Mies ”työreissussa,” jäi kiinni pettämisestä tänään

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.

Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.

Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.

M39

Odotas kun menee vielä kymmenen vuotta. Ja sehän menee hujauksessa. Ei enää ihan pienet asiat saa maailmaa kaatumaan. Prioriteetit ovat siinä, että lapset, puoliso ja itse pysyisivät terveinä ja hengissä.

En usko, että avioliitto kaatuisi vaimon syrjähyppyyn, vaikka perusteellisen keskustelun paikka se olisi. Mikään ei tietenkään olisi ennallaan, mutta ei se eron jälkeinen elokaan ihan tuskattomasti lähtisi rullaamaan. Kun 5-kymppiä alkaa siintämään, elämän rakentaminen uudelleen ei ole sekään kovin houkutteleva vaihtoehto.

Uudet asuntovelat, joita makselisi melkein eläkkeelle, elintason lasku tuon myötä, sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestely. Ja jollei yksineläjäksi halua ryhtyä, deittailu-rumba, mahdollisten uusien suhteiden hiominen, pettymykset jne.

Jos lähtökohta on se, että toinen katuu ja suhteessa ei ole muita perustavanlaatuisia ongelmia, en löisi lusikoita jakoon tuolla perusteella. Olisi tietenkin ihan selvä, että jatkossa puolison omissa menoissa olisi tiettyjä rajoitteita ja kontrollia. Jos hän ei sitä hyväksyisi, niin sitten se olisi finito. Luottamusta ei kerran sen petettyään voi olettaa saavansa takaisin ihan tuosta vain.

Nuoren ihmisen rajattomalla itsevarmuudella ja ehdottomuudella neuvot voivat tietysti olla erilaisia. Asioiden mittasuhteet selkeytyvät useimmilla vanhemmiten. Toki on myös niin, että aikajana tästä pisteestä hautaan on oletettavasti erilainen. Joskus käy kuitenkin niin, että kun lähtee sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Jos homman voi korjata, sitä kannattaa yrittää, vaikka ylpeyden päälle kävisikin.

Olen samaa ikäluokkaa kuin tämän kommentin kirjoittaja ja näen nämä asiat samalla tavalla. Ap:kin on sentään yli nelikymppinen, joten kannattaako tällaisen tapauksen vuoksi panna koko elämä uusiksi? Tässä  asenteessa ei ole kyse mistään laiskuudesta tai mukavuudenhalusta vaan tilanteen näkemisestä vähän laajemmassa yhteydessä. Seksi on vain yksi parisuhteen osa-alue (vaikkakin hyvin tärkeä sellainen!), ja jos sillä yhdellä osa-alueella hairahdutaan, ei sen pitäisi merkitä automaattisesti sitä, että kaikki muukin yhteinen romutetaan, jos suurin osa yhteisistä jutuista toimii ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.

Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.

Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.

M39

Odotas kun menee vielä kymmenen vuotta. Ja sehän menee hujauksessa. Ei enää ihan pienet asiat saa maailmaa kaatumaan. Prioriteetit ovat siinä, että lapset, puoliso ja itse pysyisivät terveinä ja hengissä.

En usko, että avioliitto kaatuisi vaimon syrjähyppyyn, vaikka perusteellisen keskustelun paikka se olisi. Mikään ei tietenkään olisi ennallaan, mutta ei se eron jälkeinen elokaan ihan tuskattomasti lähtisi rullaamaan. Kun 5-kymppiä alkaa siintämään, elämän rakentaminen uudelleen ei ole sekään kovin houkutteleva vaihtoehto.

Uudet asuntovelat, joita makselisi melkein eläkkeelle, elintason lasku tuon myötä, sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestely. Ja jollei yksineläjäksi halua ryhtyä, deittailu-rumba, mahdollisten uusien suhteiden hiominen, pettymykset jne.

Jos lähtökohta on se, että toinen katuu ja suhteessa ei ole muita perustavanlaatuisia ongelmia, en löisi lusikoita jakoon tuolla perusteella. Olisi tietenkin ihan selvä, että jatkossa puolison omissa menoissa olisi tiettyjä rajoitteita ja kontrollia. Jos hän ei sitä hyväksyisi, niin sitten se olisi finito. Luottamusta ei kerran sen petettyään voi olettaa saavansa takaisin ihan tuosta vain.

