Mitäpä voi tehdä sellaiselle yläkouluikäisten kiusaamiselle, että ei oteta joukkoon?

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan katsellutkaan kuin vasta nyt, onko aloitukseeni tullut vastauksia. Poika kertoi vaan, että häntä haukutaan ja sillä tavalla suljetaan pois. Ei kerro miten haukutaan ja ketkä. Sanoi myös että ei halua kertoa, koska selvittely pahentaa tilannetta. Sitä on alakoulun puolella joskus yritetty.

Pojalla on lievä asperger ja sitäkin kautta sosiaalisissa taidoissa varmasti parantamista. En tiedä miten hyvin poika osaa "olla" porukoissa, mutta minusta hän on hirmu jäykkä ajattelussaan ja kotona myös omaehtoinen. Luulisin että ei joukoissakaan kovin rento osaa olla.

Poika on vakavasti masentunut ja miettii itsemurhaa. Pojalla on hoitosuhde ja kohta kokeillaan masennuslääkkeitä. Poika kertoi, että masennuksen syille ei voi tehdä mitään eikä kertonut syitä. Mutta yhden syyn kertoi ja se oli ettei ole kavereita. Sanoi, että asia johtuu hänestä ja hän ei voi sille mitään. Siksi vähän suruissani tein aloituksen. Ei kai sille voi mitään... eihän toisia voi pakottaa ottamaan porukkaan.

-ap

Tässä on todennäköisin syy, miksi hänellä ei ole kavereita. Ei osaa olla kavereiden kanssa kuten kavereiden kanssa ollaan. Mahdollisesti töräyttää ajatuksensa ääneen ajattelematta tai ymmärtämättä, että toinen voi loukkaantua. Ei ymmärrä muiden huumoria tai muut eivät ymmärrä hänen huumoriaan. Hienotunteisuus ja tilannetaju puuttuvat tai ovat heikosti kehittyneitä. Vaikka sosiaalisia taitoja voikin harjoitella, asperger-piirteistään ei pääse kokonaan eroon.

Kerroit, että poika ei ole liikunnallinen eikä oikein muutkaan harrastukset kiinnosta. Harrastaminen vain kavereiden saamisen vuoksi on huono idea. Harrastuksestaan pitää oikeasti tykätä. Mahtaisikohan poikaasi kiinnostaa valokuvaus? Hyvä kamera ja sitten kuvaamaan luontoa, rakennuksia, kotona esineitä jne? Netistä löytyy harrastelijavalokuvaajien ryhmiä, joissa voi keskustella aiheesta, julkaista omia valokuviaan ja saada ehdotuksia, miten voisi taitojaan parantaa. Näistä ryhmistä voi löytyä joku kaveri, jonka kanssa voisi ystävystyä myös livemaailmassa. Entä roolipelit? Joko netissä tai livenä eli larppaus? Tai miksei vaikka niin, että aloittaa netissä ja jos intoa on, niin jatkaa livenä. Tai airsoft, jos asutte paikassa, josta löytyy softaajia? Motorista kömpelyyttä pystyy airsoftissa kompensoimaan strategiataidoilla. Tosin jos hänellä on matala stressinsietokyky tai aistiyliherkkyyksiä, airsoft ei välttämättä sovi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiusaamisen yksi muoto nimenomaan on jättää pois porukasta. Kyllä se on ihan sama kaikilla, iästä riippumatta. Ihan varmana tuntuisi kiusaamiselta myös av-mammasta, jonka kaikki muut työkaverit menevät aina bisselle eikä kysy itseään mukaan. Tai sit siellä työpaikalla kohtelevat kyllä asiallisesti, mutta siinä kaikki. Esim toisivat kaikille muille jotain lahjoja tai kivoja yllätyksiä, mutta tälle yhdelle ei. Totta kai se on yksi kiusaamisen muoto.

Tämä ei vaan kiinnosta ketään, niin kauan kun ei satu omalle kohdalle. Useimmille ei näin käy.

Aloittaja ei ole mitenkää avannut asiaa missä muodossa tuota kiusaamista esiintyy.

Työpaikka ei ole minulle kaverikerho. Riittää, että kohdellaan asialisesti.

Kun kohtaat tuon eristämisen työpaikalla, toteat oikeassa elämässä sen olevan työpaikka kiusaamista. Sulle ei puhuta mitään, ei kerrota edes työasioista, jotka olisivat olerllisia työn hoitamiseksi. Ei kutsuta palavereihin ja infon oman tiimin jutuista kuulet kun ne kertotaan koko yksikölle. Tosi sairasta ja tosi sairastuttavaa ja siitä on pakko päästä pois.

