Lähetä terveiset kaipaamallesi henkilölle IV

Tai sitten se vaikutti niin paljon, ettei ollut sitä somea välissä eikä tarvinnut kommunikoida viestitse.

Vierailija kirjoitti:

On ihanaa tajuta olevansa onnellinen, vaikkei meistä mitään tulekaan. Onni ei saa olla yhdestä asiasta kiinni, eikä se itselläni olekaan. Counting my blessings.

Minulla se taas oli ns. viimeinen naula arkkuuni. Mutta hyvä kuulla että olet onnellinen.

t.no more blessings

Odotan huomenna viestiäsi ja sinä tiedät kyllä miksi😊

Aina sen jälkeen kun olen nähnyt sua, tulen niin masentuneeksi. Mä en voi sua ikinä saada. Ihana mies, ihan täydellinen mun silmään ja jonkun toisen oma. Nyyh. Ei se taida olla mahdollista ettei aina sillointällöin törmattäisi. Aina sä vaan putkahdat jostain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuiko kaikki jo ennenkuin ehti kunnolla edes alkaa siksi, että kumpikin pelkäsi ottaa yhteyttä? Pelkäsi että jos se toinen ei pidäkään minusta. Ehkä joskus tulee vielä toinen mahdollisuus?

Mä en ainakaan halua mitään säälittävää ”toista mahdollisuutta” (tai ties miten monetta), sillä hänellä olisi ollut ”mahdollisuus”, mutta halusi toisen ja eihän tuollaista nyt tietenkään voi koskaan unohtaa.

Onko tilanteet tosiaan noin mustavalkoisia? Mistä tiedät ettei hän halunnut sinua ja millainen mahdollisuus hänellä oli valita sinut?

Sivusta sanon, että siksihän täällä moni roikkuu, kun ei ole kunnon selvyyttä saanut asioihin. Asiat ei ole mustavalkoisia. Mä olisin kyllä antanut hänelle aina vain uuden mahdollisuuden, jos tilanne olisi jatkunut ennallaan. Tai myöhemminkin, jos hän olisi tullut kysymään. Ja ehkä vielä jonain päivänä, jos on joskus sellainen tilanne ja häntä sattuisi kiinnostamaan. Toisaalta en pyri siihen tilanteeseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu.

Miksi et halua itse olla aloitteellinen?

Siihen on monta syytä. Sanotaanko näin, että alunperin siksi kun hänellä oli ne mahdollisuudet ja hän tiesi sen, mutta hän ei niitä sitten halunnut käyttää. Menin eteenpäin. Tai näköjään joku osa minusta ei mennyt. Mutta en halunnut jäädä roikkumaan. En sitten tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin roikkunut ja yrittänyt enemmän. Mutta en ole sellainen. Pitää jokaisen itse tietää haluaako vai ei.

Mistä hän tiesi niistä mahdollisuuksista?

Tää ei jäänyt siihen, ettei kukaan koskaan uskaltanut lähestyä ketään. Mutta nyt saa riittää vihjeet. Pääasia on, että hän tiesi kyllä. Sen tiedän varmaksi. Siksi päättelen, ettei halunnut tai ei vain osannut päättää, joka sekin kai tarkoittaa samaa eli ei halunnut.

Mitään en ole koskaan halunnut enempää kuin sinut. Ihan koko elämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän nyt sen että kaikki on ohi etkä enää edes halua kuulla minusta. Tuli kuitenkin tunne että olet loukkaantunut yhdestä sanomisestani ja toivoisinkin että mulle tulisi joskus tilaisuus selventää sitä sinulle. Sanoin sen omassa epävarmuuden tilassani eikä sitä olisi pitänyt sanoa. 

Kaikkea hyvää sinulle ja ikävä että tämä kaikki päättyi näin, väärinymmärrykseen. 