Nuoren ihmisen rajattomalla itsevarmuudella ja ehdottomuudella neuvot voivat tietysti olla erilaisia. Asioiden mittasuhteet selkeytyvät useimmilla vanhemmiten. Toki on myös niin, että aikajana tästä pisteestä hautaan on oletettavasti erilainen. Joskus käy kuitenkin niin, että kun lähtee sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Jos homman voi korjata, sitä kannattaa yrittää, vaikka ylpeyden päälle kävisikin.

Olen samaa ikäluokkaa kuin tämän kommentin kirjoittaja ja näen nämä asiat samalla tavalla. Ap:kin on sentään yli nelikymppinen, joten kannattaako tällaisen tapauksen vuoksi panna koko elämä uusiksi? Tässä  asenteessa ei ole kyse mistään laiskuudesta tai mukavuudenhalusta vaan tilanteen näkemisestä vähän laajemmassa yhteydessä. Seksi on vain yksi parisuhteen osa-alue (vaikkakin hyvin tärkeä sellainen!), ja jos sillä yhdellä osa-alueella hairahdutaan, ei sen pitäisi merkitä automaattisesti sitä, että kaikki muukin yhteinen romutetaan, jos suurin osa yhteisistä jutuista toimii ihan hyvin.

Minä taas olen reilusti yli 50 v ja voi käsittää tuollaista asennetta. Seksi on edelleen suhteessamme niin olennainen osa, että uskottomuus kyllä veisi pohjan koko suhteelta ja kaikelta yhteiselämältä. Mieluummin eläisin yksin kuin suostuisin elämään missään kulissiliitossa taloudellisista syistä tai yksinäisyyden pelosta. Itsellä lapset ovat jo aikuisia, joten hekään ei erosta kärsisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.

Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.

Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.

M39

Odotas kun menee vielä kymmenen vuotta. Ja sehän menee hujauksessa. Ei enää ihan pienet asiat saa maailmaa kaatumaan. Prioriteetit ovat siinä, että lapset, puoliso ja itse pysyisivät terveinä ja hengissä.

En usko, että avioliitto kaatuisi vaimon syrjähyppyyn, vaikka perusteellisen keskustelun paikka se olisi. Mikään ei tietenkään olisi ennallaan, mutta ei se eron jälkeinen elokaan ihan tuskattomasti lähtisi rullaamaan. Kun 5-kymppiä alkaa siintämään, elämän rakentaminen uudelleen ei ole sekään kovin houkutteleva vaihtoehto.

Uudet asuntovelat, joita makselisi melkein eläkkeelle, elintason lasku tuon myötä, sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestely. Ja jollei yksineläjäksi halua ryhtyä, deittailu-rumba, mahdollisten uusien suhteiden hiominen, pettymykset jne.

Jos lähtökohta on se, että toinen katuu ja suhteessa ei ole muita perustavanlaatuisia ongelmia, en löisi lusikoita jakoon tuolla perusteella. Olisi tietenkin ihan selvä, että jatkossa puolison omissa menoissa olisi tiettyjä rajoitteita ja kontrollia. Jos hän ei sitä hyväksyisi, niin sitten se olisi finito. Luottamusta ei kerran sen petettyään voi olettaa saavansa takaisin ihan tuosta vain.

Nuoren ihmisen rajattomalla itsevarmuudella ja ehdottomuudella neuvot voivat tietysti olla erilaisia. Asioiden mittasuhteet selkeytyvät useimmilla vanhemmiten. Toki on myös niin, että aikajana tästä pisteestä hautaan on oletettavasti erilainen. Joskus käy kuitenkin niin, että kun lähtee sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Jos homman voi korjata, sitä kannattaa yrittää, vaikka ylpeyden päälle kävisikin.

