Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Epäilen valinneeni väärän alan (lastentarhanopettaja)
10.05.2018 |
Opiskelen yliopistossa varhaiskasvatusta ja kandiksi mun pitäisi valmistua ensi keväänä. Opinnot sujuvat suunnitellusti ja olen kokenut ne mielenkiintoisiksi ja "omaksi jutuksi", mutta.
Olen tehnyt paljon lyhyitä lastenhoitajan sijaisuuksia opintojen aikana, ja jostain syystä fiilikset ovat aina samat: kaaos, tuntuu kuin olisin jättimäisen karjalauman paimentaja. Järkyttävä meteli. Jatkuvasti vilkuilen kelloa ja odotan työpäivän loppuvan, ja loppupäivästä on uupunut olo ja pää kipeä. Ja tunnustan myös, että välillä se pihalla kököttäminen tylsistyttää. Eniten olen ehkä kyllästynyt keikkailuun, en jaksaisi aina mennä uuteen paikkaan ja ns. aloittaa kaikkea alusta, henkilökuntaan ja lapsiin tutustumista, ryhmän käytäntöjen sisäistämistä ym. Tuntuu aina, että mun pitäisi olla supertehokas ja suoriutua kaikesta täydellisesti, jotta sijaisuuksia tulisi jatkossakin. Joissakin paikoissa sijaisiin saatetaan suhtautua tosi nihkeästi. On ollut tilanteita, joissa mut sijaisena on tyrkätty yksin ulos 14 tuntemattoman alle 3-vuotiaan kanssa, tai 20 5-vuotiaan - ja vielä sellaiselle pihalle, jossa ulkoilee 3 muutakin ryhmää. Noi päivät ja tilanteet ovat kamalan stressaavia, kyttään kymmeneneen suuntaan sekopäisenä, ja yritän muistella, minkä näköisiä ovat ryhmän lapsen ja minkä nimisiä he ovat. Lapset päättävät juuri sinä päivänä testata rajojani ja tehdä kaikkea tyhmää kuten mennä tahallaan keinujen alle juoksemaan ja kiipeillä aidalle, joten joudun tiuskimaan ja olemaan ikävä sijainen. Sitten tulee pihalle äiti, joka kyselee Oliveria. Oikea vastaus olisi "En muista kuka ryhmän lapsista on Oliver, hän on jossain täällä pihalla", mutta hymyilen vain ja toivon, että äiti bongaisi itse oman Oliverinsa. Päivä on ollut stressaava, joten en muista, mitä olemme tänään syöneet tai oikeastaan Oliverin päivästä mitään, koska en edes muista kuka tämä Oliver on.
Tuntuu, että mikään opintojen kautta opittu asia ei tule päiväkodissa toteutumaan. Ei metsäretkellä voi mitään tavoitteellista pedagogiikkaa toteuttaa, kun ryhmät ovat niin isoja, että homma menee siihen että vahditaan, ettei kukaan tapata itseään. Leikki pienryhmissä toteutuu vain aamupäivisin. Koko ajan on kiire johonkin, ulos, takaisin sisälle, ruokailuun, päiväunille, taas ulos. Työ on liukuhihnatyötä.
Joo, tällainen kuva on sijaisuuksien kautta muodostunut. Pidän lapsista ja olen harjoitteluista saanut vain hyvää palautetta, ja kyllä itsekin tiedän, että olisin hyvä lastentarhanopettaja.
Mutta ne olosuhteet. En tiedä onko isoin ongelma nyt vaan se, että olen uupunut sijaisena kiertmiseen - toki olisi eri asia kun olisi oma ryhmä, eikä tarvitsisi koko ajan kierrellä ympäri kaupunkia eri paikoissa. Mutta isot ryhmäkoot ja henkilökuntavajaus tuntuvat olevan arkea käytännössä kaikkialla. En tiedä, olenko oikea henkilö toimimaan päiväkodin arjessa, tai onko tämä työ kuitenkaan se, mitä haluan.
Olen tosissani miettinyt muita ammattivaihtoehtoja, mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Lisäksi nyt kandiksi valmistuessani olen 26, eli mulla ei tosiaan ole loputtomasti aikaa opiskella. Pelkään kuitenkin, että teen väärän valinnan ja olen lopulta katkera ja työhönä kyrpiintynyt nelikymppinen lto.
