Lue keskustelun säännöt.
Valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja perhettä ei kiinnosta muu kuin pikkusiskon yo-juhlat:(
19.05.2018 |
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Kommentit (322)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus ja paniikkihäiriö eivät ole mitään syitä jättää asioita tekemättä, näistä kärsii moni ihan siellä lukiossakin!
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa näitä "paniikkihäiriö-masennus-itsesäälivuodatuksia", sorry.
Onneksi vanhemmillasi on ihan tervekin lapsi ja ymmärrän, että tuottaa onnea.
Samaa mieltä. Nyt täällä vainotaan Susanna Koskea joka uskaltaa sanoa rehellisesti että tälläisessa pelleilyssä ei ole mitään järkeä.
Älä ap lannistu näistä nettikiusaajista. Olet esimerkki siitä, että huonostakin jamasta voi vielä nousta jos on sisua. Äitisi reaktiosta päätellen en ihmettele jos olet nuorena romahtanut.
Onnittelut täältä Pohjois-Karjalasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnea, mikä sinusta tuli?
Varmaan joku lähihoitaja tms. joka ei paniikkihäiriöltä pysty töitä tekemään.
Mitä te ilkeilijät saatte noista kommenteistanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tämä ap on kymmenen vuotta vanhempi pikkusiskoaan ja haikailee vanhempiensa juhlimaan amiksesta valmistuttuaan sen sijaan, että pitävät ylppärijuhlat siskolle?
Provo?
Jos ei ole, niin aikuistu hyvä ihminen!
Täällä on selkeästi joku sama tyyppi provoamassa. Ei kannata välittää. Onnea ap! :)
Monesti tuntuu, että mielenterveysongelmia vähätellään. Varsinkin esim. paniikkihäiriötä, masennusta ym. Kaikki tällaiset, jotka laskee toimintakykyä ja elämänlaatua mutta kuitenkin muiden silmissä näyttää "normaalilta." Ehkä tässä siis enemmänkin taustalla se ettei perheesi ymmärrä ongelmiasi alunperinkään ja siksi heidän mielestään valmistumisesi ei nyt ole mikään iso juttu. Ehkä ei kannata satsata ernergiaa siihen, että ymmärtäisivät. Saat varmasti vain pahan mielen. PItäisin omat juhlat, esim. myöhemmin kesällä tai kevääläl, jonne kutsuisin ne keitä haluan kutsua.
Toisaalta kannattaa myös miettiä sitä, että jos pidät juhlat mutta et halua pitää sairaushistoriastasi meteliä niin valitettavasti välttämättä muutkaan ei pidä suoritustasi niin juhlinnan arvoisena. :( Tai tarkoitan sitä, että saattavat ihmetellä sitä miksi 28- vuotiaana valmistut ammattikoulusta. Ja jollet tätä halua selitellä niin voi olla, että se laskee vähän juhlafiilistä.
Normaaleilta ihmisiltä tietysti löytää ymmärrystä, että valmistumsien viivästymisellä voi olla mitä vain. Mutta jos et halua avata tätä asiaa ei- niin läheisille ihmisille niin välttämättä avata sen enempää, niin se juhlien järjestäminen ei tällöin ehkä ole se paras vaihtoehto? Ehkä tällöin parasta hemmotella vain itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä te ilkeilijät saatte noista kommenteistanne?
