Parisuhde ei etene

Miten niin PARISUHDE ei etene??

Ihme pakkomielle muuten.

Jos oikeesti haluaisit talon niin ryhtyisit toimeen etkä valittais.

Varmaan ilmaisin asian epäselvästi jos jollekulle jäi kuva että talo tulisi parisuhteen pelastajaksi... Tarkoitus on päästä elämässä eteenpäin eikä jäädä vuokrakaksioon koko loppuelämäksi. Olkoonkin materialistista jonkun mielestä...

No ehkä mies on pettynyt koska et halua hänen kanssa lasta ja siksi hän ei ehkä halua sitoutua kanssasi taloon.hei me asuttiin miehen kanssa aikoinaan vuokra kaksiossa ja oli 2 lasta, nykyään rivitalo kolmiossa.

Enhän missään vaiheessa ole sanonut etten halua lasta. Olen sanonut että en halua sitä pieneen vuokrakaksioon.

Minulle on aivan sama vaikka joku asuisi yksiössä lapsilauman kanssa, mutta mun elämän suurimpiin unelmiin ei semmoinen tilanne kuulu. Ap

Eiköhän useamman vuoden jahkauksen jälkeen ole jo selvää että mies ei halua tuohon ryhtyä! Ja painostuksella suhteenne etenee kyllä ihan toiseen suuntaan kuin suunnittelit.. Ainakaan hän ei halua alkaa itse rakentamaan, minkä ymmärrän hyvin. Rakennuttaminen on toinen juttu. Siis kuinka monta vuotta ajattelit vielä pyöritellä niitä papereita vihjeenä keittiön pöydällä? Ja voit hyvin rakentaa sen vauvahuoneen omaan taloosi vaikka mies jäisikin vuokrakaksioonsa, yhden ylimääräisen huoneen rakentaminen on koko projektin budjetissa kovin pieni osa ja sellaiselle on kuitenkin aina käyttöä: työhuone, vierashuone, harrastehuone yms

Otsikko olisi varmaan pitänyt olla "miksi en etene elämässä". Jos sulle elämän suuria arvoja on omistusasunto, miksi sulla ei sellaista jo ollut miehen tavatessa? Oletko tehnyt töitä ja opiskellut sitä varten että tienaat rahaa, oletko elänyt säästäväisesti ja avannut asuntoaäästötilin heti 18 v kesätyörahoista?

Vai et kai ole jotenkin hämärästi ajatellut että miehen rooli elämässäsi olisi tarjota se sinulle? Silloin olet valinnut väärän miehen ja sinun olisi pitänyt etsiä varakkaampi.

Terv. Nainen duunariperheestä asiantuntijatehtävissä, ostanut oman talonsa ja pitää sen yllä.

Surusilmäinen kirjoitti:

Varmaan ilmaisin asian epäselvästi jos jollekulle jäi kuva että talo tulisi parisuhteen pelastajaksi... Tarkoitus on päästä elämässä eteenpäin eikä jäädä vuokrakaksioon koko loppuelämäksi. Olkoonkin materialistista jonkun mielestä...

Se on ihan ymmärrettävää haluta omaan taloon /asuntoon . Jotenkin vain kuulostaa että siitä on tullut ylisuuri asia sinulle. ..mutta voihan se olla että miehen vetkuilu on saanut asian paisumaan mielessäsi. Monestihan ihmiset alkaa riidellä materiaalisista asioista silloin kun oikeasti muut asiat on ne mitkä on pielessä.

Olisiko teidän ongelma enemmän haaveiden kohtaamattomuus? Ja se että mies ei jostain syystä osaa ilmaista omia toiveitaan?

Ehkä se on mistä kannattaisi lähteä puhumaan. ..mistä kumpikin oikeasti haaveilee.

Vierailija kirjoitti:

Enhän missään vaiheessa ole sanonut etten halua lasta. Olen sanonut että en halua sitä pieneen vuokrakaksioon.

Nyt et ole kertonut ihan kaikkea. Koska miksi ei kelpaa vuokrakolmio? Omistus kerrostalokolmio? Rivari? Vanha omakotitalo? Valmis uusi omakotitalo? Sinun miehesikö ei suostuisi mihinkään näistäkään?

Onko sinulla ollut sellainen haave, että oikea mies on sellainen joka osaa rakentaa ja on tekevä ja käsistään taitava - ja nyt olet tajuamassa että sinun miehestä ei koskaan tule sellaista.

Vai onko sinulla enemmän kunnianhimoa ja pyrkyä elämässä kuin miehelläsi, olisit valmis tekemään jotain ekstraa sen eteen, ja oletkin valinnut miehen jolle riittää käydä töissä ja asua vuokralla, ja istua illat olut kädessä sohvalla.

Siis et voisi kunnioittaa miestäsi eikä teillä ole elämässä samansuuntaiset tavoitteet.

Silloin kyse on jostain muusta kuin missä tarkalleen ottaen asutte.

