Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ”työreissussa,” jäi kiinni pettämisestä tänään
Kuki
08.05.2018 |
Nyt pitäisi selvittää ajatukset, miten tästä eteenpäin. Yhdessä ollaan oltu 20v, nuorin lapsista nyt 2v10kk. Tänään kävi ilmi, että mues ei olekaan työteisdussa vaan lopettamassa suhdetta naiseen, jotaon reissuillaan tavannut ja nainen raivostui ja soitti mulle. Olo on täysin epätodellinen. Mies haluaa puhua kun tulee kotiin, mä en haluais nähdä koko äijää
Kommentit (167)
Ihmettelen itsessänikin tätä, miksi koin tarvetta salata perheeltäni ja ystäviltäni että mies petti. Silloin perustelin etten halunnut muiden muuttavan käytöstäni miestäni ja minuakin kohtaan.
Ja tämä oli typerin päätös ikinä, olisi vaan raakasti antaa kaiken tulla ulos, mies selvisi pettämisestään naarmuilla ja minä sydän riekaleina. Olisi vaan pitänyt lätkäistä ovi tämän takapuolelle ja antaa kaikkien tietää millainen mies hän onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on käynyt juuri noin myös. Paras neuvo jonka alussa sain oli, että ei mitään isoja päätöksiä akuutissa kriisivaiheessa. Tämä neuvo tuli terapeutilta. Ei siis mitään ero- tai erilleenmuuttopäätöksiä ennen kuin molempien tunteet ovat joten kuten tasaantuneet. Ja tähän voi mennä monta viikkoa.
Toinen neuvo minulta on, että älä jää yksin. Kerro asiasta ystäville ja läheisille. Sinulla ei ole mitään hävettävää. Sinä et ole pettänyt ketään. Ja noin kuormittavan asian sanailu rasittaa kovasti. On helpompaa kun saat puhua asiasta ja saat tukea toisilta ihmisiltä.
Hakeudu terapiaan. Mielellään miehen kanssa pariterapiaan. Siellä voitte jutella puolueettomammassa ympäristössä ja ammattilainen osaa ohjata tilannetta niin ettei se ole pelkkää syyttelyä ja huutoa.
Me olemme edelleen yhdessä. Pitkä tie käytiin läpi ja olen onnellinen etten alun tunnekuohuissa ottanut heti eroa vaan annoin asioille aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.
Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.
Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.
M39
Odotas kun menee vielä kymmenen vuotta. Ja sehän menee hujauksessa. Ei enää ihan pienet asiat saa maailmaa kaatumaan. Prioriteetit ovat siinä, että lapset, puoliso ja itse pysyisivät terveinä ja hengissä.
En usko, että avioliitto kaatuisi vaimon syrjähyppyyn, vaikka perusteellisen keskustelun paikka se olisi. Mikään ei tietenkään olisi ennallaan, mutta ei se eron jälkeinen elokaan ihan tuskattomasti lähtisi rullaamaan. Kun 5-kymppiä alkaa siintämään, elämän rakentaminen uudelleen ei ole sekään kovin houkutteleva vaihtoehto.
Uudet asuntovelat, joita makselisi melkein eläkkeelle, elintason lasku tuon myötä, sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestely. Ja jollei yksineläjäksi halua ryhtyä, deittailu-rumba, mahdollisten uusien suhteiden hiominen, pettymykset jne.
Jos lähtökohta on se, että toinen katuu ja suhteessa ei ole muita perustavanlaatuisia ongelmia, en löisi lusikoita jakoon tuolla perusteella. Olisi tietenkin ihan selvä, että jatkossa puolison omissa menoissa olisi tiettyjä rajoitteita ja kontrollia. Jos hän ei sitä hyväksyisi, niin sitten se olisi finito. Luottamusta ei kerran sen petettyään voi olettaa saavansa takaisin ihan tuosta vain.
Nuoren ihmisen rajattomalla itsevarmuudella ja ehdottomuudella neuvot voivat tietysti olla erilaisia. Asioiden mittasuhteet selkeytyvät useimmilla vanhemmiten. Toki on myös niin, että aikajana tästä pisteestä hautaan on oletettavasti erilainen. Joskus käy kuitenkin niin, että kun lähtee sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Jos homman voi korjata, sitä kannattaa yrittää, vaikka ylpeyden päälle kävisikin.
No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?
