Lue keskustelun säännöt.
Ihminen joka antaa apua, mutta ei ota vastaan
15.05.2018 |
Mitenpä pitäisi toimia ihmisen kanssa, joka antaa (pyytämättäkin) apua, mutta ei itse ota sitä vastaan? Jotenkin itsestä alkanut tuntua kiusalliselta ottaa apua vastaan, kun toinen ei suostu siihen, että itse autan häntä vastavuoroisesti.
Esimerkki:
Mun pitäisi hakea polttopuukuorma enkä omista peräkärriä. Kun olen tilaamassa puita kotiin kotiinkuljetuksella, kaveri itse ehdottaa, että haemmekin puut hänen peräkärrillään. Rahallista korvausta tästä ei suostu ottamaan vastaan.
Kun seuraavalla viikolla kaveri on kuumeessa, kysyn onko hänellä tarpeeksi ruokaa, juotavaa ja lääkkeitä, vai voisinko tuoda niitä hänelle. Sanoo, että kaikkea on ja mitään ei tarvitse tuoda. Myöhemmin kuulen, että on tämän jälkeen puolikuolleena käynyt kaupassa ja apteekissa.
Siis mitä ihmettä tämmöinen käytös on?
Kommentit (46)
Sillä on tapana ostaa ystäviä olemalla hyödyllinen.
Tai jonain päivänä se pyytää sulta isoa palvelusta, etkä voi muuta kun suostua. Olet niin paljon velkaa.
Tai yhtäkkiä se alkaa syyttää sua jatkuvasta hyväksikäytöstä. Se voi tehdä sitä jo nyt sun selän takana.
Tai se yrittää sitoa sut itseensä olemalla pikkuhiljaa välttämätön apuri kaikessa.
Tämmösiä kokemuksia. Pidä varasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä autan aina, joskus pyytämättäkin tarjoan apua. Kyseessä lienee jo yhden keskustelijan mainitsema kaltoinkohtelu lapsena ja pienestä lähtien oppiminen siihen, että en ole mitään, jos en ole muille hyödyksi - ja samassa osoitteessa annettu kasvatus, että on pärjättävä ilman apua muilta.
Kurjaa, että se on joillekin ahdistavaa, mutta vakuutan, että teen sen pyyteettömästi: yritän vain osoittaa, etten ole hengitysilman tuhlausta, että ystävyyteni on jonkin arvoista.
Eihän se tuossa tapauksessa ole pyyteetöntä, jos ostat sillä itsellesi olemassa olon oikeutuksen.
Olen myös luonteeltani samanlainen. Pidän muiden pyyteettömästä auttamisesta, siitä tulee hyvä mieli. Vapaaehtoistyöstä olen haaveillut jo pidempään ja siihen aionkin ryhtyä, kun lapset ovat kasvaneet niin, että aikaa on taas jakaa muillekin. Itse en osaa apua pyytää, kuin ihan viime hädässä. Tällä ei ole mitään tekemistä em. marttyyriuden tai kiitollisuuden velan kanssa tms. On vain halu auttaa. Enkä halua olla muille vaivaksi.
Sen verran olen alkanut itseäni muuttaa, että olen alkanut opetella sanomaan myös "EI". En enää venytä omaa jaksamistani äärirajoille joka kerta, kun joku puoli tuttu tarvitsisi apuani ammattialaltani. Vaikka hammasta pitääkin purra etten heti lupaudu. Se vaan tulee niin automaattisesti ja selkärangasta että "tottakai minä autan" :)
Ap. vaikuttaa hyvältä tyypiltä sen perusteella, miten suhtautuu tuollaiseen auttajahenkiseen kaveriin. Olen törmännyt sellaisiinkin, jotka näkee tuollaisessa auttajaluonteessa vain helpon hyväksikäytettävän. Jotkut ottaa palveluksia vastaan ihan liian helposti eikä tee itse mitään takaisin "ilmaiseksi". Se auttaja saattaa auttamisensa sijaan vielä joutua tekemään lisää vastapalveluksia silloin, kun toinen auttaa häntä (pitää esim. maksaa siitä), muttei saa omista palveluksistaan mitään vastineeksi. Tällainen ystävyys on sille auttajalle "kalliimpaa".