Olen edelleen sitä mieltä, että ongelman ydin on se, että ap ei ole ilmaissut miehelleen, että talo on tärkeämpi kuin perhe, isoin haave hänen elämässään. Tai jos oikeasti on tehnyt sen, sitten ihmettelen, miksei mies lähde. Hänelle on selvästi ongelma se, että talo on vaimolle tärkeämpi kuin perhe. 

Minulla alkaa olla lasten hankinnan suhteen viimeiset hetket. Täytän pian 37 vuotta. Aikaisemminkin olisin toivonut lapsia, mutta löysin sen oikean vasta reilusti yli 30-vuotiaana, joten minkäs teet. Nyt olemme miehen kanssa siinä tilanteessa, että tiedämme olevamme yhdessä aina, ja tiedän että tähän suhteeseen on turvallista tuoda lapsi. Rahatilanne on mikä on. Olemme akateemisia, mutta huonosti palkattuja. Asumme pienessä kaksiossa. Säästöjä ei ole nimeksikään. Mutta koska haluamme lapsen, niin alamme yrittämään nyt. Viestini sinulle on siis, että jos ikä on tulossa vastaan, niin älä anna lapsihaaveiden lipua ohitsenne vain sen takia, että asunto on pieni. Isomman asunnon voi hankkia milloin vaan, lapsentekoaika on rajattu. Kuulostaa siltä, että teillä kuitenkin on taloudellisia resursseja pitää huolta pienestä. Mutta jos harkitset eroa tai koet olevasi väärässä suhteessa, niin ei kannata tuoda lapsia huonoon suhteeseen. Elämä kyllä kantaa, luota siihen. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Olen edelleen sitä mieltä, että ongelman ydin on se, että ap ei ole ilmaissut miehelleen, että talo on tärkeämpi kuin perhe, isoin haave hänen elämässään. Tai jos oikeasti on tehnyt sen, sitten ihmettelen, miksei mies lähde. Hänelle on selvästi ongelma se, että talo on vaimolle tärkeämpi kuin perhe. 

Ole sitä mieltä. Ap on kuitenkin kertonut että mies on myös sanonut tahtovansa taloa. Eikä ole ollut valmis siihen että ehkäisy jätetään pois, vaikka on sanonut haluavansa lapsia.

Kuulostaa siltä ettei ap:n mies tiedä pohjimmiltaan mitä tahtoo.

Sehän siinä on kun me ei olla riidelty edes tästä vaan oltu mukamas samaa mieltä kaiken aikaa. Sanotaanko että rakkaan harrastukseni vuoksi en halua enää pitkään asua rivitalossa eikä kerrostalokaan siksi käy. Kaikki nämä vuodet kun olemme asuneet rivitalossa, on rakas harrastukseni ollut mahdollista toteuttaa hyvin pienessä mittakaavassa. Tarvin sille oman pihamaan. Siksi juuri omakotitalo. Harrastus on minulle henki ja elämä, enkä halua sen vuoksi elää "sitten kun" elämää enää yhtään vuotta.

Aluksi olikin tarkoitus ostaa talo, mutta molempia miellyttävää taloa ei kertakaikkiaan vain muka löytynyt, vaikka kierrettiin vuosia sitten väsymiseen asti esittelyssä, joten se ongelma ratkaistiin sillä että sovittiin että alamme rakentamaan. Sitten alkoi tää väsytystaistelu jolle ei näy loppua.

Ja kuten tuolla joku totesi niin asia on paisunut mun mielessä. Myönnän sen. Oon asiaa niin kauan jo lykännyt ja toivonut että pääsemme eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla alkaa olla lasten hankinnan suhteen viimeiset hetket. Täytän pian 37 vuotta. Aikaisemminkin olisin toivonut lapsia, mutta löysin sen oikean vasta reilusti yli 30-vuotiaana, joten minkäs teet. Nyt olemme miehen kanssa siinä tilanteessa, että tiedämme olevamme yhdessä aina, ja tiedän että tähän suhteeseen on turvallista tuoda lapsi. Rahatilanne on mikä on. Olemme akateemisia, mutta huonosti palkattuja. Asumme pienessä kaksiossa. Säästöjä ei ole nimeksikään. Mutta koska haluamme lapsen, niin alamme yrittämään nyt. Viestini sinulle on siis, että jos ikä on tulossa vastaan, niin älä anna lapsihaaveiden lipua ohitsenne vain sen takia, että asunto on pieni. Isomman asunnon voi hankkia milloin vaan, lapsentekoaika on rajattu. Kuulostaa siltä, että teillä kuitenkin on taloudellisia resursseja pitää huolta pienestä. Mutta jos harkitset eroa tai koet olevasi väärässä suhteessa, niin ei kannata tuoda lapsia huonoon suhteeseen. Elämä kyllä kantaa, luota siihen. Tsemppiä!

