Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ei etene
Surusilmäinen
05.05.2018 |
Taustaa: Ollaan miehen kanssa taaplattu yhdessä jo 10 vuotta(!?), josta saman katon alla 8. Lapsia ei ole, niistä puhuttu säännöllisesti ja vaimo on sitä mieltä, että oma koti pitää olla ennenkuin niitä aletaan yrittää. Ollaan siis asuttu vuokralla kaikki nämä vuodet... Tällä hetkellä rivitalo kansiossa, joka meille kahdelle juuri sopiva, mutta perheenlisäystä ei salli tilan puolesta. Mies on aina ollut halukkaampi lasten hankintaan ja haluaisi isäksi mielellään. No nyt ikää meillä jo niin paljon, että tuskin edes enää onnistuisi vaikka alkaisi yrittää. Talon rakentamisesta puhuttu melkein 5 vuotta, mies lupaa kerta toisensa jälkeen, että nyt aloitetaan, mutta joka kerta vaimo joutuu pettymään. Tuntuu että elämä ei etene ja koko loppu elämä kuluu samaa rataa. Lastenhankinta ikäkin alkaa tässä jahkatessa olla ohitettu. Mitä tässä on tehtävissä, kun ei päästä näistä elämän suurista kysymyksistä samoille linjoille!? Taloudellinen tilanne sallisi talon rakentamisen aivan helposti eli rahasta tämä ei ole kiinni. Molemmat hyväpalkkaisissa asiantuntijatöissä. Muutoinkin parisuhteessa arkielämä sujuu hienosti, eikä ole ollut alkon, pettämisen tms suhteen ikinä mitään. Onnellinen en tosin voi enää sanoa olevani vaan katkeruus siitä, että elämän suurimmat haaveet lipuu ohitse, on istunut sydämeen. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Mistä tässä tilanteessa ulkopuolisen silmin kiikastaa? En enää keksi muuta konstia kuin erolla uhkailun, jos asiat ei etene. Sitä en ole uskaltanut vielä kokeilla.. Enkä oikeastaan edes haluaisi. Mutta tiedän että oman mielenterveyteni takia en voi kovin kauaa jatkaa elämää näin. Oma talo on kuitenkin elämäni suurin haave, joka toteutuessaan mahdollistaisi paljon haaveilemiani asioita. Nyt pelkään että ne kaikki jää minulle vain haaveiksi sillä välin kun masennun ja katkeroidun tyhjiin lupauksiin. Auttakaa.
Kommentit (114)
No mutta kuka alkaa parisuhteessa ollessaan yksin rakentamaan? Ihan sama kuin parisuhteessa ollessa alkaisi yksin hankkimaan lapsia vailla toisen halua asiaan!? Minun mielestä parisuhde on ikään kuin yritys jossa yhteen hiileen puhaltaen edetään kohti yhteisiä tavoitteita, ei niin että ollaan yhdessä ja kumpikin tekee omia juttuja. Mikä järki edes olla yhdessä jos elämän suuret tavoitteet ei kohtaa? Parisuhteen pitäisi olla asia joka mahdollistaa yhteisten haaveiden toteuttamisen. Kuka sanoisi naiselle, joka haluaa lapsia miehen vastustuksesta huolimatta että tee kuule se lapsi, kun se kerran sun haaveesi on eikä miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta talo elämän suurena haaveena on vähän omituinen, koska kysehän on pelkästä materiaalisesta asiasta. Mutta jokaisella meillä on tietysti oikeus omiin haaveisiin. Mutta ymmärrän hyvin, jos mies ei pysty kokemaan tuota haavetta omakseen.
Kysymykseni kuuluukin :koska kyse on sinun haaveestasi, oletko itse valmis tekemään asioita sen eteen? Hyvin monet naiset jättävät rakentamiseen liittyvät asioiden hoitamiset miehen vastuulle. Mikä ei ole ok silloin jos kyse on vain naisen unelmasta.
