Mikä tuntemassasi yksinäisessä on vikana?

Vierailija kirjoitti:

En tunne itseni lisäksi yhtään yksinäistä ihmistä. Kaikilla tuntemillani on kavereita vaikka muille jakaa ja siihen päälle vielä puoliso. Minä olen ollut 14 vuotta täysin yksin; ei miestä, ei kavereita, ei ystäviä. Äitiäni näen noin 2-3 kk välein, isääni ehkä kerran kuussa, veljeäni pari kertaa vuodessa. Muuten olen aina yksin. Miksi? En koskaan ollut suosittu lapsena/nuorena, viihdyin paljon yksin. Koulussa oli sen verran kavereita että yksin ei tarvinut olla koskaan mutta koulun jälkeen ja viikonloppuisin olin yleensä yksin (omasta tahdosta). Amiksessa en enää tutustunut ihmisiin ja vietin nuo kolme vuotta täysin yksin. Sitten aloitin työelämässä josta en myöskään enää saanut kavereita. Nykyään en enää edes osaa kaivata seuraa, siitä on niin kauan kun on kavereita ollut, en edes muista millaista se on enkä enää edes jaksaisi ylläpitää kaverisuhteita. Olen 100 % introvertti ja viihdyn yksin, en kaipaa ihmisiä elämääni.

Mä olen vähän samanlainen. Tosin en viihdy yksin ja haluaisin löytää puolison jotta olisi edes siitä seuraa ja toki monesta muustakin syystä. Mutta yksinäisyyden syy on oma syrjäänvetäytyminen joka puolestaan johtuu siitä että mulla ei ole yhtään sosiaalisia taitoja, en osaa jutella ihmisten kanssa mitään joten välttelen tilanteita joissa niin pitäisi tehdä. Treffeillä juttelu sujuu tosin jotenkuten mutta ryhmätilanteissa mä olen se joka jää sivuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika yleinen yksinäisten vika tuntuisi olevan liiallinen innokkuus, jos joku on heille ystävällinen ja kaveria. Yksinäinen innostuu tästä liikaa ja alkaa ahdistavaan tyyliin ängetä toisen elämään. Sitten tuloksena on loittoneminen ja yksinäinen ihmettelee että mikä hänessä on vikana kun kukaan ei tykkää.

Miten tässä pitäisi toimia? 

- sosiaalisesti tumpelo

Tämä on mulla varmaan osa ongelmaa. Vaikea löytää sopivaa leveliä kanssakäymiseen. Jos et pyydä ulos tai laita viestiä kovin usein, et ole hyvä/aktiivinen ystävä. Jos laitat usein (vaikka ilman mitään toimenpiteitä tai aikaa vaativia tarkoituksia) olet tungetteleva. Onneksi kuitenkin joku tiivis ja aito ystävyyssuhde löytynyt. Sellainen, josta ei tarvii pitää mitään ihme exceliä, kuka nyt soitti kenellekin. 

Tämä on kyllä totta, että on vaikeaa löytää tasapainoa siinä, millaista on "sopivan usein" tapahtuva yhteydenpito. Yksinäisille on sitä paitsi tolkutettu aatamin ajoista lähtien, että "pitää olla itse aktiivinen" ja "ole kiinnostunut muiden elämästä" niin helposti sosiaalisesti kokemattomammalla voi lipsahtaa kanssakäyminen liian tiiviiksi. Mielestäni minkä tahansa ystävyyden alussa molempien olisi hyvä jutella siitä, kuinka usein pystyvät/jaksavat pitää yhteyttä, koska ihan ns. normisosiaalisillakin on eroja siinä, kuinka tiivistä yhteydenpitoa kaipaavat. Säästyttäisiin paljolta ahdistukselta ja väärinymmärryksiltä, jos ei automaattisesti oletettaisi, että "pitää sen nyt vaan tietää, mikä on hyvä määrä yhteydenpitoa".

