Mitäpä voi tehdä sellaiselle yläkouluikäisten kiusaamiselle, että ei oteta joukkoon?

Tinderissä pitää antaa pi..lluu jarkko petterille, kun se on reiluu

elämä on..

pitää perustaa ilotaloja, joissa nää petterit saa pi..lluu

jos jää ilman se on syrjintää

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiusaamisen yksi muoto nimenomaan on jättää pois porukasta. Kyllä se on ihan sama kaikilla, iästä riippumatta. Ihan varmana tuntuisi kiusaamiselta myös av-mammasta, jonka kaikki muut työkaverit menevät aina bisselle eikä kysy itseään mukaan. Tai sit siellä työpaikalla kohtelevat kyllä asiallisesti, mutta siinä kaikki. Esim toisivat kaikille muille jotain lahjoja tai kivoja yllätyksiä, mutta tälle yhdelle ei. Totta kai se on yksi kiusaamisen muoto.

Tämä ei vaan kiinnosta ketään, niin kauan kun ei satu omalle kohdalle. Useimmille ei näin käy.

Kyllä juuri näin on.

Meillä töissä oli aika, jolloin useimpien vanhemmat alkoivat poistua keskuudestamme. Oli tapana osanottokukat ostaa kaikille paitsi minulle.

Tuntui hassulta, kun olin itse osallistunut muiden kukkiin, niin kukaan ei muistanut minua vastaavassa tilanteessa.

en niitä kukkia sinänsä kaivannut, mutta oudolta vähän tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään, eikä tarvitsekaan. Hyvä oppia jo nuorena, ettei aina voi kuulua joukkoon ja hyvä oppia olemaan yksin. Yksin tuo tulee jäämäänkin ellei löydä teininä omaa kaveriporukkaa, niin hyvä oppia olemaan yksin

Täysin sairas ajatusmaailma erittäin monella täällä.

Ihminen EI IKINÄ voi hyvin yksinään. Mikään ei ole niin tuhoisaa ihmiselle kuin yksinäisyys tai se että jätetään ulkopuolelle. Ei väkivalta. ei sairaus tai mikään muukaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos koulusta ei löydy kavereita niin yrittäisin keksiä lapsen kanssa jotain harrastuksia. Ja yritä rohkaista että vaikka nyt on hankalaa niin lukiossa/opiskelupaikassa sitten alkaa helpottaa kun alkaa olla enemmän mahdollista olla samanhenkisten kanssa. Viettäkää itse mahdollisimman paljon aikaa lapsen kanssa. Vanhempien tuki on tärkeää vaikkei lapsi sitä itse ilmaisisikaan.

Jos ihminen on lapsena yksin niin hän on sitä myös aikuisenakin sillä se tuhoaa ihmisen sisältä niine ttä sitä ei enää voi korjata millään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiusaamisen yksi muoto nimenomaan on jättää pois porukasta. Kyllä se on ihan sama kaikilla, iästä riippumatta. Ihan varmana tuntuisi kiusaamiselta myös av-mammasta, jonka kaikki muut työkaverit menevät aina bisselle eikä kysy itseään mukaan. Tai sit siellä työpaikalla kohtelevat kyllä asiallisesti, mutta siinä kaikki. Esim toisivat kaikille muille jotain lahjoja tai kivoja yllätyksiä, mutta tälle yhdelle ei. Totta kai se on yksi kiusaamisen muoto.

Tämä ei vaan kiinnosta ketään, niin kauan kun ei satu omalle kohdalle. Useimmille ei näin käy.

Aloittaja ei ole mitenkää avannut asiaa missä muodossa tuota kiusaamista esiintyy.

Työpaikka ei ole minulle kaverikerho. Riittää, että kohdellaan asialisesti.

Ei ole kaverikerho, mutta väittäisin että olet poikkeus, jos ei missään tunnu se, että muita kohdeltaisiin eri tavalla esim positiivisesti huomioiden kuin sinua. (Kehut, lahjat merkkipäivänä, kuulumisten kysymiset ym)

Olen miesvaltaisessa työpaikassa, eikä täällä kyllä anneta merkkipäivänä lahjoja, anneta kehuja tai kysellä erityisesti kuulumisia. Jos jollakin on joku talonrakennusprojekti tms. menossa, sen etenemisestä saatetaan kysellä ja siitä keskustella. Tai jostain tulevista urheilutapahtumista. Jos jotain uutisia haluaa kaikille kertoa, pitää ihan itse avata suunsa, ei niitä kukaan ala erikseen kyselemään. Ei mullekaan työpaikka ole mikään kaverikerho.