Meillä tilanne oli aivan erilainen, sillä mieheni halusi talon ja itse olin sitä mieltä, että samaan aikaan vauvan kanssa siihen projektiin ei ryhdytä. Meillä mies on siis talonrakentaja, minä asiantuntijatyössä, joten mies olisi tehnyt käytännön työt pääosin itse ja viettänyt illat raksalla. Sitä en halunnut. Mutta kunhan lapsi kasvaa ja arki helpottuu, rakentakoon talon.
Tottakai olisin mukana niin paljon kuin mahdollista. Nyt se onnistuisikin kun ei ole vielä jälkikasvua. Sitten jos olisi vauva hoidettavana, en kuvittelisikaan jaksavani enkä voisi jaksamista vaatia mieheltäkään. Mutta tällä hetkellä meillä ei iltaisin ja viikonloppuisin olisi muuta kuin aikaa.
No tuota noin... miten tämän nyt sanois. Joskus aikoinaan kauan sitten ajattelin itsekin, että kaiken pitäisi olla tiptop ja valmiina kun hankkii/tekee/saa lapsia. Mutta ei se elämä mene useinkaan niin. Sinuna kokeilisin kahta asiaa 1) puhua talosta lapsi edellä; "tällainen olisi mieletäni kiva lapsen huone", "tälla tavalla sisustaisin lapsen huonetta", "mitäköhän kaikkea lapsi tarvitsisi..." jne... Toiseksi; pieni vauva ei tarvitse paljoakaan tilaa tai tavaroita. Ei oikeasti. Se tulee olemaan sinussa kiinni ja nukkuu todennäköisesti joko samassa sängyssä vierelläsi perhepedissä tai stten vieressä olevassa pinnasängyssä. Muuta pikkuinen vauva ei oikeastaan tarvitse (No, turvakaukalo/turvaistuin pitää olla).
Joten sitä taloa voi alkaa rakentamaan vasta siinä vaiheessa kun pikkuvauva-arjesta on selvitty. Usko pois, et halua rakennusrumbaa siihen pienen vauvan rinnalle tai juuri ennen lapsen syntymää kun kaikki on kesken ja mikään ei ole niin kuin pitäsi... ja lisäksi pienempi tila on myös hermojen kannalta parempi, sillä et joudu miettimään suuren kämpän siivousta, paikkojen ja tavaroiden määrää tms. ja toisaalta miehesikin joutuu osallistumaan arkeen kun vauva parkuu nälkää tai vaippaa vieressä, eikä pääse karkuun talon toiselle puolelle nukkumaan. Todennäköisesti miehesi herää isomman tilan tarpeeseen viimeistään kun vauva on taaperoikäinen (siinä 1,5-2v.) jolloin isompi asunto alkaa houkuttelemaan kun vipeltäjä juoksee pitkin seiniä. Joten merta päin ja lapsia tekemään , kyllä se asunto/talo sieltä tulee aikanaan. Saattaa olla myös niinkin, että heti kun olet raskaana, mies herää rakentamaan sitä yhteistä kotia tai ainakin hankkimaan uuden asunnon.. mutta viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi oikeasti tarvitsee tilaa :) Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
No mutta kuka alkaa parisuhteessa ollessaan yksin rakentamaan? Ihan sama kuin parisuhteessa ollessa alkaisi yksin hankkimaan lapsia vailla toisen halua asiaan!? Minun mielestä parisuhde on ikään kuin yritys jossa yhteen hiileen puhaltaen edetään kohti yhteisiä tavoitteita, ei niin että ollaan yhdessä ja kumpikin tekee omia juttuja. Mikä järki edes olla yhdessä jos elämän suuret tavoitteet ei kohtaa? Parisuhteen pitäisi olla asia joka mahdollistaa yhteisten haaveiden toteuttamisen. Kuka sanoisi naiselle, joka haluaa lapsia miehen vastustuksesta huolimatta että tee kuule se lapsi, kun se kerran sun haaveesi on eikä miehen.
Talo on vain omistajansa vastuulla, lapsi molempien vanhempien. Talosta pääsee eroon, lapsesta ei. Siksi miehen ja naisen haaveita ei voi verrata toisiinsa.
