Eikö kenenkään mielestä Susanna Koski ole oikeassa? Toisenlainen tarina

Vierailija kirjoitti:

ap on henkilö jolla on toistaiseksi ollut voimia puskea täällä ns. pää pystyssä eteenpäin. Sinulla on ollut kipuja ja sairauksia, joiden kanssa jaksat silti. News flash: kaikki eivät jaksa eivätkä oikeasti pysty, vaikka kuinka olisi halua elää. Nimenomaan elää, sillä mitä elämää on olla minimielatuksella jossain yksiössä ja käydä välillä apteekissa hakemassa lääkkeitä... harva sellaisesta nuorena unelmoi... mutta se on usein pienestä kiinni, mihin joutuu: liikenneonnettomuus, syöpä tm. vakava sairaus muuttaa elämän sekunneissa toisenlaiseksi ja pakottaa ihmisen "vastikkeettoman rahan" saamapuolelle. Jotkut meistä jo syntyvät sairauksien ja vammojen kanssa. Joidenkin ura katkeaa, kun jää hoivaamaan sairasta lasta/ sairasta vanhusta jne. 

Kaikille ei myöskään ole kovapalkkaista hommaa, enemmän yhteiskunta pyörii kuitenkin matalapalkkaisten voimalla ja reservillä. Meillä ei ole yhteiskunnan/maapallon tasolla varaa maksaa hyviä palkkoja kuin hyvin pienelle prosentille väestöstä. Juuri sinä olet nyt pärjännyt tässä kilpailussa olemalla hyvä ihminen kaikin puolin. Mutta eikö myös vähemmän erinomaisilla ole sama ihmisarvo, vai onko elämä pelkkä kilpailu ja luuserit on ihan ok sulkea ulkopuolisiksi...

Ylpeys itsestä ilman kiitollisuutta, se voi vielä lyödä kasvoille. Omista saavutuksista toki voi olla iloinen ja onnellinen, mutta jokaisella niissä on mukana paljon aihetta kiitollisuuteen...

 

Tikkanen näytti asuvan kolmiossa. Siinä kirsikkapuiston kupeessa. Rassukka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin nyt sitten ihan mitä mieltä Koskesta ja työttömästä, niin peruskysymys on silti kuka maksaa viulut??

Palkkaverotus on tapissa, progressio liian kovaa. Siksi monia alkaa pänniä, miksi satsata koulutukseen ja uraan, kun kotona makailemalla voi saada saman elintason. eipä ihme, että työteliäät ihmiset muuttavat pois Suomesta maihin, missä alempi verotus kautta linjan. Esim. vaikka palkkaverotuksessa perheverotus ja matalammat autoverot yms.

SDP:N linjaa siis. 

Mitä tarkoitat?

Työn verotuksen kevennys ehdotus tänään. Samaahan  sinä sanoit haluavasi.

Hmm...eikös se ollut toveri Jutta U. joka lanseerasi tämän solidaarisuusveron....en missään nimessä kannata SDp:n linjaa. Liian jyrkkä progressio on verotuksen ongelma.

No niin 🙂, päästiinpäs sinkkumiehestä

Tekstisi on kuin itse kirjoittamani.minäkin oon yksinhuoltajan tytär.äitini kuoli kun olin pieni.tiedän mitä on köyhyys.

Susanna koski ei mun mielesä ole empatiakyvytön.ekassa haastattelussa tämä tuli selvästi ilmi.mutta sellainen asenne että "kaikki on muiden syytä",niinkuin Tikkasella oli,on mun mielestä vastenmielinen.

Voisi edes sen verran katsoa peiliin ja miettiä omaa osuuttaan,että keuhkoahtaumatauti on 90 prosenttisesti tupakoinnin seurausta.en tarkoita että siitä pitäisi syyllistää Tikkasta,mutta ei Tikkasenkaan sairaudestaan muita.

Ihmeellinen ajatus suomessa,että menestynyt ihminen on automaattisesti joku ymmärtämätön kultalusikka ahterissa syntynyt.ensinnäkin Susanna koski on myös yksinhuoltajan tytär.ja toisaalta hän on varmaan nähnyt vaivaa päästäkseen asemaansa.

Suomessa pidetään selvänä että valtion pitää hoitaa kaikki.Suomessa on kuitenkin kaikki vielä suht hyvin.ei täällä nälkään kuolla ja se ei oo maailman suurin ongelma jos ei voi soittaa selloa.Moni lapsi kuolee maailmassa nälkään.

Entä jos se työ ei olekaan elämän suola ja nautinnon tuoja?

Omalla kohdalla olen töihin päästyäni lihonnut 15 kiloa reilussa vuodessa. Nyt on rahaa syödä enemmän. Arkipäivät menevät joutuisammin, mutta vapaat ovat samaa kakka kuin ennenkin.