Itse olen huono pyytämään apua, koska kokemukseni siitä ovat olleet negatiivisia. Hyvin usein, kun olen pyytänyt jotain palvelusta, on suhtautuminen ollut todella nihkeää. Jotkut ovat auttaneet, mutta niin selkeän vastahakoisesti, että on kaduttanut pyytääkin. Muistan vielä kiusallisena vaikka sellaisen esimerkin, kun tarvitsin kyydin jonnekin - matkaa oli n. 20 kilometriä - ja kaveri laittoi poikansa minua kuskaamaan. Poika ei puhunut koko matkana mitään, käänsi päänsä pois kun puhuin jotain, naputteli rattia vihaisena ja paiskoi tavaroitani mielenosoituksellisesti vaikka sanoin että kannan ne itsekin. Kyllä kadutti, etten ollut vain maksanut taksia. Jälkeenpäin vielä kuulin, että kaverini oli haukkunut minua muille, että olin kehdannut pyytää kyytiapua viikonloppuna. Mutta minun perheeni oli tälle perheelle tehnyt monta kertaa palveluksia, joten oletin taas kerran väärin, että palveluksissa olisi jotan vastavuoroisuutta.
Myöskin jokin pensasleikkurin tai painepesurin lainaaminen on niin vaikeaa, että nykyään ostan omat pensasleikkurini. Ja jos tarvitsen oikeasti jotain apua, tarjoan siitä nykyään aina maksua samalla kun kysyn. Ei ole kyse siitä, ettenkö kestäisi kiitollisuudenvelkaa. En vain yksinkertaisesti jaksa sitä kiukuttelua. Helpommalla pääsee rahalla.
Toisaalta sitten taas en osaa ajatella niin, että pitäkää tunkkinne, en auta ketään kun ei kerran minuakaan mielellään auteta. Toki en esimerkiksi tuolle minua selän takana haukkuneelle kaverille enää palveluksia tehnyt, mutta ylipäätään autan kyllä ihmisiä, jos minulla on siihen mahdollisuus. Kohtuu kaikessa tietysti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös luonteeltani samanlainen. Pidän muiden pyyteettömästä auttamisesta, siitä tulee hyvä mieli. Vapaaehtoistyöstä olen haaveillut jo pidempään ja siihen aionkin ryhtyä, kun lapset ovat kasvaneet niin, että aikaa on taas jakaa muillekin. Itse en osaa apua pyytää, kuin ihan viime hädässä. Tällä ei ole mitään tekemistä em. marttyyriuden tai kiitollisuuden velan kanssa tms. On vain halu auttaa. Enkä halua olla muille vaivaksi.
Sen verran olen alkanut itseäni muuttaa, että olen alkanut opetella sanomaan myös "EI". En enää venytä omaa jaksamistani äärirajoille joka kerta, kun joku puoli tuttu tarvitsisi apuani ammattialaltani. Vaikka hammasta pitääkin purra etten heti lupaudu. Se vaan tulee niin automaattisesti ja selkärangasta että "tottakai minä autan" :)
Et sinäkään kuulosta pyyteettömältä, kirjoitat ristiin. Olet venynyt äärirajoille eli tehnyt enemmän kuin olisit jaksanut. Ja miksi olisit muille vaivaksi... ethän näe muiden olevan sinulle vaivaksi. Kuulostat auttajan rooliin mieltyneeltä uhrautujalta.
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Jotkut auttaa pyyteettömästi, joillan voi olla muita motiiveja. Nämä "en minä mitään tarvitse, kiva kun saan auttaa mutta anteeksi kun olen olemassa"-tyypit ei vaan ole pyyteettömiä auttajia.
Se kerryttää sulle valtavaa kiitollisuudenvelkaa.
Mulla oli myös tuollainen ystävä, joka tunki väkisin auttamaan. Ei ottanut rahaa, ei vastapalveluksia, ei ollut vaivaa.
Kunnes se oli rahapulassa. Silloin lainasin sille nelinumeroisen summan rahaa.
Tuli ilmi, että takaisinmaksua ei kuulu.
Ehkä se oli sitten minun laskuni hänen palveluksistaan.
Kehotan sua maksamaan heti jutut, mitkä vie selvästi rahaa, kuten bensat.
Vaikka väkisin.
Olisin erittäin varovainen tuon ihmisen kanssa.
Yleensä auttaminen on vastavuoroista.
Jotain on vialla, jos ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tuollainen. Tyrkyttää apua, haluaa viedä lapset tarhaan vaikka itsekin pystyisimme, ostelee kaikenlaista meille vaikkei halutakaan. Sitten kun minä ehdotan, että voisimme tulla pesemään hänen ikkunat tai siivoamaan muuten, ei halua. Ei tule meille ikinä syömään, ei kaipaa apua sairaanakaan.
Olen vähän miettinyt, että kiva, mutta ehkä hän nauttii tuosta uhrautumisesta jotenkin. Kiitollisuudenvelka on kiusallinen kyllä.
Ehkäpä hän ei "uhraudu", vaan pikemminkin hänelle olisi uhrautumista joutua ottamaan apua vastaan muilta vain siksi, ettei ne muut koe joutuvansa jäämään kiitollisuudenvelkaan? Ihmiset on erilaisia, jotkut vaan ihan oikeasti tykkää auttaa mutta ei niinkään ottaa apua vastaan, eikä siinä aina ole mitään marttyyrimeininkiä takana.
