Lue keskustelun säännöt.
Päihdeläheisen kuolema, miten selvitä itsesyytöksistä?
16.05.2018 |
Siskoni kuoli yllättäen vähän aikaan sitten.. Ikää oli 30v. Emme olleet enää viimeisinä vuosina kovin läheisiä. Siskoni soitti lähinnä lainatakseen rahaa, ja kun siitä huomautin, ei soittanut enää ollenkaan. Itse pidin huonosti myös yhteyttä. Jouluisin ostin lahjan, synttäreinä soitin ja ehkä muutaman kerran vuodessa muuten, jos sitäkään enää loppuvaiheessa.
Siskollani oli kaikenlaisia ongelmia, sekä psyykkisiä että fyysisiä, mitkä sitten lopulta johtivat kuolemaan. Päihteidenkäyttöä oli myös taustalla, nuorempana enemmän, viime vuosina ymmärtääkseni vähemmän, mutta enhän voinut tietää kun hän ei pitänyt yhteyttä.
Nuorempana se oli kyllä nimenomaan siitä että lujaa meni. Hän ei esim vastannut soittoihini tai soittanut takaisin.
Nyt mietin kuitenkin vuosia taaksepäin ja en voi olla miettimättä sitä, että olisin oikeasti voinut paljon enemmän auttaa häntä. Minulla esim on jonkin verran varallisuutta, mutta en suostunut hänelle enää lainaamaan rahakaan, kun en tiennyt menivätkö rahat huumeisiin vai mihin. Pyysin häntä meille syömään, hän ei melkein koskaan tullut, kun asuimme sen verran kaukana. Miksi en hakenut häntä meille syömään? Miksi en yrittänyt tavoittaa häntä useammin? Sinnikkäämmin? Miksi useimmiten arvostelin häntä (huumeidenkäytön ja yleensäkin elämäntapojen takia), vaikka ihminen hän oli siinä missä muutkin, ja olisi oikeasti kaivannut vain hyväksyntää. Sitä hän ei lapsuudenkodissammekaan koskaan saanut, ja siksi varmaan päätyikin huumeidenkäyttäjäksi.
Miten te, kenellä ollut esim alkoholistiläheinen, joka kuollut yllättäen, olette selvinneet itsesyytöksistä? Tuskaa aiheutti hänen elämänsä, mutta niin kuolemakin. Surullisia kohtaloita nämä päihteisiin menehtyneet...
Kommentit (82)
Minun toinen vanhempi on juonut itsensä hautaan. Kaikki tunteiden kirjo ja vuoristorata vaan kuuluu siihen surutyön alkuun :/ itsellä eniten silloin pintaan nousi hirveä sääli kuollutta vanhempaani kohtaan. Vaikka suorastaan oli vituttanut joka päivä loppuvuosina hänen läsnäolonsakkin siinä kunnossa..joten tosi ristiriitaistahan se on kun päihdeongelmaiseen ollut side on niin monikirjoinen koska siihen liittyy yhtälailla esim. vihaa ja pettymystä kuin välittämistäkin. Oli sitä syyllisyyttä minunkin tunne skaalassa silloin mukana,mutta ajan myötä ne ajatukset jäsentyy ja tapahtuneen oppii käsittämään realistisemmalla tavalla. Totuushan kuitenkin on, että vaikka läheisenä tuntuu et olisimpa tehny enemmän, niin yleensä ne pieleenmenneet elämän risteyskohdat löytyy jo sieltä lapsuudenkodista asti,joten sinä hänen sisarena ja minä hänen lapsenaan olimme jo kädettömiä parantamaan heidän kauan sitten alkaneita ongelmiaan :/ <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskosi toivoisi varmasti, että olet onnellinen. Itsesyytösten sijaan kanavoi negat. energia esimerkiksi hyvien tekojen tekemiseen.
Klassinen esimerkki siitä miten asiat kannattaa aina selitellä parhain päin, mitään kohtaamatta. Läheisen kuolema on kriisi ja asiat pitää kohdata, muuten ei voi saavuttaa rauhaa. Itsemyötätunto on hyvä taito, mutta kyllä sitä myötätuntoa kuuluu kokea myös sitä syrjäytynyttäkin kohtaan. Ja ei en todellakaan ole mikään psykopaatti, vaikka muuta väitätte.
