Temptation Island Suomi - TIS 2019 OFFICIAL
Kommentit (6337)
Noista ei kyllä yksikään suhde vaikuta oikein terveeltä ja hyvinvoivalta. Ei minkään parin kohdalla. Ovat varman kaikki olleet aika lyhyen aikaa yhdessä, olisi mukava nähdä joukossa edes yksi useamman vuoden yhdessä ollut pariskunta, joka on ihan tosissaan yhdessä eikä vaan etsimässä seuraavaa parempaa.
Juho naureskelee kukkapaidassaan kukka-Santeria. He he.
Oho mitä mitä, Juuso halailee kolmen naisen kanssa. Nyt ylittyi rajat ja rajusti.
Vierailija kirjoitti:
Voi että mä toivon Meijun löytävän jonkun kunnon luotettavan miehen rinnalleen.
Ihan kamala kuulla että nytkin luuli ettei ollut Iirolle tarpeeksi hyvä, ja sitten vielä sortuu Toniin. Kertoi aiemminkin että "pahat pojat" on viehättäneet. Olisiko aika ryhdistäytyä ja tajuta oma arvo ja alkaa seurustella kunnollisten ihmisten kanssa.
Luotettavuus on yliarvostettua. Kunhan molemmat saavat seksuaalisen tyydytyksen niin se useimmiten riittää vallan mainiosti. Jos pariskunnilta kysellään, että mitä muuta he haluavat kuin seksuaalisen tyydytyksen niin harva osaa vastata mitään. Useimmiten parisuhteissa ollaan seksuaalisen tyydytyksen lisäksi "muodon vuoksi" mikä on fine, mutta ei tarkoita silti sitä, että parisuhteen "arvoa" tulisi liioitella - ainakaan jos sitä ei pysty perustelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Arsenikko kirjoitti:
Vaikka olisi jossain töissä, niin ei se tarkoita sitä, että ei voi perustaa yritystä tai olla osakkaana jossain yrityksessä.
Automyyjän keskimääräinen palkka kuukaudessa on 4500-5000€ ja siihen erilaiset lisät ja bonukset + uto- ja asuntoedut päälle vielä. Itse hankin aikoinaan keskimäärin 7000€ kk eli ei automyyjän tarvii valitella persaukisuuttaan, joten selvitäpä siitä Sherlock kuinka asiat mahtanee olla.
Olet niin pihalla, että tuskin olet tienannut edes 7k vuodessa.

Tää on ihan puppua.
Sitä ihmettelen että Kuronen aukoo Juusolle päätänsä.
Eikös Wilmaa ja Juusoa pyydetty mukaan, tavallaan pelastivat sen yhden parin lähdön. Kuronen seuraavassa jaksossa jankkaa että miksi te tulitte tänne? On kyllä melko ilkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on erikoista miten Fannia arvostellaan täällä siitä että tekee juuri sen mihin se on palkattu, toki sänkyyn asti ei tarvitse mennä.
Ja tuo että harrastaa seksiä vaikkei ole kiinnostunut, noh kyllähän ihmiset harrastaa yhden illan juttujakin ihan tuntemattomien kanssa, ei siihen seksiin tunteita aina tarvitse.
Ihan oikein Juholle että jää kokonaan yksin kun meni suhteensa itse pilaamaan.
Eikös Juho ole itse ollut koko ajan aloitteellinen harrastamaan seksiä ja nimenomaan Fannin kanssa. Ihastunut Fanniin varmaankin on, että sikäli paska temppu Fannilta. Mutta, ken leikkiin lähtee...
Mun mielestä ihan oikein Juholle.
Sehän tuossa tyttöystäväänsä pettää eikä Fanni tietääkseni ole lupaillut Juholle yhtään mitään ja vaikka lupailisi niin mitä väliä, ei Juhokaan lupauksiaan pidä Jeminalle, eikä välitä tämän tunteista niin miksi ketään pitäisi liikuttaa Juhonkaan tunteet?
Oli kyse televisiosta tai ei, niin mä en ainakaan odota kovin moraalista touhua ihmisiltä jotka on lähteneet vokottelemaan varattuja, kaikki osallistujat tietää homman idean niin imo turha itkeä jos toinen vaan pelaa.
