Onko normaalia, jos 3-kymppisenä ärsyttää se, että nuoruus on ohi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nuoruutta? On erilaisia nuoruuksia ja nuoruus sisältää erilaisia asioita. Ei kai se väärin ole kaivata mitään, mutta ehkä voisi miettiä, että mitä sieltä nuoruudesta kaipaa ja selvittää, että voisiko sen asian säilyttää vielä tulevaisuudessakin? Eihän mikään pakota ihmistä olemaan tietyssä iässä tietynlainen, etenkään kun 30-vuotias ei yleensä ole mikään raihnainen raahustaja, jonka pitää jättää asiat tekemättä kun ei vaan pysty enää. Mun nuoruus ei ollut kovin hyvä, en myöskään tuntenut itseäni (enkä tunne kunnolla vieläkään) enkä edes tiennyt mitä haluan, ja vasta nyt kolmeakymppiä lähestyessäni tässä jutussa alkaa olla jotain järkeä. En missään tapauksessa haluaisi palata taaksepäin. Sori jos oli kliseinen vastaus, en lukenut ketjua.

Ehkä itse kaipasin sitä, että nuoruudesta olisi voinut jättää joitain asioita pois. En ehkä sinällään nuoruutta sellaisena kuin se oli, vaan sellaisena, millainen olisin sen halunnut olevan. Monta vuotta ajattelin ehtiväni saada pääni parempaan järjestykseen ennen kuin nuoruus päättyisi, mutta niin ei käynyt.

Mutta jos näitä nuoruuden asioita ei olisi tapahtunut, et olisi kehittynyt siksi ihmiseksi, joka olet nyt. Itsekin toivon usein, että asiat olisivat menneet toisin, mutta todennäköisesti toistaisin sitten samoja mokia vielä eläkkeellä, tai olisi jotain muuta, mihin olisin nuoruuteni kohdalla tyytymätön. Olisin joku toinen. Mutta me ollaan me! Mielummin otan vähän paremman loppuelämän, siinä on sentään toivoa. Ei sillä, että olisi jotenkin helppoa aina tykätä itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nuoruutta? On erilaisia nuoruuksia ja nuoruus sisältää erilaisia asioita. Ei kai se väärin ole kaivata mitään, mutta ehkä voisi miettiä, että mitä sieltä nuoruudesta kaipaa ja selvittää, että voisiko sen asian säilyttää vielä tulevaisuudessakin? Eihän mikään pakota ihmistä olemaan tietyssä iässä tietynlainen, etenkään kun 30-vuotias ei yleensä ole mikään raihnainen raahustaja, jonka pitää jättää asiat tekemättä kun ei vaan pysty enää. Mun nuoruus ei ollut kovin hyvä, en myöskään tuntenut itseäni (enkä tunne kunnolla vieläkään) enkä edes tiennyt mitä haluan, ja vasta nyt kolmeakymppiä lähestyessäni tässä jutussa alkaa olla jotain järkeä. En missään tapauksessa haluaisi palata taaksepäin. Sori jos oli kliseinen vastaus, en lukenut ketjua.

Ehkä itse kaipasin sitä, että nuoruudesta olisi voinut jättää joitain asioita pois. En ehkä sinällään nuoruutta sellaisena kuin se oli, vaan sellaisena, millainen olisin sen halunnut olevan. Monta vuotta ajattelin ehtiväni saada pääni parempaan järjestykseen ennen kuin nuoruus päättyisi, mutta niin ei käynyt.

Mutta jos näitä nuoruuden asioita ei olisi tapahtunut, et olisi kehittynyt siksi ihmiseksi, joka olet nyt. Itsekin toivon usein, että asiat olisivat menneet toisin, mutta todennäköisesti toistaisin sitten samoja mokia vielä eläkkeellä, tai olisi jotain muuta, mihin olisin nuoruuteni kohdalla tyytymätön. Olisin joku toinen. Mutta me ollaan me! Mielummin otan vähän paremman loppuelämän, siinä on sentään toivoa. Ei sillä, että olisi jotenkin helppoa aina tykätä itsestään.

