Miten kauan pitää jaksaa masentunutta puolisoa, joka ei ota tarjottua apua vastaan?

Minkä tyyppinen mies on? Onko tyyppiä joka on teininä pelannut kaverien kanssa lautapelejä ja lukenut kirjoja? Ennenkin laittanut lapsille puuron kun he lähtevät kouluun.

Tällaiselle miehelle ei ehkä olisi maailmanloppu saada aikansa kulumaan kotona ja ryhtyä isäksi joka ottaa lapset vastaan koulusta ruuan kanssa.

Mutta jos on sitä tyyppiä joka on kaverien kanssa pelannut jalkapalloa ja kiipeillyt puissa vielä opiskeluaikana, nähnyt itsensä isänä joka nikkaroi taloa ja laittaa pojan kanssa mopoa, sellaisen miehen elämä on loppu. Eihän hän edes keksi mitään tekemistä kotona.

Mies varmana pelkää että jätät sen, koska se ei ole enää sun mielestä mies. Onko teillä seksiä kuten ennen?

No onko joku ihme että masentui?

Menetti paljon, mä menetin raskauden myötä mun kroppani, raskausarpia vatsa täynnä, lerput tissit, vatsanahka roikkuu , entisen timmin vatsan sijasta (ylimääräistä nahkaa,ei läskiä) , ja tuosta on 13,5vuotta , en ole vieläkään sinut asian kanssa. Ja halvaantuminen on paljon isompi asia.

Puolisokaan ei rakasta näköjään enää.

Mä luulen että sä tarviit myös terapiaa!

Ymmärrän että sun jaksaminen on kortilla, sun pitää nyt hakee itselles apua lastenhoitoon yms. Kai oot hakenut miehestä omaishoitajan tukea?

Tutustu tunnekeskeiseen pariterapiaan, löytyy rakkaus sieltä kaiken alta 💗

Mun mies oli masentunut ja kärsi harhoista kun tavattiin, hänellä oli myös alkoholi ongelma ja lääkkeiden väärinkäyttö, itsemurha yritys yms. Mulle se ei näistä kertonut vaan piti salassa, vasta kun vauvamme oli n4kk ikäinen sain tietää kaiken, tuli selitys moneen asiaan mitä en ymmärtänyt.

Siitä alko melkoinen helvetti jatkuvasti piti vahtii miestä, välillä soittaa ambulanssia, pari kertaa pelastus oöi hiuskarvan varassa

Lopulta sai sähköhoitoa ja antipsykootit ja antabuksen, lisäksi oppi viimein haker multa lohdutusta. Miehestä kuoriutui parissa vuodessa absolutisti, ihana rakastava kaikessa läsnäoleva isä ja luotettava kiltti ihana rakastava aviomies 💗

Päivääkään en kadu vaikka pahimmillaan olin todella äärirajoilla jaksamisen kanssa.

Olen rakastanut ihanaa miestäni yli 10vuotta!

Vierailija kirjoitti:

Mies halvaantui parisen vuotta sitten. Siitä masentui paljon, koska luonnollisesti elämänsä meni monelta osin uusiksi. Mies käy tai ainakin pitäis käydä terapiassa pari kertaa viikossa, usein peruu noita ja käytännössä käy keskimäärin kerran parissa kolmessa viikossa. Kotona mies vaan on, on siis käytännössä yksi lapsi lisää, ehkä jopa pahempi, kun koko ajan valittaa millon mistäkin. On keskusteltu, vähintäänkin yritetty, että mun jaksaminen alkaa olla kortilla, kun olen käytännössä yksinhuoltaja. Mies ei vaan näe pidemmälle ja velloo jossain itsesäälissä. Miehelle on myös tarjottu useammankin kerran osastohoitojaksoa, että pääsisi eteenpäin, joka kerta kieltäytynyt menemästä.

Lapsia on neljä ja nuorin on 2v, kaksoset 8v ja esikoinen 13v. Tilanne vaikuttaa myös lapsiin monin tavoin, koska aiemmin isä teki heidän kanssaan monenlaista, mutta nyt ei oikeastaan mitään.