Kommentit (61)
Komppaan täysin tähän ketjuun kommentoineita varhaiskasvatuksen opettajia. En tiedä, moniko vielä on alalla, mutta onhan työ aivan mahdoton. Oma esimieheni oli ymmärtäväinen: "Ymmärrän, että sun on vaikea noin haastavassa kahden aikuisen ryhmässä irrota suunnitteluajalle ja jättää lastenhoitajaa yksin." Mutta sitten jatkui: "Mutta eihän sitä suunnitteluaikaa pidetä suunnitteluajan takia, vaan siksi, että opettajalla on suunnitteluaikana tehtäviä töitä. Ne työt pitää hoitua, vaikka et ehtisi sitä aikaa järjestääkään."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harkitsin varhaiskasvatuksen opiskelua, mutta hainkin ihan toiselle alalle. Julkisuudessa ei ole esiintynyt yhtäkään syytä, miksi varhaiskasvatus olisi houkutteleva tai ainakaan uskottava alavalinta.
Vierailija kirjoitti:
Harkitsin varhaiskasvatuksen opiskelua, mutta hainkin ihan toiselle alalle. Julkisuudessa ei ole esiintynyt yhtäkään syytä, miksi varhaiskasvatus olisi houkutteleva tai ainakaan uskottava alavalinta.
Siis lasten kanssa koko päivä, piirtämistä, pottaopettelua ja kirkumista ja ulkona värjöttelyä räntäsateessa. Miten kukaan ihminen koskaan ajautuu sellaiselle alalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harkitsin varhaiskasvatuksen opiskelua, mutta hainkin ihan toiselle alalle. Julkisuudessa ei ole esiintynyt yhtäkään syytä, miksi varhaiskasvatus olisi houkutteleva tai ainakaan uskottava alavalinta.
Siis lasten kanssa koko päivä, piirtämistä, pottaopettelua ja kirkumista ja ulkona värjöttelyä räntäsateessa. Miten kukaan ihminen koskaan ajautuu sellaiselle alalle?
Työ on paljon muutakin. Isojen eli 3-5-vuotiaiden ryhmässä lähes kaikki tai kaikki lapset ovat päässeet eroon vaipoista ja potista. Suurin osa 3-5-vuotiaista osaa ilmaista omaa tahtoaan rakentavammin kuin kirkumalla.
Työ ei ole "vain" piirtämistä, leikkien seuraamista ja laulamista. Piirtävää lasta havainnoidaan: onko se riimustelua, piirtääkö lapsi pääjalkaisia, esittävää kuvaa, minkä tasoista? Minkälainen kynäote? Lapsille pitää tarjota myös maalaus- ja askartelumahdollisuuksia. Menetelmäosaamista vaatii. Lauluhetkiä on hyvä suunnitella. Miksi lauletaan juuri ne laulut, jotka lauletaan? Onko niiden vaikeustaso lapsille oikea? Mitä soittimia käytetään ja miten? Miten voitaisiin toteuttaa kuuntelua ja tanssia? Miten yhdistellä tarinaa? Liikunta on äärimmäisen tärkeää. Jumpassa pitää olla oikeantasoinen suunnitelma oikeille lapsille, jotta jumppa ei mene pelkäksi päättömäksi riehumiseksi. Ylipäänsä ohjattua toimintaa ja myös leikki- ja oppimisympäristöjä pitää suunnitella, jotta lasten touhu ei mene turhautuneeksi riehumiseksi. Sitten sadut ja kirjallisuuskasvatus, tunnetaidot, draama, ympäristökasvatus... Ja näiden kaikkien tarkoituksen mukainen yhdistäminen järjellisiksi projekteiksi, jotka ovat lapsille mielekkäitä, heidän mielenkiinnonkohteitaan vastaavia kokonaisuuksia.
Sellainen ihminen, joka ei ole koskaan hoitanut muita kuin omia lapsiaan tai kaverin lapsia, ei varmasti oikein voikaan ymmärtää, mitä kaikkea ryhmämuotoinen, ammattimainen varhaiskasvatus on ja millaisia taitoja se vaatii. Ei sitä ymmärrä kaikki nekään lukemattomat, jotka tekevät ammattimaista varhaiskasvatustyötä epäpätevinä.
Ei työn ongelma ole suinkaan lapset, lasten käytös tai pedagogiset tavoitteet. Ongelma on se, että nykyisillä resursseilla työn tavoitteet eivät voi koskaan täyttyä.
Minä päädyin vaihtamaan alaa. Onnekseni olen koulutukseltani sosionomi, joten minulla on muitakin työmahdollisuuksia. Valitettavasti varhaiskasvatus on mennyt tähän. Julkisuudessa ja vanhemmille esitetään että meillä on niin laaduksasta varhaiskasvatusta, että ilman sitä lapsi ei suunnilleen kehity normaalisti. Totuus on toinen. Syitä on mainittu jo edellä. Ryhmäkoot ja kaikkien erityistarpeisten lasten integroimiset samaan ryhmään ja lto:tten jatkuvasti kasvavat ryhmän ulkopuolella tehtävät työt ovat mielestäni alan suurimmat ongelmat.
