Janni Hussi maksoi häneltä apua pyytäneen naisen ostokset kaupassa - Nainen lähti kiittämättä tiehensä!
Ostokset maksoivat yli 30e sisältäen mm. Sacher- kakun. Miksi vähävaraiset ovat näin röyhkeitä/kiittämättömiä? Johtuuko se siitä, että mistään ei tarvitse itse maksaa mitään ja rahaa tulee ns. "taikaseinästä"? Paha mieli tuli kyllä Jannin puolesta. :(
Kommentit (225)
Suomi ja ammattikerjäläiset kirjoitti:
Olen viime vuosina reissannut työmatkoilla useissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa muutaman viikon välein, ja yleensä asun hotelleissa niiden keskustoissa ja liikun keskusta-alueilla vapaa-aikanani.
Missään ei ole niin paljon kerjäläisiä ja epämääräistä porukkaa kuin täällä Helsingissä! Käsittämätöntä! Onko ne kaikki kerääntyneet tänne?
Viimeksi näin vuosi sitten yhden kerjäläisen Barcelonassa ja pari vuotta sitten yhden Pariisissa ja yhden Roomassa. Tukholmassa en ole nähnyt kerjäläisiä ainakaan viiteen vuoteen.
Oslossa, Köpiksessä, Antwerpenissä, Brysselissä, Frankfurtissa, Münchenissä, Firenzessä, Milanossa, Marseillessa, Lissabonissa, Luxemburgissa, Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Varsovassa en yhtään, ikinä.
Ne pyörii yleensä juna-asemilla
Janni Hussista: Tilanne on varmasti ollut hämmentävä, jos Hussi on ihan aidosti uskonut naisen tarinaa lapsista ja leivän tarpeesta. Kun nainen on alkanut mättää koriin tavaraa, Hussi on luultavasti ajatellut, että mikä vitsi tämä on, mutta päättänyt olla järjestämättä asiasta meteliä, joka olisi herättänyt ehkä huomiota, koska hän on julkkis. Joku Seiska olisi varmaan voinut uutisoida: "Janni Hussi tylytti naista ruokakaupassa" ja itse jutussa: "Hussi tarjoutui maksamaan köyhän naisen ostokset, mutta alkoikin kassalla ylimielisesti valikoimaan, mitä maksaa ja mitä ei. Nainen oli tästä käytöksestä avoimen tyrmistynyt. `Luulin, että hän on hyväsydäminen ihminen`". Ihan hirveän mairittelevaa julkisuutta se tuskin olisi.
Kerjäläisistä ylipäätään: Olisi jo aika, että Suomessakin kerjääminen kriminalisoitaisiin. Kun ei se ole mitään muuta kuin rikollista toimintaa. Katsoitteko E&V&S:sta, kun Veitola meni kadulle rytkyissään heiluttelemaan pahvimukia? En tajunnut jutun ideaa, eivätkä he itsekään siihen osanneet studiossa oikein mitään sanoa. "Kukaan ei näe eikä huomaa minua, tosta meni tuttukin ohi...." Veitola vaan supatti piilokameralleen. Veitola koki kadun kulmassa, miltä tuntuu olla huomaamaton. Mitä sitten? Miten se liittyy siihen, että kerjäläismummo teeskentelee olevansa rampa ja antaa vähät hilunsa päivän päätteeksi rikkaalle pomolleen?
Heti kun Janni aloitti blogin niin silloin alkoi tapahtua kaikkee.
Mä oon kyllä samaa mieltä kun joku ketjussa, et vähän kummaa ettei kukaan ole nähnyt tota tai ottanut kuvia Seiskaan. Niinku tyyliin Janni ja kerjäläinen Hakaniemen S-marketissa :)
Vierailija kirjoitti:
Heti kun Janni aloitti blogin niin silloin alkoi tapahtua kaikkee.
Mä oon kyllä samaa mieltä kun joku ketjussa, et vähän kummaa ettei kukaan ole nähnyt tota tai ottanut kuvia Seiskaan. Niinku tyyliin Janni ja kerjäläinen Hakaniemen S-marketissa :)
Ja oli niin kiire ettei Janni saanut siitä kuvaa Instaan :)
Vierailija kirjoitti:
Heti kun Janni aloitti blogin niin silloin alkoi tapahtua kaikkee.