En ymmärrä miten nuo varatut ei ikinä ymmärrä että ne sinkut saa PALKKAA tuosta, en mä vois kiinnostua ihmisestä jonka tiedän saavan palkkaa mun vokottelemisesta :'D
Kai se vaan nousee kusi päähän kun yhtäkkiä on niin monta "kiinnostunutta".Vaan pareille maksetaan. Sinkuille ei.
Lähdettä tälle? Ite veikkaisin että kenellekään tavikselle ei makseta (oli sitten sinkku tai varattu). Eihän heidän markkina-arvostaan ole mitään takeita. Sen sijaan jos on jo ollut aiemmin enemmänkin julkisuudessa (esim. Amanda Harkimo viime kaudella) varmasti pyydetään ohjelmaan rahaa vastaan.
Voi jeesuksen pippeli nyt sitä googlea osaa varmaan kaikki itse käyttää.
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/tv/maksetaanko_temptati…
"Pariskunnille maksetaan pieni korvaus osallistumisesta. Monet parit ovat töissäkäyviä ihmisiä, joilla on aikuisten ihmisten asumis- ja elinkustannukset, joten maksamme heille korvauksen, joka kattaa näitä kuluja."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/12/temptation-island-suomen-sinkk…
"Saaren kaksikymmentäneljä sinkkua eivät saa ohjelmasta rahallista korvausta."
Kaikki mitä telkkarissa sanotaan ja netistä luetaan on totta??
Haha, mä ainakin sain sinkkunaisena palkkaa, mutta sopparissa myös lukee ettei sitä saisi paljastaa.
Äläpäs valehtele internetissä, et saanut yhtään mitään.
t. Tuottaja
Ihanko tosissaan pitäisi uskoa, että esimerkiksi Amanda Harkimo meni ohjelmaan ihan ilmaiseksi useammaksi viikoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne sinkut saa palkkaa tuolla olosta ne saa vaan ilmasen loman
Tätä saa olla joka s.aatanan vuosi hokemassa täällä :D Viides kausi, ja vieläkin joutuu joillekin jankkaamaan, että sinkut E I S A A rahallista palkkaa.
Kuka sinkuista muka ei ole saanut palkkaa?
Tunnen muuatman sinkkuina Temppareihin osallistuneen ja ainakin heille on maksettu.
Jaa, jänniä kyllä sun sinkkukaverit. Kolmannen kauden Marille ei ainakaan maksettu senttiäkään.
Vierailija kirjoitti:
Arsenikko kirjoitti:
Vaikka olisi jossain töissä, niin ei se tarkoita sitä, että ei voi perustaa yritystä tai olla osakkaana jossain yrityksessä.
Automyyjän keskimääräinen palkka kuukaudessa on 4500-5000€ ja siihen erilaiset lisät ja bonukset + uto- ja asuntoedut päälle vielä. Itse hankin aikoinaan keskimäärin 7000€ kk eli ei automyyjän tarvii valitella persaukisuuttaan, joten selvitäpä siitä Sherlock kuinka asiat mahtanee olla.
Ei sitte riittäny sulle toi palkka kun hankit tollee "aikoinaan". Eli et vissii ole enää automyyjä? Kyllä totuus on, että automyyjät saa n. 1500-2000€ pohjan, ja siihen myyntipalkkiot, ja töitä saat tehdä ihan hulluna että saat yli 4000€. Siis parhaat myyjät saa ton, peruspalkka pyörii 2500-3000€ paikkeilla. Tietysti jos olet yksityisellä töissä niin yrittäjähän maksaa sulle niin paljon kun itse haluu, mut isommissa liikkeissä pyörii noissa. Mut joo, jos teitä muiden tulot niin kovasti kiinnostaa, niin kyllähän ne löytyy verotiedoista.
Tulipas kerrankin positiivinen yllätys tässä sarjassa, nimittäin Niina. Alun esittelyn jälkeen pidin häntä rumana tyrkkybimbona, hänhän sanoi jotain että "en haluis telkkarissa panna, mut joskus lähtee lapasesta". Myöhemmin luin täältä, että ilmeisesti tuo lausahdus oli leikattu kahdesta eri lauseesta ja laitettu yhteen tuollaiseksi typeräksi tyrkyttämiseksi.
Joka tapauksessa käsitykseni Niinasta muuttui, kun hän oli treffeillä Juuson kanssa. Minusta hän oli paljon nätimpi jotenkin ja puhui ihan fiksuja juttuja. Lisäksi hän vastaili Juusolle tämän pohtiessa suhdettaan Vilmaan.
