Minä en vieläkään tajua, miksi erotaan kaveri-parisuhteesta

Elin nuorena tuollaisessa kavirisuhteeksi muuttuneessa suhteessa. Yhtenä yönä kavereiden kanssa baarissa olo tuntui kuin pikkupoikana karkkikaupassa. Tajusin, että minun on parempi erota ennen kuin petän ja eroan.

Pelkkä kaverisuhde ei riittänyt tyydyttämään kaikkia elämänalueitani enkä ollut valmis uhrautumaan kuten olisin tehnyt sairaudesta johtuvan seksuaalisen kyvyttömyyden takia.

Nyt olen ollut suhteessa 20 vuotta ja vieläkin on intohimoa jäljellä enemmän kuin siinä nuoruuden suhteessa kolmen vuoden jälkeen, joka kuitenkin kesti silloin seitsemän vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:

A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri

B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaan

Kumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.

Kenties maailmassa jossa olisi vain nuo kaksi vaihtoehtoa, pointtisi pitäisi tosiaan paikkansa ja A olisi ilman muuta parempi. Mutta elämme maailmassa jossa on myös vaihtoehto C: on seksiä, intohimoa ja fyysistä läheisyyttä JA mies on paras kaveri johon on upea henkinen yhteys. Ihmiset tiedostavat, ettei ole pakko tyytyä vain toiseen noista asioista, kun on mahdollista löytää se sielunkumppani jota haluaa ja himoitsee elämän loppuun asti. Miksi kukaan haluaisi vain yhden puolen täydellisestä parisuhteesta, jos voi saada molemmat puolet?

Kuinka todennäköistä on löytää tällainen täydellinen parisuhde?

Ohis

Jos täydelliseen suhteeseen riittää tuo, että on sekä intohimoa ja seksiä että ystävyyttä, hyvin todennäköistä. Itse asiassa en ole koskaan ollut suhteessa, jossa ei olisi ollut molempia.

Onko sinulla monta yli kymmenen vuoden suhdetta?

Yksi. En kyllä tiedä, miksi suhteen pitäisi kestää välttämättä koko loppuikä. Minulla on ollut kaiken pituisia hyviä suhteita.

Jos haluaisin asua veljeni kanssa, asuisin veljeni kanssa. Miksi edes etsiä ketään muuta, jos kerran sisaruksellinen kämppissuhde riittää?

AP, parisuhteen erottaa kaverisuhteesta muukin kuin seksi. Läheisyys, hellyys, pussailu, suukottelu, sylissäpito. Jos kaikki tämä tuntuu siltä kuin sen tekisi kaverinsa kanssa, ei se ole parisuhde. Ei seksi ole eron syy, harvoin se on. Yleensä seksinpuute ajaa ongelmia muillekin osa-alueille, mutta maailma on täynnä pareja, jotka rakastavat toisiaan täysillä ja antavat toisilleen kaiken mitä pitää, mutta eivät harrasta seksiä.

Sinulla on ap puurot ja vellit nyt sekaisin tässä pohdiskelussasi.

Ap:n kanssa samoilla linjoilla. Suhteen ongelmat ei korjaannu erolla vaan korjaamalla. Vaikea käsittää eroja jotka tehdään "kevyin" syin.

T. N. 42v. Avioliitossa 23v.

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun seurasin tuossa 40-50 ikävuoden välillä olevaa erobuumia. Tuntui, että ihmiset tuli hulluiksi ja erottiin, kun ei ollut intohimoa ja löydettiin se ihana, kenen kanssa just tuntui oikealta. Sinniteltiin miehen kanssa väsymyksen ja velkojen kourissa ja lasten teini-iän keskellä. Ei ollut intohimoa kummallakaan siinä vaiheessa. Mutta pysyttiin yhdessä, koska oltiin juuri niitä parhaita kavereita.

Aikaa on mennyt ja 60v lähenee. Yksikään niistä intohimoisista uusista suhteista ei kestänyt ja sen ainoan oikean etsiminen jatkuu edelleen samoilla ihmisillä. Meillä oli onnea löytää se intohimo uudelleen, kun lapset muuttivat kotoa ja talous parani ja väsymys hellitti.