Toivoisin työntekijöiden ja johtajien lisäksi myös vanhempien heräävän tähän todellisuuteen. Tuntuu että ongelmasta tiedetään yleisellä tasolla, mutta kummallisesti aina se meidän "Maijan" päiväkoti onkin aivan ihana päiväkoti jossa homma toimii?? Luulen että monikaan vahemmista eivät ymmärrä sitä /tai halua ymmärtää että suurimman osan lapsen hoitopäivää, lapsen ryhmässä on vain kaksi aikuista läsnä. Siinä ei kovin laadukasta varjaiskasvatusta tehdä! Näin ainakin tässä suuressa kaupungissa jossa itse olen tehnyt töitä.
On surullista kuinka levottomissa ympäristöissä lapset joutuvat päivänsä viettämään. Monet lapset oirehtivat pelkästään liian suuria ryhmäkokoja. Ammattitaitoiset aikuiset tunnistavat suuren määrän erilaisia tuentarpeita, mutta eivät pysty vastaamaan niihin, koska resurssit ovat liian vähäiset.
Toivottavasti alalle tulee suuria muutoksia. Rakastan työtä lasten parissa, mutta en halua enää tehdä töitä nykyisillä resursseilla. Valitettavasti lapsilla ei ole vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lastenhoitaja (lähihoitaja) velvoitettu pitämään myös vasut (jokaisella 3-4 lasta). Toiminta suunnitelmat tehdään pareittain tai ryhmissä, riippuen miten suunnitteluajat saadaan työvuorolistaan mahdutettua. Lisäksi viikko palaverit uniaikaan+ vasu keskustelut aina kuin mahdollista. Iltakoulutukset ja iltapalaverit koko väellä. Itse yritän tehdä mahdollisimman paljon suunnittelu/kirjaus työtä yövuoroina (vuoropäiväkoti) jotta kaikki ei kasaantuisi päivä vuoroihin jotka ovat kiireisiä. Lisäksi tietenkin askartelujen valmistelut, sähköposteihin (osaston) vastailua/kuittailua, työvuorojen laadintaa/muokkausta, keittiö ja siivoushommat illoissa ja viikonlopuissa, paperityöt (suunnittelut, vasut, lääkehoitosuunnitelmat, koulutus materiaalit ja tehtävät..) jne. Ei työtunnit tahdo koskaan riittää ja usein jää vaivaamaan jäikö joku homma tekemättä. Olen usein sijaistanut lastentarhanopettajaa, eikä eroa ole ollut omaan työhöni verratuna muuta kuin huolehtia,että kaikki ovat tilanteen tasalla ja suunnitelmat joka viikolle tehtynä ja tarkastettuna + mukautua muuttuviin tilanteisiin (kuten muutenkin). Ja suhtaudun kaikkiin työntekijöihin muita arvostaen. Jos ei jokainen tekisi parastansa päivittäin kaiken kaaoksenkin keskellä, niin hommasta ei tulisi mitään. Itse tykkään työstäni todella paljon, enkä tätä muutoin varmaan tekisikään. T. lähihoitaja/päivähoitaja/varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Lukeekohan ap vielä tätä? Huomasin ketjun vasta nyt ja olisi kiva kuulla minkälaisia ajatuksia sulla nyt on. Mun polku on ollut sellainen, että olen alanvaihtajana tullu varhaiskasvatuksen opettajaksi ja tein sitä työtä pari vuotta. Erittäin paljon samat fiilikset päivän aikana kuin mitä kuvailit. Nyt pidän paussia tämän vuoden ja samalla valmistaudun pääsykokeisiin toiselle alalle. Toisaalta hamstraan opetusmatskuja ja välillä välähtää päässä, että haluaisin olla vaka ope. Jos palkat ja työolot paranisivat, niin vaakakuppi kääntyisi vahvemmin vakan suuntaan. Niin ja olen muuten alkanut miettiä olenko äänille yliherkkä. En varmaan mitenkään erityisemmin, mutta päiväkodissa pärjää varmasti parhaiten sellainen joka ei ole ollenkaan herkkä äänille, liikkeelle ym. Ne kaksi vuotta kun olin töissä, niin olin tosi ikävää seuraa kotona ja oman lapsen ääniä ja liikkeitä en enää meinannut iltaisin jaksaa. Koskaan ennen en ole huomannut, että reagoisin ääniin ja liikkeisiin vaikka olen jo pitkään ollut työelämässä erilaisissa tehtävissä. Kiitos kirjoituksestasi! Tärkeä aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda alaa, huonosti palkattu ala missä kiirettä ja hälinää riittää. Esim. Tutkijan tai lastenpsykologin työ voisi olla mieluisaa. Opettajatkin saa tuntien välissä kasata päätään sen 15min välitunnin. Mutta itselle ei sovi kellon tarkasti laaditut aikataulut vaan haluan että työ on luovaa eikä ole sidottu kelloon.