Vierailija kirjoitti:
Minulle on käynyt juuri noin myös. Paras neuvo jonka alussa sain oli, että ei mitään isoja päätöksiä akuutissa kriisivaiheessa. Tämä neuvo tuli terapeutilta. Ei siis mitään ero- tai erilleenmuuttopäätöksiä ennen kuin molempien tunteet ovat joten kuten tasaantuneet. Ja tähän voi mennä monta viikkoa.
Toinen neuvo minulta on, että älä jää yksin. Kerro asiasta ystäville ja läheisille. Sinulla ei ole mitään hävettävää. Sinä et ole pettänyt ketään. Ja noin kuormittavan asian sanailu rasittaa kovasti. On helpompaa kun saat puhua asiasta ja saat tukea toisilta ihmisiltä.
Hakeudu terapiaan. Mielellään miehen kanssa pariterapiaan. Siellä voitte jutella puolueettomammassa ympäristössä ja ammattilainen osaa ohjata tilannetta niin ettei se ole pelkkää syyttelyä ja huutoa.
Me olemme edelleen yhdessä. Pitkä tie käytiin läpi ja olen onnellinen etten alun tunnekuohuissa ottanut heti eroa vaan annoin asioille aikaa.
Pelkurin ratkaisu. Toinen pääsi petoksesta kuin koira veräjästä ja voi hyvillä mielin jatkaa touhutaan. Kerran pettäjä aina pettäjä. Ihmettelen kyllä miten kukaan kestää sitä saastaa katsella yhtään kotonaan. Selkeät erojärjestelyt käyntiin ja sitten katsotaan kuka lähtee ja kuka jää. Omituinen terapeutti sinulla. Mutta onnea vaan "yhteiselollenne"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?
Lasten on paljon parempi ja turvallisempi olla kun "isä" on ulkoistettu kokonaan. Hänen läsnäolonsa kotona aiheuttaa vaan pahaa mieltä ja ristiriitaa. Lapset ei voi käsittää mistä se johtuu ja siitä syystä äijä=ongelma pois ja loppu perhe yrittää säilyttää turvalliset rutiininsa.
Ap taas paikalla. Mies on siis ulkomailla ja lentolippu sunnuntaiksi. Puhui sen aikaistamisesta ja minä kielsin. Nyt ei huvita nähdä koko äijää!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.
Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.
Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.
M39
Tämä olisi voinut olla omasta kynästäni / elämästäni! Vau! Ootko sinkku :) (Sori aapee off topicille meno...)
Gonamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 35+ iässä on jotain hienoa, niin se, että ymmärtää jo elämään olennaisena osana kuuluvan jonkinlaiset kriisit. Alkaa ensimmäiset kaverit lähtemään syöpään, parisuhteet natisee vähintään ympäriltä ja omien vanhempien terveyskään ei ole enää itsestäänselvyys. Alkaa naiivi ajattelutapa viimeistään tässä muuttua käytännölliseen "yritetään tästäkin kaivaa jotain positiivista" -moodiin.
Muistan kuinka eksän pettäminen oli tajuttoman kova paikka, kun se tapahtui omalle kohdalle. Kaveria pystyi neuvomaan vastaavassa tilanteessa ilman suuria tunteita, mutta itseni se kuitenkin lamautti pariksi viikoksi täysin. Kuitenkin kun haki ammattimaista keskusteluapua (mitä ap:llekin suosittelen), niin tajusi että OMA suunta pitää koko ajan olla eteenpäin. Itse olisin voinut jatkaa suhteessa, jos olisin saanut lupauksen pelisäännöistä jatkossa, mutta rakastunut osapuoli oli liian hurmoksellisessa mielentilassa, että olisi voinut luottaa.
Hommaa heti aika jutteluapuun itsellesi. Myöhemmin ehkä pariterapiaakin, mutta älä aloita siitä, vaan itsestäsi. Suosittele samaa miehellesi, mutta hän tekee oman päätöksen.
M39
Odotas kun menee vielä kymmenen vuotta. Ja sehän menee hujauksessa. Ei enää ihan pienet asiat saa maailmaa kaatumaan. Prioriteetit ovat siinä, että lapset, puoliso ja itse pysyisivät terveinä ja hengissä.
