Mikä tuntemassasi yksinäisessä on vikana?

Kaapissa oleva homo, joka ei suostu neljänkymmenen vuoden jälkeenkään tunnustamaan asiaa itselleen vaan esittää heteroa. Me kaverit kyllä tiedämme asian oikean laidan, kun miestä ei ole koskaan nähty naisseurassa eikä ole koskaan seurustellut. Ei myöskään toimi heteromiehen tavoin vaan on arka, pohtiva ja usein vetäytyvä. Kaikille olisi helpompaa, jos tunnustaisi asian laidan ja ehkä sitten voisi löytää seuraakin.

Hyväsydäminen, peruspositiivinen tyyppi mutta puhuu aivan tauotta jopa elokuvan katsomisen aikana ja on tyhmä kun saapas. 28-vuotias aikuinen jonka kanssa voi keskustella todella rajallisista aiheista, koska suurin osa tavallisen tallaajan puheenaiheista menee jo yli hilseen. Joten kun hän puhuu - mitä hän tosiaan tauotta tekee - hän puhuu ihan joka ikisen ajatuksen mikä hänen päähänsä pälkähtää. Yleensä puheenaiheet ovat ikuinen laihdutus ja iltalehden julkaisemien laihdutusvinkkien lukeminen (esim. eilen se, kuinka "kuppi kahvia päivässä voi auttaa laihtumaan"), valittaminen ylipainosta, tyhmät työkaverit tai ryyppäämään haluaminen. Todella, todella raskasta seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaapissa oleva homo, joka ei suostu neljänkymmenen vuoden jälkeenkään tunnustamaan asiaa itselleen vaan esittää heteroa. Me kaverit kyllä tiedämme asian oikean laidan, kun miestä ei ole koskaan nähty naisseurassa eikä ole koskaan seurustellut. Ei myöskään toimi heteromiehen tavoin vaan on arka, pohtiva ja usein vetäytyvä. Kaikille olisi helpompaa, jos tunnustaisi asian laidan ja ehkä sitten voisi löytää seuraakin.

Sinun kaverillesi voisi taas olla helpompaa vaihtaa kaveripiiriä. Miten kenenkään vetäytyvyydestä ja pohtivuudesta voi vetää johtopäätöksiä tämän seksuaalisesta suuntautumisesta? Hänellä on itse asiassa voinut olla naisystävä, mutta jos asenne kaveriporukassanne on tuota luokkaa, niin en ihmettele, ettei ole häntä halunnut teille esitellä.

Ylipäätään ihmettelen sitä, kuinka tällaisilla matalaotsaisilla toisten yksityiselämän rääppijöillä tuntuu riittävän kaveripiiriä vaikka muille jakaa mutta fiksut ja hienotunteiset jäävät yksin. Onko se pelkoa siitä, että saattaa itse joutua paskanjauhannan kohteeksi vaiko ihan silkkaa yksinkertaisuutta, että mikään muu ei kiinnosta kuin toisen henkilökohtaiset asiat? Antakaa ihmisten elää ja eläkää itsekin, ja kehittäkää itseänne muutenkin kuin juoruilemalla ABC:llä tai marttakerhossa.

Tässä on monia:

-omistushalu, on mustasukkainen siitä ettei ole elämäni ainoa ihminen

- negatiivisuus, valittaminen

- kateus ja ilkeys, loputon muiden haukkuminen

-lokkeilu

-loputtomat vaatimukset

Vierailija kirjoitti:

Olen monen makuun liian intensiivinen ja "tosikkomainen" ja kyllästyn helposti ns. arkisista aiheista puhumiseen. Sosiaaliset taitoni ovat sinällään hyvät, esimerkiksi työtehtävissä, mutta en osaa esittää kovin pitkään kiinnostunutta, jos en koe toisen puheita mielenkiintoisina. Tästä syystä välttelen esim. työpaikalla kahdenkeskisiä kahvipöytäkeskusteluja tiettyjen ihmisten kanssa, jotta ikäviä ja kiusallisia tilanteita ei sattuisi.

En myöskään pidä naisille tyypillisestä bestismeiningistä enkä siitä, kuinka monille heistä se ystävä on jokin oma projekti eikä ihminen, jonka kanssa on mukava olla ja viettää aikaa. En ota vastaan enää yhtä ainoaa ei-pyydettyä neuvoa, alituista persoonani analysointia (josta en aina edes tunnista itseäni) pukeutumisen ja kampauksen arvostelua, jauhamista siitä, kuinka minun tulisi jo viimeinkin löytää elämääni mies. Olen suututtanut aika monta ex-ystävää, kun olen lopulta kyllästynyt siihen päsmäröintiin ja nykyään en juuri edes halua tutustua syvällisemmin muihin naisiin. Ei sillä, että olisin mikään "mä oon aina tullu paremmin toimeen miesten kanssa!" -tyyppikään, eivät miehet ole yleisesti ottaen sen jalompia tai mielenkiintoisempia.