Joo, kuunnellaan tätä konkaria: päihdeongelmat ovat aina omaisien syy ja heidän vastuullaan, joko kun antoivat rahaa tai eivät antaneet.
Oliko sulla muuta vielä?
Mä en sanonut niin. Sä tulkitsit kuten halusit. Sanoin, että syyllisyys ei tule tyhjästä. Sama koskee mitä tahansa muita asioita myös, joissa syyllisyyden tunteet herää. Selittely on nykypäivänä hyväksytympää kuin koskaan. Se on älyllistä epärehellisyyttä, henkistä laiskuutta, sokeutta ja umpimielisyyttä. Jos itse tunnen syyllisyyttä, siihen on aina syy. Tiedän, että mt-häisiöissä voi sairauden oireena olla ylikorostunut syyllisyydentunto, mutta normi ihmistä vaivaa enemmänkin sen PUUTE.
Eli missä kohtaa ap teki niin väärin, että hänen syyllisyyden tunteensa tulevat aiheesta?
Tai mites jos ne tunteet tulevat vaan siitä, ettei osannut auttaa päihdeongelmaista, joka ei halunnut ottaa apua vastaan? Siinä ei paljoa ole tehtävissä, jos toinen kieltää ongelman eikä suostu avuntarjouksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskosi toivoisi varmasti, että olet onnellinen. Itsesyytösten sijaan kanavoi negat. energia esimerkiksi hyvien tekojen tekemiseen.
Klassinen esimerkki siitä miten asiat kannattaa aina selitellä parhain päin, mitään kohtaamatta. Läheisen kuolema on kriisi ja asiat pitää kohdata, muuten ei voi saavuttaa rauhaa. Itsemyötätunto on hyvä taito, mutta kyllä sitä myötätuntoa kuuluu kokea myös sitä syrjäytynyttäkin kohtaan. Ja ei en todellakaan ole mikään psykopaatti, vaikka muuta väitätte.
Joo, kuunnellaan tätä konkaria: päihdeongelmat ovat aina omaisien syy ja heidän vastuullaan, joko kun antoivat rahaa tai eivät antaneet.
Oliko sulla muuta vielä?
Mä en sanonut niin. Sä tulkitsit kuten halusit. Sanoin, että syyllisyys ei tule tyhjästä. Sama koskee mitä tahansa muita asioita myös, joissa syyllisyyden tunteet herää. Selittely on nykypäivänä hyväksytympää kuin koskaan. Se on älyllistä epärehellisyyttä, henkistä laiskuutta, sokeutta ja umpimielisyyttä. Jos itse tunnen syyllisyyttä, siihen on aina syy. Tiedän, että mt-häisiöissä voi sairauden oireena olla ylikorostunut syyllisyydentunto, mutta normi ihmistä vaivaa enemmänkin sen PUUTE.
Eli missä kohtaa ap teki niin väärin, että hänen syyllisyyden tunteensa tulevat aiheesta?
Tai mites jos ne tunteet tulevat vaan siitä, ettei osannut auttaa päihdeongelmaista, joka ei halunnut ottaa apua vastaan? Siinä ei paljoa ole tehtävissä, jos toinen kieltää ongelman eikä suostu avuntarjouksiin.
En ole osoittanut mitään kohtaa tai väitä tietäväni, muuta kuin sen mitä tiedän elämästä. Olen sanonut, että asiat pitää kohdata ja syyllisyyden tunteissa on aina myös totuudensiemen mukana. Totuuden siemen tarkoittaa sitä, että kohtaamalla asiatse totuus tekee vapaaksi. Te voitte saada ihan niin paljon itkupotkuraivareita viesteistäni kuin haluatte. Miten kukaan ikinä voi luottaa kenenkään näkemykseen jos kaikki on vaan päänsilittelyä ja selittelyä? Voin sanoa Ap:lle, otan osaa, mutta mitä se hyödyttää, että kerron omista kokemuksistani muuta kuin tuon mitä olen oppinut elämästä? Viimeksi viime yönä näin unen jossa olin erään rakkaan luona onnellisena, totuus on kuitenkin se, ettei se enää ole mahdollista, koska hän on kuollut em. syistä.