Mutta eihän ole mitään takeita siitä, että loppuelämä olisi jotenkin parempi kuin mitä elämä on ollut tähän asti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia eikä asuntolainaa, käyn baareissa kerran viikkoon ja seurustelen 20-vuotiaan naisen kanssa. Miksi kokisin, etten olisi nuori? Ei ole elämästä tarvitse väkisin tehdä tylsää ja vaikeaa.

Miten olet onnistunut saamaan 20 vuotiaan tyttöystävän?

Harrastuskuvioissa tavattiin. Tyttöystävässäni on ihanaa elämäniloa ja avoimuutta, joka valitettavasti monelta kolmikymppiseltä naiselta on karissut pois. Kateellisuus, katkeruus ja jämähtäminen on ehdoton ei minulle.

2-kymppinen tyttöystävä ei varmaan olekaan jämähtänyt. Sen sijaan tuollainen pakkomielteisesti ajatukseen nuoruudesta jämähtänyt setämies on monelle naiselle tuttu. Nuori tyttöystävä ei tee sinusta nuorta!

Ei niin vaan oma elämänasenteeni. Ei minun tarvitse suhtautua pakkomielteisesti mihinkään, kaikkein vähiten nuoruuteen. Aikuisuuden määritelmä kun on se, että saa tehdä, mitä haluaa. Harvittavan moni tuntuu kuvittelevan, että vastuiden ja velvollisuuksien alle on pakko hautautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

32v täällä. Kyllä on nuo ajatukset pyörineet mielessä, vaikka olen kokenut paljon enemmän kuin useimmat suomalaiset.

- koko yliopistoaika aasiassa ja sitten töissä siellä vuosia

- asunut 3 eri maassa

- tälläkin hetkellä asun ulkomailla ja ehkä muutan takaisin suomeen piakkoin

- matkustanut monta kertaa joka vuosi, käynyt n. 25 eri maassa

Ja silti nyt tuntuu että olisikohan pitänyt kokea enemmän parikymppisenä... niin se vaan on että ruoho tuntuu aina vihreämmältä jne. Tuntuu että parhaat vuodet olivat jo. Välillä olen jopa fantasioinut jos saisi aloittaa uudelleen vaikka 15-vuotiaasta...

Toisin sanoen: olet saanut liikaa.

Ei noin voi sanoa! Ihan normaali ajatus pohtia sitä, että mitä muuta elämä olisi voinut olla.

Pohtimiset sikseen, diivailija: Oot saanut liikaa ja helpon elämän. Pappa betalar eller joku muu.

En ole. Minulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö.

Ei ollut sulle muru, vaan sille 32 vuotiaalle, joka "kokenut enemmän kuin muut suomalaiset". Kaikkea hyvää sulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia eikä asuntolainaa, käyn baareissa kerran viikkoon ja seurustelen 20-vuotiaan naisen kanssa. Miksi kokisin, etten olisi nuori? Ei ole elämästä tarvitse väkisin tehdä tylsää ja vaikeaa.

Miten olet onnistunut saamaan 20 vuotiaan tyttöystävän?

Harrastuskuvioissa tavattiin. Tyttöystävässäni on ihanaa elämäniloa ja avoimuutta, joka valitettavasti monelta kolmikymppiseltä naiselta on karissut pois. Kateellisuus, katkeruus ja jämähtäminen on ehdoton ei minulle.

2-kymppinen tyttöystävä ei varmaan olekaan jämähtänyt. Sen sijaan tuollainen pakkomielteisesti ajatukseen nuoruudesta jämähtänyt setämies on monelle naiselle tuttu. Nuori tyttöystävä ei tee sinusta nuorta!

Ei niin vaan oma elämänasenteeni. Ei minun tarvitse suhtautua pakkomielteisesti mihinkään, kaikkein vähiten nuoruuteen. Aikuisuuden määritelmä kun on se, että saa tehdä, mitä haluaa. Harvittavan moni tuntuu kuvittelevan, että vastuiden ja velvollisuuksien alle on pakko hautautua.