Kaikki ihmiset eivät vain arvosta työtä samoin kuin jotkut toiset. Pitäis saada jotain muutakin sisältöä elämään. Tätä kun ei esim. hallitus tajua vaan työ on ratkaisu kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos se työ ei olekaan elämän suola ja nautinnon tuoja?

Omalla kohdalla olen töihin päästyäni lihonnut 15 kiloa reilussa vuodessa. Nyt on rahaa syödä enemmän. Arkipäivät menevät joutuisammin, mutta vapaat ovat samaa kakka kuin ennenkin.

Kaikki ihmiset eivät vain arvosta työtä samoin kuin jotkut toiset. Pitäis saada jotain muutakin sisältöä elämään. Tätä kun ei esim. hallitus tajua vaan työ on ratkaisu kaikkeen.

No sitten pitää tyytyä siihen mitä annetaan. Ja lakata marisemasta siitä sellosta.

Ei kivut ja työssäkäynti sulje pois toisiaan! Meidänkin firmassa (toimisto) on vaikka kellä kulumia nivelissä, migreeniä ja fibromyalgiaa mutta silti työt hoituu kun muistaa tauottaa työnsä. Samalla tavalla ne kivut olisi kotonakin läsnä.

Katsoppas aloittaja kun vanhet ja sairautesi lisääntyy ja paheneet niin tuleppa silloin kertomaan oletko yhtä reipas kipujesi kanssa käymään töissä.Toivottavasti saat pitää työpaikkasi sillä olet ilmeisesti sen ikäinen että sinulle ei enään ainakaan eläkettä tule se siksi jo poistunut etuus kiitos tuollaisten ahneiden Susanna Koskien.

Mitä hemmetin väliä tuon työkyvyttömän ponnisteluilla muka on? Eihän sitä kukaan tule palkkaamaan niin pitkään, kun on 500 000 muutakin vaihtoehtoa. Eikö tuo Koski osaa yhtään ajatella, että jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Jos on jo kotona opittu, että yrittäminen ja pyrkiminen ei kannata, niin ei sitä tule tehtyä aikuisena, varsinkaan jos on noin tuhat syytä miksi se ei koskaan maksaisi itseään takaisin.

Koski voisi mun puolesta mennä haastamaan niitä työnantajia, että miksi eivät anna rahaa risujen siivoamisesta tai palkkaa vaikka kaikkia suomen fibrymalogiaa sairastavia. Järkevämpää se työnantajien hiillostaminen on, nehän päättävät kenelle maksavat.

Työtön yksinhuoltajamies kirjoitti:

Tämä keskustelu on hauska! Kiitos erityisesti Sinkkumiehelle.

Olen lukenut koko ketjun läpi ja keskustelijat näyttävät jakautuvan kahtia, tekijöihin ja selittelijöihin. En itse ymmärrä selittelijöitä - ongelmat ovat aina jonkun muun syytä, en voi tehdä sitä tai tätä koska yhteiskunta ei tue, ei ole terveyttä (kukahan olisi täysin terve?), ei ole rahaa, ei ole tietokonetta (niitä tosiaan saa käytettynä halvalla, jopa ilmaiseksi, itsellänikin on kolme ylimääräistä ja aion lahjoittaa ne lähipiirissä). Työnantajia syytetään - voit itse perustaa firman ja myydä osaamistasi siten että se menee kaupaksi. Ei ole sopivaa koulutusta - sen voi hankkia. Ei ole työkokemusta - voi mennä palkattomaan harjoitteluun. jne. jne. Vätysten selittelyä. Luulen että on vain paljon kivempaa keksiä leppoisan oleilun lomassa tekosyitä kuin ruveta huolehtimaan itse omasta elämästään koska me nettoveronmaksajat annamme vastikkeetonta rahaa liian helpolla. Demokratiassa 51 voi määrätä 49:lle lisää veroja.

Mä olen ratkaisukeskeinen "tekijä". Jos mulla on jokin ongelma, mietin, millaisia vaihtoehtoja mulla on ratkaista ongelma. Valitsen niistä joko parhaimman tai, jos kaikki vaihtoehdot ovat huonoja, vähiten huonon. Ja teen sen, mitä mun on ongelmani ratkaisemiseksi tehtävä. Sen jälkeen mulla ei ole enää sitä ongelmaa, mutta elämä on opettanut, että uusia tulee ja niiden kanssa jälleen mietitään ratkaisukeinot. 

Mulla on kuitenkin pari kaveria, jotka ovat "selittelijöitä". Olen huomannut, että tämän toimintamallin takana on varsin usein huono itsetunto ja/tai epäonnistumisen pelko. Kun selitetään itselle ja muille, miksi jokin ratkaisu ei ole mahdollinen, ei tarvitse yrittääkään. Yrittämisessä kun aina ottaa myös riskin epäonnistumisesta. Kun ei edes yritä, ei voi epäonnistuakaan. 

