Jotenkin ärsyttävää, kun ihmiset joilla on ollut lievä masennus tulevat antamaan vinkkejä vaikeasti masentuneelle

Sä oot vähän niin kuin mun mies, joka yritti opetella kieliä, muttei suostunut kuuntelemään mun neuvoja koska ”kun sä oot niin helposti oppinut, sä et opiskelusta mitään tiedä”.

Joku on onnistunut pitämään hanskassa saman ongelman kuin sulla ja sun mielestä se kokemus on täysin arvoton eikä siitä kannata ottaa mitään vinkkiä nimenomaan siksi, että se on onnistuttu pitämään hanskassa?

Minulla oli diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta, mutta tilanne raivostutti minua niin paljon, etten suostunut olemaan masentunut.

Söin terveellisesti ja otin kalaöljykapseleita, liikuin päivittäin ja aiempaa enemmän (tutkitusti auttaa), pakotin itseni peseytymään ja lukemaan suuren määrän kirjallisuutta, jossa neuvottiin, miten pääsee eroon masennuksesta.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta minä kieltäydyin jäämästä masennuksen armoille loppuiäkseni. 

Ryve sitten. Sitähän sä haluat. Mitään ei kannata kokeilla, ettei olo vaan mahsollisesti voi helpottua.

Ei se lievä masennus tarkoita sitä, että osaisi jotenkin pitää asiat paremmin hanskassa. Tsiisus. Ei muuta ko elämänhallintavalmennusta niin ei tule vakavaa masennusta! Siitähän se on kiinni. Ei esimerkiksi asioista, joihin et voi itse vaikuttaa. Kuten vaikkapa lasten 10v kestänyt sairastaminen, josta johtuen joudut joka yö heräämään useampaan kertaan.

Ja vertaat vielä omaan helvetin hienoon opiskelupäähäsi masennusta....taitaa toi soveltaminen olla kuitenkin melko haastavaa, vaikka teräväksi päätäsi väitätkin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta, mutta tilanne raivostutti minua niin paljon, etten suostunut olemaan masentunut.

Söin terveellisesti ja otin kalaöljykapseleita, liikuin päivittäin ja aiempaa enemmän (tutkitusti auttaa), pakotin itseni peseytymään ja lukemaan suuren määrän kirjallisuutta, jossa neuvottiin, miten pääsee eroon masennuksesta.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta minä kieltäydyin jäämästä masennuksen armoille loppuiäkseni. 

Tässä on just se, et jos joku "onnistuu" selättämään masennuksen, ni se ei vaan ole koskaan tiennyt mitään "todellisesta" masennuksesta. Hänen ongelmat ei ole koskaan olleet mitään verrattuna näihin, jotka eivät edes yritä. Sama laihtumisessa ja missä tahansa hankalassa asiassa, mikä vaatii ihmiseltä ponnisteluja.

Välttämättä se oma panostus ei auta, totta. Mut ei näillä OIKEASTI TODELLA masentuneilla/lihavilla tms ole mitään oikeutta vähätellä toisen vaivoja ja toisaalta työntekoa paremman eteen. Ja aina kannattaa myös heidän yrittää. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta, mutta tilanne raivostutti minua niin paljon, etten suostunut olemaan masentunut.

Söin terveellisesti ja otin kalaöljykapseleita, liikuin päivittäin ja aiempaa enemmän (tutkitusti auttaa), pakotin itseni peseytymään ja lukemaan suuren määrän kirjallisuutta, jossa neuvottiin, miten pääsee eroon masennuksesta.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta minä kieltäydyin jäämästä masennuksen armoille loppuiäkseni. 

Liki jokainen ihminen on kerran elämässään masentunut ja voi saada hetkellisesti testeistä isompia lukuja. Eri asia sitten nämä kroonisemmat joilla se vaan ei mene naps ohi.

Ihan samaan tapaan kuin pyydätte vakavasti masentuneita olemaan lyttäämättä lievästi masentuneita, voisivat lievästi masentuneet ottaa huomioon sen, etteivät he oikeastasn tiedä mistä puhuvat, jos yrittävät neuvoa vakavasti masentunutta. Kyseessä on täysin eri asia. Eli ei ihme jos vakavasti masentuneet loukkaantuvat näistä "lähde lenkille ja syö kalaööljyä" -neuvoista.

Sähköhoito, osastohoito, vahvat masennus- uni- ja rauhoittavat lääkkeet ovat yleensä välttämättömiä vakavan masennuksen hoidossa.

Kun syö lääkkeitä ja katsoo, ettei kukaan kiusaa, tekee vaikka listan hyvistä ja huonoista asioista ja fiiliksistä ja muokkailee asioita.