Ymmärrän kyllä, ettei vaikeasta masennuksesta parannuta yhdessä yössä ja että se vaatii aikaa, mutta todella paljon turhauttaa, että mies viittaa kintaalla monelle tarjotulle avulle. Olen yrittänyt olla kärsivällinen, mutta nyt aletaan mennä äärirajoilla oman jaksamisen kanssa ja huomannut itsellänikin lievän masennuksen oireita.

Luulenpa,ettei seksi ole tämmöisessä elämäntilanteessa päällimmäisenä mielessä eikä ongelmista suurin.

Ei johonkin asuntoon takertuminen ole aina hyväksi. Joskus uusi elämänvaihe tarkoittaa että aletaan puhtaalta pöydältä eikä jäädä roikkumaan asioissa jotka kuului elämään jota ei enää ole.

Ootko ap ite kohdannut surusi ja pettymyksesi siitä, että teidän elämästä ei tullut sellaista kuin ajattelit? Että ne asiat perheenä ja pariskuntana ei toteudu, vaan tulee joku erinäköinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa,ettei seksi ole tämmöisessä elämäntilanteessa päällimmäisenä mielessä eikä ongelmista suurin.

Niinhän sitä naisena ajattelee, ei me aina tajuta että miehelle se on tärkeä asia, välillä tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa,ettei seksi ole tämmöisessä elämäntilanteessa päällimmäisenä mielessä eikä ongelmista suurin.

Niinhän sitä naisena ajattelee, ei me aina tajuta että miehelle se on tärkeä asia, välillä tärkein.

miettikääs naiset mitkä asiat teidän miehet kokee miehekkäinä. Että pitää olla pitkä, ei ainakaan se lyhin. Ainakin pidempi kun vaimo. Vahvempi kuin vaimo. Pitää pitää huolta vaimosta ja perheestä.

Pitää pystyä tyydyttämään vaimo. Seksi on tärkeää. Pystyminen ja seisokki on tärkeää. Mies kärsii jos seksiä ei ole mieluiten useampi kerta viikossa.

Näin se vaan on. Eli onko ap:n mies omasta mielestään edes mies enää? Eli onko hänellä edes seisokki, ja pystyykö hän edes tyydyttämään vaimonsa? Ja saako tästä vahvistusta joka viikko?

Jos ei niin hän on aika varma että vaimolla ilman muuta on kohta toinen ja se on vain ajan kysymys, eikä hän voi sille mitään.

Ap voit olla itsekin masentunut ihan siitä syystä, että sulta on riistetty se elämä ja parisuhde ja mies joka sulla oli.

Onko mies ottanut uudenlaista roolia isänä? Tai oletko antanut hänelle sitä?

Koska hän on nyt kotona, voit aamulla lähteä töihin ajoissa, ja jättää miehen ja lapset keskenään heräilemään ja puuronkeittoon.

Mies voi taksilla hakea nuorimman hoidosta/ eskarista/ koulusta.

Onko teillä siten varusteltu auto että hän voi viedä lapsia harrastuksiin kun olet töissä.

Kun lapset tulevat koulusta, mies on vastassa ja laittanut tai lämmittänyt teille ruuan.

Onko keittiönne kaapit muutettu niin että voi toimia siellä pyörätuolilla, eli alakaapit pois.

Mies voi kaupassa ja asioilla käydä invataksilla vanhimman lapsen kanssa. 13 v voi jo hyvin työntää ostoskärryt ja nostaa kassit autoon.

*laittanut lapsille ruuan

Yksi pyörätuoli-ihminen käyttää säännöllisesti taksikyytejään viedäkseen lapsen ja tämän kaverin elokuviin tai lastenteatteriin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mulle tuli mieleen että mies jotenkin ei haluakaan parantua tavallaan. Että hän kokee että hän on jotenkin niin huono että on ansainnut tämän.

Syyttääkö hän onnettomuudesta itseään? Hyppäsi humalassa järveen tai muuta. Että jotenkin jossain syvällä hänen mielestä hän on niin huono että totta kai te eroatte, ja vain odottaa sitä.

Ajattelin vain että huono omakuva on jotain jota ei mikään toisen tahdonvoima paranna. Ihminen toteuttaa sitä millainen hän aidosti uskoo olevansa. Jos ihminen aidosti uskoo jotain, ei sellaisen mieltä muuta normi meikäläinen millään, vaikka se omasta mielestä olisi miten väärin ja järjetöntä.

