Lähetä terveiset kaipaamallesi henkilölle IV

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää koko tilanne ottaa koville. Lyhyellä aikavälillä olisi vain helpompi olla olematta yhteydessä.

Pitemmällä ei tietysti niinkään. 

Oon vaan väsynyt tuntemaan. Haluaisin taas kokea asioita niiden koko riemussa ilman, että ajattelen: "Tääkin asia varmaan tuntuisi niin paljon paremmalta ja makeammalta sun kanssa tai tietäen, että oot taustalla ja lähellä silloinkin, kun elän asioita yksikseni". Sä oot se mauste, jota ilman kaikki on vähän valjua, mutta toki silti syötävää. Tai ennemminkin ehkä niin päin, että ennen en tiennyt jonkin puuttuvan ja nautin elämästä sellaisenaan. Sä toit uuden vivahteen, joka paikalla ollessaan korostaa jo ennestään kauniita värejä, mutta jonka puuttumisen kuitenkin huomaa. Kirkas ei ole ihan niin kirkas, sininen ei ihan niin sininen, lämpö ei ihan niin lämmin. Etteikö ilmankin pärjäisi. Mutta jos saisin valita, en aikailisi hetkeäkään. Asiat eivät kuitenkaan ole oikeassa elämässä niin yksinkertaisia.

Vähän samoja aatoksia ollut.

Nautin kyllä asioista kuin ennenkin, mutta takaraivossa kummittelee tietty henkilö ja huomaamatta visualisoin hänet aina kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin, puhun muka mielessäni hänelle ja olen silleen ”nyt naurettaisiin tälle asialle” ja saatan nauraa yksin ääneen.

Huomattavin ero on kyllä se, etten nauti enää samalla tavalla muiden ihmisten seurasta, olen hiljaisempi ja vähän poissaoleva, koska muut ihmiset tuntuvat usein jotenkin turhilta kun haluaisin vaan hänen olevan siinä.

Tämä on uutta, sillä menneisyydessä tapahtuneiden ihastumisten myötä ei koskaan käynyt näin.

Ja sitten jos mietin, että hän OIKEASTI olisi tuossa nyt, niin tulee heti sellaiset ”MINULLA ON NÄPPY NAAMASSA JA REISISSÄ LÄSKIÄ JA LIIAN PAKSUT KÄSIVARRET”-kelat joiden vuoksi en voisi olla konkreettisesti hänen seurassaan, eli haluanko vain haaveilla ja elää unelmissani?

Vai onko se vain sellaista tuttuun ja turvalliseen jämähtämistä kun keksii aina selityksiä itselleen, miksi ei hypoteettisestikaan voisi nähdä ihastusta tai jopa ylipäätään olla kenenkään kanssa, en tiedä.

Tunnistan myös tuon poissaolevuuden muiden seurassa ja valitettavasti myös sen fiiliksen, että muut tuntuvat jotenkin turhilta. Niinhän asia ei siis oikeasti ole, mutta se tunne tulee yhtä kaikki. Alkoholilla läträäminen varsinkin on aivan kannattamatonta, koska silloin tuo tunne ettei muka nauti muiden seurasta ja muukin kaipuu iskee pahiten. Nautittavuus palaisi, jos vain osaisin unohtaa.

Unohtamisesta. Olen halunnut unohtaa, olen yrittänyt unohtaa mutta ei se auta. Jos joku vaikuttaa sinuun niin voimakkaasti, ei siihen vaan pysty. Ihminen on ja pysyy mielessä, tulee yöllä uniin ja ikävä on koko ajan sen toisen luo. Mitä siinä sitten voi tehdä?

Olisin valmis hyvästelemään sinut, jos saisin yhden yön rakastella sinua. Jos saisin sinuun jättää kaiken sinua kohtaan tuntemani rakkauden ja palon, suudella sen ihollesi muistoksi minusta, pois minusta, olisin valmis jatkamaan elämää, ilman sinua.

Vierailija kirjoitti:

Koska ennen kuin voisi ylipäätään tutustua silleen ”tosissaan” kehenkään, pitäisi olla mm. valmistunut, laihempi, koti sisustettu valmiiksi jne.

Onko ihan normaalia ajatella näin ja odottaako muut sellaista, vai onko nämä jotain pelosta kumpuavia selityksiä?

Olen muutenkin ollut melkein neljä vuotta elämästäni saikulla ja pitkähkön jakson suljetulla osastolla letkuissa, kun en syönyt ja halusin vaan kuolla.

Eli olen ikäisiäni ihan jäljessä tässä elämässä ja sekoillut siinä sivussa kaikkea muutakin, minkä vuoksi en ole välillä päässyt edes lähtemään maasta.

Nyt alkaa olla sellainen tilanne, että voisi olla periaatteessa mahdollista tutustua johonkin, mutta miten ikinä selviän sellaisesta?