Parisuhteessa yksin rakentamaan ryhtyy se, joka haluaa, että talo rakennetaan. Hän kantaa vastuun, hänellä on taloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Talo on vain materiaa, samalla tavalla voisi ihmetellä, että miten kukaan parisuhteen aikana ryhtyy viljelemään vihanneksia vuokrapalstalla, jos toinen ei ole koko jutussa mukana. Asia on sama, mittasuhde vain muuttuu.
Ei unelmiaan pidä jättää toisen toteutettaviksi edes parisuhteessa eikä parisuhde toisaalta saa olla vankila, jossa kaikki tehdään yhdessä hampaat irvessä. On yhteisiä päätöksiä (esim. lapset), mutta jos naisen elämän suurin haave on rakentaa talo, niin ei hyvässä parisuhteessa mies sitä mene kieltämään. Nainen saa toteuttaa unelmansa ja mies toteuttaa sillä aikaa jotain omaansa.
Ap, miltä tämä kuulostaa? Jos sinä olisit nyt siinä vaiheessa, että sinulle perheenperustaminen olisi se ykkösasia, haluaisit saada lapsia puolisosi kanssa ja hän sanoisi, että joo kyllä se käy, mutta hänen elämänsä suurin haave on hommata purjevene tai ihan mitä vaan. ISOIN HAAVE hänellä olisi ihan jotain muuta kuin mitä sinä haluat. Hän voisi siinä sivussa sen lapsenkin hommata, tai kaksi, mutta se isoin haave on saada jotain materiaalia. Omaisuutta, onpa se sitten talo, auto, mökki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka sanoisi naiselle, joka haluaa lapsia miehen vastustuksesta huolimatta että tee kuule se lapsi, kun se kerran sun haaveesi on eikä miehen.
Se olisi viisas neuvo, että nainen miettisi itse mitä tekee elämällään ja voisiko itse tehdä valintoja, jotka vievät kohti niitä asioista, jotka ovat tärkeitä. Jos mies ei tule kohti samoja arvoja, niin kannattaako suhteessa olla? Ja jos päättää jäädä, niin siitä pitää ottaa ITSE vastuu ja olla katkeroitumatta miehelle siitä, että hän ei halua sitä mitä nainen haluaa. Esimerkiksi jos parisuhteessa naiselle lapsen saaminen on todella tärkeää ja mies ei halua lasta,niin todellakin viisas neuvo olisi sanoa: "Nainen, tee töitä oman unelmasi eteen ja jos asia on niin suuri että et voi päästää siitä irti, niin mieti miten voisit päästä siihen tilanteeseen mitä kaipaat" Jokainen on oman elämänsä rakentaja ja myös jos päättää myydä/lykätä unelmiaan toisen ihmisen takia, niin se on MYÖS oma valinta, josta ei voi syyttää ketään muuta. Se alitajuinen katkeruus toista ihmistä kohtaan pilaa sen hyvänkin mitä suhteessa on. Se ei ole toisen syy, jos ei saa sitä mitä haluaa. Ei koskaan.
lapsionihana kirjoitti:
Miksi se talo pitäisi rakentaa. Käy katsomassa myynnissä olevia taloja. Kyllä niistä löytyy sopivia ja usein halvemmalla hinnalla kuin itse rakentaen. Samalla voitte heti aloittaa lapsen hankinnan. Kyllä lapsen hyvinkin saa vaikka olisi yli 40-vuotias. Lapsi tuo uskomatonta iloa elämään ja vanhempana osaa paremmin hoitaa ja antaa lapselle arvoa. Nuorille kun tulee lapsia he saattavat kokea lapset vaivaksi ja rähjäävät heidän kanssaan.
Aloita heti lasten yrittäminen ja ehkäisyt pois.
Juuri näin. Ehkä miehellekään talo ei ole mikään ongelma vaan se, että talo pitäisi rakentaa. Kompromissina on ostaa valmis talo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mutta kuka alkaa parisuhteessa ollessaan yksin rakentamaan? Ihan sama kuin parisuhteessa ollessa alkaisi yksin hankkimaan lapsia vailla toisen halua asiaan!? Minun mielestä parisuhde on ikään kuin yritys jossa yhteen hiileen puhaltaen edetään kohti yhteisiä tavoitteita, ei niin että ollaan yhdessä ja kumpikin tekee omia juttuja. Mikä järki edes olla yhdessä jos elämän suuret tavoitteet ei kohtaa? Parisuhteen pitäisi olla asia joka mahdollistaa yhteisten haaveiden toteuttamisen. Kuka sanoisi naiselle, joka haluaa lapsia miehen vastustuksesta huolimatta että tee kuule se lapsi, kun se kerran sun haaveesi on eikä miehen.