Joskus voi käydä näinkin.

Eipä sille parisuhteelle ole olemassa yhtä tiettyä ja oikeaa mallia. Kiva juttu, että selvisitte vaikeista ajoista ja löysitte toisenne uudelleen. Mutta ei ole mitään syytä arvostella toisten parisuhteita tai niiden päättymisiä. Joku toinen kaipaa elämäänsä intohimoa ja sitten kun sitä ei ole niin on mieluummin sinkkuna. Miksi näin ei saisi olla? Itse jopa vierastan hiukan ajatusta, että oma puoliso on se paras ystävä... Itse koen parhaan ystävän roolin hiukan erilailla. Se suhde ei ole riippuvainen mistään intohimosta ja parempi vain ettei sellaista olekaan. Sielun kumppani puoliso varmasti on, mutta koen että parhaaseen ystäväänkin tarvitaan tietynlainen henkinen välimatka, jotta ystävyyssuhde pysyy hyvänä ja vahvana. Ei siis kuitenkaan kasveta yhteen ystävän kanssa, kuten puolison kanssa tehdään. 

Vierailija kirjoitti:

Ap linjoilla.

Minä siis pohdin tätä asiaa omalta kannaltani. Olen siis eronnut 20 vuotisesta avioliitosta, mutta seksiä oli viimeiseen iltaan asti. Nyt olen uudessa avioliitossa, mies on kaikinpuolin hyvä ja olen onnellinen - mutta eroa en suosittele kenellekään. Vuodet eron jälkeen olivat kamalia ja nousu hidasta.

Siisi sydämeni itkee, kun luen näitä erojuttuja. Näin siis juuri jonkun otsikon lehdessä, ja siksi aloitin ketjun. Hyväksyn kyllä avioerot, mutta pitkäaikaisen parisuhteen repiminen erilleen on raastavaa. Kuin tapettia poistaisi pala kerralla, kun ihmiset ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen.

Tässä avioliitossa pitää tapahtua jotain todella kamalaa tai minun pitää voida äärimmäisen pahoin, jotta tästä eroan. Olen tämän nykyisen miehen kanssa saanut elämäni parasta seksiä, mutta nyt se intohimo on laimennut. Seksiä ja läheisyyttä on, mutta sitä kiimaa ei. Sen puutteen vuoksi en ole valmis repimään itseäni uudelleen vereslihalle.

Minä taas erosin 8 vuoden suhteesta nimenomaan siksi että seksi ja intohimo oli loppunut kokonaan ja suhde tuntui pelkältä kämppäkaveruudelta. Havahduin siihen, etten ollut tuntenut minkäänlaista himoa miestäni kohtaan enää ainakaan pariin kolmeen vuoteen. Milloin olin viimeksi edes tuntenut halua tarttua häneen ja suudella intohimoisesti? En ollut onneton, koska mies oli paras ystäväni, sovimme hyvin yhteen, arki oli mutkatonta ja mukavaa, meillä oli hyvä henkinen yhteys. Mutta kaikesta huolimatta jotain puuttui. Tulin surulliseksi kun näin illanvietoissa sun muissa kuinka ystäväpariskunta, joka oli ollut yhdessä melkein saman ajan, edelleen flirttailivat ja katsoivat toisiaan seksuaalisesti kun luulivat ettei kukaan näe, kuinka ystäväni mies salaa tapautti hänen peppuaan, kuinka he suutelivat pitkään ja hartaasti toisiinsa kietoutuen vähän piilossa muilta. Tulin surulliseksi, kun tämä ystävä kriiseili kun menkat myöhästyivät (on vela) ja pelkäsi vahinkoraskautta, koska se merkitsi että heidän suhteessaan oli yhä aktiivisesti seksiä. Tajusin että minun suhteestani puuttui jotain olennaista, vaikka muuten olikin mahtava suhde. Ero oli elämäni vaikein ja pelottavin päätös ja surin sitä monta kuukautta ja ehdin moneen otteeseen yksinäisyydessäni katuakin ja mietin etten ehkä enää koskaan löydä toista ihmistä johon minulla on yhtä hyvä henkinen yhteys.