Tämä. Minä kävin tämän keskustelun, tuon uuden naistuttavuuden kanssa, ja keskusteltiin muutenkin vähän mikä kummallekin sopii ja odotuksista myös. Ja hyvä että keskusteltiin, nyt kumpikin yrittää keksiä mitä voitais tehdä yhdessä. Tosin nyt alkaa juttelu olemaan puolin ja toisin luontevaa tilanteessa kuin tilanteessa. Jopa paikoisssa joissa sovittiin ettei tehdä numeroa siitä että tunnemme toisemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika yleinen yksinäisten vika tuntuisi olevan liiallinen innokkuus, jos joku on heille ystävällinen ja kaveria. Yksinäinen innostuu tästä liikaa ja alkaa ahdistavaan tyyliin ängetä toisen elämään. Sitten tuloksena on loittoneminen ja yksinäinen ihmettelee että mikä hänessä on vikana kun kukaan ei tykkää.

Miten tässä pitäisi toimia? 

- sosiaalisesti tumpelo

Edetä varovasti ja suurella kärsivällisyydellä. Aluksi rupatella hetki ja yksinäinen voisi ehkä jopa itse tutustumisen alkuun lähteä ekaksi matkaa jatkamaan, ennen kuin toinen alkaa näyttää tuskaiselta. Sitten tapaamiskertojen määrän kasvaessa voi pikkuhiljaa pidentää jutteluaikoja. Mulla on nyt elämään tullut pari uutta tuttavuutta, ja olen huomannut, että joskus lähtemällä itse, toinen huomaakin jäävänsä kaipaamaan (ehkä just sun) seuraa.

50-vuotias eläkeläinen, joka ei tietenkään enää jaksa pyöriä baareissa. Hänen kaikki kaverinsa ovat vakiintuneet ja ovat vielä työelämässä. Hän on siis yksin sen takia, ettei välitä enää baareista eikä ole työn kautta tulevaa verkostoakaan. Näin voi kyllä käydä kelle tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Kiva ja fiksu ihminen. Mutta mielenterveysongelmainen, syrjäänvetäytyvä, epäsosiaalinen. Ei vain myönnä itselleen ongelmiaan vaan yrittää esittää normaalia siinä onnistumatta.

Häntä ovat ammatti-ihmisetkin kehoittaneet hakeutumaan avun piiriin, mutta ei suostu.

Mitä ne tällaiset ammatti-ihmiset on jotka kehoittelee? Lääkärit? Esim. psykologisen avun saamisesta on tehty liian vaikeaa, kun sen avuntarvitsijan pitäisi itse tehdä se työ sopivan terapeutin etsimisessä ja siihenhän ei pysty kuin ne voimanpesät jotka tiedostaa ongelmansa ja haluaa tosissaan niihin parannusta. Loput jää omiin velleihinsä pyörimään. Lähes mahdotonta, että esim. joku masentunut ja itsetunnoltaan murskattu kykenisi hakemaan apua, kun ensinnäkin pitäisi uskoa että on sen avun arvoinen ensinkään.

Noin 45-v mies, sinänsä älykäs ja sosiaalinen. Haaveilee vuodesta toiseen parisuhteesta. Elämäntavoiltaan hyvin puhtoinen, ei harrasta päihteitä tai baareja. Kova tuomitsemaan toisten "syntisiä" tekoja, kuten flirttailu, alkoholi, tupakka jne. Käsitys sinkkujen huvittelusta on pannukahvin juonti tai kirpputorien kiertely. Hänelle varmaan löytyisi ihana tyttöystävä jostain 80-vuotiaasta mummosta.

Anoppi ja täti valittavat yksinäisyyttä. Asuneet kaupungissaan vuosikymmeniä ja hyvin aktiivisia erilaisissa kerhoissa ja järjestöissä. Ulospäinsuuntautuvia, varakkaita ja ikäisekseen kivan näköisiä nauravaisia naisia.