Onko sitten "tekijä" vai "selittelijä" riippuu niin luonteesta kuin aiemmista kokemuksista. Jos jo lapsesta lähtien on kuulunut niihin, joiden epäonnistumisille on naurettu ja irvailtu sekä taitoja vähätelty, ei todennäköisesti aikuisenakaan halua ottaa riskejä. Jos taas on kuulunut niihin lapsiin, joita on epäonnistumisten yhteydessä kehuttu yrittämisestä, kannustettu ja rohkaistu, todennäköisesti aikuisena uskaltaa ottaa riskejäkin . Heille epäonnistumiset kuuluvat yrittämiseen eivätkä ne laske itseluottamusta. Sitten vaan yritetään uudelleen joko samalla tavalla tai jollain toisella tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Työtön yksinhuoltajamies kirjoitti:

Tämä keskustelu on hauska! Kiitos erityisesti Sinkkumiehelle.

Olen lukenut koko ketjun läpi ja keskustelijat näyttävät jakautuvan kahtia, tekijöihin ja selittelijöihin. En itse ymmärrä selittelijöitä - ongelmat ovat aina jonkun muun syytä, en voi tehdä sitä tai tätä koska yhteiskunta ei tue, ei ole terveyttä (kukahan olisi täysin terve?), ei ole rahaa, ei ole tietokonetta (niitä tosiaan saa käytettynä halvalla, jopa ilmaiseksi, itsellänikin on kolme ylimääräistä ja aion lahjoittaa ne lähipiirissä). Työnantajia syytetään - voit itse perustaa firman ja myydä osaamistasi siten että se menee kaupaksi. Ei ole sopivaa koulutusta - sen voi hankkia. Ei ole työkokemusta - voi mennä palkattomaan harjoitteluun. jne. jne. Vätysten selittelyä. Luulen että on vain paljon kivempaa keksiä leppoisan oleilun lomassa tekosyitä kuin ruveta huolehtimaan itse omasta elämästään koska me nettoveronmaksajat annamme vastikkeetonta rahaa liian helpolla. Demokratiassa 51 voi määrätä 49:lle lisää veroja.

Mä olen ratkaisukeskeinen "tekijä". Jos mulla on jokin ongelma, mietin, millaisia vaihtoehtoja mulla on ratkaista ongelma. Valitsen niistä joko parhaimman tai, jos kaikki vaihtoehdot ovat huonoja, vähiten huonon. Ja teen sen, mitä mun on ongelmani ratkaisemiseksi tehtävä. Sen jälkeen mulla ei ole enää sitä ongelmaa, mutta elämä on opettanut, että uusia tulee ja niiden kanssa jälleen mietitään ratkaisukeinot. 

Mulla on kuitenkin pari kaveria, jotka ovat "selittelijöitä". Olen huomannut, että tämän toimintamallin takana on varsin usein huono itsetunto ja/tai epäonnistumisen pelko. Kun selitetään itselle ja muille, miksi jokin ratkaisu ei ole mahdollinen, ei tarvitse yrittääkään. Yrittämisessä kun aina ottaa myös riskin epäonnistumisesta. Kun ei edes yritä, ei voi epäonnistuakaan. 

Onko sitten "tekijä" vai "selittelijä" riippuu niin luonteesta kuin aiemmista kokemuksista. Jos jo lapsesta lähtien on kuulunut niihin, joiden epäonnistumisille on naurettu ja irvailtu sekä taitoja vähätelty, ei todennäköisesti aikuisenakaan halua ottaa riskejä. Jos taas on kuulunut niihin lapsiin, joita on epäonnistumisten yhteydessä kehuttu yrittämisestä, kannustettu ja rohkaistu, todennäköisesti aikuisena uskaltaa ottaa riskejäkin . Heille epäonnistumiset kuuluvat yrittämiseen eivätkä ne laske itseluottamusta. Sitten vaan yritetään uudelleen joko samalla tavalla tai jollain toisella tavalla. 