Mutta niin siinä vain kävi että vajaat 2 vuotta myöhemmin tapasin miehen joka muutti kaiken. En ennen uskonut sielunkumppaneihin mutta nyt uskon. Niin hyvin sovimme yhteen enkä ole koskaan, edes edellisessä suhteessani, tuntenut näin syvää yhteyttä toiseen ihmiseen. En tiennyt, että on mahdollista olla näin rakastunut. Ja - arvaatko jo? Meillä on seksiä ja intohimoa edelleen JOKA PÄIVÄ - näin kuusi vuotta myöhemminkin ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun seurasin tuossa 40-50 ikävuoden välillä olevaa erobuumia. Tuntui, että ihmiset tuli hulluiksi ja erottiin, kun ei ollut intohimoa ja löydettiin se ihana, kenen kanssa just tuntui oikealta. Sinniteltiin miehen kanssa väsymyksen ja velkojen kourissa ja lasten teini-iän keskellä. Ei ollut intohimoa kummallakaan siinä vaiheessa. Mutta pysyttiin yhdessä, koska oltiin juuri niitä parhaita kavereita.

Aikaa on mennyt ja 60v lähenee. Yksikään niistä intohimoisista uusista suhteista ei kestänyt ja sen ainoan oikean etsiminen jatkuu edelleen samoilla ihmisillä. Meillä oli onnea löytää se intohimo uudelleen, kun lapset muuttivat kotoa ja talous parani ja väsymys hellitti.

Joskus voi käydä näinkin.

Eipä sille parisuhteelle ole olemassa yhtä tiettyä ja oikeaa mallia. Kiva juttu, että selvisitte vaikeista ajoista ja löysitte toisenne uudelleen. Mutta ei ole mitään syytä arvostella toisten parisuhteita tai niiden päättymisiä. Joku toinen kaipaa elämäänsä intohimoa ja sitten kun sitä ei ole niin on mieluummin sinkkuna. Miksi näin ei saisi olla? Itse jopa vierastan hiukan ajatusta, että oma puoliso on se paras ystävä... Itse koen parhaan ystävän roolin hiukan erilailla. Se suhde ei ole riippuvainen mistään intohimosta ja parempi vain ettei sellaista olekaan. Sielun kumppani puoliso varmasti on, mutta koen että parhaaseen ystäväänkin tarvitaan tietynlainen henkinen välimatka, jotta ystävyyssuhde pysyy hyvänä ja vahvana. Ei siis kuitenkaan kasveta yhteen ystävän kanssa, kuten puolison kanssa tehdään. 

Missä kohtaa arvostelin?

Kerroin vain oman tarinani. Erobuumin aikaan miehen kanssa monesti mietimme eroa ja sitä, että olisihan se ihanaa elää samanlaista intohimoista elämää, kuin tuttumme elivät uusissa suhteissa. Mutta teimme päätöksen, että kun tähän on alettu, niin hoidetaan loppuun, koska välimme olivat hyvät ja olimme hyviä ystäviä.

Mutta onneksemme elämä ei sitten ollutkaan pelkkää kaveruutta, koska elämän helpottaessa aloimme hakea sitä intohimoa, kun jaksamista oli enemmän. Joten hyvin siinä sitten kävi kuitenkin.

Erosin 16 vuoden jälkeen, kun meistä tuli vain kämppiksiä. Mieluummin asun nyt yksin. En ole katunut. Niin ja ollaan edelleen ystäviä eksän kanssa eli kaveruus säilyi. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kanssa samoilla linjoilla. Suhteen ongelmat ei korjaannu erolla vaan korjaamalla. Vaikea käsittää eroja jotka tehdään "kevyin" syin.