Edellinen kommentoija kirjoitti: "Riittää, että kohdellaan asialisesti". Ovatko nuo sun kuvaamasi jutut mielestäsi asiallista kohtelua?

Vierailija kirjoitti:

Ihan turha tässä nyt on hyökätä minua vastaan koska ei tässä ole minusta enää kyse. Halusin vain vastata ap:n kysymykseen omasta kokemuksestani. Olen kovaääninen johtajatyyppi, extrovertti ja ärsytän monia ihmisiä edelleen. Koukukiusatut ovat oman kokemukseni mukaan usein introverttejä + jokin ulkoinen syy miksi joutuvat kiusatuksi.

N54 entinen koulukiusaaja

Joku hinku on huomioida rauhallinen tyyppi, joka ei tuo itseään mitenkään esiin koulussa. Luulisin, että se on kateus, kun itsestä puuttuu se jokin tärkeä osa ihmisyyttä joka toisella on.

Ikävä tosiasia on, että monet taidot opitaan ennen aikuisikää. Yksi niistä on taito solmia kaveri- ja ystävyyssuhteita. Hyvää tarkoittavat aikuiset (vanhemmat, päiväkodin henkilökunta, opettajat) tekevät lapselle vain karhunpalveluksen, jos eivät anna lapsen itse opetella ja oppia. Lapselle tulee antaa neuvoja kaveri- ja ystävyyssuhteiden solmimiseen, mutta ei järjestää lapsen puolesta tälle seuraa. Emmehän me tee lastemme läksyjäkään, vaikka se varmasti olisi lapselle mukavampaa ja helpompaa kuin tehdä itse. Miksi emme tee? Koska ymmärrämme, että silloin lapsi ei oppisi. 

Jos lapsen ei ole koskaan tarvinnut opetella, aikuisena voi olla haastavaa löytää kavereita, ystävistä puhumattakaan. Tälläkin palstalla varsin usein kysytään, miten tutustuisi muihin ihmisiin ja saisi ystäviä. Minusta nämä ovat hyvin surullisia kysymyksiä, koska aikuisena tutustutaan ja ystävystytään aivan samoin kuin lapsenakin. Paitsi että aikuisena ei ole enää äitiä, tarhantätiä eikä opettajaa järjestämässä seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiusaamisen yksi muoto nimenomaan on jättää pois porukasta. Kyllä se on ihan sama kaikilla, iästä riippumatta. Ihan varmana tuntuisi kiusaamiselta myös av-mammasta, jonka kaikki muut työkaverit menevät aina bisselle eikä kysy itseään mukaan. Tai sit siellä työpaikalla kohtelevat kyllä asiallisesti, mutta siinä kaikki. Esim toisivat kaikille muille jotain lahjoja tai kivoja yllätyksiä, mutta tälle yhdelle ei. Totta kai se on yksi kiusaamisen muoto.

Tämä ei vaan kiinnosta ketään, niin kauan kun ei satu omalle kohdalle. Useimmille ei näin käy.

Aloittaja ei ole mitenkää avannut asiaa missä muodossa tuota kiusaamista esiintyy.

Työpaikka ei ole minulle kaverikerho. Riittää, että kohdellaan asialisesti.

Ei ole kaverikerho, mutta väittäisin että olet poikkeus, jos ei missään tunnu se, että muita kohdeltaisiin eri tavalla esim positiivisesti huomioiden kuin sinua. (Kehut, lahjat merkkipäivänä, kuulumisten kysymiset ym)

Olen miesvaltaisessa työpaikassa, eikä täällä kyllä anneta merkkipäivänä lahjoja, anneta kehuja tai kysellä erityisesti kuulumisia. Jos jollakin on joku talonrakennusprojekti tms. menossa, sen etenemisestä saatetaan kysellä ja siitä keskustella. Tai jostain tulevista urheilutapahtumista. Jos jotain uutisia haluaa kaikille kertoa, pitää ihan itse avata suunsa, ei niitä kukaan ala erikseen kyselemään. Ei mullekaan työpaikka ole mikään kaverikerho.

OHIS mutta tätä kaipaan miesvaltaisilta aloilta. Nykyisen naisvaltaisen työpaikan yrityskulttuuriin kuuluu asenne, että kaikkien pitää kaveerata keskenään myös työajan ulkopuolella, koska se kuulemma nostattaa työmoraalia. PAH. Minä olen tullut tekemään töitä, en aikuisten iltapäiväkerhoon. Ihan yksi ja sama tunnenko sinut entuudestaan vai en. Kunhan teet työsi hyvin ja minä teen omani niin se riittää.