Olen samaa ikäluokkaa kuin tämän kommentin kirjoittaja ja näen nämä asiat samalla tavalla. Ap:kin on sentään yli nelikymppinen, joten kannattaako tällaisen tapauksen vuoksi panna koko elämä uusiksi? Tässä  asenteessa ei ole kyse mistään laiskuudesta tai mukavuudenhalusta vaan tilanteen näkemisestä vähän laajemmassa yhteydessä. Seksi on vain yksi parisuhteen osa-alue (vaikkakin hyvin tärkeä sellainen!), ja jos sillä yhdellä osa-alueella hairahdutaan, ei sen pitäisi merkitä automaattisesti sitä, että kaikki muukin yhteinen romutetaan, jos suurin osa yhteisistä jutuista toimii ihan hyvin.

Minä taas olen reilusti yli 50 v ja voi käsittää tuollaista asennetta. Seksi on edelleen suhteessamme niin olennainen osa, että uskottomuus kyllä veisi pohjan koko suhteelta ja kaikelta yhteiselämältä. Mieluummin eläisin yksin kuin suostuisin elämään missään kulissiliitossa taloudellisista syistä tai yksinäisyyden pelosta. Itsellä lapset ovat jo aikuisia, joten hekään ei erosta kärsisi.

Eka rivi korjaus, en voi käsittää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että suhteen pettävä osapuoli on aina jätettävä.

Kipu ja tuska vain kasvaa, jos suhdetta pitkittää. Olkoonkin vaikka kuinka pitkä suhde ja yhdessä rakennettu elämä. Ne voimat pitää vain kaivaa jostakin esiin, että voi tehdä nopeankin päätöksen.

Veljeni yritti kestää pettävän puolison rinnalla. Sivusta seurasin, kun vähän yli puoli vuotta se tilanne jatkui ja veljeni kärsi koko ajan. Lopulta selvisi että se h***tsu oli koko ajan käynyt toisen miehen luona, vaikka oli jäänyt jo kerran kiinni.

Miksi pettäjä pitäisi jättää AINA? En oikein ymmärrä vaatimusta siitä että kaikkien olisi toimittava samalla tavalla kuin miltä sinusta tuntuu. Kaikille pettäminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys jonka jälkeen suhdetta ei voisi jatkaa. Väkisin suhdetta ei mielestäni ole syytä jatkaa missään tilanteessa oli sitten kyse pettämisestä tai ei.

Mitä järkeä on jatkaa suhdetta jos et voi enää koskaan luottaa täysin toiseen? Miten pystyy antaa pettäjän edes koskea itseensä tuon jälkeen?

Minulle ainakin luottamus on jotakin muuta kuin luottamista siihen että toinen ei koskaan eikä missään tilanteessa harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa. En voi luottaa siihen nytkään suhteessani 100% vaikka mitään pettämiseen viittaavaa suhteessa ei olekaan. Enkä oikein ymmärrä miksi en pystyisi puhumaan tai olemaan toisen lähellä vaikka hän olisi seksiä toisen kanssa harrastanutkin. Seksi on suhteessa ihan kivaa mutta ei asia johon suhde perustuu.

Mielestäni se keskinäinen vetovoima ja seksi ovat se syy, mikä saa ihmiset rakastumaan, menemään yhteen ja kiintymään toisiinsa. Ihan perusbiologiaa. Ainakin omassa suhteestani seksi on se kiintymystä ja sitoutumista vahvistava tekijä, jonka voimalla se kaikki muu vastaantuleva paska kestetään. Ainakin minulle toisen naisen tuominen tähän väliin olisi sellainen loukkaus, joka johtaisi luottamuksen menoon kaikilla suhteen osa-alueilla- ei pelkästään tässä pettämismielessä. Ehkä " vahingossa" tapahtuneen kertapanon voisin anteeksiantaa, mutta sivusuhde ja sen salailu kyllä johtaisi ehdottomasti ja varmasti eroon. Ihmettelen kyllä millaisissa suhteissa muut ihmiset elää jos seksi ei ole oleellinen osa suhdetta.

Edelleen miksi minun pitäisi ajatella samalla tavalla ja ehdottomasti erota puolisostani jos hän sattuisi pettämään?

En minä vaadi sitä että kenenkään ei pitäisi erota oli siihen syyt mitkä tahansa, ei ole minun asiani miettiä sitä mihin jonkun toisen suhteet perustuu tai on perustumatta. Voin päättää vain siitä mikä minun osuuteni on omassa suhteessani. Pystynkö antamaan jonkun asian anteeksi vai en, pystynkö hyväksymään pettämisen vai en. En voi päättää sitä edes kumppani puolesta hän ratkaisee asian ihan itse omalta kohdaltaan.