Tuollaisia ”mitä olet tehnyt elämässäsi”-asioitahan kysellään heti alkuunsa ja tutustuminen on tosi konkretiaan ja saavutuksiin perustuvaa, niin millä ihmeellä selitän tuon neljä vuotta?

Ja muutenkin jotkut saavutukset, kun en mä ole saavuttanut mitään.

Olen vain tehnyt kaiken epänormaalin ja jättänyt normaalit asiat tekemättä.

Tietysti voi sanoa heti totuuden, mutta villi veikkaus ihmiset juoksee karkuun.

Ja jos ei heti juoksisikaan, niin sitten pitäisi selittää miksi mikäkin on tapahtunut, enkä halua puhua sellaisista kovin nopeasti, eli siinä olisi sitten se tutustumisen loppu.

Samoja ajatuksia mullakin. Olen ollut osastolla näitä nuoruusvuosiani. Samaan aikaan kuin muut opiskelevat ja pitävät hauskaa kavereidensa kanssa, itse olen ollut pohjalla... Olen koittanut muuttaa elämänsuuntaa, mutta hankalaa se on. Juurikin nuo kysymykset ja sosiaalinen eristyneisyys estää löytämästä kumppania mistään.

Minusta taas tuntuu, että jos saisin edes hetken pidellä häntä edes kädestä, niin en voisi elää enää päivääkään ilman häntä.

Vierailija kirjoitti:

Olisin valmis hyvästelemään sinut, jos saisin yhden yön rakastella sinua. Jos saisin sinuun jättää kaiken sinua kohtaan tuntemani rakkauden ja palon, suudella sen ihollesi muistoksi minusta, pois minusta, olisin valmis jatkamaan elämää, ilman sinua.

Minä en tämän jälkeen olisi valmis jatkamaan elämää ilman sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuiko kaikki jo ennenkuin ehti kunnolla edes alkaa siksi, että kumpikin pelkäsi ottaa yhteyttä? Pelkäsi että jos se toinen ei pidäkään minusta. Ehkä joskus tulee vielä toinen mahdollisuus?

Mä en ainakaan halua mitään säälittävää ”toista mahdollisuutta” (tai ties miten monetta), sillä hänellä olisi ollut ”mahdollisuus”, mutta halusi toisen ja eihän tuollaista nyt tietenkään voi koskaan unohtaa.

Onko tilanteet tosiaan noin mustavalkoisia? Mistä tiedät ettei hän halunnut sinua ja millainen mahdollisuus hänellä oli valita sinut?

Sivusta sanon, että siksihän täällä moni roikkuu, kun ei ole kunnon selvyyttä saanut asioihin. Asiat ei ole mustavalkoisia. Mä olisin kyllä antanut hänelle aina vain uuden mahdollisuuden, jos tilanne olisi jatkunut ennallaan. Tai myöhemminkin, jos hän olisi tullut kysymään. Ja ehkä vielä jonain päivänä, jos on joskus sellainen tilanne ja häntä sattuisi kiinnostamaan. Toisaalta en pyri siihen tilanteeseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu.

Miksi et halua itse olla aloitteellinen?

Siihen on monta syytä. Sanotaanko näin, että alunperin siksi kun hänellä oli ne mahdollisuudet ja hän tiesi sen, mutta hän ei niitä sitten halunnut käyttää. Menin eteenpäin. Tai näköjään joku osa minusta ei mennyt. Mutta en halunnut jäädä roikkumaan. En sitten tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin roikkunut ja yrittänyt enemmän. Mutta en ole sellainen. Pitää jokaisen itse tietää haluaako vai ei.

Mistä hän tiesi niistä mahdollisuuksista?

Tää ei jäänyt siihen, ettei kukaan koskaan uskaltanut lähestyä ketään. Mutta nyt saa riittää vihjeet. Pääasia on, että hän tiesi kyllä. Sen tiedän varmaksi. Siksi päättelen, ettei halunnut tai ei vain osannut päättää, joka sekin kai tarkoittaa samaa eli ei halunnut.

Mitään en ole koskaan halunnut enempää kuin sinut. Ihan koko elämäksi.

Mikset sitten ottanut, kun olisit saanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän nyt sen että kaikki on ohi etkä enää edes halua kuulla minusta. Tuli kuitenkin tunne että olet loukkaantunut yhdestä sanomisestani ja toivoisinkin että mulle tulisi joskus tilaisuus selventää sitä sinulle. Sanoin sen omassa epävarmuuden tilassani eikä sitä olisi pitänyt sanoa. 

Kaikkea hyvää sinulle ja ikävä että tämä kaikki päättyi näin, väärinymmärrykseen. 