Mistä syystä ap tunnet syyllisyyttä? Ei ole sinun syysi siskosi elämänmeno ja kuolema. Sama kun syyllistäisi itseä vaikka naapurin huumeidenkäytöstä ja siihen kuolemisesta. Oli kyseessä isä, sisko, naapuri tai kuka tahansa. Kenenkään huumeiden käyttö ja muu elämän luisuminen ei voi olla toisen syy.
...se uni oli muuten erittäin riipaiseva, olin ihan järjettömän onnellinen, kun hän ei ollutkaan kuollut. Ja oikeasti onkin. Se uni paljasti todelliset tunteeni, syvän rakkauden. Mitä on oikea rakkaus? Osaatko rakastaa? Näitä kannattaa kysyä itseltään joka ikinen päivä. Ei tule elämässä päivää, etrei näitä olisi tarpeen miettiä. Rakastakaa toisianne, vältytään näiltä surullisilta kohtaloilta, joissa pelkkä hyväksyntä ja arvostus olisi riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain me samassa tilanteessa elävät/eläneet voimme ymmärtää ap:n tunteet ja tuskan. Meitä on kyllä valitettavan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskosi toivoisi varmasti, että olet onnellinen. Itsesyytösten sijaan kanavoi negat. energia esimerkiksi hyvien tekojen tekemiseen.
Klassinen esimerkki siitä miten asiat kannattaa aina selitellä parhain päin, mitään kohtaamatta. Läheisen kuolema on kriisi ja asiat pitää kohdata, muuten ei voi saavuttaa rauhaa. Itsemyötätunto on hyvä taito, mutta kyllä sitä myötätuntoa kuuluu kokea myös sitä syrjäytynyttäkin kohtaan. Ja ei en todellakaan ole mikään psykopaatti, vaikka muuta väitätte.
Joo, kuunnellaan tätä konkaria: päihdeongelmat ovat aina omaisien syy ja heidän vastuullaan, joko kun antoivat rahaa tai eivät antaneet.
Oliko sulla muuta vielä?
Mä en sanonut niin. Sä tulkitsit kuten halusit. Sanoin, että syyllisyys ei tule tyhjästä. Sama koskee mitä tahansa muita asioita myös, joissa syyllisyyden tunteet herää. Selittely on nykypäivänä hyväksytympää kuin koskaan. Se on älyllistä epärehellisyyttä, henkistä laiskuutta, sokeutta ja umpimielisyyttä. Jos itse tunnen syyllisyyttä, siihen on aina syy. Tiedän, että mt-häisiöissä voi sairauden oireena olla ylikorostunut syyllisyydentunto, mutta normi ihmistä vaivaa enemmänkin sen PUUTE.
Eli missä kohtaa ap teki niin väärin, että hänen syyllisyyden tunteensa tulevat aiheesta?
Tai mites jos ne tunteet tulevat vaan siitä, ettei osannut auttaa päihdeongelmaista, joka ei halunnut ottaa apua vastaan? Siinä ei paljoa ole tehtävissä, jos toinen kieltää ongelman eikä suostu avuntarjouksiin.
Tuo oli aika hyvin sanottu. Syyllisyys siitä ettei osannut auttaa. Näinhän se varmasti on. Kunpa joku olisi kertonut miten häntä voisi auttaa. Aina sanotaan, että hänen pitäisi itse haluta apua, ja kyllä hän sitä aikojen kuluessa halusikin. Useat kerrat juteltiin uudesta elämästä, mietittiin raha-asioita, miten voi maksaa velkansa pois, mistä voisi saada töitä ja niin pois päin. Hän asui vuokralla miehen vanhempien omistamassa asunnossa, ja jätti sen aivan pomminsa taakseen sitten kun muutti pois.