Tulee vähän kiusaantunut olo sellaisten sinkkujen puolesta, jotka vain tuijottavat, kun treffikumppani avautuu parisuhteensa tilasta. Ymmärrän sen, että tuotanto on käskenyt varattujen puida parisuhdettaan treffeillä ja että varmasti vain nämä keskustelut näytetään, ei mitään muita, mutta silti sinkut voisivat edes esittää myötätuntoista ja kiinnostunutta toisen jutuista.
Vierailija kirjoitti:
Sitä ihmettelen että Kuronen aukoo Juusolle päätänsä.
Eikös Wilmaa ja Juusoa pyydetty mukaan, tavallaan pelastivat sen yhden parin lähdön. Kuronen seuraavassa jaksossa jankkaa että miksi te tulitte tänne? On kyllä melko ilkeä.
Sehän on käsikirjoitettu ja Kuronen juontajana kysyy mitä hänen käsketään kysymään.
Mä kuulin et sinkuille maksetaan toi reissu täydellä ylläpidolla, ja vielä pari tonnia päälle. Panosta ne saa viissataa, ja kaksisataa euroa per naama jos joku pari eroo. Eli jos kaikki eroo, ni pari kahdeksansataa tulee ton parintonnin päälle. Minusta ihan hyvä korvaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arsenikko kirjoitti:
Vaikka olisi jossain töissä, niin ei se tarkoita sitä, että ei voi perustaa yritystä tai olla osakkaana jossain yrityksessä.
Automyyjän keskimääräinen palkka kuukaudessa on 4500-5000€ ja siihen erilaiset lisät ja bonukset + uto- ja asuntoedut päälle vielä. Itse hankin aikoinaan keskimäärin 7000€ kk eli ei automyyjän tarvii valitella persaukisuuttaan, joten selvitäpä siitä Sherlock kuinka asiat mahtanee olla.
Ei sitte riittäny sulle toi palkka kun hankit tollee "aikoinaan". Eli et vissii ole enää automyyjä? Kyllä totuus on, että automyyjät saa n. 1500-2000€ pohjan, ja siihen myyntipalkkiot, ja töitä saat tehdä ihan hulluna että saat yli 4000€. Siis parhaat myyjät saa ton, peruspalkka pyörii 2500-3000€ paikkeilla. Tietysti jos olet yksityisellä töissä niin yrittäjähän maksaa sulle niin paljon kun itse haluu, mut isommissa liikkeissä pyörii noissa. Mut joo, jos teitä muiden tulot niin kovasti kiinnostaa, niin kyllähän ne löytyy verotiedoista.
En ole automyyjänä enää, saavutin siinä rajani ja halusin isompia haasteita. Toimitusjohtajana tällä hetkellä, mutta en autoliikkeessä. Olin siis automyyjänä, peruspalkkani viimeisenä vuotena oli noin 4500€ kk ja siihen päälle lisät ja bonukset päästiin noin 6700€ + autoetu ja asuntoetu verotusarvojen mukaan yhteensä rapiat 7000€ kk keskimäärin. Paras kuukausi tuona vuonna oli yli 11000€ ja heikoin 6200€ muut siltä väliltä, laskettu keskiarvo himpan päälle 7400@ kk. Mutta työkään ei ollut ihan perus klo 8-16, sisälsi paljon iltaan tai vkloppuihin sijoittunutta esittelyä ja tapahtumia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne sinkut saa palkkaa tuolla olosta ne saa vaan ilmasen loman
Tätä saa olla joka s.aatanan vuosi hokemassa täällä :D Viides kausi, ja vieläkin joutuu joillekin jankkaamaan, että sinkut E I S A A rahallista palkkaa.
Kuka sinkuista muka ei ole saanut palkkaa?
Tunnen muuatman sinkkuina Temppareihin osallistuneen ja ainakin heille on maksettu.
Jaa, jänniä kyllä sun sinkkukaverit. Kolmannen kauden Marille ei ainakaan maksettu senttiäkään.
Eli kun sun onnettomalle Mari kaverille ei maksettu, ei makseta muillekaan.
Pitävät perustelut! Totuus on kyllä toisenlainen. Ja palkkaa saavillahan on se salassapitopykälä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi että mä toivon Meijun löytävän jonkun kunnon luotettavan miehen rinnalleen.