Puhumattakaan sitten näistä kuppikunnista, joissa aikuiset keski-ikäiset naiset on keskenään "Mä en leiki ton kaa, kun mä en tunne sitä ja se ei oo samanlainen ku mä".

Tee. Nyt. Vaan. Se. Työsi. Kiitos.

Juuri kaltaisiasi ei todellakaan haluta mihinkään työpaikkaan.

Monet tekevät niin paljon työtä että he ovat enemmän työkavereidensa kanssa tekemisissä kuin oman puolisonsa ja lapsiensa kanssa. Huonostihan siinä käy jos ajattelee kuin sinä.

Työapaikka on ihmisen tärkein sosiaalinen paikka. Koska siellä vietetään niin massiivinen osa valveilla oloajasta. 

Joillekin on, mutta ei läheskään kaikille. Omalla työpaikallani jokaiselle hommalle annetaan työmääräarvio ja tämän mukaisesti aikataulu, jolloin homman pitää olla valmis. Asiakas ei maksa meidän työntekijöiden keskinäisestä hölöttämisestä ja sosiaalisuudesta toisiamme kohtaan vaan ainoastaan tehdystä työstä. Sen vuoksi meillä tehdään töitä eikä seurustella toistemme kanssa. Keskinäinen kommunikointi liittyy käytännöllisesti katsoen aina työasioihin. Toisaalta... kun emme vitkuttele työpaikalla jaaritellen turhia, pääsemme lähtemään töistä ajoissa ja siten meille jää riittävästi aikaa olla sosiaalisia vapaa-ajallamme. 

Olen kokenut joukosta poistamisen koko peruskoulun ajan. Joskus ekalla luokalla toiset lapset leikki kanssani, mutta aika pian pienet alfa-ihmiset pudottivat minut pois. Omaa poikaani (alakoululainen) olen pyrkinyt kuljettamaan mieluisissa harrastuksissa, joista lapsi on saanut kavereita vaikka koulussa lapsella on vain 1-2 juttukaveria. Urheiluseurassa lapsi tuntee olevansa tervetullut, koska on yksi parhaista pelaajista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan katsellutkaan kuin vasta nyt, onko aloitukseeni tullut vastauksia. Poika kertoi vaan, että häntä haukutaan ja sillä tavalla suljetaan pois. Ei kerro miten haukutaan ja ketkä. Sanoi myös että ei halua kertoa, koska selvittely pahentaa tilannetta. Sitä on alakoulun puolella joskus yritetty.

Pojalla on lievä asperger ja sitäkin kautta sosiaalisissa taidoissa varmasti parantamista. En tiedä miten hyvin poika osaa "olla" porukoissa, mutta minusta hän on hirmu jäykkä ajattelussaan ja kotona myös omaehtoinen. Luulisin että ei joukoissakaan kovin rento osaa olla.

Poika on vakavasti masentunut ja miettii itsemurhaa. Pojalla on hoitosuhde ja kohta kokeillaan masennuslääkkeitä. Poika kertoi, että masennuksen syillwe ei voi tehdä mitään eikä kertonut syitä. Mutta yhden syyn kertoi ja se oli ettei ole kavereita. Sanoi, että asia johtuu hänestä ja hän ei voi sille mitään. Siksi vähän suruissani tein aloituksen. Ei kai sille voi mitään... eihän toisia voi pakottaa ottamaan porukkaan.

-ap

Hei, sinulla oli asiallinen aloitus, sait vaan kunnon koulukiusaajien remmin niskaasi.

Tietenkään et ollut väittänyt, että ketään pitäisi pakottaa kaveriksi. Mutta toisaalta kenestäkään ei saa tehdä sosiaalista paariaa ja puhua jaskaa selän takana!

Tässä ketjussa on todella paljon epäempaattisia k-päisen julmia kommentteja. Että ihanko tosissaan äidit ovat sitä mieltä, etttä se on lapsen syy, jos häntä syrjitään sosiaalisesti porukasta?!

Toistan. Kenenkään sydänystäväksi ei ole pakko ryhtyä. Mutta ketään ei panetella, ei suljeta yksin luokkayhteisön ulkopuolelle, dissata ja jätetä sivuun.