Mutta viimeisinä vuosina minua ei enää haitannut etäisyys. En enää osannut tehdä mitään, ja jossain vaiheessa kärsin itsekin tilanteesta vähän turhan paljon, jopa niin paljon että kävin läpi vaikean masennuksen. Tosin en voi syyttää tästä yksin siskoani missään tapauksessa, mutta hänen kansaan oli erityisen vaikeaa samoihin aikoihin.
Hän ei halunnut kuitenkaan koskaan tarpeeksi muuttaa elämäntyyliään. Hän ei koskaan tuntenut kuuluvansa yhteiskuntaan. Hän sanoi, että hän tuntee itsensä kotoisaksi narkkareiden kanssa. Silloinkin kun oli itse pitkään kuivilla. Huono itsetunto varmaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti paras kommentti tähän ketjuun oli vertaus Ap:n narkki-siskon ja jonkun naapurin random narkin välillä 😂. Te olette sekaisin!! Herätkää.
Vierailija kirjoitti:
Mistä syystä ap tunnet syyllisyyttä? Ei ole sinun syysi siskosi elämänmeno ja kuolema. Sama kun syyllistäisi itseä vaikka naapurin huumeidenkäytöstä ja siihen kuolemisesta. Oli kyseessä isä, sisko, naapuri tai kuka tahansa. Kenenkään huumeiden käyttö ja muu elämän luisuminen ei voi olla toisen syy.
Mietin jos olisin voinut tehdä enemmän. Jotain. En tiedä, osoittaa hyväksyntää?
Syytän kyllä vanhempianikin hänen luisumisestaan. En varmaan saisi, mutta meidän perheessä ei kaikki kuitenkaan ollut hyvin, oli perheväkivaltaa ym. Siskoni myöskin aloitti jo melko nuorena kannabiksen käytön, johon vanhempani eivät osanneet puuttua ajoissa, koska olivat tosi sinisilmäisiä. Se varmasti jo aiheutti tuhoja päässä, tai tiedetäänkin aiheuttaneen vakavat mielenterveysongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa. ❤
Mun toinen vanhempi on päihdeongelmainen, ja on ihan päivästä vaan kiinni koska kuolee yliannostukseen tai kun kroppa pettää, ollu jo monta vakavaa sairaskohtausta. Koitin auttaa 15-vuotiaasta asti, mutta jouduin aina toteen että mua hyväkskäytettiin millon taloudellisesti, millon krapula/vajariahdistuksen tukijaks. Oli pakko lopettaa auttamisyritykset kun oma pää ei kestäny, ja pakko vaan yrittää hyväksyä tilanne vaikka kamalalta tuntuukin kun mitään ei voi tehdä. Toisen puolesta ei vaan sitä lopettamispäätöstä voi tehdä, se lähtee ihmisestä itestään ja on mahdotonta auttaa jos ei sitä päätöstä toinen oo tehny. Jos sun siskokaan ei ollu valmis auttaan itseensä käsittelemällä kipeet asiat muuten kun päihteillä, luulen ettet ois voinu auttaa vaikka kuinka siinä tukena oisit ollu. Päihdekoukku menee kaikkien ihmissuhteiden edelle, halus päihdeongelmainen sitä tai ei.. Koita olla syyttämättä itsees, ja hirveesti voimia jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sinun syysi siskosi elämänmeno ja kuolema. Sama kun syyllistäisi itseä vaikka naapurin huumeidenkäytöstä ja siihen kuolemisesta.
Mitä sä oikein vedät, että saat näin mahtavat päätelmät tehtyä? Voi luoja... itkisin jos ei naurattais...!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, syyllisyyden tunteet ei tule tyhjästä. Jos sulla on syyllinen olo niin todennäköisesti siihen on syy. Pääset eteenpäin kun kohtaat ne asiat yksi kerrallaan silmästä silmään. Todennäköisesti se jokin mikä muuttuu on vain oma käsityksesi itsestäsi.