Kyllä mä haluan kuulla sinusta, mutta tuntuu että sinä et halua kuulla minusta. Enkä ole loukkaantunut mistään mitä oot sanonut suoraan mulle, mutta kylläkin vähän jostain mitä oot sanonut minusta muille.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän nyt sen että kaikki on ohi etkä enää edes halua kuulla minusta. Tuli kuitenkin tunne että olet loukkaantunut yhdestä sanomisestani ja toivoisinkin että mulle tulisi joskus tilaisuus selventää sitä sinulle. Sanoin sen omassa epävarmuuden tilassani eikä sitä olisi pitänyt sanoa. 

Kaikkea hyvää sinulle ja ikävä että tämä kaikki päättyi näin, väärinymmärrykseen. 

Siis sanoitko sinä oikeasti ikävästi vai ymmärsikö toinen sinut vaan väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän nyt sen että kaikki on ohi etkä enää edes halua kuulla minusta. Tuli kuitenkin tunne että olet loukkaantunut yhdestä sanomisestani ja toivoisinkin että mulle tulisi joskus tilaisuus selventää sitä sinulle. Sanoin sen omassa epävarmuuden tilassani eikä sitä olisi pitänyt sanoa. 

Kaikkea hyvää sinulle ja ikävä että tämä kaikki päättyi näin, väärinymmärrykseen. 

Kyllä mä haluan kuulla sinusta, mutta tuntuu että sinä et halua kuulla minusta. Enkä ole loukkaantunut mistään mitä oot sanonut suoraan mulle, mutta kylläkin vähän jostain mitä oot sanonut minusta muille.

Tämä viesti ei sitten ollut sinulle, en nimittäin ole puhunut sinusta muille yhtään mitään.

Oletkohan rakastunut siihen yhteen sittenkin?

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut sinua koko viikonlopun nainen..

Niin minäkin sinua. Ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla tuntuu olevan hirveä haku päällä kokoajan, oli jo silloin kun tutustuttiin.

Se on epäilyttävää eikä herätä luottamusta, ei varsinkaan tunnetta jossa tulet itsenäsi kohdatuksi.

Pitäisi olla joku kriteerilistaan sopiva parisuhdefantasian täyttäjä, palkintona asioiden täyttymyksestä seuraava tyhjyys.

Ja pako alkaa taas.

Sä et ehkä päässyt päämäärääsi, eli saanut häntä, mutta joku toinen saa, joku sopivampi Ei se ole hänen vikansa, että totesi sut paskaksi kumppaniehdokkaaksi : )

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan rakastunut siihen yhteen sittenkin?

J mieheen? Olen olen, pitäisihän se olla jo selvää sullekin. : )

Pilasit elämäni mies. Nyt haluan vain kuolla.

⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️

⚪️💋💋💋⚪️💋⚪️⚪️💋⚪️💋💋💋⚪️

⚪️💋⚪️💋⚪️💋⚪️⚪️💋⚪️💋⚪️⚪️⚪️

⚪️💋💋💋⚪️💋⚪️⚪️💋⚪️💋💋💋⚪️

⚪️💋⚪️⚪️⚪️💋⚪️⚪️💋⚪️⚪️⚪️💋⚪️

⚪️💋⚪️⚪️⚪️💋💋💋💋⚪️💋💋💋⚪️

⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️⚪️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huonossa kunnossa ja ikävöin sinua. Mielestäni tein oikein, kun lähdin pois, jotta sairauteni ei veisi myös sinua pohjalle. Täällä on yksinäistä, mutta olen onnellinen, koska käsittääkseni sinulla menee hyvin. Rakastan sinua enkä voi unohtaa sinua koskaan! Olet kauneintako mitä olen koskaan nähnyt...

Mikä sulla on? Miksi oot huonossa kunnossa?

Masennus

Sanoit olevasi huonossa kunnossa. Hoidatko itseäsi?

En erityisemmin. Koittanut olen jaksaa käydä asioilla, syödä, käydä kaupassa, nukkua. Elämä aika yksipuolista ja mietin, mitä jatkossa. Yksinäisyys vie elämänhalut.

Jätit suhteen, koska olit masentunut, ja nyt et halua elää senkään vertaa? Totta, logiikkasi on depressiivistä. Voisiko tuolle vielä tehdä jotain?

