Miksi lasten "pitäisi antaa välillä tylsistyä"? esimerkkitapaus junasta

Miksi puhelinta pitäisi saada räplätä jatkuvasti etenkään 6-7-vuotiaan? Varsinkin kun on jotain normaalista poikkeavaa kuten reissussa olemista, niin on hyvä oppia havainnoimaan ympäristöään eikä olla koko aikaa silmät puhelimessa.

En tiedä. Itse pystyin lapsena istumaan tuntikausia tekemättä yhtään mitään ja pystyn edelleen. Esim. viiden tunnin junamatka kuluu oikein mukavasti omien ajatusten parissa.

Ennemmin kysyisin mitä haittaa tästä oli kenellekkään?

Jos haluat olla tapahtumajärjestäjä/sirkuspelle/päiväkotitäti 24/7 niin mikäs siinä. Lapselle on hyvä oppia kuluttamaan "tylsien hetkien" aikaa myös itsenäisesti. Varsinkin älylaitteiden tauoton räplääminen on asia, josta tutkitusti on haittaa lapsen kehitykselle.

Itsehillintä kehittyy, kun ei aina tylsänä hetkenä viihdytä itseään peleillä tms. mistä saa jatkuvia, helppoja virikkeitä.

Ilmeisesti näiden äityleiden mielestä on hyvä opettaa lapselle, että vahvemmassa asemassa olevan vanhempi voi ihan huvikseen mielivaltaisesti keksiä rajoituksia, joita on sitten noudatettava. Tällä reissulla ei räpältä puhelinta. Mamma kyllä voi omaansa räpeltää, koska on aikuinen. Tällä reissulla ei istuta käytäväpaikalla, tällä reissulla ei pueta punaista paitaa päälle, tällä reissulla ei leikitä sitä vaan tätä.

Nämä vanhemmat jostain käsittämättömästä syystä kuvittelevat, että lasten tekemisiä pitää määräillä ihan pelkästä määräilemisen ilosta, ilman minkäänlaista perustetta tai tarkoitusta. Tai ehkä he nauttivat siitä vallasta, kun kerrankin elämässään pääsevät päsmäröimään toisen heistä täysin riippuvaisen ihmisen elämää omaksi huvikseen.

Toki on myös joitakin vajaaälyisiä, jotka käyttävät käsitettä "ruutuaika" ja uskovat kaiken vuoden 1986 jälkeen keksityn olevan lapsille vahingollista, mutta luulisi sellaisten idioottien olevan hyvin pieni vähemmistö.

45 minuuttia pitkä junamatka? Salli minun nauraa. :D Ja naurankin. 

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Ei ole hyvä ruokkia puhelinaddiktiota ehdoin tahdoin, aiheuttaa keskittymiskyvyn puutetta, mielialaongelmia, vieroitusoireita jne.

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan että lapsi kasvatetaan niin että kaikki hänen impulssinsa saavat jonkinlaisen myönteisen vastauksen.

Sitten hänestä tulee täysi-ikäinen, ja hän törmää tosielämään jossa ei läheskään aina saa sitä mitä haluaa.

Hän kokee äärimmäisen pettymyksen tunteen, ja hänellä ei ole mitään iän myötä kehittyneitä selviytymiskeinoja tilanteeseen, joten hän ei todennäköisesti selviä kovinkaan hyvin.

Sen sijaan jos lapsi kasvatetaan niin että hän saa kylliksi kivoja asioita elämässään että hän kokee olevansa arvokas ihminen sinänsä, mutta jossain tuollaisissa melko merkityksettömissä tilanteissa hän on myös päässyt kokemaan sen miten selvitä silloin kun ei saa halumaansa? No, kyllä tällainenkin lapsi pettyy kun tulee pettymys vastaan, mutta hän myös todennäköisesti selviää siitä pettymyksestä paremmin koska hän on jo päässyt harjoittelemaan pettymyksistä selviytymistä.

Eli sen kiellon ainoa motiivi on pettymyksen tuottaminen lapselle. Mieti tuota nyt ihan rauhassa, ja sano sitten vakavalla naamalla että se on hyvää kasvatusta.

Kyllä niitä pettymyksiä tulee ihan tarpeeksi ilmankin mielivaltaista määräilyä, jonka ainoa tarkoitus on mielipahan tuottaminen lapselle. Ennenhän myös uskottiin yleisesti, että lapselle on hyväksi, jos häntä aina välillä lyödään.

Tuota noin, et sitten vissiin ole seurannut nykyistä kasvatuskeskusteluamme?