En usko, että avioliitto kaatuisi vaimon syrjähyppyyn, vaikka perusteellisen keskustelun paikka se olisi. Mikään ei tietenkään olisi ennallaan, mutta ei se eron jälkeinen elokaan ihan tuskattomasti lähtisi rullaamaan. Kun 5-kymppiä alkaa siintämään, elämän rakentaminen uudelleen ei ole sekään kovin houkutteleva vaihtoehto.
Uudet asuntovelat, joita makselisi melkein eläkkeelle, elintason lasku tuon myötä, sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestely. Ja jollei yksineläjäksi halua ryhtyä, deittailu-rumba, mahdollisten uusien suhteiden hiominen, pettymykset jne.
Jos lähtökohta on se, että toinen katuu ja suhteessa ei ole muita perustavanlaatuisia ongelmia, en löisi lusikoita jakoon tuolla perusteella. Olisi tietenkin ihan selvä, että jatkossa puolison omissa menoissa olisi tiettyjä rajoitteita ja kontrollia. Jos hän ei sitä hyväksyisi, niin sitten se olisi finito. Luottamusta ei kerran sen petettyään voi olettaa saavansa takaisin ihan tuosta vain.
Nuoren ihmisen rajattomalla itsevarmuudella ja ehdottomuudella neuvot voivat tietysti olla erilaisia. Asioiden mittasuhteet selkeytyvät useimmilla vanhemmiten. Toki on myös niin, että aikajana tästä pisteestä hautaan on oletettavasti erilainen. Joskus käy kuitenkin niin, että kun lähtee sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Jos homman voi korjata, sitä kannattaa yrittää, vaikka ylpeyden päälle kävisikin.
Muutosta ei kannata noin paljoa pelätä. Jos jokin menee rikki, sitä ei saa korjattua niin että se olisi yhtä luja kuin ehjä. Miksi tyytyä mihinkään puolinaiseen pelkästään taloudellisista tai helppous syistä. Kivaa elämää hautaa odotellessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on käynyt juuri noin myös. Paras neuvo jonka alussa sain oli, että ei mitään isoja päätöksiä akuutissa kriisivaiheessa. Tämä neuvo tuli terapeutilta. Ei siis mitään ero- tai erilleenmuuttopäätöksiä ennen kuin molempien tunteet ovat joten kuten tasaantuneet. Ja tähän voi mennä monta viikkoa.
Toinen neuvo minulta on, että älä jää yksin. Kerro asiasta ystäville ja läheisille. Sinulla ei ole mitään hävettävää. Sinä et ole pettänyt ketään. Ja noin kuormittavan asian sanailu rasittaa kovasti. On helpompaa kun saat puhua asiasta ja saat tukea toisilta ihmisiltä.
Hakeudu terapiaan. Mielellään miehen kanssa pariterapiaan. Siellä voitte jutella puolueettomammassa ympäristössä ja ammattilainen osaa ohjata tilannetta niin ettei se ole pelkkää syyttelyä ja huutoa.
Me olemme edelleen yhdessä. Pitkä tie käytiin läpi ja olen onnellinen etten alun tunnekuohuissa ottanut heti eroa vaan annoin asioille aikaa.
Pelkurin ratkaisu. Toinen pääsi petoksesta kuin koira veräjästä ja voi hyvillä mielin jatkaa touhutaan. Kerran pettäjä aina pettäjä. Ihmettelen kyllä miten kukaan kestää sitä saastaa katsella yhtään kotonaan. Selkeät erojärjestelyt käyntiin ja sitten katsotaan kuka lähtee ja kuka jää. Omituinen terapeutti sinulla. Mutta onnea vaan "yhteiselollenne"
Pelkurin ratkaisu on ero. Häipyä ja olla käsittelemättä asioita. Luuletko tosiaan, että mies pääsi helpolla. Ehei kuule, mies sai aika paljon tehdä töitä, että sai minut luottamaan häneen uudestaan. Se vaatii tilanteen ruotimista pitkän aikaa, pariterapiaa jne. Väitänpä että monelle olisi paljon helpompaa häipyä kuin ruotia sitä miksi käyttäytyy siten kuin käyttäytyy, katsoa peiliin ja myöntää että mokasi, tajuta se kuinka on loukannut ihmistä jota kuitenkin rakastaa.
On olemassa ihmisiä, jotka pettää aina kun on mahdollisuus. Mutta ihan yhtä paljon on niitäkin, jotka oikeasti katuvat pettämistä eivätkä moista enää tee. On aivan turha syyttää jokaista pettäjää sarjapettäjäksi.
