Vaimo on raskaana ja täysin eri ihminen kuin enne raskautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on edesvastuutonta edes hankkiutua raskaaksi, ellei nainen ole henkisesti valmistautunut kantamaan vastuuta valinnastaan yksin. Täällä joku sanoi, että raskaus on vanhempien yhteinen projekti, mutta käytännössä se ei sitä kuitenkaan ole. Ei milloinkaan. Naisella on kaikki päätösvalta päättää raskaus tai jatkaa sitä, ja oletan kyllä kaikkien älykkäiden naisten pohtivan raskaaksi tullessaan siihen liittyviä riskejä, mahdollisia ja väistämättömiä kipuja ja kehossa tapahtuvia muutoksia. Mikäli nainen näistä riskeistä huolimatta päättää jatkaa raskautta, vastuu on viime kädessä yksin hänen ja vastuusta turha valittaa. Aina voi myös jättää lapset tekemättä ja kivut kärsimättä.

Missä täällä ketjussa olet nähnyt aloittaja raskaana olevan vaimon valittavan mistään?

Ketju on pullollaan Ap:ta kritisoivia kommentteja, joissa häntä käsketään "kasvamaan aikuiseksi" ja "olemaan mies", lopettamaan harrastuksensa, ottavan päävastuun kotitöistä ja jäämään kotiin sohvalle röhnöttämään vaimon viereen, vaikkei itse haluaisi. Jos raskaana oleminen tarkoittaa tilapäistä vammaa, joka estää naista suoriutumasta normaaleista arkirutiineista ilman toisen ihmisen apua, naisen kannattaa miettiä, onko lapsen hankinta hänelle hyvä ratkaisu. Raskaana oleminen ja siihen liittyvät ongelmat kun tulevat automaattisesti paketin mukana. Jos nainen kuitenkin päättää jatkaa raskautta näiden ongelmien mahdollisuudesta tietoisena, hänen pitää kyetä kantamaan vastuu yksin sekä itsestään että lapsesta. Mies ei ole millään lailla vastuussa siitä, että nainen päättää uhrata kehonsa ja olla keskeyttämättä raskautta.

Voi hyvä luoja! Ap:n vaimo käy töissä, tekee kaikki kotityöt ja vielä ap:lle ruoat, eli hänellä ei ole mitään ongelmia suoriutua enemmästäkin kuin "normaaleista arkirutiineista" (kun normaalia olisi se, että kotityöt tehdään puoliksi). Ap:llahan tässä ongelmia on sen suhteen, että vaimon tarvitsee levätä enemmän kuin ennen tehtyään tuon kaiken. Mikä on edelleenkin täysin normaalia.

Joo, mutta miksi AP:n pitäisi uhrata oma elämänsä sen vuoksi, että vaimo päätti jatkaa raskautta? Syytönhän AP siihen on.

Heikko trollausyritys. Lopeta tuo jankkaaminen tuosta miehen osattomuudesta raskauteen ja keksi jotain parempaa.

En ihan oikeasti trollaa. Tämä on minun mielipiteeni.  Minusta naisen kuuluu tiedostaa ja tunnustaa oma vastuunsa ja aktiivisuutensa raskauden jatkamisesta päätettäessä. Vaikka yhteiskunta olisi muuten kuinka patriarkaalinen ja naista alistava, tämä asia jos jokin on sellainen, jossa naisella on kaikki valta. Joidenkin vaan tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, että vallan mukana tulee myös vastuu siitä, miten sitä valtaa käyttää.

Mä en nyt oikein ymmärrä? Sun mielestä siis parisuhteessa, molempien toivomaa vauvaa odottaessa, ei ole raskaana olevalla "oikeutta" pyytää tukea ja töiden uudelleenjakoa, jos raskaus sattuukin olemaan vaikeanpuoleinen, koska on ihan itse ottanut riskin siitä, että raskaus ei suju kuin strömsöössä?

Mulla on edelleen käsitys, että parisuhde on yhteispeliä. Että tuetaan toista, kun toisella on vaikeaa ja iloitaan yhdessä, kun niitä ilon hetkiä tulee. Että tehdään kompromisseja ja uhrataan välillä osia omasta elämästä sen toisen hyväksi. Muutenhan ette elä yhteistä elämää, elätte vain omia elämiänne rinnakkain.