Mutta anoppi on ilkeä köökkipsykologi, mennessään kahville uuden rouvakaverin kanssa alkaa tonkia tämän elämää ja järjestellä sitä uuteen uskoon ja pamauttelee totuuksia tyyliin kyllä sä nyt roikut siinä pojassas ja kyllä se tyttäres on niin lapselliseksi jäänyt ja on se sun elämäsi suppeaa. Luulee olevansa empaattinen mutta ei ole.

Täti taas haluaa laittaa markalla paremmaksi, saattaa yhtäkkiä luetella aggressiiviseen sävyyn omia hienoja tuttujaan ja lastensa titteleitä. Ei tajua että tällä kerskumisella on käänteinen vaikutus, hänestä ei pidetä.

Itse olen sellainen todella yksinäinen ihminen. Jotenkin ikävää lukea, että monille yksinäiset ihmiset ovat olleet niitä ikäviä ja jopa vältettäviä vaihtoehtoja. Ymmärrän toisaalta sen, mutta pelottaa sitten itseäni todella, että nämä asiat tulevat joskus ilmi jos pitäisi uuteen ihmiseen tutustua ja välillä häpeän itseäni. Oma tarina on sellainen, että muutimme kun olin alakoulun lopulla ja vaihdoin koulua. Siellä aluksi kavereita, mutta alkoivat pian kiusaamaan. Tämän takia putosin porukoista täysin. Nämä samat ihmiset pyörivät elämässäni niin pitkään ja kun myöhemmin jatkoin opiskelua niin samoja tyyppejä sielläkin, joten taas olin se jo valmiiksi hyljeksitty ihminen. Seuraa minulla oli vaan muista yksin jääneistä. Olen aika ujo ihminen ja muuten todella empaattinen. En ole nyt myöhemmin enää löytänyt mitään pysyvää seuraa.  Vaikeinta on luottaa toiseen.

Muuten tiedän sen etten olisi mitään ikävää seuraa ja haluan olla aina mukava muille. En vaan pärjää missään isoissa joukoissa ja välillä jännitän muiden seuraa. Uskon jääneeni näiden syiden takia yksin. Tämä on välillä todella ikävää ja koko nuoruus oli muutenkin aika kamalaa aikaa. Tiedän silti sen etten valittaisi kenellekään mistään ja haluan olla sellainen ihminen joka mieluummin auttaa toista kuin missään nimessä on kamala. Olen vaan liian ujo ja varovainen kohtaamaan uusia ihmisiä ja tarvisin aikaa. Ehkä vähän tylsäkin ihminen, mutta se johtuu siitä etten oikein käy missään kun en enää jaksa lähteä yksin. Elämäni ei varmaan olisi ollut helppoa muutenkaan, mutta nuo ikävät kokemukset jarruttavat elämääni. En uskalla vaan olla oma itseni. Olin joskus vielä aika sosiaalinenkin. Sen tiedän etten koskaan ole ilkeä muille ja muutenkin haluan vaan edistää kaikkea hyvää. Välillä niin surullinen olo kun ei ole ketään.

Onpa inhottava aloitus. Mitä saatte irti yksinäisten haukkumisesta?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sellainen todella yksinäinen ihminen. Jotenkin ikävää lukea, että monille yksinäiset ihmiset ovat olleet niitä ikäviä ja jopa vältettäviä vaihtoehtoja. Ymmärrän toisaalta sen, mutta pelottaa sitten itseäni todella, että nämä asiat tulevat joskus ilmi jos pitäisi uuteen ihmiseen tutustua ja välillä häpeän itseäni. Oma tarina on sellainen, että muutimme kun olin alakoulun lopulla ja vaihdoin koulua. Siellä aluksi kavereita, mutta alkoivat pian kiusaamaan. Tämän takia putosin porukoista täysin. Nämä samat ihmiset pyörivät elämässäni niin pitkään ja kun myöhemmin jatkoin opiskelua niin samoja tyyppejä sielläkin, joten taas olin se jo valmiiksi hyljeksitty ihminen. Seuraa minulla oli vaan muista yksin jääneistä. Olen aika ujo ihminen ja muuten todella empaattinen. En ole nyt myöhemmin enää löytänyt mitään pysyvää seuraa.  Vaikeinta on luottaa toiseen.