OHIS mutta tätä kaipaan miesvaltaisilta aloilta. Nykyisen naisvaltaisen työpaikan yrityskulttuuriin kuuluu asenne, että kaikkien pitää kaveerata keskenään myös työajan ulkopuolella, koska se kuulemma nostattaa työmoraalia. PAH. Minä olen tullut tekemään töitä, en aikuisten iltapäiväkerhoon. Ihan yksi ja sama tunnenko sinut entuudestaan vai en. Kunhan teet työsi hyvin ja minä teen omani niin se riittää.

Puhumattakaan sitten näistä kuppikunnista, joissa aikuiset keski-ikäiset naiset on keskenään "Mä en leiki ton kaa, kun mä en tunne sitä ja se ei oo samanlainen ku mä".

Tee. Nyt. Vaan. Se. Työsi. Kiitos.

Juuri kaltaisiasi ei todellakaan haluta mihinkään työpaikkaan.

Monet tekevät niin paljon työtä että he ovat enemmän työkavereidensa kanssa tekemisissä kuin oman puolisonsa ja lapsiensa kanssa. Huonostihan siinä käy jos ajattelee kuin sinä.

Työapaikka on ihmisen tärkein sosiaalinen paikka. Koska siellä vietetään niin massiivinen osa valveilla oloajasta. 

En tosiaan katsellutkaan kuin vasta nyt, onko aloitukseeni tullut vastauksia. Poika kertoi vaan, että häntä haukutaan ja sillä tavalla suljetaan pois. Ei kerro miten haukutaan ja ketkä. Sanoi myös että ei halua kertoa, koska selvittely pahentaa tilannetta. Sitä on alakoulun puolella joskus yritetty.

Pojalla on lievä asperger ja sitäkin kautta sosiaalisissa taidoissa varmasti parantamista. En tiedä miten hyvin poika osaa "olla" porukoissa, mutta minusta hän on hirmu jäykkä ajattelussaan ja kotona myös omaehtoinen. Luulisin että ei joukoissakaan kovin rento osaa olla.

Poika on vakavasti masentunut ja miettii itsemurhaa. Pojalla on hoitosuhde ja kohta kokeillaan masennuslääkkeitä. Poika kertoi, että masennuksen syille ei voi tehdä mitään eikä kertonut syitä. Mutta yhden syyn kertoi ja se oli ettei ole kavereita. Sanoi, että asia johtuu hänestä ja hän ei voi sille mitään. Siksi vähän suruissani tein aloituksen. Ei kai sille voi mitään... eihän toisia voi pakottaa ottamaan porukkaan.

-ap

 [/quote]

Meillä töissä oli aika, jolloin useimpien vanhemmat alkoivat poistua keskuudestamme. Oli tapana osanottokukat ostaa kaikille paitsi minulle.

Tuntui hassulta, kun olin itse osallistunut muiden kukkiin, niin kukaan ei muistanut minua vastaavassa tilanteessa.

en niitä kukkia sinänsä kaivannut, mutta oudolta vähän tuntui.[/quote]

Meilläkin töissä muistetaan kahvittaa ja kukittaa vain tiettyjä ihmisiä, muistaminen ei ole tasapuolista.  Käytännöt vaihtelee sen mukaan kuka on ns hyvä tyyppi tai jonkun johtajan kaveri.

Joten miten lapsilta voi "vaatia" tasapuolista kohtelua kuin ei siihen kykene "aikuisetkaan"?

Pojalla ei ole harrastuksia tällä hetkellä, ei oikein mitään halua harrastaa, kun on hieman kömpelö eli ei ole liikunnallinen. Muutkaan harrastukset eivät ole kiinnostaneet. Muualtakaan ei ole kavereita. Harmillisesti ei ole edes samanikäisiä serkkuja.

Nyt sinun kannattaisi olla yhteydessä koulukuraattoriin tai muuhun, että poikasi saisi tukea sinne kouluun. Yksin on tympeää olla. 

Tuo kömpelyys voi selittää paljon, kun pojilla on tapana kisuta ja siinä sitä urheilullisuutta mittaillaan.  Voisiko poikasi löytää harrastuksia jostain muualta kuin liikunnasta? Jotain ehkä nörttimäistä? Niissäkin piireissä on paljon yksinäisiä ja kaveruuteen ei urheilusuorituksia tarvita.

Ap, olin jo innoissani kirjoittamassa oman lapseni positiivista tarinaa eli siitä kuinka hän selvisi syrjimisestä mutta sitten luin nuo viimeiset kommenttisi jotka ovat todella hälyttäviä! Toivottavasti pojallasi on hyvä hoitosuhde.