Ei ole pakko hengailla viikonloppuisin tai koulun jälkeen, ei ole pakko kutsua synttäreille. Mutta luokkakaverin tavaroita ei piilotella, sitä ei haukuta, sen puheelle ei irvistellä, ja se saa olla samassa pöydässä syömässä ja samassa ringissä seisoskella välitunnilla.

Selvisikö ketjun mulkeroille vai haenko rautalankaa?

Olen ap tosi, tosi pahoillani poikasi kuten muidenkin yksinäisten susien puolesta. Kumpa asuisimme lähellä, minulla on myös yksinäinen as-poika kotona. Hän ei kauheasti puhu halusta saada kavereita, yrittää lähinnä selvitä hengissä yläasteesta ja olla rauhassa. Juu, sosiaaliset taidot ovat olemattomat, joten nämä tämän ketjun monet mammat varmaan katsovat, että on ihan ok mollata kaveri maan rakoon, vaikka toinen vain pyrkii olemaan omissa oloissaan.

Oikeasti, ei ihme, että maailma on julma, jos jopa äitien mielestä se on ihan lapsen omalla vastuulla selvitä kiusaamisesta, olla ns. Vahva ja viisveisata päivittäisestä mitätöinnistä!

Valitettavasti se kuuluu evoluutioon, että jokainen laji hylkii heikkoja ja haavoittuvia. Tämä takaa sen, että laji pysyy vahvana muihin lajeihin.

Setämies

Tuttavani ratkaisi samanalaisen tilanteen nuorensa kohdalla niin, että innosti tämän uuden harrastuksen pariin, jossa nuorensa  tapasi uusia ystäviä. 

Mitä ikinä teettekin nuorenne kanssa, tehkää se nyt ja heti! Tunnistakaa ongelma ja ruvetkaa yhdessä ja vaikka ammattilaisenkin kanssa selvittämään mistä löytyisi uusia, kivoja ja itsetuntoa vahvistavia toimintoja ja harrastuksia. Kannattaa mennä nuoren oma kiinnostus edellä. Kaverisuhteet kyllä syntyvät siinä sitten ikään kuin sivutuotteena. Joskus siihen menee enemmän aikaa, joskus vähemmän. Kärsivällisyyttä! 

Älkää laskeko sen varaan että asiat järjestyvät sitten kun nuori pääsee uuteen kouluun/opiskelemaan/asumaan itsekseen/uudelle paikkakunnalle/kun yhteiskunta keksii taikasauvan jolla kaikki kiusaaminen poistetaan yhdellä heilautuksella. Sosiaalisten suhteiden luomista ja ylläpitoa kannattaa opetella nimenomaan lapsena ja nuorena ja kiusaamiseen pitää puuttua aina.

Pahoittelen saarnaavaa tyyliä, mutta liian usein nuorten ongelmat lakaistaan maton alle ja vain kädettöminä odotellaan että asiat kyllä järjestyvät itsekseen "sitten joskus".

Loppukaneettina sanon että kiusaaminen on vain ja ainoastaan haitallista. Siinä ei ole mitään puolusteltavaa. Se, että vuosikaudet joutuu monen luokkakaverin tölvimäksi, jättää pahat traumat eikä todellakaan vahvista tai kasvata sisua.

T. aikoinaan rankasti kiusattu, nykyään sosiaalisesti pätevä, ihmisläheistä työtä menestyvästi tekevä aikuinen, jolla on kavereita enemmän kuin kalenteriin mahtuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan katsellutkaan kuin vasta nyt, onko aloitukseeni tullut vastauksia. Poika kertoi vaan, että häntä haukutaan ja sillä tavalla suljetaan pois. Ei kerro miten haukutaan ja ketkä. Sanoi myös että ei halua kertoa, koska selvittely pahentaa tilannetta. Sitä on alakoulun puolella joskus yritetty.

Pojalla on lievä asperger ja sitäkin kautta sosiaalisissa taidoissa varmasti parantamista. En tiedä miten hyvin poika osaa "olla" porukoissa, mutta minusta hän on hirmu jäykkä ajattelussaan ja kotona myös omaehtoinen. Luulisin että ei joukoissakaan kovin rento osaa olla.

Poika on vakavasti masentunut ja miettii itsemurhaa. Pojalla on hoitosuhde ja kohta kokeillaan masennuslääkkeitä. Poika kertoi, että masennuksen syillwe ei voi tehdä mitään eikä kertonut syitä. Mutta yhden syyn kertoi ja se oli ettei ole kavereita. Sanoi, että asia johtuu hänestä ja hän ei voi sille mitään. Siksi vähän suruissani tein aloituksen. Ei kai sille voi mitään... eihän toisia voi pakottaa ottamaan porukkaan.

