Vapaaehtoisesti sinkut: miksi ette ole halunneet miestä/naista?

Monelta olen saanut kehuja elämäni aikana, kuinka hyvä olisin jollekin. Kehumisen asteelle se on aina jäänyt, joten olen päättänyt luopua koko leikistä.

En ole ihan varma enää olenko vapaaehtoisesti sinkku, tavallaan kyllä, tavallaan en. En ensinnäkään kiinnostu ihmisistä niin usein, että valikoimaa olisi ihan mahdottomasti. Noin viiden vuoden välein sattuu joku kiinnostava ihminen kiikariin ja silloin kyllä mielellään ryhtyisi suhteeseen kyseisen henkilön kanssa, mutta harvemmimpa kiinnostus on molemmin puolista tai sitten ko. henkilö on jo varattu. Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen yksin oloon, ja onhan se todella helppoa kun siihen on tottunut. Melkein voisi sanoa, että pelkkä mahdollisuus parisuhteeseen saa vetämään henkisen käsijarrun päälle ja jarruttamaan mahdollisen suhteen syntymistä.

-N33

Kahden väkivaltaisen suhteen jälkeen ihastun aina sellaisiin miehiin, joita en voi saada, siis varattuihin tai homomiehiin. 

Nyt olen sitten ollut sinkkuna niin kauan, että en varmaan enää edes osaisi olla kenenkään kanssa. 

Sitäpaitsi, asun pienellä paikkakunnalla eikä täällä tai missään muuallakaan kukaan mies lähesty. Paitsi ehkä baareissa, mutta en käy sellaisissa. Nettiin en halua mennä enää ikinä, aikani siellä joskus olin ja se oli ihan kauheaa. Toinen toistaan erikoisempia tapauksia, jatkuvasti ois saanut olla treffeillä aina uuden ihmisen kanssa ja pelätä, etten kelpaa. 

Helpompi vaan olla yksin. 

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jotenkin tulee vastauksista sellainen kuva, että naiset eivät halua suhteeseen, koska siinä pitäisi tehdä jotain uhrauksiakin.

Miehille tuo on aina ollut itsestäänselvyys; ei ole asiaa edes treffeille tai juttelemaan jos ei tee uhrauksia. 

Some-aikana naiset voivat saada ison osan parisuhteen eduista sinkkunakin; seksiä itseään kiinnostavammilta miehiltä, loputtomasti kehuja ja validaatiota erilaisilta miehiltä ilman mitään vastavuoroisuuvelvoitetta ja isättömien lapsien tekemistäkään ei katsota niin pahalla kuin joskus.

Kun on tottunut siihen, että saa kaiken vain raapimalla peppua parisuhde voi tuntua raskaalta; parisuhteesta saisi sitten vain jonkinlaisen syvemmän yhteyden, yhteistä historiaa ja kokemuksia yms. mikä ei sitten kaikille ole tarpeeksi.

Kai tähän voi sitten vaikuttaa myös tiedostamattomia tapahtumia kuten lapsuuden ympäristö ja siinä syntynyt kiintymyssuhde. Tämä on mielenkiintoinen tutkimuskohde. 

Aika itsevarmaa settiä, ottaen huomioon että et ole ikinä seurustellut etkä edes käynyt treffeillä.

Olen käynyt treffeillä. 

Miten meni :D Maltoitko olla puhumatta miesten genitaaleista?

en oo löytänyt shemalea kenellä on iso muna! normi naiset ei kelpaa

Helpompi ilman.

Sen takia kuin minulla ei ole lapsiakaan. En jaksa jonkun ihmisen seuraa 24/7, jolle pitäisi olla tilivelvollinen.

Satunnainen seura seksin merkeissä kelpaa kyllä.

Haluan olla vapaa ja riippumaton bilettäjä forever.

Olen vaikea eukko.

- minun mielipiteet ovat ainoat oikeat

- minun sisustusmaku on paras

- miehen pitää olla vähintään 185 cm, eikä ylipainoa

- minä päätän mitä harrastetaan, mitä syödään, minne lomalle

Yks mies sanoi, että olen itserakas, itseriittoinen, omahyväinen ja lievästi vasemmistolainen.

Joten yksin ellen itseriittoisena ja tyytyväisenä.

Halusin miehen yläasteelta asti kunnes ihan vasta vähän aikaa sitten olen alkanut ajattelemaan että ei vitsi, mä oon ollut koko elämäni yksin enkä mä enää osaisi olla kenenkään kanssa. Olen täysin erakoitunut, mulla ei ole ollut sos elämää 12 vuoteen, mulla on vakava masennus ja sos tilanteiden pelko. Eli vaikka nyt saisinkin miehen (mikä ei ole totta), en edes haluaisi moista. Näillä mennään. Kai elämästä ilman rakkautta ja seurustelusuhdettakin selviää kun on näin pitkälle jo tultu? N30

Sinkkuuteni syy lienee sen yhdistelmä, että a) viihdyn hyvin itsekseni ja b) tutustun hitaasti ihmisiin.

Kaikki aikuisiällä solmimani kaverisuhteetkin olen löytänyt joko opiskelujen tai töiden parista. Sitten kun olemme olleet tekemisissä keskenämme muutaman viikon tai kuukauden, alan uskaltaa olla yhä enemmän ja enemmän oma itseni heidän seurassaan. Ja ajan viettäminen heidän kanssaan myös vapaa-ajalla ei ole enää mikään sosiaalinen velvollisuus vaan jotain sellaista, mistä oikeasti tykkää.