Oma lapseni selvisi kun löysi mieluisan harrastuksen ja sen myötä ystäviä. Itsetunto nousi ja nyt hän ei enää välitä kiusaajien tempuista/syrjinnästä koulussa vaan kulkee ”pystypäin” mikä on aiheuttanut sen, etttä osa kiusaajieta haluaakin kaveerata hänen kanssaan. Hän on myös koulussa löytänyt uusia kavereita pissisporukoiden ”varjoista”, ennen hänellä ei ollut tarpeeksi luottamusta lähestyä uusia tyyppejä koska hän ajatteli että ne kuitenkin kieltäytyy.

Harrastuksen ei tarvitse olla liikunnallinen; mekin haimme kauan sitä oikeaa harrastusta ja tarjolla on yllättävän paljon kun jaksaa vaan katsoa ja tutkia. Shakkikerhot, harrastusteatterit, ohjelmointi- ja pelijutut, mangaklubit jne eivät välttämättä ilmoittele lehdessä kuiten jalis- ja lätkäryhmät. Mutta se vaatii vanhemmalta että jaksaa hakea, kuskata ja kannustaa!

Onko poika normiluokalla? Voisiko erityisluokalta helpommin löytyä samanhenkistä seuraa tai jostakin potilasyhdistyksestä tms ( mitä nyt asseille on)? Harrastus voisi myös auttaa, niitä on muitakin kuin liikunnallisia. Kotoa ei kukaan tule hakemaan vaan itse ne kaveri/harrastepiirit on löydettävä. Tässä APn poika selvästi tarvitsee aikuisten apua ja patistelua.

Voisiko koulun tukioppilaat auttaa kavereiden etsimisessä?

Tulipa paha mieli sinun ja poikasi puolesta, ap. Harmillisesti olet saanut paljon vastauksia, joiden ei ole tarkoituskaan millään tavalla auttaa. Onneksi myös hyviä.

Hienoa, että poikasi puhuu sinulle tuonkin verran, ja että hoitokontakti on olemassa ja masennuksen hoito starttaamassa. Pidä vanhempana huolta, että myös säännölliset keskustelukäynnit toteutuvat suunnitellusti.

Olisin ehdottomasti yhteydessä myös kouluth/kuraattoriin, mikäli ette vielä ole olleet.

Yrittäisin tuoda pojalle esille, että olet tukena (jos vain suinkin mahdollista, myös muita läheisiä aikuisia) ja että tilanne on nyt haastava, mutta tulee helpottamaan. Masennus sairautena aiheuttaa tunteen, ettei mitään ole tehtävissä, eikä mikään tule muuttumaan. Tämä on kuitenkin hoidettavissa. Olisi myös hyvä jos pystyisit rauhallisesti ja syyllistämättä kuuntelemaan huolena olevia asioita mitätöimättä niitä, siinä määrin kun hän haluaa kertoa.

Hyviä ehdotuksia muista, kuin liikunnallisista harrastuksista, tuli esille. Tarjontaa on paljon, varmasti sopivia vaihtoehtoja löytyy. Kannustapa poikaasi jollakin verukkeella erilaisten asioiden pariin, joista voisi saada myönteisiä kokemuksia. Tehkää vaikka yhdessäkin asioita, ei ole helppoa teinin kanssa, mutta yrittäminen kannattaa...

Oman lapsen itsemurha-ajatusten pohtiminen käy rankaksi, tarvinnet tukea myös itsellesi?

Voimia, toivottavasti sinulla on lähipiirissä muita aikuisia, joiden kanssa voit jakaa huolta.

Ap:lle tsemppiä.

Mulle tulee mieleen taideharrastukset. Kiinnostaako kuvataiteet, musiikki, kirjallisuus, video, elokuva, teatteri? Niitä voi ekaks seurata ihan itse jo vaik netin kautta. Ei tarvitse välttämättä olla kauhean lahjakas ja haluta tehdä itse, jo seuraaminen voi antaa paljon sisältöä elämään. Mulle esin musiikki, jota en halua tehdä ja sillä lailla harrastaa, mutta kuuntelu, keikat ja konserit, käyn mielelläni yksin ja myös leffassa yksin, on kiva keskittyä kunnolla.

Kaikista lahjakkuuksista ei itse edes tiedä. Mä esim, olen keskinkertainen piirtäjä, mutta lahjakas maalari, joka selvisi sattumalta vasta aikuisena ja sen jälkeen aloin asiaan panostaa intensiivisenä harrastuksena, joka tuonut elämöän uusia tuttuja ja pari ystävääkin. Taide antaa mielettömästi sisätlöä elämään, koska sen seuraamisessa, siihen tutustumisessa vain taivas on rajana. Moni taiteilija myös on kokenut yksinäisyyttä ja masennusta, elämäntainat voivat tuoda tunteen, ettei ole yksin.