Alkoholistin läheisenä taas väitän että syyllisyyttä ja häpeää voi tuntea täysin irrationaalisesti, asioista joihin sinulla ei ole ollut valtaa. Voi olla että ihmisellä johon on kotona iskostettu syyllisyys ja häpeä, mutta esim surua tai hätää ei ole saanut ilmaista, surressa ja masentuessa se tulee ulos syyllisyytenä ja häpeänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, syyllisyyden tunteet ei tule tyhjästä. Jos sulla on syyllinen olo niin todennäköisesti siihen on syy. Pääset eteenpäin kun kohtaat ne asiat yksi kerrallaan silmästä silmään. Todennäköisesti se jokin mikä muuttuu on vain oma käsityksesi itsestäsi.
Alkoholistin läheisenä taas väitän että syyllisyyttä ja häpeää voi tuntea täysin irrationaalisesti, asioista joihin sinulla ei ole ollut valtaa. Voi olla että ihmisellä johon on kotona iskostettu syyllisyys ja häpeä, mutta esim surua tai hätää ei ole saanut ilmaista, surressa ja masentuessa se tulee ulos syyllisyytenä ja häpeänä.
Hyvä kun otit esiin tän iskostamisen käsitteen. Toi onkin se ehkä ylisin tapa selittää, että syyllisyys tulee siitä, kun se on iskostettu meihin. Liirum laarum taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllisyyttä ei siis voi keneenkään siirtää tai istuttaa, se tulee omista teoista tai tekemättä jättämisistä. Peili on nopeampi tie selvittää asia. Vaikka sitä olisi miten "iskostettu" se ei tee vapaaksi omista teoista. Aika vastuutonta sanoa, että syyllisyyteni johtuu siitä, että se on iskostetyu minuun... ja sen myötä omat teot näyttäytyisi lähes pyhinä. Voi itku...
Kukaan ei voi päättää toisen puolesta miten elämänsä elää. Monenlaisissa tilanteissa voi kokea itsesyytöksiä, joskus ne ovat aiheettomia, joskus aiheellisia, mutta toisen ihmisen elämästä on vastuussa vain tämä itse. Olen joskus yrittänyt auttaa päihdeongelmaista tuttavaa ja tulin räikeästi hyväksikäytetyksi ja sain juuri sen räkäisen naurun vielä siihen päin naamaa päälle. Ensin itketään minua auttamaan, "pelastamaan elämä", luvataan mennä katkolle, mutta sitten mikään ei muutu ja raha vain kelpaa. Luulen, että huumeet tekevät jotain ihmisen omatunnolle, mielelle ja kyvylle ymmärtää asioita sekä kokea empatiaa muita kohtaan. Surullistahan se on, mutta ketään ei voi vastoin tahtoa pelastaa. Itse opin tästä kerrasta, että olin aivan liian sinisilmäinen ja kiltti, ja jatkossa autan vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita myös auttamaan itse itseään.
Hän on tiennyt mihin elämänsä johtaa ja silti halunnut elää näin. Toisen ihmisen valinta on jotain mihin vaan ei kukaan voi vaikuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Jokainen päätös on itsestään lähtöisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, syyllisyyden tunteet ei tule tyhjästä. Jos sulla on syyllinen olo niin todennäköisesti siihen on syy. Pääset eteenpäin kun kohtaat ne asiat yksi kerrallaan silmästä silmään. Todennäköisesti se jokin mikä muuttuu on vain oma käsityksesi itsestäsi.
Alkoholistin läheisenä taas väitän että syyllisyyttä ja häpeää voi tuntea täysin irrationaalisesti, asioista joihin sinulla ei ole ollut valtaa. Voi olla että ihmisellä johon on kotona iskostettu syyllisyys ja häpeä, mutta esim surua tai hätää ei ole saanut ilmaista, surressa ja masentuessa se tulee ulos syyllisyytenä ja häpeänä.
Hyvä kun otit esiin tän iskostamisen käsitteen. Toi onkin se ehkä ylisin tapa selittää, että syyllisyys tulee siitä, kun se on iskostettu meihin. Liirum laarum taas.