Itse olen ollut päiväkodeissa kiertävänä sijaisena opiskeluaikaan. Melkein kaikki työntekijät olivat aika puhki. Henkilöstössä vajetta ja erityishuomiota tarvivia haastavia lapsia laitetaan ryhmän sekaan. Osa myös testaa kokoajan hoitajia ja kiukuttelee/riehuu/puree/raapii päiväunilla. Jos koko ryhmä olisi ns. Täysjärkisiä niin olisi kivempi olla tauolla kun toinen hoitajista pärjäisi paremmin päikkäriajan 30min yksin 14 lapsen kanssa. Lastentarhan opelle on myös otettu suunnittelu aikaa, usein sitä vaan ei voi käyttää jos on sairaspoissaoloja, myös toteutus on niin ja näin jos päivä on vaan ns. Selviytymistä alimiehityksellä.
Älykkäille lapsille ei tarjota haasteita koska hitaammat lapset vievät resursseja. Häirikköjen vahtiminen vie liikaa aikaa kunnollisilta jotka olisivat jo innokkaita oppimaan vaikka ja mitä taitoja.
Vielä olet nuori ja ehdit opiskella vaikka useammankin ammatin! Kokeile nyt kuitenkin tuota ensin ja mieti rauhassa, jos se ei vaikuta siltä, mitä haluat pitempään tehdä. Lapseni on pienessä päiväkodissa, jossa ryhmissä on vain kaksi aikuista, pienten ryhmässä 9 lasta ja isojen kai 15, joukossa lienee osa-aikaisia jokunen. Onhan sielläkin vilinää, mutta ei nyt ihan samanlaista älämölöä kuin pahimmillaan 24 lapsen ryhmässä.
Oletko hakenut sijaisuuksia seurakuntien kerhoista? Palkathan siellä ei ole isoja (sielläkään), mutta ainakin täkäläisen seurakunnan lapsitoiminta on laadukasta. Päiväkerhoja lapsille ja perhekerhoja lapsille ja vanhemmille, kerhojen lisäksi on aikaa myös suunnitteluun, koulutuksiin ja kokouksiin. Joskus perheleirejä yms. Tuli vain mieleen, että kirkossakin voitaisiin arvostaa sun koulutusta, jos sellainen puoli kiinnostaa. Lastenohjaajien lisäksi on ainakin perhetoiminnan ohjaajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihda alaa, huonosti palkattu ala missä kiirettä ja hälinää riittää. Esim. Tutkijan tai lastenpsykologin työ voisi olla mieluisaa. Opettajatkin saa tuntien välissä kasata päätään sen 15min välitunnin. Mutta itselle ei sovi kellon tarkasti laaditut aikataulut vaan haluan että työ on luovaa eikä ole sidottu kelloon.
Itse olen ollut päiväkodeissa kiertävänä sijaisena opiskeluaikaan. Melkein kaikki työntekijät olivat aika puhki. Henkilöstössä vajetta ja erityishuomiota tarvivia haastavia lapsia laitetaan ryhmän sekaan. Osa myös testaa kokoajan hoitajia ja kiukuttelee/riehuu/puree/raapii päiväunilla. Jos koko ryhmä olisi ns. Täysjärkisiä niin olisi kivempi olla tauolla kun toinen hoitajista pärjäisi paremmin päikkäriajan 30min yksin 14 lapsen kanssa. Lastentarhan opelle on myös otettu suunnittelu aikaa, usein sitä vaan ei voi käyttää jos on sairaspoissaoloja, myös toteutus on niin ja näin jos päivä on vaan ns. Selviytymistä alimiehityksellä.
Älykkäille lapsille ei tarjota haasteita koska hitaammat lapset vievät resursseja. Häirikköjen vahtiminen vie liikaa aikaa kunnollisilta jotka olisivat jo innokkaita oppimaan vaikka ja mitä taitoja.