-ap

Hei, sinulla oli asiallinen aloitus, sait vaan kunnon koulukiusaajien remmin niskaasi.

Tietenkään et ollut väittänyt, että ketään pitäisi pakottaa kaveriksi. Mutta toisaalta kenestäkään ei saa tehdä sosiaalista paariaa ja puhua jaskaa selän takana!

Tässä ketjussa on todella paljon epäempaattisia k-päisen julmia kommentteja. Että ihanko tosissaan äidit ovat sitä mieltä, etttä se on lapsen syy, jos häntä syrjitään sosiaalisesti porukasta?!

Toistan. Kenenkään sydänystäväksi ei ole pakko ryhtyä. Mutta ketään ei panetella, ei suljeta yksin luokkayhteisön ulkopuolelle, dissata ja jätetä sivuun.

Ei ole pakko hengailla viikonloppuisin tai koulun jälkeen, ei ole pakko kutsua synttäreille. Mutta luokkakaverin tavaroita ei piilotella, sitä ei haukuta, sen puheelle ei irvistellä, ja se saa olla samassa pöydässä syömässä ja samassa ringissä seisoskella välitunnilla.

Selvisikö ketjun mulkeroille vai haenko rautalankaa?

Olen ap tosi, tosi pahoillani poikasi kuten muidenkin yksinäisten susien puolesta. Kumpa asuisimme lähellä, minulla on myös yksinäinen as-poika kotona. Hän ei kauheasti puhu halusta saada kavereita, yrittää lähinnä selvitä hengissä yläasteesta ja olla rauhassa. Juu, sosiaaliset taidot ovat olemattomat, joten nämä tämän ketjun monet mammat varmaan katsovat, että on ihan ok mollata kaveri maan rakoon, vaikka toinen vain pyrkii olemaan omissa oloissaan.

Oikeasti, ei ihme, että maailma on julma, jos jopa äitien mielestä se on ihan lapsen omalla vastuulla selvitä kiusaamisesta, olla ns. Vahva ja viisveisata päivittäisestä mitätöinnistä!

Valitettavasti se kuuluu evoluutioon, että jokainen laji hylkii heikkoja ja haavoittuvia. Tämä takaa sen, että laji pysyy vahvana muihin lajeihin.

Setämies

Vaikka tuokin on totta, pitäisi meidän pyrkiä nokkivaa kanalaumaa korkeammalle tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiusaamisen yksi muoto nimenomaan on jättää pois porukasta. Kyllä se on ihan sama kaikilla, iästä riippumatta. Ihan varmana tuntuisi kiusaamiselta myös av-mammasta, jonka kaikki muut työkaverit menevät aina bisselle eikä kysy itseään mukaan. Tai sit siellä työpaikalla kohtelevat kyllä asiallisesti, mutta siinä kaikki. Esim toisivat kaikille muille jotain lahjoja tai kivoja yllätyksiä, mutta tälle yhdelle ei. Totta kai se on yksi kiusaamisen muoto.

Tämä ei vaan kiinnosta ketään, niin kauan kun ei satu omalle kohdalle. Useimmille ei näin käy.

  Töissä kerran kun en normaalisti syö pullaa aamukahvin kanssa ( siis itse ostaen aamuisin) oli eräs työkaveri tuonut kotoansa leipomuksiaan töihin ja kun se oli siinä kahvipöydällä hän sanoi kaikkien työkavereiden kuullen että siinä ei ole sitten sinulle ( nimi)  kun ethän sinä pullaa syö.  Niinpä siinä sitten yrtin juoda pelkkää kahvia kun toiset kaikki söivät leipomuksia.  Kyllähän työkaveri tiesi että kieltäytymiseni koski vain joka-aamuisia itse ostettuja pullia.   En halunnut jatkuvasti tuota pullamössöä syödä. -  Mikä oli?  Kateellisuus, kun hän oli lihava ja minä en?   Mutta törkeää käytöstä kuitenkin olipa syy mikä tahansa.  Kiusata voi monella tavalla.

Koululaisilla tuo poissulkeminen on julmaa. Esim sovitaan luokan tyttöjen kesken, että kun kiusattu sanoo jotain ollaan kuin ei kuultaisikaan. Kutsutaan nimeltä kaikki muut tytöt jonnekin lukuunottamatta sitä yhtä. Oikeasti on tutkittu, että tuo on yhtä sadistista kuin kiduttaminen. Raivostuttavaa.kun jotkut hymistelee, että eihän kaikkien kanssa tarvo olla kaveri.