Kyllä sen sitten tajuaa, kun huomaa tuntevansa syyllisyyttä kun joku on tehnyt itselle pahaa, esimerkiksi pettänyt, jättänyt tai käyttänyt hyväksi. Kun itse tietää ettei nyt ole toiminut väärin, ja silti kokee täysin järjenvastaista häpeää ja syyllisyyttä. Esimerkiksi nainen joka häpeää kohdata pettäjämiehensä sukulaisia, tai häpeää kertoa miksi tuli ero.
Tämän joku ammattilainen selitti paremmin. Liittyy esim vanhempiin jotka ovat sodan jälkeistä sukupolvea. Heikkoutta ei ole saanut näyttää, se on pitänyt niellä. Lapsenkaan surua ei ole osattu käsitellä vaan se on vaiettu ja vaiennettu, lapselle on surun kokemuksen sijasta tullut tunteesta häpeän ja syyllisyyden kokemus.
On tosi tärkeä saada tuntea tunteita ja oppia mikä mistäkin johtuu.
Yletön häpeä ja syyllisyys kaikista maailman asioista ei kuulu asiaan eikä tällaisissa ap:n tapauksissa liity mitenkään siihen mitä ap on oikeasti tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Hän on tiennyt mihin elämänsä johtaa ja silti halunnut elää näin. Toisen ihmisen valinta on jotain mihin vaan ei kukaan voi vaikuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Jokainen päätös on itsestään lähtöisin.
Kuten myös päätös auttaa aina vaan itseään... tai päätös olla auttamatta jne. Ketjun tarkoitus oli pohtia Ap:n valintoja (aktiivisia ja passiivisia) ei syytellä vainajaa, eihän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, syyllisyyden tunteet ei tule tyhjästä. Jos sulla on syyllinen olo niin todennäköisesti siihen on syy. Pääset eteenpäin kun kohtaat ne asiat yksi kerrallaan silmästä silmään. Todennäköisesti se jokin mikä muuttuu on vain oma käsityksesi itsestäsi.
Alkoholistin läheisenä taas väitän että syyllisyyttä ja häpeää voi tuntea täysin irrationaalisesti, asioista joihin sinulla ei ole ollut valtaa. Voi olla että ihmisellä johon on kotona iskostettu syyllisyys ja häpeä, mutta esim surua tai hätää ei ole saanut ilmaista, surressa ja masentuessa se tulee ulos syyllisyytenä ja häpeänä.
Hyvä kun otit esiin tän iskostamisen käsitteen. Toi onkin se ehkä ylisin tapa selittää, että syyllisyys tulee siitä, kun se on iskostettu meihin. Liirum laarum taas.
Kyllä sen sitten tajuaa, kun huomaa tuntevansa syyllisyyttä kun joku on tehnyt itselle pahaa, esimerkiksi pettänyt, jättänyt tai käyttänyt hyväksi. Kun itse tietää ettei nyt ole toiminut väärin, ja silti kokee täysin järjenvastaista häpeää ja syyllisyyttä. Esimerkiksi nainen joka häpeää kohdata pettäjämiehensä sukulaisia, tai häpeää kertoa miksi tuli ero.
Tämän joku ammattilainen selitti paremmin. Liittyy esim vanhempiin jotka ovat sodan jälkeistä sukupolvea. Heikkoutta ei ole saanut näyttää, se on pitänyt niellä. Lapsenkaan surua ei ole osattu käsitellä vaan se on vaiettu ja vaiennettu, lapselle on surun kokemuksen sijasta tullut tunteesta häpeän ja syyllisyyden kokemus.On tosi tärkeä saada tuntea tunteita ja oppia mikä mistäkin johtuu.
Yletön häpeä ja syyllisyys kaikista maailman asioista ei kuulu asiaan eikä tällaisissa ap:n tapauksissa liity mitenkään siihen mitä ap on oikeasti tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Joo joo... aina ne menneet sukupolvet ja syyt jotka on niin kaukana, ettei itsellä ole vastuuta mistään. Hohhoijjaa. Oikeasti kulttuurissa aina, kaikkina aikoina tulee myös korjaavia kokemuksia, mutta näistähän ei puhuta mitään. Ikinä. Miksi?
Hahaa, niinhän sä luulet.