Oikeastaan en jättänyt suhdetta, se vain kuihtui kasaan. Yhteydenpitoa ei enää ole, eikä tapaamisia. Miksi näin kävi, niin ehkä masennukseni masensi miestäkin.

Miksi alapeukut?

Myötätunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Tää koko tilanne ottaa koville. Lyhyellä aikavälillä olisi vain helpompi olla olematta yhteydessä.

Pitemmällä ei tietysti niinkään. 

Oon vaan väsynyt tuntemaan. Haluaisin taas kokea asioita niiden koko riemussa ilman, että ajattelen: "Tääkin asia varmaan tuntuisi niin paljon paremmalta ja makeammalta sun kanssa tai tietäen, että oot taustalla ja lähellä silloinkin, kun elän asioita yksikseni". Sä oot se mauste, jota ilman kaikki on vähän valjua, mutta toki silti syötävää. Tai ennemminkin ehkä niin päin, että ennen en tiennyt jonkin puuttuvan ja nautin elämästä sellaisenaan. Sä toit uuden vivahteen, joka paikalla ollessaan korostaa jo ennestään kauniita värejä, mutta jonka puuttumisen kuitenkin huomaa. Kirkas ei ole ihan niin kirkas, sininen ei ihan niin sininen, lämpö ei ihan niin lämmin. Etteikö ilmankin pärjäisi. Mutta jos saisin valita, en aikailisi hetkeäkään. Asiat eivät kuitenkaan ole oikeassa elämässä niin yksinkertaisia.

Vähän samoja aatoksia ollut.

Nautin kyllä asioista kuin ennenkin, mutta takaraivossa kummittelee tietty henkilö ja huomaamatta visualisoin hänet aina kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin, puhun muka mielessäni hänelle ja olen silleen ”nyt naurettaisiin tälle asialle” ja saatan nauraa yksin ääneen.

Huomattavin ero on kyllä se, etten nauti enää samalla tavalla muiden ihmisten seurasta, olen hiljaisempi ja vähän poissaoleva, koska muut ihmiset tuntuvat usein jotenkin turhilta kun haluaisin vaan hänen olevan siinä.

Tämä on uutta, sillä menneisyydessä tapahtuneiden ihastumisten myötä ei koskaan käynyt näin.

Ja sitten jos mietin, että hän OIKEASTI olisi tuossa nyt, niin tulee heti sellaiset ”MINULLA ON NÄPPY NAAMASSA JA REISISSÄ LÄSKIÄ JA LIIAN PAKSUT KÄSIVARRET”-kelat joiden vuoksi en voisi olla konkreettisesti hänen seurassaan, eli haluanko vain haaveilla ja elää unelmissani?

Vai onko se vain sellaista tuttuun ja turvalliseen jämähtämistä kun keksii aina selityksiä itselleen, miksi ei hypoteettisestikaan voisi nähdä ihastusta tai jopa ylipäätään olla kenenkään kanssa, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, kateus vie kalatkin vedestä.

Käsittämätön sanonta.

Käsittämätön ainoastaan sitivihreille suvakoille ja feministisille ajatushautaajille

Olli ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää koko tilanne ottaa koville. Lyhyellä aikavälillä olisi vain helpompi olla olematta yhteydessä.

Pitemmällä ei tietysti niinkään. 

Oon vaan väsynyt tuntemaan. Haluaisin taas kokea asioita niiden koko riemussa ilman, että ajattelen: "Tääkin asia varmaan tuntuisi niin paljon paremmalta ja makeammalta sun kanssa tai tietäen, että oot taustalla ja lähellä silloinkin, kun elän asioita yksikseni". Sä oot se mauste, jota ilman kaikki on vähän valjua, mutta toki silti syötävää. Tai ennemminkin ehkä niin päin, että ennen en tiennyt jonkin puuttuvan ja nautin elämästä sellaisenaan. Sä toit uuden vivahteen, joka paikalla ollessaan korostaa jo ennestään kauniita värejä, mutta jonka puuttumisen kuitenkin huomaa. Kirkas ei ole ihan niin kirkas, sininen ei ihan niin sininen, lämpö ei ihan niin lämmin. Etteikö ilmankin pärjäisi. Mutta jos saisin valita, en aikailisi hetkeäkään. Asiat eivät kuitenkaan ole oikeassa elämässä niin yksinkertaisia.