Monet näistä porukkaan kuuluvista ovat vain niitä seuraajia eli eivät todellisuudessa tekisi yksin mitään tällaista mutta heillä on vahva johtaja joka lietsoo porukkaa syrjintään.  Nyt pitäisi opettajan jyrähtää koko porukalle että yksin ei jätetä ketään ja kun ollaan porukoissan niin sitten ovat siinä kaikki.  Tämä voi herättää ainakin osan omantunnon ja he lakkaavat seuraamasta tuota kieroutunutta johtajaa.  Opettaja on avainasemassa tässä tilanteessa ja se että opettaja välittää.  Yläasteella luokanvalvoja tai sellainen ope jolla on paljon tunteja luokan kanssa ja joka tuntee oppilaat.

Ota yhteyttä kouluun, käy rehtorin luona ( kos on sellainen tapus, että voi keskustella).  Tiukka linja nyt.

Omatunnon herätteleminen paras vaihtoehto, kaikki omenat eivät ole mätiä, mutta siinä vieressä mätänee helposti.

Kotona kannattaa  olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja kuljettaa häntä reissuilla ja eri harrastuspaikoissa.  Hän saa siellä muita kontakteja.   Ja sanoa hänelle että koeta kestää tämä yläaste; lukiossa on eri kaverit ja toinen ilmapiiri.  Sielllä muuttuu moni asia ja vanhat jää.   Tulee todennäköisesti uusia ystäviä.   Ja elämä aukeaa koulun jälkeen; kukaan ei pysty enää samalla tavalla dissaamaan sinua, voit poistua paikalta jos niin käy.  Mutta lapsi elää tässä ja nyt niinkuin pitääkin mutta tulevaisuudenuskoa kannattaa luoda kotoa käsin.

Vierailija kirjoitti:

Monet näistä porukkaan kuuluvista ovat vain niitä seuraajia eli eivät todellisuudessa tekisi yksin mitään tällaista mutta heillä on vahva johtaja joka lietsoo porukkaa syrjintään.  Nyt pitäisi opettajan jyrähtää koko porukalle että yksin ei jätetä ketään ja kun ollaan porukoissan niin sitten ovat siinä kaikki.  Tämä voi herättää ainakin osan omantunnon ja he lakkaavat seuraamasta tuota kieroutunutta johtajaa.  Opettaja on avainasemassa tässä tilanteessa ja se että opettaja välittää.  Yläasteella luokanvalvoja tai sellainen ope jolla on paljon tunteja luokan kanssa ja joka tuntee oppilaat.

Ota yhteyttä kouluun, käy rehtorin luona ( kos on sellainen tapus, että voi keskustella).  Tiukka linja nyt.

Omatunnon herätteleminen paras vaihtoehto, kaikki omenat eivät ole mätiä, mutta siinä vieressä mätänee helposti.

Ei yläkouluissa ole enää yhtä suurta porukkaa, jossa olisivat kaikki. Kielivalinnat ja muut valinnaiskurssit vaikuttavat hyvin paljon siihen, millaisilla kokoonpanoilla luokan oppilaat milloinkin viettävät koulussa aikaansa.

Tuo on sellainen ongelma johon kannattaa puuttua ajoissa. Tuollainen johtaa monella lopulliseen syrjäytymiseen.

Koulussa asialle ei voi tehdä oikein mitään, koska ystävyyteen ei voi pakottaa.

Kannattaa hankkia ystäviä muulla tavalla, eli esim. jonkin harrastuksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan katsellutkaan kuin vasta nyt, onko aloitukseeni tullut vastauksia. Poika kertoi vaan, että häntä haukutaan ja sillä tavalla suljetaan pois. Ei kerro miten haukutaan ja ketkä. Sanoi myös että ei halua kertoa, koska selvittely pahentaa tilannetta. Sitä on alakoulun puolella joskus yritetty.

Pojalla on lievä asperger ja sitäkin kautta sosiaalisissa taidoissa varmasti parantamista. En tiedä miten hyvin poika osaa "olla" porukoissa, mutta minusta hän on hirmu jäykkä ajattelussaan ja kotona myös omaehtoinen. Luulisin että ei joukoissakaan kovin rento osaa olla.