Kiitos, meidän yhteiselo on oikein mukavaa. Meidän suhteen isoin kriisi tähän mennessä ja siitä selvittiin yhteistyöllä.
Vierailija kirjoitti:
No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?
On toki voimaannuttavaa uskoa että toisen töppäilyjen jälkeen voisit jotenkin hallita sitä mitä hän tekee jatkossa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahdu ainakaan usein. Miksi mies nukkuisi sohvalla osoittaakseen että ei enää jatkossa perä? Miksi hän jatkaisi suhdetta joka perustuu ainakin jatkossa pelkkään kiristykseen? Voi olla että vasta nyt hän huomaa että suhde ei ole ollut ihan terveellä pohjalla tähänkään asti vaan suhde on perustunut johonkin ihmeelliseen valtataisteluun sen suhteen kuka suhteessa milloinkin on enemmän voitolla. Taistelussa käytetään koko ajan aseina uhkailua, kiristystä ja välillä ehkä lahjontaakin ainakin yritettäessä lepytellä toista aselepo vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on käynyt juuri noin myös. Paras neuvo jonka alussa sain oli, että ei mitään isoja päätöksiä akuutissa kriisivaiheessa. Tämä neuvo tuli terapeutilta. Ei siis mitään ero- tai erilleenmuuttopäätöksiä ennen kuin molempien tunteet ovat joten kuten tasaantuneet. Ja tähän voi mennä monta viikkoa.
Toinen neuvo minulta on, että älä jää yksin. Kerro asiasta ystäville ja läheisille. Sinulla ei ole mitään hävettävää. Sinä et ole pettänyt ketään. Ja noin kuormittavan asian sanailu rasittaa kovasti. On helpompaa kun saat puhua asiasta ja saat tukea toisilta ihmisiltä.
Hakeudu terapiaan. Mielellään miehen kanssa pariterapiaan. Siellä voitte jutella puolueettomammassa ympäristössä ja ammattilainen osaa ohjata tilannetta niin ettei se ole pelkkää syyttelyä ja huutoa.
Me olemme edelleen yhdessä. Pitkä tie käytiin läpi ja olen onnellinen etten alun tunnekuohuissa ottanut heti eroa vaan annoin asioille aikaa.
Pelkurin ratkaisu. Toinen pääsi petoksesta kuin koira veräjästä ja voi hyvillä mielin jatkaa touhutaan. Kerran pettäjä aina pettäjä. Ihmettelen kyllä miten kukaan kestää sitä saastaa katsella yhtään kotonaan. Selkeät erojärjestelyt käyntiin ja sitten katsotaan kuka lähtee ja kuka jää. Omituinen terapeutti sinulla. Mutta onnea vaan "yhteiselollenne"
Pelkuri-korttia käyttävät yleensä keskenkasvuiset pennut ja sille tasolle jääneet. Ja pikemminkin asia on päinvastoin. Analyyttinen ratkaisu vaatii luonnetta, päätyy sitten eroon tai jatkamaan yhdessä. Äkkipikaiseen riehumiseen pystyy kuka tahansa.
Petetyksi tuleminen tuottaa varmasti myös vihaa, mutta päätöksien tekeminen kostomotiivi edellä on ehkä tyhmin neuvo mihinkään asiaan. Juuri siksi ammattitaitoinen terapeutti kehoittaa kelaamaan asioita huolella ennen ratkaisujen tekoa. Mitään suuria päätöksiä ei ikinä pitäisi tehdä tunnekuohun vallassa.
Jos on tahtoa vielä jatkaa yhdessä, niin pariterapiaan neutraalille maaperälle asiaa käsittelemään. Aikaa tarvitaan ennen kuin luottamus palautuu. Anteeksianto voi olla mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komea alfa-mies kun on kysyntää.. olisit ylpeä moisesta saaliista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?
On toki voimaannuttavaa uskoa että toisen töppäilyjen jälkeen voisit jotenkin hallita sitä mitä hän tekee jatkossa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahdu ainakaan usein. Miksi mies nukkuisi sohvalla osoittaakseen että ei enää jatkossa perä? Miksi hän jatkaisi suhdetta joka perustuu ainakin jatkossa pelkkään kiristykseen? Voi olla että vasta nyt hän huomaa että suhde ei ole ollut ihan terveellä pohjalla tähänkään asti vaan suhde on perustunut johonkin ihmeelliseen valtataisteluun sen suhteen kuka suhteessa milloinkin on enemmän voitolla. Taistelussa käytetään koko ajan aseina uhkailua, kiristystä ja välillä ehkä lahjontaakin ainakin yritettäessä lepytellä toista aselepo vaiheessa.