On oikeus pyytää tukea mutta oltava varautunut myös siihen, ettei sitä jostain syystä saa. Lisäksi täällä on ehdotettu, että Ap esim. lopettaisi saliharrastuksensa kokonaan, mikä on mielestäni kohtuutonta. Ei lainkaan kompromissi.

Ja mies voi varautua siihen, että jos ei tukea vaimolle tipu, ei ole kohta sitä vaimoakaan. Jos molemmat sen lapsen haluaa, ei ole mitenkään kohtuullista, että vain toisen elämä menee siitä uusiksi.

Ja kukaan ei ole ehdottanut, että ap lopettaisi saliharrastuksensa kokonaan loppuiäksi, vaan siksi aikaa, että vaimo voi paremmin, jos tarve näin vaatii. Se on kompromissi.

Mahtavaa ajattelua. Vaimon on ok luopua omasta hyvinvoinnistaan raskauden ajaksi, mutta mieheltä ei saa pyytää edes saliharrastuksensa vähentämistä hetkellisesti jotta pystyisi olemaan väsyneen vaimonsa tukena.

Miten tukea ihmistä joka tarjotusta avusta kieltäytyy? Pitää kädestä kiinni kun toinen makaa paikoillaan, niinkö?

Mä en ymmärrä. Onhan aloittaja monta kertaa sanonut tarjonneensa apua ja tukea, mutta marttyyrivaimo kieltäytyy.

EI halua apua, koska mies vaatisi kiitollisuutta ja muutenkin syyttää laiskaksi ja epäonnistuneeksi. En ihmettele. 

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun mä en ole harrastuksistani luopunut vaikka vauva tuossa onkin :D

T. Äiti minäkin

Kumma kun minun on ollut ajoittain pakko luopua harrastuksista sairauden vuoksi, vaikken ole edes ollut raskaana. 

On tämä maailma niin ihmeellinen paikka. 

kaikki ovat erilaisia raskaana ollessaan, aikalailla olin samoilla fiiliksillä raskaana ollessani kuin vaimosi. sitten jokusen aikaa synnytyksen jälkeen mieli meni miten sattui. nyt meitin taapero on 1,6 v ja oma olo on "palautunut normaaliksi"  kaikki maistuu,seksikin oikein loistavaa :).

Eli älä hätäile,painosta. kyllä se siittä vielä iloksi muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun mä en ole harrastuksistani luopunut vaikka vauva tuossa onkin :D

T. Äiti minäkin

Arvaa mitä. Tämä saattaa tulla yllätyksenä, joten älä nyt saa shokkia.. mutta tiedätkö, meitä ihmisiä on erilaisia. Se mikä sinulla toimii ei toimi ehkä toisella.

PS. Opit tänäänkin uutta, joten ole hyvä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on hiljaa. Ei halua puhua. Enkä minä sitten jaksa painostaa vaan pysyn enimmäkseen pois kotoa, mutta sekin on huono. En ymmärrä miten vaimo olettaa että koska hän ei jaksa eikä kiinnosta elämä kodin ulkopuolella, minunkin pitäisi muuttua sellaiseksi. En minä pakota häntä kanssani salille, eikai hänkään voi pakottaa minua kotiin kanssaan?

M- 34

Et ole ilmeisesti kauheasti hankkinut tietoa siitä, millainen raskaus on ja mitä siihen kuuluu. Neuvolasta jaetaan sellainen raskauskalenteri, jossa on isällekin oma tietopaketti. Aloita tutustumalla siihen. Tai ihan ensin voisit vaikka tutustua ihmisen raskaudesta kertovaan Wikipedia-artikkeliin, josta sinulle selvinnee, että raskaus ei ole koko elämän mittainen muutos, vaan se kestää yhdeksän (9) kuukautta.

Tämä on nyt ihan yhtä osuvaa päivittelyä kuin se, että kerrot kumppanillasi olevan flunssa ja sitten ihmettelet, kun hänellä nenä vuotaa ja on kuumetta, eikä hän jaksa lähteä baariin kanssasi.

Ehkä ne neuvolan tietopaketit on nykyään erilaisia, mutta ei ainakaan 15 vuotta sitten meille jaettu mitään missä sanotaan, että raskausaikana on normaalia olla jatkuvasti täysin eri ihminen kuin aiemmin. Siellä puhuttiin että voi vähän väsyttää ja herkistyä normaalia helpommin. Ei että kokoajan on puolikuollut ja itkee kuin äidin hautajaisissa.