Suhdetta ei pidä jatkaa jos molemmat ei sitä halua, mutta mielestäni suhdetta ei myöskään pidä lopettaa sen takia että naapurin Lissun mielestä meidän olisi parempi erota koska hän ei voi hyväksyä sitä että puolisoni pettää minua.

Toki jokainen tekee päätöksensä omista lähtökohdistaan. On vaan todella vaikea ymmärtää mitä ihminen saa suhteesta, jossa selkeästi ei ole rakkautta, kumppanin kunnioittamista, luottamusta ja seksiä? Toki jokainen voi sopia oman suhteensa ehdot millaiseksi haluaa. Voi olla NS. Avoin suhde tai polyamorinen suhde, mutta kyllähän sekin pitäisi olla etukäteen sovittu, että tällainen on kaikille ok. Miksi pettämisen hyväksyminen on sinulle helpompaa kuin elää yksin tai uskollisen ja rakastavan kumppanin kanssa?

Todella vaikea vastata miksi pettämisen hyväksyminen on minulle suhteellisen helppoa. Todennäköisesti siksi että en saavuta mitään sillä että en sitä hyväksyisi. Hyväksyttävä minun se olisi jollakin tavalla myös siinä tapauksessa että se johtaisi eroon.

Toisaalta miksi sinun pitäisi sitten ymmärtää mitä minä saan ihmissuhteissa itse. Ainakin minulle riittää ihan tarpeeksi mietittävä omissa suhteessani oli ne parisuhteita tai esim. ystävyyssuhteita. Ei minun tarvitse sen lisäksi pohtia sitä mitä se naapurin Lissun saa omasta suhteestaan. Jos hän haluaa avautua suhteestaan ihan ok. Ihan mielelläni kuuntelen mutta ei tulisi mieleenkään neuvoa että hänen olisi toimittava jossakin tilanteessa samalla tavalla kuin itse toimin. Ihan itse hän joutuu vastaamaan ratkaisuista oli ne mitä tahansa. Puhuminen toki voi selkeyttää omia ajatuksia, antaa ehkä toisenkin näkökulman jota ei ole tullut miettineensä itse vaikka se näkökulma lopulta odoittautuisikin sellaiseksi että hän ei itse niin halua toimia.

Ap taitaa olla jo turhan vanha tasokkaalle miehelle. Parempi että päästät miehen etsimään jonkun nuoremman (ja paremman). :)

Vierailija kirjoitti:

Ap taitaa olla jo turhan vanha tasokkaalle miehelle. Parempi että päästät miehen etsimään jonkun nuoremman (ja paremman). :)

Karkaavan ne koiratkin jos eivät ole vapauteen tottunut kun häkin ovi jää vahingossa auki tai ne pääsee livahtamaan ovesta kun talutushihnassa ei ole kiinni ja kireällä.

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.

Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.

Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.

M39

Odotas kun menee vielä kymmenen vuotta. Ja sehän menee hujauksessa. Ei enää ihan pienet asiat saa maailmaa kaatumaan. Prioriteetit ovat siinä, että lapset, puoliso ja itse pysyisivät terveinä ja hengissä.

En usko, että avioliitto kaatuisi vaimon syrjähyppyyn, vaikka perusteellisen keskustelun paikka se olisi. Mikään ei tietenkään olisi ennallaan, mutta ei se eron jälkeinen elokaan ihan tuskattomasti lähtisi rullaamaan. Kun 5-kymppiä alkaa siintämään, elämän rakentaminen uudelleen ei ole sekään kovin houkutteleva vaihtoehto.

Uudet asuntovelat, joita makselisi melkein eläkkeelle, elintason lasku tuon myötä, sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestely. Ja jollei yksineläjäksi halua ryhtyä, deittailu-rumba, mahdollisten uusien suhteiden hiominen, pettymykset jne.