Onnettomuus ei ollut miehen syytä, mutta kyllä tuonkin saanee omassa päässään käännettyä niin, että oli hänen vikansa tmv. Ääneen ei ole sanonut syyttävänsä itseään onnettomuudesta, toisaalta eipä mies nykyään muutenkaan puhu asioistaan lähellekään niin paljon kun aiemmin, etten voi varmaks tietää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötä- ja vastamäessä.

Mites se hääpuhe meneekään englanniksi? Ehkä siinä on joku syy miksi se on muovautunut juuri sellaiseksi.

Nykyään sitä ollaan niin minäminää, että halvaantuneen parin vuoden masennus ja totuttelu uuteen elämään on syy viskata pois.

Myönnä vain, että tähän liittyy riippakivenä olo muutenkin

Tiedän kyllä, että olen luvannut TAHTOA rakastaa eikä rakkaus ole mihinkään kadonnut, mies on edelleen se rakkain ihminen mulle lasten ohella.

Nyt on kyse siitä, että pitääkö sinnitellä suhteessa niin kauan, että olen itsekin masentunut (masennuksen oireita on jo) ja lapset joutuvat jonkun vieraan hoitoon, kun meistä vanhemmista kumpikaan ei heistä kykene huolehtimaan. Vai onko "oikeus" lähteä (tai laittaa mies muuttamaan väliaikaisesti toiseen asuntoon), jotta ei itse masennu ja lapset menetä molempia vanhempiaan.

Ero on itselleni se vihoviimeinen vaihtoehto, mutta tällä nykyisellä menolla masennun myös itse. Siksi näen parempana vaihtoehtona esim. hetkellisen erilleen muuton tai vaikka miehen osastohoitojakson, jotta välttyisin itse masennukselta. Tuskin on kenenkään etu, että me molemmat oltais masentuneita ja lapset joutuu tän takia vieraiden hoiviin.

ap

Tuo on ihan tervettä ajattelua. Tottakai sä tahdot ihan p*rkeleesti, näkeehän ettet sä ole lakannut tahtomasta. Mutta kaikkea ei vaan voi tehdä pelkällä tahdonvoimalla. Ei puolisoa voi parantaa tahtomalla, ei perhettä yksin kannatella.

Kun sen miehenkin pitäisi tahtoa, ja nyt näyttää että on heittänyt hanskat tiskiin.

Erillään asuminen ei ole ero. Jostain syystä yhdessä asuminen ei nyt näytä edistävän miehen toipumista yhtään. Ehkä hänen pitäisikin keskittyä itseensä ja toipumiseen vähän aikaa, eikä yrittääkään olla ihan niin kuin ennenkin.

Ja sinä voisit keskittyä perheen pyörittämiseen yksin ja osaisit päästää irti ettet olisi miehellesi nyt emo ja hoitaja. Kävisitte vaikka ihan kahden treffeillä.

Onko ollut puhetta että sopiiko teidän vanha koti edes uuteen elämäntilanteeseen. Entä jos kun palaatte yhteen asumaan, hankkisitte sitä varten kodin joka on valittu niin että mies pärjää mahdollisimman hyvin. Olisi esteetön ja hissi, vaikka ihan lähellä kauppaa ja taksia, ei pihaa ja talon kunnossapitoa joka jäisi sinun harteille. Paljon huolta jäisi pois, hänen ei tarvitsisi verrata itseään entiseen, eikä tarvitsisi tuntea huonoutta miehenä kun ei pysty ns miesten töihin.

Tuo on kyllä totta, etten mä omalla tahdonvoimallani saa miestä haluamaan paranemista vaan sen tahdon pitäis tulla miehestä. Mua auttais jaksamaan jo pelkästään se, että mies kävis niissä terapioissa eikä aina peruis niitä, siitä tulis itelle enemmän se ajatus, että mies oikeasti haluaa parantua, vaikka toki se edelleen saattais kestää vuosia.

Meidän koti ei olis soveltunut miehelle, mutta heti sillon alussa on tehty tarvittavat muutokset, joilla mies pystyis halutessaan olemaan hyvinkin omatoiminen halvaantumisesta huolimatta. Tässä nykyisessä talossakaan ei suuren suurta pihaa ole ja sen hoitamisen on nyt reilun vuoden ajan hoitanut eräs lähipiiristämme, kun mulla on rajallisesti aikaa.