Ap kirjoitti ettei lapsi ole hänelle suuri haave, vaikka on siihen valmis.

Tuo kolmiodraama vaikuttaa haastavalta. Hankala sovittaa yhteen sinun, miehen ja vaimon toiveita. Keskustelkaa kannattaako yhdessä jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla ollut sellainen haave, että oikea mies on sellainen joka osaa rakentaa ja on tekevä ja käsistään taitava - ja nyt olet tajuamassa että sinun miehestä ei koskaan tule sellaista.

Vai onko sinulla enemmän kunnianhimoa ja pyrkyä elämässä kuin miehelläsi, olisit valmis tekemään jotain ekstraa sen eteen, ja oletkin valinnut miehen jolle riittää käydä töissä ja asua vuokralla, ja istua illat olut kädessä sohvalla.

Siis et voisi kunnioittaa miestäsi eikä teillä ole elämässä samansuuntaiset tavoitteet.

Silloin kyse on jostain muusta kuin missä tarkalleen ottaen asutte.

Sinä taisit osua lähelle asian ydintä, kun vastauksesi lukeminen sai aikaan kyynelhanojen aukeamisen. En osannut ajatella tuolta kantilta. Mulle on nimenomaan aina ollut tärkeää päästä eteenpäin ja pärjätä. En ole ikinä antanut itseni jäädä lepäämään laakereille. Siksi kai tämä paikoilleen jämähtäminen ahdistaa niin kovasti ja asia ei jätä minua rauhaan.

Surusilmäinen kirjoitti:

Hän on nimenomaan luvannut että alamme rakentamaan. Talon ostamisesta emme ole puhuneet missään vaiheessa.

Hyvä ihminen, mitä sitten odotat? Nyt varaamaan tonttia, etsimään talopakettia, vastaavaa mestaria, urakoitsijoita. Sillä tavalla se talo rakentuu eikä mies kuitenkaan voi tehdä esim. sähkötöitä itse, joten ryhdy toimeen ja lopeta unelmointi. Aika harvalle se talo on itsekseen rakentunut, siihen tarvitaan pitkää pinnaa ja jaksamista.

Aloita jo tänään eli selvitä alueen tonttitarjonta, valitse 5-6 mieleistä ja kysy mieheltä, että minkä näistä varaan.

Ap, miehesi ei varmaan ajattele, ettei hän "pärjää" tai ettei hän sinun mielestäsi pärjää tarpeeksi hyvin. 

Surusilmäinen kirjoitti:

Sehän siinä on kun me ei olla riidelty edes tästä vaan oltu mukamas samaa mieltä kaiken aikaa. Sanotaanko että rakkaan harrastukseni vuoksi en halua enää pitkään asua rivitalossa eikä kerrostalokaan siksi käy. Kaikki nämä vuodet kun olemme asuneet rivitalossa, on rakas harrastukseni ollut mahdollista toteuttaa hyvin pienessä mittakaavassa. Tarvin sille oman pihamaan. Siksi juuri omakotitalo. Harrastus on minulle henki ja elämä, enkä halua sen vuoksi elää "sitten kun" elämää enää yhtään vuotta.

Aluksi olikin tarkoitus ostaa talo, mutta molempia miellyttävää taloa ei kertakaikkiaan vain muka löytynyt, vaikka kierrettiin vuosia sitten väsymiseen asti esittelyssä, joten se ongelma ratkaistiin sillä että sovittiin että alamme rakentamaan. Sitten alkoi tää väsytystaistelu jolle ei näy loppua.

Ja kuten tuolla joku totesi niin asia on paisunut mun mielessä. Myönnän sen. Oon asiaa niin kauan jo lykännyt ja toivonut että pääsemme eteenpäin.

parisuhteen ei pidä olla väsytystaistelua, jossa toinen yritetään pakottaa suuntaan jota itse haluaa. Jos se on taistelua, se on merkki että hän ei halua sinne, sanoi hän suullisesti mitä vaan.

Opin tämän kovemman kautta koska itse yritin saada miehen naimisiin ja hankkimaan lapsia. 7 vuotta siihenkin meni ennen kuin minä tyhmä ymmärsin että kaikki syyt lykätä oli tekosyitä, todellinen syy oli ettei hän halunnut tehdä niitä.

Toinen asia on se että sinäkin sanot että joo lapsia sitten joskus. Tuossa kuitenkin sanot että todellinen syy haluta talo on se piha sinun harrastukselle.

Onkohan se koirien kasvatus tai vastaava? Luulen että miehesi ei ole ihan yhtä innostunut sinun harrastuksestasi kuin sinä. Hän ilmeisesti ei halua ottaa taloprojektia vain tarjotakseen rakkaille koirillesi pihan. Eikä hän liene ihan sinut senkään kanssa että koirat on sinulle tärkeämpää kuin lapset.

Olette ihan väärien ihmisten kanssa. Olisiko aika hyväksyä se.