Poika on selävsti älykäs, kun osaa refletoida tilannetta noinkin aikuisesti kuin kerroit. Yritä valaa uskoa siihen, että nuoruus on kaikille vaikeeta (niillekin, jotka vaikuttaa suosituilta, monella salaisia suruja vakavistakin asioista) mutta elämä muuttuu aikusena paljonkin esim opiskelujen saralta löytyy uusia tuttavuuksia. Nuoruus, yläkoulu on se tylsin vaihe, aikuisena pääsee tkemeään ja kokemaan omia juttuja.

Kavereiksi ei voi pakottaa tuossa iässä enää ja poika tajuaa sen. Se ei tietty helpota paljoa yksinäisyyden tunteeseen. Yrittäkää puhua, että myös apsergereita on paljon, helpittaisko esim nettikeskustelupalsta heille, niitä on.

Puhu siitä, että teininä tuntuu aina siltä, että kaikki, koko elämä on nyt siinä. Melko pian sitä kuitenkin onkin jo nuori aikuinen ja ylipäänsä ekaks lukiossa tai muussa koulussa, jossa voi olla ihan eri porukka. Yläkoulun tylsä aika unohtuu. Harvoin ne ylökoulun suosituimmat on suosittuja aikuisina tai siis usein jumahtavat sille tasolle. Aika menee nopeesti, yläkoulu tuntuu tietysti piinallisen pitkältä, jos ei viihdy, mutta nopeemmin kuin uskoiskaan se on mennyt vaihe. Kaikki aikuisena kiinostavat ja usein menestyneetkin ihmiset on tunteneet ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä jossain vaiheessa elämäänsä. Ihminen, joka on aina ympäröity kaveripossella, ei välttämttä kohtaa tiettyjä puolia itsessään, joita jalostamalla kasvaa hyväksi tyypiksi.

Hali Äidille, äidin huoli lapsesta on kova!!!! äiti ei korvaa kaveripiiiriä tai esim saavuttamatonta ihastuksen kohdteta, mutta vanhemman läsnäolo ja välittäminen on silti tosi tärkeää.

Ps. Sorry typot, kirjoitan bussissa

Kiitos hirveesti vastauksista ja välittämisestä. Ihan tulee tippa linssiin, että netin kautta voi ihmiset välittää.

Ehkä poikakin jossain vaiheessa innostuu harrastuksista, mitä ehdoteltiin. Alan etsimään ja jossain vaiheessa ehdottamaan niitä. Hän on vielä vähän syvissä vesissä masennuksen kanssa eli helposti lähtee sille linjalle, että en minä jaksa jne.

Saatan ottaa myös koulukuraattoriin yhteyttä koulu- ja kaveriasioissa.

Te hurskastelevat aikuiset, jotka syytätte ap:n koulukavereita ilkeiksi kiusaajiksi, voisitte miettiä, montako autismin kirjon ihmistä teillä on ystävinä? Tai skitsofreenikkoa? Ketä tahansa outoa tai erikoista? Miten te kuvittelette, että joillakin murrosikäisillä voisi olla enemmän empatiaa ja kärsivällisyyttä kuin teillä? Vaikka ap:n pojan kohtalo on kurja, niin hänen ikätoverinsa ovat vain lapsia.

Ehkä kannattaisi etsiä vertaistukea? Poika voisi löytää kaverin toisesta assista.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos hirveesti vastauksista ja välittämisestä. Ihan tulee tippa linssiin, että netin kautta voi ihmiset välittää.

Ehkä poikakin jossain vaiheessa innostuu harrastuksista, mitä ehdoteltiin. Alan etsimään ja jossain vaiheessa ehdottamaan niitä. Hän on vielä vähän syvissä vesissä masennuksen kanssa eli helposti lähtee sille linjalle, että en minä jaksa jne.

Saatan ottaa myös koulukuraattoriin yhteyttä koulu- ja kaveriasioissa.

Tämä oli siis ap ja nro 70 myös.

Valitettavasti tuota tekee kyllä "aikuisetkin"

Vierailija kirjoitti:

Voi vain vahvistaa tämän pojan itsetuntoa. Tasapainoisen ihmisen on aina helpompi löytää kavereita. 

Jos niitä ei koulusta löydy, niin harrastuksista ja muista ympyröistä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus valita seuransa kuten meillä kaikilla. 

Koulussa on oltava tietysti asiallinen kaikille, mutta mihinkään piireihin kenellekään ei ole oikeus automaattisesti. 

Voit tietysti miettiä ja jopa kysyä muilta, mikä pojassa on vikana. Usein siihen, ettei huolita joukkoon on jokin syy. Jos syy on poistettavissa tai ainakin lievennettävissä, niin tukea sitä kehitystä. 

Sun kaltaisten ajattelijoiden vuoksi monet kiusatut kokee häpeää. Vain kiusaajamulkut puhuu tuollaista. Miettisit mikä sinussa on vikana kun ajatusmaailmasi on noin vinksallaan.