Jos lähtökohta on se, että toinen katuu ja suhteessa ei ole muita perustavanlaatuisia ongelmia, en löisi lusikoita jakoon tuolla perusteella. Olisi tietenkin ihan selvä, että jatkossa puolison omissa menoissa olisi tiettyjä rajoitteita ja kontrollia. Jos hän ei sitä hyväksyisi, niin sitten se olisi finito. Luottamusta ei kerran sen petettyään voi olettaa saavansa takaisin ihan tuosta vain.

Nuoren ihmisen rajattomalla itsevarmuudella ja ehdottomuudella neuvot voivat tietysti olla erilaisia. Asioiden mittasuhteet selkeytyvät useimmilla vanhemmiten. Toki on myös niin, että aikajana tästä pisteestä hautaan on oletettavasti erilainen. Joskus käy kuitenkin niin, että kun lähtee sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Jos homman voi korjata, sitä kannattaa yrittää, vaikka ylpeyden päälle kävisikin.

Olen samaa ikäluokkaa kuin tämän kommentin kirjoittaja ja näen nämä asiat samalla tavalla. Ap:kin on sentään yli nelikymppinen, joten kannattaako tällaisen tapauksen vuoksi panna koko elämä uusiksi? Tässä  asenteessa ei ole kyse mistään laiskuudesta tai mukavuudenhalusta vaan tilanteen näkemisestä vähän laajemmassa yhteydessä. Seksi on vain yksi parisuhteen osa-alue (vaikkakin hyvin tärkeä sellainen!), ja jos sillä yhdellä osa-alueella hairahdutaan, ei sen pitäisi merkitä automaattisesti sitä, että kaikki muukin yhteinen romutetaan, jos suurin osa yhteisistä jutuista toimii ihan hyvin.

Itse olen ap. Tä muutaman vuoden vanhempi ja kerran hairahtumisen voisin ehkä antaa anteeksi mutta ap. N miehellä hän oli pidempi suhde. Sitä en antaisi anteeksi. Eroatte ja laitatte ap lapset viikko-viikko niin saat sinäkin omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?

Lasten on paljon parempi ja turvallisempi olla kun "isä" on ulkoistettu kokonaan. Hänen läsnäolonsa kotona aiheuttaa vaan pahaa mieltä ja ristiriitaa. Lapset ei voi käsittää mistä se johtuu ja siitä syystä äijä=ongelma pois ja loppu perhe yrittää säilyttää turvalliset rutiininsa.

Riitaa aiheuttaa tässä tapauksessa ap. Mies on varmasti hyvin pahoillaan ja anteeksipyytelevä mutta ap kiukuttelee.

Jos mies on pannut toista naista, miten se tekee hänestä huonon tai turvattoman isän lapsilleen?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos petti vahingossa. Se on vain seksiä.

"Ihan vaan vahingossa panin. Kolkytä kertaa" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että suhteen pettävä osapuoli on aina jätettävä.

Kipu ja tuska vain kasvaa, jos suhdetta pitkittää. Olkoonkin vaikka kuinka pitkä suhde ja yhdessä rakennettu elämä. Ne voimat pitää vain kaivaa jostakin esiin, että voi tehdä nopeankin päätöksen.

Veljeni yritti kestää pettävän puolison rinnalla. Sivusta seurasin, kun vähän yli puoli vuotta se tilanne jatkui ja veljeni kärsi koko ajan. Lopulta selvisi että se h***tsu oli koko ajan käynyt toisen miehen luona, vaikka oli jäänyt jo kerran kiinni.

Miksi pettäjä pitäisi jättää AINA? En oikein ymmärrä vaatimusta siitä että kaikkien olisi toimittava samalla tavalla kuin miltä sinusta tuntuu. Kaikille pettäminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys jonka jälkeen suhdetta ei voisi jatkaa. Väkisin suhdetta ei mielestäni ole syytä jatkaa missään tilanteessa oli sitten kyse pettämisestä tai ei.

Mitä järkeä on jatkaa suhdetta jos et voi enää koskaan luottaa täysin toiseen? Miten pystyy antaa pettäjän edes koskea itseensä tuon jälkeen?

Miten ihmeessä se ihminen muuttuu sillä hetkellä kun asia käy ilmi?