Tavallaan ymmärrän. Minäkin voisin auttaa satunnaisesti odottamatta vastapalvelusta, enkä ajattelisi että se toinen on kiitollisuudenvelassa. Mutta sitten kun on kyseessä läheinen ihmissuhde, niin tämä asenne haittaa. Juuri päättyneessä ihmissuhteessa olin tämä avunsaaja. Olisin alunnut itsekin antaa, olisin halunnut olla hänelle tärkeä. Tämä kokemus jäi minulta saamatta, loppuvaiheessa en edes kertonut avuntarpeestani vaan hoidin asiani salaa ja itse, koska tunsin itseni hyödyttämäksi ja taakaksi. Ehkäpä minullakin on sitten joku tunnelukko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Jotkut auttaa pyyteettömästi, joillan voi olla muita motiiveja. Nämä "en minä mitään tarvitse, kiva kun saan auttaa mutta anteeksi kun olen olemassa"-tyypit ei vaan ole pyyteettömiä auttajia.
Ovatpa. Jos he eivät pyydä sinulta mitään, he auttavat pyyteettömästi. Se, että jokin lapsuuden trauma on tehnyt heistä "anteeksi että olen olemassa" -tyyppejä, ei tee heistä itsekkäitä paskiaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avun tyrkyttäminen on vallankäyttöä.
Tilapäisesti auttamissuhde saa olla epätasapainossa, mutta ei jatkuvasti.
Avuliailla aatuilla on omat syynsä toimintaansa. Sitä on heiltä turha kysyä: eivät he osaa vastata.
Auttaja ei tiedä, miksi toimii, kuten toimii.
Tavallisinta on huono itsetunto ja yksinäisyys.
Varmaa on, että ystävyyssuhde ei ole terveellä pohjalla, jos toinen on toisen pikkuapuri kaikessa. Auttaminen voi olla riippuvuuden ilmenemismuoto, kuten tämän ketjun vastauksista voi rivien välistä lukea: "Teen itseni sinulle tarpeelliseksi palveluksillani, joten ethän hylkää minua?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Jotkut auttaa pyyteettömästi, joillan voi olla muita motiiveja. Nämä "en minä mitään tarvitse, kiva kun saan auttaa mutta anteeksi kun olen olemassa"-tyypit ei vaan ole pyyteettömiä auttajia.
Ovatpa. Jos he eivät pyydä sinulta mitään, he auttavat pyyteettömästi. Se, että jokin lapsuuden trauma on tehnyt heistä "anteeksi että olen olemassa" -tyyppejä, ei tee heistä itsekkäitä paskiaisia.
He saavat itsellensä kokemuksen siitä, että saavat olla olemassa ja kelpaavat johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kerryttää sulle valtavaa kiitollisuudenvelkaa.
Mulla oli myös tuollainen ystävä, joka tunki väkisin auttamaan. Ei ottanut rahaa, ei vastapalveluksia, ei ollut vaivaa.Kunnes se oli rahapulassa. Silloin lainasin sille nelinumeroisen summan rahaa.
Tuli ilmi, että takaisinmaksua ei kuulu.
Ehkä se oli sitten minun laskuni hänen palveluksistaan.Kehotan sua maksamaan heti jutut, mitkä vie selvästi rahaa, kuten bensat.
Vaikka väkisin.
Olisin erittäin varovainen tuon ihmisen kanssa.
Yleensä auttaminen on vastavuoroista.
Jotain on vialla, jos ei ole.
"Tunkee väkisin auttamaan" on kuitenkin vähän eri, kuin ehdottaa peräkärryään lainaan, kuten ap:n tapauksessa. Oletettavasti ap:llä oli myös mahdollisuus kieltäytyä peräkärryn käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Jotkut auttaa pyyteettömästi, joillan voi olla muita motiiveja. Nämä "en minä mitään tarvitse, kiva kun saan auttaa mutta anteeksi kun olen olemassa"-tyypit ei vaan ole pyyteettömiä auttajia.
Ovatpa. Jos he eivät pyydä sinulta mitään, he auttavat pyyteettömästi. Se, että jokin lapsuuden trauma on tehnyt heistä "anteeksi että olen olemassa" -tyyppejä, ei tee heistä itsekkäitä paskiaisia.
He saavat itsellensä kokemuksen siitä, että saavat olla olemassa ja kelpaavat johonkin.
Niin, mutta he eivät silti pyydä SINULTA mitään vastineeksi avustaan, joten heidän apunsa on pyyteetöntä. Ei kukaan tietysti auta, jos kokemuksesta ei saa mitään irti - edes sitä tunnetta, että on tehnyt oikein.