Just näin. Jossain oli joku tutkimuskin, että lapsia pitäisi kehua nimenomaan yrittämisestä, eikä luonteesta/ulkonäöstä/onnistumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä koko keskustelu työttömän ja Susanna Kosken kohtaamisesta. Eikö kenenkään mielestä Susannalla ole tuossa pointtia? Minusta on. Kyllä pitää ihmisen ottaa vastuuta omasta elämästään. Kaikki alkaa jo siitä, mitä lähtee nuorena opiskelemaan. On syytä valita ala, jolla voi elättää itsensä ja saa mahdollisuudet kunnon työhön ja ansioihin. Jos opiskelee yliopistossa jotakin hihhulitiedettä, on turha marista kun ei ole töitä ja saa liian pientä palkkaa. Mitä tulee sairauksiin, ”allergiat, astma ja fibromyalgia” ovat juttuja mitä löytyy aika monelta ja niiden kanssa kyllä elellään ja käydään töissä. Työanatajat eivät tietenkään arvosta (=pidä) sellaisia työntekijöitä, jotka saikuttelevat jatkuvasti ja ovat vaivojensa pauloissa. Kaikkinensa jos ihmiseltä puuttuu kunnianhimo, vastuunotto omasta elämästä, että yrittäisi jatkuvasti parantaa, liikkuisi ja söisi terveellisesyi, niin ei se yhteiskunnan vika ole. Kyllä vastuu on yksilöllä.

No niin, sitten toinen näkökulma asiaan. Te siellä mietitte, että siellä joku kultalusikka suussa syntynyt menestyjä horisee, eikä tiedä oikeasta elämästä elämästä mitään. Mitä tuumaatte tästä: olen köyhän yksinhuoltajan tytär. Kotoa saanut lähinnä huonoja neuvoja. Olen suorittanut kolme eri tutkintoa, vaihtanut ammattia ja hyvin aktiivisesti hakenut mahdollisuuksia työelämässä. Nykyään olen vaativassa asiantuntijatehtävässä globaalissa pörssiyhtiössä. Olen saanut kerran potkut Yt:ssä kun koko osastomme irtisanottiin jne. Teen työtä kelloon katsomatta, yrittäjämäisellä asenteella. Olen muuten ollut yrittänäkin aikoinaan. Mutta: samaan aikaan minulla on useita kroonisia elämänlaatua laskevia sairauksia, mm melkoisen paha krooninen kipu. Saisin milloin tahansa sairauslomaa ja voisin alkaa vonkumaan eläkkeelle, johon luultavasti pääsisinkin normaalin prosessin jälkeen. En halua. Paljon on kiinni asenteesta. Minun kipuihini ei edes auta mitkään normaalit kipulääkkeet. Hoidan itseäni kaikin mahdollisin keinoin, mm tiukka ruokavalio (hiilihydraattien rajoittaminen) auttaa, olen huomannut. Liikkuminen on hankalaa, siis sellainen oikein kuntoliikunta, mutta koitan silti lenkkeillä koiran kanssa, vaikka siitäkin tulee kipuja.

Niin, mitä näistä asioista oikein pitäisi ajatella? Olenko minä ollut vain onnekas vai onko asenteella tosiaan merkitystä?

Olet siinä mielessä kultalusikka suussa syntynyt, että sinun luonteesi, temperamenttisi on ilmeisesti sellainen ettet vähästä hätkähdä. Et ole herkkä luonne, vaan vahva. Luonne ei ole asennekysymys, vaan syntymässä saatu ominaisuus, mitä ei voi muuttaa. Voitit lotossa tässä asiassa.

Toinen asia, missä olet lopulta ollut onnekas on se, että synnyit olosuhteisiin, mitkä laittivat sinut ponnistelemaan ja tsemppaamaan, kenties keskivertoa enemmän. Paineessa hioutuvat timantit.

Kolmas pointti, sinua älykkäämmältä: Asema missä olet vaatii keskivertoa enemmän älyä. Älykkyys on myös sattumankauppaa. Ei siihen voi itse vaikuttaa.

Ainoa mistä voit itseäsi taputella olalle on kuuliainen opiskelu. Toisten luomien totuuksien ulkoa opettelu. Mitäpä muuta papukaijalle siis kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Työtön yksinhuoltajamies kirjoitti:

Tämä keskustelu on hauska! Kiitos erityisesti Sinkkumiehelle.

Olen lukenut koko ketjun läpi ja keskustelijat näyttävät jakautuvan kahtia, tekijöihin ja selittelijöihin. En itse ymmärrä selittelijöitä - ongelmat ovat aina jonkun muun syytä, en voi tehdä sitä tai tätä koska yhteiskunta ei tue, ei ole terveyttä (kukahan olisi täysin terve?), ei ole rahaa, ei ole tietokonetta (niitä tosiaan saa käytettynä halvalla, jopa ilmaiseksi, itsellänikin on kolme ylimääräistä ja aion lahjoittaa ne lähipiirissä). Työnantajia syytetään - voit itse perustaa firman ja myydä osaamistasi siten että se menee kaupaksi. Ei ole sopivaa koulutusta - sen voi hankkia. Ei ole työkokemusta - voi mennä palkattomaan harjoitteluun. jne. jne. Vätysten selittelyä. Luulen että on vain paljon kivempaa keksiä leppoisan oleilun lomassa tekosyitä kuin ruveta huolehtimaan itse omasta elämästään koska me nettoveronmaksajat annamme vastikkeetonta rahaa liian helpolla. Demokratiassa 51 voi määrätä 49:lle lisää veroja.