Mitä ilkeilyä se on, jos sanoo AP:lle niin kuin asiat oikeasti on? Aikuinen ihminen ja käyttäytyy kuin pikkulapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella paljon onnea valmistumisen johdosta! Ikävää, että perheesi ei tunnu antavan tuosta tunnustusta ottaen taustasi huomioon. Oletan, että ovat tietoisia mitä haasteita olet kohdannut ja miten upeasti olet niiden läpi taistellut. Onnea vielä kerran, olet kyllä juhlan ansainnut ❤️
Paljon onnea ap! Vanhempasi eivät tosiaan ole kovin lämpimiä eivätkä ymmärtäväisiä. Jätä heidät omaan arvoonsa ja järjestä itse valmistujaiset kavereillesi ja jos löytyy kivoja sukulaisia niin heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on selkeästi joku sama tyyppi provoamassa. Ei kannata välittää. Onnea ap! :)
Monesti tuntuu, että mielenterveysongelmia vähätellään. Varsinkin esim. paniikkihäiriötä, masennusta ym. Kaikki tällaiset, jotka laskee toimintakykyä ja elämänlaatua mutta kuitenkin muiden silmissä näyttää "normaalilta." Ehkä tässä siis enemmänkin taustalla se ettei perheesi ymmärrä ongelmiasi alunperinkään ja siksi heidän mielestään valmistumisesi ei nyt ole mikään iso juttu. Ehkä ei kannata satsata ernergiaa siihen, että ymmärtäisivät. Saat varmasti vain pahan mielen. PItäisin omat juhlat, esim. myöhemmin kesällä tai kevääläl, jonne kutsuisin ne keitä haluan kutsua.
Toisaalta kannattaa myös miettiä sitä, että jos pidät juhlat mutta et halua pitää sairaushistoriastasi meteliä niin valitettavasti välttämättä muutkaan ei pidä suoritustasi niin juhlinnan arvoisena. :( Tai tarkoitan sitä, että saattavat ihmetellä sitä miksi 28- vuotiaana valmistut ammattikoulusta. Ja jollet tätä halua selitellä niin voi olla, että se laskee vähän juhlafiilistä.
Normaaleilta ihmisiltä tietysti löytää ymmärrystä, että valmistumsien viivästymisellä voi olla mitä vain. Mutta jos et halua avata tätä asiaa ei- niin läheisille ihmisille niin välttämättä avata sen enempää, niin se juhlien järjestäminen ei tällöin ehkä ole se paras vaihtoehto? Ehkä tällöin parasta hemmotella vain itseään.
Mielenterveysongelmia lähinnä liioitellaan, ei vähätellä.
Potku persiille olisi parasta lääkettä. Paniikkioireetkin saisivat kyytiä, kun jotain joskus joutuisi tekemään Kelan hakemusten sijaan.
Kolmikymppinen itkee täällä vanhempien perään. Voi helvata. Tuossa iässä on oma perhe ja jos ei ole, niin ainakaan roikuta vanhempien takapuolessa.
Yleensä nämä, jotka arvostelevat kuinka joku on "edelleen" kolmekymppisenä läheinen lapsuudenperheensä kanssa niin ovat itse joutuneet lähtemään huonojen kotiolojen takia aikaisessa vaiheessa kotoa. Osuinko oikeaan? Sitten tiedostamattaan projisoivat sen katkeruuden muihin. Kyllä se on ihan normaalia olla läheinen vielä aikuisenakin sen lapsuudenperheen kanssa. Ap ei mielestäni sanonut roikkuvansa vanhempiensa takapuolessa, vaan kaipasi ymmärrystä ja olisi halunnut jakaa ison asian elämästään. Ylipäätään se, kuinka ap:n äiti ei ei edes onnitellut.
Hyvä ap. Tosta on hyvä jatkaa. Psyyken sairaudet vievät paljon energiaa, mutta olet taistellut hienosti.
Lämpöiset onnittelut ap! Olet tehnyt kovasti töitä ja olet valmistunut ammattin, voit olla itsestäsi ylpeä. Ostaisin zinulle ruusun jos voisi. Mitäs jos kutsut vaikka lähimmän ystäväsi kakkukahveille tai lähdette vaikka ulos juhlimaan.
Sydämestäni onnea, ap! Ikävää kohtelua olet saanut. Eikä näistä palstan ankeuttajista kandee välittää sit yhtään. Olet huipputyyppi!! Arvosta itseäsi ja laita muu mappiin öö. Mua ärsyttää tässä yhteiskunnassa järjetön yo-hypetys. Ihan kuin muut valmistujat ei olisi mitään. Maistereita on muuten työttöminä jonkin verran tänä päivänä...
Annat perheen juhlii pikkusiskonkaa ja pidät itse ystäviesi kanssa jotkut juhlat!
Kusiaivo.