Pidän elämässä kaikista eniten eläimistä ja tavoitteenani on, että wanhana rouvana elelen mökissäni hullun eläinmummon elämää :D Siihen kuvioon ei kovin hyvin ihmisseura edes mahtuisi.

On muuten oudon vapauttavaa ruotia omia huonoja puolia näin estottomasti :D Pitää varmaan harrastaa tällaista useamminkin...

🌞

Vierailija kirjoitti:

Valittaa koko ajan ja puhuu vaan itsestään.

Sille valittamiselle on aina joku syy. Ei kukaan valita huvin vuoksi.

Ekstrovertit näyttävät olevan omasta mielestään mestareita ihmistuntemuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittaa koko ajan ja puhuu vaan itsestään.

Sille valittamiselle on aina joku syy. Ei kukaan valita huvin vuoksi.

On eri asia valittaa jostain oikeasta syystä (esim selkä on ihan hemmetin kipeä) kuin etsimällä etsiä jotain, mistä voisi valittaa (esim torilta ostetusta mansikkarasiasta löytyi YKSI mansikka, joka oli vielä hieman raaka). Mulla on yksi työkaveri, joka valittaa ihan aina. Kun sai ihan mukavan palkankorotuksen, ei iloinnut siitä vaan alkoi valittaa, kun joutui maksamaan enemmän veroja. Kehotin sanomaan pomolle, että ei halua palkankorotusta, niin suuttui mulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö ja outo käytös.

Synnynnäisesti ruma vai ilman tyylitajua pukeutua tilanteen mukaan? Millaista outo käytös on?

Ei niinkään ruma. Näyttää vain siltä ettei hän ”kuulu laumaan”. Outo käytös tarkoittaa ehkä ennemminkin erilaista käytöstä. Ei siinä paperilla ole vikaa.

Tää on niin tätä. Kanatkin nokkii haavoittuneen tai erilaisen kuoliaaksi parvestaan. Luulisi että ihmisellä isoine aivoineen olisi älykkäämpi tapa toimia. Siinä vaiheessa kun perheeseen syntyy vammainen lapsi joka käyttäytyy toisin kuin muut ikäisensä ja usein näyttääkin erilaiselta kuin toisten lapset, silloin aletaan puolustaa erilaisuutta (koska on pakko, lastaan ei voi hylätä). Mutta jos näin ei olisi, oudon ja erilaisen vieraan lapsen tai aikuisen voi ihan omantunnontuskitta jättää porukan ulkopuolelle. Edelleen ihmiset pelkää erilaisuutta. Kaikkien pitää olla samanlaisia, muuten ei kuulu joukkoon, menee ihan överiksi siinä vaiheessa kun pitäisi olla samalla tyylillä pukeutunutkin.

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertit näyttävät olevan omasta mielestään mestareita ihmistuntemuksessa.

Juuri näin, ja missä ihmeen välissä he ehtivät edes toiseen ihmiseen tutustua kun ovat koko ajan itse äänessä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaapissa oleva homo, joka ei suostu neljänkymmenen vuoden jälkeenkään tunnustamaan asiaa itselleen vaan esittää heteroa. Me kaverit kyllä tiedämme asian oikean laidan, kun miestä ei ole koskaan nähty naisseurassa eikä ole koskaan seurustellut. Ei myöskään toimi heteromiehen tavoin vaan on arka, pohtiva ja usein vetäytyvä. Kaikille olisi helpompaa, jos tunnustaisi asian laidan ja ehkä sitten voisi löytää seuraakin.

Sinun kaverillesi voisi taas olla helpompaa vaihtaa kaveripiiriä. Miten kenenkään vetäytyvyydestä ja pohtivuudesta voi vetää johtopäätöksiä tämän seksuaalisesta suuntautumisesta? Hänellä on itse asiassa voinut olla naisystävä, mutta jos asenne kaveriporukassanne on tuota luokkaa, niin en ihmettele, ettei ole häntä halunnut teille esitellä.