Mä olen ratkaisukeskeinen "tekijä". Jos mulla on jokin ongelma, mietin, millaisia vaihtoehtoja mulla on ratkaista ongelma. Valitsen niistä joko parhaimman tai, jos kaikki vaihtoehdot ovat huonoja, vähiten huonon. Ja teen sen, mitä mun on ongelmani ratkaisemiseksi tehtävä. Sen jälkeen mulla ei ole enää sitä ongelmaa, mutta elämä on opettanut, että uusia tulee ja niiden kanssa jälleen mietitään ratkaisukeinot. 

Mulla on kuitenkin pari kaveria, jotka ovat "selittelijöitä". Olen huomannut, että tämän toimintamallin takana on varsin usein huono itsetunto ja/tai epäonnistumisen pelko. Kun selitetään itselle ja muille, miksi jokin ratkaisu ei ole mahdollinen, ei tarvitse yrittääkään. Yrittämisessä kun aina ottaa myös riskin epäonnistumisesta. Kun ei edes yritä, ei voi epäonnistuakaan. 

Onko sitten "tekijä" vai "selittelijä" riippuu niin luonteesta kuin aiemmista kokemuksista. Jos jo lapsesta lähtien on kuulunut niihin, joiden epäonnistumisille on naurettu ja irvailtu sekä taitoja vähätelty, ei todennäköisesti aikuisenakaan halua ottaa riskejä. Jos taas on kuulunut niihin lapsiin, joita on epäonnistumisten yhteydessä kehuttu yrittämisestä, kannustettu ja rohkaistu, todennäköisesti aikuisena uskaltaa ottaa riskejäkin . Heille epäonnistumiset kuuluvat yrittämiseen eivätkä ne laske itseluottamusta. Sitten vaan yritetään uudelleen joko samalla tavalla tai jollain toisella tavalla. 

Kälyni ovat selittelijöitä. Heitä on aina kehuttu kohtuuttomasti ja ylennetty tekemisiään. Ei siis todellakaan lannistettu. Sitten aikuisena tullut seinä vastaan, kun näkemykset omista kyvyistä ei vastaa todellisuutta lainkaan. Toinen haki kesätöihin (tietenkään eivät kouluaikana edes töissä olleet) ja sai pakit. Hermostui tästä niin että muutti vuodeksi takaisin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Se työtön elämäntapavalittaja oli ihan itse valinnut kohtalonsa.

Jep. Fibromyalgia on puhtaasti lintsareitten sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työtön yksinhuoltajamies kirjoitti:

Tämä keskustelu on hauska! Kiitos erityisesti Sinkkumiehelle.

Olen lukenut koko ketjun läpi ja keskustelijat näyttävät jakautuvan kahtia, tekijöihin ja selittelijöihin. En itse ymmärrä selittelijöitä - ongelmat ovat aina jonkun muun syytä, en voi tehdä sitä tai tätä koska yhteiskunta ei tue, ei ole terveyttä (kukahan olisi täysin terve?), ei ole rahaa, ei ole tietokonetta (niitä tosiaan saa käytettynä halvalla, jopa ilmaiseksi, itsellänikin on kolme ylimääräistä ja aion lahjoittaa ne lähipiirissä). Työnantajia syytetään - voit itse perustaa firman ja myydä osaamistasi siten että se menee kaupaksi. Ei ole sopivaa koulutusta - sen voi hankkia. Ei ole työkokemusta - voi mennä palkattomaan harjoitteluun. jne. jne. Vätysten selittelyä. Luulen että on vain paljon kivempaa keksiä leppoisan oleilun lomassa tekosyitä kuin ruveta huolehtimaan itse omasta elämästään koska me nettoveronmaksajat annamme vastikkeetonta rahaa liian helpolla. Demokratiassa 51 voi määrätä 49:lle lisää veroja.

Mä olen ratkaisukeskeinen "tekijä". Jos mulla on jokin ongelma, mietin, millaisia vaihtoehtoja mulla on ratkaista ongelma. Valitsen niistä joko parhaimman tai, jos kaikki vaihtoehdot ovat huonoja, vähiten huonon. Ja teen sen, mitä mun on ongelmani ratkaisemiseksi tehtävä. Sen jälkeen mulla ei ole enää sitä ongelmaa, mutta elämä on opettanut, että uusia tulee ja niiden kanssa jälleen mietitään ratkaisukeinot. 