Pienten hallittujen pettymysten tuottaminen on nimenomaan suositeltavaa kasvatusta. Tylsyydensietokyky korreloi myöhemmän menestyksen kanssa, ja mitenkä opit sietämään tylsää jos saat viihdettä joka hetki kun vain ehdit pyytää?

Minä ainakin kasvatan lapseni sillä silmällä että toivon he kestäisivät elämän karikot. Siksipä niitä pieniä hallittuja pettymyksiä siis, ja siihen päälle tunteiden sanoittamista ja validointia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi puhelinta pitäisi saada räplätä jatkuvasti etenkään 6-7-vuotiaan? Varsinkin kun on jotain normaalista poikkeavaa kuten reissussa olemista, niin on hyvä oppia havainnoimaan ympäristöään eikä olla koko aikaa silmät puhelimessa.

Näin mekin tehdään. Välillä puhelin pois matkan aikana kun huomaa, että esiteini ei havannoi ympäristöään ja on ihan pihalla. On hyvä myös havaita ympäristöä, oppia uusia asioita, olla läsnä myös matkalla eikä elää lähes suurinta osaa ajasta pois oikeasta todellisuudesta pelien ja videoiden parissa. Ei tee kenenkään pääkopalle hyvää eikä varsinkaan lapsen tai nuoren kehitykselle, sosiaalisten taitojen oppimisille jne

Toisekseen, mun lapsi jos roikkuisi kännykällä edes sen 45 minuuttia, niin päämäärään saavuttaessa haluaisi edelleen roikkua kännykällä, eikä missään tapauksessa haluaisi esimerkiksi jatkaa kävellen juna-asemalta tms.

Kyse on myös keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteiden onnistumisesta eikä mistään mielivallasta. Aikuinen kantaa niistä vastuun, ja siksi aikuinen myös päättää: tällaiset rajat ovat sellaista rakkautta jossa lapsen on turvallista kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Itse pystyin lapsena istumaan tuntikausia tekemättä yhtään mitään ja pystyn edelleen. Esim. viiden tunnin junamatka kuluu oikein mukavasti omien ajatusten parissa.

Mitä sitten? Niin minäkin, mutta tiedostan kyllä, että kyseessä on yksilön ominaisuus. Mulla on ADD, jonka takia haaveilu ja jumittaminen ei ole koskaan ollut ongelma (ei kun hei – on sittenkin ollut!).

Nyt kiinnostais ihan tietää että minkälainen kasvatustyyli ja minkäikäiset lapset AP:lla on?

Mun näkökulmasta toi asenne on nimittäin silkkaa jalkaanampumista, mutta on ihan mahdollista että olenkin autoritäärinen hirviökasvattaja ja täydellisen väärässä. Mitenkähän lienee?

Jaa matkustamme paljon ja teemme pitkiä matkoja eikä lapsi ikinä pelaa matkoilla puhelinta tai Ipadia. Joskus saattaa lukea kirjaa tai piirtää. Muuten jutellaan ja katsotaan maisemia. Hyvin on mennyt monta vuotta näin.

Joskus tekee ihan hyvää irroittaa katseensa siitä ruudusta kmja katsella vaiko niitä maisemia.

Mistä tiedät jos poika oli vaikka saanut jonkun rangaistuksen eikä siksi saanut puhelintaan?

Tylsyyden sietäminen ja oman tekemisen keksiminen ovat oivallisia asioita, mutta eivät minusta kyllä julkisissa tai yksityisissä liikennevälineissä, joissa ärtynyt ja turhautunut lapsi häiritsee joko suurta joukkoa muuta matkustajia (jotka haluaisivat vaikka mietiskellä ihan omassa rauhassaan)  tai kuskia . Oman huvin löytäminen olisi syytä jättää tilanteisiin, joissa lapsella on oikeasti mahdollisuus keksiä muuta tekemistä kuten vaikka viikonloppuna kotiin tai kesämökille. Itse olen yleensä varautunut kirjoilla, lehdillä, sudokuilla, tietokoneella ja puhelimella pidemmille reissuille, mutta voin kyllä tarvittaessa katsella maisemiakin varsinkin vieraammilla reiteillä tai seurustella mahdollisen matkaseuran kanssa, mutta se ei vain kaikkia viihdytä samalla tavalla.

Mitenköhän me ennen kestimme ne 10 tuntien matkat sukulaisissa kiertäen kun ei ollut älypuhelimia keksittykään...