Mies muuttunut totaalisesti, olen avuton

Kuulostaa ihan todella huonolta!!

Merkit ovat selvät.

Miksi ihmeessä olet tällaisen miehen kanssa? Mitä hyvää tätä suhteesta saat, muuta kuin että et ole yksin?

Ei kiinnosta.

No huh huh. Miksi ero ei ole vaihtoehto? Pystyisitkö muuttamaan edes väliaikaisesti muualle?

Oikeasti! Eroa! Ei tuossa ole mitään järkeä sinnitellä! Pahemmaksi vain muuttuu! Äläkä missään nimessä hankkiudu raskaaksi tuolle!

:(

Miten ihmeessä eroaminen ei ole vaihtoehto? Voithan toki vielä yrittää puhua, on terapiaa ja muuta - mutta jos toista ei kiinnosta niin se on sitten siinä. Joko jäät ja kärsit tai eroat, eihän toi terveeltä kuulosta

Eikö sitä usein sanota, että muutaman vuoden jälkeen suhteen alkuhuuma lopahtaa. Tässä varmaankin siitä kyse.

Tilanne tosin kuulostaa eskaloituneen aika pahasti. Kyllä tuossa kannattaa harkita jonkunlaista parisuhteen tehohoitoa tai sitten sitä muidenkin ehdottamaa eroa.

Kiitos kaikille vastauksista.

Ehkä olen yksi niistä optimisteista, joka uskoo, että mies vielä muuttuu samanlaiseksi kuin on ollut. Että on itse tehnyt jotain niin väärin, että mies käyttäytyy noin.

Koen vain lukevani hyvin käytösmallejani, tunnen itseni hyvin ja siitä huolimatta on vaikea löytää syytä kaikkeen minusta.

Harkitsen tällä hetkellä hetken erossa asumista, mutta hankala on toteuttaa.

Ehkä se vain pitäisi sitten.

Väsynyt kirjoitti:

Heips,

Pitkään oon miettinyt kannattaako mihinkään mitään kirjoittaa, mut nyt alkaa olla ihan avuton olo.

Olen seurustellut nyt 4v. avopuolisoni kanssa ja käytös on muuttunut ihan totaalisesti.

Ennen mieheni oli (suhteen alussa, ensimmäiset 2v, etenkin) herkkä, kiltti, rakastava ja kaikinpuolin täydellinen. Ei koskaan loukannut minua tms.

Nykyään (viimeisen vuoden) mieheni suuttuu aivan kaikesta. Siis jokaikisestä asiasta.

Jos ei ole mykkäkoulua minulle, niin silloin raivoaa/huutaa tai hukkuu minut maanrakoon. Jos on hyvällä tuulella, niin saan pelätä koko ajan ja mennä varpasillaan milloin ja mistä taas räjähtää...

Itse en ole juuri koskaan alentunut haukkumaan häntä. Siivoan, kokkaan, annan miehelle tilaa ja mahdollisuuden tehdä mitä haluaa, mutta tuntuu, että pelkkä olemassaoloni ärsyttää tätä.

Mies ei jaa rahojaan, on todella pihi, mutta se on ok, kun tulen toimeen omillakin tuloilla.

Olen sairastanut paniikkihäiriötä 5-vuotiaasta saakka (tai siitä asti kohtauksia) ja saan lähes tulkoon jokaisen riidan meidän aikana paniikkikohtauksen, jonka yritän tietenkin aina peittää tai menen piiloon rauhoittumaan, koska muuten saan kuulla siitä ”paniikista” vaan huonoa, mikä ei auta rauhoittumaan.

Kun yritän puhua mieheni kanssa, hän vain vittuilee tai jos esim. Kerron miltä minusta tuntuu niin vastaa todella lapsellisesti ja vittumaisesti esim. ”mm, nii, tosi harmillista” tai huudahtaa ”mua ei _vittu_ kiinnosta!!” joten keskustelu/puhuminen mahdotonta.