Mulla on kuitenkin pari kaveria, jotka ovat "selittelijöitä". Olen huomannut, että tämän toimintamallin takana on varsin usein huono itsetunto ja/tai epäonnistumisen pelko. Kun selitetään itselle ja muille, miksi jokin ratkaisu ei ole mahdollinen, ei tarvitse yrittääkään. Yrittämisessä kun aina ottaa myös riskin epäonnistumisesta. Kun ei edes yritä, ei voi epäonnistuakaan. 

Onko sitten "tekijä" vai "selittelijä" riippuu niin luonteesta kuin aiemmista kokemuksista. Jos jo lapsesta lähtien on kuulunut niihin, joiden epäonnistumisille on naurettu ja irvailtu sekä taitoja vähätelty, ei todennäköisesti aikuisenakaan halua ottaa riskejä. Jos taas on kuulunut niihin lapsiin, joita on epäonnistumisten yhteydessä kehuttu yrittämisestä, kannustettu ja rohkaistu, todennäköisesti aikuisena uskaltaa ottaa riskejäkin . Heille epäonnistumiset kuuluvat yrittämiseen eivätkä ne laske itseluottamusta. Sitten vaan yritetään uudelleen joko samalla tavalla tai jollain toisella tavalla. 

Kälyni ovat selittelijöitä. Heitä on aina kehuttu kohtuuttomasti ja ylennetty tekemisiään. Ei siis todellakaan lannistettu. Sitten aikuisena tullut seinä vastaan, kun näkemykset omista kyvyistä ei vastaa todellisuutta lainkaan. Toinen haki kesätöihin (tietenkään eivät kouluaikana edes töissä olleet) ja sai pakit. Hermostui tästä niin että muutti vuodeksi takaisin kotiin.

Totta, ei pidä mennä myöskään toiseen ääripäähän eli kehua, jos kehumiseen ei ole aihetta. Silloin lapselle syntyy vääristynyt kuva omista taidoistaan, mahdollisuuksistaan ja myös itsestään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä koko keskustelu työttömän ja Susanna Kosken kohtaamisesta. Eikö kenenkään mielestä Susannalla ole tuossa pointtia? Minusta on. Kyllä pitää ihmisen ottaa vastuuta omasta elämästään. Kaikki alkaa jo siitä, mitä lähtee nuorena opiskelemaan. On syytä valita ala, jolla voi elättää itsensä ja saa mahdollisuudet kunnon työhön ja ansioihin. Jos opiskelee yliopistossa jotakin hihhulitiedettä, on turha marista kun ei ole töitä ja saa liian pientä palkkaa. Mitä tulee sairauksiin, ”allergiat, astma ja fibromyalgia” ovat juttuja mitä löytyy aika monelta ja niiden kanssa kyllä elellään ja käydään töissä. Työanatajat eivät tietenkään arvosta (=pidä) sellaisia työntekijöitä, jotka saikuttelevat jatkuvasti ja ovat vaivojensa pauloissa. Kaikkinensa jos ihmiseltä puuttuu kunnianhimo, vastuunotto omasta elämästä, että yrittäisi jatkuvasti parantaa, liikkuisi ja söisi terveellisesyi, niin ei se yhteiskunnan vika ole. Kyllä vastuu on yksilöllä.

No niin, sitten toinen näkökulma asiaan. Te siellä mietitte, että siellä joku kultalusikka suussa syntynyt menestyjä horisee, eikä tiedä oikeasta elämästä elämästä mitään. Mitä tuumaatte tästä: olen köyhän yksinhuoltajan tytär. Kotoa saanut lähinnä huonoja neuvoja. Olen suorittanut kolme eri tutkintoa, vaihtanut ammattia ja hyvin aktiivisesti hakenut mahdollisuuksia työelämässä. Nykyään olen vaativassa asiantuntijatehtävässä globaalissa pörssiyhtiössä. Olen saanut kerran potkut Yt:ssä kun koko osastomme irtisanottiin jne. Teen työtä kelloon katsomatta, yrittäjämäisellä asenteella. Olen muuten ollut yrittänäkin aikoinaan. Mutta: samaan aikaan minulla on useita kroonisia elämänlaatua laskevia sairauksia, mm melkoisen paha krooninen kipu. Saisin milloin tahansa sairauslomaa ja voisin alkaa vonkumaan eläkkeelle, johon luultavasti pääsisinkin normaalin prosessin jälkeen. En halua. Paljon on kiinni asenteesta. Minun kipuihini ei edes auta mitkään normaalit kipulääkkeet. Hoidan itseäni kaikin mahdollisin keinoin, mm tiukka ruokavalio (hiilihydraattien rajoittaminen) auttaa, olen huomannut. Liikkuminen on hankalaa, siis sellainen oikein kuntoliikunta, mutta koitan silti lenkkeillä koiran kanssa, vaikka siitäkin tulee kipuja.