Ihan kamala kuulla että nytkin luuli ettei ollut Iirolle tarpeeksi hyvä, ja sitten vielä sortuu Toniin. Kertoi aiemminkin että "pahat pojat" on viehättäneet. Olisiko aika ryhdistäytyä ja tajuta oma arvo ja alkaa seurustella kunnollisten ihmisten kanssa.
Luotettavuus on yliarvostettua. Kunhan molemmat saavat seksuaalisen tyydytyksen niin se useimmiten riittää vallan mainiosti. Jos pariskunnilta kysellään, että mitä muuta he haluavat kuin seksuaalisen tyydytyksen niin harva osaa vastata mitään. Useimmiten parisuhteissa ollaan seksuaalisen tyydytyksen lisäksi "muodon vuoksi" mikä on fine, mutta ei tarkoita silti sitä, että parisuhteen "arvoa" tulisi liioitella - ainakaan jos sitä ei pysty perustelemaan.
Tää on ihan puppua.
Ei vaan ihan totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arsenikko kirjoitti:
Vaikka olisi jossain töissä, niin ei se tarkoita sitä, että ei voi perustaa yritystä tai olla osakkaana jossain yrityksessä.
Automyyjän keskimääräinen palkka kuukaudessa on 4500-5000€ ja siihen erilaiset lisät ja bonukset + uto- ja asuntoedut päälle vielä. Itse hankin aikoinaan keskimäärin 7000€ kk eli ei automyyjän tarvii valitella persaukisuuttaan, joten selvitäpä siitä Sherlock kuinka asiat mahtanee olla.
Ei sitte riittäny sulle toi palkka kun hankit tollee "aikoinaan". Eli et vissii ole enää automyyjä? Kyllä totuus on, että automyyjät saa n. 1500-2000€ pohjan, ja siihen myyntipalkkiot, ja töitä saat tehdä ihan hulluna että saat yli 4000€. Siis parhaat myyjät saa ton, peruspalkka pyörii 2500-3000€ paikkeilla. Tietysti jos olet yksityisellä töissä niin yrittäjähän maksaa sulle niin paljon kun itse haluu, mut isommissa liikkeissä pyörii noissa. Mut joo, jos teitä muiden tulot niin kovasti kiinnostaa, niin kyllähän ne löytyy verotiedoista.
En ole automyyjänä enää, saavutin siinä rajani ja halusin isompia haasteita. Toimitusjohtajana tällä hetkellä, mutta en autoliikkeessä. Olin siis automyyjänä, peruspalkkani viimeisenä vuotena oli noin 4500€ kk ja siihen päälle lisät ja bonukset päästiin noin 6700€ + autoetu ja asuntoetu verotusarvojen mukaan yhteensä rapiat 7000€ kk keskimäärin. Paras kuukausi tuona vuonna oli yli 11000€ ja heikoin 6200€ muut siltä väliltä, laskettu keskiarvo himpan päälle 7400@ kk. Mutta työkään ei ollut ihan perus klo 8-16, sisälsi paljon iltaan tai vkloppuihin sijoittunutta esittelyä ja tapahtumia.
Uskoo kuka tahtoo, koska toi on täyttä märkää päiväunta. Jos olet alalla pitkään ollut ja myyt ns. laatumerkkiä niin voit päästä 5000€kk kovalla työllä ja päälle puhelinetu. Mitään asuntoetuja ei kukaan saa, ellet ole sukulaisella töissä! Jotenkin kuulostaa että Iiro siellä kirjoittelee.. :)
Ei tulisi mieleenkään kesken seksin partnerilta kysyä monen kanssa on sekstaillu(vitsit mikä sana :)) vaikka on joskus ollut sellaisia tapauksia et ei kiitos enää.musta kertoo tosi paljon siitä kysyjästä.ja ei, en oo tiukkapipo pimeässä peittoa heiluttava Justiina, en vaan koe tollasella tavalla nöyryyttämistä tarpeelliseksi, enkä oikeaksi tavaksi toimia.mun itsetunto on ihan jees.
Nyt on Iltalehdenkin toimittajat kertoneet epäilynsä Juhon ja Jöbiksen suhteesta tai paremminkin,ovatko he koskaan ollut seurusteleva pari. Jännä juttu,koska itsestä tuntuu erittäin oudolta,että esim. Jöbis ei iltanuotiolla vuodata kyyneltäkään ja sinkkumiehetkin sanoneet,että tuntuu kuin salaisi jotain.
Lotta vaikuttaa ylimustasukkaiselta kyylältä, varmaan raskas kumppani.