanhemman mielestä junamatka ilmeisesti ei ollut sopiva hetki. Tilaisuus jossa vanhemmalla on aikaa lapselle ja keskustelulle, on vaihtuvat maisemat, ehkä uusi kokemus ylipäätään, jossa voisi olla läsnä eikö viihdekuplassa. Ehkä äidin mielestä sopivampi aika on ollut aamulla kun hän on yrittänyt pakata reissua varten tai tehdä jonkun etätyöhomman kotoa käsin, ja reissusta innostunut lapsi on pulissut kuin papupata, tai jos äiti tietää että paluumatkalla siihen ruutuun kuitenkin on turvauduttava niin ehkä tässä välissä voisi tehdä muuta? Sanoisin että enemmän mielivaltaa on sinun täällä palstalla arvioida onko tuo junamatka ollut lapselle sopiva vai ei-sopiva hetki ruutuajalle.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ja poika 6-7v istuivat samassa junassa kanssani. Kuulin kuinka poika kärtti äidiltään puhelinta useaan kertaan mutta äiti sanoi aina "ei tällä reissulla, katsele maisemia" Matka oli kuitenkin aika pitkä, n. 45min. Millä tavalla esimerkiksi tuo edellä mainittu käytös hyödytti ketään?

Äitiä, jottei akku lopu kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Tuota noin, et sitten vissiin ole seurannut nykyistä kasvatuskeskusteluamme?

Pienten hallittujen pettymysten tuottaminen on nimenomaan suositeltavaa kasvatusta. Tylsyydensietokyky korreloi myöhemmän menestyksen kanssa, ja mitenkä opit sietämään tylsää jos saat viihdettä joka hetki kun vain ehdit pyytää?

Minä ainakin kasvatan lapseni sillä silmällä että toivon he kestäisivät elämän karikot. Siksipä niitä pieniä hallittuja pettymyksiä siis, ja siihen päälle tunteiden sanoittamista ja validointia.

Pitääkö pettymyksiä aiheuttaa varta vasten? Eikä junamatka ole juuri sopiva kännykän selaamiseen?

Aikana jolloin ei ole helppo keksiä muutakaan tekemistä?

Minusta se on enemmänkin vanhemman mielivaltaa.

Siihen kuitenkaan uskon että pitkästyminen tuottaa ideoita ja kannustaa lasta oman tekemisen keksimiseen ja aktiivisuuteen mutta silloin pitää olla sellaisessa paikassa , missä on siihen käytännön mahdollisuudet ( koti, piha jne).

Alapeikkuja tulee mutta kukaan ei kunnolla perustele miksi juuri matkalla ei saisi selata puhelinta?

Miksi sitä saa tehdä jossain muualla muttei matkalla?

Sanoin tämän jo aiemmin ja sain kauhean kasan alapeukkuja. Sanon uudestaan: nykypäivän vanhemmuus on performanssi toisille vanhemmille. Siksi ne älylaitteet ovat ok kotona, mutta juuri junassa pitäisikin alkaa opetella sitä tylsyyden sietämistä.

Omat lapseni leikkivät upeita mielikuvitusleikkejä kotona aamusta iltaan. Kännyköitä heillä ei ole, ja viisihenkiselle perheelle riittää yksi tabletti, joka voi olla päiväkausia kiinni. Mutta reissussa kaivetaan se tabletti esille. Nähdäkseni kysymys ei ole pelkästään tylsyydestä, vaan turvallisuudesta. Kotona kaikki on tuttua, voi ottaa rennosti ja mielikuvitus lentää. Reissussa se ei toimikaan niin, jännitys tekee kärttyisäksi eikä liikkeelle pääse.

T. Se luuseri, jonka lapset saattavat sukujuhlissakin vetäytyä padin taakse.

Vierailija kirjoitti:

Juuri ne tylsät hetket kehittävät lapsen mielikuvitusta, kun hän keksii jotain tekemistä.

Nykypäivän ongelma vaan on siinä, että mitään ei saa tehdä.

Lapsi saa mennä leikkimään vain leikkipuistoon, ja siellä on tarkkaan määritelty millä tavalla saa leikkiä ja kuinka paljon siitä saa ääntä lähteä.

Sisälläkään ei hirveästi voi sitä mielikuvitusta käyttää ettei mene sisustus pilalle.

Lapsen odotetaan olevan hajuton mauton ja näkymätön nukke, joka viihdyttää itseään mielikuvituksen keinoin, ilmeisesti vain päänsä sisällä mielikuvituskavereiden kanssa.

Matkapahoinvointi on aika hyvä syy kieltää laitteiden käyttö liikkeessä