Poika on vakavasti masentunut ja miettii itsemurhaa. Pojalla on hoitosuhde ja kohta kokeillaan masennuslääkkeitä. Poika kertoi, että masennuksen syillwe ei voi tehdä mitään eikä kertonut syitä. Mutta yhden syyn kertoi ja se oli ettei ole kavereita. Sanoi, että asia johtuu hänestä ja hän ei voi sille mitään. Siksi vähän suruissani tein aloituksen. Ei kai sille voi mitään... eihän toisia voi pakottaa ottamaan porukkaan.

-ap

Hei, sinulla oli asiallinen aloitus, sait vaan kunnon koulukiusaajien remmin niskaasi.

Tietenkään et ollut väittänyt, että ketään pitäisi pakottaa kaveriksi. Mutta toisaalta kenestäkään ei saa tehdä sosiaalista paariaa ja puhua jaskaa selän takana!

Tässä ketjussa on todella paljon epäempaattisia k-päisen julmia kommentteja. Että ihanko tosissaan äidit ovat sitä mieltä, etttä se on lapsen syy, jos häntä syrjitään sosiaalisesti porukasta?!

Toistan. Kenenkään sydänystäväksi ei ole pakko ryhtyä. Mutta ketään ei panetella, ei suljeta yksin luokkayhteisön ulkopuolelle, dissata ja jätetä sivuun.

Ei ole pakko hengailla viikonloppuisin tai koulun jälkeen, ei ole pakko kutsua synttäreille. Mutta luokkakaverin tavaroita ei piilotella, sitä ei haukuta, sen puheelle ei irvistellä, ja se saa olla samassa pöydässä syömässä ja samassa ringissä seisoskella välitunnilla.

Selvisikö ketjun mulkeroille vai haenko rautalankaa?

Olen ap tosi, tosi pahoillani poikasi kuten muidenkin yksinäisten susien puolesta. Kumpa asuisimme lähellä, minulla on myös yksinäinen as-poika kotona. Hän ei kauheasti puhu halusta saada kavereita, yrittää lähinnä selvitä hengissä yläasteesta ja olla rauhassa. Juu, sosiaaliset taidot ovat olemattomat, joten nämä tämän ketjun monet mammat varmaan katsovat, että on ihan ok mollata kaveri maan rakoon, vaikka toinen vain pyrkii olemaan omissa oloissaan.

Oikeasti, ei ihme, että maailma on julma, jos jopa äitien mielestä se on ihan lapsen omalla vastuulla selvitä kiusaamisesta, olla ns. Vahva ja viisveisata päivittäisestä mitätöinnistä!

Valitettavasti se kuuluu evoluutioon, että jokainen laji hylkii heikkoja ja haavoittuvia. Tämä takaa sen, että laji pysyy vahvana muihin lajeihin.

Setämies

Itseasiassa ihmiskunnassa on nimenomaan kiltteyden evoluutio käynnissä, vaikka ei äkkiseltään uskoisi. Yhtenä ihmisten selvitymisen etuna on pidetty sitä, että ihmiset hoivaavat lapsia, sairaita ja vanhuksia. Jos setämiehen höpötys pitäisi paikkansa ei meillä olisi mm. vanhainkoteja, sosiaaliturvajärjestelmää, kehitysapua, sairaaloita ja avustajia esim. liikunta- ja kehitysvammaisille.  T.Biologi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan katsellutkaan kuin vasta nyt, onko aloitukseeni tullut vastauksia. Poika kertoi vaan, että häntä haukutaan ja sillä tavalla suljetaan pois. Ei kerro miten haukutaan ja ketkä. Sanoi myös että ei halua kertoa, koska selvittely pahentaa tilannetta. Sitä on alakoulun puolella joskus yritetty.

Pojalla on lievä asperger ja sitäkin kautta sosiaalisissa taidoissa varmasti parantamista. En tiedä miten hyvin poika osaa "olla" porukoissa, mutta minusta hän on hirmu jäykkä ajattelussaan ja kotona myös omaehtoinen. Luulisin että ei joukoissakaan kovin rento osaa olla.

Poika on vakavasti masentunut ja miettii itsemurhaa. Pojalla on hoitosuhde ja kohta kokeillaan masennuslääkkeitä. Poika kertoi, että masennuksen syillwe ei voi tehdä mitään eikä kertonut syitä. Mutta yhden syyn kertoi ja se oli ettei ole kavereita. Sanoi, että asia johtuu hänestä ja hän ei voi sille mitään. Siksi vähän suruissani tein aloituksen. Ei kai sille voi mitään... eihän toisia voi pakottaa ottamaan porukkaan.