Niin, mitä näistä asioista oikein pitäisi ajatella? Olenko minä ollut vain onnekas vai onko asenteella tosiaan merkitystä?

Olet siinä mielessä kultalusikka suussa syntynyt, että sinun luonteesi, temperamenttisi on ilmeisesti sellainen ettet vähästä hätkähdä. Et ole herkkä luonne, vaan vahva. Luonne ei ole asennekysymys, vaan syntymässä saatu ominaisuus, mitä ei voi muuttaa. Voitit lotossa tässä asiassa.

Toinen asia, missä olet lopulta ollut onnekas on se, että synnyit olosuhteisiin, mitkä laittivat sinut ponnistelemaan ja tsemppaamaan, kenties keskivertoa enemmän. Paineessa hioutuvat timantit.

Kolmas pointti, sinua älykkäämmältä: Asema missä olet vaatii keskivertoa enemmän älyä. Älykkyys on myös sattumankauppaa. Ei siihen voi itse vaikuttaa.

Ainoa mistä voit itseäsi taputella olalle on kuuliainen opiskelu. Toisten luomien totuuksien ulkoa opettelu. Mitäpä muuta papukaijalle siis kuuluu?

Lisäksi: eräs mikä näiltä onnekkailta ns. menestyjiltä unohtuu itsensä jalustalle nostaessaan on se, että heillä on aivan erikokoinen porkkana kepin päässä; on aivan eri asia kärvistellä kipujen kanssa siwan kassalla kuin on kuusinumeroisen vuosiansioiden kanssa. Ihminen taipuu vaikka mille mutkalle, kun tarpeeksi iso kasa massia lyödään tiskiin.

Susannan mielipiteet ja vanhanaikainen olemus on niin syvältä.

Eihän tuo tienaa kuin miltei 8000€ kuussa .

Ei taida muidulla olla todellisesta elämästä mitään hajua, vaikka olen itse ns. terve ja työelämässä.

On niin koppavan oloinen pohojanmaalainen

AP! Olen hyvin paljon samaa mieltä kanssasi! Koski niin oikeassa, Tikkanen surkea luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haastattelua en ole vielä nähnyt, mutta jo nyt voin sanoa, että ymmärrän kyllä Kosken uutisoidun näkökannan. Toki sen olisi voinut tahdikkaamminkin ilmaista. Jos ihminen ei ole syntymästään saakka vakavasti sairas, hän pystyy kyllä omilla valinnoillaan vaikuttamaan elämänsä suuntaan.

Huonoista kotioloista huolimatta yksilö voi päättää menestyä koulussa, vaikka se sitten enemmän töitä vaatisikin, ja opiskella itselleen ammatin. Jokainen pääsee johonkin kouluun, jos vaan oikeasti sinne haluaa. Jos töitä ei löydy, voi ammattia vaihtaa vielä aikuisenakin tai ainakin hankkia itselleen täydennyskoulutusta.

Asenne ratkaisee hyvin pitkälle. Näissä keskusteluissa on toivottu, että me kokoomuslaiset saisimme joskus maistaa omaa lääkettämme, jotta ymmärtäisimme, kuinka helppo on syrjäytyä. Lähipiirini kuuluu useita henkilöitä, jotka ovat viime vuosina menettäneet työpaikkansa. On tapahtunut konkursseja ja todettu vaikeita sairauksia. Moraali ei kuitenkaan salli päivärahalla ”lorvimista”, joten työpaikka haetaan nopeasti. Tarvittaessa työnkuvasta, palkasta ja muista eduista tinkimällä. Tärkeintä on tehdä töitä ja elättää itse itsensä, ja myös asuntolainat ym. motivoivat työntekemiseen. Kotoa saatu vahva työntekemisen malli sekä juuret ja siivet vaikeuttavat syrjäytymistä. Periksi ei vaan anneta.

Yhä selvemmin on näkyvissä kahtiajakautuminen niihin, jotka haluavat tehdä töitä, ja niihin, jotka vaativat yhteiskunnan elättävän. Omalle 15-vuotiaalle lapselleni on nyt tarjottu viittä kesätyöpaikkaa (ja ihan ilman meidän vanhempien apua), joista vain kaksi hän ehtii vastaanottaa. Myös kavereideni lapsilla on töitä. Suuri osa ikäluokasta ei ole edes halukas tekemään töitä, ja osa ei edes hae, koska ei kuitenkaan saa. Selvää on, että työhaluiset ja kokemusta keränneet tulevat saamaan töitä myös opiskeluaikana ja sen jälkeen, koska kaikesta työkokemuksesta on hyötyä. Monelle tulee varmaan yllätyksenä myös se, että meitä nykyisiä hyvätuloisia ei ole juuri opiskeluaikana kotoa rahallisesti tuettu, vaikka mahdollisuuksia olisi ollutkin. Kunnia-asia jo tuolloin on ollut itsensä elättäminen omalla työllään, on se sitten ollut mitä tahansa.