Aikuisuus on vastuun ottamista omasta elämisestään. Ei oikeiksia ilman velvollisuuksia. Jotkut hipsterit, kettutytit ja rullalautarit tajua tätä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nuoruutta? On erilaisia nuoruuksia ja nuoruus sisältää erilaisia asioita. Ei kai se väärin ole kaivata mitään, mutta ehkä voisi miettiä, että mitä sieltä nuoruudesta kaipaa ja selvittää, että voisiko sen asian säilyttää vielä tulevaisuudessakin? Eihän mikään pakota ihmistä olemaan tietyssä iässä tietynlainen, etenkään kun 30-vuotias ei yleensä ole mikään raihnainen raahustaja, jonka pitää jättää asiat tekemättä kun ei vaan pysty enää. Mun nuoruus ei ollut kovin hyvä, en myöskään tuntenut itseäni (enkä tunne kunnolla vieläkään) enkä edes tiennyt mitä haluan, ja vasta nyt kolmeakymppiä lähestyessäni tässä jutussa alkaa olla jotain järkeä. En missään tapauksessa haluaisi palata taaksepäin. Sori jos oli kliseinen vastaus, en lukenut ketjua.

Ehkä itse kaipasin sitä, että nuoruudesta olisi voinut jättää joitain asioita pois. En ehkä sinällään nuoruutta sellaisena kuin se oli, vaan sellaisena, millainen olisin sen halunnut olevan. Monta vuotta ajattelin ehtiväni saada pääni parempaan järjestykseen ennen kuin nuoruus päättyisi, mutta niin ei käynyt.

Mutta jos näitä nuoruuden asioita ei olisi tapahtunut, et olisi kehittynyt siksi ihmiseksi, joka olet nyt. Itsekin toivon usein, että asiat olisivat menneet toisin, mutta todennäköisesti toistaisin sitten samoja mokia vielä eläkkeellä, tai olisi jotain muuta, mihin olisin nuoruuteni kohdalla tyytymätön. Olisin joku toinen. Mutta me ollaan me! Mielummin otan vähän paremman loppuelämän, siinä on sentään toivoa. Ei sillä, että olisi jotenkin helppoa aina tykätä itsestään.

Mutta eihän ole mitään takeita siitä, että loppuelämä olisi jotenkin parempi kuin mitä elämä on ollut tähän asti?

Haa, no ei kyllä olekaan, mutta ainakin on vähän vähemmän nuoruudenpöljä. Todennäköisesti jos haluaa poistaa paloja elämästään, haluaa poistaa juurikin huonoja juttuja. Mutta ainakin omalla kohdallani ne huonot jutut (satuttamisen ohella) auttavat ymmärtämään niin itseä kuin muitakin vähän paremmin, toivon niin. Ja mitä paremmin ymmärrän itseäni ja muita, sen enemmän olen sovussa tämän maailman kanssa. Ajattelen myöskin, että lapsuudessa ja nuoruudessa niin monet asiat ovat muista ihmisistä kiinni (oikeastaan suurin osa), ettei itsellä ole erityisemmin edes valtaa vaikuttaa siihen millaiseksi kasvaa. Ja vaikka olisi jo päälle kahdenkymmenen, niin siinä kohtaa usein vain toistaa niitä vanhoja malleja, kun ei paremmasta tiedä. Ja ongelmat kasautuu. Tarkoitan: koska olen minä, mun nuoruus ei olisi voinut olla erilainen. Kaikkihan yrittää parhaansa, mutta usein se on yhtä räpiköintiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nuoruutta? On erilaisia nuoruuksia ja nuoruus sisältää erilaisia asioita. Ei kai se väärin ole kaivata mitään, mutta ehkä voisi miettiä, että mitä sieltä nuoruudesta kaipaa ja selvittää, että voisiko sen asian säilyttää vielä tulevaisuudessakin? Eihän mikään pakota ihmistä olemaan tietyssä iässä tietynlainen, etenkään kun 30-vuotias ei yleensä ole mikään raihnainen raahustaja, jonka pitää jättää asiat tekemättä kun ei vaan pysty enää. Mun nuoruus ei ollut kovin hyvä, en myöskään tuntenut itseäni (enkä tunne kunnolla vieläkään) enkä edes tiennyt mitä haluan, ja vasta nyt kolmeakymppiä lähestyessäni tässä jutussa alkaa olla jotain järkeä. En missään tapauksessa haluaisi palata taaksepäin. Sori jos oli kliseinen vastaus, en lukenut ketjua.