Ainakin psykologin työ on kellontarkasti aikataulutettua ja aikapaine on kova. Asiakkaat tulee esim joka tasatunti ja aina asiakkaan välissä on 5 min aikaa tehdä edellisen asiakkaan kirjaukset järjestelmään. Kalenteri on ahdettu aivan täyteen asiakkaita eikä kenenkään sovitulta ajalta voi myöhästyä.
Olen ollut määräaikaisena työssä esikoulussa, jossa on 8 lapsen ryhmä ja 5 aikuista. Lapset ovat siis erityisen tuen lapsia, suurimmalla osalla käytöshäiriöitä. Joka päivä väännetään ihan samat asiat; kuinka jonossa ei tönitä muita ja riehuta, kuinka wc:ssä ei näytellä persettä kavereille, vaan laitetaan ovi lukkoon ja pestään sen jälkeen kädet, kuinka aamupiirillä kuunnellaan ja ei hypitä penkeiltä alas tai puhuta wc-sanoja, ruokailussa ei oteta voita kilokaupalla ja pyyhitä ruokaa seiniin, istutaan omalla paikalla eikä vaelleta ympäriinsä jne. Tappelevat, huutavat, kiroilevat, koko ryhmä ei kunnolla voi olla samassa tilassa samaan aikaan (se riitely ja melu jatkuvaa). Keskustelu on tyylii "haluuksä turpaas, ruoka maistuu paskalle jne.". Ihan kauheaa käytöstä. Retkelle lähtiessä suunnittelee eräs muksu tappavansa sammakoita, sanottiin että no sitten ei retkelle pääse jos haluaa eläimiä tappaa. Eilen yksi kiipesi sellaisen kaapin päälle ja leikki olevansa ulkohuussissa siellä, mä nappasin sen natiaisen tekemään pöytätehtäviä.
Tämän lisäksi olen ollut kahdessa muussa paikassa, jotka ovat olleet oikeastaan vielä tuota pahempia. Toisessa oli kehitysvammaisia lapsia, jotka purivat ja raapivat. Raivareita saivat kaikesta jne.
Lapsissa ei ole mitään suloista. Ihan kamalia otuksia ovat. Jaksaako oikeasti joku tuollaista menoa pitkään katsella?
Alan olla niin kyynistynyt tähän työhön, onko oikeasti mukavia lastenhoitotöitä missään. Miksi mulle osuu juuri tuollaiset paikat. Olen kuusi vuotta tätä tehnyt ja nyt alan olla palamassa loppuun tähän. Inhoan tätä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin, jos et tiedä ettei tuon nimistä ammattia edes ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uusi varhaiskasvatuslaki on jo nyt parissa kuukaudessa lisännyt hierarkiaa työntekijöiden asenteissa ja puheissa. 1.9.2018 lähtien päteviä opettajia ovat vain kasvatustieteen kandit. Johtajaksi kelpaa vain kasvatustieteen maisteri. Lakitekstissä mainitaan varhaiskasvatuksen sosionomi, joka on koulutukseltaan sosionomi (AMK), mutta sosionomin tehtävää ei käytännössä vielä ole olemassa. Kukaan ei tiedä, mitä sosionomin toimenkuvaan päiväkotiryhmässä kuuluisi. Mikä ero olisi verrattuna opettajaan tai lastenhoitajaan? Kukaan ei osaa ainakaan minun työnantajakunnassani siihen vastata. Yhtään varhaiskasvatuksen sosionomia ei ole vielä rekrytoitu. Toisaalta ei ole kiire: uuden lain siirtymäaika on yli 11 vuotta. Eikä sosionomia ole lain mukaan pakko olla ryhmässä ollenkaan. Ryhmässä pitää uuden lain mukaan olla kaksi korkeakoulututkinnon suorittanutta työntekijää, mutta siihen käy kaksi kasvatustieteen kandia. Kaksi opettajaa ja yksi lastenhoitaja, se on ok. Sosionomien palkkaaminen on jatkossa täysin vapaaehtoista.
Jokainen, joka oli pätevä opettaja tai johtaja ennen uuden lain voimaantuloa, säilyttää pätevyytensä myös siirtymäajalla ja siirtymäajan jälkeen. Esimerkiksi minulta varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys ei siis katoa, vaikka jatkaisin alalla eläkeikään asti. Laki on kuitenkin vaikuttanut asenteisiin ja ihan suoraan työilmapiiriin jo tämän syksyn aikana. Olen nähnyt syksyn aikana useiden eri kuntien rekrytointi-ilmoituksia, joissa alle 3-vuotiaiden tai 3-5-vuotiaiden ryhmiin haetaan esiopetuskelpoista opettajaa. Tässä on hulppea ristiriita ja samalla suora viesti: Esiopetus alkaa Suomessa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 6 vuotta, joten 1-5-vuotiaita voivat opettaa täysin pätevinä kaikki, joilla on ollut opettajan kelpoisuus 31.8.2018. Mutta pienille lapsille halutaan tietoisesti opettajaksi kandi eikä sosionomia (AMK), vaikka pätevä varhaiskasvatuksen opettaja olisikin. Kandeilla esiopetuspätevyys on, sosionomeilta edes mahdollisuus hankkia esiopetuspätevyys vietiin jo vuosia sitten.