Muuten tiedän sen etten olisi mitään ikävää seuraa ja haluan olla aina mukava muille. En vaan pärjää missään isoissa joukoissa ja välillä jännitän muiden seuraa. Uskon jääneeni näiden syiden takia yksin. Tämä on välillä todella ikävää ja koko nuoruus oli muutenkin aika kamalaa aikaa. Tiedän silti sen etten valittaisi kenellekään mistään ja haluan olla sellainen ihminen joka mieluummin auttaa toista kuin missään nimessä on kamala. Olen vaan liian ujo ja varovainen kohtaamaan uusia ihmisiä ja tarvisin aikaa. Ehkä vähän tylsäkin ihminen, mutta se johtuu siitä etten oikein käy missään kun en enää jaksa lähteä yksin. Elämäni ei varmaan olisi ollut helppoa muutenkaan, mutta nuo ikävät kokemukset jarruttavat elämääni. En uskalla vaan olla oma itseni. Olin joskus vielä aika sosiaalinenkin. Sen tiedän etten koskaan ole ilkeä muille ja muutenkin haluan vaan edistää kaikkea hyvää. Välillä niin surullinen olo kun ei ole ketään.

Tähän vielä se, että olen vielä nuori ihminen. Pelottaa mihin tämä suunta menee ja olenko aina se yksinäinen. Monilla on kavereita sieltä lapsuudesta asti ja näillä se piiri muodostunut jo vuosien aikana. Itse pitäisi nyt aloittaa alusta ja saada edes se yksi ystävä.

Ei mitään vikaa. Kun muuttaa riittävän monta kertaa, ei jaksa aloittaa taas alusta ystävien etsintää, etenkin jos uusi asuinpaikkakunta on pieni ja täynnä ihmisiä, jotka ovat asuneet vain ja ainoastaan ko. paikkakunnalla... eli heillä on jo sukuperintönä valmis kaveripiiri 🙄

Vierailija kirjoitti:

Noin 45-v mies, sinänsä älykäs ja sosiaalinen. Haaveilee vuodesta toiseen parisuhteesta. Elämäntavoiltaan hyvin puhtoinen, ei harrasta päihteitä tai baareja. Kova tuomitsemaan toisten "syntisiä" tekoja, kuten flirttailu, alkoholi, tupakka jne. Käsitys sinkkujen huvittelusta on pannukahvin juonti tai kirpputorien kiertely. Hänelle varmaan löytyisi ihana tyttöystävä jostain 80-vuotiaasta mummosta.

Voi ihana :D

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset eivät myönnä omia virheitään, vaan on todella helppoa havaita ja luetella muiden ihmisten virheet! Tämän ketjun lukeminen tuntuu kuin jotain luetteloa lukisi.

Vierailija kirjoitti:

Onpa inhottava aloitus. Mitä saatte irti yksinäisten haukkumisesta?

Tämähän on nerokas avaus! :O Ainakin mä, yksinäinen, olen usein koettanut saada selville miten toiset näkee mut, miksei seura kelpaa, ja nyt on hienoa lukea ihmisten huomioita yksinäisistä. Kiitokset siis ap:lle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa inhottava aloitus. Mitä saatte irti yksinäisten haukkumisesta?

Tämähän on nerokas avaus! :O Ainakin mä, yksinäinen, olen usein koettanut saada selville miten toiset näkee mut, miksei seura kelpaa, ja nyt on hienoa lukea ihmisten huomioita yksinäisistä. Kiitokset siis ap:lle

Ymmärräthän etteivät nämä kommentit todennäköisesti käsittele sinua? Eivät käsittelisi sinua myöskään silloin, jos ihmiset listaisivat tässä horoskooppimerkkiin X kuuluvien ihmisten piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa inhottava aloitus. Mitä saatte irti yksinäisten haukkumisesta?

