Miksi lasten "pitäisi antaa välillä tylsistyä"? esimerkkitapaus junasta

Oikeasti, mitä näillä ruudun tuijottajilla on kertoa jälkipolville lapsuudestaan ja nuoruudestaan "Ai mitä me silloin tehtiin, no, me tuota... tuijotettiin älypuhelimen näyttöä"

Opettelis lapsi ajattelemaan ja käyttämään aivojaan. Idiootti siitä tulee tolla älylaite menolla. On ne omat ajatukset niin ahdistavia.

Epäilen, että Ap:lla ei ole omia lapsia.

45min junamatka ilman kännykkää 7-vuotiaalla on AP:n mielestä kauheeta.

Meidän jumatkat mummolaan on 9 tuntia ja siitä ajasta lapset saa olla 2 tuntia puhelimella/pädillä. Muut 7 tuntia leikkivät, lukevat, piirtävät, tekevät tehtäväkirjoja tai pelaavat matkapelejä (ihan oikeat pelit, ei älylaitteen :)) tai katselevat maisemia tai pohtivat maailman menoa.

Itse oon huomannut, että näillä tylsyyden sietäjillä menee aikuisena elämässä aika paljon huonommin. Sen sijaan virikkeitä vaativat ovat paljon produktiivisempia ja he pärjäävät elämässä

Kirja käteen. Ja itselle kans. Koskaan ei tuu aika pitkäksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse oon huomannut, että näillä tylsyyden sietäjillä menee aikuisena elämässä aika paljon huonommin. Sen sijaan virikkeitä vaativat ovat paljon produktiivisempia ja he pärjäävät elämässä

Jos nyt olisi kuitenkin päinvastoin. Esim. kaupassa todistettu moneen kertaan kuinka lapsi ei siedä "tylsyyttä" edes viitä minuuttia vaan kirkuu vanhemmilleen "anna pädi/puhelin nyt nyt nyt nyt"

Omille olen antanut kaupassa pieniä askareita, esim. punnita tuotteita ja isompi saa hakea sitten tietyn maidon ja juuston yms. kärryyn.

Vierailija kirjoitti:

Itse oon huomannut, että näillä tylsyyden sietäjillä menee aikuisena elämässä aika paljon huonommin. Sen sijaan virikkeitä vaativat ovat paljon produktiivisempia ja he pärjäävät elämässä

Miten iso osa älylaitesukupolvesta on aikuisiässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Kuules Jusu. Poikasi ei muuta teekään kuin räplää älylaitetta. Kävelee muita päin, kävelee autojen alle, kun ei voi katsettaan irrottaa puhelimesta. Aika paha addiktio koko lelusta.

Pari kertaa olen melkein ajanut älylaitezombin yli, kun eivät ympärilleen katso koskaan. Yks kaks vain loikkaavat auton eteen. Ja sama pyörällä kulkijatkin: napit korvilla ja se pahuksen älyvekotin liimattuna kädessä.

Lapset eivät leiki enää, istuvat rivissä älylaitteen kanssa.

Ei ihme että on kaiken maailman keskittymisvaikeuksia, oppimisvaikeuksia jne. kun ei aivot pääse kehittymään, kun niitä ei tarvitse käyttää enää ollenkaan.

Älylaitteet tekevät tyhmäksi.

Kannattaa varata mukaan kirja tai akuankkoja. Tai opettaa ruotsinsanoja.

45 minuuttia on sattumoisin myös oppitunnin pituus. Jos lapsi ei pysty tuota aikaa olemaan ilman puhelinta, niin miten mahtaa pärjätä syksyllä koulussa?

Tai ehkä tämä olikin osa koulunkäyntivalmennusta vastuullisen aikuisen taholta?

Maailma on sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse oon huomannut, että näillä tylsyyden sietäjillä menee aikuisena elämässä aika paljon huonommin. Sen sijaan virikkeitä vaativat ovat paljon produktiivisempia ja he pärjäävät elämässä

Miten iso osa älylaitesukupolvesta on aikuisiässä?

Ennen älylaitteitakin oli muita vaihtoehtoja kuin ulos ikkunasta tuijottaminen. Kaverini pelasi gameboylla junassa ja nyt aikuisena tekee läppärillä töitä kun matkustaa lahdesta stadiin. Sen sijaan nämä möllöttäjät ovat jatkaneet möllöttämistä aikuisiässä, yleensä vielä päihteiden kanssa

Mielivalta, aikuisen harkinta, mitä noita nyt on...

Tein juuri lauantaina junamatkat 2 x 2 h lasten 4v ja 6v kanssa. Katseltiin maisemia, juteltiin, pelattiin laiva on lastattu -peliä ja arvoituksia, syötiin eväät, pelattiin Unoa. Paluumatkan loppusuoralla lapset kysyivät saavatko katsoa ohjelmaa, yritin laittaa hetkeksi mutta Areena jumitti. Lapset pyysivät peliä, mutta sitä en antanut, koska tiesin että se menisi väsyneen päivän päätteeksi sisaruksilta tappeluksi. Kuuntelivat sitten äänikirjaa toinen toisesta ja toinen toisesta kuulokkeesta.