Voin hyvin uskoa, että itkettää kun pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään, kuinka kaikki kuvitelmat toisesta sekä  yhteiset haaveet murenevat. On varmasti katkeraa kun tajuaa olevansa raskaana itsekeskeiselle, laiskalle ja lapselliselle kakaralle, joka ei tule koskaan olemaan puoliso johon turvata ja luottaa, vaan vaativa riippakivi joka on mukana vain niin kauan kuin hommat on helppoa ja kivaa. Varmasti miettii mielessään, että oliko raskaus ja lapsi sen arvoista.

Itse en ikinä uskaltaisi tehdä lapsia juuri siitä syystä, että liian moni nainen on saanut nähdä "kumppaninsa" todellisen karvan vasta kun on myöhäistä kääntyä takaisin.

Ap kuulostaa halveksittavalta poikaselta, jolla ei riitä rahkeet vahemmuuteen.  Toivottavasti vaimosi jättää sinut ja hankkii lapselle kunnollisen isäpuolen, niin sinä voit jumpata rauhassa, ettei vaan pääsi hajoa.

Kyllähän hormoneilla on ihan valtava vaikutus ihmiseen. Samalla vaimo voi olla alkanut raskauden myötä kärsiä raudanpuutteesta (hemoglobiini voi olla hyvä, mutta ferritiini laskenut liian alas), mikä tekee täydeksi zombiksi sekin hapenpuutteen että dopamiinilaskun myötä.

Kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan, minusta tuli ihan raivohullu. Olisi tehnyt mieli sättiä asiakkaita ja tappelin ystävieni kanssa, mitä en ole koskaan ennen tai sen jälkeen tehnyt. Kun taas jouduin poiston jälkeen vajaatoiminnalle, lakkasi päänsisäinen ajatustoiminta. Kun aamulla heräsin, oli ihan hiljaista, ei yhtään ajatusta päässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei raskaus ole sairaus. Edelleenkään.

Itsellä kolme lasta, kolme raskautta.

Pitäisi varmaan uhriutua ja heittäytyä marttyyriksi itsekin kun on tää vaan niin rankkaa olla äiti ja nainen

Jokainen raskaus ja lapsi nyt vain sattuu olemasn erilainen. Minä olin elämäni voimissa, kun odotin ensimmäistä lasta.

Seuraavan kohdalla oli aivan toinen, ensimmäiset 7kk olin sairaalassa 2-3 päivää viikossa ja laihduin, että luut paistoivat. Sairaalassa oli naisia, jotka olivat olleet sairaalassa 24/7 koko raskauden ajan.

Ja mitään syytä ei löydetty raskausajan pahoinvoinnille ja olen perusterve nainen edes flunssa sairasta kuin harvoin.

Eikä kysymys ollut mistään uhriutumisesta tai heittäytymistä marttyyriksi, niin kuin väität.

Arvatkaa mitä? Mä en muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun tein kotitöitä töiden jälkeen. Enkä ole muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun teen kotitöitä äitiyslomallani ja hoidan vauvaa pääsääntöisesti kun mies on töissä ja tekee pitkiäkin päiviä.

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa mitä? Mä en muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun tein kotitöitä töiden jälkeen. Enkä ole muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun teen kotitöitä äitiyslomallani ja hoidan vauvaa pääsääntöisesti kun mies on töissä ja tekee pitkiäkin päiviä.

Arvaa mitä, joko miehesi arvostaa sinua enemmän kuin ap vaimoaan tai sitten olet vain hyväksikäytettävä nöpsökkä. 

Pariterapiaan?

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa mitä? Mä en muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun tein kotitöitä töiden jälkeen. Enkä ole muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun teen kotitöitä äitiyslomallani ja hoidan vauvaa pääsääntöisesti kun mies on töissä ja tekee pitkiäkin päiviä.

Arvaa mitä? Hyvät sulle! Oot huikea äiti ja puoliso ja miehesi onnenpekka kun hänellä on noin reipas vaimo! (Tätähän halusit kuulla, niinhän?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa mitä? Mä en muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun tein kotitöitä töiden jälkeen. Enkä ole muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun teen kotitöitä äitiyslomallani ja hoidan vauvaa pääsääntöisesti kun mies on töissä ja tekee pitkiäkin päiviä.

Arvaa mitä, joko miehesi arvostaa sinua enemmän kuin ap vaimoaan tai sitten olet vain hyväksikäytettävä nöpsökkä. 