Jatkossa pätevien ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sosionomitaustaisten opettajien on siis entistä vaikeampaa vaihtaa työpaikkaa. Asenteet näkyvät myös työpaikan arjessa. Omalla työpaikallani johtaja laskee yhteisesssä palaverissa ääneen, kuinka monessa ryhmässä on epäpätevä opettaja, epäpätevä lastenhoitaja, kuinka monessa opettajan tehtäviä hoitaa sosionomi (joista jokainen on meidän talossa pätevä!) ja kuinka monessa ryhmässä on "oikea" opettaja, "Kun nyt on laki muuttunut". Johtajan päälle varhaiskasvatuksen laaja-alainen erityisopettaja (eli konsultoivassa roolissa kiertävä veo) jatkaa, että kyllä se pätevyys olisi pitänyt viedä samantien kaikilta sosionomeilta.
6
Kammottava työpaikka. Tuo johtaja ja siellä viljelty ilmapiiri kuulostaa sadistiselta. Onko johtajalla alemmuuskompleksi oman osaamisensa ja pätevyytensä suhteen? "Oikeaksi" johtajaksi kun tarvitaan jatkossa KM ja riittävä johtamistaito ja ehkäpä hän on itse vanha opistotasoinen (2,5 v) lastentarhanopettaja, jonka osaamista ei ole päivitetty vuosikymmeniin. Tai itse sosiaalialan tai lastenhoitajan koulutus pohjalla. Noita virkaansa takertuneita dinosauruksia kunta-alalla on tosi paljon, siksi homma sakkaa. Niistä tulee häijyjä, kun ovat peloissaan asemastaan ja maailmankuva on surkastunut rusinaksi. Alkavat kiusata muita työntekijöitä, "alaisiaan", "vertaisiaan", "ylempiään". Hyi, millainen rakennelma, ei kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6: Ikävä kyllä kuulostaa siltä, että omakin urani tulee käynnistymään noissa merkeissä :/ Omassa ryhmässä työskentely varmasti olisi mukavampaa kuin lainahoitajana kiertäminen, mutta samat ongelmat siellä omassakin ryhmässä olisi - liikaa lapsia ja olemattomat resurssit toteuttaa pedagogista varhaiskasvatusta. Osaamista olisi, mutta sitä ei pääse hyödyntämään. Ja toki siihen päälle vielä se, että tosiaan monissa päiväkodeissa on todella huono työilmapiiri.
Ap
Juuri näin. Itse työskentelen pk-seudulla, ja ainakin täällä jokaisessa ryhmässä on nykyään myös tehostetun tuen lapsia vähintään 1 (minun ryhmässäni tällä hetkellä 4). Tällaiset lapset ansaitsisivat ja tarvitsisivat aivan erityistä tukea esim. sosiaalisten ja leikkitaitojen, käytöstapojen, itsesäätelyn ja tunnetaitojen oppimiseen. Hiljaiset ja syrjään vetäytyvät tai ns. hiljaiset ja "helpot" lapset tarvitsisivat erityisen kuuntelevia korvia. Alueesta riippuen ainakin pk-seudulla vieraskielisiä lapsia on joka ryhmässä n. 5-80% (minun ryhmässäni on 47%). Iästä riippumatta vieraskielinen lapsi voi myös olla aloittaessaan aivan ummikko. Minun ryhmääni on tänä vuonna tullut 2 ummikkoa.
On todellista harhaa, että lapsi oppisi sosiaaliset taidot, suomen kielen ja saisi kavereita vain sillä, että hänet tipautetaan päiväkotiin. Jokaisen lapsen oppiminen ja edistyminen vaatii tietoisia ratkaisuja ja suunniteltua toimintaa. Se vaatisi lapsilta säännöllistä läsnäoloa aamupäivisin. (Jotkut lapsista tulevat paikalle ilmoittamatta ihan milloin sattuu.) Se vaatisi erityistarpeiden laajuudesta riippuen vahvaa tukea konsultoivassa roolissa työsketeleviltä erityisopettajilta ja suomen kielen opettajilta. Se vaatisi, että opettajalla olisi aikaa pedagogiseen suunnitteluun. Moni tehostetun tuen lapsi hyötyisi eniten aikuisesta, joka kulkisi jatkuvasti rinnalla tukien leikissä, ristiriitatilanteissa, ohjatussa toiminnassa, siirtymätilanteissa jne. Kun avustajia ei saada, käytännössä tällainen lapsi saattaa sitoa ryhmän kolmesta työntekijästä yhden lähes jatkuvasti päivittäin. Tehostetun tuen lapset ja vieraskieliset lapset eivät pienennä ryhmää yhtään. Heidän erityiset tarpeensa ovat näkyvissä vain paperilla. Se tuntuu pahalta.