Ehkä itse kaipasin sitä, että nuoruudesta olisi voinut jättää joitain asioita pois. En ehkä sinällään nuoruutta sellaisena kuin se oli, vaan sellaisena, millainen olisin sen halunnut olevan. Monta vuotta ajattelin ehtiväni saada pääni parempaan järjestykseen ennen kuin nuoruus päättyisi, mutta niin ei käynyt.

Mutta jos näitä nuoruuden asioita ei olisi tapahtunut, et olisi kehittynyt siksi ihmiseksi, joka olet nyt. Itsekin toivon usein, että asiat olisivat menneet toisin, mutta todennäköisesti toistaisin sitten samoja mokia vielä eläkkeellä, tai olisi jotain muuta, mihin olisin nuoruuteni kohdalla tyytymätön. Olisin joku toinen. Mutta me ollaan me! Mielummin otan vähän paremman loppuelämän, siinä on sentään toivoa. Ei sillä, että olisi jotenkin helppoa aina tykätä itsestään.

Mutta eihän ole mitään takeita siitä, että loppuelämä olisi jotenkin parempi kuin mitä elämä on ollut tähän asti?

Haa, no ei kyllä olekaan, mutta ainakin on vähän vähemmän nuoruudenpöljä. Todennäköisesti jos haluaa poistaa paloja elämästään, haluaa poistaa juurikin huonoja juttuja. Mutta ainakin omalla kohdallani ne huonot jutut (satuttamisen ohella) auttavat ymmärtämään niin itseä kuin muitakin vähän paremmin, toivon niin. Ja mitä paremmin ymmärrän itseäni ja muita, sen enemmän olen sovussa tämän maailman kanssa. Ajattelen myöskin, että lapsuudessa ja nuoruudessa niin monet asiat ovat muista ihmisistä kiinni (oikeastaan suurin osa), ettei itsellä ole erityisemmin edes valtaa vaikuttaa siihen millaiseksi kasvaa. Ja vaikka olisi jo päälle kahdenkymmenen, niin siinä kohtaa usein vain toistaa niitä vanhoja malleja, kun ei paremmasta tiedä. Ja ongelmat kasautuu. Tarkoitan: koska olen minä, mun nuoruus ei olisi voinut olla erilainen. Kaikkihan yrittää parhaansa, mutta usein se on yhtä räpiköintiä.

Totta. Aikuisena pystyy huolehtimaan itsestään paljon paremmin kuin nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

En ajatellut alkaa silloin suhtautuvani yhtään sen vakavammin elämään kuin nytkään. Ajattelin jatkaa mm. bilettämistä ja matkustamista silloin samoin kuin nytkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

En ajatellut alkaa silloin suhtautuvani yhtään sen vakavammin elämään kuin nytkään. Ajattelin jatkaa mm. bilettämistä ja matkustamista silloin samoin kuin nytkin.

Kiinnostaa ketä?

Kolmekymppisenä on parhaassa iässä. Mitä kriisejä se muka aiheuttaisi?

-m33

Joku sanoikin aiemmin että ihminen kokee ikäkriisejä siksi että tuntee ettei ole saavuttanut tiettyjä asioista tiettyyn ikään mennessä. Yleensä parisuhdetta, uraa, lapsia, matkustelua tai ei mitään edellä mainituista. Näinhän se menee..

Olen pian 30 ja suurin kriisi minulla oli 25-vuotiaana kun en ollut vielä hankkinut lapsia. Ja vain sen vuoksi että oli epäkypsänä teininä järkeillyt että hankin ekan lapsen ennen kuin täytän 25. Kriiseilin asiasta jonka olin päättänyt lapsena - jos miettii järjellä niin tosi tarpeeton kriisin paikka.

Nyt minulla olisi suuri kriisi jos en olisi tähän mennessä löytänyt puolisoa - muuta kriisien aihetta en keksi, en vaikka minulla ei ole vieläkään lasta. Ei olla edes yritetty. Lapsena halusin omia lapsia koska ”joskus niitä kuuluu tehdä”. Nyt tiedän että ei kuulu eikä ”kuulu” vaan saa mutta ei ole pakko. Elämä jatkuu silti.