Arvaa mitä? Ei sitä arvostusta saa jos itse on hapankorppu ja valittaa, haukkuu ja kohtelee toista huonosti jatkuvasti.

Tässäkin varmaan kumpikin sättii toinen toistaan eikä kumpikaan arvosta toisiaan lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vaimo kieltäytyy AP:n avusta? En ymmärrä

Varmaan ap tekee samaa mitä oma mies teki eli just lähdön hetkellä kassi olkapäällä huuteli ovensuusta, että voinksmä mennä vai onko sulla jotain. Mitäpä tuohon sanoo? Jos olisin sanonut, että nyt et kyllä pääse, niin mies olisi mököttänyt ja paiskonut astioita tiskikoneeseen ja kaapin ovia kiinni. Omasta mielestä mies tarjosi apua, jota en huolinut. Sita apua ja "apua" kun on niin monenlaista.

Arvostuksen tulee olla molemmin puolista. Ei sitä saa toista haukkumalla ja valittamalla jatkuvasti.

Tämä tarkoittaa myös teitä, arvon naiset ;)

Vierailija kirjoitti:

Ei raskaus ole sairaus. Edelleenkään.

Itsellä kolme lasta, kolme raskautta.

Pitäisi varmaan uhriutua ja heittäytyä marttyyriksi itsekin kun on tää vaan niin rankkaa olla äiti ja nainen

Ei raskaus ole sairaus mutta raskaus voi tehdä todella sairaaksi. Ole vaan onnellinen jos et itse ole joutunut kokemaan esim niin pahaa raskauspahoinvointia ettei mikään pysy sisällä ja tipassa joutuu ravaamaan koko raskauden ajan kerran viikkoon. Siihen päälle vielä liitoskivut ja supistukset joiden takia vuodelepoa niin ai että.

Ei ole millään tavalla uhritumista jos joutuu kestämään 24/7 krapulaa ja mies on niin kpää ettei tajua auttaa vaan keskittyy omaan itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei raskaus ole sairaus. Edelleenkään.

Itsellä kolme lasta, kolme raskautta.

Pitäisi varmaan uhriutua ja heittäytyä marttyyriksi itsekin kun on tää vaan niin rankkaa olla äiti ja nainen

Ei raskaus ole sairaus mutta raskaus voi tehdä todella sairaaksi. Ole vaan onnellinen jos et itse ole joutunut kokemaan esim niin pahaa raskauspahoinvointia ettei mikään pysy sisällä ja tipassa joutuu ravaamaan koko raskauden ajan kerran viikkoon. Siihen päälle vielä liitoskivut ja supistukset joiden takia vuodelepoa niin ai että.

Ei ole millään tavalla uhritumista jos joutuu kestämään 24/7 krapulaa ja mies on niin kpää ettei tajua auttaa vaan keskittyy omaan itseensä.

Oli alkuun. Vietin kolme kk pää pöntössä. Ja kivut oli kamalat. Issias vaivasi koko loppuraskauden mutta enpä ajatellut että olen sairas. Tiesin että kuuluu asiaan ja jatkoin elämää eteenpäin enkä jäänyt surkuttelemaan huonoa oloa tai kipuja kun ei se valittamallakaan parane 😂

Itsetuntoni laski raskaanaollessa jostain syystä täysi pohjamutiin. Koin itseni rumaksi, epämiellyttäväksi ja aloin kuvitella miten kaikki katsovat että herranjumala miten toi on ottanut painoa lisää. En halunnut että mieheni näkee minua alasti ja aloin vältellä ystävien tapaamista koska häpesin itseäni,olin saanut päähäni että olin siis jotenkin ihan Käsittämättömän ruma ja lihava. Painoa tuli koko raskaudesta 12 kg, nekin kaikki ekan 6 kk aikana jonka jälkeen paino pysytteli samana loppuun asti. Jos joku olisi vihjannut että mieheni pettää, olisin varmaan alkanut uskotella näin itselleni. Lopulta säälin syvästi miestäni koska koin että hänellä on käynyt pahin mahdollinen tuuri elämässä kun joutuu jakamaan sen minun kanssani. Välttelin miehen seuraa koska ajattelin että ei hän voi näin vastenmielisen ihmisen kanssa haluta olla. Vihdin itseäni sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Ei tällaiset ajatukset ole järjellä selitettävissä.en tiedä kärsinkö masennuksesta tms mutta oloni helpotti synnytyksen myötä ja tajusin että ehkä en olekaan niin v*tun ruma ja hirveä ihminen. Nyt pystyn jo hiukan hymyilemään noille raskauden ajan itseinhoajatuksille vaikka silloin kaikki se tuntui niin täydeltä todelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei raskaus ole sairaus. Edelleenkään.