Kyllä mä haluan kuulla sinusta, mutta tuntuu että sinä et halua kuulla minusta. Enkä ole loukkaantunut mistään mitä oot sanonut suoraan mulle, mutta kylläkin vähän jostain mitä oot sanonut minusta muille.

Mitä hän on sanonut sinusta muille? Oletko varma, että se on totta? Oletko kysynyt häneltä itseltään tai antanut mahdollisuutta selittää? Ei kannata koskaan uskoa sinisilmäisesti kaikkea, mitä kolmannet osapuolet sanovat. Onhan näitä nähty...

Naiset kirjoittelee ja kaipailee keskenään... 🤭

Vierailija kirjoitti:

Ikävä niitä hetkiä, kun naurettiin yhdessä ja tunnuttiin tajuavamme toisiamme täydellisesti. Ikävä sun katsetta. Ikävä sun kosketusta. Haluaisin halata sua ja pitää hyvänä, mut niin ei taida enää tässä elämässä tapahtua. :(

Toivottavasti tapahtuu. Ei ainakaan halaukselle pitäisi olla mitään estettä. Toivon ja odotan sitä. Ja niitä hetkiä. Jos elämässä on mitään oikeudenmukaisuutta, niin ajatellaan asioista samoin ja jonain päivänä saadaan vielä niitä hetkiä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän nyt sen että kaikki on ohi etkä enää edes halua kuulla minusta. Tuli kuitenkin tunne että olet loukkaantunut yhdestä sanomisestani ja toivoisinkin että mulle tulisi joskus tilaisuus selventää sitä sinulle. Sanoin sen omassa epävarmuuden tilassani eikä sitä olisi pitänyt sanoa. 

Kaikkea hyvää sinulle ja ikävä että tämä kaikki päättyi näin, väärinymmärrykseen. 

Hyvänen aika. Jos kerran tiedät, että välillänne on väärinkäsitys, niin korjaa se ihmeessä! Pian! Muuten asia vaivaa ehkä lopun ikääsi. Ja ehkä sitä toistakin. Sitten vuosien päästä niitä ei ole enää helppo ruveta korjaamaan. Kun sitä kuvittelee, että sitä toista ei ehkä enää kiinnosta koko asia ja se ihmettelee, miksi vielä mietit moista. Vaikka ei voi tietää onko näin, mutta omassa päässäsi joudut miettimään. Jos et muuta kautta saa häneen yhteyttä, niin kirjoita vaikka kirje.

Voisin pusutella sinua niin paljon, että olisit ihan märkä.

Haluisitko, että katsoisin sua uudelleen silmiin ja hymyilisin?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän nyt sen että kaikki on ohi etkä enää edes halua kuulla minusta. Tuli kuitenkin tunne että olet loukkaantunut yhdestä sanomisestani ja toivoisinkin että mulle tulisi joskus tilaisuus selventää sitä sinulle. Sanoin sen omassa epävarmuuden tilassani eikä sitä olisi pitänyt sanoa. 

Kaikkea hyvää sinulle ja ikävä että tämä kaikki päättyi näin, väärinymmärrykseen. 

Jos sanot ihmiselle pahasti ja hän siitä loukkaantuu niin ei se ole väärinymmärrettyä vaan väärin sanottua.

Jos siinä hetkessä sanot väärin, korjaat mitä sanot. Nyt koitat vähätellä asiaa. Mene itseesi!

Ja on yhdentekevää tunnenko sinut, en kirjoita kaivatulleni näin koska hän ei ole loukannut minua sanoillaan mutta tämä oli vinkkini sinulle.

Älä kuvittele tietäväsi mitä muut ajattelevat ja tuntevat, sinä satutit jotain henkilöä. Siinä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Haluisitko, että katsoisin sua uudelleen silmiin ja hymyilisin?

Enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Paitsi sitä että suutelisit sitten vielä.

Vierailija kirjoitti:

Olli ❤️

Ihanaa sunnuntaita, lähden vähän ulkoilemaan, lähde sinäkin! ❤

T. Olli

Vierailija kirjoitti:

Haluisitko, että katsoisin sua uudelleen silmiin ja hymyilisin?

En katsoisi pois, sulla on kiva hymy ja hymyilet liian harvoin.

Miksi sä kirjoitit silloin ne tunnisteelliset viestit, kun et kuitenkaan halunnut mitään? 😟

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä kirjoitit silloin ne tunnisteelliset viestit, kun et kuitenkaan halunnut mitään? 😟

Kenelle?

Mentäisiinkö yhdessä huvipuistoon? Sinun kanssasi uskaltaisin ehkä mennä laitteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä kirjoitit silloin ne tunnisteelliset viestit, kun et kuitenkaan halunnut mitään? 😟

Kenelle?

1.2.2017 klo 22.42

1.2.2017 klo 22.43