Ylipäätään ihmettelen sitä, kuinka tällaisilla matalaotsaisilla toisten yksityiselämän rääppijöillä tuntuu riittävän kaveripiiriä vaikka muille jakaa mutta fiksut ja hienotunteiset jäävät yksin. Onko se pelkoa siitä, että saattaa itse joutua paskanjauhannan kohteeksi vaiko ihan silkkaa yksinkertaisuutta, että mikään muu ei kiinnosta kuin toisen henkilökohtaiset asiat? Antakaa ihmisten elää ja eläkää itsekin, ja kehittäkää itseänne muutenkin kuin juoruilemalla ABC:llä tai marttakerhossa.

Ei varmasti ole ollut naisystäviä. Tulee kaikkiin tapaamisiin yksin, ei ikinä jää mistään pois, koska hänellä ei ole puolisoa jonka kanssa olla eikä ole koskaan baarissa edes yrittänyt iskeä naista saati sitten, että olisi naisen kanssa sieltä poistunut. Ja olemme tunteneet kaverin yli 20 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika yleinen yksinäisten vika tuntuisi olevan liiallinen innokkuus, jos joku on heille ystävällinen ja kaveria. Yksinäinen innostuu tästä liikaa ja alkaa ahdistavaan tyyliin ängetä toisen elämään. Sitten tuloksena on loittoneminen ja yksinäinen ihmettelee että mikä hänessä on vikana kun kukaan ei tykkää.

Miten tässä pitäisi toimia? 

- sosiaalisesti tumpelo

Tämä on mulla varmaan osa ongelmaa. Vaikea löytää sopivaa leveliä kanssakäymiseen. Jos et pyydä ulos tai laita viestiä kovin usein, et ole hyvä/aktiivinen ystävä. Jos laitat usein (vaikka ilman mitään toimenpiteitä tai aikaa vaativia tarkoituksia) olet tungetteleva. Onneksi kuitenkin joku tiivis ja aito ystävyyssuhde löytynyt. Sellainen, josta ei tarvii pitää mitään ihme exceliä, kuka nyt soitti kenellekin. 

Tämä on kyllä totta, että on vaikeaa löytää tasapainoa siinä, millaista on "sopivan usein" tapahtuva yhteydenpito. Yksinäisille on sitä paitsi tolkutettu aatamin ajoista lähtien, että "pitää olla itse aktiivinen" ja "ole kiinnostunut muiden elämästä" niin helposti sosiaalisesti kokemattomammalla voi lipsahtaa kanssakäyminen liian tiiviiksi. Mielestäni minkä tahansa ystävyyden alussa molempien olisi hyvä jutella siitä, kuinka usein pystyvät/jaksavat pitää yhteyttä, koska ihan ns. normisosiaalisillakin on eroja siinä, kuinka tiivistä yhteydenpitoa kaipaavat. Säästyttäisiin paljolta ahdistukselta ja väärinymmärryksiltä, jos ei automaattisesti oletettaisi, että "pitää sen nyt vaan tietää, mikä on hyvä määrä yhteydenpitoa".

Mä olen tuosta hieman eri mieltä. Kun ihmissuhde on syventynyt jo ystävyydeksi asti, yhteydenpidon pitäsi mun mielestä olla luontevaa eikä niin, että sovitaan viestittelyä kaksi kertaa viikossa ja tapaamisia  kaksi kertaa kuukaudessa. Ystävyyden alussahan toisesta tietää jo aika paljon. Tietää, miten suurta perhettä pyörittää ja pyörittääkö sitä yksin vai puolison kanssa. Tietää, onko ystävä esim yrittäjä tai opiskeleeko vaikka työnsä ohessa tai tekeekö vain osa-aikatyötä tai on työtön, millaisia harrastuksia ystävällä on jne. Eli toisen aikaa vievistä asioista on jo aika hyvin perillä. Ymmärtää myös sen, että jos ystävällä on kiireinen elämänvaihe menossa, viestiin ei ole syytä odottaa vastausta heti vaan voi mennä pidempikin aika. Tietää, viettääkö ystävä viikonloppunsa mieluummin perheensä kanssa vai onko viikonloput juuri niitä ajankohtia, jolloin ystävällä on mahdollisuus tavata. Tietää myös, tykkäänko ystävä tehdä asioita myös yksin tai nauttiiko hän työviikon jälkeen  perjantai-illoista yksin kotona punaviinilasin kanssa Netflixin parissa.  Osaa siis asettua ystävänsä asemaan ja ymmärtää, mitä kaikkia muita asioita ystävän elämässä on.