T. N. 42v. Avioliitossa 23v.

Se, ettei saa parisuhteelta niitä asioita, joiden vuoksi parisuhteista on ylipäätään kiinnostunut, on sinusta kevyt syy erota? Sama kuin purkaisi talokaupat valtavan homevaurion takia: ei kai siellä talossa nyt asua tarvitse?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ja en ymmärrä. Siis tajuan, että haluaa intohimoisen suhteen, haluaa fyysisyyttä ja kosketusta. On kuitenkin todennäköistä, ettei intohimo kestä vuosia. Suhde tulee kuitenkin laimenemaan.

Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa:

A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri

B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaan

Kumpi on parempi? Ei ole mitään sen parempaa kuin että mies on sielunkumppani. Fyysisyyden voi hoitaa vaikka soolona ja nukkua sylikkäin, että saa ihon ihoa vasten.

En tarkoita tässä niitä parisuhteita, joissa ei voi pyytää toisen halaavan tai koskettavan. Parhaimmalta kaveriltaan voi pyytää mitä vain.

Ap

Miksi valita, kun voi saada molemmat?

Vierailija kirjoitti:

Tulin surulliseksi kun näin illanvietoissa sun muissa kuinka ystäväpariskunta, joka oli ollut yhdessä melkein saman ajan, edelleen flirttailivat ja katsoivat toisiaan seksuaalisesti kun luulivat ettei kukaan näe, kuinka ystäväni mies salaa tapautti hänen peppuaan, kuinka he suutelivat pitkään ja hartaasti toisiinsa kietoutuen vähän piilossa muilta.

Tässäpä se hyvän parisuhteen tärkein ominaisuus.

Ap, kaikki ei ole niin mustavalkoista. Miksi luulet, että on olemassa vain mainitsemasi vaihtoehdot: 

A) ei seksiä, mutta mies maailman paras kaveri

B) on seksiä, mutta mies eri planeetalta eikä oikein mitään puhuttavaakaan

Miksi tyytyä jompaan kumpaan?

Minulla on tajunnan räjäyttävää seksiä miehen kanssa, jonka kanssa minulla on myös puhuttavaa.

Alan ymmärtämään, mutta vielä yksi kysymys: voiko intohimo teidän mielestänne lopahtaa kokonaan? Siis, että alussa on ollut intohimoa, mutta joku päivä se loppuu.

Minä kun ajattelen, että jos joskus on intohimoa ollut, on se uudelleen kaivettavissa esiin. Jos sitä ei alun alkaenkaan ole ollut, niin sitten sitä ei varmaan löydä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Alan ymmärtämään, mutta vielä yksi kysymys: voiko intohimo teidän mielestänne lopahtaa kokonaan? Siis, että alussa on ollut intohimoa, mutta joku päivä se loppuu.

Minä kun ajattelen, että jos joskus on intohimoa ollut, on se uudelleen kaivettavissa esiin. Jos sitä ei alun alkaenkaan ole ollut, niin sitten sitä ei varmaan löydä.

Ap

Kyllä voi loppua, eikä sitä todellakaan voi aina (tai edes yleensä) saada kaivettua esiin. Esimerkkejä on ketju täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Alan ymmärtämään, mutta vielä yksi kysymys: voiko intohimo teidän mielestänne lopahtaa kokonaan? Siis, että alussa on ollut intohimoa, mutta joku päivä se loppuu.

Minä kun ajattelen, että jos joskus on intohimoa ollut, on se uudelleen kaivettavissa esiin. Jos sitä ei alun alkaenkaan ole ollut, niin sitten sitä ei varmaan löydä.

Ap

Ei se hyvässä suhteessa lopu kokonaan. Tottakai on päiviä tai kausia aikoja, kun ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sitten se taas jostain nurkan takaa tulla tupsahtaa eteen. Intohimo, samoin kuin parisuhde ja rakkaus vaatii myös hoivaa ja huolenpitoa, sitä tulta pitää ruokkia ja pitää yllä. 

Jossain oli musta aika osuva vertaus: 1+1=3, eli parisuhteessa on kolme osapuolta, joista pitää pitää molempien tasapuolisesti huolta: ne kaksi yksilöä sekä heidän välisensä suhde.