Tässä tulikin hyvin esille se, miksi on ihan turha mitään yrittää kostaa tai kotirangaistusta antaa. Kaikki pääsee helpoimmalla kun suosiolla todetaan, että tämä oli tässä ja lusikat jakoon.
Tuskallinen tilanne, josta ajan kanssa on mahdollista selvitä, jos miehesi ja sinä molemmat pystytte käsittelemään asiaa avoimesti ja molemmilla on todellinen halu jatkaa yhdessä ja tehdä suhteesta läheisempi kuin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän ap:n tarvitse tässä mitään tehdä. Kyllä tekojen aika on nyt miehellä. Hänen hommaansa on tilanne korjata, kun on mennyt sen rikkomaankin. Ap alkaa miettiä, mitä miehen tarvitsee tehdä, jotta yhteiselo voi jatkua. Oletan siis, ettei ap halua viedä taaperoltaan läsnä olevaa isää. Varmaankin mies nukkuu jatkossa sohvalla tai vierashuoneessa. Mitä muuta miehen pitäisi tehdä osoittaakseen, että haluaa mieluummin ap:n eikä aio enää jatkossa pettää?
On toki voimaannuttavaa uskoa että toisen töppäilyjen jälkeen voisit jotenkin hallita sitä mitä hän tekee jatkossa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahdu ainakaan usein. Miksi mies nukkuisi sohvalla osoittaakseen että ei enää jatkossa perä? Miksi hän jatkaisi suhdetta joka perustuu ainakin jatkossa pelkkään kiristykseen? Voi olla että vasta nyt hän huomaa että suhde ei ole ollut ihan terveellä pohjalla tähänkään asti vaan suhde on perustunut johonkin ihmeelliseen valtataisteluun sen suhteen kuka suhteessa milloinkin on enemmän voitolla. Taistelussa käytetään koko ajan aseina uhkailua, kiristystä ja välillä ehkä lahjontaakin ainakin yritettäessä lepytellä toista aselepo vaiheessa.
Tässä tulikin hyvin esille se, miksi on ihan turha mitään yrittää kostaa tai kotirangaistusta antaa. Kaikki pääsee helpoimmalla kun suosiolla todetaan, että tämä oli tässä ja lusikat jakoon.
Miksi esim. minun pitäisi laittaa puolison kanssa lusikat uskoon jos keskustelun jälkeen haluamme jatkaa ilman uhkailua, kiristystä ja halua omistaa ja hallita toista?
Vierailija kirjoitti:
Jos on tahtoa vielä jatkaa yhdessä, niin pariterapiaan neutraalille maaperälle asiaa käsittelemään. Aikaa tarvitaan ennen kuin luottamus palautuu. Anteeksianto voi olla mahdollista.
Turha pettää itseään. Varsinkin tässä tapauksessa , jossa mies olisi jatkanut valehteluaan, mikäli ei olisi jäänyt muuten kiinni. Jotain mahdollisuuksia olisi ollut, mikäli olisi tunnustanut tekonsa vapaa-ehtoisesti. En tiedä kumpi on pahempaa uskottomuus vai sen salailu. Itselle ehkä se salailu olisi kyllä se viimeinen niitti.
Alue: Aihe vapaa
Mies oli tahallaan salaa seksisuhteessa toiseen naiseen, eikä tunnustanut sitä puolisolleen ennenkuin jäi kiinni housut kintuissa. Tämä on kyllä niin selkeä rikos kumppania vastaan, ettei mikään selittely asiaa hyvistä. Luottamus on mennyt. Pettäjä on aina pettäjä ja joutuu nyt kantamaan vastuunsa. Tästä suhteesta ei ole jäljellä muuta kuin loppuselvitys ja ero. Kukaan ei päästä tuollaista sikaa luikerteli takaisin. Siitä ei koidu mitään hyvää. Olisi miettinyt ennenkuin meni rikkomaan perheensä ja dippaamaan pippeliään ties missä spermaämpärissä. Tosiaan APN kannattaa ne tautitestit käydä tekemässä.