6
Tämä sama tilanne on yläkoulussakin. Suomeen voi muuttaa esim. 12 vuotias lapsi, joka ei ole koskaan käynyt päivääkään koulua. Myös vanhemmat ovat luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomia, lisäksi koko perhe on taustastaanjohtuen traumatisoituneita, mikä purkautuu esim. perheväkivaltana ja lasten käytöshäiriöinä. Tällainen lapsi on vuoden valmistavalla luokalla ja sitten hänet tiputetaan lähikoulun isoon luokkaan eikä hänelle ole antaa sen enemmän resurssia kuin kuin koulun 400 muulle oppilaalle.
Jokainen arvaa, ettei hommasta tule hevon h*****ttiäkään kun ainoa tuki on se, että luokanvalvojaksi nakitettu aineenopettaja vääntää omalla ajallaan byroktatiaa wilman tukilehdille. Itselläni on viikossa 200 oppilasta, heistä noin 50 on erityisen tai tehostetun tuen päätöksellä. Ja se tuki on ihan vaan paperilla, mitään oikea resurssia näille oppilaille ei ole varattu. Olin täysin työllistetty jo ennen kuin tämä erityistarpeisten ja kielitaidottomien vyöry kouluihin alkoi, joten alkaa ihmetelkö että PISA:t horjuu.
t. Väsynyt ope
Sanoit olevasi 26v valmistuttuasi eikä aikaa ole loputtomiin miettiä uraa. Päinvastoin. Itse olen 31v ja juuri hakeutumassa tänä keväänä pääsykokeisiin. En ole siis lastentarhanopettaja tai muutenkaan ko. alalla, mutta olen ollut valmistuttuani alallani nyt 7v ja kokoajan on ollut sellainen tunne, etten ole ehkä oikeassa paikassa. Kuten sinullakin - pääsykoerumba ei kiinnostaisi yhtään. Vuosien jahkailun tuloksena olen kuitenkin päättänyt tehdä asialle jotain. Onhan minulla noin 40v työelämää jäljellä! Joten siitä näkökulmasta nuoria ollaan vielä vaihtamaan alaa jos siltä tuntuu. Toki ensiksi pitäisi tietää, että minne päin suuntautua. Sitä varten kehottaisin sinua menemään vaikka ammatinvalinta psykologille tai muulle opinto-ohjaajalle joka osaisi ehkä viitoittaa tietäsi. Kaikkea hyvää sinne! :)
Vierailija kirjoitti:
Todellakin, jos et tiedä ettei tuon nimistä ammattia edes ole.
Nykyään on varhaiskasvatuksen opettajat eikä enää mitään lastentarhaajia. Varhaiskasvatus on tutkimustietoon pohjautuvaa suunnitelmallista kasvatustyötä joka pohjautuu lasten omiin tarpeisiin, ei mitään lastenvahdin hommaa.
katjuska1234 kirjoitti:
Sanoit olevasi 26v valmistuttuasi eikä aikaa ole loputtomiin miettiä uraa. Päinvastoin. Itse olen 31v ja juuri hakeutumassa tänä keväänä pääsykokeisiin. En ole siis lastentarhanopettaja tai muutenkaan ko. alalla, mutta olen ollut valmistuttuani alallani nyt 7v ja kokoajan on ollut sellainen tunne, etten ole ehkä oikeassa paikassa. Kuten sinullakin - pääsykoerumba ei kiinnostaisi yhtään. Vuosien jahkailun tuloksena olen kuitenkin päättänyt tehdä asialle jotain. Onhan minulla noin 40v työelämää jäljellä! Joten siitä näkökulmasta nuoria ollaan vielä vaihtamaan alaa jos siltä tuntuu. Toki ensiksi pitäisi tietää, että minne päin suuntautua. Sitä varten kehottaisin sinua menemään vaikka ammatinvalinta psykologille tai muulle opinto-ohjaajalle joka osaisi ehkä viitoittaa tietäsi. Kaikkea hyvää sinne! :)
Juuri näin!