Varmasti itsellänikin ois parannettavaa sen suhteen, ettei tekis kaikkea miehen puolesta. Olen kyllä välillä yrittänyt olla passaamatta, mutta mies ei vaan tee itse vaan kaikki ois tuotava valmiina. Töissä ollessani hän kyllä pärjää itekseen ja saa otettua mm.ruoan (joka päivä ei ole kyllä syönyt, kun olen ollut töissä, ei ole halunnut) jne. Olen saanut oman työni järjestettyä niin (olen yrittäjä), että pystyn käymään työpäivän aikana kotona tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.

ap

On varmaan nöyryyttävää kun joutuu olemaan hoidettava. Ja appiukko käy hoitamassa pihankin.

Onko varma että hän kokee sun päivällä käymisen huolenpitona, eikä vahtimisena, ja ettet usko että hän pärjää ja pidät ihan lapsena.

Teidän koti muistuttaa häntä koko ajan elämästä jonka menetti ja miehestä joka ei enää ole.

Pihaa ei käy hoitamassa appiukko, ei ole edes sukulainen. Mies on itse pyytänyt, että kävisin katsomassa työpäivän aikana, että hällä on kaikki hyvin, joten ei pitäis kokea vahtimisena.

Tiedän, että kotimme muistuttaa miestä menneestä ja olen viimeisen 6kk aikana katellut meille uutta kotia, täältä sellaista vaan on hankala löytää. Naapurikunnissakaan ei juuri parempaa tarjontaa ole.

ap

VihaajatVihaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun itsesi kannattaa käydä juttelemassa jossain? Pystyisitkö löytämään itsellesi ammattiapua, jossa voisit käydä puhumassa siitä, miltä sinusta tuntuu ja miten sinä jaksat? Koska tuntuu siltä, että saattaisit hyötyä siitä, että saisit itse olla omien ajatustesi kanssa jossain keskipisteenä.

Entä auttaako se ajatus, että miehesi ei tee tätä kiusallaan?

Tässä tilanteessa voisi olla tosiaan hyvä, että ap kävisi purkamassa tuntojaan jollekin, joka kuuntelee. Mies ei voi sille mitään, että on halvaantunut ja se nyt vain väistämättä vaikuttaa hänen ajatteluunsa, mahdollisesti pitkäänkin. Ei mies tahallaan kiukuttele ap:lle. 

Tähän jo vastasinkin, mutta olen menossa itse keskustelemaan ammattilaisen kanssa, etten olis itse kohta samassa jamassa kun mieheni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä tyyppinen mies on? Onko tyyppiä joka on teininä pelannut kaverien kanssa lautapelejä ja lukenut kirjoja? Ennenkin laittanut lapsille puuron kun he lähtevät kouluun.

Tällaiselle miehelle ei ehkä olisi maailmanloppu saada aikansa kulumaan kotona ja ryhtyä isäksi joka ottaa lapset vastaan koulusta ruuan kanssa.

Mutta jos on sitä tyyppiä joka on kaverien kanssa pelannut jalkapalloa ja kiipeillyt puissa vielä opiskeluaikana, nähnyt itsensä isänä joka nikkaroi taloa ja laittaa pojan kanssa mopoa, sellaisen miehen elämä on loppu. Eihän hän edes keksi mitään tekemistä kotona.

Mies oli ennen onnettomuutta hyvin liikunnallinen ja muutenkin paljon käsillään tekevä eli hänen elämänä meni aika lailla päälaelleen, ei pysty mm. aiempia harrastuksiaan jatkamaan ja ymmärrän tässä mielessä hyvin miksi masentui eikä mikään kiinnosta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mies varmana pelkää että jätät sen, koska se ei ole enää sun mielestä mies. Onko teillä seksiä kuten ennen?

Seksiä ei ole kuten ennen vaan paljon harvemmin. Mies tuntuu muutenkin vetäytyvän kauemmas, sulkeutuvan omaan maailmaansa ja monesti torjuu jo pelkän läheisyydenkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei johonkin asuntoon takertuminen ole aina hyväksi. Joskus uusi elämänvaihe tarkoittaa että aletaan puhtaalta pöydältä eikä jäädä roikkumaan asioissa jotka kuului elämään jota ei enää ole.