Vierailija kirjoitti:

Alan ymmärtämään, mutta vielä yksi kysymys: voiko intohimo teidän mielestänne lopahtaa kokonaan? Siis, että alussa on ollut intohimoa, mutta joku päivä se loppuu.

Minä kun ajattelen, että jos joskus on intohimoa ollut, on se uudelleen kaivettavissa esiin. Jos sitä ei alun alkaenkaan ole ollut, niin sitten sitä ei varmaan löydä.

Ap

Aika usein vaan tilanne on se, että vaikka toinen haluaisikin kaivaa intohimon uudelleen esiin, toinen ei halua. Yksin ei voi asioita muuttaa vaan muutoshalu täytyy löytyä molemmilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin surulliseksi kun näin illanvietoissa sun muissa kuinka ystäväpariskunta, joka oli ollut yhdessä melkein saman ajan, edelleen flirttailivat ja katsoivat toisiaan seksuaalisesti kun luulivat ettei kukaan näe, kuinka ystäväni mies salaa tapautti hänen peppuaan, kuinka he suutelivat pitkään ja hartaasti toisiinsa kietoutuen vähän piilossa muilta.

Tässäpä se hyvän parisuhteen tärkein ominaisuus.

Tällä palstalla jaksaa aina yllättyä miten huono luetunymmärtäminen ihmisillä voikaan olla. On suorastaan mielenkiintoista miten sait koko pitkästä teksistä revittyä noin typerän johtopäätöksen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyykö joku vääntämään esimerkin, miksi erotaan tässä tilanteessa?

Koska kämppäkaveruussuhde ihmiseen, jota ei pidä enää seksuaalisesti haluttavana vaan enemmänkin kaverina (tai jolla on samanlaisia tuneita sinua kohtaan) ei ole sama asia kuin parisuhde. Useimmat ihmiset haluavat parisuhteen. Tällaista kaveruutta voi jatkaa sitten omista asunnoista käsin, jos mieli tekee, ja samalla kumpikin voi tavoitella itselleen sellaista romanttista suhdetta kuin haluaa.

Oletko aromanttinen aseksuaali, vai miksi kysyt tällaista?

Tässä taitaa olla kyse siitä, miten pariskunta määrittelee parisuhteen. Jos parisuhde ymmärretään alkuaikojen suhteen kaltaisena, se lakkaa olemasta parisuhde kun alkuaikojen halut ja läheisyys väljähtyy (niin kuin uskon jokaisessa suhteessa ennen pitkää käyvän). Jos taas parisuhteen näkee kaarena, jossa intohimon ja ystävyyden painopiste vaihtelee vuosien ja vuosikymmenten sisällä, ja jossa ollaan valmiit hyväksymään myös se, että lopulta on kyse mitä suurimmassa määrin päätöksestä pysyä yhdessä vaikka sille ei aina tuntuisikaan, se luultavasti kestää monenlaiset olosuhteet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin surulliseksi kun näin illanvietoissa sun muissa kuinka ystäväpariskunta, joka oli ollut yhdessä melkein saman ajan, edelleen flirttailivat ja katsoivat toisiaan seksuaalisesti kun luulivat ettei kukaan näe, kuinka ystäväni mies salaa tapautti hänen peppuaan, kuinka he suutelivat pitkään ja hartaasti toisiinsa kietoutuen vähän piilossa muilta.

Tässäpä se hyvän parisuhteen tärkein ominaisuus.

Tällä palstalla jaksaa aina yllättyä miten huono luetunymmärtäminen ihmisillä voikaan olla. On suorastaan mielenkiintoista miten sait koko pitkästä teksistä revittyä noin typerän johtopäätöksen :D

Miksi johtopäätökseni on sinusta typerä? Minä olen todella sitä mieltä, että tuo lainaamassani viestissä osuvasti kuvattu molemminpuolinen romanttinen ja seksuaalinen kiinnostus on parisuhteen liima ja tärkein ominaisuus. Sanoin jo aikaisemmassa kommentissanikin, että haluan toisesta itselleni ensisijaisesti rakastajan.