Keskivaikean kärsineenä myös raivostuttaa hyvää tarkoittavat ja vielä useammin omahyväiset ohjeet "ylös, ulos, lenkille" tyyliin.

Liikunta ja kaikinpuolinen aktiivisuus auttaa, mutta kun oikeasti on masentunut, ei saa itseään edes suihkuun.

Itse tarvitsin lääkitystä pahimmasta kuopasta ylös pääsyyn.

Sain onneksi myös keskusteluapua.

Kun on päässyt jaloilleen, voi alkaa noita ensiksimainittuja toteuttamaan.

Pakko kysyä että mitä te vaikeasti masentuneet ajattelette päivittäin?

Pyöriikö ajatukset vain negatiivisten asioiden ympärillä?

Itsellä ollut lievä/keskivaikea masennus. Tuli 5 vuoden kamalan parisuhteen aikana ja eron jälkeen oli pahimmillaan. Lääkitys ja terapia auttoi.

Omat ajatukseni oli tuolloin pelkkää negatiivista. Masennuin entisestään jo omista ajatuksista. Nytkin jos pari päivää ajattelen synkemmin niin heti sen huomaa mielialan laskuna. Pakotan ajatukset pois synkkyydestä ja kehun itseäni. Tuo auttaa itseä.

Tosin olen impulsiivinen adhd tyyppi eli onnistuu jo luonnostaan.

Olen muuten saanut myös adhd oireet kuriin tekemällä lujasti töitä sen eteen. Pakottanut itseni tekemään asioita. Nykyään kotini on aina siisti eikä kotityöt ole ylitsepääsemättömiä. Vasta 3-kymppisenä olen tämän taidon oppinut/hallinnut eli vuosien ajatustyö ja konkreettisen tekemisen tulos.

Nyt taistelen vaikean ruokariippuvuuden kanssa. Pikkuhiljaa alan tätäkin selättää ja olen laihtunutkin jonkin verran.

Mielellä on uskonaton voima!

Ihan hyvä keskustelu! Luulisin, että totuus on jossain tuolla kahden eri näkemyksen välimaastossa.

Tärkeintä tosiaan, että kaikki osapuolet yrittäisivät kuunnella toisiaan, ottaa todesta - ja tajuta, että kärsimys on kärsimystä, sitä on hankalaa pisteyttää sillä tavalla, että kuka kärsii eniten, loppujen lopuksi.

Mulla on ollut masennus vuoskymmeniä, ja ihan hirveää tämä on, vaikka välillä on vähän aikaa vähän helpompaa. Helpoimmin samaistun näihin, jotka ovat menettäneet toimintakykynsä kokonaan tai lähes kokonaan, kuin näihin, jotka kokevat lähinnä vähän jotakin melankoliaa. Mutta silti kannattaa yrittää ymmärtää niiden toistenkin kokemusta, ja ottaa se totena. Kyllä muakin rasittaa nää neuvot että ”otat vaan ittees niskasta kiinni, laitat elämäntavat remonttiin, lähet vaan ihmisten ilmoille” jne. Ihan kuin en ois yrittänyt. Mutta toisaalta joitakin ne voi joskus auttaakin, vaikka meitä monia eivät oikein autakaan.

Pahinta on ollut se, kun terveyskeskuslääkäri alkoi neuvoa minua vakavasti masentuneena ollessani reippailemaan ja tekemään jotain kivaa, itselleni mieluisaa jne. kun olin juuri ja juuri kyennyt menemään sinne lääkäriin hakemaan apua, ja kerroin, että yritän pitää itsemurha-ajaukset pois mielestäni, enkä kokenut minkäänlaista ”kivaa” mistään ja valveilla ollessani olin vain ahdistunut ja tuskainen.

Sitten lääkäri kertoi terv.aseman masennus- ja ahdistusryhmästä, printtasi ihan esitteenkin, jonka olin tosin lukenut jo odotustilan seinältä, että ryhmään vaan puhumaan muiden masentuneiden kanssa yms. Sain myös esitteen (lääkefirman mainos) hyvän unen merkityksestä. Yritin saada sanotuksi, etten nyt pysty yhtäkkiä siinä olotilassa puhumaan tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa, koska en pystynyt puhumaan juuri muutenkaan ilman, että alan itkeä. Pyysin neuvoa, miten tästä pääsisi vähän yli, ja sitten myöhemmin, olon helpottaessa voisin ryhmääkin harkita, niin lääkäri passitti labrakokeisiin, joissa, täsmälleen samoissa kokeissa kokeissa tosin olin käynyt edellisellä viikolla jo, mutta ei hän niitä tuloksia katsonut.

Olin täysin musertunut ja epätoivoinen tuossa tilanteessa.