-ap

Hei, sinulla oli asiallinen aloitus, sait vaan kunnon koulukiusaajien remmin niskaasi.

Tietenkään et ollut väittänyt, että ketään pitäisi pakottaa kaveriksi. Mutta toisaalta kenestäkään ei saa tehdä sosiaalista paariaa ja puhua jaskaa selän takana!

Tässä ketjussa on todella paljon epäempaattisia k-päisen julmia kommentteja. Että ihanko tosissaan äidit ovat sitä mieltä, etttä se on lapsen syy, jos häntä syrjitään sosiaalisesti porukasta?!

Toistan. Kenenkään sydänystäväksi ei ole pakko ryhtyä. Mutta ketään ei panetella, ei suljeta yksin luokkayhteisön ulkopuolelle, dissata ja jätetä sivuun.

Ei ole pakko hengailla viikonloppuisin tai koulun jälkeen, ei ole pakko kutsua synttäreille. Mutta luokkakaverin tavaroita ei piilotella, sitä ei haukuta, sen puheelle ei irvistellä, ja se saa olla samassa pöydässä syömässä ja samassa ringissä seisoskella välitunnilla.

Selvisikö ketjun mulkeroille vai haenko rautalankaa?

Olen ap tosi, tosi pahoillani poikasi kuten muidenkin yksinäisten susien puolesta. Kumpa asuisimme lähellä, minulla on myös yksinäinen as-poika kotona. Hän ei kauheasti puhu halusta saada kavereita, yrittää lähinnä selvitä hengissä yläasteesta ja olla rauhassa. Juu, sosiaaliset taidot ovat olemattomat, joten nämä tämän ketjun monet mammat varmaan katsovat, että on ihan ok mollata kaveri maan rakoon, vaikka toinen vain pyrkii olemaan omissa oloissaan.

Oikeasti, ei ihme, että maailma on julma, jos jopa äitien mielestä se on ihan lapsen omalla vastuulla selvitä kiusaamisesta, olla ns. Vahva ja viisveisata päivittäisestä mitätöinnistä!

Valitettavasti se kuuluu evoluutioon, että jokainen laji hylkii heikkoja ja haavoittuvia. Tämä takaa sen, että laji pysyy vahvana muihin lajeihin.

Setämies

Itseasiassa ihmiskunnassa on nimenomaan kiltteyden evoluutio käynnissä, vaikka ei äkkiseltään uskoisi. Yhtenä ihmisten selvitymisen etuna on pidetty sitä, että ihmiset hoivaavat lapsia, sairaita ja vanhuksia. Jos setämiehen höpötys pitäisi paikkansa ei meillä olisi mm. vanhainkoteja, sosiaaliturvajärjestelmää, kehitysapua, sairaaloita ja avustajia esim. liikunta- ja kehitysvammaisille.  T.Biologi

Juuri näin! t. toinen biologi

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien tarvitse olla kaikkien kavereita. Jos siihen ei liity mitään muuta niin ei se ole kiusaamista tai tuomittavaa. Sitten jos ne alkavat porukalla ilkeilemään se on eri juttu.

Näin on. Ei ole pakko yrittää miellyttää kaikkia ihmisiä, parempi että on muutama hyvä kaveri, joiden kanssa voi jutella ja keksiä yhteistä tekemistä. Kannattaisi ehkä hakea samanhenkistä seuraa joiden kanssa voi olla oma itsensä pitipä sitten urheilusta, lukemisesta, musiikista, elokuvista, peleistä yms.

Olen itse ollut aina raitis aivan teinivuosista lähtien eikä se ole koskaan estänyt minua löytämästä kavereita. Silloin kun olin yläasteella ja lukiossa parhaat kaverini asuivat aivan naapuristossa ja vähän myöhemmin saman kaupunginosan alueella, ja olimme samalla luokalla lähialueen kouluissa. Ei  muilla ollut mitään ongelmia muidenkaan luokkakavereiden kanssa, mutta viihdyin parhaiten tuossa omassa porukassa myös vapaa-aikana mm. urheillen ja pelaten mm. korttia. Olimme tuossa kaveriporukassa myös suhteellisen hyviä koulussa ja lukion jälkeen hajaannumme eri puolelle Suomea oleviin yliopistoihin.

Yksikin ystävä riittää.  Olisiko siellä joku toinen joka on enimmäkseen yksin.  Käske poikasi mennä hänen kanssaan  juttelemaan niitä näitä.  Voi olla että onkin samantyylinen ihminen.