Juuri niin, kyseinen ihminen ei muutu mutta vastapuolen käsitys muuttuu. Niinpä se on sitten ihan täysin petetyn päätettävissä kuinka asiaan suhtautuu ja hänen päässään kaikki tapahtuu.

Kuinka paljon tälläkin hetkellä niistä maailman ihanimmista puolisoista harrastaa seksiä jonkun ulkopuolisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?

Lasten on paljon parempi ja turvallisempi olla kun "isä" on ulkoistettu kokonaan. Hänen läsnäolonsa kotona aiheuttaa vaan pahaa mieltä ja ristiriitaa. Lapset ei voi käsittää mistä se johtuu ja siitä syystä äijä=ongelma pois ja loppu perhe yrittää säilyttää turvalliset rutiininsa.

Riitaa aiheuttaa tässä tapauksessa ap. Mies on varmasti hyvin pahoillaan ja anteeksipyytelevä mutta ap kiukuttelee.

Jos mies on pannut toista naista, miten se tekee hänestä huonon tai turvattoman isän lapsilleen?

Se, että ei ole kotona läsnä lapsilleen vaan painamassa naista nro 2. Lisäksi on epärehellinen ja valehtelija. Kuinka kukaan päästäisi tuollaisen lastensa lähelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?

Lasten on paljon parempi ja turvallisempi olla kun "isä" on ulkoistettu kokonaan. Hänen läsnäolonsa kotona aiheuttaa vaan pahaa mieltä ja ristiriitaa. Lapset ei voi käsittää mistä se johtuu ja siitä syystä äijä=ongelma pois ja loppu perhe yrittää säilyttää turvalliset rutiininsa.

Riitaa aiheuttaa tässä tapauksessa ap. Mies on varmasti hyvin pahoillaan ja anteeksipyytelevä mutta ap kiukuttelee.

Jos mies on pannut toista naista, miten se tekee hänestä huonon tai turvattoman isän lapsilleen?

Eikö mies lähtenyt dokaamaan kun piti tulla kotiin asiasta keskustelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos petti vahingossa. Se on vain seksiä.

"Ihan vaan vahingossa panin. Kolkytä kertaa" 

AP, paniko se kolkytä kertaa? Kai se kodinkakkonen kertoi kaikki vehkeiden luometkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että suhteen pettävä osapuoli on aina jätettävä.

Kipu ja tuska vain kasvaa, jos suhdetta pitkittää. Olkoonkin vaikka kuinka pitkä suhde ja yhdessä rakennettu elämä. Ne voimat pitää vain kaivaa jostakin esiin, että voi tehdä nopeankin päätöksen.

Veljeni yritti kestää pettävän puolison rinnalla. Sivusta seurasin, kun vähän yli puoli vuotta se tilanne jatkui ja veljeni kärsi koko ajan. Lopulta selvisi että se h***tsu oli koko ajan käynyt toisen miehen luona, vaikka oli jäänyt jo kerran kiinni.

Miksi pettäjä pitäisi jättää AINA? En oikein ymmärrä vaatimusta siitä että kaikkien olisi toimittava samalla tavalla kuin miltä sinusta tuntuu. Kaikille pettäminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys jonka jälkeen suhdetta ei voisi jatkaa. Väkisin suhdetta ei mielestäni ole syytä jatkaa missään tilanteessa oli sitten kyse pettämisestä tai ei.

Mitä järkeä on jatkaa suhdetta jos et voi enää koskaan luottaa täysin toiseen? Miten pystyy antaa pettäjän edes koskea itseensä tuon jälkeen?

Miten ihmeessä se ihminen muuttuu sillä hetkellä kun asia käy ilmi?

Juuri niin, kyseinen ihminen ei muutu mutta vastapuolen käsitys muuttuu. Niinpä se on sitten ihan täysin petetyn päätettävissä kuinka asiaan suhtautuu ja hänen päässään kaikki tapahtuu.

Kuinka paljon tälläkin hetkellä niistä maailman ihanimmista puolisoista harrastaa seksiä jonkun ulkopuolisen kanssa?