Tämähän on nerokas avaus! :O Ainakin mä, yksinäinen, olen usein koettanut saada selville miten toiset näkee mut, miksei seura kelpaa, ja nyt on hienoa lukea ihmisten huomioita yksinäisistä. Kiitokset siis ap:lle

Ymmärräthän etteivät nämä kommentit todennäköisesti käsittele sinua? Eivät käsittelisi sinua myöskään silloin, jos ihmiset listaisivat tässä horoskooppimerkkiin X kuuluvien ihmisten piirteitä.

Olipa kiva ja hyödyllinen kommentti!

Jatkan vielä viestiin 48. Uskon sen, että jotkut tavallaan katkeroituvat huonoista kokemuksistaan. Itse olen vaan tullut jotenkin vieläkin tarkemmaksi etten pahoittaisi muiden mieltä. Muistan aina ajatella miltä toisesta tuntuu ja se välillä särkee sydämen jos jotain  kohdellaan huonosti. Siinä mielessä itsellä nämä kokekset ovat vain ehkä parantaneet minua, vaikka paljon arkuutta ja muuta jännitystä ovat myös tuoneet. En silti tiedä miten pärjään elämässä, kun olen liiankin empaattinen ihminen. Tämän muut huomaavat helposti ja sitten olen se työpaikan nuori uusi tyyppi, jota muut saavat pilkata. Pitäisi oppia puolustamaan itseään, mutta vaikeaa se uutena ja ujona on. Introvertti ihminen olen myös ja en aina jaksa isoa porukkaa. Muuten silti kaipaan myös välillä seuraa ja siinä mielessä tämä kaikki on välillä ikävää. 

Ei yhtään ennakkoluuloinen aloitus? Miksi yksinäisessä pitäisi olla automaattisesti jotain vikaa? Yksinäisyys kun voi olla olosuhteiden aiheuttamaa, esim rahattomuus eristää kun ei ole varaa pitää hauskaa tai matkustaa ystäviänsä tapaamaan.

Määrittele nyt edes mitä tarkoitat yksinäisellä, sen kun voi käsittää monella tapaa? Eli mitä haet tällä? Sinkkua? Sellaista jolla ei ole läheisiä tai kavereita? Ihmistä joka ei itse halua tavata ketään vai jota muut eivät kutsu minnekään? Vai ihmistä joka valittaa yksinäisyydestä?

Moni ihminen on yksinäinen ihan omasta tahdostaan ja ovat tyytyväisiä siihen. Eivätkä ne seuralliset ihmiset välttämättä sen parempia ole, päinvastoin, narsistitkin osaavat olla sosiaalisesti miellyttäviä/taitavia.

Hankala tyyppi, joka saa riidan aikaan mistä vaan ja kenen kanssa vaan. Ei näe mitään hyvää toisissa vaan valittaa kaikista. Hieman paranoidi ja todella negatiivinen. Tällainen siis oma mieheni, joka valittelee, ettei saa ystäviä esim. työpaikalta. En kyllä ihmettele.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset eivät myönnä omia virheitään, vaan on todella helppoa havaita ja luetella muiden ihmisten virheet! Tämän ketjun lukeminen tuntuu kuin jotain luetteloa lukisi.

Taas yks täydellisten ihmisten ketju. Parasta tässä on se, etteivät monet "seuralliset" ihmiset tajua sitä, etteivät hekään nyt välttämättä sitä miellyttävintä seuraa ole.. eivätkä myös tajua sitä että jotkut haluavat olla yksinkin. Mut toki se vikahan täytyy olla siinä yksinäisessä, ei suinkaan heissä. Antakaa introverttien olla rauhassa, ehkä nekin yrittää salaa olla epämiellyttäviä kun eivät uskalla sanoa että haluavat omaakin rauhaa. 😂