Seksielämä kuivahtanut, seksiin minulla halut ja yritänkin usein tehdä alotetta tai ehdottaa sanallisesti, mutta mies usein torjuu. Vain silloin seksiä, kun miehelle sopii (1-3krt/vko).

Työuupumus iskee päälle, opinnot vielä kesken ja teen vuorotyötä, tuntuu ettei jaksaminen riitä.

Silti eroaminen ei ole vaihtoehto, haluaisin jotenkin yrittää korjata tilannetta, saada ymmärrystä molemmin puolin, mutta tuntuu täysin mahdottomalta.

Siis tuntuu että maailman empaattisimmasta ja ihanimmasta ihmisestä on tullut täysi monsteri.

Mitä teen/vinkkejä jaksamiseen?

Kannattaisiko vaan olla huomioimatta häntä, tai alistua totaalisesti vai miten? Lähes kaikkea olen kyllä yrittänyt, mutta kuulen mielelläni teidän vinkit...

(T. Masennusta aiemmin sairastanut, pelkään kovin, että kun jaksaminen loppuu niin alkaa uusi masennusjakso enkä sitä taistelua todellakaan haluaisi/tarvitse)

Miksei eroaminen ole vaihtoehto? Miksi haluat jäädä tuollaiseen suhteeseen?

Sun naamasi vituttaa, mutta miehelläsi ei ole ainakaan vielä munaa erota sinusta.

Uskokaa jo ,se ns rakkaus kestää max 1000p,sit alkaa arki.

Arvaas, mitä mä uskon? Miehesi todellinen luonne on tuo, mikä nyt on vallalla. Ensimmäiset 2 vuotta menee tutkitusti oksitosiinihormoonin parissa, mikä tekee miehistä empaattisempia, hellempiä ja huomaavaisempia. Kun rakastumisen vaihe on ohi, alkaa todelliset luonteenpiirteet tulemaan esiin.

Eroaisin, jos vakavalla keskustelulla ei olisi radikaalia vaikutusta.

t. 45N, joka on kokenut pariinkin kertaan saman...

Vierailija kirjoitti:

Arvaas, mitä mä uskon? Miehesi todellinen luonne on tuo, mikä nyt on vallalla. Ensimmäiset 2 vuotta menee tutkitusti oksitosiinihormoonin parissa, mikä tekee miehistä empaattisempia, hellempiä ja huomaavaisempia. Kun rakastumisen vaihe on ohi, alkaa todelliset luonteenpiirteet tulemaan esiin.

Eroaisin, jos vakavalla keskustelulla ei olisi radikaalia vaikutusta.

t. 45N, joka on kokenut pariinkin kertaan saman...

Samaa mieltä. Ihminen menee rakastuessaan vähän "sekaisin" ja silloin agressiivisetkin tyypit saattavat pystyä tsemppaamaan ja vaikuttamaan ihan täysipäisiltä. Nyt on sitten palattu arkeen ja se kannattaa hyväksyä, että mikään suhde ei enää koskaan tule palaamaan alkuhuumaan. Sen hormonimyrskyn ihminen kokee vain kerran saman ihmisen kanssa, valitettavasti.

Tyhmyydestä sakotetaan. Eli jos jäät tuohon suhteeseen, niin älä valita, se on täysin sinun valintasi.

Eroa, ei tuosta tule mitään, jos noin nopeasti menee tuollaiseksi. Mies vaikuttaa sellaiselta vätykseltä, joka haluaisi itse erota, mutta ei uskalla tai saa aikaiseksi. Siksi kiusaa sinua, kunnes saa sinut ottamaan sen eron, sitten voi ajatella ettei hänen tarvitse ottaa vastuuta päätöksestä. Mitä tuollaisella tekee?

Tyhmyydestä sakotetaan. Eli jos jäät tuohon suhteeseen, niin älä valita, se on täysin sinun valintasi.

Laihduta ittes samoihin mittoihin kun suhteen alussa

Tilanne ei tule paranemaan. Tsemppiä!