Ja joka tapauksessa vähintään omaan painoonsa kykenee jokainen vaikuttamaan, ellei sitten kärsi jostain merkittävää ylipainoa aiheuttavasta sairaudesta. Huolehtimalla itse itsestään ehkäisee sairauksien kehittymistä.

Kirjoituksessasi on asiavirhe: kirjoitat, että tuttusi eivät moraalisyistä ole jääneet lorvimaan korvauksilla, vaan hakeneet heti töitä. Voin kertoa, että vaikka hakee töitä, ei niitä välttämättä saa! Se ei tarkoita lorvimista. Juuri tässä asiassa on kokoomuslaisilla ajatusvääristymä: kuvittelette, että työttömät eivät edes yritä työllistyä. Siksi on kehitelty aktiivimallikin. Ette luota ihmisiin. Itse ainakin haen töitä jatkuvasti. Määräaikaisia työsuhteita takana valmistumisen jälkeen jo yli 10 vuotta. Välillä ei haut tärppää, välillä tärppää. Kohta päättyy viimeisin pätkä eikä ole tietoa tulevasta. Olen erittäin ahkera ja aikaansaava ihminen. Mutta meitä on alallani liikaa. Mietin jatkuvasti millä kyvyilleni sopivalla alalla olisi takuulla työtä. Voisin kouluttautua vielä kolmanteen tutkintoon. Mutta mitään varmuutta ei ole ilmeisesti millään alalla. Pätkätyöläinen ei voi jäädä esim. Opintovapaalle. Millä eläisin? Millä maksaisin lasteni harrastukset ja lukiokirjat? En todellakaan aijo syyllistyä, kun taas kohta jään työttömäksi - ala, jolla PITI olla täystyöllisyys..

Pätkätyöläinen ja pitkäaikaistyötön ovat kaksi eri asiaa. Sinä yrität, ja oletkin välillä töissä eli asenteesi onkin aivan toisenlainen kuin esim. haastatellulla henkilöllä. Ihmettelen vaan, kun laajaan ystävä- ja tuttavapiiriini ei kuulu yhtäkään pitkäaikaistyötöntä, vaikka monenlaista taustaa ja koulutusta mahtuu mukaan? En tunne yhtäkään ihmistä, joka ei olisi töitä halutessaan saanut. Sellaisia ei löydy myöskään vanhempieni tai puolisoni suvusta tai ystäväpiiristä.

[/quote]

Olet siinä mielessä kultalusikka suussa syntynyt, että sinun luonteesi, temperamenttisi on ilmeisesti sellainen ettet vähästä hätkähdä. Et ole herkkä luonne, vaan vahva. Luonne ei ole asennekysymys, vaan syntymässä saatu ominaisuus, mitä ei voi muuttaa. Voitit lotossa tässä asiassa.

Toinen asia, missä olet lopulta ollut onnekas on se, että synnyit olosuhteisiin, mitkä laittivat sinut ponnistelemaan ja tsemppaamaan, kenties keskivertoa enemmän. Paineessa hioutuvat timantit.

Kolmas pointti, sinua älykkäämmältä: Asema missä olet vaatii keskivertoa enemmän älyä. Älykkyys on myös sattumankauppaa. Ei siihen voi itse vaikuttaa.

Ainoa mistä voit itseäsi taputella olalle on kuuliainen opiskelu. Toisten luomien totuuksien ulkoa opettelu. Mitäpä muuta papukaijalle siis kuuluu?[/quote]

Aivan kuin luonnetta ei voisi muuttaa tai se ei voisi muuttua. Kiinalaisilla on sanonta: Teoista tulee tapoja, tavoista tulee luonne ja luonne määrää kohtalon. 'Luonteeseen' vetoaminen on selittelyä. Luonnettaan voi kehittää ja teot ovat se mikä ratkaisee. Olosuhteista olen samaa mieltä ja osin älykkyydestäkin. Mutta älykkyyttäkin voi kehittää. Opiskelu on myös usein nykyisin ihan muuta kuin ulkoa opettelua ja uusi tieto kertyy vanhan 'päälle'. Tämän kyllä tietää, jos on opiskellut vähän pidemmälle...

Selittely siis jatkuu. Ihan kiinnostavaa, millaisen henkilökohtaisen loukkauksen yrityksen keksit minulle, joka olen siis eri henkilö kuin 'papukaija'. Voin kertoa jo etukäteen, että sillä ei ole minuun mitään vaikutusta. Teen siitä vain lisää päätelmiä.