Teen mielenterveystyötä yläkouluikäisten kanssa. Suuri osa nuorista on tottunut nopeisiin mielihyväpalkintoihin. Klik vain, niin tulee uusi jakso/peli/keskustelu jos edellisessä jokin jurppii. Suuri osa kärsii epämääräisestä ahdistuksesta. Monelle tulee yllätyksenä, että se, ettei koko ajan tapahdu jotain mikä saa aivojen mielihyvähormonit karkeloimaan, on NORMAALI OLOTILA. Sen kanssa voi tulla toimeen, ja siihen tottuu kun sietää hetken sitä levotonta oloa. Kun sen oppii, pystyy laskemaan puhelimensa käsistään mennäkseen nukkumaan ja pystyy kohtamaan ne oikeassa elämässäkin olevat ihmiset, katsoa silmiin ja lukea elekieltä.

Uskon ihan vilpittömästi että se, että tuijottaa auton ikkunasta toivoen näkevänsä lehmän kehittää sellaisia henkisiä valmiuksia joita tulevaisuudessa tarvitaan. Ja että ne tylsillä junamatkoilla käydyt keskustelut tukevat lapsen kognitiivisia kykyjä (esim. tulevan päivän suunnittelu, menneen kertailu, edellisen reissun muistelu, havainnot junasta ja maisemista). Pelit ja ohjelmat voivat nekin antaa tähän osansa, mutta aikuisen tehtävä on säädellä määrää ja se tarkoittaa että joskus sanotaan ei ja joskus joo ja aina siihen ei ole mitään erityistä syytä että miksi _juuri nyt_. Ihan niin kuin harvoin sille on mitään syytä että _juuri tällä hetkellä_ syöty keksi tuhoaisi terveyden, mutta ei niitä silti joka välissä joka päivä napsita.

Tämä keskustelu on jotenkin ihan kamala, anteeksi vaan.

Osa ihmisistä ihannoi kritiikittömästi älylaitteita pikkulapsilla. Addiktio nähdään dynaamisuutena, nykyaikaisena hyveenä. Se on kamalaa.

Osa taas ajattelee, että kelpo vanhempi kiduttaa lastaan mielivaltaisilla kielloilla ja tekee tälle jonkinlaisen palveluksen "tuottamalla pettymyksiä". Lapsen pakottaminen tuijottamaan ikkunasta ulos on jotenkin hienoa kasvatusta, koska siinä lapsen luonne - lapsellisuus - tukahdutetaan. Se on vielä kamalampaa.

Lapselta ei pitäisi vaatia enempää kuin aikuiselta, päinvastoin. Jos perhe on arkensa helpottamiseksi langennut älylaitteisiin, on helvetin tylsää ja tekopyhää riistää lomamatkalla laite, sanoa, että katselepa lehmiä, ja mennä av:lle.

Ai mikäkö on ratkaisuni? No junamatkoilla voi vaikka hioa omia ja lapsen keskustelutaitoja, vaikka toki joku siitäkin aina mielensä pahoittaa, että julkisissa puhua lörpötellään eikä tuijoteta jalosti ikkunasta ulos.

Ai 45min on pitkä matka. Salli mun nauraa. Tai no on kai se, jos on tottunut olemaan viihdytetty joka hetki. Omillani ei ole mitään padeja tai älypuhelimia olemassakaan ihan siksi, että en halua heistä zombeja, jotka ei alle tuntia kestä. Reissuissa lukevat junassa/lentokoneessa kirjaa, jos jotain tekemistä on pakko olla.

Itsehän vaikutat oikein älyn jättiläiseltä...

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti näiden äityleiden mielestä on hyvä opettaa lapselle, että vahvemmassa asemassa olevan vanhempi voi ihan huvikseen mielivaltaisesti keksiä rajoituksia, joita on sitten noudatettava. Tällä reissulla ei räpältä puhelinta. Mamma kyllä voi omaansa räpeltää, koska on aikuinen. Tällä reissulla ei istuta käytäväpaikalla, tällä reissulla ei pueta punaista paitaa päälle, tällä reissulla ei leikitä sitä vaan tätä.

Nämä vanhemmat jostain käsittämättömästä syystä kuvittelevat, että lasten tekemisiä pitää määräillä ihan pelkästä määräilemisen ilosta, ilman minkäänlaista perustetta tai tarkoitusta. Tai ehkä he nauttivat siitä vallasta, kun kerrankin elämässään pääsevät päsmäröimään toisen heistä täysin riippuvaisen ihmisen elämää omaksi huvikseen.

Toki on myös joitakin vajaaälyisiä, jotka käyttävät käsitettä "ruutuaika" ja uskovat kaiken vuoden 1986 jälkeen keksityn olevan lapsille vahingollista, mutta luulisi sellaisten idioottien olevan hyvin pieni vähemmistö.

On todella surullista, jos lapsi ei kykene istumaan kolmea varttia paikoillaan ympäristöään havainnoiden. Loistava veto äidiltä olla antamatta aivojentuhoojavehjettä, mitä tuon ikäinen ei edes todellakaan tarvitse.

Jos junamatka olisi pidempi tai jos lapsi kävisi todella rauhattomaksi, itse varmaaan varustautuisin jollain pikku pelillä (kortti- tai muistipeli etc), tai sitten kehittelisin siitä maisemasta tai matkustusteemasta jotain visaa: "mikä kulkee ~ 100 km/h ja on pitkä muodoltaan? 1. vihje, siinä on monta vaunua 2. vihje...".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun istuin 1980-luvulla takapenkilllä turvavöissä 9 tunnin automatkan ilman mitään muuta virikettä kuin ikkunan takana oleva maisema ja Mikko Alatalon lastenlaulu kasetti.