Eihän se pettäjä miksikään ole muuttunut, mutta kumppani on saanut tietää totuuden tästä tyypistä. Tämä muuttaa kaiken. Varsinkin se, että ihminen jota on pitänyt arvossa, rakastanut ja luottanut osoittaa olevansa täysin arvoton, epäluotettava ja valehteleva pettäjä. Kyllä tässä pakostakin koko suhteen perusta on romahtanut. Mikään ei ollut niinkuin AP kuvitteli. Pettäjä ei ajatellut perhettään ja velvoitteitaan tippaakaan kun sivusuhteen hommasi. Kärsiköön nyt sitten tekojensa seuraukset.

Vielä jauhatte tätä provoa.

Ap nauraa olemattomaan partaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?

Lasten on paljon parempi ja turvallisempi olla kun "isä" on ulkoistettu kokonaan. Hänen läsnäolonsa kotona aiheuttaa vaan pahaa mieltä ja ristiriitaa. Lapset ei voi käsittää mistä se johtuu ja siitä syystä äijä=ongelma pois ja loppu perhe yrittää säilyttää turvalliset rutiininsa.

Riitaa aiheuttaa tässä tapauksessa ap. Mies on varmasti hyvin pahoillaan ja anteeksipyytelevä mutta ap kiukuttelee.

Jos mies on pannut toista naista, miten se tekee hänestä huonon tai turvattoman isän lapsilleen?

Se, että ei ole kotona läsnä lapsilleen vaan painamassa naista nro 2. Lisäksi on epärehellinen ja valehtelija. Kuinka kukaan päästäisi tuollaisen lastensa lähelle?

Työmatkallahan se oli, tienaamassa elantoa perheelle. Jos nyt sattui siinä sivussa polkaisemaan jotain sutturaa, mitä siitä.

Ethän sinäkään ole kotona läsnä lapsille silloin kun olet töissä tai kavereiden luona tms. Vai oletko sinä niitä ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta elämää kuin lapset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.

Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.

Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.

M39

Tämä olisi voinut olla omasta kynästäni / elämästäni! Vau! Ootko sinkku :) (Sori aapee off topicille meno...)

No nyt! En oikein malta odottaa sitä hetkeä, kun hääjuhlassamme kerrotaan kuinka tapasimme Vauva-foorumilla! :D

M39

Iik! Ihana vastaus :)

t. kysyjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos petti vahingossa. Se on vain seksiä.

"Ihan vaan vahingossa panin. Kolkytä kertaa" 

Tää on mun mielestä suorastaan hilpeä selitys. Myös omalta aviomieheltäni

Löysin häneltä 2-pakkauksen sellaisia ravintoloista ostettavia kortsuja. Ihan vahingossa (en todellakaan tiedä miksiköhän mä niitä ostin...?) oli niitä ostanut kännipäissään. Oli ollut "niin humalassa" ettei kuulemma enää tajunnut mitä teki. Ja mitä luultavimmin tähtäimessä joku puolituttu mirkku vielä työreissulla.

No, kortsut oli käyttämättömiä ja tiedän että mieheni pystyy naimaan vain kerran vuorokaudessa joten voihan olla että ne oli tosiaan jäänyt käyttämättä. Mutta miksi niitä piti säästää muistona kuukausia??

Seurataan tässä tilannetta.... hänestä tulee vielä vanha yksinäinen runkkari tätä menoa...

Mitä muka nyt on tapahtunut? Mitä puhumista tuossa on? Ukko on lykkinyt vierasta emäntää ja mitä sitten?

Unohda koko juttu, ei noita kannata enempää vatkata. 

Meillä myös pitkä historia takana. Itse olen ae pettäjä joka tapahtui seurustelun alkuvuosina. Mieheni ei ole pääsdyt siitä yli vieläkään. Pystyi pitkään hallitsemaan minua tästä virheestä ja vieläkin. + On sairaalloisen mustasukkainen. Ja muutkin tekemäni virheet vuosien varrella esim. raha-asioissa jäytävät suhdettamme. Tämä on sairasta. Eletään kuin ei mitään ja välillä hän taas palauttaa minut maan pinnalle virheistäni. Onko tämänmuka rakkautta? Eli tällainen tulevaisuus teille tulossa. Mieti kaksi kertaa haluatko. Pystytkö antamaan anteeksi ja unohtamaan?