Osittain samaa, osittain eri mieltä. Tietysti yhteisiäkin haaveita on hyvä olla, mutta niiden lisäksi omiakin väistämättä on, sellaisia joita toinen ei jaa. Ap:n tilanne kuulostaa siltä, että mies on vain puheillaan myötäillyt haluavansa taloa koska ap :kin haluaa, mutta oma haave se ei ole ollut. Hieman munatonta toimintaa kyllä. Ja kyllähän isoissakin asioissa haaveet voi joskus mennä ristiin. Tunnen perheen jossa nainen suostui lapsen saantiin kun mies lupasi kantaa suurimman osan hoivavastuusta. Ja niin on tehnyt.
Surusilmäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta talo elämän suurena haaveena on vähän omituinen, koska kysehän on pelkästä materiaalisesta asiasta. Mutta jokaisella meillä on tietysti oikeus omiin haaveisiin. Mutta ymmärrän hyvin, jos mies ei pysty kokemaan tuota haavetta omakseen.
Kysymykseni kuuluukin :koska kyse on sinun haaveestasi, oletko itse valmis tekemään asioita sen eteen? Hyvin monet naiset jättävät rakentamiseen liittyvät asioiden hoitamiset miehen vastuulle. Mikä ei ole ok silloin jos kyse on vain naisen unelmasta.
Meillä tilanne oli aivan erilainen, sillä mieheni halusi talon ja itse olin sitä mieltä, että samaan aikaan vauvan kanssa siihen projektiin ei ryhdytä. Meillä mies on siis talonrakentaja, minä asiantuntijatyössä, joten mies olisi tehnyt käytännön työt pääosin itse ja viettänyt illat raksalla. Sitä en halunnut. Mutta kunhan lapsi kasvaa ja arki helpottuu, rakentakoon talon.
Tottakai olisin mukana niin paljon kuin mahdollista. Nyt se onnistuisikin kun ei ole vielä jälkikasvua. Sitten jos olisi vauva hoidettavana, en kuvittelisikaan jaksavani enkä voisi jaksamista vaatia mieheltäkään. Mutta tällä hetkellä meillä ei iltaisin ja viikonloppuisin olisi muuta kuin aikaa.
Mukana. ..mutta kumpi kantaisi pääasiallisen vastuun siitä, että projekti etenee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne on tämä:
Saadakseen jotain mitä haluaa, täytyy miehen tehdä jotain mitä ei halua.
Saadakseen jotain mitä haluaa, naisen tarvitsee tehdä vain sitä mitä hän haluaa.
Surusilmäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta talo elämän suurena haaveena on vähän omituinen, koska kysehän on pelkästä materiaalisesta asiasta. Mutta jokaisella meillä on tietysti oikeus omiin haaveisiin. Mutta ymmärrän hyvin, jos mies ei pysty kokemaan tuota haavetta omakseen.
Kysymykseni kuuluukin :koska kyse on sinun haaveestasi, oletko itse valmis tekemään asioita sen eteen? Hyvin monet naiset jättävät rakentamiseen liittyvät asioiden hoitamiset miehen vastuulle. Mikä ei ole ok silloin jos kyse on vain naisen unelmasta.
Meillä tilanne oli aivan erilainen, sillä mieheni halusi talon ja itse olin sitä mieltä, että samaan aikaan vauvan kanssa siihen projektiin ei ryhdytä. Meillä mies on siis talonrakentaja, minä asiantuntijatyössä, joten mies olisi tehnyt käytännön työt pääosin itse ja viettänyt illat raksalla. Sitä en halunnut. Mutta kunhan lapsi kasvaa ja arki helpottuu, rakentakoon talon.