Vähän samoja aatoksia ollut.

Nautin kyllä asioista kuin ennenkin, mutta takaraivossa kummittelee tietty henkilö ja huomaamatta visualisoin hänet aina kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin, puhun muka mielessäni hänelle ja olen silleen ”nyt naurettaisiin tälle asialle” ja saatan nauraa yksin ääneen.

Huomattavin ero on kyllä se, etten nauti enää samalla tavalla muiden ihmisten seurasta, olen hiljaisempi ja vähän poissaoleva, koska muut ihmiset tuntuvat usein jotenkin turhilta kun haluaisin vaan hänen olevan siinä.

Tämä on uutta, sillä menneisyydessä tapahtuneiden ihastumisten myötä ei koskaan käynyt näin.

Ja sitten jos mietin, että hän OIKEASTI olisi tuossa nyt, niin tulee heti sellaiset ”MINULLA ON NÄPPY NAAMASSA JA REISISSÄ LÄSKIÄ JA LIIAN PAKSUT KÄSIVARRET”-kelat joiden vuoksi en voisi olla konkreettisesti hänen seurassaan, eli haluanko vain haaveilla ja elää unelmissani?

Vai onko se vain sellaista tuttuun ja turvalliseen jämähtämistä kun keksii aina selityksiä itselleen, miksi ei hypoteettisestikaan voisi nähdä ihastusta tai jopa ylipäätään olla kenenkään kanssa, en tiedä.

Tunnistan myös tuon poissaolevuuden muiden seurassa ja valitettavasti myös sen fiiliksen, että muut tuntuvat jotenkin turhilta. Niinhän asia ei siis oikeasti ole, mutta se tunne tulee yhtä kaikki. Alkoholilla läträäminen varsinkin on aivan kannattamatonta, koska silloin tuo tunne ettei muka nauti muiden seurasta ja muukin kaipuu iskee pahiten. Nautittavuus palaisi, jos vain osaisin unohtaa.

Koska ennen kuin voisi ylipäätään tutustua silleen ”tosissaan” kehenkään, pitäisi olla mm. valmistunut, laihempi, koti sisustettu valmiiksi jne.

Onko ihan normaalia ajatella näin ja odottaako muut sellaista, vai onko nämä jotain pelosta kumpuavia selityksiä?

Olen muutenkin ollut melkein neljä vuotta elämästäni saikulla ja pitkähkön jakson suljetulla osastolla letkuissa, kun en syönyt ja halusin vaan kuolla.

Eli olen ikäisiäni ihan jäljessä tässä elämässä ja sekoillut siinä sivussa kaikkea muutakin, minkä vuoksi en ole välillä päässyt edes lähtemään maasta.

Nyt alkaa olla sellainen tilanne, että voisi olla periaatteessa mahdollista tutustua johonkin, mutta miten ikinä selviän sellaisesta?

Tuollaisia ”mitä olet tehnyt elämässäsi”-asioitahan kysellään heti alkuunsa ja tutustuminen on tosi konkretiaan ja saavutuksiin perustuvaa, niin millä ihmeellä selitän tuon neljä vuotta?

Ja muutenkin jotkut saavutukset, kun en mä ole saavuttanut mitään.

Olen vain tehnyt kaiken epänormaalin ja jättänyt normaalit asiat tekemättä.

Tietysti voi sanoa heti totuuden, mutta villi veikkaus ihmiset juoksee karkuun.

Ja jos ei heti juoksisikaan, niin sitten pitäisi selittää miksi mikäkin on tapahtunut, enkä halua puhua sellaisista kovin nopeasti, eli siinä olisi sitten se tutustumisen loppu.