Tähänastisia saavutuksia:

-13 eri työpaikkaa 9 eri alalta.

- ulkomailla asuminen.

- 2 ammattia ja nyt korkeakouluun haku.

- Ulkomaalainen mies.

- Oman pyykinpesukoneen hankkimatta jättäminen. :D (pyykkituvassa ym. teen vielä jonkun enkan tässä sarjassa)

- 5 paikkakunnalla asuminen Suomessa, 14 eri asunnossa.

- pari kertaa olen myynyt/lahjoittanut koko irtaimistoni pois ulkomaille muuton vuoksi ja tajunnut ettei sellaista kuin tunnearvo ole olemassakaan

- etätyö

- kuukuppi

- kirpparilöydöt

Haaveissa:

- Vaihto-opiskelu/asuminen ulkomailla

- oma koti ja kasvimaa

- matkustus Euroopan ulkopuolelle

- enemmän vaellusretkiä

- suunnistuksen aloittaminen

- vapaaehtoistyö

- muutto lähelle omia vanhempia kun he alkavat tarvita apua

- sijoittaminen

- ompelukurssi

Tyytyväinen kirjoitti:

Joku sanoikin aiemmin että ihminen kokee ikäkriisejä siksi että tuntee ettei ole saavuttanut tiettyjä asioista tiettyyn ikään mennessä. Yleensä parisuhdetta, uraa, lapsia, matkustelua tai ei mitään edellä mainituista. Näinhän se menee..

Olen pian 30 ja suurin kriisi minulla oli 25-vuotiaana kun en ollut vielä hankkinut lapsia. Ja vain sen vuoksi että oli epäkypsänä teininä järkeillyt että hankin ekan lapsen ennen kuin täytän 25. Kriiseilin asiasta jonka olin päättänyt lapsena - jos miettii järjellä niin tosi tarpeeton kriisin paikka.

Nyt minulla olisi suuri kriisi jos en olisi tähän mennessä löytänyt puolisoa - muuta kriisien aihetta en keksi, en vaikka minulla ei ole vieläkään lasta. Ei olla edes yritetty. Lapsena halusin omia lapsia koska ”joskus niitä kuuluu tehdä”. Nyt tiedän että ei kuulu eikä ”kuulu” vaan saa mutta ei ole pakko. Elämä jatkuu silti.

Tähänastisia saavutuksia:

-13 eri työpaikkaa 9 eri alalta.

- ulkomailla asuminen.

- 2 ammattia ja nyt korkeakouluun haku.

- Ulkomaalainen mies.

- Oman pyykinpesukoneen hankkimatta jättäminen. :D (pyykkituvassa ym. teen vielä jonkun enkan tässä sarjassa)

- 5 paikkakunnalla asuminen Suomessa, 14 eri asunnossa.

- pari kertaa olen myynyt/lahjoittanut koko irtaimistoni pois ulkomaille muuton vuoksi ja tajunnut ettei sellaista kuin tunnearvo ole olemassakaan

- etätyö

- kuukuppi

- kirpparilöydöt

Haaveissa:

- Vaihto-opiskelu/asuminen ulkomailla

- oma koti ja kasvimaa

- matkustus Euroopan ulkopuolelle

- enemmän vaellusretkiä

- suunnistuksen aloittaminen

- vapaaehtoistyö

- muutto lähelle omia vanhempia kun he alkavat tarvita apua

- sijoittaminen

- ompelukurssi

Siis oikeasti? Listaat saavutuksiksesi kirpparilöydöt ja kuukupin hankkimisen?

Siis oikeasti? Listaat saavutuksiksesi kirpparilöydöt ja kuukupin hankkimisen?[/quote]

Kyllä. Oma on elämäni ja asiat joihin olen tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tavallista? Onko ikäkriisi 3-kymppisillä yleinen juttu?

Voi olla, että se on ”normaalia”, siis siinä merkityksessä, että tuntuu olevan aika yleistä.