Tottakai olisin mukana niin paljon kuin mahdollista. Nyt se onnistuisikin kun ei ole vielä jälkikasvua. Sitten jos olisi vauva hoidettavana, en kuvittelisikaan jaksavani enkä voisi jaksamista vaatia mieheltäkään. Mutta tällä hetkellä meillä ei iltaisin ja viikonloppuisin olisi muuta kuin aikaa.
Sopikaa toisinpäin: sinä rakennat talon ja mies on mukana niin paljon kuin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija 29 ymmärsi sen mitä ajoin takaa. Eli jos oikeasti on niin että mies ei taloa haluakaan niin eikö se ole naista kohtaan helv * epäreilua uskotella että on samoilla linjoilla! Jos hän ei taloa halua, se pitäisi pystyä sanomaan! Minä taas naisena olen sen verran kyyninen että en jätä sattuman varaan tätä asiaa. En suostu tekemään vauvaa pieneen kaksioon, jossa väsyneenä molemmat vanhemmat sitten valvoo vauvan itkua kuunnellen. Siinä kersan kanssa painiessa, univajeen runtelemana talon rakentaminen ei ihan takuulla ole ensimmäinen asia mielessä. Sitten siinä hermot kiristyy kaikilla ja edessä on ero ja joukossa vielä syytön lapsi kärsimässä. Ehei, kyllä asumisjärjestely pitää olla kunnossa ennen vauvan tuloa. Ei ole hinku ehdoin tahdoin hankkiutua ongelmiin ja yh äidiksi.
Ap ei yritäkään ymmärtää miehen kannalta tätä asiaa. Kuka haluaa, että perhe on pienempi haave kuin talo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen talon voi myöhemminkin hankkia (tai palkata ulkopuolisen rakentamaan, jos on tarpeeksi pätäkkää), mutta hedelmällisyys ei parane iän myötä
Vierailija kirjoitti:
Surusilmäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta talo elämän suurena haaveena on vähän omituinen, koska kysehän on pelkästä materiaalisesta asiasta. Mutta jokaisella meillä on tietysti oikeus omiin haaveisiin. Mutta ymmärrän hyvin, jos mies ei pysty kokemaan tuota haavetta omakseen.
Kysymykseni kuuluukin :koska kyse on sinun haaveestasi, oletko itse valmis tekemään asioita sen eteen? Hyvin monet naiset jättävät rakentamiseen liittyvät asioiden hoitamiset miehen vastuulle. Mikä ei ole ok silloin jos kyse on vain naisen unelmasta.
Meillä tilanne oli aivan erilainen, sillä mieheni halusi talon ja itse olin sitä mieltä, että samaan aikaan vauvan kanssa siihen projektiin ei ryhdytä. Meillä mies on siis talonrakentaja, minä asiantuntijatyössä, joten mies olisi tehnyt käytännön työt pääosin itse ja viettänyt illat raksalla. Sitä en halunnut. Mutta kunhan lapsi kasvaa ja arki helpottuu, rakentakoon talon.
Tottakai olisin mukana niin paljon kuin mahdollista. Nyt se onnistuisikin kun ei ole vielä jälkikasvua. Sitten jos olisi vauva hoidettavana, en kuvittelisikaan jaksavani enkä voisi jaksamista vaatia mieheltäkään. Mutta tällä hetkellä meillä ei iltaisin ja viikonloppuisin olisi muuta kuin aikaa.
Sopikaa toisinpäin: sinä rakennat talon ja mies on mukana niin paljon kuin mahdollista.
Nimenomaan näin. Vetovastuu on sillä jonka haavetta toteutetaan, toinen tukee ja on mukana .
Kelpaisiko sulle valmis talo? Vai pitääkö miehen nimenomaan rakentaa sulle talo? Onko miehesi rakennusalan ammatitlainen eli osaisiko hän edes rakentaa taloa? Varsin usein talonrakennusprojekteissa kustannusarviot eivät pidä eivätkä aikataulutkaan. Pahimmassa tapauksessa rahat loppuvat kesken ja talo jää keskeneräiseksi. Ehkä miehellä ei ole mitään taloa vastaan, mutta sen rakentamista vastaan on. Oletko kysynyt, mitä mieltä hän olisi valmiin talon ostamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Ap ei yritäkään ymmärtää miehen kannalta tätä asiaa. Kuka haluaa, että perhe on pienempi haave kuin talo?