Itsellä kolme lasta, kolme raskautta.

Pitäisi varmaan uhriutua ja heittäytyä marttyyriksi itsekin kun on tää vaan niin rankkaa olla äiti ja nainen

Ei raskaus ole sairaus mutta raskaus voi tehdä todella sairaaksi. Ole vaan onnellinen jos et itse ole joutunut kokemaan esim niin pahaa raskauspahoinvointia ettei mikään pysy sisällä ja tipassa joutuu ravaamaan koko raskauden ajan kerran viikkoon. Siihen päälle vielä liitoskivut ja supistukset joiden takia vuodelepoa niin ai että.

Ei ole millään tavalla uhritumista jos joutuu kestämään 24/7 krapulaa ja mies on niin kpää ettei tajua auttaa vaan keskittyy omaan itseensä.

Oli alkuun. Vietin kolme kk pää pöntössä. Ja kivut oli kamalat. Issias vaivasi koko loppuraskauden mutta enpä ajatellut että olen sairas. Tiesin että kuuluu asiaan ja jatkoin elämää eteenpäin enkä jäänyt surkuttelemaan huonoa oloa tai kipuja kun ei se valittamallakaan parane 😂

Niin alkuun. 3kk on lyhyt aika verrattuna siihen että pahoinvointi loppuu vasta kun lapsi syntyy. Itse jouduin sairaslomalle pahoinvoinnin takia, kävin tipassa ja paino tippui 10kg. Siihen tosiaan päälle liitoskivut ja supistukset. Onneks mulla on kuitenkin mies joka itsekin tajus että turha odottaa että vaimo on oma itsensä ja teki oma-alotteisesti about kaiken kotona.

Jokainen ihminen on erilainen ja jokainen raskaus on erilainen. Se että sä et kokenut olevas sairas ei tarkota sitä etteikö joku muu vois kokea olevansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten tässä pitäisi muutenkaan toimia joten pyrin pysymään poissa vaimon jaloista. Tuntuu että teen mitä tahansa, se on väärin. Varmaan pitäis muuttua itsekin 24/7 nukkuvaksi zombieksi, ehkä se tyydyttäisi häntä.

M- 34

Hetkinen, vaimo käy kokopäivätyössä, hoitaa yksin kodin, kaupassa käynnit ja ruuanlaiton, kuten sanoit aiemmin, mutta silti hän nukkuu 24/7? Skarppaa nyt vähän, tarinasi ei pysy kasassa.

Vaimo tekee päivän mittaan lähes kaiken, mutta ei jaksakaan olla innoissaan ja aktiivinen miehen kanssa, kun tämä on raskauden takia väsynyt ja häntä harmittaa ettei ukko harrastuksiltaan ja sosiaalisilta riennoiltaan ehdi hoitamaan yhteisiä velvollisuuksia. Selitys miksi saattaa väsyttää ja välillä vähän tiuskaista.

Eli kun sitä Tuusulaa ei heru entiseen ja vapaat menee mielummin lepäillessä, niin tässä selitys miksi ”nukkuu 24/7”.

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa mitä? Mä en muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun tein kotitöitä töiden jälkeen. Enkä ole muuttunut marttyyriksi ja uhriutunut kun teen kotitöitä äitiyslomallani ja hoidan vauvaa pääsääntöisesti kun mies on töissä ja tekee pitkiäkin päiviä.

Arvaan, sinulle kuuluisi Suomen korkeimman luokan ansiomitalli, niin hyvä ja täydellinen ihminen olet!!!

Minä olin taas raskauden aikana niin huono ihminen, että olin lähes koko raskausajan sairaslomalla, enkä edes ajatellut kotitöitä ja mieheni joutui useamman kerran päivässä tarkistamaan puhelimella vointiani ja joskus ihan pahuuttani vietiin piipaa-autolla sairaalaan.

On niin mieltä ylentävää ja mukava lukea näitä täydellisten ja hyvien ihmisten kommentteja. Toivottavasti oärjäät jatkossakin yhtä täydellisesti.

Hyvää vauvan hoitohetkiä ja iloa elämääsi.