Ootko ap ite kohdannut surusi ja pettymyksesi siitä, että teidän elämästä ei tullut sellaista kuin ajattelit? Että ne asiat perheenä ja pariskuntana ei toteudu, vaan tulee joku erinäköinen elämä.

Olen kyllä katsellut muitakin asuntoja, mutta niitä ei täällä kovin paljon ole, myöskään naapurikunnissa.

Osittain olen kohdannut oman surun ja pettymyksen, mutten ehkä täysin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa,ettei seksi ole tämmöisessä elämäntilanteessa päällimmäisenä mielessä eikä ongelmista suurin.

Niinhän sitä naisena ajattelee, ei me aina tajuta että miehelle se on tärkeä asia, välillä tärkein.

miettikääs naiset mitkä asiat teidän miehet kokee miehekkäinä. Että pitää olla pitkä, ei ainakaan se lyhin. Ainakin pidempi kun vaimo. Vahvempi kuin vaimo. Pitää pitää huolta vaimosta ja perheestä.

Pitää pystyä tyydyttämään vaimo. Seksi on tärkeää. Pystyminen ja seisokki on tärkeää. Mies kärsii jos seksiä ei ole mieluiten useampi kerta viikossa.

Näin se vaan on. Eli onko ap:n mies omasta mielestään edes mies enää? Eli onko hänellä edes seisokki, ja pystyykö hän edes tyydyttämään vaimonsa? Ja saako tästä vahvistusta joka viikko?

Jos ei niin hän on aika varma että vaimolla ilman muuta on kohta toinen ja se on vain ajan kysymys, eikä hän voi sille mitään.

Mies kykenee kyllä fyysisesti seksiin ja seksiä on edelleen, mutta paljon harvemmin, koska mies useimmiten torjuu jo pelkän läheisyydenkin.

ap

En tiedä kuinka kauan veisi aikaa sopeutua liikuntakyvyn ja oman kehon hallinnan menetykseen. Surtava on se suru. Masennus - olisiko "lukkiutunut suru" ? Pitäisi olla hyvä terapeuttti jonka kanssa työstää noin isoa menetystä?

En lukenut kaikkea mutta tutuilla omaishoitajilla on kylpylälomia jne. että jaksavat. Nämä ovat vanhempia naisia mutta saisit hakemalla todennäköisesti. Oletko omaishoitajan "statuksella". Käy juttelemassa näistä vaikka sosiaaliohjaajan kanssa? Saisit virkistystä, ehkä lapsetkin ja mies olisi sen aikaa osastohoidossa. Esim viikonlopun jne.

Vierailija kirjoitti:

Onko mies ottanut uudenlaista roolia isänä? Tai oletko antanut hänelle sitä?

Koska hän on nyt kotona, voit aamulla lähteä töihin ajoissa, ja jättää miehen ja lapset keskenään heräilemään ja puuronkeittoon.

Mies voi taksilla hakea nuorimman hoidosta/ eskarista/ koulusta.

Onko teillä siten varusteltu auto että hän voi viedä lapsia harrastuksiin kun olet töissä.

Kun lapset tulevat koulusta, mies on vastassa ja laittanut tai lämmittänyt teille ruuan.

Onko keittiönne kaapit muutettu niin että voi toimia siellä pyörätuolilla, eli alakaapit pois.

Mies voi kaupassa ja asioilla käydä invataksilla vanhimman lapsen kanssa. 13 v voi jo hyvin työntää ostoskärryt ja nostaa kassit autoon.

Eipä mies ole ottanut uutta roolia isänä, olisin mieluusti antanut ja yrittänyt rohkaista tähän, mutta mies on jossain omassa "kuplassa" jossa kaikki ahdistaa/suututtaa, eikä hänestä kukaan enää välitä jne. Suurimman osan ajasta on yksikseen ja aniharvoin hänet saa sieltä houkuteltua meidän seuraan.

Toinen auto olis kyllä sellainen, että mies sitä pystyisi ajamaan, mutta mieluummin on vaan kotona omissa oloissaan.

Kotimme on remontoitu niin, että mies pystyisi tekemään itse paljon enemmän asioita, mitä tällä hetkellä todellisuudessa tekee.

ap