Kyllä ymmärrän, mutta kai se silloin on miehen tehtävä ottaa asia puheeksi? En pakota häntä olemaan kanssani, jos pilaan hänen elämänsä haaveilemalla enemmän talosta kuin lapsesta. Suostun kyllä lapsen tekemään, mutta hänelle toive lapsesta on vain paljon suurempi kuin minulle. Voisin ihan yhtä hyvin elää ilman lasta, mutta tiedän että jos lapsen saisin, olisin siitä hyvin onnellinen. Mutta se ei ole ikinä ollut ykkösasia elämässäni, johon kaikki toiminta tähtää.
Surusilmäinen kirjoitti:
Vierailija 29 ymmärsi sen mitä ajoin takaa. Eli jos oikeasti on niin että mies ei taloa haluakaan niin eikö se ole naista kohtaan helv * epäreilua uskotella että on samoilla linjoilla! Jos hän ei taloa halua, se pitäisi pystyä sanomaan! Minä taas naisena olen sen verran kyyninen että en jätä sattuman varaan tätä asiaa. En suostu tekemään vauvaa pieneen kaksioon, jossa väsyneenä molemmat vanhemmat sitten valvoo vauvan itkua kuunnellen. Siinä kersan kanssa painiessa, univajeen runtelemana talon rakentaminen ei ihan takuulla ole ensimmäinen asia mielessä. Sitten siinä hermot kiristyy kaikilla ja edessä on ero ja joukossa vielä syytön lapsi kärsimässä. Ehei, kyllä asumisjärjestely pitää olla kunnossa ennen vauvan tuloa. Ei ole hinku ehdoin tahdoin hankkiutua ongelmiin ja yh äidiksi.
Jos se on vuokrakämppä, niin helppohan se on vaihtaa isompaan vuokrakämppään? Jos ne neliöt kokee tärkeiksi.
Surusilmäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei yritäkään ymmärtää miehen kannalta tätä asiaa. Kuka haluaa, että perhe on pienempi haave kuin talo?
Kyllä ymmärrän, mutta kai se silloin on miehen tehtävä ottaa asia puheeksi? En pakota häntä olemaan kanssani, jos pilaan hänen elämänsä haaveilemalla enemmän talosta kuin lapsesta. Suostun kyllä lapsen tekemään, mutta hänelle toive lapsesta on vain paljon suurempi kuin minulle. Voisin ihan yhtä hyvin elää ilman lasta, mutta tiedän että jos lapsen saisin, olisin siitä hyvin onnellinen. Mutta se ei ole ikinä ollut ykkösasia elämässäni, johon kaikki toiminta tähtää.
Ok, tuo on kyllä selvästi sanottu sinun puoleltasi. Hän ei varmaan ole oikeasti ymmärtänyt, että talo on sinulle tärkeämpi kuin lapsi hänen kanssaan.
Alue: Aihe vapaa
Minusta talo elämän suurena haaveena on vähän omituinen, koska kysehän on pelkästä materiaalisesta asiasta. Mutta jokaisella meillä on tietysti oikeus omiin haaveisiin. Mutta ymmärrän hyvin, jos mies ei pysty kokemaan tuota haavetta omakseen.
Kysymykseni kuuluukin :koska kyse on sinun haaveestasi, oletko itse valmis tekemään asioita sen eteen? Hyvin monet naiset jättävät rakentamiseen liittyvät asioiden hoitamiset miehen vastuulle. Mikä ei ole ok silloin jos kyse on vain naisen unelmasta.
Meillä tilanne oli aivan erilainen, sillä mieheni halusi talon ja itse olin sitä mieltä, että samaan aikaan vauvan kanssa siihen projektiin ei ryhdytä. Meillä mies on siis talonrakentaja, minä asiantuntijatyössä, joten mies olisi tehnyt käytännön työt pääosin itse ja viettänyt illat raksalla. Sitä en halunnut. Mutta kunhan lapsi kasvaa ja arki helpottuu, rakentakoon talon.