Erittäin epätervettä se kuitenkin on. Jos minäkuva ja oma arvo perustuu sille, että on nuori (ja kaunis?), ei hyvin mene. Kannattaa kehittää itseään niin, että diggaa omassa itsessään muutakin kuin kevyttä hömppää. Että löytyy, mitä arvostaa.

Mä täytin alkuvuodesta 30, ja mulla on ihan sairaan hauskaa! Lapsena oli kivaa, nuorena tosi kivaa ja nyt kolmekymppisenä elän parasta aikaa elämästäni. Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, mulla on hyvä työpaikka ja työ josta nautin, palkkaa saan kohtuullisesti, olen sinut itseni kanssa, itsevarma ja onnellinen, tiedän mitä haluan, osaan nauttia hetkestä yms. En myöskään välitä mitä muut ajattelevat. Teen niitä asioita joista nautin, en niitä mitä minun kuuluisi kolmekymppisenä tehdä. Meillä on esimerkiksi trampoliini (lapsia ei ole), ja minä hypin siinä koska se on hauskaa. Hypin ja hihittelen vaikka naapurit ihmettelisivät. Opettelen myös päälläseisontaa ja käsilläseisontaa, koska se on vaikeaa ja hauskaa. Nautin elämästäni oikeasti todella paljon tällä hetkellä :) Ainoa asia joka minua "huolettaa" kun ikää tulee lisää, on se että jos sairastun tai kehoni rapistuu. En tarkoita ulkonäköä, vaan sitä että iän myötä nyt vaan keho ei enää kestä samalla tavalla, jos vaikka kaatuu pulkkamäessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tavallista? Onko ikäkriisi 3-kymppisillä yleinen juttu?

Voi olla, että se on ”normaalia”, siis siinä merkityksessä, että tuntuu olevan aika yleistä.

Erittäin epätervettä se kuitenkin on. Jos minäkuva ja oma arvo perustuu sille, että on nuori (ja kaunis?), ei hyvin mene. Kannattaa kehittää itseään niin, että diggaa omassa itsessään muutakin kuin kevyttä hömppää. Että löytyy, mitä arvostaa.

Mistä kehitit tämän ajatuksen siitä, että 3-kympin kriisissä olisi kyse siitä, että itsetunto perustuisi lähinnä ajatukseen siitä, että on nuori ja kaunis? Kukaan muu ei ole täällä tuonut tällaista ajatusta esiin.

Juu on, mutta sitten sitä huomaakin että suurin osa elämästä onkin vielä edessä ja näin neljän-viidenkymmenen ikävuoden välillä onkin aivan mahtavaa,

Lapset ei tartte sua enää joka hetki, ehdit harrastaa ja nauttia elämästä perheen ja ystävien kanssa. Meilläkin oli pientä kriisiä, mutta ei erottu ja nyt menee paremmin kuin koskaan.

Itse en ole tuntenut noin. Mutta elinkin hyvän ja vauhdikkaan nuoruuden; seikkailin, matkustelin, opiskelin, juhlin, tein monenlaista työtä ja nautin elämästä. Oli mulla toki myös jokunen kriisi nuoruudessa.

Omalla kohdallani ratkaisevaa oli muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja tehdä itse omat ratkaisut siitä, miten elää. Näin taustani eivät määritelleet aivan kaikkea varhaisaikuisuudessani.

Mulla on ystäviä, jotka ovat eläneet kolmekymppiseksi asti sellaista elämää, jota heiltä on odotettu. Osa heistä kokee nuoruutensa menneen hukkaan.

Ei iskenyt kolmenkympinkriisi. Olin pienen vauvan äiti tuolloin ja elämä tuntui kolmekymppisen elämältä. Rivitalo, mies, koira, lapsi, ammatti. 4-kymppisenä iski kriisinpoikanen sen suhteen, että ikääntyminen todella iskee naiseen sen jälkeen ja rupesin miettimään, haluanko vielä yhden lapsen. Hullua, mutta näin on mennyt.

Onko normaalia, että kolmekymppisenä ärsyttää, kun joku kirjoittaa 3kymppinen.. Onneks ei sentään 30kymppinen