Tämä on tätä samaa saivartelua, kuin että hyväntekeväisyys ei ole todellista hyväntekeväisyyttä, jos ihminen saa mielihyvää siitä, että tuntee tehneensä hyvää. Minusta taas hyvä ihminen on sellainen, joka ylipäätään saa mielihyvää siitä, että kokee tehneensä oikein. Aika moni muu ihminen kun saa mielihyvää siitä, että saa kerättyä itselleen mahdollisimman paljon materiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Jotkut auttaa pyyteettömästi, joillan voi olla muita motiiveja. Nämä "en minä mitään tarvitse, kiva kun saan auttaa mutta anteeksi kun olen olemassa"-tyypit ei vaan ole pyyteettömiä auttajia.
Ei itsekkäitä paskiaisia, mutta ei myöskään pyyteettömiä auttajia.
Ovatpa. Jos he eivät pyydä sinulta mitään, he auttavat pyyteettömästi. Se, että jokin lapsuuden trauma on tehnyt heistä "anteeksi että olen olemassa" -tyyppejä, ei tee heistä itsekkäitä paskiaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään tykätään vääristellä asioita noin, että toisia auttavat ihmiset ovat itse kaikista itsekkäimpiä kun kerran nauttivat auttamisesta, ja sietäisivät hävetä itsekkyyttään?
Ihmisillä on monia eri syitä olla sellaisia kuin ovat, ja tavallisetkin ihmiset ovat ristiriitaisia, kummallisia pakkauksia. Moni voi olla aidosti avulias ja silti toisella tavalla itsekäs. Mutta nykyään on kauhea into inttää, että kukaan ei oikeasti auta hyvää hyvyyttään, vaan kaikista avuliaimmat ihmiset ovat niitä pahimpia narsisteja, ja heitä kannattaakin vältellä. Tai muuta höpönhöpöä.
Jotkut auttaa pyyteettömästi, joillan voi olla muita motiiveja. Nämä "en minä mitään tarvitse, kiva kun saan auttaa mutta anteeksi kun olen olemassa"-tyypit ei vaan ole pyyteettömiä auttajia.
Ovatpa. Jos he eivät pyydä sinulta mitään, he auttavat pyyteettömästi. Se, että jokin lapsuuden trauma on tehnyt heistä "anteeksi että olen olemassa" -tyyppejä, ei tee heistä itsekkäitä paskiaisia.
Ei itsekkäitä paskiaisia, mutta ei myöskään pyyteettömiä auttajia.
Vierailija kirjoitti:
Avun tyrkyttäminen on vallankäyttöä.
Tilapäisesti auttamissuhde saa olla epätasapainossa, mutta ei jatkuvasti.Avuliailla aatuilla on omat syynsä toimintaansa. Sitä on heiltä turha kysyä: eivät he osaa vastata.
Auttaja ei tiedä, miksi toimii, kuten toimii.
Tavallisinta on huono itsetunto ja yksinäisyys.
Varmaa on, että ystävyyssuhde ei ole terveellä pohjalla, jos toinen on toisen pikkuapuri kaikessa. Auttaminen voi olla riippuvuuden ilmenemismuoto, kuten tämän ketjun vastauksista voi rivien välistä lukea: "Teen itseni sinulle tarpeelliseksi palveluksillani, joten ethän hylkää minua?"
No eihän tuo auttajan itsensä kannalta ole tervettä, jos se on jatkuvaa. Tuollaista kun monesti hyväksikäytetään aika reippaasti.
Mutta en kyllä osaa tätä nyt kääntää niin, että vika on oikeasti siinä avuliaassa ihmisessä, joka käyttää valtaa (!!!) auttaessaan. Aikamoiseksi ylitulkitsemiseksi näyttää arkielämä menneen itse kullakin.
Kaveri lainaa sinulle peräkärryä, ja vastineeksi sinä otat etäisyyttä, koska siinä on selvästi jotain hämärää. Aika reilua :D
Miksi otat aina apua vastaan ap!?Hommaa peräkärry-kuljetukset yms ihan itse. Monesta työstä saa myös Kotitalousvähennyksen ja tuet pienyrittäjiä! Paljon helpompaa elämää sillä tavalla!
Minä autan aina, joskus pyytämättäkin tarjoan apua. Kyseessä lienee jo yhden keskustelijan mainitsema kaltoinkohtelu lapsena ja pienestä lähtien oppiminen siihen, että en ole mitään, jos en ole muille hyödyksi - ja samassa osoitteessa annettu kasvatus, että on pärjättävä ilman apua muilta.
Kurjaa, että se on joillekin ahdistavaa, mutta vakuutan, että teen sen pyyteettömästi: yritän vain osoittaa, etten ole hengitysilman tuhlausta, että ystävyyteni on jonkin arvoista.