Olen itse vaihtanut alaa jo neljä kertaa, aina n. 10 vuotta kutakin. Elinikäinen oppiminen on ollut aina totta, nykyään sille on vain annettu tuollainen nimi.
Nyt suoritan jälleen uutta tutkintoa, tällä kertaa Helsingin yliopistossa. Näin vanhempana uusimpia teorioita ja tutkimuksia on todella antoisaa opiskella, kun on itsekin elänyt viimeiset vuosikymmenet ja saa erilaista kosketuspintaa kuvattuihin asioihin. Konteksti on eri. Maailma muuttuu koko ajan, joten ei tietenkään voi olettaa, että 10, 20, 30, 40, 50 jne. vuotta sitten opittu käsitys maailmasta ja työstä olisi yhä voimassa.
Jokaisessa uudessa oppilaitoksessa, joissa olen ollut on aina ollut monen ikäisiä ja monella taustalla opiskelevia ihmisiä. Todella moni on suorittamassa jo kolmannen tai neljännen, itselleen täysin uuden tieteenalan opintoja. Yliopisto on täynnä kaiken ikäisiä aikuisia ihmisiä sekä opettajina että opiskelijoina. Ideana on kiinnostus eri aloilla tehtävään tutkimukseen, uudistuvaan tietoon ja erilaisiin menetelmiin löytää vastauksia kiinnostaviin kysymyksiin. Teoriat eivät ole mörköjoukko vaan testattavaksi tarkoitettua kriittistä ajattelua. Yliopistossa tapaa valloittavia tyyppejä mistä vain ikäryhmistä eikä siellä suhtauduta kenenkään taustaan tai ikään millään tavalla eriarvoistavasti. (on myös virallinen ohje)
Suosittelen lämpimästi uusien asioiden ja alojen pariin liittymistä. On oman elämän hukkaan heittämistä kitua jossakin, missä ei ole hyvä olla. Lapsetkaan eivät ansaitse sellaista ympäristöä vaan kasvurauhan.
Yhtään väheksymättä ap:n kokemusta - joka on varmasti yleinen - tahdon kiinnittää huomiota toimintatapoihin, jotka tässä ketjussa on mainittu ja jotka itsessään lisäävät uupumista päiväkodeissa:
- "Pihalla kököttäminen". Miksi ihmeessä pitäisi kököttää, kun on sata muutakin juttua, joita voi pihalla tehdä yhdessä lasten kanssa.
- Sääntöviidakko ja kiireinen minuuttiaikataulu. Aaargh! Oikeasti olemme luovalla alalla, mutta se tosiasia hukkuu liukuhihnamaisen työtavan alle. Liukuhihna on paikallaan vain tietyissä rajatuissa tilanteissa, esim. sidottaessa lasten luistinten nauhoja. Siitäkin tosin voi tehdä mukavan - joskin työlään - hetken.
- Tiimityön osaamattomuus, joka ilmenee yksin jättämisen kulttuurina. Esim. tyrkätään sijainen ulos koko ryhmää valvomaan tai joku hoitamaan yksin siirtymätilanne tai lepohetki. Jokainen uupuu, jos joutuu tekemään muidenkin työt.
- Pedagogisen johtajuuden puute. Pedagoginen johtajuus mitataan toimintakulttuurin ja vuorovaikutuksen laadukkuutena, tunneilmapiirin myönteisyytenä ja rauhallisuutena, ryhmäytymisen onnistumisena, hyvinä käytöstapoina, lasten ja tiimin hyvinvointina, pedagogisen rakkauden määränä, lämpiminä ihmissuhteina, siirtymätilanteiden sujuvuutena, lasten oppimisen ilon määrällä jne.
Yksittäiset sanamuotoilut pedagogisissa asiakirjoissa, ammattitermeillä kikkailu ja päteminen tai toimistotyössä vietetty aika palavereineen ja suunnitteluineen ei vielä kerro siitä, miten vaka-ope on suoriutunut pedagogisessa johtajuudessa. Siinä voi olla kraaterin kokoinen aukko.
Lopuksi, MIKÄÄN yksittäinen tutkinto ei valmista siihen kaikkeen, mitä varhaiskasvatus pitää sisällään. Työkenttä on elämän kokoinen. Kannattaa keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa. Ja niitä asioita on yllättävän paljon.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se lto:n vastuu vaan on suurempi. Lh:n töiden lisäksi paperihommat, palaverit, suunnittelu, vasukeskustelut. Jos jokin menee pieleen, osoittaa syyttävä sormi lto:ta.