Mä oon kyllä samaa mieltä kun joku ketjussa, et vähän kummaa ettei kukaan ole nähnyt tota tai ottanut kuvia Seiskaan. Niinku tyyliin Janni ja kerjäläinen Hakaniemen S-marketissa :)
Ei kyseesssä ollut mikään kerjäläinen vaan vähävarainen äiti
Vierailija kirjoitti:
Niille henkilöille jotka eivät ole eläessään tehneet päivääkään töitä tekisi hyvää kokeilla mitä yli 30 euron nettopalkan eteen joutuu todella tekemään pienipalkkaisella alalla
Niin totta. Nämä ikuiset sossuelätit eivät suostu liikahtamaan minnekkään kun ovat oppineet maksattamaan kaiken muilla. Ei heillä ole mitään käsitystä siitä millaista on itse tienata rahansa. Pienituloinen valitsee apteekissa aina sen halvimman lääkkeen jos nyt edes pystyy sitä ostamaan. Sossupummi ei edes vilkaise hintalappua. Pienituloinen valitsee kirpparilta käytetyt lastenvaunut kun samaan aikaan sossun elätti ostaa uudet kärryt maksusitoomuksella. Sacher-kakut ja suklaapatukat ovat vähävaraisen perusoikeus.
Olen itsekin köyhä, mutta yhden ihmisen taloutena voisin auttaa huonommassa asemassa olevaa kohtalontoveria... jos käteisen sijaan ottaisivat vastaan sen tarjouksen käydä yhdessä kaupassa tälle akuuttia apua tarvitsevalle. Ei kelpaa i k i n ä ;)
Toisinaan tämän oma "voin maksaa puolestasi, mutta en anna käteistä" käytäntö palkitaan haistattelulla. Onhan se vähän eptodellista saada työttömänä viinalta haisevan kadunmiehen saarna siitä kuinka paska ja kitsas ihminen olen.
No, kaikilla meillä on ongelmamme ja huonot päivämme ja katkeruuden aiheemme. Parempi kun ei jää märehtimään näitä.
Tapaisimpa minäkin joskus enkelin joka maksaa ostokseni, varmasti kiittelisin vuolaasti :D
Onks tää Jannin blogaus jotenkin rasismiviritteinen?
Suoraan hän ei kerro mutta viittaa Kampissa pyöriviin romanikerjäisiin joilla totta tosiaan on paljon lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Muut EU-maat ovat jo kieltäneet kerjäämisen. Suomi ei. Tässä lopputulos ja mafiat tulee tänne.
Onko todella näin?
Jokainen aikuinen kai ymmärtänee minkä kulttuurin edustaja oli kyseessä?
Mikset Janni suoraan kerro, minkämaalainen nainen oli kyseessä? Jos pelkäät r...stin leimaa, voithan kertoa vaikkapa itä-eurooppalainen vähemmistökansalainen...:=)
Muutenhan kaikkia ulkomaalaisia epäillään!
Vierailija kirjoitti:
Jokainen aikuinen kai ymmärtänee minkä kulttuurin edustaja oli kyseessä?
No kerro kun niin varma olet asiasta
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Mä annoin kympin yhdelle kundille bussirahaa varten. Ei se pyytänyt kuin sen itse (seutu)lipun hinnan
Seutulippuihin ja muihin lähiliikennejuttuihin rahaa ruinaavat ovat 99,9% varmuudella huijareita. Pk-seudulla ihminen pääsee tarvittaessa junalla, metrolla tai ratikalla pummilla vaikka minne ja jos ei ihan kotiovelle asti, niin ainakin kohtalaisen lähelle kotiovea ettei kävelyä nyt paljoa yli 10 kilsaa tule missään. Kympin kävelee kahdessa tunnissa.
No en mä ainakaan elämäni darrassa haluaisi kävellä kymmentä kilometriä. Oli huijari tai ei, mulle tuli tuosta tapahtumasta ainakin hyvä mieli. Eikä se kymppi vienyt minua vararikkoon.
Kiinnostaa enempi ralliajajat kuin purjehtija....
Miksi hän maksoi kakun? Olisi maksanut perunat, jauhelihan ja maidon.
Ja tämäkin oli juttu joka tapahtui oikeasti joskus 10v sitten jannin tutun tutulle ja janni on nyt muokannut sitä tarinaa että olisi muka omalle kohdalle sattunut.
Nykyisinhän kaikki jo tietää noi huijaukset. Eipä kyllä tulisi kellekkään enää yllätyksenä että noin se loppuu jos tarjoaa ostokset tuollaiselle kerjäläiselle.
Jannin piti vaan saada matskuu blogiin. On se todellakin kumma juttu kun julkkiksille tapahtuu aina kaikenlaista jännää ja ajankohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Onks tää Jannin blogaus jotenkin rasismiviritteinen?
Suoraan hän ei kerro mutta viittaa Kampissa pyöriviin romanikerjäisiin joilla totta tosiaan on paljon lapsia.
Sekö on rasismia että kaikki kerjäläiset om romaneja?
Mä maksoin viime viikolla edellä olevan ostoksista 0,27 senttiä koska muuten hänen olisi pitänyt poistaa ostoksista jotain. Hän kiitti minua kolme kertaa.
Muut EU-maat ovat jo kieltäneet kerjäämisen. Suomi ei. Tässä lopputulos ja mafiat tulee tänne.