Netin kauttakaan tutustuminen miehiin ei ole helppoa. En yksinkertaisesti kykene lähtemään kenenkään tuntemattoman kanssa treffeille tuosta vaan. Harva mies kuitenkaan jaksaa esim. kirjoitella muutamaa viestiä pitempään. Ja jos jaksaakin, niin sen pidemmälle kärsivällisyys ei riitä. Viimeistään ekoilla treffeillä pitäisi suunnilleen olla valmis ottamaan suihin, antamaan peppua ja panemaan mitä erilaisimmissa asennoissa. Mieluusti kaikin puolin pornotähden näköisenä ja laitettuna.

Sitä paitsi, mitä kauemmin olen sinkkuna, sitä tottuneempi alan olla omaan rauhaan. En oikeastaan ole enää pitkään aikaan edes halunnut elämänkumppania asumaan saman katon alle, vaan paremminkin sellaista suhdetta, missä tavattaisiin kyllä säännöllisesti, käytäisiin syömässä ja erilaisissa kulttuuririennoissa yhdessä, välillä ehkä joku pikku matkakin ja niin edelleen, mutta jossa olisi kuitenkin aina hengähdysmahdollisuus omassa kodissa.

Eli summa summarum: en pysty antamaan miehille sitä mitä he haluavat, eivätkä he minulle.

Tuntuu helpommalta tyytyä yksinoloon ja nauttia sen hyvistä puolista kuin tulla onnettomaksi tavoittelemalla sitä, mitä ei käytännössä voi kuitenkaan saada.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kaksi kertaa avoliitossa eikä kummassakaan suhteessa ollut mitään selkeää vikaa (mustasukkaisuutta, päihdeongelmia tms). Molemmilla kerroilla kuitenkin tuntui samalta kuin jos olisin asunut vielä vanhempieni luona. Vaikka mitään varsinaista lupaa ei omiin menemisiin tarvinnutkaan, oli kuitenkin ilmoitusvelvollinen. Omiin haluamisiini ja tarpeisiini piti olla perustelut. Isompiin juttuihin piti löytää molempia tyydyttävä kompromissi, joka ei yleensä ollut sellainen, mikä olisi ollut kummankaan toive. Sinkkuna voin itse päättää missä asun, vaihdanko  työpaikkaa, lähdenkö opiskelemaan, mihin käytän säästöni jne. Sinkkuna ei tarvitse huomioida toista sellaisissakaan asioissa, ettei tämä esim turhaan laita kotona ruokaa, kun minä päätänkin töistä lähtiessäni käydä ravintolassa syömässä. Pitää ilmoittaa ja jos toinen onkin jo aloittanut ruuanlaiton, joutuu menemään ravintolaan jonain muuna päivänä. 

Lisäksi oli paljon arjen nippeliasioita, jotka ärsyttivät. Perunankuorimaveitsi tai sakset ei ollut siellä, missä niiden kuului olla. Aamulla mulle ei ollut lainkaan kahvia, koska toinen oli käyttänyt illalla ja aamulla ennen töihin lähtöään viimeiset kahvinporot sen sijaan, että olisi säästänyt mullekin yhteen mukilliseen. Kaupasta ei oltu tuotu vessapaperia, vaikka viimeinen rulla oli käymässä vähiin. En usko, että miehet tekivät tuota tahallaan, he vain eivät osanneet ajatella, että taloudessa asuu toinenkin tai jos ajattelivatkin, se toinen ei ole heidän äitinsä. Sinkkuna tiedän, missä mikäkin tavara on ja mikä on minkäkin asian kulutus. Eikä tarvitse aamuäreänä räjähtää keittiössä, kun ei olekaan yhtään kahvia. 

Miehet ovat mukavia, viihdyn heidän seurassaan, mutta en yksinkertaisesti halua jakaa varsinkaan kotiani kenenkään muun kanssa. 

Joo, kun asuu jonkun toisen kanssa, niin miehet helposti ottavat enemmän kuin antavat. Se on uuvuttavaa. Minulla ei ole lapsiakaan siitä syystä, että en jaksa siivota toisten sotkuja, käydä heidän puolestaan kaupassa, pestä heidän pyykkiään, tiskata heidän jäljiltään jos he joskus haluavat laittaa ruokaa (kun minun kuitenkin täytyy tiskata myös silloin kun teen itse ruokaa). Sitä alkaa huomata kaipaavansa kakkosasuntoa, jossa ei tarvitsisi jatkuvasti yrittää pitää kaaosta kurissa. Ja siitä on hyvin lyhyt askel siihen, että yksinasuminen alkaa näyttäytyä vielä paremmalta vaihtoehdolta.

Ennen pitkää miehelle iskee yhden naisen syndrooma ja haaveet muista naisista, minä päädyn kipuilemaan kun en riitä.  Mikä järki?

En vaan oo jaksanu alkaa hommaamaan. Ollu muuta tekemistä, ja ne miinukset kokemuksen mukaan on suurempia kun plussat, välillä kaipaa niitä plus-puolia, mut sit muistaa ne miinukset monien miesten kokemuksella ja asia jää siihen ja keskittyminen menee muihin asioihin. :) t. nainen 29v.

Olen sinkkuna koska naiset ovat pilanneet maailman.

Seurustelu naisen kanssa ottaa AINA enemmän kuin antaa. En oikein jaksa kiinnostua naisten jutuista. Viihyn paremmin miespuolisten kavereiden seurassa. Naiselta kaipaan ennen kaikkea fyysistä läheisyyttä ja seksiä. Sitä saa helpommalla ja halvemmalla ammattilaisilta kuin parisuhdekumppanilta.