Onneksi minulla oli vähän rahaa ja vähän voima jäljellä ja menin yksityiselle lääkäriasemalle, josta sain apua: tilanteen ymmärtävän lääkärin, lääkinnällistä apua ja nopean lähetteen psykiatrian polille ja pääsin toipumisen alkuun.

Niin, että reipastumisneuvot, ruokavaliot ja liikuntaneuvot pahimmassa vaiheessa ovat vihoviimeisiä, koska todella masentuneena ei kerta kaikkiaan pysty itse alkaa reipastumaan.

Todellinen masennus on kauhea ja täysin lamauttava sairaus.

Ne jotka eivät ole kokeneet vakavaa masennusta eivät vaan voi tietää mistä on kyse. Sama kun heille sanoisi että siitä vaan lähdette 24 tunnin ultrajuoksuun, se piristää. Vakavasti masentuneena ei pääse edes sängystä ylös, ei jaksa käydä kaupassa tai edes suihkussa.

Onneksi sain keskusteluapua ja lääkityksen. 4 vuotta olen nyt elänyt hyvää elämää.

Vaikeaa masennusta sairastava ei ajattele mitään eikä pysty toimimaan. Kerran päivässä sängystä istumaan nouseminen saattaa olla valtavan työn takana. Mielestäni masennus ja vaikea masennus pitäisi erottaa kokonaan eri sairauksiksi. Jos kalaöljykapselit auttaa, niin silloin on kyse alakulosta.

Asetelma on sama, kuin joku tulee sanomaan zombille, että ylös, ulos ja lenkille. Se auttaa.

Ai saamari kun tosiaan vois jotenkin simuloida masennuksen, lääkkeen ja/tai jonkun laitteen avulla. Siis että tilapäisesti kokisi masennuksen, mielellään vaikka vuorokauden ajan, jos kokija sen kestää. Saisi olla pakollinen kokemus kaikille lääkäreiksi ja psykologeiksi opiskeleville, ja saatavilla myös kaikille muille kiinnostuneille. Mukana olisi toki myös ihan nää kaikki fyysiset oireet ja tuntemukset, jotka masennukseen kuuluvat myös. Siitä vaan sitten lenkille, harrastamaan, naurista järsimään jne.

Mun mielestä olisi hyvä erottaa ihan jo nimillä vakava kuolemaanjohtava masennus lievästä kotihoitoisesta masennuksesta. Eihän kotona hoidettava keuhkoputkentulehdus ja tehohoitoa vaativa keuhkokuumekaan ole samanlaisia, joista paranee kaikki samalla kotihoidolla. Vakava masennus muokkaa aivoja ja tunnetoimintaa pysyvästi. Lievää kotihoitoista masennusta tulee hoitaa raivokkaasti, eli niin kuin joku tuossa jo sanoi tehneensäkin, koska kun masennus kroonistuu, se muuttaa ihmisen aivoja, jolloin seuraavan ja taas seuraavan masennuskauden on sinne helpompi pesiytyä.

Itse myös erottaisin jonkun kertoman väsymyksen ja burnoutin sairaan lapsen hoitamisesta masennuksesta, vaikka tila samanlaiselta vaikuttaakin. On eri asia olla jatkuvassa ulkoapäin aiheutuvassa stressireaktiossa, ja väsyä siihen eli saada burnout, -uupumus, kuin masentua hiljokseen ilman mitään varsinaista syytä. Uupumuksessa tila helpottuu, mikäli henkilö saa oikeasti konkreettista apua uupumuksen aiheuttajaan, masennuksessa tätä ei tapahdu, koska "kaikki" masentaa. 

Kun minulla oli paha masennus, ex-poikaystäväni ja kaksi ystävääni raahasivat minut  Bulgarian sunny beatchille  piristymään. En muista siitä reissusta oikein mitään, lähinnä nukuin. Muut menivät missä menivät ja minä lepäsin tulpat korvissa hotellihuoneessa. Tein siis samaa, jota olisin voinut tehdä kotonakin !

Vakavasti masentuneita hoitolaitoksossa nähneenä voi täysin kutsu heitä zombeiksi. Elokuvissa zombitkin on kyllä aktiivisempia kuin vakavasti masentunut. Se oli minulle järkyttävä kokemus ja jätti pelon sairautta kohtaan.

Masennushan ja nimenomaan VAKAVA masennus pimentää aivot kokonaan! Eli ihminen on kuin sammunut sisältä ja aivot aivan käsittämättömän ylikuormittuneet, josta se pohjaton väsymys johtuu. Sellaselle ihmiselle EI TODELLAKAAN sanota että hei meeppäs haukkaa raitista ilmaa! Tai korjaa sun ruokavaliota! Tommoset neuvot toimii hetkellisesti alakuloselle tai masennuksesta hiljattain paranevalle, mutta ei ikinä vakavasti masentuneelle.